Kirjoittaja Aihe: Joulukalenteri, K-11  (Luettu 18479 kertaa)

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 499
Joulukalenteri, K-11
« : 01.12.2008 08:22:17 »
Title: Joulukalenteri
Author: Minäpä minä, Meldis
Rating: K-11
Pairing: ?/?
Genre: Romance, fluffy, dramakin ehkä, humor tai ainakin kovasti yrittää…hivenen angst, mutta noooo *viil viil*
Warnings: Slash
Beta: Ankka *kiitosta*
Disclaimer: Juoni kuuluu minulle ja suurin osa hahmoista on myös minun, mutta on tässä kaksi hahmoa, joita en voi sanoa omistavani, mutta en kyllä tiedä kuka heidät sitten omistaa.  :D
Summary: Jos eksyt tunturiin, mikä on mahdollisuus, että päädyt Korvatunturille?
A/N: Tässä olisi siis minun ikioma joulukalenterini. Luukkuja on jokaiselle päivälle aattoon saakka ja ne ilmestyvät päivittäin, sillä tämä on valmiiksi kirjoitettu. Suunnittelun aloitin jo viime jouluna, mutta vasta aattoiltana keksin idean, joten en voinut silloin tätä toteuttaa. Tätä kirjoitellessani ovat soineet mm. Jason Mrazin The Geek in the Pink, Britney Spearsin I’m a Slave 4 You, Christina Aguileran Dirrty, Kanye Westin Love Lockdown, Juha Tapion Mitä silmät ei nää ja Vertical Horizonin Everything You Want. En tiedä onko tämä saanut vaikutteita kappaleista (itseäni nimittäin huolettavat nuo Britneyn ja Aguileran kappaleet :D), mutta ainakin tuossa on pari kipaletta, joita kantsii kuunnella tätä lukiessa. Tähän on kulutettu paljon aikaa, hikeä ja kyyneleitä, sekä turhautumista ja iloa (kuten hauskoista nimistä ja alkusoinnuista   ;) ), mutta tuskin se teitä kiinnostaa. :D Read and agree with it.
Kommenttia pyydän tietenkin, jos vaivaudut lukemaan.  :D

Joulukalenteri

1.

Lumi tunki joka paikkaan. Sitä oli silmissä, suussa, niskassa, kengissä ja puhuri puhalsi sitä tunikan ja turkin alle. Se suli kiinni silmäripsiin ja kylmä viima jäädytti ne koviksi. Se pyöri silmien edessä ja kun se teki yhteistyötä tuulen kanssa, oli mahdotonta nähdä eteenpäin.

Sormet olivat kohmeessa. Jalat olivat varpaita myöten jäässä. Nenä vuosi kylmän takia ja jäädytti valuvan rään. Viima nosti tunikaa ja pääsi melkein paljaalle iholle kutittamaan sitä. Kengät olivat täynnä lunta ja kun se hieman suli, sekin jäätyi ja kylmensi entisestään jäisi jalkoja. Korviaan hän ei tuntenut ja sormistakin alkoi mennä tunto.

Jalkaa toisen eteen. Tuuli vei mukanaan jalan nostattaman lumipyörteen ja se kieppui taivasta kohden. Toinen jalka nousi ylös ja siirtyi etummaiseksi. Minne hän oli menossa? Minne hän pääsisi? Missä hän oli? Miksi hän oli yksin?

Tumma taivas pysyi pimeänä eikä hän nähnyt yhtäkään tähteä, jonka avulla suunnistaa. Ei sillä että hän olisi osannut, mutta kun kaikkialla oli vain tummaa, tummaa, tummaa taivasta ja valkoisia kinoksia, joiden lumihiutaleet tanssivat rivakassa tuulessa, hän alkoi menettää todellisuudentajunsa. Oliko hän elossa? Oliko hän olemassa? Näkikö hän unta? Oliko hän maassa vai jossain tuolla puolen? Jostain syystä hän ei kuitenkaan itkenyt. Häntä vain pelotti.

Lumi tuli äkkiä vastaan. Hän tuiskahti naamalleen kinokseen ja jäi siihen makaamaan. Tässä on hyvä olla, hän ajatteli. Ehkä jään tähän. Ja niin hän jäi. Hitaasti lumi peitti pienen pojan lumivaippaan, kun tuuli puhalsi sitä välillä pois. Hän kuuli ääniä. ”Täällä päin”, ja ”Näin tuolla jotain”, ne sanoivat. Ja raottamatta silmiäänkään hän saattoi tuntea valon. Hän oli lähdössä. Hyvä, hän oli lähdössä. Hyvä, hän oli vihdoin lähdössä…

*

Onko tämä taivas? Jos on, niin hyvä, että tulin. Kaikkialla oli lämmintä ja pehmoista. Hän käänsi päätään ja avasi hitaasti silmänsä. Joku istui hänen vierellään. Joku mies. Ensiksi hänelle tuli mieleen isänsä, mutta muisti sitten, että hänen isällään ei ollut tuollaista valkoista partaa. Missä isä on? hän mietti äkkiä.

”Isä…” Vanha mies käänsi katseensa häneen ja hymyili.
”Hyvä. Heräsit vihdoin”, mies sanoi pehmeällä, syvällä, rauhoittavalla äänellä ja hänelle tuli äkkiä lämmin ja turvallinen olo. Hän yritti hymyillä takaisin, muttei onnistunut.

Mies nousi ylös ja otti jotain jostain hänen näköpiirinsä ulkopuolelta. Kun tämä tuli taas lähemmäs, hän huomasi, että tällä oli kädessään höyryävä muki. Hän tajusi olevansa janoinen.
”Jos vain pystyt juomaan”, mies sanoi tarjoten mukia. Nuorempi veti kätensä paksun täkin alta ja tarttui lämpimään mukiin. Hän nousi hieman juodakseen ja nosti mukin huulilleen. Juoma maistui kanelille, kaakaolle, omenalle ja inkiväärille. Hän tunsi lämmön leviävän raajoihinsa. Hän joi ahnaasti, vaikka juoma hieman polttikin hänen suutaan. Kun hän laski mukin huuliltaan, hän huomasi jotain outoa kädessään ja tajusi kauhukseen, että häneltä puuttui pikkusormensa pää. Hänen silmänsä levisivät.
”Anteeksi, emme onnistuneet pelastamaan sitä”, mies sanoi anteeksipyytävästi. Poika nosti katseensa mieheen ja laski päänsä tyynylle ojentaen mukin miehelle.

Vetäen kätensä takaisin täkin alle lämpimään, hän antoi katseensa harhailla huoneessa. Huone oli lämpimästi sisustettu, siellä oli paksu punainen matto lattialla ja seinällä roikkui ryijy. Häntä vastapäätä oli punaisista tiilistä tehty pieni takka ja sen vasemmalla puolella olevalla seinällä oli raskaannäköinen puuovi. Hänen sänkynsä oli korkea, tummasta puusta tehty ja samaa sävyä oli pieni yöpöytä sen vierellä. Katosta riippui kaunis käsintehty himmeli. Sängyn päädyn yläpuolella oli pieni ikkuna, joka oli sillä hetkellä peitetty punaisilla verhoilla. Siellä oli myös pieni piironki takan oikealla puolella ja sen ääressä tuoli. Kynttilät olivat ainoat valontuojat takan lisäksi.

Hän rykäisi yrittäen saada äänensä takaisin. ”Missä olen?” Vanha mies hymyili.
”Korvatunturilla.”




O.o Vau.  ;D
« Viimeksi muokattu: 10.12.2017 10:10:12 kirjoittanut Waulish »
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Enonyymi

  • ***
  • Viestejä: 27
  • Il était une fois
    • Enonyymi @ DeviantART
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #1 : 01.12.2008 23:01:31 »
Hei, vau! ;D Siis aivan mahtava alku! On mukavaa huomata, etten ole ainoana keksinyt toteuttaa tällaista joulukalenteri-tarina-juttua (kirjoitan kaverini kanssa Tsubasa Reservoir Chronicle-fandomista tällaistä samantyylistä fanfiction-juttua Fanfiction.net:iin).

Osaat todellakin kuvailla hyvin tunteiden ja pienten eleiden kautta, kuten Minttushka jo mainitsikin, sekä tarinaan pääsee kivasti mukaan. Tässä oli muutama kirjoitusvirhe, mutta eivät ne kyllä tahtia haitanneet tai mitään. :)

Saa nähdä, mitä on varalla huomiseksi. Toivottavasti jotain jännittävää... ;>

- Merii Kurisumasu, t. Enonyymi
"Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä."

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 499
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #2 : 02.12.2008 08:48:40 »
Minttushka, kiitos kommentistasi. No, minulla oli jo joulumieli pelkästä julkaisustakin, mutta kyllähän kommentti aina piristää.  ;) Kiitos. (Miksi kaikille tulee kylmä tätä lukiessa..?)

Enonyymi, Tsuba-mikä? Pitääpä tsekata se sinun kalenterisi. Kiitos sinullekin. :)

2.

Kun hän seuraavan kerran heräsi lämpmästä sängystään, huoneessa hääri nuori poika. Tämä laittoi puita takkaan ja kohensi tulta. Sitten hän vaihtoi pari kynttilää, kun vanhat olivat melkein palaneet loppuun.
”Hei.” Ääni tuli karheasti, hiljaa, mutta häärivä poika kuuli sen. Hän hätkähti ja oli tiputtaa kädessään olevan tulitikun. Hän kääntyi ympäri, puhalsi tikun sammuksiin ja asteli toisen luokse.
”Heipä hei. Haluatko juotavaa?” poika pysyi ja otti yöpöydältä tutun mukin. Toinen nousi taas hieman ja tällä kertaa hänellä oli kuuma, joten hän heitti peittoa vähän päältään ja otti kupin vastaan. Hänen juodessaan toinen meni sytyttämään loput kynttilät.
”Kuka sinä olet?” hän kysyi juotuaan melkein kaiken juoman. Poika puhalsi tulitikun jälleen sammuksiin.
”Olen Taisto. Entä sinä?” poika tuli takaisin sängyn luokse ja istui sille.
”Onni”, toinen vastasi. Taisto hymyili.
”No, Onni, sinulla kävi tuuri. Hetkikin vielä siellä tuiskussa ja lumessa niin olisit vainaa. ” Taisto sanoi sen vakavissaan, suoraan, mutta näytti samalla huolestuneelta. Hän nosti kätensä toisen otsalle.
”Kuumeesi taitaa olla laskussa. Pystytkö syömään jotain? Olen varma, että sinulla on nälkä”, Taisto kysyi ja saatuaan vastaukseksi nyökkäyksen hän lähti huoneesta hakemaan ruokaa. Onni tajusi hitaasti, että hänellä oli todellakin kova nälkä. Kuinka kauan hän oli täällä ollut?

Taisto tuli hetken kuluttua takaisin käsissään tarjotin, jolla oli puinen kulho keittoa, leipää ja muki maitoa. Onni nousi ylemmäs, kun Taisto laski tarjottimen hänen polvilleen. Poika tarttui lusikkaan ja alkoi heti syödä herkullista hernekeittoa. Taisto asettui takan eteen vahtimaan liekkejä.
”Minkä ikäinen sinä olet?” Taisto kysyi äkkiä.
”Seitsemän”, Onni vastasi syömisen ohessa. Saatuaan keiton syötyä, hän tarttui leipään.
”Olenko minä oikeasti Korvatunturilla?” hän kysyi jossain vaiheessa. ”Siellä missä Joulupukki asuu?” hän jatkoi vielä. Taisto käänsi katseensa tähän ja virnisti nyökäten samalla.
”Oletko sinä sitten tonttu?” Onni kysyi innostuneensa. Hänen lapsekkuutensa heräsi hänen sisällään ja hän alkoi miettiä oliko tavannut jo Joulupukinkin aikaisemmin. Kun Taisto nyökkäsi edelleen hymyillen, Onni ajatteli, minä tiesin, että niitä on olemassa.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Taisto puhui jälleen. ”Miten sinä päädyit sinne tuiskuun keskelle ei mitään?” Onnin käsi pysähtyi, kun hän oli kurottamassa maitomukiansa.
”Minä eksyin. Isä… oli viemässä minua kotiin kylästä ja…” Muistikuva hämärtyi. Isä oli lähtenyt… Sanonut jotain unohtuuneen… Eikä tullut takaisin. Onni tunsi kauhua, kun tajusi, että isä ei ollut palannut hakemaan häntä. Ehkä hän tarpoi jossain ulkona puhurissa etsimässä poikaansa. Ehkä hänkin oli eksynyt. Onni oli odottanut niin kauan, että oli tullut pimeä ja hän oli päättänyt lähteä niiden kitukasvuisten kuusien luota sinne päin, missä luuli kodin olevan.
”Isä…” Onni työnsi tarjottimen päältään ja luikahti peiton alta. Taisto nousi heti seisomaan.
”Hei, hei, hei! Minne olet matkalla?” poika sanoi ja kiiruhti toisen luo ja laski kätensä tämän olkapäille. Onni riuhtaisi ne pois kärsimättömästi.
”Missä isä on? Minun pitää mennä… Isä… Minun pitää etsiä... Apua.. Isä… Missä..?” Onni ei puhunut selvästi, mutta Taisto piti hänet paikoillaan, kun hän yritti päästä pois.
”Onni, et voi lähteä minnekään tuossa kunnossa. Olet vielä kipeä”, Taisto sanoi tiukasti yrittäen saada katsekontaktin toisen kanssa. Onni tuijotti ovea.
”Mutta… isä on…” hän aloitti.
”Onni, isäsi ei ole tulossa takaisin.” Onni katsoi silmät kyynelistä kimmeltäen Taistoon, joka näytti jotenkin vaikealta. Ja miten niin isä ei ole tulossa takaisin? Totta kai hän on tulossa takaisin. Totta kai hän on…
”Onni”, Taisto melkein kuiskasi. Hän näytti siltä, että aikoisi sanoa jotain, mutta muutti sitten mielensä ja sen sijaan sulki pienen pojan syliinsä. ”Olen pahoillani.”

Onni alkoi itkeä sydäntäsärkevästi.



Tadaa! Kommenttia?
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #3 : 02.12.2008 11:11:39 »
Tämä vaikuttaa ihanalta. Alku oli jotenkin niin lohduton ja kylmä, että sen tunsi omissakin varpaissaan - jotka ovat kyllä jo muutenkin ihan jäässä. Pidän ideasta todella paljon. Hahmoista ei vielä ole mitään kovin tarkkaa kuvaa syntynyt, mutta eiköhän se tässä tarinan edetessä korjaannu. Onni-parka, kun sillä ei ole isää. Mielenkiinnolla seuraan, mitä tuleman pitää. Kiitoksia. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Munis

  • ***
  • Viestejä: 832
  • Räpyläjalkainen, muniva toimintakone
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #4 : 02.12.2008 16:45:51 »
:o Nuo luvut vaikuttivat betatessa pidemmille. Ei ku ei, sekoitan nyt sen koko tiedoston ja luvut keskenään...
Olen tässä puoli tuntia odottanut, joskos tiedosto luvuille 16-20 avautuisi, mutta ei ota latautuakseen, täytynee odottaa.
Mutta mä niin rakastan tätä tarinaa, kuten tiedät. ;)
I've been to London, seen seven wonders
I know to trip is just to fall

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 499
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #5 : 03.12.2008 07:00:50 »
Picca, *ruotsin tunnilla studiossa: "NORSUUUU! PICCA KOMMENTOI MULLE!"* ...Näin.
Eli erittäin kiva kun kommentoit, ja toivottavasti seuraat, niin saadaan taas vähän säpinää ruotsin tuntiin. ("Se ope oli niin pihalla, että mä en ees tiä mitä tuli läksyks." "Joo, en mäkään.")  ;D  :P

Ankka, pitää olla kärsivällisyyttä.  :D No josko se nyt toimisi. Kiits.

Pisin osa vähään aikaan, mutta älkää tottuko siihen, sillä luukkujen keskipituus on vähän alle kaksi sivua. Lsää hahmoja piisaa.

3.

Onni saattoi olla nuori, mutta hän ymmärsi, että hänen isälleen oli tapahtunut jotain. Jotain mitä Taisto ei suostunut kertomaan. Olikohan isä mennyt taivaaseen äidin luokse? Olikohan hän päättänyt jättää Onnin yksin?
Pariin päivän Onni ei puhunut mitään. Vain Taisto kävi hänen luonaan tuomassa ruokaa ja vaihtamassa kynttilöitä tai muuten vain ehkä varmistamassa, ettei Onni yrittäisi pakemista. Ennen Onnia olisi kiinnostanut tutustua paikkaan, josta oli kuullut kerrottavan, mutta kun isä ei ollut hänen kanssaan tutustumassa tarunhohtoiseen Korvatunturiin, ei se huvittanut häntäkään.

Yhtenä päivänä kuitenkin se vanha mies, jonka Onni oli nähnyt ensimmäisenä Korvatunturilla, tuli käymään. Onni istui takan edessä viltti ympärillään, kun kuuli koputuksen ovelta. Hän kääntyi katsomaan, kun ovi aukesi ja hän näki taas ne rauhalliset, ikivanhat kasvot. Hän nousi nopeasti ja kompuroiden seisomaan. Mies hymyili.
”Istu vain”, hän sanoi pehmeästi. Onni totteli ja mies istui hänen viereensä takan eteen.
”Oletan, että olet aika tylsistynyt. Olet ollut koko tämän ajan samassa huoneessa”, mies sanoi äkkiä. Onni katsoi mieheen ällistyneenä. Mies käänsi katseensa poikaan.
”Jos vain haluat, voin viedä sinut pienelle kierrokselle”, hän sanoi vinkaten päällään ovelle. Onni nyökkäsi.
”Ota tämä. Hallissa voi olla hieman kylmä näin talvella ja varsinkin, kun olet vielä kipeä”, mies tarjosi paksua villatakkia, jonka Onni otti vastaan ja laittoi päälleen. Hän veti piponkin päähänsä ja seurasi miestä ulos huoneesta.

He kävelivät läpi ison eteisen, jonka katto oli kuitenkin aika matalalla. Siellä oli myös paljon ryijyjä, seinillä oli ovia, lattialla mattoja ja seinillä kynttilöitä. Yhdellä seinällä oli suuret kaksoisovet ja niiden vierellä rivi naulakkoa, joka oli sillä hetkellä tyhjä. Välillä ovia ei ollut niin tiheästi ja jotkut olivat auki. Onni näki sisään pariin mukavannäköiseen olohuoneen tapaiseen ja jonkinlaiseen ompelimoon, jossa hän näki pari keski-ikäistä naista juttelemassa ja neulomassa jotain isoa. Yhden aukinaisen oven takan hän näki pienen varaston täynnä puisia leluja.

Viimein he pysähtyivät uusien kaksoisovien eteen ja mies Onnin edessä avasi ne helposti, vaikka ovet näyttivät raskailta. Pojan suu loksahti auki, kun hän astui sisään.
Halli oli hyvin korkea ja seinustoilla oli parin metrin välein takkoja, jotka kuitenkin sillä hetkellä ammottivat tyhjinä. Hallissa oli kolme pitkää puista pöytää, jotka jatkuivat toiseen päähän. Niiden ympärillä oli hajanaisesti aseteltuja eriparisia tuoleja, nojatuoleja, jakkaroita, keinutuoleja, retkituoleja ja muutama raskas sohva. Pöydillä oli paperirullia, nauhan pätkiä, työkaluja, koreja, joissa oli kuivettuneita pullanpalasia ja piparinmurusia, puisia mukeja ja loppuunpalaneita kynttilöitä. Hallin seinät ja katto, sekä takat oli koristeltu kimaltavilla joulukoristeilla. Toisessa päässä huonetta oli suuri loistava joulukuusi, jonka välkkyvät pallot ja kimmeltävät kynttilät Onni pystyi melkein näkemään.

Hallissa ei ollut sillä hetkellä juuri ketään ja kuten vanha mies oli sanonut, siellä oli hieman viileää. Erään takan edessä kuitenkin istui keinutuolissa nainen kirja sylissään. Hänen edessään oli nuori tyttö, joka makasi lattialla selällään kädet päänsä alla. Mies lähti johdattamaan Onnia heitä kohti.

Kun he lähestyivät tyttöä ja naista, jälkimmäinen nosti katseensa ja työnsi lasejaan nenällään paikoilleen ja laitettuaan kirjan väliin huolellisesti merkin, hän sulki kirjan ja laski sen syliinsä. Kun hänen ja Onnin katseet kohtasivat Onnille tuli kumman lämmin ja turvallinen olo, ihan niin kuin katsoessaan ensimmäisen kerran vanhaa miestä. Tyttö nousi kyynärpäidensä varaan lattialla ja käänsi ylävartaloaan Onniin päin ja virnisti leikkisästi.
”Oletko sinä se Onni? Se poika, joka löydettiin Sokostilta?” tyttö kysyi häneltä ja kääntyi vatsalleen. Tyttö oli muutaman vuoden Taistoa vanhempi, hänellä oli tuuheat ruskeat hiukset ja suuret ruskeat silmät. Hänellä oli tummat kulmakarvat ja hänen ihonsa oli aika tumma, vaikka yleensä tavallisen pohjoisessa syntyneen iho oli vaalea. Onni ei saanut sanaa suustaan, eikä osannut edes nyökätä tai pudistaa päätään. Tyttö naurahti ja nousi kontalleen ja siitä seisomaan.
”Olen Saana”, tyttö esitteli itsensä ja ojensi kätensä Onnille. Poika tarttui siihen varovasti, eikä edelleenkään sanonut mitään.
”Taisto kertoi sinusta”, Saana sanoi äkkiä tutkien toista päästä varpaisiin. Onni hermostui tytön katseesta ja astui askeleen lähemmäs miestä vierellään.
”No, no Saana, älä nyt säikyttele häntä”, nainen keinutuolissa aukaisi ensimmäistä kertaa suunsa. Naisen kasvot olivat pyöreät ja hänellä oli ryppyjä silmäkulmissa ja otsalla. Hänen jo harmaantuvat pitkät hiukset oli kierretty hänen päänsä päälle nopeaksi nutturaksi ja hänellä oli isot silmälasit nenällään.

Nainen nousi seisomaan ja astui lähemmäs Onnia, joka katsoi varuillaan naista.
”Hei Onni.” Naisen ääni oli pehmeä. Onni nosti katsettaan.
”Oletko syönyt tänään mitään? Nuppu on juuri paistanut herkullisia sämpylöitä…” Naisen ääni hukkui juoksuaskeliin, kun joku riensi joukkoa kohti. Onni kääntyi hieman, että näki lumisen, hengästyneen ja punaposkisen Taiston harppovan heitä kohti katsoen hädissään vanhaa miestä.
”Pukki, kävin äsken –” Taisto äkkäsi Onnin. ”No, siinähän sinä olet. Ehdin jo säikähtää.” Taisto veti lumisen, käsinkudotun, paksun pipon päästään ja laski sen pöydälle.
”Minähän sanoin, että veisin pojan pienelle kierrokselle jossain vaiheessa”, mies sanoi. Taisto nyökkäili rivakasti yhä hengittäen syvään.
”Mutta et sanonut, että juuri tänään. Luulin, että hän olisi lähtenyt… ” Onni tunsi ison käden olkapäällään ja kääntyessään näki sen vanhan naisen kasvot lähellä omiaan.
”Annetaanpa heidän puhua omiaan. Tulehan.” Nainen ojensi kättään ja Onni tarttui siihen vilkaisten nopeasti miehen ja Taiston suuntaan ja lähti hallista naisen ohjaamana eräälle käytävälle. Saana seurasi heitä.

He astuivat pian tuoksuvaan keittiöön, jossa oli sillä hetkellä nainen, joka oli Saanaa paljon vanhempi, mutta toista naista nuorempi ja hän hääri suuren kattilan äärellä. Onni tuijotti kattilaa silmät suurina. Hän oli varma, että kattilaan mahtuisi ainakin viisi aikuisen kokoista ihmistä.
”Nuppu, katso kuka tuli käymään”, Onnia kädestä pitävä nainen huikkasi ovelta Nupuksi kutsutulle naiselle. Nuppu kohotti katseensa kattilasta. Hänen kasvonsa olivat pyöreät ja nenä iso, kuten myös hampaat, jotka paljastuivat hänen hymyillessä. Hän oli melko tukeva ja hänen poskillaan oli toisin kuin Saanalla pisamia paljon luomia. Hän kuivasi käsiään isoon esiliinaan, joka riippui hänen vyötäröllään.
”Hei muori, Saana. Ja sinä taidatkin olla Onni?” nainen kysyi hyväntahtoisesti ja Onni nyökkäsi. Saana istahti paksun puisen pöydän ääreen, jolla oli korillinen vastapaistettuja sämpylöitä, Onni pystyi haistamaan niiden tuoksun. Onni istui itsekin puiselle jakkaralle Saanan viereen. Tyttö tarjosi koria hänelle ja tämä otti yhden sämpylän hieman epäröiden. Nainen, jota Nuppu oli kutsunut muoriksi, kävi hakemassa yhdestä keittiön monista kaapeista pullon maitoa ja mukit kaikille.

Mutustellessaan sämpyläänsä Onni ei enää edes muistanut, miksi oli ollut aikaisemmin päivällä niin maassa, tai edes, että miksi oli tullut tänne. Korvatunturille. Vaikka hänestä oli hieman epämukavaa istua ihmisten seurassa, josta tiesi vain nimen, hän ei enää murehtinut. Mutta Taistoa hän kaipasi.
”Oletteko te tonttuja?” poika kysyi äkkiä niin, että kaikki hieman hätkähtivät, kun kuulivat Onnin puhuvan ensimmäisen kerran heidän kuultensa. Muori hymyili.
”Saana ja Nuppu ovat”, hän vastasi, eikä Onni ymmärtänyt miksi vain he kaksi olisivat tonttuja, mutta muori ei. Muori… Onnin silmät levisivät.
”Oletko sinä… oletko sinä joulumuori?” hän kysyi hiljaa, kunnioittavasti. Nainen nyökkäsi ja ojensi maitomukin Onnille. Onni otti sen vastaan ja maistoi paksua, hieman lämmintä maitoa ihmeissään.
”Missä kaikki ovat?” hän keksi kysyä seuraavaksi.
”Vakoilureissulla. Näin aikaisin vuodesta täällä ei ole niin paljon vilskettä kuin jouluna”, muori kertoi ja haukkasi palan omasta sämpylästään. Onni kurtisti kulmiaan hieman miettien sitä, mitä muori oli sanonut. Vakoilureissulla…
”Ai tarkkailevatko he muita lapsia?” Onni kysyi innoissaan keksittyään, mitä vakoilu tarkoitti. Saana nyökkäsi ja vinkkasi silmää. Tyttö heitti lopun sämpylän suuhunsa, joi maidon mukistaan ja nousi ylös pudistellen murusia rinnuksiltaan.
”Minä menen nyt. Rauha sanoi tulevansa tänään ja lupasin mennä vastaan”, Saana sanoi ja ruskeiden hiusten liehuessa, tyttö katosi keittiöstä. Myös muori nousi ylös.
”Meidänkin kannattaa mennä. Kohta on ruoka-aika ja Nuppu ei ole ainoa kokki meillä, joten täällä tulee täyttä”, hän sanoi Onnille, joka nousi seisomaan työntäen lopun sämpylänsä suuhunsa ja seurasi muoria ulos keittiöstä.

He astuivat takaisin isoon saliin ja siellä oli jo hieman porukkaa. Onni näki Taiston juttelevan kolmen hieman itseään vanhemman pojan kanssa yhden takan ääressä, joka oli nyt sytytetty ja paloi iloisesti. Muitakin takkoja oli sytytetty ja niiden edustoilla kuivatteli vaatteitaan kaikenikäistä porukkaa. Siellä oli keski-ikäisiä miehiä, joilla oli tumma pitkä parta, hieman nuorempia tonttuja, ehkä Onnin isän ikäisiä naisia, jotka puristivat hiuksistaan vettä ja ripustelivat hattujaan ja huivejaan takan ylle. Onni näki myös Saanan ikäisiä poikia ja tyttöjä, jotka istuivat pöydän ääressä ja sen päällä naureskellen ja jutellen. Onni huomasi myös kaksi itsensä ikäistä poikaa ja yhden tytön, jotka istuskelivat sen vanhan miehen, jota Taisto oli kutsunut pukiksi, ympärillä eräänkin takan juurella. Jostain syystä Onni ei kuitenkaan halunnut mennä heidän luokseen, hän olisi halunnut mennä Taiston luokse. Hän kuitenkin seurasi muoria lasten ja pukin luokse.

Onni ja muori seisahtuivat heidän viereensä. Pukki nosti katseensa lapsista.
”Hei Onni, haluaisitko syödä täällä oman huoneesi sijaan?” hän kysyi ja Onni nyökkäsi vastaukseksi. Lapset kiinnittivät häneen huomionsa ja toinen pojista ponkaisi jaloilleen esittäytyäkseen.
”Moi, minä olen Nuutti”, poika sanoi reippaasti ja ojensi kätensä. Pojalla oli kapeat kasvot ja hänen hiuksensa olivat todella vaaleat. Onni tuijotti hetken ojennettua kättä ja tarttui siihen lopulta ja ravisti.
”Onni”, hän vastasi pienesti. Toinenkin poika nousi seisomaan hymyillen varovaisesti. Tällä oli tummat melkein mustat hiukset ja hän oli hieman pyöreä.
”Mihal”, tämä sanoi hiljaa. Onnista nimi ei kuulostanut suomalaiselta.
”Oletko suomalainen?” hänen oli pakko kysyä.
”Olen. Äitini ja isäni vain ovat kotoisin Venäjältä”, Mihail vastasi. Tyttökin, joka oli ollut takan ääressä nousi seisomaan.
”Olen Helvi”, tyttö esitteli itsensä ja Nuutin tapaan ojensi kätensä kätelläkseen Onnia. Tytöllä oli oljenkeltaiset hiukset, jotka ulottuivat juuri ja juuri olkapäille. Hän oli todella lyhyt, ulottui hädin tuskin Onnin leukaan.
”Sinulta puuttuu sormea”, Nuutti hoksasi huomauttaa. Onni nosti oikean kätensä eteensä ja katsoi pikkusormeaan, jonka pää oli paleltunut.
”Joo”, hän sanoi haluttomana kertomaan syytä ja vilkaisi äkkiä Taistoon, joka nauroi jollekin ystäviensä kanssa.

Seuraavan puolen tunnin aikana halliin valui lisää ihmisiä, mutta suurin osa heistä oli paljon vanhempia kuin Onni tai Taistokaan. Taiston ystäväpiiri kasvoi ja hetkeä ennen kuin ruoka jaettiin hänen ympärillään oli yli tusina tyttö- ja poikatonttuja.
Nuutti oli ihan mukava Onnin mielestä. Vaikka hän pulisi kuin papupata, eikä välillä asiaakaan, poika oli hauska ja Onni saattoi hetkeksi unohtaa Taiston.
Mihail oli aika hiljainen, mutta nauroi paljon. Ei sillä, että Nuutin sekaan olisi ollut helppo sanoa mitään, mutta montaa sanaa Mihail ei sanonut.
Helvi taas oli heidän välimuotonsa. Hän oli välillä hiljaa, mutta välillä kiirehti Nuutin selostuksien mukaan lisäämään oman juttunsa. Hän ei kuitenkaan nauranut paljon, hymyili vain aurinkoisesti Nuutin jutuille.
He ymmärsivät pian, että Onni oli se poika, joka oli pelastettu muutama viikko sitten Sokostilta ja kyselivät hänestä, sekä siitä, miten hän oli joutunut tunturille, keskelle ei mitään. Onni ei halunnut kertoa siitä, joten sanoi vain eksyneensä kylästään ollessaan kävelemässä.

Myöhemmin, kun ruoka oli syöty ja Onni oli tutustunut uusiin ystäviinsä paremmin, nelikko erosi, kun he menivät omiin huoneisiinsa. Mihaililla ja Nuutilla oli yhteinen huone samalla käytävällä, kuin missä Onninkin huone oli, toisessa päässä vain. Helvin huone oli jossain muualla, missä Onni ei ollut edes käynyt, sillä tyttö lähti ruoan jälkeen toiseen suuntaan muiden tyttöjen kanssa. Ehkä tytöille oli oma siipi.

Onni sulki huoneensa oven ja huomasi, että joku oli käynyt vaihtamassa kynttilät. Joku oli myös tiputellut vettä lattialle, mutta se oli jo melkein kuivunut. Onni potkaisi saappaat jalastaan, laski villatakkinsa, piponsa ja liivinsä tuolille pöydän ääreen. Hän oli vetämässä peittoja syrjään, kun kuuli koputuksen ovelta.
”Sisään”, hän huikkasi ja istui sängylle. Taisto astui sisään ja sulki oven perässään.
”Oliko kiva päivä?” hän kysyi saaden vastauksekseen nyökkäyksen. Onni hymyili. Hän ei ollut tehnyt sitä moneen päivään.
”Huomenna minulla ei ole mitään, eikä pitäisi tuiskuttaakaan, joten jos haluat, voin näyttää koko paikan. Et ole nähnyt vielä porojakaan”, Taisto ehdotti ja Onni suostui heti.

Taisto lähti huoneesta. Onni työnsi peitot sängyltä syrjään ja ujuttautui niiden alle. Vielä ennen nukahtamistaan hän ajatteli kuinka mukavaa olisi, jos hän voisi asua täällä koko loppuelämänsä.

Hän ei muistanut isäänsä.



Tuleeko kommenttia?
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 960
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #6 : 03.12.2008 10:25:35 »
Lainaus
Hän ei muistanut isäänsä.
Niin dramaattista. Ehdottomasti loistava kohta.

Nyt kun ei ole omaa suklaakalenteria, niin pitää korvata se tällä ja finin kalenterilla.
Söpöä, että Onni on lapsi eikä sellainen tyypillinen ficcien 14-vuotias teini, mutta toisaalta kuka olisikaan parempi päähenkilö korvatunturille sijoittuvaan ficciin kuin lapsi?
Minulle tulee tästä sellainen fiilis, että koko paikka on oikeasti olemassa, olet kuvaillut asiat sen verran tarkasti, ja koko tarinan lukemisesta tulee kotoisa, sellainen mukavan lämpöinen olo. (ekasta osasta tuli kylmä, mutta siitä eteenpäin).

Taiston ja Onnin ystävyys on myös hellyyttävää luettavaa, sillä se on niin aitoa(vaikkei ole vielä pitkälle muotoutunutkaan). Olettaakseni Taisto on Onnia hieman vanhempi ja yleensähän 7-vuotiaat pojat kunnioittavat ja ihailevat itseään vähän vanhempia poikia.
Mutta siis, huomista odotellessa ;)

~Violet kiittää

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 499
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #7 : 04.12.2008 07:03:27 »
Violet Baudelaire, yölll... suklaajoulukalenteri. No, onhan siitä sen hetken ajan iloa.   ;D Khyllä, Taisto on Onnia vanhempi ja vaikka ikäero käy tekstistä pian ilmi, voin kertoa, että Taisto on Onnia viisi vuotta vanhempi. No niin, nyt niille tuli lämmin. ;D

Uusi luku, uudet kujeet. Huomatakaa eräs major thing here. Älkääkä säikähtäkö sitä. ;)

4.

Lumi livahti Onnin niskaan ja sai hänet kiemurtelemaan. Päättäväisesti hän pyöräytti uuden lumipallon ja heitti sen Nuuttia kohti. Poika onnistui väistämään sen, mutta sai niskaansa Mihailin heittämän pallon.
”Hei, eikö tämän pitänyt olla kaikki vastaan kaikki? Tehän olette minua vastaan molemmat!” hän huusi, taiteili nopeasti käsissään pallon ja heitti sen Onnia kohti, joka onnistui kumartumaan sen tieltä. Sen sijaan Onnin tasapainonsa petti ja hän kaatui maahan mahalleen.
”Lumipesu!” hän kuuli Nuutin huutavan ja hytkyi naurusta maassa. Kahdet jalat juoksivat häntä kohti ja hän kierähti selälleen päästäkseen pakoon heitä. Mihailin kuitenkin onnistui napata häntä jaloista ja Nuutti istahti ronskisti Onnin päälle lunta käsissään. Hetkeen Onni ei nähnyt kuin valkoista Nuutin tunkiessa nuoskalunta hänen kasvoilleen.
”Hei pojat! Antakaa hänen hengittää välillä!” Paino Onnin päältä ja ote jaloista katosi, kun Nuutti ja Mihail nousivat seisomaan. Onni pyyhki lumet kasvoiltaan ja näki Helvin astelevan kolmikkoa kohti. Poika nousi kyynärpäidensä varaan naama märkänä.
”Älä viitsi olla ilonpilaaja. Se oli vain leikkiä”, Nuutti sanoi tytölle, joka piteli käsiään selkänsä takana ja pysähtyi heidän eteensä. Onni nousi seisomaan toisten poikien taakse pudistellen lumia vaatteistaan.
”Eikö teidän pitänyt aurata piha?” Helvi kysyi vilkaisten pihaa, joka ei näyttänyt siltä, että joku olisi aurannut siellä. Nuutti, Mihail ja Onni vilkaisivat toisiaan nopeasti.
”Ai niin…” Mihail sanoi hiljaa.

Aurinko oli korkealla, tai niin korkealla, kuin se niin pohjoisessa nousi. Helmikuun lumi kimalteli ja eilisen lumimyräkän jäljiltä pojat oltiin komennettu siivoamaan piha, sillä lumi oli melkein puolen metrin korkuista vasta eilen viimeksi siivotussa pihassa. He olivat aloittaneet homman kaksi tuntia sitten. Tai heidän olisi pitänyt.

”Jos se pitää aurata, voisit tulla auttamaan. Vaikka täytätkin huomenna kaksitoista, ei se estä sinua auttamasta meitä”, Nuutti sanoi saaden Helvin kohauttamaan olkiaan.
”No niin, Nuutti, haetaan lapiot, pukki ei tykkää, jos tämä venyy kovin pitkään”, Onni sanoi sovittelevasti ja lähti vajalle hakemaan lapioita.

Viisi vuotta hän oli jo asunut Korvatunturilla. Viisi hauskaa, iloista vuotta. Hän oli saanut uusia ystäviä, vaikka lähimmät ystävät olivat edelleen Nuutti, Mihail ja Helvi. Hän ei nähnyt Taistoa enää niin usein, sillä tämä täyttäisi tänä vuonna jo kahdeksantoista ja hän alkoi olla yhä enemmän ja enemmän vakoilureissuilla. Mutta sinä viikonloppuna pojan pitäisi tulla takaisin ja Onni oli odottanut hänen tapaamista innolla.

Helvi auttoi heitä auraamisessa ja välillä, kun Nuutti alkoi kierittää lumipalloa, tyttö huusi heidät takaisin töihin. Onnia nauratti, kun Nuutti mutristi naamaansa, mutta tarttui lapioonsa tytön käskystä. Piha puhdistui hitaasti, kun heitä oli työskentelemässä vain neljä lasta, mutta kun Onni alkoi erottaa heitä lähestyvän tumman pilven taivaalla, puolen metrin korkuinen lumi alkoi olla kasattuna pieniin tai suuriin kasoihin pienen kylän talojen seinustoilla. He harjasivat vielä päätalon kuistin ja tiputtivat sen kaiteilla vielä seisovat lumet tasaiseen maahan. Onni otti toisen hanskansa kädestään ja pyyhki otsaansa. Oli ihme, että siinä kelissä tuli lämmin, kun pakkasta oli reilusti yli kaksikymmentä astetta.

Onni sulki ulkovajan ovet, kun nelikko oli vienyt sinne lapionsa. Hämärä alkoi laskeutua tunturille ja Onnia masensi se, että tumma pilvi luultavasti sataisi lunta ja he joutuisivat auraamaan pihan huomennakin, vaikka he olivat vasta sen tehneet. Korvatunturi oli ollut hiljainen koko päivän, sillä paikalla ei ollut monia, näin vuoden alussa kun ei vielä tehty lahjoja niin paljon ja nopeaa tahtia kuin joulun alla. Suurin osa oli partioimassa ja ne jotka eivät olleet, olivat joko siistimässä paikkoja, antamassa pukille raportteja tai tekemässä ruokaa, jota tänä iltana tulevat tontut haluaisivat heti ensimmäisenä asiana.

Nuutti, Mihail ja Helvi menivät sisälle Onnin vakuutettua heille tulevansa pian perässä. Poika otti pipon päästään ja ravisteltuaan siitä turhat lumet painoi sen takaisin ruskeiden hiustensa peitoksi.
Hänen ei tarvinnut odottaa kauaa. Kauempana tiellä hän näki tutun pitkän pojan hiihtelevän sulavasti ja nopeasti kohti tunturia. Onni nousi seisomaan kuistin portailta ja riensi lähemmäs. Pian Taisto oli pihassa ja pysähtyi ottamaan sukset jalastaan. Onni asteli lähemmäs.
”Et kai sinä odottanut koko päivää ulkona?” Taisto kysyi hengästyneenä, kun kaksikko lähti vajalle päin. Onni virnisti.
”Kyllä minä ulkona olin oikeastaan koko päivän, mutta me aurasimme pihaa”, Onni vastasi toiselle. Taisto vei suksensa ja porkkansa vajaan ja vaikka kaikkia oltiin käsketty laittamaan tavarat siististi paikoilleen, Taisto laski ne seinää vasten, josta ne valahtivat lattialle vetäen mukanaan yhden toisenkin suksen. Taisto katsahti taaksepäin, mutta ei jaksanut laittaa suksia paremmin.
”Missä asti sinä oikein kävit? Nuutti sanoi, että sinä lähdit Venäjälle”, Onni kysyi innokkaasti. Taisto hymähti.
”No eihän sekään niin kaukana ole. Kävin jossain Saimaan tienoilla”, hän vastasi. He astuivat sisään ja Taisto laski villatakkinsa ja lakkinsa, sekä liivinsä naulakkoon muutaman muun takin viereen.

Kävellessään kohti isoa hallia, Taisto kertoi väsyneesti matkastaan toiselle. Onni tajusi, että Taisto oli uupunut matkastaan, Saimaa ei ollut lähellä ja antoi pojan mennä ystäviensä seuraan ja asteli itse Nuutin, Mihailin ja Helvin luokse.
”No, missä hän kävi?” Helvi kysyi nopeasti. Kaikki olivat aina innoissaan kuullessaan vanhempien matkoista, kun eivät olleet itse vielä käyneet kovinkaan kaukana Korvatunturista.
”Saimaalla kuulemma”, Onni sanoi ja katsahti Taistoon, joka istahti raukeasti penkille takan ääreen. Saana istui hänen vierellään ja Jouko pyörähti tuolissaan ympäri katsomaan ystäväänsä. Jouko sanoi jotain ja Taisto naurahti. Hän vei käsiään lähemmäs takassa loimottavaa tulta. Hän sanoi jotain molemmille ja Saana vastasi.

Onni istui Mihailin viereen ja nojasi käsiinsä kuunnellen toisella korvalla toisten keskustelua, joka koski Helvin huomista syntymäpäivää. Hän tuijotteli hajamielisesti pöydän pintaa. Kateuden kipinä, jota hän yritti aina välttää nähdessään Taiston ystäviensä seurassa, leimahti heikosti ja hän oli kuin ei olisi huomannut sitä. Totta kai Taistolla oli omat ystävänsä, hän oli Onnia viisi vuotta vanhempi ja tuskin pikkupoikien seura kiinnosti melkein täysi-ikäistä poikaa. Mutta Onnia kiinnosti Taiston seura. Taisto oli hänen ensimmäinen ystävänsä Korvatunturilla. Hän ei unohtanut sitä helpolla. Hänestä tuntui, että Taisto sen sijaan unohti.

Onnin tuijotellessa hallin toiselle puolelle Nuppu asteli pöytien viertä nostaen suuria patoja kärryiltä pöydälle sopivien välimatkojen päähän toisistaan. Kohta joka pöydässä oli tusinan verran patoja ja pukki antoi luvan syödä puhuen möreällä äänellä hallin toisessa päässä.

Onni otti lautasensa pöydältä ja kauhoi sille poronlihakeittoa, joka oli hänen lempiruokiaan. Yrittäen keskittyä ystäviensä keskusteluun jostain turhasta, joka liittyi jälleen syntymäpäiviin, mutta nyt he riitelivät siitä, milloin oli paras aika pitää syntymäpäivät. Kauhoen keittoa suuhunsa Onni kohotti katseensa Mihalista ja vilkaisi jälleen Taistoon. Jostain syystä äkkinäinen viha leimahti hänessä, kun hän näki Saanan halaavan tiukasi Taistoa ja lopulta istuvan tämän jalkojen juureen pää pojan polvella. Onni tuijotti kulmat ja huulet mutrussa tapahtumaa ja kilautti lusikkansa puolityhjälle lautaselle. Sanomatta sanaakaan hän nousi penkiltä ja asteli rivakasti pois salista jättäen ystävänsä istumaan hölmistyneenä paikalleen.

Hän oli tyhmä. Tyhmä ja mustasukkainen, Tyhmä, mustasukkainen ja kateellinen. Hänkin halusi (Onni kielsi myöhemmin ajatelleensa niin) halata Taistoa. Totta kai Saanakin halusi. Hänhän oli Taiston ystävä ja oli ollut sitä kauemmin kuin Onni. Ja Saana oli tyttö. Ja Taiston ikäinen tai ainakin melkein. Ei mitään syytä olla kateellinen. Onni oli tyhmä.

Ovi paukahti kiinni pojan takana ja hän istahti takan ääreen. Silti, Saana ei ollut odottanut Taistoa ulkona. Saana oli ollut sisällä takan ääressä koko päivän. Mutta Taisto oli halannut Saanaa, ei Onnia.
”Tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä…” Onni toisti tuijotellen tuleen. Koska se hän oli.
Joku koputti oveen.
”Onni? Minä täällä.” Se oli Helvi. Onni murahti, mutta nousi ylös aukaistakseen oven. Tyttö pyyhälsi sisään ja istui muitta mutkitta Onnin sängylle.
”Mikä tuli?” hän kysyi kädet puuskassa. Onni risti omatkin kätensä.
”Ei mikään. Häivy”, hän ärähti tytölle.
”Enkä häivy.” Tyttö tuijotti uhmakkaasti poikaa räväyttämättä silmiään. Onni ei kuitenkaan jaksanut tuijotuskilpailua siinä mielentilassa ja käänsi katseensa lattiaan yhä myrtynyt ilme kasvoillaan. Hän yritti avata suunsa käskeäkseen taas tyttöä lähtemään, mutta ei saanut sanaa suustaan, joten hän jäi seisomaan hiljaa paikalleen.

”Enkä häivy”, Helvi toisti, mutta tällä kertaa pieni huolenpito äänessään. Hiljaisuus piti heitä syleilyssään hetken ajan.
”Mikä tuli?” Helvi kysyi jälleen toistaen puheitaan. Onni kääntyi ympäri ja istahti takan ääreen pitäen katseensa tiukasti edelleen tulessa.
”No, okei. Ole hiljaa, minäkin olen. En puhu sinulle enää ikinä. Kerron kaikille miten tyhmä sinä olet niin kukaan ei puhu sinulle. Kerron Nuutille ja Mihalilille ja Taistolle –”
”Ole jo hiljaa!” Onni huusi keskeyttäen tytön. Tyttö hiljeni ja kohta Onni kuuli kankaan kahisevan ja Helvi istahti pojan viereen risti-istuntaan nojaten käsiinsä.
”Joo, olen tyhmä. Tiedä ihan itsekin”, Onni sanoi hiljaa mutristaen huuliaan. Helvi katsoi poikaan.
”Miksi sinä olet tyhmä?” hän kysyi.
”Juurihan sinä itse sanoit”, Onni murahti ja mulkaisi tyttöä, joka kuitenkin vain naurahti.
”Miksi sinä olet tyhmä?” Onnin teki mieli sanoa jotain Helvin itsensä toistamisesta, mutta sen sijaan nyppi nysillä kynsillään matosta nukkaa. Hän mutisi jotain hiljaa.
”Mitä?”
”Kun… Saana… tai… ei mitään”, Onni sanoi lopulta ja nosti polvet ylös ja kiersi kätensä niiden ympärille. Helvi sen sijaan nojasi taaksepäin.
”Mitä Saanasta?” Poika oli hiljaa.
”Saana on minusta kiva”, Helvi pohti ääneen, mutta ei saanut tälläkään kertaa vastausta Onnilta. Saana ei ollut kiva, Saana oli idiootti. Tyhmempi kuin Onni.
”Mutta jos tuo johtuu Saanasta, puhu hänelle. Saana on oikeasti tosi mukava”, Helvi ehdotti saaden Onnin nostamaan päätään hieman ja katsomaan tyttöön, joka näytti jo kadonneen mielikuvitusmaailmaansa, sillä hän roikotti päätään taaksepäin ja silmät kiinni liikutti suutaan ääneti, kuin laulaisi jotain. Onni huokaisi.
”Joo...”

Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #8 : 04.12.2008 15:59:59 »
Luin tämän jo aamulla, mutta en ehtinyt silloin kommentoida, kun piti juosta bussiin. Eli siis tuota joo, pidin näistä uusimmista kappaleista. Ihan mukavaa, että ajassa siirryttiin eteenpäin, sillä niin hellyttävä lapsi kuin Onni olikin, nuorten ihmisten ihmissuhdesotkut ovat usein mielenkiintoisempia. Tässä näyttää olevan kaikki tarpeelliset ainekset kasassa ja odottelen mielenkiinnolla, miten tämä kehittyy.
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Enonyymi

  • ***
  • Viestejä: 27
  • Il était une fois
    • Enonyymi @ DeviantART
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #9 : 04.12.2008 22:22:05 »
... Ihanaa, aivan ihanaa. :D Se siitä järkevästä ja rakentavasta kommentista näemmä. Mutta oikeasti, tämä on ehkä paras joulukalenteri-tarina ikinä. Kaikista paikoista ja hahmoista saa hyvän kuvan heti kättelyssä ja osaat valjastaa tekstiin erittäin hyvin tunnelman. Kun kuvailit esim. Onnin tutustumiskierrosta, niin pystyin jo kuvittelemaan itseni siihen Onnin ja pukin viereen! On myös hyvä, että kappaleille tuli mittaa lisää.

Tuo aikaharppaus hiukan hämäsi alussa ja vähän harmittikin (Onni ja Taisto pikkupoikina olivat äärettömän suloisia), mutta komppaan Piccaa; nuorten ihmisten ihmissuhdesotkut ovat kiinnostavampia. Täytyypä vielä mainita, että olet valinnut tosi hyvät nimet hahmoillesi. Nuutti, Mihail, Saana jne. ovat mukavia, persoonallisia nimiä. :)

Jaa-a, inspiroiduin tästä ihan hirveästi! :D Taidan itsekin kirjoitella jotain Lappi-/joulu-/talviaiheista stooria, jos aika riittää tuolta fanfiction-joulukalenterin kirjoittamiselta.

Odottelen jatkoa innolla ja joulumielellä. <3

- Enonyymi
"Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä."

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 499
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #10 : 05.12.2008 08:36:02 »
Picca, niinhän se on, mutta 24 luukkua 7-vuotiaasta pojasta olis ollut vähän liikaa. Kiva kun pidit.

Enonyymi, oi kiitos miljoonasti.  ;D Ne on! Hyvä kun muutkin tykkää nimistä, niitä oli hauska keksiä ja tulin siihen päätelmään, että on suomen kielessä tosi ihania nimiäkin.

Uusi luukku on tässä. Se on lyhyt, tiedän sen.  :) Olkaapa hyvä.


5.

He eivät joutuneet auraamaan pihaa seuraavana päivänä. Siihen työhön pukki laittoi Vesan ja Sulevin, jotka olivat edellisenä päivän pinnanneet raporttivuorostaan. Tai heidän itsensä mukaan he olivat unohtaneet sen, mutta joka tapauksessa he siivosivat pihan sinä päivänä.

Onni ei saanut varsinaisia töitä siksi päiväksi, hänen oli vain ollut tarkoitus mennä hiihtämään viereiselle tunturille kavereidensa kanssa, mutta jokin hidasti hänen aikeitaan. Mennessään hakemaan halliin jättämiään lapasia, hän törmäsi Saanaan, siihen henkilöön, jota hän ei ollut halunnut tavata, mutta oli kuitenkin toivonut näkevänsä hänet. Helvin eiliset puoliksi tosissaan sanomat sanat olivat jääneet kummittelemaan pojan mieleen ja hän oli nukahtanut myöhään edellisenä iltana. Tuskin Helvi oli edes tajunnut, mistä Onni oli niin ärsyyntynyt, mutta oli osunut juuri oikeaan kohtaan.

Saana oli menossa myös halliin, Onni ei tiennyt mille asialle, mutta he kävelivät yhtä matkaa sinne.
Hiljaisuus repi heitä. Saana ei luultavasti tajunnut, että se oli Onnin mielestä vaivaantunut hiljaisuus, mutta Onni ei olisi halunnut kyllä lopettaakaan sitä. Saana sen sijaan tahtoi.
”Pukki sanoi, että tänään pitäisi näkyä kirkkaalta taivaalta revontulet. Olemme menossa katsomaan viereiselle tunturille. Tuletko mukaan?” tyttö sanoi äkkiä. Onni kohotti katseensa tyttöön, joka kohensi ponihäntäänsä, joka oli solmittu punaisella nauhalla.
”Ketkä me?” Onni ei malttanut olla kysymättä.
”Minä, Rauha, Jouko, Taisto, Lahja, Varma ja Kalevi ainakin. Uskokin sanoi tulevansa, jos jaksaa.” Saana naurahti ja Onnikin naurahti hieman, mutta vain, koska toinenkin nauroi. Usko oli Saanan pikkuveli ja Onnia muutamaa vuotta vanhempi, mutta Taistoa nuorempi ja tunnettu laiskuudestaan.
Kaksikko saavutti hallin ja he erkanivat, kun Onni riensi hakemaan lapasiaan toiselta puolelta hallia kuin minne Saana meni.

Periaatteessa Onni voisi mennä. Hän halusi nähdä revontulet, niitäkään ei näkynyt ihan joka päivä tai edes joka kuukausi, jos huonosti kävi. Hän voisi pyytää Nuuttia, Mihalia ja Helviä mukaan, sillä toki hekin halusivat nähdä taivaan valot, mutta sitten hän ei voisi olla Taiston kanssa…
Ihan sama, hän oli menossa. Hän halusi nähdä revontulet, siinä kaikki.

”Voin minä tulla”, Onni sanoi hengästyneesti, kun oli päässyt Saanan luokse, hallin toiselle puolelle, missä tyttö siivosi yhtä pöydistä. Saana vain nyökkäsi hymyillen ja nappasi pöydältä lautasia, jotka olivat yhä pöydässä ruokailun jäljiltä. Tyttö ei ilmeisesti odottanut keskustelun jatkuvan, mutta Onni avasi suunsa silti, hieman vaivaantuneena.
”Sinä… tai siis, Taisto ja sinä olette aika läheisiä.” Eilinen ääni toisti taas samaa mantraa Onnin päässä: Tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä…
Saana laski katseensa poikaan ja katsoi häntä hieman kummasti, eikä oikein tiennyt mitä vastata tälle. Onni ei ymmärtänyt miksi oli päästänyt suustaan sellaisen sammakon.
”Joo… ystävinä siis”, Saana sanoi nyökäten hitaasti. Onni oli hiljaa pitkään, mutta kääntyi sitten ympäri varmistettuaan vielä Saanalta, milloin he olivat lähdössä ja asteli nopeasti hallista.

Saana hymyili pojan perään.

Onni kiiruhti vikkelään ulos kirkkaaseen helmikuun päivään tunkien lapasiaan käsiinsä. Hän paukautti ovet auki ja paiskasi ne yhtä kovaa kiinni.
”Mikä kesti? Olivatko ne lapaset Kilpisjärvellä?” Nuutti huusi sukset jo jalassaan hiihtoreitin juurelta. Onni näytti pojalle kieltä ja meni hakemaan suksiaan.

Revontulethan olivat kauniita.
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Enonyymi

  • ***
  • Viestejä: 27
  • Il était une fois
    • Enonyymi @ DeviantART
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #11 : 05.12.2008 15:26:39 »
Jee, revontulia! :D (Jatkan taas tällä 'järkevä' kommentti-linjalla) Tosi mukava kappale, vaikkakin vähän lyhyt... Odotan innolla huomista luukku-tarinaa, mitäköhän revontulia katsellessa tapahtuukaan.. ;) (Päätin muuten sitten kommentoida ainakin jotain pientä joka luukun kohdalla, tästä tulee niin ihanan jouluinen fiilis. :) )

- Enonyymi
« Viimeksi muokattu: 05.12.2008 23:24:38 kirjoittanut Enonyymi »
"Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä."

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 960
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #12 : 05.12.2008 19:55:23 »
Tämä on sietämätöntä. Hyvällä tavalla sietämätöntä.  ;)
Siitä on tosi pitkä aika kun olen viimeksi koukuttunut johonkin tarinaan niin, että odotan uutta osaa aina kuin kuuta nousevaa.
Ihan hyvä ratkaisu tuo aikahyppy, koska vaikka lapsitarinat ovatkin tosi suloisia, niin niissä slash jää aina tulkinnan asteelle (ja silloin tuntuu kuin naaman edessä olisi roikotettu tikkaria, josta ei saa maistaa).
Kyllä, järkevien kommenttien linjalla jatketaan...
Tunnelma säilyy kauniina ja nyt odottelenkin täällä sitten tätä revontuliretkeä... *pomppii*
Hyvä, että Onni saa suunsa auki, vaikka sieltä välillä livahtaisi tyhmiäkin asioita :D

~Violet kiittää

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 499
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #13 : 06.12.2008 11:26:46 »
Enonyymi, siellä tapahtuu paljon. Ja ihan kiva, että kommentoit edes jotain, koska kommentteja on aina mukava lukea (elleivät ne ole sitä: Ihanaa!!!11 <3<3 Jatkoa!! ;D)

Violet Baudelaire, no onhan tuossa genressä sanottu fluffysta. Se voisi kyllä lukea varoituksissakin... ;D Osaan samaistua Onniin, minullakin fiksut kommentit jää vähän taka-alalle.  :) Mmm... tikkareitaaaa...

Kiitos ja olkaa hyvä.

6.

”Nuutti, minä jäädyn ihan kohta. Minulla sattuu olemaan huomenna aamulla kokkikoulu ja minun pitää nousta aikaisin, joten haluaisin pian nukkumaan.”
”Sinä ja sinun kokkikoulusi. Tulimme nyt tänne, ja olemme vielä hetken, eikä täällä niin kovin kylmä ole.”
”Nuutti.”
”Mitä? Sinulla oli kylmä.”

Onni katseli hymysuin Helvin ja Nuutin sanailua ja käänsi taas katseensa taivaalle, missä tulet tanssivat, loihtien taivaan kauniiksi esitykseksi, jonka aurinko ja taivas heille esittivät. Häntäkin hieman kylmäsi, mutta hän oli tottunut kylmyyteen, että hän ei edes huomanut värisevänsä.

Sen talven viimeiset revontulet olivat ilmestyneet taivaalle juuri sopivaan aikaan ja lähes koko Korvatunturi oli sitä katsomassa, jopa pukki ja muori. Maaliskuussa kun harvemmin niitä enää näki ja pukin mukaan ne todellakin olivat viimeiset sinä keväänä. Vaikka Onni oli nähnyt elämänsä aikana, jo ennen kuin tuli Korvatunturille monet revontulet, olivat ne aina yhtä ihmeellisiä. Myös 15-vuotiaalle pojalle.

Nuutti ja Helvi kinastelivat siitä, pitäisikö heidän lähteä jo takaisin, jättäen toistensa piikittelyn tuoksinnassa Mihalin ja Onnin omiin oloihinsa. Onni oli oikeastaan jo monta vuotta tiennyt, että nuo kaksi tulisivat päätymään yhteen jossain vaiheessa ja se jokin vaihe sattui olemaan Helvin viime kuussa viettämät syntymäpäivät.
Onni huokaisi ja nojasi kädellään poskeensa. Refleksinomaisesti hänen katseensa kääntyi parin metrin päässä istuskeleviin vanhempiin tonttuihin, joiden joukossa oli myös Saana ja Taisto. Onni piirsi ympyrän lumeen hansikkaan peittämällä sormellaan.
Häntä ei enää huolettanut Saana, tällä oli ilmeisesti poikaystävä, jos Onni oli ymmärtänyt oikein, mutta silti hän oli kateellinen tytölle. Ja kaikille muillekin, jotka istuivat Taiston läheisyydessä.

Hän ei oikeastaan ollut vieläkään osannut pukea sitä sanoiksi, tai uskaltaa ajatellakaan sitä minään muuna kuin itsekkäänä omistushaluisena ystävyytenä. Joku muu olisi saattanut sanoa yksinkertaisesti, että Onni oli ihastunut, mutta hän ei halunnut ajatella niin. Se olisi väärin sekä Taistoa että hänen ja Onnin ystävyyttään kohtaan.

Osa tontuista nousi lumesta ja poimien mukaansa tuomiaan vilttejään, he lähtivät takaisin pajoille. Onnikin oli sitä mieltä, että vaikka kylmyys ei vetänyt mitään tammi- ja helmikuun paukkupakkasille, oli pelkkä lumessa istuminen alkanut pikkuhiljaa jäädyttää hänenkin jäseniään. Niinpä hän nousi lumesta pudistellen lunta takapuolestaan ja huikkasi yhä kinasteleville Nuutille ja Helville lähtevänsä takaisin.
”No niin, katso nyt, Onnikin on sitä mieltä, eli minä menen sisälle”, Helvi päätti ja kun tyttö nousi, myös Nuutti kohosi jaloilleen mutisten jotain kokkikoulusta ja kylmyydestä. Mihailkin nousi ja Nuutin astellessa tämän vierelle, Onni kuuli pojan sanovan hiljaa jotain tossuista.

Vaaleatukkainen poika ryhtyi piikittelemään Mihalia tämän omista olemattomista tyttöystävistään, mutta Onni ei ehtinyt kuulla juuri sanaakaan, kun hän kuuli jonkun rientävän rinnalleen ja tunsi sen jonkun tarttuvan häntä käsivarresta hellästi.
”Onni?” Poika käänsi päätään salamannopeasti, kun tajusi, että se oli Taisto. Muut nuoren miehen ystävät olivat jääneet vielä tunturien laelle revontulien alle.
”Mihin aikaan ajattelit lähteä huomenna?” Taisto kysyi. Onni tunsi samaan aikaan hienoista pettymystä ja innostusta. Hänen ensimmäinen vaikoilukeikkansa.

Hän oli saanut tietää siitä jo itseasiassa yli vuosi sitten. Tai ei sitä, että juuri sinä päivänä hän lähtisi, vaan yli vuosi sitten, aivan joulun jälkeen, pukki oli kertonut hänelle, että jos hän vain tahtoisi hän voisi lähteä vakoilutontuksi. Ja hän oli halunnut. Hän oli aloittanut vuoden kestävän koulutuksen, jonka aikana hän oppisi olemaan lähes näkymätön, sulautumaan ja katoamaan ihmismassaan, tulkitsemaan ihmisten puheita ja eleitä, selviytymään pitkiäkin aikoja kylmässä säässä ja matkustamaan vieläkin pidempiä matkoja. Onni oli saanut kuulla ensimmäisestä keikastaan viime kuussa ja oli odottanut seuraavaa päivää innolla. Matka ei ulottunut kauas ja hän tulisi olemaan poissa vain muutaman päivän, mutta kokemus oli silti jotain, mitä hän oli kadehtien vanhempia tonttuja halunnut tehdä itsekin. Tankapirtti ei ollut kovin kaukana, mutta sinne meni hiihtäen yksi päivä, sillä 91 kilometriä ei ollut mikään pikku matka.

”Mahdollisimman aikaisin. Pukki sanoi, että kannattaa lähteä hyvissä ajoin, ettei mene liian myöhään, kun on sitten perillä”, Onni selitti Taistolle. Pojat alkoivat kävellä kohti Korvatunturia, ilmeisesti Taistokin oli menossa takaisin.
”Ajattelin vain, että voisin saattaa sinut.” Onnin katse napsahti poikaan, joka pudisteli nuoskalunta tummasta pipostaan. Poika yritti vakuuttaa itselleen, että Taisto tarjoutui saattaamaan hänet vain ja ainoastaan ystävänä, mutta silti innostus ja ilo täytti hänet.
”Kyllä se sopii”, hän vastasi hymyillen. Oikeastaan se oli ihan hyväkin, sillä Taisto oli kuulemma pian lähdössä jälleen etelään ja olisi siellä muutaman viikon. Onni saattaisi viettää seuraavan päivän vain Taiston kanssa, pitkään aikaan.
”No, älä lähde ilman minua. Jos tulen sitten huoneellesi aamulla?” vanhempi poika sanoi ja Onni nyökkäsi.

Onni ja Taisto erkanivat Onnin huoneella, kun Taisto jatkoi eteenpäin pohjoissiipeen. Onni ei ollut oikeastaan koskaan käynyt Taiston huoneessa, mutta tiesi missä se sijaitsi ja että Taistolla oli ennen ollut kämppis, Jouko, mutta kun tämä oli saanut oman perheensä, hän ei oikeastaan enää tarvinnut huonetta, joten huone oli käytännössä Taiston.

Sulkien oven takanaan, Onni veti villaiset, märät lapaset käsistään ja laski ne takan eteen tajuamatta kuitenkaan, että takka ei ollut päällä. Hän laittoi hattunsakin takan edustalle ja yrittäen olla tiputtelematta lunta ja vettä matolle, otti takin päältään, kuten myös huopaliivin, värikkään, itse muorin kutoman villapaidan, saappaansa, takapuolesta täysin märät päällyshousut, kaulahuivinsa sekä villasukkansa ja heitti kaiken jotenkin tuolin suuntaan, mutta osa tippui siltä lattialle.

Hän asteli pienen, hieman tummuneen peilin eteen, jonka oli löytänyt käyttämättömien tavaroiden varastosta. Haroen kullanruskeita, kiharia, nyt märkiä hiuksiaan, hänestä tuntui samalla sekä äärimmäisen typerältä, että erittäin jännittyneeltä ja… jotenkin pumpulimaiselta. Hymyillen typerästi peilikuvalleen, hän ei voinut olla ajattelematta, että Taisto oli itse tullut kysymään, voisiko saattaa hänet. Kyllä Taisto voisi pitää hänestä. Tai siis… olettaen, että Taisto voisi koskaan pitää pojista. Onni oli kaiken lisäksi pelkkä kakara hänelle.

Onni taivutti päätään sivulle ja katseli kuinka hänen kaulansa kaartui ja lihakset piirtyivät ylävartalolle. Ei hän ainakaan pahannäköinen ollut. Eihän voisi olla mahdotonta, että Taisto pitäisi hänestä. Koko sinä aikana, jona Onni oli Korvatunturilla ollut, Taistolla ei ollut ollut tyttöystävää. Tai ainakaan niin, että Onni olisi tiennyt siitä. Onni laski katseensa ja huokaisi syvään.
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Enonyymi

  • ***
  • Viestejä: 27
  • Il était une fois
    • Enonyymi @ DeviantART
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #14 : 07.12.2008 00:25:25 »
Iihihihiiihii. :D Voi vitsi, tämä kappale sai hymyilemään. Nuutilla ja Helvillä näyttäisi olevan jonkinlaista kipinää, onko tämä yksi mahdollinen pari tarinassa?

Ja mahtavaa, Taisto saattaa Onnia, Taisto saattaa Onnia... :) Kovasti kiinnostaa mitä kivaa tai vähemmän kivaa matkalla tapahtuu, ehkä jo jotain Taiston ja Onnin välistä lovea? ;D
Anyway, tämä kappale oli yksi kivoimmista tähän mennessä, jatkoa onneksi tulee pian!

- Enonyymi :)
"Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä."

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 499
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #15 : 07.12.2008 09:15:37 »
Enonyymi, katsotaan miten käy. Ja katsotaan mitä kivaa tai vähemmän kivaa siellä matkalla sattuu, saat tietää nyt. Kiits.

Voihan video. Kukaan ei huomannut piilottamaani viittausta itsenäisyyspäivään.  ;D Se oli ihan nenän edessä... No joo, uusi luukku, olkaatte hyväte.

7.

Nähdessään Taiston seuraavan aamuna odottamassa hänen ovensa takana, Onni melkein hyppäsi ilmaan säikähdyksestä. Taisto nojaili seinään rennosti, lapaset ja piponsa kädessään. Onni tunsi punan hiipivän poskilleen.

Hän oli nähnyt unta.

Hän oli ollut jonkin synkän talon takapihalla ja siellä oli ollut myös Nuutti, Helvi ja Mihail. Taisto oli ollut ystävineen nurkan takana ja hän ja Onni olivat taistelleet toisiaan vastaan heitellen tulipalloja. Heidän ystävät sammuttelivat tulipaloja pitkin pihaa, mutta Onni ja Taisto olivat vain keskittyneet taisteluunsa. Sitten äkkiä Onni oli sanonut, että sovitaan riitä, eikä taistella enää. Heidän ystävänsä katosivat ja Taisto olikin kättelemässä Onnia. Taisto puristi toisen kättä tiukasti ja veti hänet lähemmäs nopealla liikkeellä ja kun Onni tajusi, että hän aikoo suudella, hän käänsi päätään ja Taiston huulet osuivat hänen poskelleen. Unessakin Onnin vatsassa lensi perhosia.

”Oletko käynyt vielä syömässä?” Taisto kysyi, vaikka vastaus oli aika selvä. Onni pudisti päätään. ”Mennään sitten”, Taisto sanoi ja he lähtivät ruokalaa kohti.

”Jos lähden takaisin ensimmäisen parinkymmenen kilometrin jälkeen. Minulla on valitettavasti töitä täälläkin, mutta sain vähän lykättyä niitä, kun kerroin pukille, että lähden mukaasi”, Taisto kertoi toiselle heidän kauhoessaan suuhunsa kaurapuuroa. Onni nyökytteli päätään ja vältteli katsekontaktia. Hänestä tuntui, että jos katsoisi liian pitkään Taistoa silmiin, tämä arvaisi.

Kun kaksikko oli syönyt he astelivat hallista ulko-oville vielä pimeään aamuun. Aurinko ei ollut vielä noussut, eikä nousisikaan muutamaan tuntiin.
Taisto oli ilmeisesti hakenut heille molemmille jo valmiiksi sukset ja porkat vajasta, ne odottivat pihan laidalla siellä, missä alkoi latu, mutta jolta he juotuisivat pian poikkeamaan, sillä latu ei vienyt suoraan Onnin vaikoilupaikkaan. Katsoessaan suksia Onni mietti, milloin Taisto oikein oli herännyt.
”No, onko sinulla kaikki. Kartta, lisävaatteet, ruoka, kompassi –”
”Joo, joo, äiti. Kaikki on jo mukana. Olen odottanu tätä yli vuoden. Luuletko, että tosiaankin unohtaisin jotakin?” Onni kysyi virnistellen Taistolta. Tämä hymyili takaisin ja kun heidän katseet kohtasivat, Onnin sydän hyppäsi.

Päästessään vauhtiin, he eivät puhuneet paljoa toisilleen, sillä jos Onni halusi olla ajoissa määränpäässä, heidän pitäisi hiihtää lähes tauotta. Juttelu vain hidastaisi matkantekoa. Siltikin Onnista oli mukavaa, että Taisto oli mukana. Toisaalta hän olisi halunnut puhua tämän kanssa, mutta silloin häntä olisi vahdannut pelko siitä, että Taisto huomaa. Vaikka se olisikin mahdotonta. Miten kukaan voisi?

Parin tunnin hiihdon jälkeen aurinko alkoi esitellä säteitään tunturien takaa. Hikipisarat virtasivat pitkin Onnin otsaa ja jatkoivat matkaansa kaulalta takin alle. Taivas oli miltei pilvetön ja nuoskalumi kimalteli kauniisti sen alla. Onni tajusi, että he olivat pian matkanneet sen verran, kuin Taisto oli sanonut saattavansa Onnia. Pojan mieli laski. Hän olisi halunnut hiihtää toisen kanssa vielä hetken.

Ja kuin lukien Onnin ajatukset Taisto pysähtyi tyylikkäästi lumen tehdessä komean kaaren ilmassa. Onni pysähtyi tämän taakse.
”Minä taidan tässä kohtaa kääntyä. Sanoin olevani takaisin viimeistään puolen päivän aikaan”, Taisto sanoi. Onni meinasi jo sanoa, että Taisto voisi jatkaa vielä pidemmällekin ja siltikin ehtisi loistavasti Korvatunturille.
”Selvä”, hän kuitenkin vain vastasi. Taisto hymyili vaisusti, mutta Onnin oma hymy epäonnistui.
”Nähdään sitten parin päivän päästä”, Taisto sanoi ja käänsi vaivalloisesti suksensa siihen suuntaan, mistä he olivat tulleet.
Onnille tuli äkkiänen päähänpisto. Taisto seisoi siinä, selvästi sen näköisenä, ettei halunnut mennä vielä takaisin. Jokin pieni, mutta vakuuttva ääni sanoi hänen päässään, suutele nyt, tai unohda koko juttu.

Pitkä hiljaisuus, eikä Taisto vieläkään ollut lähtenyt, tai Onni tehnyt mitään.
”Nähdään”, Onni sanoi hiljaa, työnsi porkkansa lumeen ja polkaisi vauhtiin.

Purren huultaan, Onni jatkoi matkaansa katsomatta taakseen.

*

Se oli kuin déja vu. Lunta, paljon lunta, pimeä taivas, aivan liian pimeä taivas ollakseen kuitenkin vielä päivä. Onnin sukset upposivat lumeen ja porkat jäivät kiinni märkään nuoskalumeen. Kengät olivat läpimärät, eikä hän tuntenut sormiaan, vaikka ei ollut läheskään niin kylmä, kuin keskitalvella. Jokin ajelehti hänen mieleensä. Isä..? Onni pudisti päätään. Ei yksi lumimyrsky voisi nujertaa häntä. Hän oli harjoitellut tähän yli vuoden ja selviäisi tästä kyllä. Mutta kun tarkistaakseen suuntansa tähdistä, taivaalla ei näkynytkään kuin synkkiä, harmaita, riippuvia pilviä, hän tiesi olevansa eksynyt.

Kylmä kauhu hiipi hänen alavatsaansa ja hän muisti äkkiä tarkasti sen kauhean yön, kun oli saapunut Korvatunturille. Lumi nousi korkeammalle. Isä, isä, isä… Missä isä? Päässä pyöri. Onnia pelotti. Ei tätä, hän ei halunnut muistaa, ei halunnut. Välähdys valoista, jostain kaukaa mennesyydestä, täytti hänen mielensä. Ei taas. Hän pysähtyi. Vaikka oli päivä, Onnin mielestä näytti synkältä yöltä. Kuin hän olisi ollut taas 7-vuotias poika, joka oli hukannut isänsä. Hän voisi jäädä siihen ja nukkua. Päästä äidin luo. Ja isän luo.

Se valo tuli taas. Ja ne äänet. Onni ei nostanut päätään lumikasasta, johon oli kaatunut. Hän oli taas 7-vuotias. Ja hän oli taas lähdössä.




Tuo Onnin uni on sitten suoraan repäisty omastani. Mutta toisena osapuolena ei ollut Taisto.  ;)
« Viimeksi muokattu: 09.12.2008 12:32:52 kirjoittanut Diamond »
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Enonyymi

  • ***
  • Viestejä: 27
  • Il était une fois
    • Enonyymi @ DeviantART
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #16 : 07.12.2008 17:02:22 »
Tuo uni oli hauska! :D Tulipalloja. Ja loppui ihanasti... Ja ou nou, toivottavasti Onnille ei käy kauheen huonosti tai mitään tuon lopun perusteella! :< Jotain arvauksia on tulevasta, mutten viitsi silti sanoa niitä, oon kuitenkin ihan väärässä. :D
"Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä."

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 499
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #17 : 08.12.2008 08:46:16 »
Enonyymi, kun heräsin itse siitä unesta, minua myös nauratti (ja minulla oli noita perhosia vatsassa vielä silloinkin! ;)) Kiitoksia jälleen.

Uusi luukku, uudet kujeet. Tässäpä se olisi.


8.

”…ollut. Miksi nyt? Onhan hän ennenkin ollut hiihtämässä tuollaisessa säässä.”
”Mutta ei yksin.”
”Siitäkö se johtuu? Eihän –”
”Juuri siitä. Se oli kuitenkin aika tramaattinen kokemus.”
”Ai lumimyrsky? Minäkin olen –”
”Menettänyt samana yönä isäsi? Ollut 7-vuotias? Tarponut tunteja siinä myräkässä? En usko.”
”No…”

Sanat eivät oikein järjestäytyneet Onnin sekavassa, houreisessa mielessä, mutta joitain sanoja hän tajusi. Isä, lumi, myrsky…
”Isä…” Hän ei jaksanut avata silmiään, mutta tunsi jonkun kumartuvan ylleen. Lämmin käsi laskeutui hänen otsalleen. Tuttu ääni sanoi: ”Onni?” Onnin käsi nousi refleksinomaisesti ja näkemättä mitään, hän tarrasi käsivarresta kiinni. Paino laskeutui hänen viereensä ja hän tajusi makaavansa sängyllä, tutulla sängyllä. Toinen varjo kumartui hetkeksi hänen ylleen ja katosi sitten.
”Onko hän hereillä?” Jälleen tuttu ääni. Pojan.
”En tiedä”, vastasi se joku, joka istui Onnin sängyllä. ”Onni?” Onni kurtisti kulmiaan ja raotti silmiään hieman. Äkillinen kylmyys iski häneen.
”Mikä on olo?” hahmo hänen yllään kysyi Onni avasi vielä vähän silmiään, mutta sulki ne sitten kun valo iski kirkkaana. Joku kumartui hänen ylleen taas valon peitoksi. ”Onni?”
”Mitä?” hän sai ähkäistyä ärtyneenä.
”Laitanko valon pois. Haluaistko juotavaa?” Onni pudisti päätään.
”Kylmä…” hän kuiskasi. Hahmo nousi hieman sängyltä vetääkseen täkkiä paremmin Onnin päälle.
”Voisitko hakea toisen peiton?” hahmo kysyi toiselta pojalta, joka oli huoneessa. Onni kuuli oven avautuvan ja sulkeutuvan. Hän avasi silmänsä taas.
”Taisto..?”

Taisto istui takaisin sängylle ja otti Onnin käden taas omaansa.
”Oletko varma, ettet halua juotavaa? Kuulostat siltä, kuin olisit nielaissut hiekkapaperin”, Taisto nauroi ja Onni melkein onnistui hymyilemään. Hänellä oli kamala olo. Kaikki lihakset tuntuivat surkastuneen, hengitys oli vaikeaa, häntä heikotti koko ajan, hän tärisi ja ehkä kaikkein eniten hän tunsi sen kylmyyden, joka värisytti häntä rajusti.

Taiston käsi oli lämmin.

”Mitä..?” Onni ei osannut kysyä, mutta Taisto tajusi, mitä hän halusi tietää.
”Pukki sanoi, että kun eksyit silloin 7-vuotiaana, sait traumoja ja nyt ne heräsivät, kun olosuhteet olivat lähes samat, kuin viimeksi. Sait ilmeisesti jonkinlaisen kohtauksen”, Taisto selitti. Onni muisti pimeän taivaan, lumen, kylmyyden.
”Taisto.” Taisto hätkähti pienesti ja kohotti hienoisesti kulmiaan.
”Miten isä kuoli?”

Pitkä hiljaisuus.
Taisto tuijotti Onnin sumeita, sairaannäköisiä silmiä.
”Mitä?” Taisto kysyi hiljaa. Onni avasi suunsa ja vaivalloisesti toisti kysymyksensä.
Taisto näytti vaikealta, aivan kuten silloin, kun oli tavannut Onnin ensi kerran ja tämä oli aikonut lähteä etsimään isäänsä.
”Voi Onni.” Taisto piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi. ”Ei sinun isäsi ole kuollut.” Pitkä hiljaisuus.

Onni aloitti jälleen. ”Miksi sitten -?”
”Ei hän kuollut ole, hän…” Taisto huokaisi raskaasti, kumartui sitten toisen ylle ja sulki tämän syliinsä. Onni hämmentyi ja kietoi kätensä hitaasti Taiston olkapäiden ympäri.
”Hän… hän jätti sinut sinne. Eikä aio tulla takaisin.”
”Mitä?” Onni ähkäisi. Kyllä hän sen tiesi. Isä jätti hänet sinne, eikä voi tulla takaisin, koska oli kuollut. Mutta Taisto oli sanonut, että isä ei ollut kuollut.
”Sinun isäsi jätti sinut yksin keskelle ei mitään, koska… hän ei halunnut sinua. Hän jätti sinut heitteille.”

Sanat porautuivat Onnin tajuntaan epäuskottavina ja pelottavina. Eihän…
”Eikä”, Onni sanoi tiukasti ja puristi käsillään Taistoa.
”Pukki ei halunnut heti kertoa sinulle, koska olit liian nuori, mutta nyt… Sinun täytyy tietää”, Taisto selitti.
”Eikä, ei, ei, ei voi…” Onnin kädet pureutuivat Taiston pehmeään paitaan ja Taisto ei päästänyt irti. Onni kuuli oven käyvän, mutta ei askeleita tai puhetta. Taisto sanoi jotain äänettömästi . Jotain laskettiin tuolille ja ovi kävi jälleen. Kuumat kyyneleet karkasivat Onnin silmistä ja hän hautasi kasvonsaa Taiston niskaan. Tämän lämmin käsi silitteli hellästi pojan selkää. Onnin olkapäät tärisivät ja hänen huuliltaan purkautui hiljaisia nyyhkäyksiä. Ei se voinut olla, ei voinut… Isä oli rakastanut häntä. Isä oli rakastanut häntä.
”Mutta… isä…”
”Olen pahoillani Onni”, Taisto kuiskasi ja painoi huulensa pojan hiuksiin ja jätti ne sinne hetkeksi. Onni vain itki.
« Viimeksi muokattu: 09.12.2008 12:30:46 kirjoittanut Diamond »
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

howboring

  • ***
  • Viestejä: 720
  • master of rottamatto
    • my Yuu/Yokozawa
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #18 : 08.12.2008 13:16:48 »
Hyi mäkin melkein purskahdin itkuun ;__; Miten joku isä vois olla noin kamala ! Hyi 8((

Oih pidän tästä joulukalenterista, paras joulukalenteri <3 vähä siistiä ku jaksat kirjottaa joka päiväksi uuden luvun ! vai onko ne valmiina jo jostain?

Ja mikä se itsenäisyyspäiväviittaus oli? XDDD en mäkään huomannut.

Taistosta olisi kiva tietää enemmän ja Onnista ylipäätään, niistä on jäänyt hieman hatara näkemys. Sä kuvailet mun mielestä vähän liian vähän. Onnin ja Helvin ja Nuutin (... kaikkiallako tätä nimeä nykyää käytetään, mun tarinan päähenkilö on Nuutti XXD) ystävyys on tosi kiva ja siitä taas on kerrottu hyvin ja silleen.

Sitte se jäi mietityttämään ja naurattamaan että mikä on porkka ? Ai niiku sauva? XDD en oo ikinä kuullut o.ö tsih^^~
'Nezumiiii, where are we going?'
'To a hotel.'
'Huh?'
@ no.6

Enonyymi

  • ***
  • Viestejä: 27
  • Il était une fois
    • Enonyymi @ DeviantART
Vs: Joulukalenteri, PG-13
« Vastaus #19 : 08.12.2008 15:41:49 »
Voi sentään. :'( Harmitti ihan kamalasti Onnin puolesta, poikaparka. Mutta, kun se Onnin isä ei ollutkaan kuollut, oli hyvä juonenkäänne! En osannut edes arvata.

Luin äsken 6-kappaleen uusiks enkä löytänyt vieläkään sitä itsenäisyyspäiväviittausta... :D Oon varmaan sokea. Mutta joo, kappale oli hyvä, tuli itellekin ihan suruinen fiilis.

Komppaan Awya, ehkäpä Taistoa ja Onnia ei olla kuvailtu tarpeeksi. Ulkonäölliset asiat, jotka ovat jääneet Onnista ja Taistosta mieleen ovat; Onnilla on kullanruskeat kiharat hiukset (kiharat hiukset rock! ;D) ja Taisto... no, öööh, olen kai lukenut jotenkin oudosti, mutten yhtään muista millaiseksi Taisto on fyysisesti kuvailtu, joten olen kuvitellut hänet aina semmoseksi perussuomalaiseksi, vaaleat hiukset jne.

Anyway, keep up the good work! ;)

- Enonyymi

"Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä."