Kirjoittaja Aihe: Vedonlyönti (S) | drama, 1. osa ilmestynyt  (Luettu 1933 kertaa)

tinna

  • Vieras
Vedonlyönti (S) | drama, 1. osa ilmestynyt
« : 24.01.2009 14:57:25 »
Nimi: Vedonlyönti
Kirjoittaja: tinna
Genre: Drama
Ikäraja: Sallittu (nousee loppua kohden K-11)
A/N: Vedonlyönti on alunperin äidinkielen aineeni. Tehtävänanto oli muistaakseni jotain tämänsuuntaista: "Kirjoita kertomus otsikolla Vedonlyönti. Tapahtumapaikka ja -aika, henkilöt sekä juoni ovat vapaasti valittavissa, mutta kertomuksen tulee päättyä sanoihin Hän oli hävinnyt vedon. Kuusi osaa tähän uudelleen kirjoitettuun luultavasti tulee. En vielä osaa sanoa, kun viimeiset osat ovat sen verran vaiheessa. Toivottavasti pidätte.

---

1. osa

Elina oli pudota tuoliltaan kellon pirahtaessa soimaan tunnin päättymisen merkiksi. Viimeisen tunnin. Ennen hiihtolomaa. Elina oli odottanut tuota vapauttavaa ääntä niin pitkään ja hartaasti, että oli huomaamattaan torkahtanut kelloa tuijottaessaan. Hän pani tapahtuneen hypnotisoivien viisareiden piikkiin ja alkoi kerätä pöydällä lojuvia pyyhekumin kappaleita (kaksoistunnin alku oli ollut pitkäveteinen) ja hujan hajan lojuvia papereita täynnä keskeneräisiä lauseita. Keskeneräisiä siksi, että hänen englannin kielen taitonsa ei ollut riittänyt kokonaisiin. Luentoa pitämässä ollut australialainen vaihto-oppilas kun oli solkannut niin pirun nopeasti ja vieraalla korostuksella ettei hän ollut saanut selvää kuin sanan sieltä, toisen täältä.

Yksi papereista leijaili lattialle tytön hinatessa laukkunsa olalleen ja kiiruhtaessaan ulos luokasta. Myöhemmin samana päivänä siivooja sai ihmetellä muun muassa seuraavanlaisten lauseiden merkityksiä: syntynyt tuhatysisataaysikytjotain ja ei sis, vanhempien ainoa isä kuollut.

Aulan peilin ohi kulkiessaan Elina teki häiritsevän havainnon. Hänen poskeaan koristi ristikko, joka muistutti epäilyttävästi hänen käsissään olevien verkkohansikkaisen kuviointia. Epäilystä vahvisti se fakta, että hän oli juuri hetkeä aikaisemmin herännyt nojaamasta kämmeniinsä nukkuessaan pulpetilla. Elina mulkaisi vihaisena hansikkaitaan suunnatessaan kohti tyttöjen vessaa. Mokomat olisivat voineet jättää kyseisen jäljen tekemättä. Hinkattuuaan muutaman minuutin poskeaan vessan peilin edessä, Elina sai kuin saikin jäljen katoamaan. Tilalle tosin tuli punertava läiskä, joka ei näyttänyt ollenkaan neitiä itseään miellyttävältä oranssinpunaisten ja luonnonkiharien hiusten kehystämänä. Runsaasta kevätauringosta puhtia saaneet pisamat eivät ainakaan parantaneet tilannetta.

Tukkaposki-tilanteesta selvittyään Elina ehti jopa ulos rakennuksesta ennen seuraavaa shokkia. Pieni, kiljuva, punaiseen pukeutunut hirviö hyökkäsi hänen niskaansa takaapäin. "Elluuuuu! Missä hitossa sä oot kupannu? Mä oon venannu sua jo ihan sairaan kauan ja täällä on varmaan jotain kakskytä astetta pakkasta!" Elina nosti silmille valahtaneen villamyssynsä takaisin päälaelleen ja kohotti närkästyneenä katseensa ahdistelijaansa. Hänen paras ystävänsä Ninni oli yläasteen alkaessa joutunut alueen toiseen koulukeskukseen, koska Elinan koulussa ei ollut mahdollisuutta jatkaa musiikkipainotteisella luokalla. Ja sellaisella Ninni oli.

Ninnin posket punoittivat pakkasessa kävelemisen jäljiltä, mutta hän näytti silti yhtä nätiltä kuin aina. Ninnillä oli kastanjanruskeat, kevyesti laineella olevat hiukset, joita hän piti usein joko vapaina tai rennolla ponihännällä. Viistoon leikattu otsatukka peitti vasemman silmän. Tummanruskeat, paksusankaiset silmälasit olivat (kuten aina) kristallinkirkkaat - ei pienintäkään tahraa ja muutenkin koko tyttö oli yksi huoliteltu kokonaisuus. Pituutta tällä kokonaisuudella oli vain 158 cm, mikä taas mahdollisti parhaiden ystävien niskaan hyppimisen näiden astuessa ulos opinahjostaan.

"No hei sori, mut nukahdin tunnille ja kamojen kerääminen kesti ja sillee", Elina hymähti edelleen hieman kimpaantuneena yllätyshyökkäyksestä. "Ei sun silti olisi tarttenu säikyttää puolikuoliaaksi". Äänensävy oli ärtyneempi kuin hän oli tarkoittanutkaan. Sen hän huomasi Ninnin olemuksesta, joka vaihtui vain muutamassa sekuntissa iloisen huolettomasta huonoon omatuntoon. Nuorempi tyttö haroi hermostuneena hiuksiaan, kuten aina katuessaan tekosiaan. Harvoin hän kuitenkaan teki mitään sellaista, josta olisi aiheellista tuntea syyllisyyttä. Siitä Elina juuri piti Ninnissä. Tämän vilpittömyydestä ja huolehtivaisuudesta. Missä hän olisikaan ollut ilman suojelusenkeliään.

"Sori. En mä tarkottanu säikyttää", Ninni mutisi anteeksipyytävästi ja loi katseensa maahan. Elina hymyili hellästi ennen kuin naurahti ja taputti ystäväänsä olalle. "Höpsistä, tyttöseni. Eihän tuollainen pikkuriikkinen tytönraasu mun henkistä tasapainoa kovin pahasti saa järkkymään. Edes tollasilla tempauksilla", kannusta virne teki tehtävänsä ja Ninni hymyili pienesti. Käsi kädessä he astelivat ulos koulun porteista ja lähtivät kävelemään kotia kohti.

"Mitä sä aiot tehdä lomalla?" Ninni kysyi puolivälissä matkaa. Vakiokysymys siihen aikaan vuodesta. Sinänsä täysin tarpeeton, koska molemmat tiesivät kyllä, mitä toinen oli tekemässä. Olivathan he tunteneet toisensa jo tarhaikäisestä. "Me lähdetään Lappiin lasketteleen koko porukka. Huomenaamulla" Joka vuosi Elina perheineen lähti viikon lomamatkalle johonkin hiihtokeskukseen ja Ninni jäi kotiin perheineen. Ninnin vanhemmat olivat huoltoasemayrittäjiä ja sen vuoksi saattoivat vain harvoin jättää töitä taakseen ja lähteä lomamatkalle tyttärensä kanssa. Mutta Ninniä se ei haitannut. Hän viihtyi kotona. Milloin hän ei ollut näppäilemässä kitaraansa tai säveltämässä uutta laulua, hän kirjoitti sanoituksia. Rauhallista elämää ilman vaaratilanteita. Sitä Ninnin elämä oli ja sitä hän ei halunnut muuttaa.

"Entä sä?" Elina pyyhkäisi silmien eteen karanneen kiharan takaisin myssyn alle. "Mä ajattelin lukea siihen matikan valtakunnalliseen. Mun pitäis saada matikkaa nostettua, jos mä haluan päästä siihen lukioon, mihin haluun", Ninni puraisi huultaan mietteliäänä. Kasipuokin keskiarvolla ei sinne pääsisi.

Tytöt saapuivat kotikadulleen. He asuivat vastakkaisilla puolilla tietä. "Kai sä tuut meille yöksi tänään?" Elinan oli pakko varmistaa. Se oli heidän perinteensä. Yökyläily ennen ensimmäistä lomapäivää, josta alkaisi heidän kokonaisen viikon kestävä eronsa. Ninni virnisti avatessaan kotipihansa porttia. "En tietenkään", kiusoitteleva hymy keikkui ruskeatukkaisen tytön kasvoilla tämän pyörähtäessä ympäri ja juostessa sisälle. Elina pudisti päätään huvittuneena ja hymähti itsekseen kääntäessään avainta lukossa.

Näsäviisastelija.

---

A/N2: Oikolukua ei ole tehty, joten kirjoitusvirheistä sun muista saa ja pitää huomauttaa. Muutenkin kaipailen kommentteja tästä ensimmäisestä osasta. On sitten viimeisenkin valmistuttua jotain, mitä verrata opettajalta saatuun arvosanaan (;
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 16:42:25 kirjoittanut flawless »

Deathwish

  • ELF
  • ***
  • Viestejä: 618
  • are you ready or not?
    • tumblr
Vs: Vedonlyönti (S)
« Vastaus #1 : 24.01.2009 16:25:20 »
Tosi hyvä alku. En löytänyt kirjoitus virheitä, vaikka enhän niitä etsinytkään. Kuvailit hyvin, ja teksti oli tosi sijuvaa.

Jatkoa odotellen.

if you die now, how would you feel about your life?

tinna

  • Vieras
Vs: Vedonlyönti (S)
« Vastaus #2 : 30.01.2009 21:29:23 »
Nyappy-Chan: Kiitoksia paljon palautteestasi (:

---

2. osa

Ninni oli aina rakastanut yökyläilyä Elinan luona. Ei ollut erityisesti väliä, mitä he siellä tekivät. Jo pelkkä yhdessäolo sai aikaan hyvän ja turvallisen tunteen, jota Ninni ei olisi vaihtanut pois mistään hinnasta. Toinen asia, jota Ninni vaali, oli heidän salainen viestintänsä. Molempien tyttöjen huoneiden ikkunoista näki toisen huoneeseen ja he olivat lapsina kehittäneet oman koodikielensä taskulamppujen avulla. Ninni oli nuorempana käynyt partiossa ja oppinut siellä morseaakkosia, joita he olivat hyödyntäneet omassa kommunikoinnissaan. Vaikka molemmilla oli jo omat kännykät ja meset sun muut, he käyttivät yhä vanhaa hyväksi havaittua käytäntöään vaihtaa tärkeimmät kuulumiset.

Huoneen ovi kolahti auki Elinan astellessa sisälle hiukset pyyheturbaanin alle kätkettynä ja pyjaman paita juoponnapeilla niin, että toinen hartia jäi osittain paljaaksi. Vesipisarat kimmelsivät valkealla, pisamaisella iholla. Ninni oli aina pitänyt Elinaa kauniina. Omalla luonnonlapsenomaisella tavallaan. Pienestä pitäen hän oli toivonut jonain aamuna heräävänsä ja näkevänsä peilistä samanalaiset punertavat kiharat kuin ystävällään. Elina itse ei tuntunut ymmärtävän, miten upea kuontalo hänellä oli. Sen verran kovaäänisesti vanhempi tyttö aina väitti vastaan Ninnin yltyessä hiuksia kehumaan.

Elina heitti pyyhkeen ovensa ylle ja pörrötti toisella kädellä kosteita hiuksiaan. Valkoruskearaitainen toppi oli säilynyt kutakuinkin kuivana, mutta ruskeiden pyjamanhousujen polvessa oli läikkä hiustenkuivaussession jäljiltä. "Tarviiko sun käydä suihkussa?" Elina tiedusteli istahdettuaan risti-istuntaan omalle puolelleen olohuoneen lattialle levitettyä siskonpetiä. Ninni haroi sotkuisia hiuksiaan ja nyökkäsi. "Jos kukaan muu ei oo menossa", Savikoskien, Elinan perheen, lämminvesivaraaja oli suhteellisen pienikokoinen ja lämmin vesi riitti hädin tuskin kolmelle suihkuttajalle. Elina nousi patjalta ketterästi kuin kissa ja kaivoi viereisen kodinhoitohuoneen kaapista puhtaan pyyhkeen, jonka heitti ovensuuhun seuranneelle Ninnille. "Pasi on yövuorossa ja vanhukset ravintolaillallisella", Pasi oli Elinan parikymppinen isoveli, joka vietti toista välivuotta opiskelusta ja työskenteli yövartijana paikallisessa museossa. Ikäänkuin kukaan johonkin paikallismuseoon haluaisi murtautua. Eihän siellä ollut mitään arokasta ryöstettävääkään. Ninni hymyili kiitollisena ja katosi kylpyhuoneen puolelle.

***

"Mä vihaan nyyhkyleffoja" Elina totesi ykskantaan illan elokuvan päätyttyä. Ninni pyyhki kyyneleitä silmistään sen, minkä nenäliinan kuluttamiseltaan ehti. "Sä ootkin niin toiminnanhaluinen ihminen" Ninni niiskaisi ja nousi viedäkseen viimeistä tuumaa myöten käytetyn nenäliinapaperin keittiön roskakoriin. Palattuaan hän sukelsi suoraan peiton alle ja asettui puolimakaavaan asentoon tyynyjään vasten. Elina oli tällä välin ollut niin toimelias, että oli saanut television sammutettua ja ryöminyt hänkin takaisin vällyjen väliin. "Ens kerralla katotaan kyllä joku toimintatrilleri. Tai edes komedia".

***

Ummet ja lammet oli jo koluttu. Ilta oli venähtänyt ja vaihtunut yöksi. Kello lähenteli yhtä. Ninni makasi patjalla poikittain, pää Elinan vatsan päällä. Tuntui hassulta, kun Elina nauroi. Pää nytkähteli pakostikin mukana vaikka itseä ei olisi edes naurattanut. Elina nauroi paljon enemmän kuin Ninni. Oli aina nauranut. Ninnillä oli huonompi itsetunto eikä hän siksi ollut aiemmin uskaltanut juuri nauraa ääneen. Nykyäänkin sitä tapahtui lähinnä heidän ollessaan kahden tai Pasin seurassa. Muita hän vieroksui.

Puheenaiheena olivat Elinan hurjat harrastukset. "Muistatko sen kerran, kun mä putosin sen vesiskootterin kyydistä täydessä vauhdissa?" Elina kysyi ja pyöritteli hiusdonitsia sormiensa välissä. Ninni hymähti. "Ai sen, kun sä katkaisit kätesi ja mä jouduin monta viikkoa kantamaan sun tarjotinta koulussa?" hän varmisti ja pyöräytti silmiään suurieleisesti. Elinan kulmat kurtistuivat ja turhautuneisuus oli luettavissa pisamaisilta kasvoilta. "Ei vaan silloin kun mä löin pääni pohjassa olevaan kiveen ja sain aivotärähdyksen. Mikä sulla on?" Elina tivasi närkästyneenä toisen negatiivisesta asenteesta. Ninni pudisti päätään ja käänsi katseensa toisaalle. "Sulla on niin hulluja tempauksia aina välillä", Ninnin kasvoilla oli surullisen ja huolestuneen sekainen ilme. "Joskus mä pelkään sun puolestas"

Elinan kulmat kohosivat hämmästyksestä. Tämä tuli hänelle täytenä yllätyksenä. "Mitä mulle nyt muka vois sattua? Multa tuskin löytyy paikkaa, joka ei olis jo kerran hajonnut ja niin huono tuuri tuskin osuu kohdalle, että henki menis". Ninni hymyili jo vähän ja nosti katseensa ystävänsä silmiin. "Lupaatko? Nytkin sä oot lähdössä viikoksi lumilautojen kanssa pelleilemään. Ja mitä se Pasi puhui niistä merkkaamattomista rinteistäki... eiks ne ole kauhean vaarallisia?" Elina pudisti hymyillen päätään ja taputti ystävänsä kättä. "Sä huolehdit aivan turhaan. Ja kyllä, mä lupaan etten tule takaisin tulitikkuaskin kokoisissa erissä". Nyt Ninni naurahti jo ääneen.

"Mä voisin lyödä vaikka vetoa, että noi sun harrastukset koituu vielä sun kohtalokses", Ninni hymähti huvittuneena taas yhden naurupuuskan ja vanhojen tapahtumien muistelun jälkeen. Elinakin nauroi ensin, mutta vaikeni sitten ja tapitti innostuneena nuorempaa tyttöä. "No lyödään pois. Mä sanon, että mä kuolen nuorempana, koska mulla on hurjempi elämäntapa". Ninnin vatsanpohjaa kouraisi ikävästi. Hän ei ollut ikinä pitänyt etukäteen manailusta ja vedonlyönti tällaisesta asiasta kuului ehdottomasti samaan kastiin. "En mä oikein tiedä...", hän väisteli Elinan katsetta ja väänteli käsiään vaivautuneena. Elina ei luovuttanut. "Ihan tosi hei. Jos mä heitän veivini ensin, sä voitat etkä saa palkinnoksi mitään. Eikö se sovi sun periaatteisiin, kun sä teet aina niitä vapaaehtoistyöhommiakin?" Elina aina onnistui jollain ihmekonstilla puhumaan Ninnin ylitse. Nytkin tyttö virnisti melkein leikkisästi.

"Okei sitten. Mut jos sä voitat, niin et sitten rupea kummittelemaan mulle tämän vedonlyönnin takia", Ninni heitti tyynyllä toista tyttöä ja sai sen samantien takaisin päin näköään. Viisitoista minuuttia myöhemmin valot sammuivat.