Kirjoittaja Aihe: Rakkautta vain... [Kelmit K-11]  (Luettu 2484 kertaa)

nekkutikkku

  • Vieras
Rakkautta vain... [Kelmit K-11]
« : 04.12.2008 23:20:39 »
Author: nekkutikku
Title: Rakkautta vain...
Raiting: K-11
Genre: romance, draama, seikkailu
Pairing:Kelmit
Summary: Kelmit palaavat Tylypahkaan seitsemännelle vuoidelleen. Rakkautta, draama ja seikkailua on luvassa!
Disclaimer: En omista paikkoja enkä kaikkia hahmoja.

A/N: Tämä on ensimmäinen ficcini, ajattelin vain kertoa...
Mikäli joku haluaa lukea, jatkoa voin kirjoittaa.
Toivon tietenkin palautetta - kaikenlainen palaute on tervetullutta!  :)




Ensimmäinen Luku

Oli ensimmäinen päivä syyskuuta ja James Potter käveli King's Crossin asemalla parhaan ystävänsä Sirius Mustan kanssa. Oli heidän seitsemäs vuotensa Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Molemmat pojat astuivat arkkuineen ja lemmikkeineen laiturille yhdeksän ja kolme neljännestä ja etsivät katseellaan kahta muuta ystäväänsä, Peter Piskuilania ja Remus Lupinia. Kaikki neljä yhdessä, he muodostivat jengin jonka nimi oli Kelmit.
”Tuolla on Kuutamo!” James huudahti.
”Niin onkin, mutta kuka on tuo tummahiuksinen tyttö kenelle Kuutamo puhuu?” Sirius kysyi uteliaana.
”Enpä tiedä, mennään katsomaan. Tule!”
Molemmat pojat lähtivät kävelemään ripeästi ystävänsä Remuksen luokse.
Kun Sirius ja James pääsivät perille tummahiuksinen tyttö katsoi heitä kirkailla sinisillä silmillään ja nyrpisti nenäänsä. Sitten hän sanoi:
”Nähdään jossain Remus, jos onnistaa niin pääsen Rohkelikkoon.”
”Pikemminkin Luihuisiin tuolla asenteella” Sirius kuiskasi Jamesille.
Sen jälkeen, kun oli vilauttanut ujon hymyn Remukselle, tyttö kääntyi kannoillaan ja lähti menemään kirkkaan punaista höyryjunaa kohti.
”Kuka se oli?” James kysyi ihmeissään.
”Hän oli vain Nami, muutti Englantiin juuri ja tulee viimeiselle vuodelleen Tylypahkaan.” Remus kertoi.
”Nami? Onpa outo nimi... oletko varma että se oli Nami?” Sirius hihitteli
”Kyllä, se oli Nami, vai luuletko että kuulin vain väärin ja se olikin Mami?”Remus vastasi ärsyyntyneenä. James rupesi nauramaan.
” Tarkoitatko niinkuin namina.....”
”Antakaa asian vain olla!” Remus keskeyttii ja käveli vihaisesti junaan. Sirius ja James katsoivat toisiaan kulmat koholla ja seurasivat perässä.
”Mikäköhän Kuutamoa vaivaa? Siis tarkoitan, että eihän täysikuukaan ole vielä lähelläkään.” James vastasi mietteliäästi. Sirius vain kohotti olkapäitään:
”Enpä tiedä kamu... tuskin kannattaa mennä kysymään häneltä, kun hän on tuollaisella päällä.”
”Totta”

Sirius ja James löysivät Remuksen viimeisestä vapaasta vaunuosastosta ja istuivat vaiteliaasti penkille hänen eteensä.
”Anteeksi kun menetin malttini.” Remus sanoi pahoittelevan näköisenä.
”Ei se mitään” Sirius mutisi takaisin. Ilmapiiri oli todella vaivaantunut, kunnes vaunuosaston ovi avautui. Ovella seisoi Lily Evans. Hän katsoi inhoten Jamesiin ja sanoi:
”Professori McGarmiwa sanoi, että meidän pitää mennä antamaan valvojaoppilaille ohjeita. Ala tulla.” Sitten hän lähti. James virnistä Siriukselle ja ryntäsi Lilyn perään.
”En tiennytkään, että James on johtajapoika.” Remus sanoi hämmästynenä Siriukselle.
”Joo, ihme se meillekkin oli, kun merkki tuli. Jamesin äiti jopa lähetti merkin takaisin ja sanoi kirjeessä, että koululle oli varmasti tullut virhe. Siis eihän James ollut edes valvojaoppilas ja mieti niitä kaikkia metkuja ja niitä jälki-istuntoja joita me olemme suorittaneet. Olimme aivan varmoja, että oli sattunut virhe, mutta merkki lähetettiin takaisin ja kirjeessä vannottin, ettei mitään virhettä ollut tapahtunut.” Sirius selosti.
”En olisi ikinä kuvitellut, että johtajapoika olisi James...”
Sirius hymähti ja keskustelu näytti kuolleen siihen. Remus kaivoi laukustaan jonkun kirjan ja ryhtyi lukemaan. Sirius rupesi katselemaan ikkunasta ulos kun huomasi, ettei enään keskusteltaisi. Näin kului suunnilleen viisitoista minuuttia kunnes lopulta James pamahti osastoon vihainen ilme kasvoillaan. Sirius näytti piristyvän huomattavasti hänen tulosta.
”No, miten meni? Inhoaako hän edelleen sinua?” Sirius uteli.
”No mitä luulet? Ajattelitko, että itse vain huvikseni taioin nämä patit kasvoihini?” James tiuskaisi takaisin ja osoitti suurta vihertävän limaista pattia nenässään.
”Ei sitä sinusta koskaan tiedä...” Sirius sanoi. James mulkaisi häntä ja istui mököttämään penkille.
” Hei älä nyt viitsi, täällä oli jo tarpeeksi iloinen ilmapiiri ilman sinun mököttämistäsikin.” Sirius sanoi sarkastisesti. ”No mitä sinä teit hänelle?”
”Yritin vain ottaa häntä kädestä kun olimme tulossa takaisin. Mitä vikaa siinä muka oli? Ystävätkin pitävät toisiaan kädestä. Vai mitä?” James sanoi kiihtyneenä,
”Hmm............ei.”
”Miten niin? Olen varma siitä!”
”No ehkä jos jonkin hirveä hirviö lähestyy niin silloin saatetaan peloissaan ottaa toista kädestä, mutta ei tavallisesti jos ollaan VAIN ystäviä.”
”Nyt kun muuten mietin, niin Ruikuli taisi olla viereisessä vaunuosastossa.”James sanoi mukamas mietiskellen. Kaikki kolme poikaa purskahtivat nauruun.
”Kuutamo, voisitko taikoa nämä patit pois?” James pyysi.
”Voin kokeilla...” Remus vastasi, mutisi jotain ja patit katosivat.
”Kiitti. Missäköhän Matohäntä on? En ole nähnyt häntä koko päivänä.” James kysyi.
”Ei hajuakaan.”Sirius vastasi ”Ehkä hän on toisessa vaunuosastossa. Mennäänkö etsimään?”
”Äääh, ei jaksaisi.” James vastasi laiskasti. Yhtäkkiä kuuluin hirveää murinaa. Sirius kaivoi taikasauvansa esiin.
”Mikä se oli?” Hän kysyi hätääntyneenä ja katseli ympärilleen. Remus katsoi ystäviään punastuneena.
”Minulla on vain nälkä. Millonkohan pulska noita tulee kärrynsä kanssa?” Hän kysyi nolostuneen. Sirius ja James virnistivät ja kohauttivat olkapäitään.
”Oho, katsokaa olemme jo perillä! Tylypahka näkyy tuolla! Pulska noita ei tullut ollenkaan. Mitähän on sattunut?” Remus kysyi. Juna pysähtyi laiturille ja kaikki kolme poikaa nousivat ylös lähtiäkseen.

Kun pojat pääsivät koululle, Peter puuttui vieläkin. Remus, Sirius ja James istuutuivat   vakiopaikoilleensa Suuressa Salissa, tupapöydän keskikohtaan. He katselivat ympärilleen, jos löytäisivät Peterin väen joukosta.Pojasta ei ollut pientä merkkiäkään. Yhtäkkiä ovet avautuivat ja Professori McGarmiwa käveli reippain askelin salin eteen. Jopa niin reippain, että monet ekaluokkalaiset joutuivat juoksemaan hänen perässään. Yksi pulska poika kompastui ja rämähti lattialle. Melkein koko sali rupesi nauramaan. Poika näytti hirveän nolostuneelta ja siltä, että voisi purskahtaa minä hetkenä hyvänsä itkuun. Sirius vain käkätti poika paralle. Silloin James huomasi, että Nami oli jonon perässä ja näytti erityisen hermostuneelta. Hänet erotti helposti koska oli niin pitkä. Jonon kaksi viimeistä tyttöä kääntyivät katsomaan Namia koko ajan erittän hämmentyneenä. Kun ekaluokkalaiset (ja Nami) saatiin salin eteen, Professori McGarmiwa asetti vanhan ja kuluneen lajitteluhatun pallille. Koko sali tuijotti sitä. Sitten se puhkesi lauluun:

Kauan kauan sitten,
Kun mut oli vasta tehty,
Koulun perustivat neljä velhoa,
ja paljon vaivaa oli nähty
Velhot mahtavia oli,
aikansa parhaita
Yhteen päänsä kun löi,
he olivat todella viisaita
Neljä velhoa nyt nämä,
sinun pitäisi jo tietää,
kuitenkin sinulle kertoa aion
joten hetken minua sinun pitää sietää.
Yksi oli Rohkelikko,
urhein nelikosta
Sitten oli Korpinkynsi,
oppilaat valitsi viisaista.
Kaikki taidot tarvitset,
kuin Luihuinen tuo ovela
Aherrusta rakastat,
jos olet Puuskupuh luotettava
Nämä neljä päättivät,
että minä lajittelen sinut
Älä pelkää tai hermoile,
koska tehtävään tehtiin minut!


Kun hattu oli lopettanut laulunsa, koko sali puhkesi hurjiin suosionosoituksiin. Professori McGarmiwa kertoi jotain ekaluokkalaisille (ja Namille) ja otti esille pitkän listan nimi. Sitten hän huudahti kuuluvalla äänellä:
” Nami Andersson !”
Nami asteli ripeästi pallille, istuutui ja laittoi hatun päähänsä. Hattu mietti monta minuuttia kunnes huusi:
”ROHKELIKKO!”
Tyttö näytti erittäin helpottuneelta, kun lähti kävelemään pöytää kohti joka antoi hänelle aploodit. Sirius kirosi hiljaa. Nami ei tuntunut tietävän minne istua, kunnes Lily Evans ystävineen vastapäätä Jamesiä, Siriusta ja Remusta, vilkutti hänelle. Nami tuli ja istui Lilyn viereen.
”Hei, minä olen Lily ja tässä on ystäväni Nea.” Tyttö osoitti vieressään istuvaa vaaleahiuksista tyttöä. Nea hymyili Namille ”Ja tässä on Emma” Nyt Lily osoitti  ujon näköistä tyttöä jolla oli maantien väriset hiukset. ”Ja tässä on Rebecca, me kutsummen häntä nimellyä Becka. Sinäkin voit sanoa niin” Tyttö josta Lily nyt puhui oli tummaihoinen ja mustahiuksenen ja hänellä oli erittäin persoonallinen ääni kun hän sanoi:
”Kuule Lily, minä olisin itse voinut esitellä itseni!” Hän mulkaisi Lilyä ja sitten hymyili suuresti Namille ”mutta tervetuloa porukkaan jokatapauksessa!”
”Ja minä olen James ja tää on Sirius”. Nami nyökkäsi kummallekkin ja sitten hymyile  Remukselle. Yhtäkkiä jonkin muu tartutti hänen huomionsa.
”Oooooooh!” Nami huudahti pyörein silmin, kun huomasi herkkuruuat jotka ilvat ilmestyneet. Remus hymyili ja Rebecca naurahti tytön ilmeelle. Nami rupesi heti lastaaman ruokaa lautaselleen. Sirius katsoi häntä yllättyneenä kun hän rupesi ahmimaan ruokaansa.
”Oho, jollain on kova ruokahalu tänään...”
”On nälkä ja sitä paitsi lyön vetoa, että jaksan syödä ennemmän ja nopeammin kuin sinä!” Nami haastoi.
”Aijaa, paljostako?”Sirius uteli.
”Kaljuunasta!”
”Kiinni veti!” Sirius sanoi ja rupesi ahmimaan ruokaansa hirveällä vauhdilla. Lily katsoi kumpaakin hieman inhottuneena. Rebecca naurahti:
”Aijai Nami, ei oli pitänyt haastaa Siriusta syöntikilpailuun. Sinun olisi pitänyt nähdä hänet viime vuonna. Sekä Sirius että James vetivät monta annosta siinä ajassa kun me muut söimme yhden.”
” E e ielä tieä mi ä miuu o!” Nami sanoi suu täynnä ruokaa. Remus hymyili ja sanoi:
”No kohta saamme.”
”Mitä Nami sanoi?” Lily kysyi Remukselta.
”Ette vielä tiedä mistä minuun on.” Remus toisti.
”Okei. Onko kukaan teistä muuten nähnyt Peteriä missään?”Lily kysyi ihmeissään
”Ei olla. Hän ei ollut juna asemallakaan tai junassa. Me kyllä ihmeteltiin minne hän on joutunut.” James vastasi Lilylle.
” Älä puhu minulle, pattipää!” Lily tiuskaisi takaisin. James näytti loukkaantuneelta.
Rebecca nauroi niin, että koko sali raikui.
”Miten muuten sait patit pois?” Hän kysyi silmät vetisinä.
”Kuutamo, siis Remus teki niille jotain.” James vastasi närkästyneenä. Sitten Nami lopetti syömisen ja heitti haarukkansa ja veitsensä pöydälle.
”Ääk, olen niin täynnä etten jaksa enää yhtään” Nami voihki.
”Siis luovutatko?”Sirius virnisti.
”Hyvä on, hyvä on.” Nami ähki ja kaivoi taskustaan kaljuunan. Sirius näytti erittäin tyytyväiseltä itseensä. Jälkipalat tulivat ja vaikka Nami oli kuulemma ollut aivan täynnä hän otti melkein jokaista lajia. Kun kaikki olivat syöneet, he lähtivät yhdessä Suuresta Salista. Poikein makuukammarissa Sirius ja James nukahtivat heti, mutta Remus mietti Peteriä vielä pitkään. Tyttöjen makuukammarissa taas kaikki tytöt juttelivat yli puolen yön kunnes Rebecca rupesi kuorsaamaan niin että he päättivät mennä sänkyyn.

Hieman lyhyt...
KOMMENTTEJA, KIITOS  ;D
« Viimeksi muokattu: 15.03.2015 03:01:39 kirjoittanut Kaapo »

Surkusiipi

  • Vieras
Vs: Rakkautta vain...
« Vastaus #1 : 05.12.2008 17:56:21 »
Ensimmäisen osan perusteella tämä vaikuttaa aika perinteiseltä kelmificiltä... mutta ei se mitään, ihan hyvä alku kuitenkin. Tapahtumat tosin etenivät ehkä hieman liian nopeaa tahtia, kuvailua siis vaan lisää. Muuten teksti oli sujuvaa, ja jatkoa lukisin mielelläni. :)

June-Chan

  • ***
  • Viestejä: 7
Vs: Rakkautta vain...
« Vastaus #2 : 06.12.2008 17:36:55 »
Ehdottomasti jatkoa :D

mandeh

  • ***
  • Viestejä: 68
Vs: Rakkautta vain...
« Vastaus #3 : 06.12.2008 22:05:17 »
Jatkoa odotan!
Joo oon samaa mieltä et tapahtumat eteni nopeesti, mutta antaapi sen nyt olla =)
If it was someone you tryly loved.

Here we go.

themarauders

  • ***
  • Viestejä: 136
Vs: Rakkautta vain...
« Vastaus #4 : 08.12.2008 11:53:46 »
Juup hyvä aloitus oli :)
 Tosiaan kuvailua voisi olla enemmän, mutta muuten hyvää tekstiä =)
Jatkoa väsäämään ;)

themarauders
Nice one James !
<padfoot>