Kirjoittaja Aihe: Ystäväni, veljeni, rakkaani || S || Anniina/Tuomas ||Angstromance  (Luettu 1455 kertaa)

hymykuoppa

  • Kuolonsyöjätär
  • ***
  • Viestejä: 2 256
  • You won't get out of life alive - so chill.
Title: Ystäväni, veljeni, rakkaani.
Genre: Angstromance
Author: hymykuoppa
Paring: Anniina/Tuomas (Anniina/Aleksi)
Raiting: S
Summary: Ihastumista on kovin vaikea myöntää kellekkään kasvotusten, mutta sen salassapito voi olla vielä vaikeampaa. Vastaukset eivät aina ole mieleen vastapuolelle - joskus eivät myös itsellekkään.
A/N: jooo, kokeilin tällaistakin. On ehkä kyllä joo klisee, mutta nyt tuli tällainen.



Ystäväni, veljeni, rakkaani.


Anniina puhalsi keuhkonsa tyhjiksi ja katseli ilmassa pyörivää savua. Tupakan pätkä heilui tytön etusormen ja keskisormen välissä ja poskensa hän oli nojannut jalkansa yli nostetun polven päällä lepäävään käteensä. Kirpakka syystuuli sai tytön siristämän silmiään ohuiden kulmiensa alla. Lehdet olivat pudonneet puista ja puiston reunalla ylväästi seisovat koivut olivat alastomia. Lehdet rahisivat jalankulkijoiden alla ja pyöränkello sai muutaman vanhemman naisen keskeyttämään juttutuokionsa keskellä kävelykatua.

Anniina vilkaisi sätkäänsä ja naputteli sitä pudottaakseen tuhkat. Vanhat naiset katsoivat häntä paheksuen, eihän kuusitoistakesäisten tulisi polttaa. Tyttö vilkaisi jälleen sätkäänsä ja pudotti sen nyt hietikolle jalkojensa juureen. Toinen Adidaksen kenkä nousi ylös ja sammutti tupakan lopullisesti.

“… maailma menossa, kun kaikki tuo täytyy aloittaa niin varhain. Minunkin poikani tytärtä ei enää edes tunnista entiseksi, kun silmät ovat aivan mustat ja tupakka…”, naisen ääni heikentyi kuulumattomiin hänen jatkaessaan ystävättärensä kanssa matkaa.

Anniina katsahti mummojen perään ja sylkäisi maahan. Hän nousi ylös tuntiessaan kylmää polvissaan. Farkut olivat hajallaan sieltä täältä ja molempien polvien kohdalla oli viillot. Takki oli pitkähkö, musta ja se oli suljettu suurilla napeilla ja yhdellä vyöllä lantion kohdalta. Vihertävä, suuri huivi suojasi tytön kaulaa ja mustat hiukset roikkuivat vapaina tytön olkapäillä.

“Hei Iinuli!” pojan karhea ääni sai tytön kääntymään ympäri. Pitkä ja hoikka poika heilautti kättään hölkätessään omaperäisellä tyylillä kohti tyttöä. Anniina potkaisi maata ja tunki kätensä farkkujen ahtaisiin taskuihin kurtistaessaan kulmia tuulenpuuskalle.

Poika oli Tuomas, tytön läheinen ystävä jo tarhasta saakka. Tuomaksella oli lyhyet, sekalaiset vaaleanruskeat hiukset, siniset silmät ja vaaleaa partaa leukansa alla. Farkkujen lahkeet laahasivat melkein maassa, mutta harmaa neule näytti hyvältä valkea kauluspaidan päällä. Anniina hymyili toista suunpieltään vähän nostaen: “Iinuli?”
Tuomas hymyili silmiään pyöräyttäen ja lähti sitten kävelemään tytön kanssa hiekkaista polkua pitkin: “Meidän piti tehdä sitä esitelmää, muistatko?”

Anniina sulki hetkeksi silmänsä ja huokaisi sisällään. Tietenkään hän ei ollut muistanut.
“Otan tuon kieltävänä vastauksena”, Tuomas naurahti ja vetäisi Anniinan kainaloonsa, “Sinä pieni dementikko.”
“Pah”, tyttö naurahti ja kumartui pois Tuomaksen käsivarren alta, “Sinä se yleensä unohdat kaiken.”
“Yleensä en”, poika hymyili ja kaivoi tupakka-askin farkkujensa taskusta, “Otatko?”
“Ei kiitos”, Anniina hymyili pienesti katsahtaessaan ystäväänsä ja suuntasi sitten katseensa hietikkoon.

Tietenkään hän ei ollut kertonut Tuomakselle ihastuneensa häneen. Eihän se ollut sopivaa, rakastua nyt kaveriinsa. Ei siinä ollut edes järkeä, sillä Anniina ei halunnut pilata heidän ystävyyttään, jota oli vaalinut kaikki nämä vuodet.

Tuomas oli aina pitänyt häntä kuin kukkaa kämmenellä, mutta se johtui siitä, että he olivat ystäviä. Ei heistä olisi koskaan tullut mitään, joten Anniina oli alkanut seurustelemaan erään samalla biologian kurssilla olevan pojan kanssa. Oli siinä tunnetta, sitä ei voinut väittää, mutta se tunne ei ollut niin vahva kuin olisi voinut toivoa.


“Iinuli?”
“Mi-?” tyttö kohotti katseensa hämmentyneen ystäväänsä. Tuomas näytti hetken mietteliäältä, mutta pyyhkäisi sitten olemattoman hiuksen kasvoiltaan: “Ei mitään.”
Tyttö katsoi poikaa vielä hetken, mutta hymyili sitten: “Meillä on muuten sotkuista. En jaksanut siivota eilen, koska en muistanut, että olimme sopinet treffit.”
Tuomas hymyili päänsä pois kääntävälle tytölle kasvot pienesti punoittaen.

***

“Oletko taas leikkinyt hurrikaania?” Tuomas nauroi katsellessaan tytön huonetta lattiasta kattoon, “Vaatteita, meikkejä, koulukirjoja.. koiranruokaa?”
“Ämfh, Nopen”, tyttö hymyili naurahtaen ja raivasi nopeasti sängylleen tilaa, “Istu sinä siinä, minä kirjoitan koneella.”
“Jos pääset sinne”, poika mutisi suu hymyssä ja istuutui leveän parisängyn laidalle. Hän katseli hieman huvittuneena, kuinka hoikka tyttö koitti päästä minkään päälle astumatta tietokoneensa luo. Aina kun tyttö kohotti käsiään tasapainoaan hakien, musta ihoanielevä huppari paljasti hänen paljasta lantiotaan.

“Anteeksi vielä tämä”, tyttö levitti käsiään istuutuessaan tuolille, “En yhtään muistanut.”
Tuomas hymyili tytön siirtyessä nyt hieman lähemmäs kannettavaa tietokonettaan pöydällä hilaten: “Otitko sinä ne muistiinpanot?”
“Eivätkös ne ole sinulla?” poika kohotti kulmiaan laskiessaan kyynärpäänsä polvilleen ja puristaessaan käsissään sydäntyynyä.

“Älä vain sano, että ne ovat jossain täällä”, tyttö puhalsi keuhkonsa tyhjiksi katsellessaan kämmenet reisillään huonetta. Vaaleankeltaiset tapetit olivat edukseen, mutta lattialta oli raivattu polku sängylle ja tietokoneella. Muuten joka puolella oli vähän kaikkea. Tyttö kumartui katselemaan roskakoriaan, mutta Tuomas ojensi repustaan kaivamiaan papereita: “Kuhan juksasin.”

Anniina kohotti katseensa ja naurahti pyyhkäistessään hiuksia kasvoiltaan: “Niin tietysti.”
Tuomas tyytyi hymyilemään alkaessaan jälleen puristelemaan punaista tyynyä.
“Mistäs…”, tyttö mutisi lähinnä itsekseen papereita tutkiessaan.
“Kuule”, Tuomas aloitti hiljaa, mutta hänen kurkussaan oli pala. Anniina ei ollut kuullut poikaa.

“Iinuli”, poika selvitti kurkkuaan kovemmin. Tyttö käänsi tuoliaan poikaa kohden paperit silmillään, mutta kohotti pian katseena: “Niin?”
“Voisimmeko puhua hetken muusta?”
Anniina katsoi poikaa, laski sitten paperin pöydälle ja kääntyi kokonaan poikaa kohden. Tuomas selvitti jälleen kurkkuaan ja aloitti melo hiljaa: “Minä olen viimeaikoina huomannut, että…”
Anniina lipaisi huuliaan ja nyökkäsi poikaa jatkamaan.
Tuomas koitti saada kätensä parempiin asentoihin: “Olen huomannut, että.. olet erittäin kaunis.”

“Kiitos”, Anniina hymyili leveästi silmät kiinni, “Mutta ei sinun tarvitse.”
“Kun ihan oikeasti”, Tuomas katsoi tyttöä silmiään räpäyttämättä, “Tarkoitan sitä.”
Anniina aukaisi silmänsä ja katsoi poikaa hetken hiljaa.
“Ja minä luulen.. että pidän sinusta.”

Tyttö katsoi hetken aikaa poikaa sanomatta sanaakaan. Hän ei vain keksinyt mitään, mitä sanoa.

Sisimmissään hän kiljui riemusta.

“Tiedän, ettei se ole sopivaa, koska seurustelet Aleksin kanssa”, Tuomas sanoi hiljaa painaessaan katseen sukkiinsa, “Mutta minun oli pakko kertoa.”
Anniina lipaisi jälleen huuliaan. Tuomaksen sanat pyörivät hänen päässään, mutta hänen aivonsa eivät oikein tahtoneet ymmärtää mitään.
“Toivon vain -”
“Voisitko lähteä?” Anniinan ääni oli vaisu ja tyttö tunsi tärisevänsä. Tuomas kohotti katseensa tyttöön ja kohotti hieman typeränä kulmiaan.
“Voisitko lähteä?” Anniina nielaisi katsahtaessaan poikaa.
“Mutta olisin halunnut - “
“Mene”, tyttö kuiskasi silmät kyynelissä ja osoitti huoneensa suljettua ovea.

Tuomas ei räpäyttänyt silmiäänkään, hän ei näyttänyt enää edes hengittävän. Hän katsoi pitkään tyttöä, kunnes viimein nousi hitaasti ylös: “Iinuli…”
“Mene nyt vain”, Anniinan ääni ei enää kantanut lainkaan. Hän ei saattanut katsoa poikaa silmiin, vaan pyyhkäisi kyyneliään vasta Tuomaksen sulkiessa oven perässään. Tyttö kuuli äitinsä iloisen ja reippaan äänen, mutta pian ulko-ovi lennähti kiinni ja askeleet kävivät Anniinan huoneen ovella, kääntyen kuitenkin pian keittiöön.

Miksi nyt? Anniina veti katkonaisesti henkeä katsellessaan ulkona lentäviä lintuja. Ne pyörivät hetken aikaa tyhjän lintulaudan ympärillä, kunnes suuntasivat kohti lehdetöntä koivua. Miksi hänen piti sanoa se ääneen? Eikö hän ymmärrä, että meitä ei ole tarkoitettu toisillemme, me vain emme voi tehdä sitä. Mehän olemme kuin sisaruksia. Hän on kuin veli, jota minulla ei koskaan ole ollut…

Tyttö pyyhki tulvivia harmaita kyyneliään. Huone näytti sumealta, kun hän nousi ylös tuoliltaan ja kaatui  hitaasti sängylle mahalleen. Sydäntyyny tuoksui Tuomakselle, kun Anniina painoi kasvonsa sitä vasten ja antoi itkun tulla.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 16:28:27 kirjoittanut Scarlett »
Live the adventure of a lifetime.

if you're looking truth, beauty and freedom, fanfiction is the way to go.♥
Patoutunut humoristi.