Teippiä ja liimaa, 9/9, K-11, huumori, H/D + muita

[malla]

A/N: Postaan tämän nyt kokonaisuudessaan tänne, eli tässä kaikki 9 lukua olkaa hjuvat. Tämähän on kirjoitettu joskus vuoden 2005 alussa. Luin tämän vain nopeaan läpi, jajajaja. Aika nopeaa toimintaa, ei vissiin tullut mieleen kirjoittaessa, lol. Enjoy!

Title: Teippiä ja liimaa
Beta: dimou + luvussa 7 BlueBerry
Pairing: Harry/Draco, Hermione/Ron, Theodore/Seamus, viittauksia kaikkiin ja kaikkeen
Rating: K-11
Genre: slash, humor, romance, FLUFFFFFFFF, angst - kaikkea!

Summary: Kasa kummallisia yhteensattumia, jotka lähentävät jollakin erikoisella tapaa Harrya ja Dracoa. Teipillä ja liimalla saa kaiken korjatuksi, aina saa ainakin yrittää!

Teippiä ja liimaa
Osa 1

Harry huokaisi katsellen Ronia, joka selitti suu täynnä ruokaa, kuinka poika oli huispausharjoituksissa torjunut kaadon oikein ”ultramakeesti.” Harry ei ollut nähnyt sitä kieppuessaan itse korkealla ilmassa.

”Joo, joo, Ron. Eiköhän riitä jo”, Hermione sanoi hieman kyllästyneenä yrittäen olla mahdollisimman kärsivällinen - selittihän Ron samaa juttua jo viidettä kertaa.

Ron näytti hetken verisesti loukkaantuneelta, mutta huomattuaan kaikkien muiden ilmeet, päätti hän kuitenkin jättää aiheen rauhaan. Poika tuhahti tyytymättömästi ja jatkoi syömistään. Harry oli jo syönyt, tai oikeastaan hän ei ollut syönyt juuri mitään, mutta ei hänellä ollut kyllä nälkäkään. Häntä kummastutti Dracon omituinen käytös - poika ei ollut pilaillut Harryn kustannuksella kokonaiseen viikkoon! Ehkä Harry vain kuvitteli, mutta aina kun he odottivat liemituntia alkavaksi, Draco seisoi jossakin lähellä kiristellen hampaitaan ja näyttäen siltä, että hänellä oli suuria vaikeuksia olla hiljaa.

”Mitä meillä on seuraavaksi?” Ron kysyi hetken päästä syötyään lautasensa tyhjäksi.

”Taikaeläintenhoitoa”, Hermione vastasi oitis kuitenkaan irrottamatta katsettaan paksusta kirjasta, jonka oli tuonut mukanaan saliin.

Harry masentui entisestään; kaksoistunti luihuisten kanssa. Vaikka ajatuksessa ei sillä hetkellä ollut mitään vastenmielistä, niin silti se sai pojan huokaisemaan. Mieluummin hän olisi kuunnellut Dracon nälvimistä, kuin katsonut vaaleaa poikaa, joka ei puhunut ollenkaan tuntien aikana. Välillä vaikutti siltä, että Draco puri koko ajan kieltään estääkseen itseään heittelemästä loukkauksia ympärilleen.

He nousivat pöydästä ja kulkivat jutellen ulos aurinkoiseen kesäilmaan. Harry oli juuri aikeissa selittää Ronille mikä oli leivänpaahdin (Ron aloitti taas jauhaa huispausharjoituksista ja Harry uhkasi työntää tämän leivänpaahtimeen), kun hän huomasi Dracon melkein vieressään. Harry siirsi katseensa poikaan, joka tuijotti hetken suoraan eteensä, huokaisi sulkien silmänsä ja kääntyi sitten kohti Harrya.

”Erittäin hyvää ja aurinkoista huomenta Potter, Weasley ja Granger”, poika täräytti, ja Harry meinasi todella pyörtyä, kun toinen poika pienen taistelun jälkeen hymyili kaupan päälle - olkoonkin, että hymy oli kovin väkinäinen.

Kolmikko pysähtyi paikoilleen kuin olisi kävellyt seinää päin, kaikki tuijottivat vaalean pään perään suut auki. Draco jatkoi matkaansa Crabben ja Goylen välissä, poika ei kääntynyt katsomaan taakseen. Ensimmäisenä heistä Hermione tuntui palaavan maanpinnalle. Tyttö rykäisi, suoristi kaapuaan ja siirsi katseensa poikiin. Seuraavaksi Ron palasi maanpinnalle.

”Mitä helvettiä?” Ron parahti sulkien nyt suunsa ja rypistellen otsaansa.

Harry kohotti kulmiaan, kohautti harteitaan ja katsoi sitten ystäviään. Kolmikko seisoi hetken paikallaan ihmetellen tilannetta, kunnes Hermione sai viimein Ronin lopettamaan kiroilun, ja he lähtivät kävelemään eteenpäin. Harry ei voinut olla tuijottamatta Dracoa koko tunnin ajan. Vaalea poika ei katsonut kertaakaan takaisin, mutta oli sanomattakin selvää, että tämä oli tietoinen saamistaan katseista.

”Tämä on taas uusi juoni”, Ron jupisi kun Hagrid oli aloittanut tunnin.

Harry nyökkäsi nopeasti, häneltä meni Hagridin aloituspuhe kokonaan ohi, poika ei saanut silmiään irti Dracosta. Joko Dracolla oli erittäin hyvä päivä, joko tämä todella oli jokin juoni tai sitten poika oli yksinkertaisesti sekoamassa. Harry ei olisi yhtään ihmetellyt viimeistä vaihtoehtoa.

”... saa parikseen Harryn”, Hagridin puhe iskeytyi viimein Harryn korviin, ja poika kohotti uteliaana katseensa.

Hagrid katsoi Harrya anteeksipyytävästi ja pahoitellen. Harrylla ei ollut hajuakaan mistä oli kyse, hän katseli ympärilleen yrittäen hakea tukea muista, mutta kukaan ei tuntunut huomaavan hänen yrityksiään saada selville, mitä juuri äsken tapahtui.

”Seuraava pari on...”, Hagrid kaiveli taskustaan pienen pergamentin palan, ”Hermione ja...”, mies kaivoi taas uuden palan, ”Seamus.”

Harry kumartui Hermionen puoleen ja kysyi mistä oli kyse. Tyttö torui ensin Harrya hetken, ennen kuin kertoi. Hagrid oli jakanut heidät pareiksi, mies arpoi parit taskussaan olevista nimilapuista, ja heidän tulisi pareittain tehdä tutkielma Tiiluneista. Harrylla ei ollut minkäänlaista käsitystä mikä oli Tiiluni, mutta arveli sen selviävän aikanaan.

”Entä kuka oli parini?” Harry kuiskasi hiljaa vilkuillen innokasta ryhmää.

Hermione oli juuri vastaamassa, kun Draco hiipi pojan viereen.

”Minä”, Draco totesi ykskantaan yrittäen taas saada hymyä aikaiseksi.

Yritys kuitenkin epäonnistui mahtavasti - ensin se oli vain toispuoleinen ja lopulta hiipui kokonaan pois. Harry katsoi poikaa järkyttyneenä. Sen lisäksi, että hän joutui Dracon pariksi tekemään tutkielmaa Tiiluneista, hän joutuisi viettää aikaansa kajahtamispisteessä olevan nuorukaisen kanssa. Voiko päivä paremmin edes alkaa!

”Oletan, ettet tiedä mikä on Tiiluni?" Vaalea poika kohotti kulmiaan, ja Harryn mielestä tämä puri taas kieltään.

Harry rukoili mielessään, että Draco käyttäytyisi ihmisiksi. Se tästä vielä puuttuikin, että poika sekoaisi lopullisesti juuri silloin, kun piti tehdä tärkeä tutkielma. Vaikkakin Harry päätti mennä kertomaan Hagridille jos näin kävisi. Nopeasti hän pudisti päätään toiselle.

”No et tietenkään tiedä mikä se on! Kuinka voisi edes olettaa, että sinunlaisesi... sinunlaisesi... öh... velho voisi sellaisia tietää!” Draco huudahti.

Harry tuijotti poikaa monttu auki. Nyt hän oli pahasti tippunut kärryiltä. Kaiken kukkuraksi vaalea poika yritti uudestaan hymyillä, ja onnistui siinä vielä pirun hienosti. Kulmahampaat vilkkuen pojan huulet levisivät lämpimämpään ja pakotetumpaan hymyyn kuin koskaan. Harry oli juuri kysymässä oliko Dracolla kaikki varmasti ihan hyvin, kun toinen sulki silmänsä ja hengitti raskaasti sisään ja ulos. Harry ei voinut mitään kasvavalle ihmetykselleen, kun toinen hengitti kuin synnytysvalmennuksessa.

”Ne ovat pienenpieniä toukkia, jotka saavat aikaan enemmän tuhoa kuin luulisi”, Draco aloitti avaten taas silmänsä ja keskeyttäen hengitysharjoituksensa, ”Ne elävät syvällä kalkkipitoisessa maaperässä ja kerran vuodessa kaivavat tiensä maanpinnalle. Täällä ne tekevät tuhojaan lähinnä syömällä kaikkea rauta- ja metallipitoista.”

Harry nyökytteli päätään. Dracon esitelmän tahdissa hän unohti sulkea suunsa kokonaan. Hänellä ei ollut enää mitään muuta ajatusta päässään kuin se, että Draco oli yksinkertaisesti menettämässä ne pienimmätkin järjenhivenet selittäessään Harrylle teennäisen hymyn kera joistakin toukista.

”Olisi varmasti helpompaa, jos jakaisimme tutkielman osa-alueet sillä tavalla, joka on sopiva minul... meille”, Draco päätti puheensa ja teennäinen hymy leveni muutamalla asteella.

Harry vilkaisi epäröiden Hermionea, joka oli syventynyt keskustelemaan Seamuksen kanssa. Pojan katse harhaili oppilaissa, kunnes hän löysi hiuksiaan päästä kiskovan Ronin Blaisen vierestä. Saamatta katsekontaktia Harry siirtyi taas katsomaan edelleen hullun lailla hymyilevää Dracoa.

”Kuule, Malfoy, en tiedä mikä sinulla on, ehkä olet unohtanut ottaa lääkkeesi tänään, mutta...”, Harry aloitti epäilevästi, mutta toinen keskeytti hänet tuhahtamalla.

”Potter! Älä sinä tule neuvomaan tai kyseenalaistamaan minun tekemisiäni, minä en kaipaa neuvoja tuollaiselta... tuollaiselta... velholta”, Draco sanoi päättäen raivokkaasti karjumalla aloittamansa lauseen taas kovin pakotettuun hymyyn.

Harry nielaisi ja siirsi katseensa Hagridiin. Mies yritti juuri saada Nevilleä ja Pansya tekemään yhteistä suunnitelmaa, koska pari ei tehnyt muuta kuin huutanut ja tapellut keskenään. Saamatta tukea Hagridilta Harry etsi Hermionen. Hermione selitti juuri käsillään elehtien Seamusin vieressä seisovalle Goylelle jotakin, mutta luihuinen ei näyttänyt ymmärtävän siitä sanaakaan. Seuraavaksi hän vilkuili Ronia, joka osoitti taikasauvallaan Blaisea rintaan, joka taas oli työntänyt oman taikasauvansa osoittamaan kohti Ronin päätä. Molemmat mutisivat jotakin epäselvää, Harry erotti sanoista korkeintaan Ronin ”Voi Merlin, miten typerä sinä olet”, ja Blaisen ”Kautta Hänen-jota-ei-pidä-mainita, en voi uskoa sinua noin lapselliseksi.”

”Potter, katso tähän suuntaan, kun puhun sinulle”, Draco huomautti ja Harry siirsi katseensa edelleen hymyilevään poikaan.

Draco hengitti taas raskaammin, ja nyt Harry viimeistään oli täysin varma siitä, ettei pojalla ollut kaikki kunnossa pääkopassa. Draco oli seonnut pahemmin kuin Harry uskalsi edes pelätä, ja kaiken lisäksi Dracosta ei koskaan tiennyt, milloin tämä hullaantuisi vielä vakavammin. Se oli jo tarpeeksi vakavaa, että Draco sanoi häntä velhoksi, eikä paskiaiseksi, puoliveriseksi, maailmanpelastajaksi tai muuten vaan idiootiksi.

”Kuule, Malfoy, keksin yhden uuden leikin”, Harry väänteli käsiään pojalle, ja yritti pitää oman teeskennellyn hymyn kasvoillaan. ”Sen nimi on seuraa johtajaa. Eli, kun minä kävelen sisälle linnaan, sinä seuraat minua. Kun minä johdatan meidät sairaalasiipeen, sinä tulet perässä. Kun annan matamin tutkia minut, annat hänen tutkia sen jälkeen sinut. Okei?”

Draco sulki silmänsä, ja aloitti nyt vielä epäilyttävämmät hengitysharjoituksensa. Harrya alkoi jo todella pelottaa toisen mielenvikaisuus. Juuri, kun Draco oli rauhoittumassa harjoituksistaan, Ron pelmahti paikalle tukka pystyssä, kasvoilla erittäin kiukkuinen ilme.

”Minä vihaan luihuisia, minä inhoan Blaisea! Hän on yksi omahyväinen, järkyttävä, itseensä rakastunut pieni paskakasa!” Ron meuhkasi, ja Draco siirsi katseensa tähän yhdessä silmänräpäyksessä.

”Haista... Ime… Mene... Helvetti soikoon!” Niine hyvineen Draco marssi suunnattoman vihaisena pois heidän läheltään suoraan kohti kädet puuskassa seisovaa Blaisea.

”Mikä häntä vaivaa?” Ron kysyi katsoen vaalean pojan perään silmät lautasia pyöreämpinä ja suu auki.

Harry kohautti olkiaan, tämä meni koko ajan huolestuttavammaksi. Jos Draco Malfoy ei saanut sanotuksi ”Haista paska” tai ”Ime isääsi”, niin maailmankirjat olivat pahasti sekaisin. Nyt Draco huusi kurkku suorana jotakin Blaiselle, joka katsoi takaisin kummastuneena ja pelokkaana. Ilmeisesti tauti oli vain Dracolla - toivottavasti se ei leviäisi muihin luihuisiin. Draco olisi saatava sairaalasiipeen niin pian kuin mahdollista.

Harry ja Ron ihmettelivät pojan käytöstä, eniten siinä vaiheessa kun tämä oli palannut heidän luokseen retuuttaen punastunutta Blaisea mukanaan ja käskenyt pojan pyytää Ronilta anteeksi. Blaise oli pitkin hampain heittänyt ilmoille anteeksipyynnön, mutta Ron ei saanut sanaa suustaan - eikä sen kummemmin Harrykaan. Tuli kiusallisen hiljaista, Blaise tuijotti Dracoa varuillaan, Draco harjoitti taas hengitysvalmennusta, Ron tuijotti leuka äärimmillään auki Dracoa, ja Harryn katse pomppoili kaikissa paikalla olevissa.

”Hienoa! Weasley, pyydä anteeksi Blaiselta”, Draco komensi sitten vääntäen hymyn kasvoilleen.

Blaisen kasvoille syttyi heti ilkeä virnistys, ja Ron tuhahti halveksuvasti. Väitettyään monien kirosanojen avulla Dracolle vastaan, poika risti kätensä rinnuksilleen ja katsoi haastavasti Blaisea. Draco sulki silmänsä laskien hitaasti kymmeneen. Harryn olisi tehnyt mieli huutaa ääneen, että täällä tarvittiin lääkäriä ja pian, mutta kukaan ei tuntunut huomaavan nelikon kummallista tilannetta.

”Weasley, älä tee tästä tämän vaikeampaa. Pyydät vain kiltisti anteeksi Blaiselta, ja pääsette taas jatkamaan touhujanne”, Draco selitti kärsivällisesti.

Harry kohotti kulmiaan, Ron ei tainnut edes ymmärtää juttelevansa juuri Draco Malfoyn kanssa, vaan aloitti heti uuden kirosanojen ryöpyn. Blaise katsoi vähän väliä Harrya apua anovasti, Dracoa kauhuissaan ja Ronia julmasti virnistellen. Harry mietti mielessään nopeinta reittiä sairaalasiipeen.

Nyt olisi tosi kyseessä. Draco selvitteli luihuisten ja rohkelikkojen välejä, ja vielä pahimman vihamiehensä ja yhden parhaimmista ystävistään! Uskomatonta, Harry mietti pyöräyttäen huomaamattomasti silmiään. Pojalla ei ollut enää mitään hajua, miten oli tilanteeseen ajautunut, mutta häntä alkoi huolestuttaa Dracon käytös yhä vain enemmän, kun vaalea poika ei hakannut Ronia maahan pieneksi mytyksi tämän kirotessa koko luihuisten tupaa alimpaan Helvettiin.

”Zabini... Psst, Zabini...”, Harry mumisi mahdollisimman hiljaa, kun Draco huusi Ronille kurkku suorana, että rohkelikot sekä luihuiset voivat tulla toimeen jos niin itse halajavat, ja Ron huusi takaisin, että luihuiset eivät voi tulla toimeen kenenkään elävän tai älyllisen kanssa koskaan.

Blaise siirtyi vaivihkaa lähemmäs Harrya, katse kuitenkin huutavissa pojissa. Hagrid ei huomannut Dracoa ja Ronia, koska oli lähtenyt näyttämään Crabbelle ja jollekin toiselle yhtä fiksulle ja lahjakkaalle luihuiselle kuvia Tiilunista. Blaise sai kuin saikin hilattua itsensä Harryn kylkeen kiinni ilman, että Draco huomasi tätä. Toisaalta, eihän poika olisi voinut huomata mitään tuossa tilassa; Ron repi Dracoa valkoisen kauluspaidan kauluksista ja Draco taas puolestaan hengitti entistäkin raskaammin, kuin synnytys olisi käynnistynyt.

”Onko hän pitkään ollut tuollainen?” Harry sihahti Blaiselle joka kurtisti kulmiaan Dracolle.

”Jonkin aikaa. Emme voi käsittää mistä se johtuu. Ehkä hänet on noiduttu!” Blaise selitti hiljaa.

Harry siirsi katseensa taas Roniin ja Dracoon. Huolenryppy kohosi pojan otsalle, kun Draco kaappasi Ronin suureen halaukseen, ja yritti saada tätä sillä tavalla rauhoittumaan. Draco oli todellakin seonnut, tai sitten joku oli noitunut pojan. Ja mitä nopeammin hänet saataisiin sairaalasiipeen, sitä parempi.

Yksi ainut vilkaisu Blaiseen osoitti sen, mikä oli molemmille selvää. Kumpikin ajatteli samaa asiaa, ja Harry nyökkäsi Dracon ylävartaloa kohti viestittääkseen, että hän kantoi siltä puolelta. Blaise nyökkäsi vakavan oloisena takaisin ja lähti taas hiipimään etäämmäs Harrysta.

Harry laski kolmeen sormillaan, ja Blaise odotti valmiina kolmatta sormea. Kun tumma poika viimein kohotti viimeisen sormen, molemmat hyökkäsivät halailevan parin kimppuun omista suunnistaan. Dracosta pääsi tuskan ja kivun huutoja, kun poika jäi kierivän kasan alimmaiseksi. Ronilta pääsi suustaan vain lisää kirosanoja. Lopulta tuskallisen kamppailun jälkeen Blaise sai otteen Dracon jaloista ja Harry sai kierrettyä kätensä Dracon ylävartalon ympärille.

”Mitä te kuvittelette tekevänne?” Draco huusi järkyttyneen näköisenä yrittäen epätoivoisesti saada itseään irti kantajistaan.

Harry puristi Dracon kiinni itseensä, kun poika alkoi mielettömällä voimalla panna vastaan ja kiemurrella. Blaise irvisti yrittäen pitää Dracon jalkoja kiinni toisissaan. Draco sai ensin potkaistua poikaa leukaan, ennen kuin tämä viimein sai pihtiotteen. Ron katseli heitä hetken ihmeissään, kunnes asia näytti valkenevan hänellekin.

”Me viemme sinut sairaalasiipeen Pomfreyn tutkittavaksi”, Harry ilmoitti, kun he lähtivät hiipimään kohti linnaa edelleen rimpuileva Draco sylissään.

”Haa! En voi uskoa, että minä juuri väittelin Malfoyn kanssa ilman, että hän yritti loitsia minua!” Ron innostui ja pojan kasvoille levisi huvittunut hymy, kun Draco puuskutti kauhuissaan.

”Sinulla ei selvästikään ole kaikki nyt hyvin, Draco. Me autamme sinua”, Blaise piipitti puristaen pojan jalkoja toisiaan vasten.

Harry ja Ron nyökyttelivät pontevasti luihuisen sanoille, Draco näytti kärsivän mielenhäiriöstä potkiessaan vastaan. Kun he viimein pääsivät linnan portaille, Blaise oli saanut kolme kertaa Dracon mokkakengistä joka puolelle kasvojaan, Harryn silmälasit vinksottivat miten sattui Dracon nyrkkien ansiosta ja Ron yritti edelleen rauhoitella poikaa - tuloksetta.

Draco huusi kostavansa, väitti olevansa kunnossa, mutta kukaan ei kuunnellut. Pojan huudot kaikuivat autioilla käytävillä kun he raahasivat tätä mukanaan. Lopulta useiden potkujen ja lyöntien jälkeen he saapuivat epämääräisenä joukkona sairaalasiipeen ja painoivat Dracon tiukasti kiinni lähimpään sänkyyn. Harry piteli vaalean pojan käsiä paikoillaan painaen niitä lujaa vasten valkoisia lakanoita, Blaise teki saman jaloille, ja Ron juoksi etsimään Pomfreyta.

”Minä en ole hullu! Päästäkää irti!” Draco ärjyi naama punaisena.

Harry kumartui pojan ylle painaen käsiä vielä tiukemmin paikoilleen. Draco oli ihmeellisen voimakas vastus, poikahan pisti vastaan kuin mielipuoli. No, Harry ei ihmetellyt, olihan Draco seonnut muutenkin.

Hetken Harryn mielessä käväisi heidän kokoonpanonsa ja näkymä, jonka matami pian kohtaisi. Harry oli kumartunut Dracon ylävartalon päälle oikealta puolelta, poika nojasi itsensä kiinni toisen rinnuksiin ja kasvot olivat vain muutaman tuuman Dracon kasvojen yläpuolella. Blaise roikkui toisen jaloissa ähkien ja puhkuen. Draco taas heilui kuin hullu, pojan naaman puna veti jo vertoja Vernon-sedälle.

Samassa Harryyn iski tunne, jota hän ei ollut odottanut. Ajatus jostakin sellaisesta, mitä hän ei todellakaan tietoisesti ajatellut. Halu tehdä jotakin, joka kuulosti heti täysin käsittämättömän typerältä. Harry alkoi epäillä, että oli saanut tartunnan Dracosta, kun häneen iski hinku painaa huulensa toisen huulille.

”Kautta Merlinin!”

Nopeasti tumma poika nosti katseensa huutavasta Dracosta Pomfreyhin, joka katsoi heitä silmät ymmyrkäisinä. Matamin vieressä seisova Ron hoputti naista heidän luokseen parhaansa mukaan. Matami katsoi Dracoa kulmiaan kohotellen ja mumisten itsekseen jotakin epäselvää.

Pienen kamppailun jälkeen ärjyvä Draco saatiin sidottua sänkyyn kiinni, kiitos Pomfreyn muutaman ovelan loitsun. Matami hääsi heidät ulos siivestä ja kiitti, kun he toivat Dracon näin pian luokseen.

”No huhhuh”, Ron huokaisi pyyhkien olematonta hikeä otsaltaan.

”Älä muuta viserrä”, Blaise myönteli ottaen tukea Ronista.

”Pisti muuten hurjasti vastaan”, Harry mumisi ottaen tukea Blaisesta.

He seisovat suljettujen ovien toisella puolella, vaalean pojan huuto kantautui ulos asti. Ron nojasi oviin väsyneen näköisenä, Blaise nojasi Roniin uupuneen oloisena ja Harry nojasi Blaiseen yrittäen tasata hengitystään. Kenelläkään heistä ei käynyt mielessä, miten kummalliselta tämä näkymä näytti. Ei ennen kuin käytävälle alkoi purjehtia oppilaita, ja he alkoivat saada oudoksuvia katseita osakseen.

Harry vetäytyi äkkiä irti luihuisesta, yrittäen näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä saamistaan katseista. Blaise säpsähti, kun ohi käveli kaksi vanhempaa luihuista, jotka kohottelivat hänelle kulmiaan. Ron ei tainnut tajuta tilannetta taaskaan.

”Toivottavasti Draco paranee pian”, Blaise sanoi asiallisesti, nyökäytti heille päätään ja lähti arvokkaan näköisenä marssimaan pois paikalta.

Harry myhäili hetken Blaisen sanoja, siirsi sitten katseensa Roniin ja kysyi joko he lähtisivät. Tunti oli jo päättynyt, ihan turhaan he Hagridin mökille menisivät, siispä he lähtivät laahustamaan kohti rohkelikkojen tornia. Molemmat olivat täysin ajatuksissaan, mutta Harryn ajatukset eivät olleet lähelläkään samoja kuin Ronin. Toivottavasti eivät ole, Harry lisäsi mielessään.

Hän matkasi takaisin hetkeen sairaalasiivessä ennen Pomfreyn paikalle ilmestymistä. Hän katsoi uudestaan kutsuvia huulia, jotka päästivät ilmoille loukkauksia. Ilman Dracon huutamista ne olivat ehkä lähimpänä täydellisiä huulia, joita Harry oli koskaan päässyt näkemään niin läheltä. Hän oli melkein meinannut kumartua alemmas ja suudella niitä...

Ei, hän ei ajattelisi Dracoa. Ei pojan uskomattomia huulia tai kauniita kasvoja. Hän oli kokenut vain niin kovan järkytyksen sillä hetkellä, että oli hetkellisesti omissa maailmoissaan - ei hän halunnut koskea Draco Malfoyn huuliin pitkällä tikullakaan. Vaikka ne olivatkin todella upeat ja näyttivät pehmeiltä.

”Harry, Ron! Missä te olette olleet?” Hermione hyökkäsi heti heidän kimppuunsa pommittaen heitä kysymyksillä ja syytöksillä.

He istuutuivat nojatuoleille ja Ron kertoi koko jutun alusta loppuun. Hermione istui hiljaa kuunnellen jokaisen sanan tarkkaan. Tytön huulet mutristuivat ja kaartuivat hymyyn tarinan edetessä. Lopulta saatuaan kaiken oleellisimman kerrotuksi, Ron huokaisi ja sulki silmänsä.

”Törpöt!” Hermione huudahti äkkiä saaden Ronin pomppaamaan pystyyn säikähtäneenä ja Harryn kohottamaan katseensa tähän.

”Tuskin Malfoy nyt seonnut on! Laskekaa yhteen yksi plus yksi niin ymmärrätte!” Hermione pauhasi, Harry rypisti otsaansa ja Ron näytti hieman pelokkaalta.

”No se on kaksi”, Ron tuhahti ilmeisesti tajuamatta, ettei Hermione tarkoittanut laskutoimitusta sanasta sanaan, vaan vertauskuvana.

Tyttö huokaisi liioitellusti ja alkoi pauhata Ronille jotakin, mikä meni täysin ohi Harryn korvien ja Ronin ymmärryksen. Harry oli juuri tajunnut jotakin, ja poti nyt hieman syyllisyyttä, vaikkei voinutkaan olla täysin varma. Miksi kuuluisa ja palvottu Draco Malfoy käyttäytyisi ystävällisesti heitä kohtaan ja yrittäisi olla käymättä heidän kimppuunsa? Ei siksi, että tämä oli kajahtanut vaan siksi, että tämä halusi jotakin.

Dracolla oli jokin asia, missä hän tarvitsi heidän apuaan, ja sen takia poika yritti olla heitä kohtaan suvaitsevampi. Ei, ei Draco suinkaan ollut sekaisin päästään, luihuinen oli vain ovela. Pirun ovela.

”Minä luulen, että tiedät mitä tarkoitat”, Harry huokaisi Hermionelle, joka katsoi takaisin säälivästi.

”Olette sotkeneet itsenne todella pahaan soppaan, jos Lucius Malfoy saa kuulla tästä”, tyttö huomautti.

Ronilla ei tainnut olla mitään hajua, mikä oli kyseinen puheenaihe. Pojan katse pomppi Harrysta Hermioneen ja takaisin. Kun Hermione alkoi selittää juuri Harryn oivaltamaa asiaa Ronille, Harry tunsi ihmeellisen säälin ja omatunnon pistoksen sisällään. Draco oli todellakin yrittänyt vain olla heille ystävällinen, ja he olivat sulkeneet pojan sairaalasiipeen väittäen tämän olevan sairas päästään.

”Meidän on saatava hänet ulos sieltä”, Ron päätti katsoen eteensä hieman punastuneena.

”Niin on”, Hermione myöntyi kasvot huolesta rypyssä.

”Mitä nopeammin, sen parempi”, Harry lisäsi katsoen molempia ystäviään vuorotellen.

He nyökkäsivät toisilleen, ja kuin sanattomasta sopimuksesta kävelivät poikien huoneeseen, josta Harry haki näkymättömyysviitan mukaansa. Kolmikko jatkoi matkaansa ulos käytävälle. Ron johti heitä eteenpäin, Hermione käveli pojan perässä ja Harry piti perää. Saapuessaan lähemmäs sairaalasiipeä, Ron sekä Harry ahtautuivat viitan alle piiloon kadoten näkyvistä. Hermione veti syvään henkeä ja työnsi massiiviset ovet auki astuen hiljaiseen sänkyjen valloittamaan huoneeseen pojat viitan alla perässään.

[malla]

Teippiä ja liimaa
Osa 2

Harry ähkäisi kivusta, kun Ron tallasi tämän varpaille. Juuri ennen kuin poika ehti aloittaa anteeksipyytelyt, Hermione mulkaisi taakseen vihaisen näköisenä. Oikeastaan, he eivät edes olleet Hermionen takana ja tyttö katsoi väärään suuntaan, mutta katseen viesti oli selvä.

Harryn katse vaelsi sängyissä, siivessä oli vain muutamia potilaita. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt tutulta, ei ainakaan kun katsoi näin kaukaa. Pian Pomfrey pyyhälsi paikalle uteliaan näköisenä, ja molemmat pojat näkymättömyysviitan alla kavahtivat varmuuden vuoksi vähän kauemmas Hermionesta.

”Onko sinulla jokin hätänä?” Pomfrey kysyi hieman huolestuneen kuuloisena; Hermione katsoi naista naamioiden kasvoilleen pahoinvoivan ilmeen.

Harry ja Ron hämmästelivät tytön esiintymislahjakkuutta, kun tyttö nyökkäsi silmät vetistäen, kaikki väri oli kadonnut tämän kasvoilta kokonaan. Olisi voinut luulla, että Hermionella todella oli jokin hullusti, mutta esitystä se vain oli.

”Tuo nainen todella osaa näytellä”, Ron kuiskasi hiljaa, eikä kukaan muu kuin Harry olisi voinut kuulla sitä.

Nyökytellen toisen pojan sanoille, Harry katseli kuinka matami talutti Hermionen lähimmälle sängylle istumaan. Tyttö hikkasi ja näytti koko ajan vain huonovointisemmalta.

”Minulla on huono olo, en ymmärrä mistä tämä voi johtua”, Hermione selitti silmät kyynelissä.

”Voi, voi, tyttö-raukka”, Pomfrey voivotteli kokeillen Hermionen otsaa ja kaulaa kämmenellään.

Harry ja Ron päättivät aloittaa suunnitelman toteuttamisen, nyt kun matamin huomio oli kokonaan muissa asioissa. Pojat hiipivät äänettömästi sänkyrivejä eteenpäin, mutta yksikään tuttu kasvo ei osunut vastaan. Lopulta, huoneen perimmäisessä nurkassa olevasta sängystä, pilkotti vaalea pää.

Hermionen raju itkeminen kaikui muuten hiljaisessa huoneessa, ja Pomfrey talutti tytön toisaalle, etteivät potilaat heräisi. Harry ja Ron olivat kiitollisia tästä, molemmat melkein huokaisivat ääneen. Hitaasti Harry riisui viitaan itseltään, Ron jäi vielä sen alle näkymättömiin. He kävelivät vierekkäin kohti sänkyä, jossa Draco makasi.

Kun he saapuivat lähemmäs, Harry tajusi toisen nukkuvan. Silmäluomet olivat painuneet kiinni ja poika hengitti rauhallisesti. Rintakehä kohoili toistuvassa rytmissä, pieni suloinen tuhina täytti huoneen. Draco makasi sängyllä selällään, kasvot kohti korkealla näkyvää kattoa.

”Pitäisikö sinun herättää hänet?” Ron kysyi hiukan epävarmana, poika ilmeisesti seisoi Harryn vasemmalla puolella.

Harry nyökkäsi hermostuneena, ja otti loputkin askeleet kohti nukkuvaa luihuista. Hän kumartui hieman lähemmäs tarkkailemaan kauniita, veistoksenomaisia kasvoja. Draco oli todella komea, eikä Harry voinut enää ihmetellä, mitä puolet koulun tytöistä tässä oikein näkivät rahan lisäksi.

”Malfoy...”, Harry kuiskasi vilkaisten lähimpiin sänkyihin.

Kukaan ei kuitenkaan tainnut kuulla häntä, vähiten Draco itse, joka ei ollut tietoinen saamistaan vieraista. Harry tökkäsi poikaa olkapäähän, mutta tämä ei reagoinut siihen mitenkään.

”Älä vain sano, että Pomfrey on juottanut hänelle jotakin unilääkettä”, Ron jupisi, nyt ääni kuului vähän kauempaa.

Ilmeisesti poika ei halunnut tulla tarpeeksi lähelle nukkuvaa luihuista. Harry kohautti olkiaan tuijottaen täydellisiä kasvoja hiljaa. Dracon kasvot olivat aristokraattisen kapeat, terävät poskipäät työntyivät esille huomattavasti, punaiset huulet toivat väriä ihon luonnottomaan kalpeuteen ja täydelliset, vaaleat kulmakarvat saivat kasvoille ilmeen, tällä hetkellä rauhallisen.

”Malfoy!” Harry yritti uudestaan, nyt hieman varmemmalla äänellä ja kovempaa.

Hän tökkäsi taas poikaa olkapäähän, mutta tämä ei edelleenkään herännyt. Ron tuntui käyvän hieman hermostuneeksi, Harry kuuli tämän vaihtelevan painoaan jalalta toiselle ja huokailevan. Kukaan potilas huoneessa ei herännyt, mutta kiinnijäämisen riski oli silti todella korkea. Heidän olisi saatava Draco ulos sieltä, keinolla tai toisella.

Mitä ikinä Pomfrey olikaan Dracolle juottanut, se oli todella ollut tuhtia tavaraa! Draco ei herännyt, vaikka Harry tökki tätä viitisen minuuttia yhä vain väkivaltaisemmin olkapäähän, eikä myöskään raottanut silmiään, vaikka Harry melkein huusi tämä korvan juuressa. Lopulta kymmenien epäonnistuneiden herättelyjen jälkeen Harry ja Ron tulivat samaan johtopäätökseen. Draco ei varmasti heräisi, vaikka vieressä räjähtäisi pommi.

”Meidän on pakko kantaa hänet täältä pois”, Harry mumisi kurtistaen kulmiaan.

Ron oli siirtynyt seisomaan Harryn viereen, poika pysytteli näkymättömissä, mutta päästi joka väliin kommentteja. Nyt Ron veti kiivaasti henkeä ja puhalsi ulos hitaasti. Harry siirsi katseensa kohtaan, jossa oletti ystävänsä seisovan.

”Niin se kai on”, Ron takelsi takaisin ja pojan käsi ilmestyi näkyviin.

”Odota! Kiedotaan hänet näkymättömyysviittaan”, Harry ehdotti nopeasti, ennen kuin Ron ehti yrittää nostaa Dracoa.

Punainen pää ilmestyi näkyviin, ja Ron antoi viitan Harrylle. Harry asetteli sen Dracon päälle peittäen pojan näkyvistä. Hän värähti yrittäessään saada viittaa mahdollisimman tasaiseksi silittämällä Dracoa alavatsan kohdalta.

”Toivo hartaasti, että emme näe tuttuja matkalla”, Ron jupisi tarttuen Dracon jalkoihin.

”Kuin myös”, Harry sihahti yrittäen saada otetta vaalean pojan kainaloiden alta.

Puuskuttaen he saivat nostettua toisen ilmaan, ja hitaasti lähtivät nilkuttamaan kohti ovia. Näytti todella oudolta, kun ei nähnyt mitä kantoi, mutta silti se painoi todella paljon, saaden kädet väsymään nopeasti. Harryn mielestä Ron näytti varsin huvittavalta pitäessään käsiään ilmassa epäluonnollisessa asennossa hiki helmeillen otsallaan. Tosin, hän ei voinut näyttää yhtään sen paremmalta.

Kuin ihmeen kaupalla he selviytyivät ovelle asti, ja kohtasivat seuraavan ongelmansa. Miten he saisivat oven auki äänettömästi ja siirrettyä lastinsa, sekä itsensä ulkopuolelle? Kummallakaan ei ollut taikasauvaa mukana, joten loitsuja oli ihan turha kerrata juuri sillä hetkellä.

”Pysy siinä, pidä edelleen kiinni”, Ron supisi ja alkoi hitaasti laskea käsiään kohti lattiaa.

Harry tirskahteli näylle, toinen vilkaisi häntä hieman vihaisesti. Ron asetti Dracon jalat lattialle päästäen kokonaan irti. Harrylle tuotti vaikeuksia pitää poikaa yksin kiinni, se oli selvästi raskaampaa. Ron aukaisi oven yrittäen olla hiiskumatta ja työnsi jalkansa sen väliin.

Poika kumartui alemmas haparoiden lattian tyhjää tilaa. Viimein hän kuitenkin löysi Dracon jalat ja sai pojasta uuden otteen. Poika peruutti ulos ovesta työläästi kasvoillaan keskittynyt ja tuskainen ilme. Hän pääsi kokonaan ulkopuolelle pitäen vielä jalkaa oven välissä, ja Harry venytti itseään lähemmäs asettaen itsensä oven väliin. He hiipivät ulos huoneesta, ovi sulkeutui äänettömästi heidän perässään.

”Hitto, en usko, että käytävillä ei muka olisi ihmisiä”, Harry sanoi katsellen pelokkaasti ympärilleen sillä hetkellä autiolla käytävällä.

”Totta, totta... Mitä me teemme?” Ron pälyili myös epäluuloisesti ympärilleen.

Harry mietti hetken. He eivät missään tapauksessa saaneet jäädä kiinni Draco Malfoy näkymättömyysviitan alla täydessä horroksessa! Jotenkin tilanteesta oli selvittävä kunnialla, ilman kenenkään uteliasta naamaa.

”Mihin me edes viemme hänet?” Harry kysyi sitten älyttyään, etteivät he voineet vain marssia Rohkelikkotupaan tällä kokoonpanolla.

He seisoivat paikoillaan keskellä käytävää, molemmat katselivat ympärilleen ja miettivät mitä voisivat tässä tilanteessa tehdä. Käsiä alkoi särkeä nopeasti Dracon painon kannattelemisesta, Harry epäili vasemman jalkansa puutuneen kokonaan. Siihen pisteli ja nipisteli.

”Me menemme makuusaliin”, Ron päätti heittäen Harrylle varman katseen.

Harry älähti jotakin vastaan, ja toinen poika päätti toteuttaa suunnitelmansa. Ron lähti peruuttamaan takaraivo edellä käytävässä, jonka seurauksena Harryn olisi myös pitänyt liikkua. Kuitenkaan poika ei hievahtanutkaan, ja Harryn ote uinuvasta Dracosta oli sen verran löysä, että hän ehti päästää vain nopean huudon tapaisen, kun tunsi painon poistuvan käsiltään ja kuuli toisen rämähtävän maahan pää edellä.

Ron säikähti niin paljon, että pudotti Dracon toisenkin pään. Hetken he seisoivat toisiaan pelästyneinä katsellen, kunnes todella ymmärsivät juuri tiputtaneensa Dracon kovalle lattialle. Harry kumartui äkkiä polvilleen ja alkoi haroa tyhjää aluetta edessään. Ron oli sen verran kauhuissaan, ettei kyennyt auttamaan.

”Perkele... Voi helvetin helvetin helvetti!” Harry kirosi, ja viimein hänen kätensä osui johonkin pehmeään.

Hän hahmotteli sormillaan, hän kosketti juuri Dracon poskea. Huulia... Leukaa... Väärä suunta! Harry hapuili hetken ilmaa toisen kasvojen yläpuolelta, kunnes sai otteen viitan silkkisestä kankaasta ja repäisi sen pois vaalean pojan kasvoilta.

Draco näytti edelleen suunnattoman rauhalliselta ja tyytyväiseltä silmät tiukasti kiinni. Harry hätäili mielessään, että oli varmaan aiheuttanut luihuiselle aivotärähdyksen lisäksi myös tajun menettämisen. Hän kopeloi Dracon hiuksia, nosti tämän päätä ja hieman nieleskellen katsoi, miltä kiviseen lattiaan kolahtanut takaraivo näytti.

Dracossa ei kuitenkaan näkynyt mitään merkkejä mistään maahan putoamisesta, poika tuhisi tyytyväisenä takaraivo kunnossa. Harry huokaisi hetkellisestä helpotuksesta ja päätti murehtia pidempiä vaikutuksia enemmän sitten, kun Draco heräisi ja iskun syvemmät vaikutukset näkyisivät.

”K-kuinka hänelle kävi?” Ron kuiskasi ääni hieman väristen.

Harry nosti kiukkuisena katseensa toiseen. Hänessä leimahti kuohkea viha, jota hän ei ollut uskonut tuntevansa. Päinvastoin; hänen olisi pitänyt nauraa ja olla kiitollinen Ronille, koska tämä oli juuri aiheuttanut Harryn veriviholliselle varmasti suunnatonta kipua ja järkytystä. Sitä vastoin häntä raivostutti, että toinen oli ollut niin huolimaton, ettei ollut ajatellut ollenkaan tekojensa seurauksia. Tässä olisi voinut käydä monta kertaa huonomminkin.

”Ymmärrätkö yhtään, mitä olisit voinut juuri tehdä?” Harry heitti katsoen toista vihaisesti.

Ron näytti epävarmalta, poika katsoi Dracon nukkuvaa olemusta ja painoi sitten katseensa maahan. Hän pudisti pienesti päätään.

”Tajuatko, että tuollainen isku takaraivoon voi tappaa?” Harry huusi, jokainen sana kaikui autiolla käytävällä.

Ron mumisi jotakin takaisin, ja Harry tuhahti. Ei hänellä oikeastaan ollut hajuakaan, voisiko isku takaraivoon saada aikaan hengenlähdön, mutta ei yhtään ihmettelisi, vaikka voisi. Kumaus oli ollut mahtava Dracon pään osuessa lattiaan.

Juuri kun Harry oli aikeissa jatkaa huutamista, he havahtuivat askeliin Ronin takana. Hätäisesti Harry heitti viitan takaisin Dracon kasvoille ja nousi seisomaan katse suunnattuna käytävälle. Pian heidän näköpiiriinsä ilmestyi Blaise, joka laahusti paikalle virne kasvoillaan.

”Tuliko teille ikävä Malfoyta, kun tänne itsenne tungitte?” Blaise ivaili, Ron katseli taas lattiaa hiljaisena, posket punehtuneina.

Harry olisi kaikkein vähiten kaivannut paikalle juuri nyt ketään. Varsinkaan Blaisea. Hän oli kuullut, että luihuinen oli todella utelias, ja pelkäsi tämän saavan selville heidän todellisen syynsä käytävällä lorveksimiseen.

”Hermionella oli huono olo”, Harry vastasi automaattisesti sivuuttaen toisen kommentin.

Tumma luihuinen kohotti kulmiaan katsellen epäillen molempia poikia. Harry nielaisi kuuluvasti, kun Blaisen silmät lakaisivat maata hänen ja Ronin välissä. Heidän välimatkansa oli yhtä pitkä kuin Dracon vartalo, karkealta veikkaukselta noin 170-senttiä.

”Miksi te sitten seisotte tässä?” Blaise kummasteli.

”Emme me seisokaan”, Harry ilmoitti kiertäen mahdollisimman kaukaa kohdan, jossa Draco makasi.

Rohkelikko käveli määrätietoisesti kohti Ronia, joka katsoi häntä kysyvästi. Harry nappasi sanaakaan sanomatta poikaa kaavun hihasta ja kiskoi tämän liikkeelle Blaisen ohi. Blaise seisoi paikoillaan katsellen heidän peräänsä. Viimein luihuinen kuitenkin kääntyi ja lähti jatkamaan matkaansa.

”Harry, mitä sinä teet? Tuo kävelee Malfoyn yli!” Ron hätäili katsoen kauhuissaan taakseen.

Harrykin pysähtyi kääntyen. Blaise käveli eteenpäin, jokainen askel sai aikaan pienen tömähdyksen, joka kaikui käytävällä hiljaisena. Harrylla ei ollut enää mitään tietoa, missä kohdassa Draco makasi, mutta pelästyi tosissaan, kun tajusi Blaisen kävelevän kohtuullisen samaa rataa Dracon vartalon kanssa.

Juuri silloin tapahtui se, jota Ron ja Harry vähiten halusivat tapahtuvan ja eniten pelkäsivät tapahtuvan. Blaise ehti päästää ilmoille hämmentyneen rääkäisyn, ennen kuin kaatui lattialle.

Harry juoksi luihuisen luokse ja auttoi tämän ylös. Blaise katsoi maahan silmät lautasia pyöreämpinä. Kompastuessaan Dracon jalkoihin, hän oli samalla vetäissyt viitan tämän päältä ja käytävällä näkyi nyt yksi valkoiseen lahkeeseen peittynyt jalka. Hetken Blaise haukkoi henkeään osoitellen sormellaan Dracon jalkaa, mutta pian hän sulki silmänsä näyltä.

”Me voimme selittää tämän”, Harry mumisi punastuen korviaan myöten.

”Mitä... Mitä hittoa?” Blaise turhautui ja yhdellä nopealla liikkeellä tarttui Dracon jalkaan vetäisten siitä kovakouraisesti.

Blaise tosin sai kiinni ainoastaan viitan kulmasta, ja veti koko viitan pois nukkuvan Dracon päältä. Syntyi ehdottoman kiusallinen hiljaisuus.

”Zabini, meillä on tähän selitys”, Ron sai viimein suunsa auki.

Blaise katsoi maassa makaavaa Dracoa, sitten Ronia. Poika mumisi jotakin epäselvää osoitellen Dracoa etusormella ja kohotellen näkymättömyysviittaa käsissään.

”Katsos kun… Meidän piti saada Malfoy pois siivestä, koska hän ei ole oikeasti sairas…”, Ron selitti väännellen käsiään.

”Mitä sinä selität?” Blaise kysyi hämmästyneenä tuijottaen Ronia sen näköisenä, että tämä olisi menettänyt järkensä.

Harry selitti tilanteen pikaisesti; hän kertoi kuinka he olivat vetäneet johtopäätöksen, että Draco halusi heidän apuaan. Hän jätti kuitenkin sanomatta, että he olivat juuri tiputtaneet Dracon lattialle. Ron kysyi, mitä asiaa Dracolla voisi heille olla, mutta Blaise ei osannut sanoa siihen mitään. He seisoivat kolmistaan käytävällä, Draco näytti edelleen tiedostamattomalta seurastaan.

"Ehkä on parempi, että viemme hänet luihuisten tupaan", Blaise järkeili hetken kuluttua.

”Miksi ihmeessä? Emme me voi häntä sinne viedä, minut ja Harry poltettaisiin eläviltä, jos astuisimme sinne”, Ron protestoi heti.

”No minne sitten?” Blaise tiuskaisi hieman ärtyneesti.

Harry pysähtyi paikoilleen, kun käytävältä alkoi kuulua ääniä. Hän sihahti ääneen epäselvyyksiä ja repi näkymättömyysviitan Blaisen kädestä asetellen sen nukkuvan Dracon ylle. Blaise, Ron ja Harry naamioivat kasvoilleen syyttömät ilmeet odottaen, kuka olisi tulossa heitä kohti. Askeleet lähestyivät, ja kulman takaa käytävälle kääntyi Theodore Nott.

Luihuisen katse pomppi jokaisesta pojasta takaisin edelliseen ja tämä pysähtyi paikoilleen. Hän katseli heitä epäilevänä, ja Harry alkoi liikkua hieman ahdistuneena. Oli todella ärsyttävää saada koko ajan yhä vain epäilevämpiä katseita luihuisilta! Ja todella ärsyttävää, että luihuisia todella liikkui sairaalasiiven lähettyvillä.

”Blaise, mitä sinä teet noiden kanssa?” Theodore kysyi mulkaisten pahasti Harrya ja Ronia.

”En minä tee heidän kanssaan yhtään mitään”, Blaise vinkaisi ottaen etäisyyttä vieressään seisovasta Ronista.

Theodore nosti kulmiaan irrottamatta katsettaan Harrysta. Pojan silmät porasivat läpitunkevan katseen rohkelikkoon, jonka vatsassa väänsi inhottavasti. Kyllä hän kestäisi Crabben ja Goylen, mutta ei Theodorea, koska tämä poika oli selvästi viisaampi, kuin edellä mainitut. Crabbe tai Goyle tuskin huomaisivat, että Blaise maleksi keskellä käytävää kahden rohkelikon kanssa.

”Kuuluisa Harry Potter. Päiväkävelyllä, oletan?” Theodore supisi julmasti virnistellen.

Päiväkävelystä Harrylla ei ollut tietoakaan, mutta sen poika tiesi, ettei jaksaisi kuunnella Theodoren löpinöitä koko päivää. Draco oli saatava jonnekin muualle makaamasta, ja varsin pian sittenkin.

”Todella vitsikästä, Nott”, Harry puuskahti vilkuillen vieressään seisovaa Ronia.

”Nyt, suonette anteeksi, meidän on lähdettävä”, Ron ilmoitti ylväästi.

He lampsivat eteenpäin Ronin kanssa muutaman askeleen, mutta pysähtyivät Blaisen avatessa suunsa.

”Ette te voi mihinkään mennä!” Blaise huusi hieman hätääntyneenä.

Harryn olisi sillä hetkellä tehnyt mieli lyödä päätään seinään. Hän oli kovasti ihmetellyt, ettei Ron ollut mölähtänyt mitään paljastavaa, mutta Blaisesta hän ei olisi uskonut. Theodore kohotti kulmiaan astetta ylemmäs, poraten katseensa nyt Blaiseen. Harry kääntyi katsomaan luihuista.

”Miksi emme?” Ron kysäisi heittäen Blaiselle katseen, joka viestitti vaarasta.

”Koska ette voi jättää Malfoyta tuohon!”

Uusi hiljaisuus. Sen rikkoi kuitenkin pian Theodore.

”Mitä helvettiä sinä sekoilet?” Theodore älähti katsoen Blaisea kysyvästi.

Harry nieleksi suutahtaneena. Miten hän olikaan voinut edes ajatella, että luihuisista olisi pitämään salaisuudet ja muutenkin olemaan hiljaa tilanteissa, joissa ehdotonta hiljaisuutta arvostettiin yli kaiken?

”No kun... Malfoy ja... Hitto, taisin mokata”, Blaise mumisi punehtuen.

Ron päästi epäselvän äännähdyksen lyöden kädellään itseään otsaan. Harry olisi tehnyt samoin, jos olisi suuttumukseltaan kyennyt. Blaise ei tainnut ymmärtää, että tilanteen olisi voinut vielä korjata, vaan teki siitä yhä vaikeamman.

”Olette sekaisin! Hulluja! Kaikki päästänne vialla!” Theodore kailotti hieman pelokkaan näköisenä, ja ennen kuin kukaan ehti estää, poika oli saanut itsensä liikkeelle.

Theodoren matka kuitenkin tyssäsi lyhyeen, kun hän urahtaen kompastui näkymättömyysviitan alla makaavaan Dracoon. Harry katsoi kauhuissaan, kuinka luihuinen rysähti Dracon päälle ja pomppasi silmät pyöreinä pystyyn. Pojan katse lakaisi tyhjää lattiaa, huulet muodostivat erilaisia kirosanoja sekä ihmetyksen äännähdyksiä. Lopulta Theodore polvistui alas ja alkoi haparoida lattiaa edestään.

”Tähän on todellakin selitys”, Ron sanoi kuivasti, kun Theodore paikansi Dracon käsillään ja veti viitan pois pojan päältä.

Olisi varmasti sangen mielenkiintoista ja pelottavaa löytää käytävältä ensin kaksi rohkelikkoa ja luihuinen yhdessä. Kun siihen päälle laskettiin heidän omituinen käytöksensä ja maassa näkymättömissä nukkuva Draco, se olisi jo jonkinlainen shokki. Theodore haukkoi ilmaa kuin uskomatta näkyään, ja tunnusteli uinuvan Dracon kasvoja kuin varmistaen tämän olevan todellinen.

Ei siinä tilanteessa auttanut muu, kuin selittää järkyttyneelle luihuiselle kaikki alusta loppuun. Kerronnan hoiti tällä kertaa Blaise, ja rohkelikot seurasivat vierestä. Kun Theodore oli palautunut ensijärkytyksestään, pojan kasvoille levisi pilkkaava hymy.

”Miten te kolme kuvittelitte saavanne Dracon salakuljetetuksi yhtään mihinkään?” Theodore virnuili.

”Ensinnäkin, meidän ei olisi tarvinnut salakuljettaa Malfoyta ollenkaan, jos olisimme tienneet, ettei hän olekaan sekaisin päästään. Toiseksi, suunnitelmissa ei ollut sekaannuttaa Zabinia tähän, vaan tuo änkesi seuraamme. Kolmanneksi, mitä hittoa se sinulle kuuluu?”, Ron meuhkasi vihaisesti, mulkoillen kahta luihuista vuorotellen.

”Hei! Minun taas ei ollut aikomus liittyä teidän salaliittojärjestöönne, vaan te pakotitte minut tähän vasten omaa tahtoani! Ja jos Nott ei olisi saapunut paikalle, olisin päässyt pois tästä tilanteesta jo ajat sitten”, Blaise närkästyi heti.

”Nytkö se on minun vikani, että päätin tulla kysymään Pomfreyn apua varvassieneeni?” Theodore huusi, ja hiljaisuus oli saavutettu kertaheitolla.

Harry myhäili jotakin ”tiesin sen” -tapaista, Blaise tuijotti toista luihuista suu auki, Ron taas näytti saavuttaneen riemuvoiton kuullessaan jotakin tuollaista luihuisen suusta. Theodore punastui korviaan myöten ja yritti korjailla sanojaan, tuloksetta.

”Tarttuuko se mikä-lie?” Blaise kauhisteli hiipien kauemmas Theodoresta.

”Minä arvasin, että teissä luihuisissa on jotakin sienimäistä!” Ron innostui.

”Turvat tukkoon!” Theodore rääkäisi kuin kauhistunut eläin.

Harry yritti peitellä hihitystään ja sai sen vuoksi Theodorelta muutaman vihaisen katseen. Kohta Ron alkoi myös hytkyä sen näköisenä, että räjähtäisi pian kammottavaan nauruun. Blaise taas näytti edelleen kauhistuneelta, katsellen Theodoren jalkoja nyrpistellen samalla nenäänsä.

”Potter! Weasley! Minä sanoin turvat kiinni!” Theodore muistutti, mutta liian myöhään.

Harry ja Ron repesivät kaikuvaan nauruun, joka peitti kaiken muun - Theodoren tuskanhuudot ja Blaisen kauhistelut. Viiden minuutin kuluttua Harry alkoi selvitä pahimmasta räkänaurustaan ja siirtyi hiljaisen hihityksen puolelle. Ron räkätti edelleen täyttä kurkkua, kuin ei olisi koskaan kuullut mitään huvittavampaa.

”Ihan tosissaan, ihmiset. Mitä me nyt teemme?” Harry yritti saaden Ronin nauramaan entistä hersyvämmin.

”Kai tuolle... Hah-hah-hah... Sienelle... Tsihihiih... On tehtävä jot... Hihi-he-hee... jotakin!” Ron hekotti mahtavan naurun sekaisella äänellä.

”Kiitoksia, Weasley. Tämä muistetaan”, Theodore jupisi asetellen kädet rinnuksilleen.

Harry hihitteli hetken, kunnes päätti taas vakavoitua. Pojan katse käväisi jokaisessa paikalla olijassa ja pysähtyi sitten maassa selällään pötköttävään Dracoon. Heidän tuli tosissaan tehdä jotakin ja pian, ennen kuin paikalle eksyisi lisää ihmisiä. Heidän pelkkä kokoonpanonsa oli niin epäilyttävä sillä hetkellä, että kukaan ei katsoisi sitä läpi sormien, vaan etsisi jokaisen johtolangan löytääkseen tuon kokoontumisen todellisen syyn.

”Okei. Minä ehdotan, että viemme Malfoyn Rohkelikkotorniin”, Harry sanoi irrottamatta katsettaan teräväpiirteisistä kasvoista.

”Minusta olisi parasta viedä hänet Luihuisten tupaan”, Blaise ehdotti hiljaa.

”Minä sanon myös Rohkelikkotorniin”, Ron päätti toivuttuaan naurusta.

”Minulle se on yksi paskan hailee mihin me tungemme Malfoyn”, Theodore kivahti, puna ei ollut vieläkään hellittänyt otetta pojan kasvoilla.

”Kaksi ääntä meidän tupaamme, sinne siis”, Harry rykäisi repäisten näkymättömyysviitan Theodoren kädestä.

”Miten hitossa me sinne pääsemme kenenkään huomaamatta?” Blaise hämmästeli heti.

Harry kietoi Dracon ties monettako kertaa viitan alle piiloon. Hän huokaisi syvään pudistellen päätään. Pojalla ei todellakaan ollut aavistustakaan, miten he neljä sekä Draco pääsisivät torniin ilman uteliaita kysymyksiä. Kaikki keinot oli kuitenkin käytettävissä, ja asiaa voisi murehtia vasta sitten, kun he olisivat lähempänä tornia.

Harry kietoi kätensä taas Dracon ylävartalon ympärille, Ron nappasi kiinni vasemmasta jalasta ja Theodore oikeasta. Blaise kulki joukon etunenässä varmistaen, ettei matkan varrella törmättäisi kehenkään.

[malla]

Teippiä ja liimaa
Osa 3

Blaisella ei ollut mitään tietoa, missä Rohkelikkotorni sijaitsi. Niinpä lopulta Ron ja Blaise joutuivat vaihtamaan paikkaa, Ron tietenkin tyytyväisenä siitä, ettei hänen tarvinnut kantaa Dracoa, ja Blaise taas nyrpiintyneenä siitä, ettei kukaan halunnut pojan johtavan joukkoa eteenpäin.

”Onko vielä pitkä matka?” Theodore puuskutti pitäen kiinni Dracon toisesta jalasta melko löysästi.

”Väitätkö, että sinä et ole koskaan käynyt noiden tuvan lähellä?” Blaise ihmetteli katsoen vieressään marssivaa Theodorea kysyvästi.

”En minä nyt niin sanonut, pölvästi! Me olemme kuitenkin kävelleet varmaan kuudet portaat ylöspäin, eikä Malfoy ole ihan sudenkorento”, Theodore mutisi suutahtaneena.

Harry epäili, ettei luihuisella ollut hajuakaan, missä päin linnaa he juuri kävelivät. Se oli vain luihuisten oma juttu, että piti ylpeillä asioilla, joista ei tiennyt mitään. Niin kuin Draco, ainahan tuo ärsyttävä, tällä hetkellä nukkuva, poika leuhki sellaisilla asioilla, joista ei itse ymmärtänyt sanaakaan.

Matka taittui hitaasti, ja pojat olivat pelkästään tyytyväisiä siitä, ettei vastaan ollut kävellyt juuri ketään. Kerran heitä uhkasi törmääminen professori Kalkaroksen kanssa, mutta silloin Ron oli äkännyt pienen siivouskomeron, johon he olivat tunkeneet Dracon, sekä Blaisen. Blaisen sen takia, ettei vaikuttaisi siltä, että nelikko olisi keskenään kavereita. Kalkaros oli katsonut kolmea oppilasta pitkään, Harrya varmaan pisimpään, ja lopulta ottanut viisi pistettä Rohkelikolta Theodoren kiusaamisesta.

Theodore ei tietenkään korjannut asiaa, vaan myhäili onnellisena seuraavat kymmenen minuuttia, kunnes Ron muisti varvassienen, ja tunnelma muuttui kireäksi. Blaise ja Draco saatiin ulos komerosta vähin äänin, tosin Harry paukautti vahingossa pojan pään oven kahvaan ja Blaise kompastui taas Dracon jalkoihin. Ron vilkaisi tuolloin Harrya hieman syyttävästi, mutta ei maininnut sanallakaan edellistä vastoinkäymisistä nukkuvan Dracon kanssa.

Harry epäili, ettei Draco tulisi koskaan palautumaan tästä reissustaan. Hän kiitti hiljaa, että Draco oli edelleen sikeässä unessa - kiitos siis Pomfreyn. Harryn oli vallannut, useammin kuin kerran, halu koskettaa Dracon kasvoja, jonka vuoksi hän oli äkkiä ajatuksistaan säikähtäneenä vaihtanut paikkaansa jalkojen puolelle. Theodore pääsi nyt kantamaan kainaloista.

”Joko me pian olemme perillä?” Blaise marmatti Harryn vieressä.

”Ihan kohta, yritä nyt vielä jaksaa hetki”, Harry vastasi ja myönsi, ettei Draco todellakaan ollut ihan perhonen.

Vaikka vaalea poika olikin hoikka, pidemmän päälle rappusia ylös raahaaminen alkoi ottaa voimille ja käsiin alkoi särkeä. Viimein he kuitenkin pääsivät oikeaan kerrokseen, ja näin ollen asettuivat seisomaan lähelle oviaukkoa. He tekivät sen kuitenkin niin, että jos paikalle pelmahtaisi oviaukosta rohkelikko, tämä ei näkisi pienen patsaan takana seisovia oppilaita. Kolmikko laski Dracon varovasti maahan.

”Ja nyt?” Theodore kysyi katsoen Harrya ja Ronia vuorotellen.

”Nyt me... Hmm… Me... Me menemme sisään oleskeluhuoneeseen”, Ron päätti hetken päästä.

”Weasley, hurjan hauskaa. Oikeasti, ei me voida kävellä sinne noin vain Zabinin kanssa. Ja vielä tämä mukana”, Theodore järkeili mulkaisten näkymättömissä makaavaa Dracoa.

Harry huokaisi pienesti katsellen Ronia. Mitä hittoa he todella tekisivät nyt? Draco oli saatava kuljetetuksi heidän makuusaliinsa niin, ettei kukaan huomaisi kahta luihuista, tai varsinkaan nukkuvaa Dracoa.

”Minä menen edeltä varmistamaan tien. Te muut tulette sisälle tasan kymmenen minuutin kuluttua”, Ron päätti sitten.

”Ron, se on täynnä ihmisiä tähän aikaan”, Harry sanoi äkkiä.

”Minä keksin kyllä jotakin, luottakaa minuun”, Ron selitti kävellen kohti oviaukkoa.

”Ja pyh! Saman tien me voisimme kävellä sinne ihan varoittamatta”, Theodore vikisi tuhahtaen.

Harry oli pitkälti samaa mieltä luihuisen kanssa, mutta ei kehdannut sanoa sitä ääneen. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä Ron keksisi. He seisoskelivat mahdollisimman kaukana toisistaan kuunnellen hiljaisuutta ympärillään. Harry vilkuili rannekelloaan, siitä oli nyt tasan seitsemän minuuttia, kun Ron oli mennyt sisään.

”Eiköhän valmistauduta”, Harry totesi reippaasti oikoen kaapuaan.

”Niin, valmistauduta pahimpaan”, Blaise kommentoi.

He riitelivät hetken siitä, kuka tekisi ja mitä, kunnes Harry sai Blaisen sekä Theodoren kantamaan uinuvaa Dracoa. Hän kuiskasi tunnussanan hiljaa, etteivät toiset kuulisi sitä. Pojan sydän hakkasi kovaa, kun hän viittoi luihuiset astumaan sisään edellään.

Pienen hetken oli täysin hiljaista, ja Harry ehti luulla heidän onnistuneen. Hiljaisuuden rikkoi kuitenkin pian Seamuksen hihitys, johon yhtyi pian myös Neville, sekä Dean. Viimein Ronkin räjähti nauramaan. Harry katsoi kummissaan tupalaisiaan, jotka istuivat nojatuoleilla takan edessä osoittelen heitä.

”Mitä hittoa...?” Blaise mumisi kauhistuneena.

Neljä poikaa nojatuoleilla ei saanut sanotuksi sanaakaan naurunsa lomasta. Ron hakkasi kädellään reittään, Neville näytti siltä, että voisi tukehtua nauruunsa, Deanista ei lähtenyt enää mitään ääntä, mutta poika hoippui tuolillaan äänettömän naurunpyrähdyksen vallassa, ja Seamus yritti saada puhuttua, ilman muuta tulosta kuin: ”Haahhaa... Mi... Hiihii... Ki... Heehii…”

Harry katsoi ystäviään kuin järkensä menettäneitä apinoita. Ei voinut olla totta, että nuo nauroivat niin kovaa kuin keuhkoista lähti, kun huoneeseen oli juuri astunut kaksi luihuista! Ja kaupan päälle varsin epäilyttävässä asennossa. Draco kun nukkui tietämättömänä viitan alla, ja Blaisen sekä Theodoren kädet näyttivät kieltämättä hassuilta ilmassa. Silti.

”Olette täysin kajahtaneita! Ron, mitä tämä tarkoittaa?” Harry uteli hiljaa.

”Sairaat rohkelikot...”, Theodore turisi nenäänsä nyrpistäen.

”No kun… Hi-hihii... Nott... He-he... Ja se hiton... Huu-hii-hii... Varvassieni!” kuului Ronin vastaus.

Rohkelikot räjähtivät nauramaan lähes mielipuolisesti, eikä Harrykaan voinut pitää kasvojaan peruslukemilla. Jopa Blaise näytti nykivän, ja yskäisi sitten peittääkseen naurunsa. Theodore punastui korviaan myöten tuijottaen Ronia silmiin.

”Weasley, pää kiinni!” Theodore rääkäisi loukkaantuneena.

Ron ei tosin kuunnellut, poika hakkasi yhä vain kovempaa kädellään reittään ja muut yltyivät sekopäiseen hihitykseen. Lopulta koko huoneen täytti valtava hekotus, ainoastaan Draco ja Theodore pysyivät vaiti. Theodore näytti siltä, kuin olisi juuri kävellyt seinää päin tai vähintään jäänyt kuorma-auton alle.

”Minä kostan, Weasley”, Theodore jupisi ja katsoi vihaisesti muita.

”Minä kostan teille kaikille”, Luihuinen uhkaili narskutellen hampaitaan.

”Älä nyt viitsi olla ilonpilaaja, Nott”, Seamus nauroi kyyneleet silmissä.

Theodore puuskahti jotakin epämääräistä, ja samassa irrotti otteensa Dracosta marssien takaisin oviaukolle. Harrylla ei ollut tietoa, kumpi pää Dracosta juuri kolahti lattialle, mutta ääni oli mahtava. Nauru loppui kuin seinään.

”Nott! Saakelin aivoton idiootti!” Blaise rääkäisi ja Harry nielaisi.

Ilmeisesti juuri pää. Taas vaihteen vuoksi. Nopeasti Harry hivuttautui Blaisen luokse ja tunnustellen ilmaa etsi Dracon vartaloa. Hän löysi sen nopeasti ja lähti kuljettamaan käsiään sitä pitkin. Lopulta Harry pääsi kasvojen kohdalle ja repäisi viitan pois niiden päältä.

Dracon kasvot olivat täysin ilmeettömät, ja Harry kumartui kauhuissaan lähemmäs kokeilemaan hengittikö poika. Hän painoi etusormensa Dracon kaulalle ja kuulosteli tämän hengitystä. Meni hetki, ennen kuin hän tajusi, ettei kuullut mitään, eikä syke tuntunut.

”Sinä tapoit hänet!” Harry karjaisi kauhuissaan.

Huoneen täytti järkyttynyt hiljaisuus. Seuraavaksi hiljaisuus rikkoutui hirvittävällä metelillä, huutamisella, kolinalla ja kaikilla mahdollisilla äänillä, kun jokainen heistä juoksi Dracon ja Harryn luokse.

Harry paineli Dracon rintakehää hermostuneena, hän ei oikeastaan tiennyt mitä teki, mutta oli nähnyt niin tehtävän television lääkäriohjelmissa. Mitään ajattelematta hän otti vasemmalla kädellään kiinni Dracon nenästä, aukaisi tämän huulet oikealla ja painoi omansa niille.

Harry puhalsi keuhkojensa täydeltä ilmaa toisen suuhun, ja nousi rivakasti painelemaan taas rintakehää.

”Mitä sinä sekoilet, Harry?” Dean keskeytti.

Harry pysähtyi tekemisissään ja oli juuri huutamassa vastaan, kun tunsi Dracon rintakehän kohoavan kämmeniensä alla. Hän siirsi katseensa Dracoon, ja olisi voinut vaikka vannoa, että tämä virnisti.

”Älä viitsi pelotella tuolla tavalla”, Neville sätti kasvot valkoisina.

”Minä oikeasti luulin, että...”, Blaise nyyhkäisi nielaisten lauseen lopun.

”Kautta Hänen-jota-ei-pidä-mainita, älä tee tuota enää koskaan!” Dean huudahti hengästyneenä.

”Enhän minä tappanut häntä”, Theodore kuiskasi hiljaa.

Harry sulki silmänsä hetkeksi ja aukaisi ne uudestaan. Draco hengitti edelleen rauhallisesti, kuin ei olisi koskaan ollut kuolemaisillaan.

”Mutta äsken hän... Malfoy...”, Harry yritti selittää saamatta sanoja ulos.

”Jos sinä noin paljon haluat suudella jotakuta, tee se ihmeessä, mutta älä noin”, Ron lausahti vaisusti.

”Hän oli ihan täysissä ruumiinvoimissa vielä ennen hyökkäystäsi”, Seamus ilmoitti.

Harry katseli Dracon rauhallisia kasvoja. Oliko hän todella luullut väärin, oliko Draco todella vain nukkunut ja Harry oli erehtynyt? Kuin huomaamatta Harry silitti kylmää poskea hiljaa.

”Tiedätkö Potter, tuo on aika homomaista”, Theodore yskäisi.

Muut nyökkäilivät vieressä, ja tuhahtaen Harry laski kätensä. Hän oli hetken ajan luullut, että Draco oli heittänyt veivinsä ja jättänyt heidät. Nyt pojan kasvoilla kuitenkin lepäsi epäilyttävästi ivallista hymyä muistuttava ilme.

”Minä oikeasti luulin, että Nott tappoi Malfoyn”, Harry totesi hetken kuluttua.

Oli hiljaista, mutta sivusilmällä Harry näki Seamuksen nytkyvän, näytti kieltämättä siltä, että poika alkaisi taas nauraa. Ronin suupieliä nyki. Kului muutama sekunti. Harryn yllätykseksi se oli Blaise, joka alkoi ensimmäisenä hirnua sydämensä kyllyydestä. Vaikka tilanne ei naurattanut Harrya lainkaan, hän huomasi päästävänsä ilmoille helpottuneen tyrskähdyksen.

Lopulta kaikki rauhoittuivat sen verran, että Harry pystyi kuulemaan omat ajatuksensa.

”Olisit voinut tappaa hänet”, Harry muisti vilkaisten Theodorea.

”Harry on oikeassa”, Dean nyökkäsi.

Theodore katsoi Dracoa hiljaa. Pojan ylväille kasvoille levisi anteeksipyytävä ja hieman tuskainen ilme. Kenties Theodore ymmärsi sen itsekin.

”Nyt, jatketaan matkaa ennen kuin kukaan tulee”, Ron hoputti rikkoen tunnelman.

”Minä kannan tästä”, Harry sanoi yrittäen saada Dracosta hyvää otetta.

He kapusivat makuuhuoneeseen, ja laskivat Dracon Harryn sängylle. Kaikki muut olivat ehdottomasti kieltäytyneet ajatuksesta, että vaalea luihuinen nukkuisi heidän lakanoillaan. Harry unohti kokonaan toisten läsnäolon, hän veti peitoin Dracon vartalon alta ja heitti näkymättömyysviitan lattialle. Tumma poika asetteli peiton Dracon päälle.

”Todella suloista”, Dean tuumasi kimeällä äänellä ja huoneen täytti sama nauru.

Harry huitaisi Deania huvittuneen ärsyyntyneenä olkapäähän. Oikeastaan, katsellessaan Dracoa, hän tajusi sen olevan suloista. Draco oli todella suloinen.

”Mitä sinä muuten sanoit noille?” Blaise kysyi osoittaen Seamusta, Nevilleä ja Deania.

”Minä kerroin miten asiat ovat”, Ron huokaisi.

”Te sitten aina hommaatte itsenne vaikeuksiin”, Neville sätti silmiään pyöritellen.

Harry hymähti. Se oli täysin totta, mutta tähän mennessä tämä taisi olla huvittavin, ärsyttävin, raskain ja suloisin vaikeus, jonka hän oli kohdannut. Poika riisti katseensa Dracosta muihin.

”Tästä ei sitten saa puhua sanaakaan kenellekään”, Harry varoitti katsoen jokaista vuorollaan silmiin.

Kaikki läsnäolijat nyökyttelivät ponnekkaasti. Harry tunsi olevansa lohduttoman väsynyt kaikesta tapahtuneesta ja kirosi mielessään, että oli kaatanut Dracon juuri omaan sänkyynsä, eikä kenenkään muun. Hän katseli ikkunasta sisään hohkaavaa auringon laskua, se värjäsi huoneen lattian punaiseksi.

”Alkaa olla myöhä. Malfoy nukkuu edelleen”, Blaise haukotteli.

”Voit kernaasti yrittää herättää hänet”, Ron ehdotti pilke silmäkulmassaan.

Osa heistä naurahti väsyneesti, Harry oli liian lumoutunut katsoessaan kultaisissa säkeissä kipinöivää lattiaa. Hän kuunteli puolella korvalla, kun Ron neuvoi Theodoren ja Blaisen nukkumaan, ja kuinka molemmat väittivät aluksi vastaan. Viimein luihuiset myöntyivät todettuaan, ettei Draco juurikaan osoittanut heräämisen merkkejä.

”Hyvää yötä, kaveri”, Theodore rykäisi Dracon suuntaan ja hiipi ovelle jääden odottamaan Blaisea.

”Huomiseen, Draco. Älä anna heidän aukoa päätään sinulle”, Blaise virnisti ja Harry naurahti.

Dean saattoi pojat ulos väärinkäsitysten välttämiseksi. Neville vaihtoi pyjamaan ja katosi peittojen alle. Dean palasi takaisin venytellen raukeasti.

”Nyt vasta minä muistin!” Ron hihkaisi ja pojan kasvoille levisi kauhistunut katse.

”Mitä?” Harry kysyi kulmiaan kohottaen.

”Hermione!” Ron huudahti syöksyen ulos huoneesta sellaista vauhtia, että Harry olisi ollut kateellinen, jos ei olisi ollut sillä hetkellä niin pirun väsynyt.

”Tosiaan, miten Hermione saikaan puijattua Pomfreyta”, Seamus urahti naurahtaen pienesti.

Harry hymyili. Hän luuli keksineensä vastauksen, se selitti loistavan esiintymissuorituksen sekä kaiken muunkin. Kaksosten pilailukarkit, Hermione takavarikoi niitä vaikka kuinka paljon ja oli varmasti napannut niitä suuhunsa useamman kourallisen heidän astuessa sairaalasiipeen.

Seamus toivotti hyvät yöt ja paineli sänkynsä luo. Harry ja Dean menivät takaisin oleskeluhuoneen takkatulen ääreen. He pelasivat velhoshakkia myöhään yöhön ja havahtuivat Ronin ja Hermionen tullessa sisään.

”Viimein!” Dean huokaisi, ja oli pian täynnä intoa, hän halusi kuulla mitä Hermione olikaan keksinyt.

Harryn arvaus oli osunut oikeaan, he naureskelivat sille aikansa. Hermione katosi tyttöjen makuusaliin uupuneena ja Dean luovutti myös, jättäen Ronin ja Harryn ainoina valvomaan nojatuoleihin.

”Olipas rankka päivä”, Ron haukotteli.

”Totta turiset”, Harry myönsi.

He kuiskivat siitä, mitä tapahtuisi, jos Draco heräisi. Hermione oli kuitenkin udellut Pomfreylta mitä tämä oli Dracolle juottanut, ja vakuutti ettei luihuinen heräisi ennen aamua. Aine oli kuulemma ollut jotakin Unistus Päivestys -nimistä litkua, joka sai uhrinsa nukkumaan putkeen 24 tuntia, eli kokonaisen vuorokauden. Draco oli ollut unten mailla vasta yhdeksän tuntia ja muutama hassu minuutti siihen päälle.

”Olisi varmaan aika mennä nukkumaan. Onneksi huomenna on lauantai”, Ron päivitteli.

”Minä jään vielä hetkeksi, ei nukuta”, Harry vastasi.

Ron häipyi makuusaliin jättäen Harryn kokonaan yksin. Poika katseli hiipuvaa takkatulta kaivautuen syvemmälle nojatuoliin. Hän moitti itseään Dracolle antamastaan tekohengityksestä, mutta ei voinut kuitenkaan olla hymyilemättä. Ihan kuin Draco olisi tehnyt sen tahallaan, näytti aivan siltä, kuin vaalea poika olisi virnistänyt huvittuneesti.

Hän matkasi takaisin hetkeen, jolloin hän oli painanut huulensa Dracon suulle. Vaikka tilanteessa ei ollut mitään kauhua suurempaa tunnetta, niin nyt se tuntui haihtuvan. Tilalle hiipi raukea onnellisuuden tunne. Ainakin hän oli saanut kerran elämässään maistaa vaalean pojan kutsuvia huulia. Sen ajatuksen myötä Harry tirskahti.

Hän ei oikein osannut käsitellä asiaa, tunnetta, jonka se toi mukanaan. Kaikkein vähiten hänen pitäisi ajatella sitä hetkeä. Enemmän hänen tulisi olla huolissaan huomisesta ja siitä, kun Draco heräisi unestaan. Olisikohan pojan takaraivo hellänä? Mahdollisesti. Draco oli saanut sen yhden päivän aikana varmaan enemmän kolhuja, kuin koko pienen elämänsä aikana. Ja Harry oli useammin kuin kerran joutunut myöntäää itselleen, että pelkäsi Dracon puolesta. Jos lukuisista iskuista ei jäisi mitään vaikutuksia, se olisi suorastaan ihme.

Haukotellen Harry nousi ylös. Takan tuli oli sammunut kokonaan ja tilalla oli vain mustaa hiiltä. Väsymys sai pojan silmät painumaan yhä uudestaan kiinni ja haukotuksien tulvaa ei pystynyt katkaista.

Kivutessaan makuusaliin, hän viimein tajusi yhden asian. Draco Malfoy nukkui hänen sängyssään, hänen peittonsa alla sairaalasiiven valkoinen pyjama yllään. Poika hidasti askeliaan, mutta päätyi silti sisälle tuhinan ja kuorsauksen täyttämään huoneeseen. Kaikki tuntuivat nukkuvan, Neville kuorsasi kuin Dudley, Ron ähki unissaan supisten jotakin hämähäkeistä ja Dean käänsi kylkeä yhä uudestaan, kuin olisi nähnyt painajaista. Seamus tuhisi hiljaa ja rauhallisesti omassa sängyssään.

Harry asteli sänkynsä vierelle ja katsoi nukkuvaa Dracoa hymyillen. Poika näytti niin viattomalta ja suloiselta nukkuessaan, todella paljon mukavampi kuin hereillä ollessaan. Hetken ajan Harry vain seisoi sängyn vierellä ihmetellen omia ajatuksiaan. Lopulta hän turhautui katsoen ympärilleen.

Kaikki nukkuivat, eikä kukaan varmasti olisi iloinen, jos heidät nyt herättäisiin. Harry mietti hetken, olisiko viisasta mennä takaisin oleskeluhuoneeseen ja yrittää saada unta nojatuolissa, mutta ei jaksanut lähteä enää alas. Sen sijaan poika päätti mielessään virnistäen, että tämä oli hänen sänkynsä, eikä Draco Malfoylla ollut siihen mitään sanomista.

Niinpä Harry vaihtoi vaatteensa, laski lasit yöpöydälle ja todella varovaisesti laskeutui makaamaan autuaan tietämättömän Dracon viereen. Pidättäen hengitystään Harry kaivautui saman peiton alle. Pieni väristys kulki pojan vartalon läpi, kun hän tunsi toisen vasten kylkeään.

”Hyvää yötä”, Harry kuiskasi toiselle kääntäen tälle selkänsä.

Hän hymyili pimeydelle kuunnellen sydämensä rummutusta ja Ronin vaikerrusta. Jos joku olisi päättänyt pelmahtaa paikalle sillä hetkellä, järkytys olisi varmasti ollut sanoinkuvaamaton. Väsyneesti Harry ajatteli, että Draco olisi kuitenkin unessa vielä hänen herättyään. Poika rukoili mielessään, että heräisi ensimmäisenä, niin kuin yleensä.

Harry puristi silmänsä kiinni yrittäen saada unta. Kohtuullisen nopeasti poika nukahti astuen unien levottomaan valtakuntaan. Katsellessaan filmiä nauravista lohikäärmeistä, Harry ei tuntenut kuinka Draco kiersi unissaan kätensä hänen vartalonsa ympärille.

Molemmat pojat nukkuivat sikeästi ilman minkäänlaista käsitystä siitä, mitä aamulla tulisi tapahtumaan, jos joku heräisi ja löytäisi heidät samasta sängystä kiinni toisissaan. Sillä ei ollut nyt kuitenkaan mitään merkitystä Harrylle. Tärkeää oli saada tietää, miksi vihreä Dracoksi kutsuttu lohikäärme ei lakannut nauramasta.

[malla]

Teippiä ja liimaa
Osa 4

Lohikäärme nauroi, se nauroi pelottavaa nauruaan katsellen Harrya loistavanharmailla silmillään. Sen vihreät kyljet hytkyivät naurun voimasta, sieraimista tuprusi hieman savua. Harmaista silmistä vuosi naurunkyyneliä.

"Mikä nyt on noin hauskaa?" Harry kysyi uhmakkaasti.

Hän ei jaksaisi kuunnella tuota jatkuvaa naurua, hän halusi tietää miksi lohikäärme se teki niin. Jos tuo Draco-niminen otus nauroi hänelle, hän halusi tietää sen. Mikä maailmassa voisi olla noin huvittavaa, että vaarallinen ja vihainen lohikäärme nauraisi sille kuin pieni lapsi?

"Sinä olet niin hauska, Harry", lohikäärme vastasi hymyillen leveästi.

"Miksi minä olen hauska?" Harry tivasi.

Harmaat silmät välkähtivät pienesti, sieraimista tuprusi edelleen vähän savua. Lohikäärme-Draco katseli Harrya hetken hiljaa.

"Koska et tajua tunteitasi, koska kiellät ne ja luulet olevasi sekaisin", lohikäärme kuiskutti virnistäen.

Virnistyksessä oli jotakin tuttua. Jotakin liian tuttua.

"Mitä sinä horiset?" Harry kummasteli yrittäen saada mieleensä, missä oli nähnyt tuon lohikäärmeen aikaisemmin.

"Luihuinen, se poika, sinun ikäisesi, velho. Muistatko?" lohikäärme nauroi taas.

Nauru tarttui Harryyn, hän hytkyi epätodellisena sen voimasta. Mitä ihmettä tuo eläin oikein selitti? Kuka kumman velho? Ei velhoja ollut olemassakaan. Oli vain lohikäärmeitä ja hän. Vain tuo lohikäärme ja hän. Hassu otus, Dracohan sen nimi oli. Hassu nimi noin ystävälliselle jättiläiselle.

"Älä kiellä tunteitasi, Harry. Hän tarvitsee sinua", lohikäärme sanoi nyt hiljempaa.

Harry ei meinannut erottaa sanoja, joten hän kumartui lähemmäs kuullakseen paremmin. Otuksen silmiin oli hiipinyt surullinen pilkahdus, se oli surullinen. Harryn mielestä Draco-lohikäärme ei saanut näyttää surulliselta. Ei saanut. Sen olisi kuulunut näyttää isolta, mahtavalta ja pelottavalta.

"Minä tarvitsen sinua", lohikäärme kuiskasi katsoen Harrya silmiin.

Samassa se alkoi muuttaa muotoaan, ja Harry tajusi tuijottavansa ihmisen harmaisiin silmiin. Dracon kylmänharmaisiin silmiin...

"Potter, mitä helvettiä?!"

Harry sulki hetkeksi silmänsä ja aukaisi ne uudestaan. Dracon kasvot häilyivät edelleen kahden sentin päässä hänen omistaan. Hän tunsi toisen pojan lämpimän hengityksen kasvoillaan ja lähes polttavankuuman vartalon kiinni omassaan. Samassa hänen maailmansa teki monta kuperkeikkaa, ja hän löysi itsensä lattialta.

"Miksi sinä makasit sängyssäni?!" Draco aloitti vilkaisten ympärilleen. "Miksi hitossa minä en ole omassa sängyssäni? Missä minä olen? Mitä helv..."
 
"Erittäin aurinkoista huomenta, Malfoy!" Ron huusi iloisesti kumartuen katsomaan häntä yläsängystään.

Harrylle palautui mieleen edellinen ilta, se, kun hän oli asettunut nukkumaan Dracon viereen. Hän punastui korviaan myöten istuen lattialla. Poika kaappasi silmälasit pöydältä ja laittoi ne silmilleen katsoen Dracoa.

"Sanokaa tämän olevan vain painajainen... Tämä on vain jotakin sairasta pilaa...", Draco mumisi puristaen silmänsä kiinni tuskainen ilme kasvoillaan.

Harryn huulet kaartuivat pieneen hymyyn. Hän nousi seisomaan kovalta lattialta ja veti kainaloihin karanneen pyjamapaidan takaisin ylleen. Ron liukui alas ja vilkaisi Harrya huvittuneen kysyvästi. Samassa Harry muisti taas, että hän oli todellakin juuri nukkunut Draco Malfoyn vieressä.

"Minä herään ihan kohta... Ihan kohta... Hetkenä minä hyvänsä minä herään omasta sängystäni, kaukana Potterista...", Draco inisi pitäen silmiään suljettuina.

Draco hengitti muutaman kerran syvään, rentoutti vartalonsa ja aukaisi silmänsä tuijottaen kattoa. Hitaasti poika käänsi päätään, ja nähdessään Harryn sekä Ronin vieressään, luihuinen vinkaisi ääneen. Ilmeisesti Draco tajusi, ettei tämä suinkaan ollut enää unta.

"Sinulla taitaa olla meille jotakin kerrottavaa", Ron katkaisi hiljaisuuden.

Dean ilmestyi heidän viereensä katsoen Dracoa pieni ja ilkeä hymy huulillaan.

"Onko pääsi kipeä?" Dean kysyi reveten nauramaan.

Draco tuijotti Deania, kuin ei olisi ennen ihmistä nähnyt ja kuljetti sitten kätensä takaraivolleen. Poika älähti jotakin epäselvää ja kurtisti naamaansa vetäisten käden pois. Ilmeisesti Dracon takaraivo todella oli melkoisen arka.

"Mitä te olette tehneet minulle? Olenko minä Rohkelikon makuusalissa?" Draco hämmästeli katsoen jokaista poikaa vuoron perään.

"Jep, kymmenen pistettä veikkauksestasi, se osui nimittäin oikeaan", Dean totesi hilpeästi kävellen huoneen ovelle.

"Mitä minä teen täällä?" Draco rääkäisi kauhuissaan tuijottaen Deania.

"Kysy sitä Harrylta ja Ronilta. Minulle kelpaa nyt kunnon aamiainen", Dean sanoi kävellen ulos huoneesta.

"Tämä ei ole hauskaa! Mitä minä teen täällä?" Draco intti katsoen Harrya ja Ronia murhaavasti.

"Ah, huomenta! Menen syömään, en jaksa kuunnella tuota", Seamus mumisi ja hiipi haukotellen makuusalin läpi.

"Eikö täällä saa nukkua pidempään...", Neville valitti ja laahusti Seamusin perässä ulos ovesta.

Draco tuijotti kauhuissaan kahden pojan perään. Luihuinen ei saanut sanaakaan sanotuksi, tiiraili vain ympärilleen suu raollaan ja otsa rypyssä ankaran miettimisen vuoksi. Hänen katseensa harhaili ympäri huonetta pysähdellen matka-arkuille, sängyille, yöpöydille ja lopulta Harryyn.

"Potter, selitä", Draco komensi tiukasti.

Harry hymähti alkaen repiä arkustaan vaatteita. Ei, ei hän selittäisi ennen kuin Draco kertoisi, mitä asiaa tällä oli ollut. Ron pälyily Dracoa hieman epäilevästi ja läpitunkevasti, mutta Draco ei näyttänyt huomaavaankaan sitä.

"Miksi minun päätäni särkee? Oletteko te hakanneet minut? Miten minä jouduin tänne? Miksi Potter nukkui minussa kiinni?" Draco päästi ilmoille yhä vain enemmän kysymyksiä turhautuneena siitä, etteivät Harry tai Ron reagoineet.

Rohkelikot kaivoivat vaatteitaan arkuistaan virnistellen Dracolle. Luihuinen alkoi käydä ylikierroksilla, posket punehtuivat hieman ja silmiin syttyi raivokas pilke.

"Minä teen tästä valituksen! Minä kerron tästä...", Draco aloitti pauhaamisen, mutta Ron keskeytti tämän.

"Kerrot isällesi, Malfoy. Kuuntele itseäsi, olet älyttömän lapsellinen!" Ron nauroi.

Harry virnisti huvittuneena, kun Draco katsoi Ronia hetken kauhuissaan ja mielettömän loukkaantuneena.

"Ainakin minun isälläni on aikaa kuunnella minua! Minun isäni ei tarvitse olla ylitöissä missään, joten saan viettää tarpeeksi aikaa hänen kanssaan! Minun isäni ei tarvitse seurustella suuren kanalauman kanssa...", Draco pääsi vasta alkuun huutamisessaan, mutta Ronille riitti.

Ennen kuin Harry ehti tajuta mitä tapahtui, Ron oli hyökännyt Dracon kimppuun. Syntyi kamala nyrkkitappelu, eikä Harry osannut muuta kuin tuijottaa. Draco makasi edelleen sängyllä, Ron oli syöksynyt vaalean pojan vatsan päälle istumaan, ja nyt rohkelikko hakkasi nyrkeillään Dracoa joka paikkaan mihin vain yletti. Draco ei tosin jäänyt mielellään kakkoseksi, poika pisti vastaan kuin ärsytetty leijona.

"Älä - koskaan - ikinä - enää - milloinkaan - hauku - minun - isääni!" Ron huusi hampaidensa välistä.

"Sinun isäsi on syvältä, Weasley!" Draco huusi takaisin.

Siinä vaiheessa Harry säpsähti ja tajusi rientää heidän väliinsä. Se oli tosin helpommin sanottu kuin tehty; Harry yritti ensin varovasti saada Ronia pois Dracon päältä, mutta onnistui vain saamaan Dracolta oikean koukun poskeensa. Seuraavaksi Harry yritti saada Dracon käsiä omiinsa, mutta onnistumisen sijaan Ronin rystyset iskivät häntä oikeaan silmäkulmaan.

Harry heitti lasinsa pois hieroen poskea ja silmäkulmaa hitaasti. Kipu säteili pieninä terävinä aaltoina. Poika suuttui entistä enemmän. Häntä ei ruvettaisi turhaan hakkaamaan, hän yritti vain auttaa! Ja sen hän päätti myös tehdä. Niinpä Harry suorastaan hyppäsi sängylleen Ronin ja Dracon taistelun keskelle.

Syntyi mieletön meteli, kun kolme poikaa hakkasivat toisiaan päästäen epämääräisiä ääniä osuessaan toiseen tai saadessaan itse iskun. Sänky natisi kolmen pojan painosta, ja Harry pelkäsi hetken, että se menisi rikki. Pelko kuitenkin haihtui ilmaan, kun Draco pamautti häntä takaraivoon nyrkillään.

Seuraavat kymmenen minuuttia Harry puski Dracoa vatsaan, nipisti ja raapi Ronia, Draco huusi: "Epäreilua, Potter helvettiin siitä!" potkien samalla Ronia ja hakaten Harrya takaraivoon. Ron ähki iskien Harrya ja Dracoa vuoronperään minne vain ylettyi. Harrya alkoi naurattaa tilanne äkisti, ja niin taisi muitakin. Jokainen heistä alkoi hytkyä, eikä kukaan saanut pidettyä naamaansa peruslukemilla tai edes ärtyneenä. Nyrkiniskut vaihtuivat kevyisiin läpsäisyihin, ja Harry lysähti koko painollaan Dracon vatsan päälle. Ei mennyt aikaakaan, kun kolmikko nauroi kippurassa toistensa päällä.

Harry makasi Draco päällä niin, että pojan kasvot hautautuivat Dracon vatsaan, Draco makasi pitkin pituuttaan alimmaisena ja Ron oli kaatunut Harryn päälle kasvot kohti Dracoa. Makuusalin täytti helpottunut ja iloinen naurunremakka, kun pojat hytkyivät naurunkyyneleet silmissään toistensa päällä.

"Aih!" Draco rääkäisi äkkiä heittäen kädet takaraivolleen.

"Onko se kauhean kipeä?" Ron kysyi yrittäen tavoittaa Dracon takaraivoa, mutta luihuinen painautui mahdollisimman kauas kurkottelevasta kädestä.

"No on, on!" Draco karjaisi sulkien silmänsä.

Harry katseli parhaansa mukaan Ronin alta, kuinka Draco kosketteli varovasti takaraivoaan. Hän pystyi melkein tuntea sen kivun ja säryn, jota toinen juuri sillä hetkellä tunsi. Pieni syyllisyyden pistos käväisi Harryn mielessä, kun hän kertasi montako kertaa joku heistä oli eilen lyönyt Dracon takaraivon johonkin. Aivan liian monta, Harry päätti kurtistaen kulmiaan.

"Anna kun katson sitä", Ron pyysi hieman huolestuneella äänellä.

"Et katso, sinä vaan lyöt minua takaraivoon!" Draco kauhistui, eikä Ron voinut olla naurahtamatta.

"Anna minä katson", Harry sanoi sitten.

Syntyi hetken hiljaisuus, kun Draco pälyili Harrya siristellen samalla silmiään uhkaavasti. Ilmeisesti luihuinen yritti sillä välittää viestin, että Harry ei selviäisi hengissä jos tämä tekisi jotakin.

"Hyvä on", Draco myöntyi sitten havaittuaan, että pojan uhkaavaksi tarkoitettu katse näytti pikemminkin todella huvittavalta.

He pyörivät sängyssä varoen tippumasta, ja Harry löysi itsensä Draco selän takaa istumasta. Ron istui kasvot Dracoa kohti.

"Varovasti...", Draco mumisi, kun Harry nosti kätensä toisen vaalealle hiuspehkolle.

Dracon hiukset olivat uskomattomat! Ne olivat silkkiäkin hienompaa, tuntuivat sormien alla pehmeältä sametilta, kuulsivat ikkunasta tulvivaa valoa saaden silmät rypistymään kiinni. Harry kokeili hellästi hiuksia, ja hymyili hieman. Hän sorkki juuri Draco Malfoyn kuuluisaa hiuspehkoa!

"Näkyykö siellä mitään?" Ron hoputti vilkuillen vuorotellen Harryn tutkivaa ilmettä ja Dracon mutristuneita huulia.

Harry unohti unelmansa, ja keskittyi taas asiaan. Hän kävi takaraivoa sentti sentiltä läpi, eikä voinut omille, lähes kutittavan hellille sormienliikkeilleen mitään. Draco inahteli ja ynähteli aina kun Harry painoi vähääkään kovemmin. Lopulta Harry löysi mahtavan kuhmun. Se oli ympärysmitaltaan varmaan nyrkin kokoinen, mutta selvästi laskeutunut yön aikana. Draco irvisti Ronille, kun Harry tutki kuhmua.

"Se on aika iso...", Harry sanoi sitten.

"Näytä, minä haluan nähdä!" Ron innostui kumartuen eteenpäin.

Harry päästi Ronin katsomaan luihuisen takaraivoa. Ron sukelsi siis Dracon syliin, pojan vatsa painautui Dracon kasvoja vasten, mutta Ron vain sähähti toisen sadattelulle kumartuen katsomaan kuhmua. Rohkelikon silmät alkoivat kiilua innostuksesta, kun hän tuijotti kuhmua.

"Hah! Voin vain onnitella itseäni tästä! Minäkin olen saanut tästä osan aikaan! Mahtavaa!" Ron huusi.

Dracolle se taisi olla tarpeeksi, kun Ron tökkäsi kipeää takaraivoa. Poika liikahti ärsyyntyneenä, jolloin Ron kaatui pahemmin Dracon päälle ja samalla luiskahti eteenpäin Harryn päälle. Harry sulki silmänsä, kun räpiköivä Ron kaatui kasvot edellä Harryn kaulaa vasten. Syntyi todella ihmeellinen asento; Draco istui keskimmäisenä Ronin pyjamapaidan alta paljastunut vaalea vatsa vasten kasvojaan, Ron makasi hyvin epämukavassa asennossa huulet Harryn kaulaa vasten ja Harry istui paikoillaan ottaen tukea Dracosta, kädet vaalean pojan lantion ympärillä.

"Mitä hittoa...?"

Harry irrotti otteensa salamannopeasti Dracosta, joka horjahti taaksepäin, jonka seurauksena Ron liukui vieläkin lähemmäs Harrya. Harry ehti nähdä pienen vilauksen ovella seisovista Weasleyn kaksosista, ennen kuin Draco kaatui kokonaan taaksepäin karjaisten tuskasta, takaraivon osuessa Harryn haarojen väliin.

"Ron? Harry?!" Fred katsoi heitä järkyttyneenä.

"Malfoy?" George kohotti kulmiaan ylös hiusrajaan asti.

[malla]

Teippiä ja liimaa
Osa 5

Ron yritti selittää, ettei asia todellakaan ollut niin, miten Fred ja George ilmiselvästi sen hahmottivat. Selitystä ei juurikaan auttaneet Dracon välikommentit: "He sieppasivat minut", "En tiedä mitä he ovat minulle tehneet" tai "Heräsin vain aamulla Potterin vierestä." Asiaa ei myöskään lieventänyt se fakta, että Harryn naama helotti kirkkaanpunaisena syyllisyydestä Dracon kommenttien jälkeen.

"Ajatella... Oma pikkuveljemme...", Fred mumisi tuijottaen Ronia selvästi ymmällään.

"Ja Malfoy...", George lisäsi katse harhaillen nenäänsä nyrpistävässä luihuisessa.

Harry yritti tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi. Poika hivuttautui seisomaan kauemmas sängyllä istuvasta Dracosta, sekä vieressään seisovasta raivokkaannäköisestä Ronista.

"Olisit voinut kertoa meille, että olet... Olisit voinut kertoa pitäväsi pojista", Fred mylvi hiljaa.

Dracon kasvoilta karkasi kaikki väri, kun taas Ron lehahti kasvoiltaan kirkuvanpunaiseksi. Kaksoset seisoivat edelleen oviaukossa ja Harry yritti edelleen päästä mahdollisimman kauas Ronista ja Dracosta.

"Ja vielä Draco Malfoy!" George ulvaisi irrottamatta katsettaan säikähtäneestä luihuisesta.

"Tai siis... George yrittää vain sanoa, Ron, että Malfoyn poika ei ehkä ole paras vaihtoehto", Fred paikkaili.

Jos se edes oli mahdollista, Ronin kasvojen puna syveni monella asteella ja Dracon haihtui olemattomiin. Harry rukoili mielessään, ettei häntä vedettäisi tähän keskusteluun mukaan, mutta ihan turhaan.

"Olisit edes ottanut Harryn!" George huudahti samassa.

Harry lopetti toivottomat yrityksensä päästä piiloon. Pojan kasvoja kuumotti pahemman kerran ja sydän tuntui hakkaavan ulos rinnasta.

"George, minä en ole... Me emme ole tehneet sitä, mitä te luulette", Ron sanoi ties monettako kertaa.

"Me olemme veljiäsi, Ronald. Ei sinun tarvitse valehdella meille mistään", Fred sanoi ehkä hieman syyttävään sävyyn.

"Hei! Minä en todellakaan... En koskaan... Ikinä... milloinkaan...", Draco yritti muotoilla lausettaan jotenkin järkevän kuuloiseksi, mutta kaksoset huitaisivat samaan aikaan käsiään keskeyttäen tämän.

"Malfoy, vaikka me emme ole milloinkaan tulleet kovin hyvin toimeen, ei sinunkaan tarvitse valehdella meille", George selitti.

Draco veti kiivaasti henkeä aiheuttaen itselleen mahtavan yskänpuuskan. Harry yritti pitää naamansa peruslukemilla, mutta hymy kohosi väkisinkin rohkelikon huulille.

"Olethan sinä kuitenkin veljemme... poikaystävä", Fred pamautti, jonka ansiosta Harry repesi nauramaan keskittäen huomion taas itseensä.

"Tai siis... Emme me voi tietää minkälainen jako teillä kolmella on, mutta Malfoy teki melko selväksi, että Ron on hänen poikaystävänsä ja Harry on Ronin poikaystävä, kun taas Malfoy on Harryn", George korjaili katsoen jokaista poikaa vuorotellen.

Harry päästi ilmoille kevyen "mitä" -sanan, Ron puolestaan sai sanotuksi "eihän", kun taas Draco karjaisi: "Weasley ei ole minun poikaystäväni, enkä minä ole Potterin."

Oli taas hetken hiljaista. Ron yritti koko ajan saada sanotuksi jotakin, mutta poika vain aukoi ja sulki suutansa. Draco näytti äärimmäisen loukkaantuneelta, sekä samaan aikaan kauhistuneelta. Harry katsoi parhaakseen pysyä vaiti ja odottaa mitä tulemaan pitää.

"Joka tapauksessa, me puhumme tästä vielä, Ron", Fred päätti ryhdistyen.

"Ja mitä Harryyn tai Malfoyhin tulee… me puhumme tästä vielä", George urahti.

Siinä samassa kaksoset poistuivat makuusalista jättäen sinne erittäin kiusallisen ja painostavan tunnelman.

"Olivatko he tosissaan?" Draco kysyi hetken päästä katse nauliintuneena sulkeutuneeseen oveen.

"Pelkään pahoin", Ron myönsi nyökytellen vaimeasti päätään.

"Voi ei...", Harry vinkaisi saamatta hänkään silmiään irti huoneen ovesta.

"He varmasti kertovat koko koululle nyt?" Draco kysyi värittömällä äänellä.

"Kyllä. Luulisin ainakin niin", Ron vastasi epätavallisen kimeällä äänellä.

"Ja kaikki luulevat, että me olemme...", Harry nielaisi loput lauseestaan kun Ron nyökkäsi taas.

"Mahtavaa", Draco kuiskasi hiljaa samalla yksitoikkoisella äänellä.

Harry kelasi pikavauhtia päässään, mitä äsken todella oli tapahtunut, mutta tuli aina samaan lopputulokseen: kaksoset luulivat heitä homoiksi. Ja nyt kaksoset luultavasti istuivat suuressa salissa aamiaisella kertomassa jokaiselle asiasta.

"Ehkä meidän pitäisi...", Ron aloitti, mutta keskeytti kesken lauseen.

Olikohan mitään enää tehtävissä? Harry vaihtoi painoaan oikealta jalalta vasemmalle. Päivä oli taas kerran käynnistynyt paremmin kuin vähään aikaan! Ensin se, että hän heräsi Dracon vierestä ja nyt tämä!

"Kai meidän pitäisi mennä selventämään muille asian oikea laita", Draco mumisi.

"Olet oikeassa", Ron huokaisi.

Harry nyökkäsi vaisusti riistäen viimein katseensa ovesta. Poika etsi vaatteensa arkusta ja katosi niiden kera vessaan. Hän ei voinut uskoa, että tämä tapahtui juuri nyt ja juuri heille. Eiliset ajatukset Dracosta olivat vain pelkkää väsymyksen tuotosta, Harry päätti. Hän oli ollut vain niin väsynyt, ei Draco todellakaan ollut millään tavalla puoleensavetävä, Draco oli itseään täynnä oleva pieni paholainen. Piste.

Harry vaihtoi pyjaman tilalle mustan kaavun ja hiipi ulos vessasta. Ron oli kadonnut jonnekin, Draco istui yksin Harryn sängynreunalla hieman eksyneen oloisena. Vaalean pojan katse lipui ympäri huonetta ja kädet lepäsivät rentoina valkoisten pyjamahousujen peittämällä reisillä.

"Voisitko nyt kertoa, miten minä päädyin tänne?" Draco kysyi katsoen Harrya läpitunkevasti.

"Hyvä on, jos ensin kerrot mitä asiaa sinulla oli meille", Harry päätti istuutuen Nevillen sängylle Dracoa vastapäätä.

"Naiset ensin", Draco virnuili, eikä Harry voinut olla naurahtamatta.

"Okei... Mitä sinä muistat eilisestä?" Harry uteli siirtäen oman katseensa harmaisiin silmiin.

"Te raahasitte minut sairaalasiipeen ja Pomfrey pakotti minut juomaan jotakin todella pahanmakuista litkua. Seuraava muistikuva onkin, että heräsin kuuluisan Harry Potterin kainalosta", Draco virnuili edelleen ja Harry tunsi poskiensa kuumottavan.

"No, me todellakin veimme sinut sinne, koska luulimme sinun seonneen. Kun palasimme tänne, Hermione tajusi heti, ettet suinkaan ollut menettänyt järkeäsi, mikäli sellaista sinulta löytyy, vaan yritit vain olla ystävällinen", Harry selitti väännellen käsiään.

"Potter, minä olin ystävällinen", Draco huomautti heti.

"Et tarpeeksi", Harry naurahti.

"Ainakin minä yritin", Draco puuskahti huvittuneesti.

"Yritä lujemmin ensi kerralla", Harry kommentoi mahtavan hymyn kera.

Draco tuhahti vähättelevästi, ja nyt pojan kasvoille nousi leveä hymy. Ei, ei ilkeä, ei teeskennelty, vaan aito ja lämmin. Se sai Harryn vatsan muljahtamaan oudosti ja poika kirosi itseään salaa mielessään. Mitä sitten, jos Draco hymyili hänen edessään kaunista hymyään?

"Joka tapauksessa, me päätimme sitten, että on meidän tehtävämme hakea sinut pois sairaalasiivestä. Mehän sinut sinne alunperin veimmekin", Harry jatkoi tuntien pienen syyllisyydenpistoksen sisällään katsoessaan Dracon hymyileviä kasvoja.

"Pelastaja Potter palveluksessanne", Draco nauroi, ja Harry tunsi suupieliään nykivän.

"Ja sitten me siis haimme sinut, ja toimme tänne, koska sinä sattumoisin olit horroksessa. Ajattelimme, että kunhan vain heräät, me voimme Ronin kanssa kiristää sinua kertomaan mitä asiaa sinulla oli. Ja tässä me nyt olemme", Harry päätti selostuksensa.

Draco hymähti nyökäten. Poika ei ollut irrottanut katsettaan Harrysta koko sinä aikana, kun tämä puhui ja se sai Harryn kieltämättä hieman hermostumaan.

"Nyt sinun asiasi", Harry kehotti ja Draco huokaisi liioitellusti.

"Isä sai Dumbledorelta kirjeen kesällä. Siinä sanottiin, että ellen minä ala parantamaan käytöstapojani ja kielenkäyttöäni, minut joudutaan siirtämään Durmstrangiin, koska Tylypahkassa ei kuulemma sallita minun käytöstäni", Draco kertoi pirullinen virne kasvoillaan.

Harry kohotti kulmiaan. Draco ehkä todella sanoi mielipiteensä välillä turhankin avoimesti, mutta tuskin se olisi pätevä syy pojan erottamiselle. Ja tuskinpa se ainakaan yksinään olisi syynä omituiseen käytökseen.

"Minulla on myös yksi toinenkin ongelma. Taikaeläintenhoitotunnit ovat menneet minulta vähän... No, isä sanoo, ettei ole tyytyväinen saamiini arvosanoihin, vaikka ymmärtää hyvin, että minun on vaikea saada mitään selvää sen jät... professorin öri... luennosta. Ei tietenkään sillä, että minun arvosanani olisivat mitenkään huonoja", Draco puhui silmiään räpäyttämättä katse Harryssa.

"Ja mitenköhän me mahdollisesti liitymme siihen?" Harry virnisti erittäin tietoisena siitä, että Draco yritti paikkailla ajatuksiaan ja olla sanomatta mitään pahaa Hagridista.

Ja kyllähän hän tiesi varsin hyvin, mitä Draco ajoi tällä takaa. Seuraavaksi poika yrittäisi aivan varmasti saada puhuttua Harry ympäri, jotta hän voisi mennä kehuskelemaan Dracon taitoja Hagridille.

"No, tukiopetus voisi olla paikallaan", Draco ynähti siirtäen viimein polttavan katseensa toisaalle.

Harry kohotti kulmiaan taas. Draco pyysi häneltä juuri tukiopetusta? Nyt maailmankirjat olivat menneet todella sekaisin, tai sitten Harry oli kuullut ihan väärin.

"Minä opettaisin sinulle taikaeläintenhoitoa?" Harry toisti sitten hitaasti.

"Älä viitsi, Potter. Tämä on jo muutenkin tarpeeksi... ahem... vaikeaa myöntää ääneen", Draco turisi katse paljaissa jaloissaan.

Harry hymähti vaisusti. Päivä oli muutenkin ollut tähän mennessä yhä vain kummallisempi, miksi siis jäädä mitenkään ihmettelemään sitä, että luihuisten Draco Malfoy tuli pyytämään vihamieheltään tukiopetusta taikaeläintenhoidossa.

[malla]

Teippiä ja liimaa
Osa 6

"Mitä on räsypokka?" Neville kummasteli katsoen kortteja sekoittelevaa Seamusta.

He olivat saapuneet Tähtitorniin ja Draco oli kuin olikin odottamassa siellä. Dean oli kuitenkin ollut oikeassa, Draco ei ollut tullut yksin, vaan poika oli tuonut mukanaan Blaisen ja Theodoren. Eikä luihuinen myöskään suuttunut, vaikka Harry ei ollut tullut yksin.

"Äsh, ei me sitä voida pelata", Theodore sanoi heti.

"Miten sinä voit tietää, mitä räsypokka on?" Seamus kysyi, mutta toinen vain virnisteli ovelasti takaisin vastaamatta kysymykseen.

He istuskelivat lattialla, Dracon tapauksessa makasivat vatsallaan selaten vuorotellen Harryn kirjaa ja kysymyksiä haalealla pergamentilla. Harry oli päättänyt vähän helpottaa asiaa kirjoittamalla Dracolle valmiiksi muutamia melko helppoja peruskysymyksiä. Tähän mennessä Draco oli saanut vastattua jokaiseen ilman sen kummempia ihmettelyjä, eikä kirjaakaan tarvittu niin usein kuin Harry olisi luullut.

"Miksi me emme voi pelata sitä?" Dean murjaisi katsoen vastapäätä istuvaa Theodorea.

"Minä haluan kokeilla sitä!" Blaise innostui.

Seamus ja Theodore vaihtoivat jostakin syystä huvittuneen ja molemmin puolin ilkeän katseen. Harry ei ollut ihan varma mitä räsypokka oli, mutta uskoi sen olevan peli, jossa piti riisuutua, jos sen hävisi.

"No, hyvä on. Jos te kerran haluatte", Seamus totesi virnistäen.

"Mutta ennen kuin kerrotaan säännöt, teidän pitää luvata, että pelaatte varmasti", Theodore näpäytti julma hymy huulillaan.

Neville katsoi Seamusta hieman arvioiden, Dean kohotti kulmiaan kysyvästi ja jopa Draco kohotti katseensa pergamentista. Harry liikahti levottomasti Dracon vieressä, mutta ei sanonut mitään.

"Selvä, minä olen mukana", Neville päätti.

"Minäkin olen mukana, kun Nevillekin kerran on", Dean vastasi.

"Minä haluan myös pelata yhden erän!" Draco ilmoitti uteliaana.

Harry pudisteli hieman päätään ja hymy kohosi hänen kasvoilleen. Theodore ja Seamus näyttivät julman huvittuneilta kumpikin, joten mitään kovin hyvää ei ollut tiedossa. Jos hänen pitäisi riisuutua ilkosilleen näiden ihmisten edessä niin... Ei, se olisi todella kiusallista. Liian kiusallista.

"Ok, olen mukana", Blaise päätti pitkän miettimisen jälkeen.

"Harry, pelaatko sinä?" Seamus kysyi sekoitellen edelleen kortteja kädessään.

Harry nyökkäsi nopeasti, jos kerran kaikki muutkin pelasivat, niin miksipä ei... Ja sitä paitsi, hän sentään osasi jonkin verran pelata pokeria, muut eivät olleet koskaan sitä edes kokeilleet. Paitsi tietenkin Seamus ja ilmeisesti Theodore.

"Selvä... Katsotaan... Viisi korttia jokaiselle...", Seamus mumisi jakaen kortteja ristiin rastiin jokaisen eteen.

"Älä koske niihin vielä", Dean murahti, kun Blaise yritti kurkkia mitä hänelle jaettiin.

"Tämä on hieman vaikeaa selittää. Nott, voisitko mitenkään avittaa?" Seamus kysyi katsoen virnuilevaa poikaa, joka nyökkäsi.

Kymmenen minuutin kuluttua huoneessa vallitsi syvä hiljaisuus. Blaise oli unohtanut korttiensa kurkkimisen, Draco oli korahtanut jotakin olemattomasta rusketuksestaan, Neville oli unohtanut suunsa auki, Dean oli punastunut rajusti ja Harry väänteli käsiään. Hän oli kuin olikin ollut oikeassa, se joka hävisi, joutui riisuutumaan alasti kaikkien edessä. Ja hän oli luvannut pelata sitä. Perkele.

"Eli, aloitetaan", Theodore sanoi pirteästi häijy virne edelleen kasvoillaan.

"Mikä ettei", Dean suhahti hapuillen korttejaan pöydältä.

Blaise kakoi hetken, katsoi jokaista vuoronperään epäillen, kunnes viimein nosti korttinsa käteen. Seamus ja Theodore vaihtoivat jo keskenään kortteja, ennen kuin Harry tajusi vilkaista omiaan. Hän oli saanut kaksi ässää, ristiässän ja ruutuässän. Lisäksi hänellä oli ruutukolmonen, patavitonen sekä ruutuseiska. Vaivihkaa Harry kumartui ihan vähän Dracoa kohti ja näki toisen kortit. Draco ei tosin huomannut Harryn tekosia sillä hetkellä, pojalla oli tarpeeksi vaikeuksia päättää, kummin päin pitää kortteja kädessään; ne kun olivat sellaiset, jotka näyttivät samalta kummin päin tahansa. Draco oli saanut kohtuullisen hyvät kortit, kolme jätkää, ruutukymppi sekä jokeri. Tosin Draco ei varmaan ymmärtänyt korteistaan hölkäsen pöläystä.

"Vaihdatko, Harry?" Neville herätti Harryn takaisin maan pinnalle ja yritti työntää jotakin korttia väärinpäin Harrylle.

Harry katseli omia korttejaan, ja antoi lopulta Nevillelle vaihdossa ruutukolmosen. Nevilleltä hän sai uuden ässän, tällä kertaa pataässän.

Peli jatkui jonkin aikaa hiljaisena, kortteja vaihdeltiin koko ajan ristiin rastiin, ja muutama onneton kortti oli kiertänyt jokaisen ainakin kahteen kertaan, kunnes jokainen tiesi niiden olevan Deanilla, eikä kukaan suostunut enää vaihtaa pojan kanssa. He olivat sopineet, että pakasta sai vaihtaa vain yhden ja muuten keskenään niin monta kuin halusi. Harry oli vaihtanut ainakin viisi kertaa korttejaan, eikä mikään vaihto ollut juurikaan auttanut. Hänellä oli edelleen kolme ässää ja nyt myös yksi ruutukuutonen, sekä edelleen sama ruutuseiska. Dracon kortteja Harry ei nähnyt, Draco oli ottanut paremman asennon huomattuaan, että Harry sekä Blaise vilkuilivat pojan kortteja koko ajan uteliaasti.

"Potter, vaihda", Draco komensi tuputtaen yhtä korttia Harryn suuntaan.

Draco oli omalla tavallaan todella hellyttävä pelatessaan, poika komensi ja määräsi koko ajan. Kun Neville ei halunnut enää vaihtaa Dracon kanssa kortteja, Draco oli suuttunut ja uhonnut heittävänsä Nevillen tornin ikkunasta alas. Lopulta Blaise ja Theodore saivat luihuisen rauhoittumaan tarjoamalla uutta korttia pakasta. Kukaan ei oikein uskaltanut sanoa siihen mitään vastaan.

Harry vaihtoi Dracon kortin ruutuseiskaan, ja meinasi huutaa ilosta, kun huomasi saaneensa taas uuden ässän. Tällä kertaa sen ainoan puuttuvan, herttaässän. Draco järjesteli korttejaan ja vaihtoi sitten Blaisen kanssa jonkun. Seuraavaksi vaalea luihuinen yritti vaihtaa myös Deanin kanssa, mutta Dean oli tyytyväinen nykyiseen kokoonpanoonsa.

Harry päätti huokaisten vaihtaa Dracon kanssa vielä yhden kortin, kun Draco ei suostunut uskoa, ettei kukaan halua vaihtaa. Hän odotti saavansa tilalle saman kortin jonka oli alun perin antanut, mutta hämmästyi suuresti saadessaan ruutukuutosen tilalle Dracon jokerin.

"Oletko ihan varma, että osaat pelata tätä?" Harry yskäisi Dracolle varovasti.

"Totta kai! Huolehdi vain omista asioistasi, Potter", Draco kommentoi mulkaisten Harrya pahasti.

Blaise myhäili tyytyväisenä, kenties pojalla oli hyvät kortit. Harry tiesi kuitenkin, ettei hän ainakaan joutuisi ensimmäisenä riisumaan yhtäkään vaatekappaletta. Sen sijaan Dracon tilanne vähän epäilytti häntä.

"Oletko valmis?" Seamus huokaisi Dracolle, joka katseli korttejaan otsa rypyssä.

"Huolehdi omista asioistasi", Draco mumisi hiljaa, kuitenkin nyökäten samalla.

"No niin, vihdoin! Mitä teillä on?" Theodore haukotteli.

Kaikki katselivat omia korttejaan hieman arvioiden, kunnes Seamuksen johdolla heittivät kortit eteensä niin, että jokainen pystyi näkemään ne. Harry huomasi, että oli saanut parhaimmat kortit. Ja samalla hän huomasi Dracon kortit...

"En ymmärrä, mitä yritit kerätä, mutta et ilmeisesti onnistunut siinä", Seamus kommentoi huvittunut hymy huulillaan.

"Oletko aivan varma säännöistä?" Theodore varmisti.

Draco nyökkäsi hilpeästi, hän ei varmaan vieläkään tajunnut hävinneensä juuri kirkkaasti. Kesti hetken, ennen kuin muut saivat kerrottua ja selitettyä Dracolle, että tämä juuri hävisi. Kesti enemmän kuin hetken, kun Dracolle selitettiin, että hänen pitäisi nyt riisua jokin vaatekappale. Lopulta pitkin hampain Draco heitti mustan kaavun päältään. Harry käänsi katseensa toisaalle, kun hänen vieressään istuva poika virnisteli valkoisessa t-paidassa ja mustissa suorissa housuissa.

Peli jatkui taas, ja Harry totesi omaavansa onnea. Hän ei ollut hävinnyt kertaakaan kahdeksasta pelistä, toisin kuin kaikki muut. Hihattomassa mustassa t-paidassa ja mustissa boksereissa istuva Dean uskoi Harryn bluffaavan, pelkissä vihreissä boksereissa istuva Draco väitti Harryn pitävän ylimääräisiä kortteja hihassaan, kun taas paremmin vaatteisiin varustautunut Neville pitkähihainen kauluspaita ja beiget maastohousut jalassaan oli Harryn puolella.

Lopulta oli Harrynkin vuoro hävitä ja epäröiden hän heitti kaapunsa yltään. Poika kiitti onneaan, että oli sinä päivänä sattunut valitsemaan kaavun alle Dudleyn kirkuvanpunaisen monta numeroa liian ison t-paidan, sekä tavalliset suorat housut - hänellä ei yleensä ollut kaavun alla mitään kuumuuden takia.

Ja viimein oli käynnissä ratkaiseva peli. Dean, Draco, Blaise, Seamus sekä Theodore istuivat naamat helottaen pelkissä boksereissa, kaikki yrittivät huijata ja vaihtaa kortteja minkä kerkesivät. Draco oli ymmärtänyt miten peliä kuului pelata, mutta silti poika hävisi melkein koko ajan. Neville ja Harry olivat ainoat, joilla oli vielä kohtuullinen määrä vaatteita yllään muihin verrattuna; Harrylla oli edelleen t-paita ja pitkät housut, mutta Nevillellä oli bokserit sekä kauluspaita.

"Tiedättekö, minä en pidä tästä pelistä enää", Blaise nurisi katsellessaan korttejaan.

"En oikeastaan minäkään", Seamus päätti yrittäen tunkea Nevillen suuntaan neljää korttia kerralla.

"Minä varoitin, että tätä ei kannata pelata", Theodore virnisteli, eikä suostunut vaihtaa korttejaan Deanin kanssa.

Harry hymähti, hän oli taas kerran saanut voittajan käden alkuperäisillä korteilla, ei yhtäkään vaihtoa ja hän oli jo voittanut. Eli ei mitään hätää. Paitsi, pojan ajatuksiin matkusti pieni ääni "kaikki muut ovat alusvaatteisillaan." Hän vilkaisi vieressään istuvaa Dracoa, joka suorastaan rukoili Nevilleä vaihtamaan kolme korttia. Dracon vaaleat hiukset valuivat pojan silmille, ja tämä pyyhkäisi ne uudestaan ja uudestaan pois edestä. Uskomattoman vaalea iho loisti pehmeästi hämärässä huoneessa, silmät välkehtivät kynttilöiden valossa, suu mutristui.

"Longbottom, vaihda", Draco murahti varmaan kolmatta kertaa.

"Ei, en voi! Minulla on hyvät kortit, en halua vaihtaa!" Neville puolustautui.

"Blaise, vaihda", Draco kääntyi toisen luihuisen puoleen.

Blaise pudisti päätään merkiksi, ettei tahtonut vaihtaa enää yhtään korttia. Harryn kasvoille kohosi virnistys.

"Finnigan, sinä vaihdat", Dracon äänestä alkoi karata se käskevä sävy.

"En vaihda, Malfoy. Sori", Seamus naurahti huvittuneesti.

"Theodore...", Draco melkein kuiskasi.

Theodore pudisti päätään pirullinen virne huulillaan. Draco siirsi katseensa Deaniin, mutta Dean pudisteli päätään jo ennen kuin luihuinen ehti edes kysyä. Jokaisen ovela hymy ylettyi varmaan korviin asti, kun Draco kääntyi viimeisenä vieressään istuvan Harryn puoleen.

"Potter, minä pyydän...", Draco mumisi kärsivän näköisenä.

Harry katsahti värisuoraansa, mutta ei ollut valmis luopumaan siitä. Jokainen pöydässä tiesi hyvin, että Harrylla oli taas hyvä tuuri, koska hän ei ollut vaihtanut ainuttakaan korttia alussa. Jos hän nyt vaihtaisi yhden kortin vain koska Draco pyysi, se voisi aiheuttaa hieman epäilyksiä. Vaikka, myönnettävä oli, Harryn olisi tehnyt mieli vaihtaa Dracon kanssa kortteja niin, ettei Draco häviäisi. Ihan jo vain Dracon itsensä takia.

"Olen pahoillani, Malfoy", Harry vastasi ja ilkeä virnistys nousi pojan kasvoille väkisinkin.

"Tämä on ihan typerä peli!" Draco puuskahti heittäen korttinsa kaikkien nähtäväksi.

Draco oli todellakin hävinnyt, siitä ei ollut epäilystäkään. Pojalla oli kasassa yksi pari, muuten kortit olivat sekalaisia. Harry heitti suoransa pöydälle nojaten taaksepäin kylmään seinään.

"Okei, okei, Malfoy hävisi, ei hänen tarvitse riisuutua alasti", Neville selitti nauraen edelleen mököttävälle Dracolle.

"Turvallisuussyistä me armahdamme sinut, Draco", Blaise järkeili nauraen myös.

Draco tuhahti nousten seisomaan. Pojan katse kiersi rinkiä.

"Hah! Te vain pelkäätte, että... että minulla olisi isompi!"

Syntyi hiljaisuus. Harry tuijotti Dracoa, niin taisi tehdä jokainen muukin. Draco näytti ylpeältä itsestään kun oli saanut sanotuksi jotakin omasta mielestään järkevää ja ehdottoman hienoa.

"Amm... Draco...", Theodore vaikeroi väännellen käsiään hermostuneesti.

"Naurettavaa! Olen kuullut juttuja Malfoyn suvun impotenteista!" Dean räjähti kaikuvaan nauruun.

Neville ja Blaise alkoivat molemmat hytkyä äänettömän naurun kouristuksissa. Theodoren suupieli nyki, vaikka poika yritti pitää katseensa mahdollisimman vakaana. Seamus veti syvään henkeä ääni väristen, nauru paistoi siitä läpi ihan helposti. Harrykin hymyili, tosin hän ei ollut kuullut yhtäkään tarinaa koskien Dracon suvun.. vempeleitä.

"Kuka niin on sanonut?" Draco rääkäisi äärimmäisen loukkaantuneen näköisenä.

Dean ei saanut sanaakaan sanotuksi naurunsa lomasta. Neville yritti aina välillä saada jotakin sanotuksi, mutta aina poika purskahti nauruun avatessaan suunsa. Harry huomasi nauravansa muiden mukana, vaikka olikin aivan yhtä pihalla asiasta kuin Dracokin.

"Kuka?!" Draco alkoi jo hermostua.

"She... Heh heh hee... Fli... Hihiih hii... Flint..." Theodore sai sanotuksi.

Draco oikoi itsensä täyteen pituuteen yrittäen sulatella kuulemaansa. Harrylla ei ollut mitään hajua, kuinka läheisiä Draco ja Marcus olivat, hän vain tiesi heidän tulevan samasta tuvasta. Sekä tietenkin, Marcushan oli luihuisten huispausjoukkueen johtaja.

"Marcus Flint?" Draco varmisti edelleen äärimmäisen vihaisen näköisenä.

Muut nyökkäsivät nauraen. Draco veti ilmaa keuhkoihinsa, puhalsi hitaasti ulos ja toisti tämän muutamaan otteeseen. Harry katseli virnuillen vaaleaa poikaa, joka sitten kohdisti katseensa takaisin Theodoreen.

"Hän... Tsihiih... Flint kuuli sen... Hah hah... joltakin puuskupuhtytöltä", Blaise säesti nauraen vatsaansa pidellen.

"Minä kuulin sen yhdeltä korpinkynnen Joannelta", Seamus nauroi.

Draco puraisi alahuultaan ja Harry kohotti huvittuneena kulmiaan. Kaikkein viimeiseksi hän olisi uskonut, että Dracolla olisi ollut jotakin... ongelmia suorituksessa sängyssä, olihan vaalealla pojalla tyttöjä joka lähtöön. Aina joku tyttö roikkui pojan käsissä, yleensä Pansy.

"No he ovat väärässä!" Draco karjaisi naama helottaen joko häpeästä tai sitten suuttumuksesta.

"Niin varmaan, Malfoy!" Neville hikkasi nauraen naama yhtä punaisena kuin Dracolla.

"Minä todistan teille, että he ovat väärässä!" Draco huusi ja jokainen hiljeni sillä sekunnilla, kun luihuinen veti bokserinsa nilkkoihin.

[malla]

Teippiä ja liimaa
Osa 7

Harry ei voinut estää itseään tuijottamasta. Hän aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, yritti saada silmiään riistetyksi, mutta ei. Hän vain tuijotti miehuuttansa esittelevää Dracoa. Niin teki jokainen muukin huoneessa. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Ainoa, joka kykeni liikkumaan, oli Draco joka virnisteli omahyväisesti.

"Tylypahkan oppilailla ei ole oikeut... Mitä helv..." Harry kuuli Kalkaroksen äänen jostakin selkänsä takaa, mutta ei yksinkertaisesti pystynyt reagoimaan siihen.

Draco henkäisi ja veti bokserinsa takaisin jalkaan.

"Professori Kalkaros, minä...", Draco aloitti, mutta nielaisi loput lauseestaan.

Viimein Harry sai katseensa riistettyä Dracosta, ja siirsi sen luihuisen tuvanjohtajaan. Kalkaros tuijotti Dracoa järkyttyneenä, mies aukoi suutaan täysin samalla tavalla kuin Harry äsken. Viimein Kalkaros sai irrotetuksi katseensa vaaleasta, tosin kasvoiltaan kirkkaan punaisesta Dracosta, ja katsoi muita paikalla olijoita. Kuului kova räsähdys, kun miehen kädessä ollut pullo tippui lattialle. Kalkaros ei tainnut oikein osata suhtautua tilanteeseen, jossa osa koulun oppilaista istui melkein alastomina Tähtitornissa.

"Peittäkää kasvonne!" Professori huusi kauhistunut ilme kasvoillaan.

Harry ehti melkein kysyä, mitä hittoa tämä sekoili, kunnes tajusi vilkaista maahan risan pullon kohdalle. Siitä alkoi nousta harmaata savua, se kohosi ylöspäin ja levisi huoneeseen. Harry repi kaapunsa kasvojen eteen, eikä nähnyt enää mitään. Pitkän aikaa oli täysin hiljaista, Harry erotti vain Nevillen uikutuksen, Blaisen nyyhkäisyt sekä Dracon, joka tömähti juuri istumaan hänen viereensä.

"Saako katsoa?" Theodoren ääni kantautui heikkona, ilmeisesti kankaan läpi.

"Ei missään nimessä!" Kalkaros jyrisi, hänenkin ääni kuului hassun vaimeana.

Draco istui todella lähellä, poika liikahteli hieman ja osui vähän väliä Harryyn. Harry yritti liikkua kauemmas, mutta toinen tuntui vain liimaantuvan lähemmäs.

"Onko tämä jotakin vaarallista, professori?" Seamus kysyi hiljaa.

Harry ei kuullut professorin vastausta, sillä juuri tuolloin Dracon käsi kopeloi Harryn kaulaa.

"Psst.. Potter.. Psst", Draco kuiskutti liikahtaen taas lähemmäs.

Harry huokaisi kaapuunsa ja nojautui äänen suuntaan. Hän kuitenkin nojasi liikaa, ja tunsi poskensa rämähtävän sadattelevan Dracon nenään.

"Äh, ei noin lähelle tarvitse tulla", Draco kommentoi edelleen kuiskien.

"No kerro asiasi", Harry murahti ottaen hieman etäisyyttä Dracosta.

Jossakin lähellä kuului Deanin huutoa, mutta sanoja Harry ei juuri erottanut yrittäessään keskittyä Dracon kuiskuttamiseen.

"Sinun vikasi, että olemme tässä tilanteessa! Sinä myös autat meidät tästä pois", Draco päätti.

"Miten niin minun vikani? En minä käskenyt sinua riisuutumaan!" Harry vastusteli vaimeasti.

Kuului Kalkaroksen epäselvää muminaa, liikahtelua ja Blaisen nyyhkyttämistä. Ilmeisesti Dean oli tehnyt jotakin, mikä sai Kalkaroksen haparoimaan eteenpäin. Harry sekä Draco hiljenivät hetkeksi, kun professorin askeleet kulkivat heidän ohitseen.

"Missä sinä olet?" Kalkaros ärjäisi melko kyllästyneen kuuloisena.

"Täällä! Äkkiä! En uskalla katsoa mitä se on!" Dean huusi hätääntyneenä.

"Älä viitsi pelotella, Dean", Neville vikisi heti.

"Mutta kun jalkaani pitkin kävelee jokin..", Dean ilmoitti kauhuissaan ja Blaise nyyhkytti entistä kovempaa.

"Vaiti, Zabini!" Kalkaros komensi.

Harry tunsi Dracon taas liikkuvan vieressään ja pian toinen poika oli liimaantunut hänen kylkeensä kiinni. Harry yritti työntää tätä kauemmas, mutta Draco pisti vastaan.

"Ei, Potter! Sinun vikasi!" Draco kuiskutti kiivaasti yrittäen samalla repiä Harrya itseänsä kohti.

"Mitä hittoa sinä luulet tekeväsi?" Harry kuiskutti takaisin kiihtyneellä äänellä.

Hän ei edelleenkään nähnyt mitään, kangas peitti kokonaan hänen kasvonsa. Hengittäminen alkoi tuntua pahalta paksua kangasta vasten.

"Minä pelastan sinut tämän kerran, ala tulla nyt", Draco murjaisi repien edelleen Harrya mukanaan.

Lopulta Harry antautui ja tunsi, kuinka Draco nousi ylös seisomaan. Harry nousi pojan perässä, ja käsikopelolla etsi tämän käden johon tarttui sen enempää ajattelematta tai ujostelematta.

"En näe yhtään mitään!" Harry tiuskaisi, kun Draco yritti ensin vetää omaansa pois, mutta huokaisten piti kiinni.

Draco johdatti Harrya eteenpäin, pojalla ei tuntunut olevan minkäänlaista huolta siitä, seurasiko Harry vai ei. Draco piti kiinni Harryn kädestä tiukasti ja lampsi eteenpäin sen kummempia odottelematta tai kyselemättä. Rappusten kohdalla Harry oli lentää nurin, koska Draco ei varoittanut. Luihuinen kuitenkin sai otteen horjuvasta Harrysta ja auttoi tämän taas pystyyn. Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen Draco pysähtyi äkisti.

He olivat matkallaan törmänneet vaikka mihin! Suurimmaksi osaksi he olivat vain kävelleet seiniä päin, mutta kaikkea mahdollista muutakin oli tullut kohdattua. Rappusia he olivat Harryn laskelmien mukaan menneet alaspäin kahdet.

"Katso missä me olemme", Draco sanoi.

"Enhän katso, katso itse", Harry vastasi puhisten.

Jos he olisivat vielä lähellä Tähtitornia, niin Kalkaroksen ihmeellisen seoksen katselu tai nimenomaan sen haistelu ei houkuttanut. Harry tunsi toisen käden omassaan hikisenä ja kuumana.

"Potter, sinä puristat kättäni liian kovaa", Draco kommentoi.

"No päästä irti sitten minun kädestäni", Harry totesi kuivasti.

Oikeastaan, ei hän halunnut päästää irti luihuisen otteesta, ei missään nimessä. Jos hän tekisi niin, Draco ja hän voisivat eksyä toisistaan ja... Ei, ei hän halunnut ajatella asiaa. Sitä paitsi Draco piti edelleen hänen kädestään kiinni.

"Okei, Potter... Samaan aikaan?" Draco huokaisi pienen hiljaisuuden jälkeen.

"Selvä", Harry myöntyi päästäen vastahakoisesti irti Dracon kädestä.

Tosin Draco ei päästänyt irti Harryn kädestä.

"Mitä nyt?" Harry ärjäisi kiukkuisesti, se tästä vielä puuttukin, että Draco ei uskaltanutkaan päästää hänen kädestään irti, edes siksi aikaa kun he katsoisivat nopeasti ympärilleen.

"Potter.. Joku hengittää niskaani", Draco kuiskasi.

Harry tunsi kylmien väreiden matkaavan niskaansa pitkin. Hän kuulosteli hiljaisuutta ympärillään, puristi Dracon käden tiukemmin omaansa ja yritti kääntää päätään siihen suuntaan jossa Draco seisoi. Hetken kuluttua hän kuuli sen; rauhallisen hengityksen vierestään. Ensin hän luuli sitä Dracoksi, mutta sitten hän erotti myös Dracon hengityksen.

"Öh, kuka siellä?" Harry kysyi epävarmasti.

Draco puristi hänen kättään melko väkivaltaisesti, ja Harry yritti vaivihkaa saada poikaa irti itsestään. Hänellä ei ollut juuri mitään halua joutua löydetyksi keskeltä Tylypahkan käytäviä boksereissa seikkailevan Dracon kanssa. Varsinkin kun he kävelivät käsi kädessä molemmilla naamaa peittämässä kaapu.

"Voi pyhä äiti..", kuului hento vastaus.

Harry tunnisti äänen heti ja päästi äkisti irti Dracon kädestä. Draco tosin ei ollut samaa mieltä, poika yritti pitää edelleen kiinni ja Harry sai hetken riuhtoa kaikilla voimillaan itseään irti vastustelevasta Dracosta. Draco oli kuitenkin päättänyt pitää kiinni mistään muusta huolimatta, ja hetken päästä he kaatuivat Harry päällimmäisenä maahan toistensa päälle.

"Katso nyt mitä teit, Potter!" Draco huusi ja pojan kaapu tippui tämän silmien edestä.

"Mitä minä tein? Mitä sinä teit!" Harry huusi takaisin, ja hänkin huomasi kaapunsa makaavan heidän vieressään.

Harry kohdisti ärtyneen katseensa Dracoon, joka tuijotti takaisin yhtä vihaisesti. Tuhahtaen Harry nousi ylös ja siirsi katseensa vieressään seisovaan Roniin.

"Ron, minulla on niin paljon kerrottavaa", Harry huokaisi helpottuneena siitä, että hänen ei tarvinnut enää pitää hiostavaa kaapua naamansa edessä.

Ron näytti yksinkertaisesti kauhistuneelta. Punahiuksisen pojan katse poukkoili Harrysta Dracoo, poikien kaapuihin ja Dracon vaatetukseen. Ron änkytti jotakin epäselvää ja osoitti edelleen maassa makaavaa Dracoa.

"Ja Potter on hyvä ja kertoo Weasleylle, että tämä kaikki on hänen syytään. Minulla ei ollut osaa eikä arpaa tässä, Potter yllytti minut riisuutumaan alasti ja sitten professori Kalkaros tuli paikalle ja...", Draco mesosi vaahdoten, mutta ei päässyt pidemmälle kun Ron alkoi puhumaan päälle.

"Harry, en olisi uskonut sinusta... Tai siis... Luulin, että Fred ja George vain... Olivatko he oikeassa? Hitto... Ketkä kaikki tästä tietää?" Ron kyseli näyttäen yhtä kysyvältä kuin lattialla makaava Draco.

"Ron, en minä ole... Mitä sinä kuvittelet?" Harry henkäisi tajuttuaan mitä toinen tarkoitti.

Käytävällä oli hetken hiljaista. Hiljaisuuden rikkoi se, kun Draco puhkesi nauramaan hysteerisesti hakaten nyrkeillään lattiaa. Harry ärähti vaalealle pojalle, joka ei saanut naurunpyrähdystään loppumaan. Ron katsoi Dracoa kauhuissaan, totesi tämän olevan sekaisin, ja kääntyi juosten.

"Ron! Odota!" Harry huusi toisen perään, ja oli jo lähdössä seuraamaan tätä, mutta luihuinen työnsi jalkansa eteen ja rohkelikko lensi komeassa kaaressa kovalle lattialle Dracon viereen.

"Potter, et mene minnekään, sinä autat minua pääsemään eroon tästä tilanteesta", Draco ilmoitti ruhtinaallisesti heittäen Harryn suuntaan ivallisen katseen.

"Olet todella raivostuttava!" Harry puuskahti koettaen kädellään kipristelevää leukaansa, joka oli tömähtänyt lattiaan.

"Ehkä. Mutta olen myös pirun seksikäs ja ovela", Draco lausui muotoillen kasvoilleen ärsyttävän hymyn.

"Pah! Ehkä omassa sairaassa päässäsi, Malfoy", Harry kommentoi hieroen leukaa varovasti.

"Minun pääni ei ole sairas, Potter", Draco mumisi epäselvästi raahaten itseään lähemmäs Harrya kohti.

"Joo, ja kaikki luihuiset tahtovat varmasti vain hyvää kannattaessaan Voldemortia", Harry ärjäisi toiselle.

Draco kavahti kuullessaan pimeyden lordin nimen, mutta sai pian kasvoilleen oman kylmän hymynsä ja itsevarmuutensa. Harry virnisti toiselle, ja sulki silmänsä. Hän huokaisi raskaasti. Leukaan särki, sitä poltteli ja nipisti. Tilannetta ei juuri parantanut se, että vihreissä boksereissa makaava Draco hivuttautui yhä vain lähemmäs. Harrylle palautui mieleen heti Tähtitorni ja sen tapahtumat. Pojan suupieltä nyki, kun hän kelasi mielessään hetkeen ennen kuin Kalkaros oli pelmahtanut ovesta sisään.

"Mitä sinä hihität?" Draco kysyi hieman liian uteliaasti tyylilleen kun Harry alkoi nauramaan ääneen.

"Tai, älä edes kerro. Rohkelikot on kaikki sairaita, ties mitä sinäkin ajattelet minusta...", Draco totesi vaisusti.

Harry meinasi ensin revetä nauramaan kahta kamalammin, mutta sen sijaan pojan hymy hyytyi. Hän taisi todella olla Dracon mielestä sairas rohkelikko, jos Draco vain tietäisi mitä hän ajatteli juuri sillä hetkellä. Harry oli viimeistään nyt varma, että Malfoyn suvussa ei ollut ainuttakaan impotenttia, ei siis Dracon tapauksessa ainakaan. Ja poika myös epäili, että Draco oli harrastellut jotakin omaa käsipeliä siinä räsypokan ohella. Harryn posket punehtuivat hennosti.

"Hyi, Potter. Pinkki ei pue sinua", Draco nurisi katsoen nyt jo kiinnostuneena Harryn punehtuneita kasvoja.

"Haista paska", Harry ilmoitti tuntien kuumottavan aallon hyökyvän sisälleen.

Miksi hän punastui juuri nyt? Miksi hän ajatteli Draco Malfoyta alastomana? Sairasta, Draco oli oikeassa, sairasta. Toisaalta, miksi ihmeessä Draco laski ylipäätään housunsa kaikkien edessä? Todistaakseen, ettei ollut impotentti? Harry virnisti salaa mielessään, sen Draco oli kyllä todistanut aivan tarpeeksi selvästi.

"Hah! Nyt minä tiedän mitä sinä ajattelet! Potter, älä edes yritä...", Draco hihkaisi innoissaan osoittaen Harrya etusormella.

"Mitä minä nyt ajattelen?" Harry hämmästeli kääntäen kasvonsa kohti vieressään parinkymmenen sentin päässä makaavaan poikaan.

Dracon katse tummeni. Tai siltä se ensin näytti, mutta sitten Harry äkkäsi poskille kohonneen punan. Harryn olisi tehnyt mieli virnistää sillä hetkellä oikein antaumuksella, mutta päätti jättää sen tekemättä.

"Oletko kateellinen?" Draco kuiskasi äänessään haastava sävy.

"Sinulle?" Harry naurahti kohottaen kulmiaan, tietäen aivan tasan tarkkaan mitä Draco tarkoitti.

"Minun perintökalleuksilleni", Draco selvensi punastuen hieman rajummin.

Harry naurahti kuivasti tuntien punan leviävän korviinsa. Niin, oliko hän kateellinen? Oliko hän kateellinen, että Draco Malfoy omisti koulun suurimman vehkeen? Miksi hän edes ajatteli tällaisia asioita?!

"En tietenkään, Malfoy. Koko ei ole se mikä ratkaisee", Harry vastasi huolettomasti.

Hän oli kuullut jonkun noidan sanoneen näin kun he olivat viikko sitten istuneet Tylyahossa Ronin ja Hermionen kanssa. Noidan vastapäätä istunut toinen noita oli nyökytellyt hyväksyvästi, mutta Draco repesi vain nauramaan.

"Mitä?" Harry sylkäisi yrittäen kohdistaa katseensa harmaisiin silmiin.

"Eli siis olet kateellinen", Draco tiesi heti tyytyväinen hymy huulillaan.

"Sanoinko minä, että en olisi tyytyväinen omaani?" Harry virnisti takaisin.

Dracon hymy hyytyi yhtä nopeasti kuin se oli syntynytkin. Poika vilkaisi Harryn kasvoja tutkivasti ja laski katseensa sitten Harryn jalkojen väliin. Jostakin kumman syystä Harrysta tuntui kuin joku olisi juuri kaatanut steariinia hänen veitikkansa päälle.

"Niin varmaan", Draco tuhahti kääntäen katseensa takaisin Harryn silmiin.

"Pitääkö sinun aina päteä ja haastaa riitaa?" Harry huokaisi pystymättä peittämään ivallista hymyänsä.

"En minä tee sitä tahallani. Sinä saat minussa aikaan sellaisen reaktion", Draco tuhahti.

Harryn olisi tehnyt mieli kysyä, että reaktion vai erektion. Tähtitornissa näköalat nimittäin eivät voineet olla noin vain syntyneet.

"Juuri niin, Malfoy. Miksi et vain voi myöntää pitäväsi minusta?" Harry piruili pojalle, joka virnisti takaisin ilkeästi.

"Pitävän sinusta? Olet oikeasti sairas, Potter. Ehkä sinulla taitaakin olla jotakin tunteita minua kohtaan?" Draco ehdotti ja Harry tuhahti hymyillen.

"Mitä, pelkäätkö, että minä rakastuisin sinuun? Turha toivo, olet oksettava ja ilkeä", Harry myönsi voitokas hymy huulillaan.

Draco kohotti kulmiaan ja pojan toispuoleinen hymy leveni. Luihuinen kuroi heidän välimatkaansa kiinni niin, että väliin jäi nyt kymmenisen senttiä. Harmaat silmät tuikkivat haastavasti ja iloisesti.

"Potter taitaa kärsiä homofobiasta kun noin hätkähtää läsnäoloani", Draco irvaili hymyillen.

"Malfoy taitaa olla päästänsä sekaisin. Poika parka varmaan tahtoo kuuluisaa Harry Potteria niin paljon, että yrittää keksiä tekosyitä päästäkseen tämän lähelle", Harry heitti vastaan.

"Potter, kultaseni, minä en tarvitse tekosyitä", Draco puolustautui ilkeästi virnistäen.

"Malfoy, rakkaani, ethän sinä tarvitse tekosyitä, koska et uskaltaisi niidenkään ohella tehdä mitään", Harry pisti edelleen vastaan hymyillen voitokkaasti.

Hän ei aikoisi hävitä tätä väittelyä. Hän voisi vaikka väitellä Dracon kanssa yöhön asti, mutta hän ei häviäisi nyt. Rohkelikon mielessä käväisi, että nyt saattoi kyllä olla jo yö... No, aamuun asti sitten.

"Ai minä en uskalla? Minä uskallan tehdä mitä vaan", Draco tuhisi hieman loukkaantuneen oloisena.

"Todista se", Harry kuiskasi tajuamatta itsekään mitä oli juuri sanonut.

Dracon silmät välkähtivät hämmästyksestä, mutta täyttyi heti taas itsevarmuudella. Poika lipaisi hitaasti kielellään kapeita huuliaan ja siirsi katseensa Harryn huuliin. Harry pelkäsi sydämensä hyppäävän koska tahansa rinnasta ulos. Poika ei edes tajunnut, miten raskaasti hengitti kun Draco kohosi käsiensä varaan ja katse tiukasti Harryn huulissa läheni häntä.

"Minä pystyn mihin vaan...", Draco mumisi ennen kuin kuroi välimatkan kokonaan umpeen ja painoi huulensa vasten Harryn omia.

[malla]

Teippiä ja Liimaa
Osa 8

Harry ei ehtinyt epäröidä sekuntiakaan. Dracon huulet hamusivat hänen omiaan ja pian toinen vangitsi hänet polttavaan suudelmaan. Se oli varmasti kivuliain, henkeäsalpaavin ja kutkuttavin suudelma ikinä. Harry vastasi suudelmaan samalla intohimolla, tulella, uhmakkuudella. Vähitellen Harry tunsi toisen pojan yrittävän lähes epätoivoisesti kierähtää hänen päälleen makaamaan. Virnistäen vasten Dracon huulia hän otti tämän vyötäisiltä napakan otteen ja kiepsautti itsensä toimintansa lopettaneen, yllättyneennäköisen Dracon vatsan päälle.

"Minäkin pystyn ties mihin, Malfoy", Harry huohotti laskeutuen suutelemaan kapeita huulia uudestaan.

Draco tuhahti puraisten hampaillaan rohkelikon alahuulta melko kivuliaasti. Harry hymähti huvittuneena, kun toinen kiersi kätensä omistavasti Harryn ylävartalon ympärille hento puna poskillaan.

"Aivan varmasti pystyt, Potter. Mutta missä sinun rajasi kulkee?" Draco heitti haasteen ilmaan ja Harry tarttui siihen virnistäen ilkikurisesti.

Hän laski huulensa Dracon kaulalle ja kuljetti kieltään pitkin herkkää ihoa. Välillä hän pysähtyi painamaan pienen suudelman kaulalle, välillä taas näykkäsi ihoa saaden pojan allaan vingahtamaan. Harry ei yksinkertaisesti saanut pidettyä itseään koossa. Hän ei pystynyt ajattelemaan sillä hetkellä mitään muuta, kuin silmänsä sulkenutta vaaleaa luihuista. Harry seurasi kielellään Dracon solisluun ääriviivoja, suuteli paljasta rintakehää ja maisteli kaunista ihoa.

Tähän hetkeen kuuluivat vain he kaksi, eikä millään muulla ollut enää väliä. Dracon toinen käsi haparoi Harryn sekaisten hiuksien seassa, ja vaikka se sai aikaan useat kylmät väreet rohkelikon selässä, se tuntui myös taivaallisen hyvältä. Toinen käsi painoi Harryn vartaloa alaselän kohdalta tiukasti kiinni toisen vartaloon. Harry hengitti sisälleen Dracon pehmeää ominaistuoksua, ja yritti pitää itsensä edes jotenkuten kasassa. Se ei todellakaan ollut helppoa, kun luihuisen hengitys tihentyi ja tämä alkoi huokailla hiljaa nautinnosta.

"Potter, ei tässä." Draco nosti ylävartalonsa äkkiä ylös ja tuijotti Harrya suoraan silmiin hengästyneenä.

Harry vilkaisi ympärilleen vain todetakseen, että he makasivat keskellä käytävää. Draco töni Harryn päältään, nousi ylös ja tarttui tätä kädestä. Virnistäen Harry seurasi toista, kun he lähtivät kävelemään melko nopeaan tahtiin käytävällä eteenpäin. Pienen ikkunan takaa kuu loi kauniit varjot käytäville. Nyt ei kannattaisi jäädä kiinni Vorolle.

"Tänne", Draco kuiskasi vetäen Harryn mukanaan huoneeseen, jonka ovessa oli kyltti 'ei käytössä'.

Harry katseli ympärilleen pimeässä huoneessa. Draco sulki oven heidän perässään, mutta Harry ei laittanut sitä edes merkille. Huone oli kokonaan autio, huonekaluja ei ollut, muuta kuin suuri persialainen matto keskellä huonetta. Kulmiaan kohottaen Harry seurasi kivisiä seiniä ja pysähtyi outoa valoa hehkuvaan ikkunaan. Hän oli juuri kysymässä missä he olivat, kun Dracon kädet kiertyivät hänen lantionsa ympärille ja toisen pojan huulet painautuivat vasten hänen niskaansa.

"Vai sillä lailla", Harry huokaisi puoliksi virnistäen.

Harry kääntyi ympäri ja kohtasi hämärässä heikosti loistavat harmaat silmät. Hän hymyili hiljaa itsekseen painaessaan huulensa toisen poskelle, leualle ja nenänpäähän. Dracon kädet kahmaisivat Harryn aina vain lähemmäs, tämä veti pojan vartalon kiinni omaansa lähes kivuliaasti. Harry yritti parhaansa mukaan pysyä pystyssä tiukassa otteessa, mutta menetti tasapainonsa, ja he kaatuivat sylikkäin matolle.

"Hyvä tasapaino etsijällä", Draco hymyili yrittäen kovasti kammeta itseään Harryn päälle.

"Parempi kuin eräillä", Harry hymyili takaisin selättäen vaalean pojan.

Draco yritti vielä hetken päästä pois toisen alta, mutta todettuaan sen mahdottomaksi rentoutui ja laski kätensä silittämään Harryn hiuksia. Kylmät väreet kulkivat Harryn selkää pitkin, kun tämä kumartui koskettamaan huulillaan Dracon kaulaa ja paljasta rintakehää. Luihuisen huulien välistä karkasi silloin tällöin pienen pieniä huokauksia ja sormet kiepauttelivat Harryn hiuksia vähän liiankin voimakkaasti.

"Missä sinun rajasi menee?" Harry kysyi nostaen kasvonsa kohtaamaan toisen kasvot, kenties hieman pettyneet toiminnan lopetuksesta.

"Ei minulla ole sellaista", Draco virnisti voittoisasti takaisin.

"Oletko ihan varma?" Harry kuiskasi kohottaen hieman kulmiaan, samalla kun hänen kätensä liukuivat pitkin vaaleaa vatsaa.

Draco nyökkäsi hieman epäröiden, mutta pian tuttu virnistys palasi. Harry yritti peittää naurunremakan ja laski katseensa takaisin Dracon vartaloon. Hän kuljetti kieltään rintakehältä aina alaspäin, ja Dracon huulilta purkautui sitä enemmän pieniä huokauksia, mitä alemmas hän eteni. Harry yritti olla välittämättä käsistä, jotka tuntuivat painavan hänen päätään alemmas navan kohdalla ja omasta tukalasta olostaan. Hän leikitteli kielellään toisen alavatsalla ja kuunteli lähes lumoutuneena pieniä huokauksia ja valituksia.

"Malfoy, älä viitsi painaa päätäni", Harry vaikeroi kun toisen ote ei hellittänyt.

"Pää kiinni, Potter, luulisi sinulla olevan muutakin -ahmm- tekemistä kuin huolehtia siitä -oih- mitä minä teen", Draco huokaili ja Harry pystyi kuvittelemaan virnistyksen kapeille huulille.

"Oletko kenties puutteessa tai jotain?" Harry jatkoi vielä ja nosti päätään.

Toinen hymähti hieman vihaisesti toiminnan taas keskeydyttyä ja tarkensi katsettaan.

"Kysyinkö minä sinulta jotakin? No? Jatketaan siitä mihin jäätiin", Draco virnisti riettaasti ja Harry hymyili.

"Olet niin varma itsestäsi. Mitä jos nyt lähtisin?" Harry ryömi takaisin toisen ylävartalon päälle makaamaan.

"Et sinä mihinkään ole menossa", Draco sanoi ärsyttävän tietoisesti jostakin, mitä Harry ei huomannut.

"Mistä sinä sen tiedät? Entä jos menenkin?" Harry kohotti kulmiaan hieman ärsyyntyneenä siitä, että ei tiennyt mitä Draco tiesi.

"Potter, minä vain tiedän. Älä kysele typeriä", Draco vastasi salaperäisesti ja Harry tuhahti.

"Hyvä on. Minä menen. Pidä hauskaa yksinäsi", Harry suutahti ja nousi ripeästi toisen päältä.

Samassa hän tajusi mitä Draco tiesi ja miksi hänen ei tosiaankaan kannattaisi lähteä harhailemaan käytäville juuri nyt. Ei todellakaan ollut kovin viisasta leikkiä uhkarohkeaa siihen aikaan yöstä ja törmätä kenties Voroon, keneltäkään huomaamatta jäävä seisokki housuissaan.

"Perkele...", Harry mumisi ja tunsi punastuvansa.

"Pyhä Potter, ai jai, katsohan poikaa...", Draco nauroi kääntyen makaamaan vatsalleen maton päällä.

"Pyhä Potter? Mikäs hitto sinä sitten olet, syntinen Malfoy?" Harry ilkkui ja istuutui aivan maton reunalle mahdollisimman kauas Dracosta, ettei tämä näkisi hänen erittäin kiusallista tilannettaan.

"Ei, kun syntisen seksikäs Malfoy", Draco virnisti takaisin ja Harry tunsi punastuvansa uudestaan.

Ei siinä muuten mitään, mutta kun tuo piti paikkansa jossakin määrin. Hän oli todellakin kiihottunut Draco Malfoyn nuolemisesta! Uskomatonta... Hän oli todellakin nuollut Draco Malfoyta! Maailmankirjat olivat pahasti sekaisin.

"Haista paska. Olet todella omahyväinen ja itsekäs", Harry tuhahti ja veti polviaan vasten itseään.

"Ehkä, ehkä en. Mutta täällä ei pärjää jos aikoo vain olla ystävällinen ja kaikille mieliksi", Draco totesi heilutellen jalkojaan.

"Ja mistä sinä niin päättelet? Ei, anna kun arvaan; isäsi on sanonut sinulle noin", Harry virnisti.

"Hyvin mahdollista. En minä häntä kuitenkaan ikinä kuuntele, kokemus tuo varmuutta", Draco puhui jokseenkin laiskan ja kyllästyneen oloisesti aiheesta.

"Saanko kysyä, että mikä kokemus?" Harry naurahti hyväntuulisesti.

"Haista paska itse", Draco murahti, muttei voinut piilottaa hymyään.

"Kestikö sinulta todella noin kauan ymmärtää mitä sanoin äsken?" Harry nauroi huvittuneena, kun toinen näytti hänelle kieltään.

"Ainahan sinä minua solvaat", Draco mumisi nojaten päätään käsiinsä.

"Ei, en minä sitä tee. Se olet sinä joka aloittaa", Harry valisti toista ja hivuttautui makaamaan samalla tavalla vatsalleen.

"Koska sinä heität minuun sellaisen Potter-katseen", Draco vastusteli heti.

"Minkä ihmeen Potter-katseen?" Harry kysyi nauraen.

"No tiedäthän. Sellaisen nenänvartta pitkin mulkaisun", Draco selitti virnistäen pienesti.

"Minä en katsoisi sinua niin, jos sinä et jaksaisi aina nälviä minua tai ystäviäni", Harry huomautti ystävällisesti.

"En minä sitä aloita koskaan", Draco lausahti yrittäen näyttää mahdollisimman kiltiltä ja viattomalta.

Harry nauroi toiselle, eikä luihuinenkaan pystynyt säilyttämään pokerinaamaansa. He makasivat maton päällä kuunnellen hiljaisuutta ympärillään. Draco heilutteli jalkojaan ja nojasi poskiinsa niin, että pojan silmät siristyivät ja tämä muistutti Nevilleä. Sitä Harry ei kuitenkaan ajatellut sanoa ääneen, ettei aloittaisi uutta maailmansotaa.

"Joten... Nyt, ei sillä että minua kiinnostaisi pätkän vertaa, mutta mitä tarkoittaa televisio?" Draco rikkoi hiljaisuuden.

"Televisio?" Harry toisti kohottaen kulmiaan.

"Minua ei siis millään tavalla kiinnosta koko asia, mutta se tuli mieleeni", Draco vastasi hieman liian nopeasti puhuakseen totta.

"Mistä sinä kuulit sen sanan?" Harry kysyi sitten hymyillen toisen kiinnostukselle.

"Ohimennen", Draco vastasi vähätellen.

"Jaa. No se on sellainen elektroniikkalaite, josta jästit katsovat ohjelmia", Harry mietti tajusiko toinen sanaakaan.

"Mitä ohjelmia?" Dracon ei onnistunut enää peittää mielenkiintoaan.

"Hassu", Harry hymyili toiselle, joka kurtisti kulmiaan.

"Potter, tuo kuulosti todella hinttimäiseltä", Draco kommentoi pilke silmäkulmassa.

"Ihanko tosi?" Harry ei pystynyt enää estämään nauruaan.

"Älä puhu noin rivoja minun seurassani", Draco nauroi heilutellen jalkojaan laiskasti.

"Mutta minä niin pidän rivojen puhumisesta kun olen kanssasi", Harry hymyili toiselle, joka mutristi huuliaan.

"Älä innosta minua, Potter. En takaa miten sinun käy jos jatkat tuota linjaa", Draco sanoi iskien silmää.

"Entä jos minä haluan sinun käyvän kimppuuni, kirjaimellisesti? Käy vaan käsiksi, minä odotan", Harry virnuili.

"En voi taata, että jäät henkiin", Draco murahti takaisin.

"No se nyt ei ole pääasia. Tärkeämpi juttu tässä on se, että saan koskettaa sinun ah-niin-kiinteää-ja-herkullista takamustasi", Harry nauroi.

"Oliko tuo joku kompa? Että minulla ei muka sitten olisi hyvä perse?" Draco kurtisti taas kulmiaan.

"En minä tiedä minkälainen takamus sinulla on. Tuo tänne se herkkupeppusi niin kokeilen", Harry virnisti mahdollisimman ilkeästi.

"Mikä ettei", Draco mumisi ja toisen kauhuksi nousi ylös.

Harry katseli virnistelevää luihuista, joka käveli hänen eteensä ja kääntyi ympäri pyllistäen.

"Voi elämä sinä olet sairas päästäsi", Harry kommentoi vaisusti yrittäen valmistautua tarraamaan kiinni.

"Me puhuimme tästä jo, Potter. Minä en suinkaan ole sairas, vaan rohkelikot ovat sairaita", Draco kommentoi heti.

"Paina se peppusi lattiaan äläkä keikistele siinä", Harry mutisi katsellen kaikkialle muualle kuin edessään pyllistävään Dracoon.

"Eli minulla on siis hyvä takamus, tiesin", Draco hihkaisi voitonriemuisesti ja istuutui Harrya vastapäätä polvilleen.

Harry hymähti toiselle ja antoi itsensä taas katsoa ympärilleen. Kaikessa koomisuudessaankin tilanne ei juuri naurattanut Harrya, joka tunsi olonsa hieman epämukavaksi toisen tuijotuksen alla. Koko päivä oli ollut yhtä hullunmyllyä ja nyt hän istui kahden Dracon kanssa jossakin merkillisessä huoneessa. Helpotuksekseen poika totesi, että Dracon aiheuttama – hmm - nöyryyttävä tilanne alkoi rauhoittua pikkuhiljaa.

Toisaalla, kolme kerrosta ylempänä Tähtitornissa oli hiljaista. Blaise uikutti edelleen, nyt tosin paljon hiljempaa, kun Neville oli tunkenut kätensä tämän suun eteen ja läpsäytti luihuista aina kun tämä vingahti. Oli täydellisen pimeää ja hiiskumattoman hiljaista. Varovasti, yrittäen olla aiheuttamatta melua Neville raotti kaapin ovea, jossa he Blaisen kanssa seisoivat kylki kyljessä. Kuu lakaisi tornin lattioita ja sai aikaan pelottavat varjot joka puolelle, mutta mitään ei näyttänyt liikkuvan huoneessa.

"Okei, Kalkaros on mennyt", Neville huokaisi ja päästi viimein irti toisesta.

"Nott? Finnigan?" Blaise kuiski astuen kaapista ulos Nevillen perässä.

Koko tilanne oli riistäytynyt täysin käsistä Harryn ja Dracon lähdettyä livohkaan. Kalkaros oli kaatanut liemensä lattialle, ja se oli vaarallista hengitettäväksi tai edes katsottavaksi. Dean ei kuitenkaan tajunnut olla yhtä vikkelä peittäessään kasvojaan, vaan poika sai kokea ensimmäisenä ja viimeisenä miten liemi vaikutti. Nevillellä tai Blaisella ei ollut hajuakaan mitä rohkelikolle oli tapahtunut, tämä oli vain kiljunut kuin tyttö ja selittänyt sekavasti jotakin tappavista, aseistetuista kalkkunoista. Kalkaros oli tietenkin vienyt pojan heti alas sairaalasiipeen huudettuaan vielä loppuporukalle puolisen tuntia, etteivät he saa lähteä huoneesta.

Kun Kalkaros oli poistunut rääkyvä Dean mukanaan, pojat olivat uskaltaneet laskea kasvojansa peittävät kaavut ja katsella ympärilleen. Huoneeseen oli laskeutunut sankka sumu. He olivat istuneet hetken hiljaa paikoillaan, kunnes päättivät mennä piiloon kiukkuista professoria. Neville oli valinnut piilopaikakseen lähimmän komeron, eikä kiinnittänyt huomiota siihen, mihin muut säntäsivät. Huonoksi onnekseen hän huomasi pian Blaisen hytisemässä komeron nurkassa ja joutui siksi jakamaan tämän kanssa saman piilon. He olivat seisseet komerossa varmasti yli tunnin uskaltamatta liikkua. Ympärillä oli ollut täysin hiljaista, ei askelia, narahduksia tai puhetta.

"Katsoitko sinä mihin Seamus meni?" Neville kysyi arastellen pimeää huonetta.

"E-en... Tiedätkö... Eikö me voitaisi mennä takaisin tuonne komeroon ja pysyä siellä aamuun asti?" Blaise piipitti pojan vieressä ja Neville tirskahti.

"On siinäkin luihuinen, pelkäät pimeää!" Neville murjaisi innoissaan.

"Ä-älä sinä s-siinä viisastele, i-itse pelkäät Kalkarosta!" Blaise mutisi takaisin hivenen loukkaantuneella äänensävyllä.

Neville sulki suunsa ja katsoi parhaakseen jättää keskustelu siihen. Hän ei juurikaan kaivannut Blaisea selittämään mitä hän pelkäsi ja mitä ei. Sitä paitsi, professori Kalkaros osasi ihan tosi olla hyvin pelottava, Neville päätti pöyhistellen rintaansa.

"Minulla on sitä paitsi nälkä", Blaise valitti kun he hiipivät eteenpäin pimeässä.

"Niin minullakin. Vatsani kurnii", Neville myönsi ja yritti parhaansa mukaan nähdä eteenpäin pimeässä.

"Odotas... Minulla taitaa olla taskussani jotakin naposteltavaa", Blaise tuumi ja huokaisi sitten väristen.

"Mitä nyt?" Neville hämmästeli tihrustaen toisen kasvoja.

"Kaapuni on jossakin lattialla. En minä uskalla sitä noukkia. Ties mitä tuolla lattialla ryömii", Blaise vastasi värähtäen uudestaan.

"Mäntti", Neville puuskahti ja laskeutui polvilleen kylmälle lattialle.

Hän haroi käsillään lattiaa ja osui ties mihin ihmeellisenmuotoisiin juttuihin, joiden tarkoitusperää ei voinut muuta kuin arvailla. Vaatteitakin lojui siellä täällä, mutta yksikään ei ollut Blaisen mainitsema kaapu. Viimein, monen minuutin ähkimisen ja puhkimisen jälkeen Neville osui napakymppiin ja repi löytämänsä kaavun taskusta kolme suklaasammakkoa.

"Löysin!" Neville hihkaisi ja katseli sitten ympärilleen.

Blaise kyyhötti kaukaisimmassa nurkassa täristen. Juuri siellä mihin Neville oli pojan jättänyt. Virnistellen itselleen Neville kompuroi tiensä kuunvalon avulla takaisin toisen luo ja ojensi Blaiselle yhden sammakoista.

"Älä huoli, Zabini. Minä olen tässä", Neville totesi äidillisesti ja näki toisen nyökkäävän helpottuneena.

Kerrosta alempana, muodonmuutosten luokkahuoneessa vallitsi hiljaisuus. Seamus kuunteli Theodoren hengitystä ja tunsi toisen kiivaat sydämenlyönnit vasten rintaansa. He olivat Kalkaroksen lähdettyä huoneesta rynnineet ulos ja lukkiutuneet muodonmuutosluokkaan McGarmiwan opettajanpöydän alle. Pöytä tosin oli sen verran pieni, etteivät he kaksin mahtuneet sinne. Niinpä Seamus oli nokkelana poikana tunkenut Theodoren edellä ja mönkinyt sitten tämän päälle. Vakuuteltuaan toisilleen, että tässä ei ollut mitään taka-ajatuksia pojat hiljenivät ja päättivät odottaa josko jotakin tapahtuisi. Muutamaan tuntiin mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja Seamus tunsi vartalonsa puutuvan huonossa asennossa.

"Onkohan jo turvallista mennä tupaan?" Seamus kuiskasi toiselle joka oli hetken vaiti.

"En minä tiedä", Theodore henkäisi takaisin ja niin he vaikenivat uudestaan.

Hiljaisuutta jatkui niin kauan, kunnes Seamus epäili niskansa katkeavan huonosta asennosta johtuen. Huonoon asentoon vaikutti se, että heidän kasvonsa olivat alta kymmenen sentin päässä toisistaan ja Seamus joutui koko ajan taistelemaan pitääkseen päänsä mahdollisimman kaukana toisesta. Pidemmän päälle se jumitti niskan täysin ja aiheutti suurta kipua.

"Tiedätkö, minulla on niskat aika jumissa", Seamus yritti varovasti sanoa, mutta toinen vain virnisti.

"Mitäs änkesit siihen, kukaan ei käskenyt. Oma vika, kuka käski olla sika", Theodore viisasteli ja Seamus tyytyi tuhahtamaan.

"Ihan tosi, koskee...", Seamus vingahti.

Sairaalasiivessä oli hiljaista. Dean tuijotteli kattoon yrittäen pitää suunsa kiinni. Hän oli vahingossa vetänyt henkeen Kalkaroksen liemestä pöllähtänyttä savua, ja sen seurauksena hän näki pelottavia näkyjä. Tälläkin hetkellä hän yritti olla välittämättä vieressään seisovasta viikatemiehestä. Tosin se oli aika vaikeaa, vaikka Pomfrey olikin juottanut hänelle ties mitä litkuja, harhakuvat lähtisivät vasta muutaman tunnin kuluttua.

"Ihan tosi, herra Viikatemies, sinä et ole yhtään pelottava. Tiedän, että olet siinä vain sen typerän liemen ansiosta", Dean nurisi huokaisten.

Viikatemies väläytti hänelle hampaattoman hymyn ja viikatteen terä häilähti kuunvalossa.

"Mitä jos olenkin täyttä totta?" mies kysyi matalalla, selkäpiitä karmivalla äänellä.

Dean siirsi katseensa tähän ja säikähti tosiaan. Mielikuvat eivät olleet siihen mennessä päästäneet ääntäkään, vain pyörineet hänen ympärillään. Tuskanhiki kihosi rohkelikon selkään kun tämä yritti näyttää mahdollisimman välinpitämättömältä.

"Ei, et sinä ole todellinen", Dean mutisi enemmän itselleen kuin miehelle.

"Enkö? Miten minä sitten pystyn puhumaan?" viikatemies hymyili häijysti ja päästi ilmoille rahisevan naurun, kun Dean kalpeni lakananvalkoiseksi.

Kolme tuntia myöhemmin Draco hätkähti hereille. Poika hieroi silmiään ja katseli ympärilleen uteliaana. Hän makasi kalliilla persialaisella matolla, vieressään suloisesti polvet vatsaan käpristynyt Harry. Pieni hymy levisi luihuisen huulille, kun tämä mönki lähemmäs toista ja painautui tätä vasten. Harry ynähti unissaan, muttei herännyt kun toinen kiersi kätensä hänen ympärilleen.

"Huomenta, Potter", Draco kuiskasi toisen korvaan ja Harry nytkähti pienesti räpytellen silmiään.

"Mmmh... Missä minä olen?" Harry kysyi unisesti ja tuijotti Dracoa sen näköisenä, että nukahtaisi pian uudestaan.

"Ei sillä ole väliä missä olet. Tärkeintä on, että olet minun kanssani", Draco valisti ja toinen haukotteli.

"Hitto... Kello on varmasti jo vaikka mitä", Harry muisti edellisen illan ja yritti nousta ylös, mutta toinen ei päästänyt.

"Ollaan vielä hetki ihan hiljaa", Draco kuiskasi ja sulki silmänsä toisen katseen alla.

Harry kohotti kulmiaan epäilevästi, mutta luopui aikeistaan nousta ja kävi takaisin makuulle. Hän venytteli ja haukotteli asettuen sitten selälleen. Draco mutisi jotakin epäselvää ja hymyillen kampesi itsensä puoliksi toisen päälle niin, että luihuinen nojasi päätään Harryn rintakehää vasten. Refleksinomaisesti Harry nosti kätensä silittämään toisen hiuksia.

"Tiedätkö, tämä on aika erikoinen tilanne", Harry virnisti sulkien myöskin raskaat silmäluomensa.

"Ei se mitään. Ei kukaan saa tietää", Draco lohdutti unisesti yrittäen päästä vielä lähemmäs toista.

*

Tähtitornissa vallitsi suorastaan pelottavan voimakas meteli. Neville ja Blaise olivat nukahtaneet molemmat edellisenä yönä lattialle vaatteiden päälle ja kuorsasivat nyt kilpaa. Ensimmäisenä heistä heräsi Blaise, joka tökki sitten toisenkin hereille.

"Nyt pitää olla nopea, meidän pitää päästä omiin tupiimme niin, ettei kukaan näe meitä", Blaise hoputti ja nousi ylös etsien omaa kaapuaan.

"Miksi kukaan ei saa nähdä meitä? Mikä kiire meillä on?" Neville nurisi, mutta nousi kuitenkin haukotellen ja venytellen ylös.

"Meillä on kiire, koska en halua törmätä Kalkarokseen käytävällä ja kukaan ei saa nähdä meitä, koska ei ole sopivaa kaveerata rohkelikkojen kanssa", Blaise selitti ja kiskoi samalla vaatteitaan ylleen.

"Luihuiset ja heidän typerät juttunsa...", Neville puhisi pukien itsekin samalla ylleen.

"Ei kun ihan tosi, Longbottom, kyllä minä ihan mielelläni sinun kanssasi olisin, mutta tiedäthän... En voi", Blaise jatkoi selittelyään.

"Et vain tahdo olla ystäväni, mutta kyllä minä ymmärrän. Kuka nyt tahtoisi olla tällaisen ruman ja lihavan ja...", Neville luetteli mutta toinen keskeytti hänet heti.

"Älä viitsi. Olet oikeasti todella mukava, ihan totta! Minulla ei ole koskaan ollut parempaa kaveria kuin sinä. Mutta se on siinä, kun me olemme eri tuvissa ja meidän ei kuuluisi olla kavereita", Blaise lohdutti kun he lähtivät laskeutumaan portaita.

"Pidätkö sinä minusta muka oikeasti?" Neville hämmästyi kulkien toisen perässä.

"No, olet paljon mukavampi kuin muut luihuiset. Äläkä nyt sano heille, että minä sanoin noin", Blaise vastasi laskeutuen yhä vain alemmas portaita.

"En tietenkään sano! Mukavaa, jos me voimme olla ystäviä", Neville riemastui.

"Joo, mutta ei kerrota muille mitään, eihän?" Blaise vielä varmisti.

Neville lupasi olla kertomatta ja niin matka jatkui iloisen puheensorinan ohella. Neville kertoili juttuja menneisyydestään, lähinnä siis kaikista niistä jutuista joita hän oli muilta kuullut. Blaiselta löytyi jokaiseen juttuun kattava kommentti ja myös omia juttuja kerrottavaksi. He huomasivat pian pitävänsä samoista asioista, kuten makeisista, leivonnaisista, mehuista ja nukkumisesta.

Sairaalasiivessä Dean sai viimein huokaista helpotuksesta. Matami Pomfrey oli unohtanut mainita, että lääkkeen otettuaan Deanin harhanäkymät saattaisivat ruveta juttusille. Viikatemies oli jo hävinnyt maisemista auringon noustessa, ja juuri sillä hetkellä hän ei nähnyt yhtäkään näkyä. Varmuuden vuoksi Pomfrey halusi kuitenkin pitää pojan siellä vielä sen päivän.

"Juo vielä tämä, kultaseni", Pomfrey ilmestyi näkyviin verhojen takaa höyryävä lusikka kourassaan.

"Taas lisää noita litkuja...", Dean mutisi nousten kyynärpäidensä varaan.

"Nämä 'litkut' auttavat sinua pääsemään lopullisesti eroon niistä harhanäyistäsi", Pomfrey napautti hieman loukkaantuneenoloisesti.

"Miten vain...", Dean jupisi ja joi lusikan tyhjäksi.

Polttava tunne levisi juoman mukana kurkkua pitkin vatsaan ja poika voihkaisi.

"Se polttaa vain hetken", Pomfrey lohdutti hymyillen ja katosi pois näkyvistä.

Ja samassa polttava tunne hävisi. Dean huokaisi ja laskeutui takaisin makuulleen sängyllä. Poika ihmetteli, miksi kukaan ei ollut vieläkään tullut katsomaan häntä, ei edes Harry tai Seamus. Todella kummallista.

Muodonmuutosten luokkahuoneessa Seamus huokaisi nautinnosta.

"Vähän alempaa... Hyväh... Aih, tuo sattui... Kovempaa? Ei noin kovaa!" Seamus huokaili ja toinen virnisti.

"Kuulostat ihan siltä kuin me harrastaisimme seksiä tai jotain", Theodore naurahti yrittäen hieroa välillä karkuun koittavan Seamuksen kipeytyneitä hartioita.

"Äh, sattuu...", Seamus irvisti eteensä.

Theodore virnisti ja hieroi oikein kovilla otteilla. He istuivat lattialla taulun edessä, Theodore polvillaan hieroen toisen olkapäitä ja selkää. Seamus huokaili, irvisteli, ynähteli ja inahteli vähän väliä. Kumpikaan ei kuullut kun luokan ovi hitaasti aukeni ja joku hiipi sisään. McGarmiwa tuijotti ihmeissään kahta poikaa lattialla työpöytänsä takana ja risti kädet rinnuksilleen. Ensimmäistä kertaa elämässään hän näki luihuisen hierovan rohkelikon hartioita - ensimmäistä kertaa elämässään hän näki luihuisen ja rohkelikon tulevan toimeen ilman nimittelyä ja herjoja. Uskomatonta!

"Herrat Finnigan ja Nott!" McGarmiwa palautti pojat maanpinnalle ja molemmat käänsivät päätään yllättyneinä.

"Äh, professori... Me vain... Öh...", Theodore yritti selittää punastuen korviaan myöten.

"Minä en edes halua tietää mitä te kaksi teette täällä", McGarmiwa jatkoi sitten asettaen kasvoilleen tuiman katseen.

"No katsos kun... Me olimme ihan kaikessa rauhassa Tähtitornissa kun Harryn ja Malfoyn piti opiskella taikaeläimiä, mutta sitten kaikki meni pieleen kun Malfoy riisui itsensä alastomaksi ja professori Kalkaros tuli paikalle ja räjäytti jonkun pullon ja...", Seamus puhui nopeasti ottaen etäisyyttä luihuisesta joka teki samoin.

"Vaiti! Minua ei liikuta päättömät selityksenne. Jälki-istuntoa, molemmille! Sekä luihuisilta että rohkelikoilta 25 pistettä", McGarmiwa huusi ja molemmat pojat vaikenivat heti.

Toisaalla Harry silitteli hajamielisesti vaaleita hiuksia ja hymähti. Draco oli nukahtanut uudestaan ja poika tuhisi pienesti vasten hänen rintaansa. Niin ärsyttävä ja hermoja raastava kuin Draco osasi olla, hän oli myös todella suloinen ja herttainen. Ainakin nukkuessaan, Harry päätti virnistäen. Haukotellen hän katseli outoa valoa hehkuvaa ikkunaa. Yöllä hän ei ollut pannut merkille, että siinä vaihteli haaleat kauniit värit koko ajan. Se sai pojan olon tuntumaan rauhalliselta, hieman uniseltakin ja ennen kaikkea turvalliselta. Ehkä hän kysyisi myöhemmin Dracolta mikä se oli. Mikäli Draco kohta heräisi siis.

Harryn mieleen muistui samassa myös esitelmä taikaeläintenhoitotunneille. Nyt se olisi paljon siedettävämpi toteuttaa, kun he tulivat joten kuten toimeen Dracon kanssa. Oikeastaan he tulivat todella hyvin toimeen keskenään. Mahtoikohan luihuinen ajatella Harrysta samoin? Harry painoi pienen suukon toisen hiuksiin ja hymyili onnellisesti. Tässä hänen kuului olla, ja tässä hän oli. Jos Draco ei pitänyt hänestä, niin hän laittaisi pojan pitämään. Keinolla millä hyvänsä.

"Herää, unikeko", Harry kuiskasi lopettamatta toisen hiusten näpläystä.

Draco ei liikahtanutkaan vaan jatkoi tasaista tuhinaansa.

"Malfoy, herää", Harry kuiskasi uudestaan ja toinen ynähti avaamatta silmiään.

"Meidän pitäisi varmaan kohta lähteä", Harry puheli hiljaa ja toinen ynähti uudestaan.

Harry hymähti painaen toisen suukon luihuisen hiuksiin. Tämä kohotti pienesti päätään ja mutristi huuliaan kutsuvasti. Virnistäen itselleen Harry painoi huulensa hetkeksi toisen huulille ja Dracon pää lysähti takaisin hänen rinnalleen pojan hymyillessä leveästi.

"Mitä sinä tunnet minua kohtaan?" Harry kysyi ja toinen rypisti otsaansa.

"Malfoyilla ei ole tunteita", Draco vastasi viimein ja Harry huokaisi liioitellusti.

"Olen tosissani. Koska minä pidän sinusta todella paljon ja mielestäni meidän pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä", Harry selitti ja toinen murahti.

"En halua sotkea tähän mitään hempeilyä, Potter. Me olemme tai emme ole, ei mitään ylimääräistä lässytystä", Draco mutisi ja Harry hymähti.

"No sitten me vain olemme", rohkelikko päätti hymyillen.

"On paljon helpompaa vain olla, kun ei tarvitse puhua", Draco selvensi vielä.

"Mutta kai minä saan aina välillä kertoa, kuinka paljon pidän sinusta?" Harry painoi taas pienen suukon toisen hiuksiin.

"Et. Tai saat, mutta minä en kuuntele. Mieluummin näytät miten paljon pidät minusta", Draco virnisti.

"Lohikäärmeeni", Harry hymähti uudestaan.

"Potter, minä sanoin ei lässytystä", Draco muistutti voimatta pidätellä huvittunutta hymyään.

"Olet silti lohikäärmeeni", Harry sanoi ja virnisti itsekseen.

[malla]

Teippiä ja liimaa
Osa 9

Harry katseli epäluuloisesti ympärilleen käytävällä. Missään ei näkynyt liikettä ja poika otti kiinni toisen kädestä johdattaen heitä eteenpäin. Kahdet hiljaiset askeleet vaelsivat käytävillä, kunnes he pysähtyivät portaiden eteen. Harry hymyili toiselle, joka virnisti takaisin.

"Ei lässytyksiä. Muistatko, me vain olemme", Draco totesi ja lähti sitten kävelemään rappusia alas.

"Olet silti aina ja ikuisesti lohikäärmeeni", Harry naurahti ja ehti kadota ylös vieviin portaisiin ennen kuin Draco kääntyi mukamas vihaisesti toista kohti.

"Niin olenkin", Draco kuiskasi hymyillen itsekseen ja jatkoi matkaansa.

Saapuessaan luihuisten tupaan poika ei voinut olla huomaamatta kireää tunnelmaa. Theodore istui yhdessä nojatuolissa näyttäen siltä, että yritti parhaansa mukaan upota suuren väärinpäin olevan kirjan taakse. Blaise istui tämän vieressä toimittamassa kenties samaa asiaa opuksensa takana.

"Mitä minulta jäi väliin?" Draco kysyi rennosti istuutuessaan poikia vastapäätä.

Blaise laski kirjaansa ja sen takaa paljastui punastuneet kasvot. Theodore pysyi turvallisesti kirjansa takana ja Draco kohotti heille kulmiaan.

"Asia on kuule niin, että..", Blaise aloitti vilkuillen samalla ympärilleen hieman pelokkaasti ja vaikeni Marcuksen istuutuessa murhaava katse kasvoillaan Dracon viereen.

"Helvetin palikka", Marcus sihisi tuijottaen Blaisea joka punastui yhä syvemmin ja piiloutui takaisin kirjansa taakse.

"Mitä hän on tehnyt? Mitä täällä on tapahtunut?" Draco kummasteli ja muisti samassa Tähtitornin ja sen tapahtumat.

Hän aikoisi vielä kuulustella Marcusta ja repiä tästä irti tiedon, mistä tämä kiusallinen ja erittäin nolo impotentti-huhu oli saanut alkunsa. Ensin hän kuitenkin tahtoi tietää miksi tuvassa oli niin kireä tunnelma ja miksi hänen kaverinsa piilottelivat murhaavilta katseilta kirjojen takana.

"Tuon älykääpiön takia me menetimme 25 pistettä", Marcus melkein huusi nyökäten raivoissaan kohti Blaisea.

"Miten niin? Miksi? Mitä hän teki?" Draco hämmästeli katsoen vuorotellen Marcusta ja Blaisea, josta ei näkynyt muuta kuin punaisena helottava otsa.

"Sopii kysyä sitä herra Tampiolta itseltään. Professori Kalkaros ei kertonut meille miksi hän vähensi pisteitä, mutta voin kuvitella tuon palikan tehneen jotakin todella typerää taas kerran. Kalkaros selitti jotakin pakoon lähtemisestä, on siinäkin todella urhea ritari, tekee jotakin typerää ja yrittää sitten lähteä karkuun!" Marcus huusi kiukkuisesti ja Draco tunsi poskiaan kuumottavan.

Hänellä ei ollut hajuakaan mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kun he olivat Harryn kanssa poistuneet tornista. Ilmeisesti kaikki ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan - ainakin kuulostaisi siltä että myös muut olivat lähteneet professoria karkuun. Todella typerää sinänsä, koska professori varmasti tunnisti heistä jokaisen. Ja kun ajatteli asiaa tarkemmin, niin kaikki oli oikeastaan ollut Dracon syytä. Miksi ihmeessä hän meni sillä tavalla riisuuntumaan kaikkien edessä!

"Ja puhumattakaan tästä herra Hierojasta!" Marcus jatkoi siirtäen polttavan katseensa Theodoreen, joka vinkaisi hiljaa kirjansa takaa.

"Herra Hieroja?" Draco toisti kohottaen kulmiaan.

"Tämä aasi meni tekemään jotakin vielä typerämpää! Helvetin ylikierroksilla käyvä teinipoika meni lähentelemään jotakin rohkelikkoa! Professori McGarmiwa oli löytänyt heidät puolialastomina ja Nott oli kuuleman mukaan hieronut toisen olkapäitä ja selkää; menetimme siitäkin 25 pistettä", Marcus pauhasi ja Dracolla oli vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla.

Ilmeisesti kaikki ei todellakaan ollut mennyt suunnitelmien mukaan tornissa. Marcus puhisi vielä hetken raivoaan ja lähti lopulta paikalta heittäen olkansa yli mahdollisimman ilkeitä katseita kahteen poikaan. Draco nousi virnistellen ylös ja nyökkäsi toiset seuraamaan. He kävelivät vaitonaisen huoneen läpi toiselle puolelle ja kiipesivät portaat Dracon makuusaliin. Crabbe makasi sängyllään mutta Goylea ei näkynyt missään.

"Okei, kertokaa nyt kumpikin mitä tapahtui sen jälkeen, kun me Potterin kanssa lähdimme", Draco huokaisi ja istuutui sängylleen välittämättä Crabben uteliaista katseista.

Sitä mukaa kun kaksikko eteni takellellen, Dracon virne leveni ja Crabbesta pääsi yhä enemmän säikähtäneitä vingahduksia.

Rohkelikkotornissa Harry nojautui pöydän yli kohti Hermionea ja hymyili leveästi.

"Se oli upeaa... Malfoy oli upea", Harry kuiskasi ja Hermione päästi ilmoille pienen kikatuksen.

"No? Teittekö te… tiedäthän", Hermione takelteli ja punastui pienesti pystymättä kuitenkaan estämään itseään.

"Ei, kun se jäi vähän kesken. Mutta minulla oli aivan mahtavaa, Malfoy oli kuin toiselta planeetalta", Harry supatti ja sai toisen huokaisemaan haaveksivasti.

"Voi Harry, olen niin onnellinen puolestasi. Ron ei varmasti tule ymmärtämään tätä asiaa ihan heti, mutta olen varma että hänkin on iloinen kun kuulee", Hermione oli yhtä suurta hymyä eikä Harrykaan voinut olla hymyilemättä.

Hän oli kertonut Hermionelle suurin pirtein kaiken mitä eilen illalla oli tapahtunut. Ron oli vetäytynyt makuusaliin päiväunille ja Hermione oli täten yksin oleskeluhuoneessa. Tyttö suhtautui asiaan kevyemmin kuin Harry oli aluksi ajatellut, ja toisen kasvoilta pystyi lukemaan todellista riemua ja onnea. Jostakin syystä Harryn oli paljon helpompaa kertoa Hermionelle tapahtumista, kun tyttö ymmärsi huokailla ja hihkaista juuri oikeissa kohdissa.

"No, mitä Malfoy sanoi, mitä hän teistä ajattelee?" Hermione hoputti Harrya kertomaan ihan kaiken sanaakaan unohtamatta.

Harryn kasvoille levisi vieläkin leveämpi hymy. Hehän vain olivat, niin Draco oli sanonut. Ei mitään kaavoja, ei sääntöjä, ei mitään, vain he kaksi ja ei kuitenkaan. Yhdessä ja erikseen. Olivat vain, hengittivät ja olivat.

"Me vain olemme", Harry totesi sitten yksinkertaisesti ja Hermione huokaisi uudestaan uneksuvasti.

"Voi Harry, tuo on todella romanttista!" Hermione näytti nieleksivän kyyneleitä ja Harry hymähti.

"No, miten teidän iltanne meni Tylyahossa? Anteeksi, olen vain pälpättänyt omia asioitani ja unohdin kokonaan, että te vietitte myös romanttisen illan yhdessä", Harry nolostui hieman, mutta tyttö vain huitaisi kädellään ilmaa.

"Sinä tiedät Ronin. Meillä oli mukavaa ja siinä kaikki. Ronista ei saa romanttista tekemälläkään", Hermione virnisti pienesti ja Harry nyökkäsi.

"Ron on kyllä vähän juntti, kun ei tajua minkälaisen naisen kanssa on tekemisissä. Jos minä olisin Ron, olisin jo vienyt sinut vihille", Harry virnisti ja Hermione nauroi.

"Älähän nyt liioittele. Kyllä Ron varmasti ymmärtää, mutta hän on niin ujo. Kyllähän sinä tiedät miten kauan raukalta meni hyväksyä, että hän piti minusta enemmän kuin ystävänä", Hermione sanoi ja vaipui sitten muistoihinsa hento hymy huulillaan.

Harry nyökkäsi ja katseli ensimmäistä kertaa kunnolla ympärilleen. Hän huomasi Seamuksen istuvan takan vieressä ja lähti tämän luokse. Hermione ei tuntunut olevan enää maan pinnalla, ainakaan tyttö ei reagoinut mitenkään, kun Harry kysyi tätä istumaan heidän luokseen.

"Miten on sujunut?" Harry kysyi istuutuessaan toista vastapäätä.

"Älä edes kysy", Seamus mutisi sulkien silmänsä.

"Ei sinulla nyt noin huonosti voi mennä", Harry nauroi ja toinen kohotti vakavana katseensa.

"Voi kuule, kyllä vain menee. Kohta kaikki saavat tietää, mitä minä tein Nottin kanssa. Tai siis en tehnyt, mutta he luulevat että me teimme", Seamus huokaisi ja Harry tyrskähti.

"Öh, mitä te sitten teitte?" Harry kysyi ja toinen huokaisi uudestaan.

"Pitkä juttu, kerron joskus myöhemmin", Seamus päätti heilauttaen kättään ilmassa.

Harry nojautui syvemmälle nojatuoliin ja sulki silmänsä. Poika hymyili pienesti muistellessaan edellistä iltaa ja Dracoa. Mitä tästä vielä tulisi, mihin tämä kaikki johtaisi? Ajatus hänestä ja Dracosta saman katon alla oli kerta kaikkiaan mahdoton, ja he kaksi käsi kädessä elokuvissa todella huvittava. He vain olisivat, ja sillä siisti. Mitäköhän muut sanovat, miten kaikki reagoisivat? Niin kuin Draco sanoi, pyhä Potter ja syntisen seksikäs Malfoy. Täydellinen katastrofi.

Harryn ajatukset keskeytti huoneeseen pelmahtanut uupuneen näköinen Dean. Poika puikkelehti ihmisten välistä ja istuutui Harryn viereen äärimmäisen väsyneen ja rasittuneen näköisenä. Seamus kysyi mitä aseistetuille kalkkunoille tapahtui, ja Dean näytti ärtyneeltä.

"Hitto, ne uhkailivat minua koko yön. Ja entäs sitten se virtahepo pinkissä paidassaan! Olen ihan kuolemanväsynyt. Hiton Kalkaros, pitikö hänen tulla sen litkun kanssa torniin juuri silloin", Dean vastasi hetken kuluttua ja Harry päätti olla puuttumatta asiaan.

Kalkkunat ja virtahevot eivät juuri houkuttaneet häntä, vaikka poika hymyilikin kun Seamus nauroi toiselle. Kaikilla tuntui olleen piinaava yö, paitsi Harrylla. Harry hymähti ja sulki silmänsä uudestaan kuunnellen toisten hiljaista puhetta edelleen hymyillen.

"No, miten teidän iltanne jatkui? Miksi ette tulleet katsomaan minua?" Dean kyseli ja Seamus huokaisi taas.

"Voisi sanoa, että minun iltani oli pahempi kuin tuhat kalkkunaa konekiväärien kera. Vietin yöni McGarmiwan työpöydän alla seuranani Nott", Seamus kertoi ja Harry kuuli toisen naurahtavan hieman oudoksuen.

"Miksi hitossa sinä olit McGarmiwan pöydän alla jonkun luihuisen kanssa?" Dean hämmästeli ja Seamus liikahti.

"Pitkä juttu. Jotenkin me vain päädyimme sinne Kalkarosta pakoon ja kaikkea sellaista. Sitten itse McGarmiwa saapui paikalle ja asia kävi monta astetta hankalammaksi", Seamus mutisi ja Dean tuhahti.

"Mitäs meidän kultapojillemme kuuluu?" jonkun ivallinen ääni sai Harryn aukaisemaan silmänsä.

Fred nojasi Seamuksen tuoliin ja George istuutui parhaillaan Deanin käsinojalle naama ilkeässä virneessä.

"Rohkelikkojen ylpeydet. Seamus, onko niskasi kipeä? Voisin kyllä hieroa sitä, ilman muuta, mutta kun en ole kiinnostunut samasta sukupuolesta", George hymyili mukamas pahoittelevasti ja Seamus tuhahti.

"No älä nyt tuhahtele, kyllä se Nott vielä pääsee sinua hieromaan joku kaunis päivä uudestaan", Fred virnisti.

"Ja hyvällä tuurilla Nott tekee sinulle muutakin kuin hieroo olkapäitä", George vihjaili ja Seamus heitti kaksosiin murhaavan katseen.

Harry yritti olla nauramatta ääneen, joka alkoi olla todella vaikeaa kaksosten jatkaessa Seamuksen ja Theodoren tekemisistä. Lopulta hän tyrskähti ääneen ja huonoksi onnekseen molemmat Weasleyt käänsivät katseensa häneen.

"Hei, Fred, katsos pyhää Potteria", George virnisti ja Harry tunsi poskiaan kuumottavan.

Tuskin kaksoset tiesivät siitä, mitä Draco oli hänelle sanonut. Mistä he muka olisivat senkin tiedon onkineet? Vaikka oikeastaan kaksoset olivat aina perillä kaikesta tapahtuneesta ja enemmästäkin, joten sinänsä se ei olisi ollut mitenkään epätavallista.

"On tainnut syntisen seksikäs Malfoy sekoittaa kultapoikamme pollan pahemman kerran", Fred virnisti ja Harry oli varma, että hänen poskensa loistivat punaisina kuin omenat.

"Miten te tuon tiedätte?" Harry mumisi ennen kuin ehti kieltää mitään.

"Me tiedämme kaiken, rakas Harry", Fred kuiskasi lumoutuneena.

"Ja kerro lohikäärmeelle terveisiä kun taas näet häntä", George huikkasi kun kaksoset tekivät lähtöä.

Harry tuhahti ja käänsi katseensa Seamukseen, joka kohotteli kulmiaan. Dean näytti siltä, että räjähtäisi ihan minä hetkenä tahansa nauramaan.

"Lohikäärme? Syntisen seksikäs Malfoy? Pyhä Potter?" Seamus toisteli kohottaen kulmiaan yhä vain ylemmäs.

Harry mutisi jotakin epäselvää ja nousi ylös. Poika pakeni makuuhuoneeseen ja päätti, että nyt olisi oikea aika puhua Ronin kanssa. Hän työnsi varovaisesti huoneen oven auki ja livahti ääneti sisälle. Ron makasi sängyssään selkä ovelle päin ja näytti nukkuvan. Harry kuitenkin epäili, sillä poika ei tuhissut niin kuin aina teki.

"Ron?" Harry huikkasi pitäen silmällä toisen selkää.

Ron kääntyi hitaasti toiselle kyljelleen ja tuijotti Harrya hiljaa.

"Meidän pitäisi varmaan jutella, tai jotain...", Harry tuijotti lattiaan kun ei keksinyt mitä nyt sanoisi.

"Kuule, Harry. Se on ihan okei, että olet Malfoyn kanssa", Ron puhui harkitulla äänensävyllä ja Harry kohotti yllättyneen katseensa toiseen.

"Täh?" hän murahti ymmärtämättä, mitä Ron oli juuri sanonut.

"Niin että... Ole vain Malfoyn kanssa, te sovitte hyvin toisillenne. Tai ette oikeasti sovi ollenkaan, mutta sinä näytit jotenkin niin - onnelliselta hänen kanssaan. Kuule, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Niin kauan, kun Malfoy ei sekaannu minun asioihini tai tule meille kesäisin kylään, hyväksyn teidät täysin", Ron selitti ja jokainen sana tuntui olevan suunniteltu tarkoin etukäteen.

"Ai? Mutta emme me seurustele Malfoyn kanssa. Me vain olemme", Harry levitteli käsiään.

"Tiedätkö, minä vain säikähdin silloin kun näin teidät kaksi käytävällä eilen illalla. Merlin, Malfoyhan oli melkein kokonaan alastomana!" Ron huudahti ja punastui pienesti.

Harry ei kerta kaikkiaan tiennyt mitä sanoa. Hän hymähteli ja mutisi jotakin epäselvää Ronin jatkaessa luentoaan. Toinen selitti kaikkea maan ja taivaan välillä, lähinnä vain toisteli, että Malfoy ei sitten koskaan tulisi saamaan kutsua päivälliselle, vaikka luihuinen kuinka yrittäisi. Harry seisoi paikoillaan tuntien itsensä todella hölmöksi. Hän ei todellakaan ollut suunnitellut niin pitkälle, kuin mitä Ron tuntui ajatelleen.

"Ja minä tiedän, että Hermione varmasti tahtoo olla ystävä Malfoyn kanssa ja lässyn lässyn lää, mutta sellaista ei tule koskaan tapahtumaan. Minä en tule koskaan olemaan kaveri Malfoyn kanssa, en vaikka se olisi viimeinen tekoni ja se vetyperoksidi-pelle olisi ainoa ihminen maan päällä", Ron alkoi tulla selityksissään loppuun ja Harry mutisi edelleen jotakin epäselvää.

"Ja Malfoyn on turha edes kuvitella, että hän pääsisi koskaan käymään minun kodissani. Ihan tosi, se on Malfoy-vapaata aluetta ja tulee aina olemaan. Jos minä koskaan muutan Hermionen kanssa yhteen, tiedän hänen alkavan suunnittelemaan, että ostamme punaisen talon jossa on iso vaja ja vajassa miljoonia kotitonttuja pelastettavana. Mutta kun Lucius Malfoy kuulee poikansa ja sinun suhteesta, hän tietysti ajaa Malfoyn kotoaan ja sitten tämä on ilman asuntoa ja tiedän Hermionen mielellään sijoittavan sen rupikonnan sinne kotitonttujen sekaan, mutta se ei yksinkertaisesti käy päinsä", Ron selitti suu vaahdossa.

"Minä en oikeastaan ole suunnitellut noin pitkälle tulevaisuutta", Harry mutisi, mutta Ron ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaan jatkoi edelleen.

"Sanot sille lellitylle pelkurille, että on ihan turha tulla minun luokseni juttelemaan. Minä en voi sietää Malfoyta, ja jos sinä et olisi sinä, olisin katkaissut välimme. Mutta koska sinä todella olet sinä, voin koittaa hyväksyä asian ja suhtautua siihen - hmm... aikuismaisesti. Hermione aina väittää, että minä suhtaudun tiettyihin asioihin lapsellisesti, mutta hän ei voi koskaan sanoa, etteikö Malfoy käyttäytyisi minua lapsellisemmin", Ron puhua palpatti ja Harry vain seisoi tyrmistyneenä pojan edessä.

Koko puhetta kesti vielä hetken aikaan ja Ron päätti kaiken sanomalla yhteen hengenvetoon: "Eli minulle se on ok, että sinä menet naimisiin Malfoyn kanssa ja te homoilette koko loppu elämänne, mutta älkää puhuko minulle, jos teidän suhteessanne ilmenee ongelmia. Minä en todellakaan aio kuunnella mitään puhetta peppuihottumasta tai anaaliseksistä."

Harry mietti edelleen mitä hittoa hänen kuuluisi nyt sanoa. Koska poika ei muutaman minuutin sisällä keksinyt yhtään mitään järkevää sanottavaa, hän mutisi taas jotakin epäselvää ja hautautui sänkyynsä kasvot kirkkaan punaisina.

*

Draco haukotteli syvään ja katseli ympärilleen. Theodore hänen vieressään yritti parhaansa mukaan väijyä näkymättömissä, mutta pojan perään huudeltiin silti kaikenmoisia hieroja-juttuja. Blaise hiipi Dracon toisella puolella ja alkoi jo toipua kokemastaan kriisistä. He istuutuivat tutuille paikoilleen luihuisten pöytään ja automaattisesti Dracon katse harhaili kohti rohkelikkoja. Rohkelikkojen pöydässä ei tosin istunut Harrya, vaan kolmikosta paikalla oli Ron, sekä muutamia muita samalta luokalta. Neville yritti kenenkään huomaamatta vilkuttaa Blaiselle, joka nyökkäsi päätään muutaman tuuman tervehtiäkseen huomaamattomasti.

"Voi kuinka söpöä", Draco mutisi Blaiselle joka heitti häneen vihaisen mulkaisun.

"Älä sinä nyt puutu tähän. Mitä itse pelleilit sen Potterin pojan kanssa, mitä? Ihan yhtä lailla sinä olet nyt huonossa asemassa veljeiltyäsi rohkelikkojen kanssa", Blaise rutisi takaisin.

"Niin, mutta minun tekemisistäni ei tiedä koko koulu", Draco huomautti ylväästi ja sai aikaan epämääräistä mutinaa Blaisen suunnalta.

"Onko Finnigan syömässä?" Theodore kysyi yrittäen edelleen piiloutua vihaisilta katseilta hivuttautumalla mahdollisimman alas tuolillaan.

Draco vilkaisi uudestaan rohkelikkojen pöytää kohti ja nyökkäsi huomatessaan Seamuksen ja Deanin istuvan Ronin lähettyvillä. Oli kummallista, että Harry ei ollut tullut syömään. Hiljalleen aamiaiselle ilmestyi enemmänkin ihmisiä, Hermione istuutui kirja sylissään Ronin viereen ja kulmiaan kohotellen Draco seurasi katseellaan, kun tyttö muiskautti pojan poskelle märän suukon.

"Oksettavia nuo Rohkelikon tytöt", Draco mutisi ääneen ja pahaksi onnekseen huomasi pian Marcuksen kuulleen sen.

"Onko sinulla jotakin tyttöjä vastaan? Älä vain sano, että sinä kuulut samaan kastiin kuin nuo kaksi!" puhuessaan Marcus osoitti haarukallaan Blaisea ja Theodorea, jotka molemmat yrittivät taas hautautua pöydän alle.

"En minä niin sanonut. Minä vain olen ja minä ja Potter vain olemme", Draco vastasi ivallinen hymy huulillaan ja toinen kurtisti kulmiaan.

"Mitä sinä tuolla tarkoitat? Mitä sinä ja Potter olette?" Marcus tivasi ja Draco huomasi pojan äänestä erottuvan pakokauhun.

"Me vain olemme", Draco totesi sama hymy huulillaan ja nosti katseensa juuri parhaillaan sisään kävelevään Harryyn.

Harry kiirehti äkkiä omalle paikalleen Ronia ja Hermionea vastapäätä. Draco ei voinut olla laittamatta merkille kireää tunnelmaa salin toisella puolen. Ron vilkuili koko ajan hänen suuntaansa, kun taas Harry istuutui selin Dracoon. Hermione hymyili tietäväisesti Dracolle aina kohdatessaan tämän katseen.

"Mitä hittoa se Potter on nyt mennyt noille urpoille selittämään...", Draco mutisi nousten ylös.

"Minä voisin käydä kysymässä Finniganilta yhtä juttua", Theodore selitti punastuen ja nousi myös.

"Minun pitää – köh - yksi juttu vain", Blaise köhisi nousten myöskin.

Draco virnisteli tietävän näköisenä ystävilleen ennen kuin he kaikki kolme lähtivät kävelemään kohti rohkelikkojen pöytää. Moni luihuinen pisti sen merkille enemmän kuin vihaisina ja muutama rohkelikkokin huomasi heidän lähestyvän. Kasvoiltaan täysin punainen Theodore, käsiään hermostuneesti vääntelevä Blaise ja ilkeä virnistys kasvoillaan kävelevä Draco istuutuivat kaikki sanaakaan sanomatta rohkelikkojen pöydän ääreen. Draco istuutui Harryn viereen, Blaise istuutui Dracon viereen Nevilleä vastapäätä ja Theodore istuutui Blaisen ja Seamuksen väliin.

"Huomenta, Potter. Huomenta, Granger. Weasley", Draco nyökkäsi jokaiselle, tosin Ronia hän vain mulkaisi nopeasti.

"Mitä sinä? Miksi te..." Ron änkytti ja Draco huokaisi liioitellusti.

"Tiedätkö, pyhä Potter, nuo sämpylät ovat todella hyvän makuisia. Kannattaa todella kokeilla", Draco neuvoi kiinnittämättä mitään huomiota suutaan aukovaan Roniin.

"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Harry kysyi hermostuneen pingottuneella äänellä katsellen Dracoa yllättyneenä ja selvästi nolostuneena.

"Enkö minä saa muka istua tässä jos haluan? Minä halusin vain päästä sinun lähellesi", Draco kehräsi ja Ron veti leipää väärään kurkkuun alkaen yskiä mahdottomasti.

"Oi miten söpöä!" Hermione hihkaisi pystymättä estämään itseään.

"Äh, älä viitsi", Draco mutisi heittäen hehkuvaan Hermioneen nopean mulkaisun.

"Ihan tosi, Malfoy, oliko sinulla jotain asiaakin?" Harry tivasi yrittäen olla välittämättä leipäänsä tukehtuvasta Ronista.

"No ei oikeastaan. Ei kun oli sittenkin", Draco vastasi ja hymyili kierosti.

Hermione hakkasi Ronia selkään, jotta poika ei olisi heittänyt veiviään keskellä suurta salia. Blaise ja Neville keskustelivat jotakin hiljaisella äänellä ja Theodore sekä Seamus mutisivat myöskin keskenään jotakin epämääräistä mahdollisimman hiljaa.

"Ajattelin tässä, että mitähän sinä olet näille meistä kahdesta mennyt sanomaan?" Draco kysyi nyökäten kohti heitä vastapäätä istuvaa paria.

"En mitään. Mehän vain olemme", Harry vastasi ja hieman epäillen voiteli Dracon neuvomaa sämpylää.

"Totta, me vain olemme. Miksi me emme siis voi olla lähekkäin?" Draco kiehnäsi ja varovasti liikkui lähemmäs toista.

Ron sai kahta kauheamman yskäkohtauksen ja Hermione joutui hakkaamaan poikaa kaikilla voimillaan selkään saadakseen tämän hengittämään normaalisti. Harry näytti erittäin vaivaantuneelta, kun Draco puski itsensä ihan kiinni toisen kylkeen.

"Pyhä Potter ja syntisen seksikäs Malfoy! Hyi teitä!" Fred huusi pelmahtaessaan veljensä kanssa saliin.

Draco näytti puulla päähän lyödyltä ja Harry yritti vajota alemmas tuolillaan. Se oli tosin aika vaikeaa, koska samalla hän veti Dracoakin alemmas, eikä poika siihen suostunut.

"Mitä sinä sanoit, Weasley?" Draco rykäisi ja kaksoset katsahtivat toisiinsa.

"Loistehuone ei ole mikään lasten leikkipaikka, Malfoy", George valisti ja Draco punastui sitä mukaa kun Harry kohotti kulmiaan.

"Satuimme kuulemaan pätkiä keskusteluistanne tässä yksi ilta. Lohikäärme? Harry, tuo oli jo aika imelää", Fred napautti ja nyt oli Harryn vuoro punastua korviaan myöten.

"Potter-katse?" George naurahti katsoen Dracoa huvittuneena.

Draco mutisi jotakin läksyistään ja pakeni paikalta. Blaise ja Theodore juoksivat toisen perään ja Harry nousi huokaisten seisomaan.

"Minä menen - katsomaan mihin Malfoy häipyi", Harry selitti katkonaisesti ja viiletti luihuisten perään.

"Minä sanoin hänelle, että en halua kuulla sanaakaan heidän suhteestaan", Ron kääntyi katsomaan Hermionea vakavana.

"No mutta eikö se ole hienoa, että Harry on viimein löytänyt jonkun itselleen? Mielestäni Harry ja Draco sopivat hyvin yhteen", Hermione sirkutti ja kaksoset hänen vieressään leikkivät oksentavansa.

"Ei, Hermione, he eivät sovi hyvin yhteen ja se ei ole Draco, vaan se on Malfoy", Ron väitti vastaan, mutta tyttö ei enää edes kuunnellut toista vaan uppoutui haaveisiinsa.

Harry käveli Dracon ja kumppaneiden perässä jonkin aikaa, ennen kuin he huomasivat hänet. Draco kääntyi kohtaamaan toisen katseen ja hymyili.

"Et kestä kahta minuuttiakaan erossa minusta", vaalea luihuinen virnisti ja Harry tuhahti.

"Tulin vain katsomaan, ettet kuole ikävään", rohkelikko virnisti takaisin.

Blaise ja Theodore mutisivat jotakin lässytyksestä ja hiipivät vähin äänin pois paikalta. Harry ja Draco sen sijaan jatkoivat hitaasti eteenpäin. Harry tuijotteli kenkiään kun he astelivat hiljaisella käytävällä kohti kirjastoa ja Dracon katse harhaili siellä täällä.

"Tiedätkö, meidän pitäisi ehkä opetella kutsumaan toisiamme etunimillä", Draco rikkoi hiljaisuuden ja Harry kohautti pienesti olkiaan.

"Minä kutsuisin sinua mieluummin kyllä lohikäärmeekseni, mutta kai pelkkä Draco kelpaa", rohkelikko virnisti ja toinen hymähti.

"Hyvä on, Harry. Hyvä on", Draco huokaisi pienesti kun he saapuivat kirjaston ovien eteen.

"Voitaisiin tehdä se esitelmä", Harry ehdotti hieman kiusaantuneena äkillisestä hiljaisuudesta.

Draco nyökkäsi ja he astuivat sisään tunkkaiseen kirjastoon.












Viiden vuoden kuluttua:

"En halua mennä sinne", Draco mutristi huuliaan ja toinen rypisti otsaansa.

"Se ei ole siitä kiinni, mitä sinä haluat ja mitä et, Draco. Me menemme sinne koska meidät on kutsuttu ja se on meidän velvollisuutemme", Harry selitti nojautuen taaksepäin tuolillaan.

"Minä en tule", Draco päätti ja Harry huokaisi.

"Draco, älä käyttäydy kuin kakara. Pue päällesi", Harry ärähti hieman kiukkuisesti ja itsekseen tuhahdellen toinen puki vaatteita ylleen.

"Minä en sitten jää sinne pitkäksi aikaa", Draco ilmoitti kun hän oli saanut puettua ylleen.

"Ei sinun tarvitsekaan. Me menemme vain pistäytymään ja tulemme sitten takaisin kotiin", Harry selitti heittäen takkaan hormipulveria.

"Ja katsokin, että en joudu istumaan lähelle yhtäkään Weasleyta", Draco vielä nurisi, kun Harry astui takkaan.

Perillä vallitsi iloinen puheensorina ja muutamat ihmiset tulivat heti tervehtimään Harrya ja mököttävää Dracoa. Vähän väliä Harryn piti tönäistä toista kylkeen, jotta tämä suostuisi kättelemään tuttuja, mutta muuten he pääsivät olohuoneeseen sen kummemmitta kommelluksitta.

"Ah, Harry ja… ja - niin! Tervetuloa!" Ron kajautti huomatessaan kahden miehen lähestyvän.

"Oi miten mukava nähdä sinuakin, Weasley", Draco tervehti ja sai aikaan ivallisen hymyn kun toinen tuhahti vähättelevästi.

"Tulkaa toki katsomaan Elleniä. Hän on todella kaunis", Ron kehotti ja johdatti heidät ihmisten läpi kohti huoneen toisella puolella kyhjöttävää kehtoa.

"Lapset ovat rumia", Draco protestoi ja Harry läppäisi toista päälakeen.

"Oi, hän on todella kaunis. Saanko ottaa hänet hetkeksi syliin?" Harry hymyili katsellessaan pientä lasta.

"Ei tuo ole kaunis. Tuo on ruma, se haisee pahalle ja huutaa koko ajan", Draco nurisi ja Harry läppäisi tätä uudestaan.

"Ota vain", Ron kehotti välittämättä Dracon mutinoista.

"Malfoy!" joku karjaisi ja Draco kohotti katseensa Harrysta, joka parhaillaan kumartui kehdon ylle hieman epäilevän näköisenä.

"Nott!" Draco riemastui huomatessaan toisen hiipivän lähemmäs jonkinlainen drinkkilasi kädessään.

Oli riemastuttavaa, että Ronin ja Hermionen lapsen, Ellenin, ristiäisissä oli sentään edes yksi luihuinen hänen lisäkseen. Pieni puistatus kävi Dracon lävitse, kun mies tajusi ketä roikkui Theodoren käsivarressa. Eivätkö he olleet vieläkään tajunneet erota?

"Ja Finnigan. Miten onkaan mukava nähdä teitä", Draco hymyili parhaimpaa tekohymyään ja Seamus tuhahti.

"No on joo. Pää kiinni, Malfoy", Seamus mutisi juuri kun Draco oli aikeissa huomauttaa miehen vaatetuksesta.

Ilta päättyi Dracon osalta tekohymyä hymyiltyä niin paljon, että miehen leuka oli ihan jumissa ja Harryn osalta niin, että hän oli puhunut suunsa kuivaksi uteliaille ihmisille, jotka halusivat kysellä yhä vain uudestaan miten hän päihitti Voldemortin. Harry ja Draco hyvästelivät Hermionen ja Ronin sekä pikkuisen Ellenin, Harry halaamalla jokaista ja Draco heittämällä alentavia katseita koko perheeseen Harryn kyynärpäästä huolimatta. Lopulta he pääsivät takaisin omaan asuntoonsa ja Harry lysähti suoraan sängylle kaikki vaatteet yllään.

"Pyhä Harry ja hänen ylitsepääsemätön kiltteytensä. Voisit joskus todella kieltäytyä noista typeristä kutsuista ja me voisimme jäädä kotiin", Draco valitti edelleen kömpiessään toisen viereen.

"Mitä me täällä muka tekisimme kaiken aikaa?" Harry kysyi ja sai Dracon virnistämään.

"Minulla on miljoonia eri suunnitelmia tylsyyden varalle ja nyt juuri ajattelin toteuttaa niistä yhden", Draco kehräsi ja Harry virnisti kun toinen alkoi riisumaan hitaasti vaatteitaan.

"Olet aina tuollainen. Kun menemme tapaamaan sinun kavereitasi, sinä osaat käyttäytyä, mutta kun kyse on minun ystävistäni käyttäydyt kuin pieni kakara", Harry motkotti ja toinen virnisti uudestaan.

"Ja sehän tarkoittaa sitä, että sinä et ole kouluttanut minua tarpeeksi hyvin. Olisiko aika kenties rankaista tuhmaa poikaa?" Draco kuiski ja Harry veti toisen alleen.

"Minä opetan sinulle hieman tapoja, herraseni", Harry kuiskasi toisen korvaan ja painoi huulensa tämän poskea vasten.

"Oi joi kun minua pelottaa. Olen ollut niin tuhma", Draco mutisi ja Harry hymähti suudellen kapeita huulia hitaasti ja omistavasti.

"Sinua pitää kouluttaa", Harry virnisteli ja toinen vinkaisi, kun hän asettui makaamaan hänen päälleen koko painollaan.

"Kyllä, kouluta minua, rankaise minua, olen ollut tuhma", Draco mutisi vielä kun Harry virnistellen repi loputkin vaatteet tämän yltä ja sai viimein itsensä kuorittua ylimääräisistä vaatekappaleista.

Hieman myöhemmin he istuivat sylikkäin sohvalla ja Harry silitteli sylissään makaavan Dracon hiuksia kuunnellen toisen rauhallista hengitystä.

"Kaduttaako sinua koskaan, että me olemme tässä nyt?" Harry kysyi hiljaa ja toinen nielaisi.

"Kyllä minua siinä mielessä, että isäni ei enää anna minulle viikkorahaa", Draco vastasi ja Harry hymähti.

"Rakastatko sinä minua?" Harry jatkoi kyselyään ja toinen tuhahti.

"Eikö me joskus kauan sitten sovittu, että ei lässytyksiä?", Draco mutisi, mutta Harry ei lopettanut vielä.

"Pitäisikö meidän erota? Taikamaailma on meitä vastaan", Harry jatkoi ja Draco tuhahti uudestaan.

"Paskat me niistä välitämme. Me vain olemme", Draco totesi ja Harry huokaisi.

"Joskus vain tuntuu - meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin seksi. En minä valita, se on mahtavaa, mutta me emme tee koskaan mitään muuta yhdessä", Harry mumisi ja Draco tuhahti taas.

"No mennään ostamaan askarteluvälineet ja ruvetaan yhdessä väsäämään joulukoristeita valmiiksi", Draco murahti.

"Sinä et kuitenkaan tekisi mitään ja minä joutuisin tekemään kaiken", Harry torui ja toinen virnisti.

"Miten niin en tekisi? Viime joulunakin minä tein vaikka mitä. Paistoin pipareita, liimasin valokuvia albumeihin ja teippasin rikkinäiset tontut kokoon", Draco selitti ja Harry naurahti.

"Draco, sinä et leiponut yhtäkään piparia. Sinä söit oman osuutesi taikinasta ja aloit melkein itkemään kun en meinannut antaa sinulle yhtä piparia omistani", Harry muistutti ja toinen huitaisi kädellään ilmaa.

"Mutta minä olin hengessä mukana", Draco totesi äkkiä ja Harry virnisti.

"Etkä sinä myöskään liimannut yhtäkään valokuvaa kansioihin. Sinä kaadoit liiman lattialle ja koska se oli sinun mielestäsi todella hauskaa yritit liimata kissaamme siihen", Harry virnuili edelleen ja toinen yritti pitää yllä pokerinaamaansa.

"No, ei se ihan noin mennyt. Tuo kissa vain sattui koko ajan kävelemään siihen liimaan", Draco selvensi vilkaisten nojatuoliin käpertynyttä kissaa.

"Juuri niin. Etkä sinä myöskään teipannut yhtäkään tonttua kokoon. Sinä ostit kaupasta ilmastointiteippiä ja teippasit kaikki Ronin joululahjat kattoon kiinni", Harry muistutti vielä ja toinen naurahti.

"Pakkohan minun oli! Weasley söi meidän viimeiset tähtitortut", Draco selitti ja Harry hymyili.

"Olet hassu. Lohikäärmeeni", Harry mutisi ja toinen huokaisi liioitellusti.

"Ei lässytyksiä, Harry. Me vain olemme", Draco turisi heti.

"Me vain olemme", Harry toisti hymyillen.

[Feratu]

Miten kukaan ei ole laittanut kommenttia?
Yhdellä sanalla. Ihana.
Tämä oli jotain niin... AH! tosi sulonen tuo loppu ja WAAAAH!!!! en keksi moitittavaa.
En voi lopettaa virnistelyä, Gwaaa~~ love<3

[Rakkaudenkaipuu]

AAAAW voi luoja miten ihana ;ooo<3

hassua tosiaan että näin vaan 2 on kommentoinu tähän rakastin tätä ficciä : tän tyylisiä pitäis olla enemmän. 

[Jokuwannab]

Gaah, tää on ihana! Repeilyttävä, sopivan pituinen ja ylisulonen ficceröinen Nii kuin Rakkaudenkaipuu sanoikin jo tossa, tällaisia ficcejä pitäis olla enemmän! Pidin muuten tosta "Me vain olemme"-jutusta, toimi hyvin.

Aww,
~Jokuwannab

[^veerä^]

Sairaalasiivessä oli hiljaista. Dean tuijotteli kattoon yrittäen pitää suunsa kiinni. Hän oli vahingossa vetänyt henkeen Kalkaroksen liemestä pöllähtänyttä savua, ja sen seurauksena hän näki pelottavia näkyjä. Tälläkin hetkellä hän yritti olla välittämättä vieressään seisovasta viikatemiehestä.

En mä tota mitenkään revenny

Ihan mahtava. Mä osasin kuvitella kaikki noi tapahtumat eli hyvin kuvailtu!!
Rakastin tätä ja tota ja noita kohtia tuolta ja koko ihanaa fikkkkkkiä

Kiitos nauruista<333

[Sevenripsi]

Löysinpäs! Koitin etsiä tätä fikkiä, koska yhtenä iltana poimin täältä monta auki koneelle ja niistä yhden lukeminen jätti minut oikein hyvälle mielelle joten halusin rustata kirjoittajalle pienen kommentin kiitokseksi... niin, se oli siis tämä fikki ^^ Mielettömän hauska ja kutkuttava kokonaisuus! Dracon laahaaminen rohkelikkotorniin oli ainoa lievästi puuduttava kohta, sitä olisi varaa hieman tiivistää. Vaikka lukemisesta on jo muutama viikko, niin tähtitornin tapahtumat saavat minut vieläkin kikattelemaan mielessäni  

[Pikku-Kissa]

HAA!!!
Pitkän ja tuskellisen etsinnän jälkeen löysin tämän fikin uudestaan!
*tuuletus ja bileet*
Yksi sana. Tää on aivan ihana.
No okei okei, neljä sanaa.
En bongannu ees virheitä (niku mä niitä ees ettisin saati löytäisin)
No rakentavaa ei löydy, ei ihme...

Pikku-Kissa kiittää ja nukahtaa näppikselle

[Database Error]

Voi tämä oli suloinen n____n
Tykkäsin kovasti. Muutamia kielioppivirheitä löysin, mutta niitä en ala tässä nyt korjailemaan x)
Kiitän!

[Cherina]

Tää on ihan ylisöpöä.
Kuhumuja... Räsypokkaa... Ristiäisiä... Kaikki mitä hyvään ficciin tarvitaan   
Pyhä Potter ja Syntisen Seksikäs Malfoy (ihan niinkuin joku pystyisi väittämään vastaan  )
Weasley kaksoset oli kanssa ihania. Ne tietää aina kaiken...
Mutta niin, tää oli loistava.

[mutasota]

Luin tän ficin tänään ja pidin todella paljon.

Ensinnäkin oli hauskaa kun idea alkoi tuota aineesta, työstä, projekstista, mikä se nyt olikaan ja ficci loppu siihen kun ne vihdoin muisti sen.
Yleensä Harryx Draco ficeissä keskitään vaan ja ainoastaan siihen H/D:hen mutta tässä oli muitakin parituksia paljon ja keskityttiin muittenkin velhojen ja noitien elämään.
Kans tuo ''me vain olemme'' oli ihana. Se  toi semmosen vapautuneen välin pitämättömän tunnelman tähän.

Tämä ficci on ollut varmaan paras tähän mennessä lukemani hoodee.
Tykkäsin siis tosi paljon. En vain tajunnut jotain kohtia ihan oikein mutta se ei häirinnyt ollenkaan.

Eniten hahmoissa pidin Fredistä ja Georgesta, ainakin silloin kun he kiusasivat suuressasalissa Harrya ja Dracoa.
Pidin epilogin, tai ton 5 vuoden päästä osion lopusta. Se sopi tähän tosi hyvin niinkuin sopi ''oikeankin'' ficin lopetus.

Heti alkulauseissa tiesin että tämä on varmasti tosi hyvä fic.

Luvut olivat sopivan pituisia ja tapahtumat eivät edenneet yhtään liian nopeaa.
En vain tajunnut tuota nimeä. teippiä ja liimaa en osaa päätellä sitä mitenkään muuten kuin tuon epilogin joulumuistoista.

hyviä kohtia oli paljon mutta laitan tähän vain murto-osan.

"Kaduttaako sinua koskaan, että me olemme tässä nyt?" Harry kysyi hiljaa ja toinen nielaisi.

"Kyllä minua siinä mielessä, että isäni ei enää anna minulle viikkorahaa", Draco vastasi ja Harry hymähti.

Toi oli niin hauska kohta. En ainakaan muista että tässä olisi lukenut henkilöitten ikiä mutta veikkaan 17? paitsi tossa viiden vuoden päästä sitten 22. Ei kuitenkaan varmaan hirmusen vanhia.
Harry oli just tollanen romantikko. Ja raco sitten jaksoi hokea aina tuota ettei Harry saa hössöttää.
Nauroin tuossa kohdassa tsi paljon.

"Malfoyilla ei ole tunteita", Draco vastasi viimein ja Harry huokaisi liioitellusti.

Toi oli jotenkin tosi... hieno lause. Se sai tuntumaan että Draco olisi joku robotti yms.
Kans oi Harryn välinpitämättömyys oli ihailtavaa. Tykkäsin kans tosi paljon.

"Vähän alempaa... Hyväh... Aih, tuo sattui... Kovempaa? Ei noin kovaa!" Seamus huokaili ja toinen virnisti.

"Kuulostat ihan siltä kuin me harrastaisimme seksiä tai jotain", Theodore naurahti yrittäen hieroa välillä karkuun koittavan Seamuksen kipeytyneitä hartioita.

Rohkelikkoxluihuinen.
Tykkäsin kans tästä ihan älyttömästi. Ton alun kun luin olin sillee ''mitäääääääh?'' mutta ei se sitten kun vain hieronut >:------(

En nyt jaksa quottaa enempää ettei tää rakentuis pelkästä quottauksesta.

En osaa sanoa oikein mitään muuta, kaikki on nyt sanottu ja taisit saada selville että pidin ihan tajuttomasti =)
kirjoita lisää, just tälläsii epäselvii ficcei.

kiitos ♥

[Layra]

Aww, tää on niin söpö : D Ei tuu järkevää, kiitos.
       - L

[Nuutti|]

Ah, miksi mä sekosin täysin?
Jootuotanoin. Ootas hengittelen hetken... *henkäyssisäänhenkäysulos*
Aah, tämä oli mielettömän söpö ficci. Draco/Harry paritukset on jotain ihan mahtavaa ja täydellistä ja niin söpöä..!
Varsinkin kaikki lohikäärmeet ja syntisen seksikkäät Malfoyt. Hiww, mä täällä nautin yhtäkkisestä söpistelykohtauksesta. <3
Mä olen nauranut täällä ihan sairaan paljon. Draco raukka, miten ne sen päätä tiputteli ja hakkasi. :'33
Theodore ja Seamus, ah mikä pari Ja Blaise ja Neville. Ja Harry ja Draco. Hiiwiwwwwwwww. *w*
Mä niin haluaisin kirjoittaa pidemmän, mutta ei vain pysty. <3
Liian lumoutunut kirjoittamaan enempää.
Kiit♥s,

Suklaamurunen