Kirjoittaja Aihe: Nallekarhu (het,draama,angst) k-11  (Luettu 1586 kertaa)

Tiikerililja

  • Pikkutyttö
  • ***
  • Viestejä: 106
  • When I wanted to cry, I wasn't allowed.
Nallekarhu (het,draama,angst) k-11
« : 30.10.2008 22:41:31 »
Nimi: Nallekarhu
Kirjoittaja: Tiikerililja
Ikäraja: k-11
Paritus: Nainen/mies (ei nimiä)
Genre: het, draama, (angst)
Disclaimer: hahmot ovat minun, mutta kappale kuuluu Ayumi Hamasakille! <3
A/N: Tämä tarina sai siis inspiraatiota idolini Ayumi Hamasakin kappaleesta Teddy Bear (lempikappaleeni hänen lauluistaan ^^). ja Ayuhan siis laulaa japaniksi, nuo ovat enkuksi käännetyt sanat. Kirjoitin tämän parissa tunnissa. Nauttikaa!! Ja kommentteja kiitos! (ja tä on one-shot)
***

You once said long ago
while stroking my hair,
"When you wake up, there'll be
a nice present waiting for you
by your pillow."


Katuvalojen pilke heijastui suoraan sisään makuuhuoneen ikkunaruutujen läpi. Se muodosti tyhjään seinään ikkunan kuvan. Samalla se näytti niin kauniilta, toisaalta jotenkin pelottavalta. Se oli kuin ikkuna toiseen maailmaan, jota ei ollut. Maailma, joka oli pelkkää heijastusta todellisuudesta. Maailma, joka muistutti todellisuutta, mutta silti kaikki olisi siellä niin erilaista.
Makasin sängylläni hetken, tuijotin hievahtamatta suoraan eteeni ikkunan heijastukseen. Vähän ajan kuluttia kohotin käteni sitä kohti, kuin yrittäisin tavoittaa sen ja sulkea nyrkkiini. Mietin, mitä tekisin jos saisinkin tuon ikkunan heijastuman käsiini. Mitä sillä voisi tehdä? Heittäisinkö sen ulos ikkunasta kadulle, vai piilottaisinko sen kaappiini ja ottaisin sen sitten yöksi ulos ja ripustaisin uudelleen seinälle?
Suljen silmäni ja nukahdan hiljaa aatoksiini. Jotenkin silti kuulen uneni läpi, kun astelet huoneeseen ja hiivit hiljaa sängyn luo viereeni. Istut hiljaa sängylle ja tunnen kuinka vuode painuu hieman lähemmäs lattiaa. Mutta ei se romahda. Tämä on vahva sänky ja se jaksaa kannatella meitä molempia. Tunnen kuinka nostat kätesi minua kohti. Pian tunnen kosketuksesi otsallani, ja kuinka silität varovasti päätäni, kuin peläten herättäväsi minut. Tahtoisin avata silmäni ja hymyillä sinulle, mutta olen vieläkin jossain unen ja todellisuuden rajamailla. En nuku, mutten myöskään voi avata silmiäni.
Kumarrut hiljaa puoleeni ja suutelet otsaani. Sitten käännät pääsi korvani viereen ja kuiskaat:

”Kun heräät, tyynylläsi on sinulle pieni lahja odottamassa.”

Lopulta nouset ja kävelet pois huoneesta, kauemmaksi minusta. Silloin itsekin menetän todellisuuden tajuni, ja kaikki tuttu ympäriltäni katoaa. Vaivun uneen.

You weren't always
there for me,
but we could laugh together
at funny stories.

But how can people regret
mistakes that they keep making
over and over again?


Hetken päästä vellon taas unen ja todellisuuden rajalla. Viereisestä huoneesta kuuluu kolahdus. Tajuan, että teet vasta nyt lähtöäsi. Et ehdi jäädä tänään luokseni. Tänä yönä sinulla ei ole aikaa nukkua vieressäni. Lopulta kuulen, kun ulko-ovi kolahtaa kiinni. Nyt olet lähtenyt. Menet kai taas iltatöihin toimistoosi. Minne muuallekaan menisit tähän aikaan?
Silloin räväytän silmäni auki, pakokauhu on iskenyt jälleen. Mieleeni muistuu se kerta, kun petit minua. Silloinkin sinulla oli kiire pois luotani. Luulin, että olit oikeasti kiirellinen, mutta mieleeni ei aluksi edes juolahtanut, että sinulla olisi ollut toinen nainen. Ja kun sen lopulta kerroit…
Kyyneleet tulvivat silmiini. Käännyn mahalleni makaamaan ja painan pääni tyynyn tukahduttaakseni huutoni. Lopulta alan itkeä tyynyäni vasten, kunnes se on kyynelistä märkä. Miksi teen näin itselleni? Miksi mietin sitä yhä, vaikka se tapahtui vuosia sitten? Mutta ehkei se sattuisi yhtä paljon jos olisit tehnyt sen virheen vain kerran… Mutta teit sen toisenkin kerran! Teit sen vaikka lupasit ettet enää ikinä!  Miten voin luottaa sinuun? Mistä tiedän ettet tee sitä vielä uudestaan? Teit saman virheen jo kahdesti. Käännän pääni pois tyynystä ja tuijotan ikkunasta ulos. Onko ihminen todella luotu niin tyhmäksi? Niin tyhmäksi, että uskoo rakkauden korjaavan kaiken? Miksi rakkaus tekee ihmisestä niin sokean tai sinisilmäisen? Juuri sen rakkauden tähden minäkin jäin luoksesi.
Sanovat ettei kukaan mies ole sen arvoinen, että itkisi itsensä uneen. Miksi minä sitten juuri äsken tein niin?

I remember now...
that night I thought
I had buried.

You once said, long ago
while stroking my hair,
"When you wake up there'll be
a nice present waiting for you
by your pillow."

I lay sleeping with my arms
crossed around my chest,
looking forward to the morning.


Kun nukahdin, olin kääntynyt selälleni. Ristin käteni rintani päälle, ja annoin viimeisten kyynelten valua poskiani pitkin. Paha mieli ei kuitenkaan jätä minua rauhaan edes uniini. Rauhaton uneni on vaihtunut painajaiseksi; siihen samaan mitä näen aina, kun mietin tuota mennyttä tapahtumaa.
Unessani makaan kukkulalla, pimeässä, yksin. Samassa asennossa kuin olin nukahtanutkin. Ympärilläni on pimeää ja hiljaista. Kukkulan ainoa puu kahisi; kova tuuli riepotteli sitä niin, että sen viimeisimmätkin kuolleet lehdet lensivät tiehensä. Aluksi suljen silmäni hetkeksi, mutta kun avaan ne, vedän syvää henkeä ja haistan vahvasti mullan tuoksun. Tajuan makaavani kuopassa. Vilkuilen pelokkaana ylös päin, ainoaan suuntaan, mistä pääsisin pois. Silloin näen tumman hahmon kuopan reunalla. Kyyneleet kohoavat silmiini sekä helpotuksesta että pelosta. Hahmo on paikoillaan, eikä edes yritä auttaa vaikka on huomannut minut. Kyyneleiden vallassa kohotan käteni hitaasti olentoa päin ja koitan hymyillä viestittääkseni: ”Olet ainut toivoni. Auta minua.”
Voin jo melkein tuntea mustan hahmon sadistisen hymyn, kun hän perääntyy ääneti. Hetken jo luulen hänen menneen, mutta äkkiä kuoppaan lentää mustaa multaa päälleni. Silloin tajuan sen; hän hautaa minut elävältä.

When I woke up, I found
by my pillow a teddy bear...
in place of you.


Havahdun hitaasti unestani. En avaa silmiäni heti vaan nautin ikkunasta tulevasta auringonpaisteesta kasvoillani. Vien vasenta kättäni hitaasti pitkin sänkyäni ja odotan tuntevani sinut siinä. Aluksi käteni haparoi tyhjää, ja tunnen vain pelkän satiinilakanan. Mutta tyynyn kohdalla käteni osuu johonkin. Otan siitä varovasti kiinni, koska luulen sen olevan sinun kätesi. Mutta pian tajuan, että se on liian pehmeä ollakseen käsi. Käännyn kyljelleni ja avaan hitaasti silmäni. Ensimmäinen mitä näen, on pieni ruskea nallekarhu, joka halaa pientä punaista sydäntä. Sydämeen on kirjottu teksi: ”I Love You”. Nousen istumaan ja otan nallen käteeni. Tuijotan sitä hetken, puristan sitten rintaani vasten ja käännän pääni ikkunaa kohti.

You once said, long ago
while stroking my hair,
"When you wake up there'll
be a nice present waiting for you
by your pillow."

Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni.
Aivan sama tunne, kuin koskettava tuuli.
Pieni ja hento ote – siinä kaikki.