Kirjoittaja Aihe: Enemmän surua kuin koskaan, S  (Luettu 5130 kertaa)

Jennea

  • Vieras
Enemmän surua kuin koskaan, S
« : 18.07.2008 15:22:07 »
// Alaotsikko: FF100, Weasleyn kaksoset, albumihaaste, S, one-shot.

Title: Enemmän surua kuin koskaan.
Author: Jennie
Rating: S
Pairings: Ei mainita sellaisia.
Päähenkilöt: George ja Fred Weasley.
Genre: Surua ja murhetta eli siis angst.
Disclaimer: Hahmot ovat J.K Rowlingnin luomia, joten en omista heitä. Kappale ei myöskään kuulu minulle. En saa tästä korvausta.
Summary: Miksi hän oli jäänyt tänne yksin? Hän ei halunnut olla yksi. Hän halusi olla kaksi.

A/N: Osallistuu siis Albumihaasteeseen Anssi Kelan kappaleella Joki. Kuuntelin sitä kappaletta ja kuvailusta tuli heti mieleen Kotikolo ja sen ympäristö, joten kirjoitin tällaisen ficcin, sillä rakastan kaksosia. Osallistuu myös FF100.


Enemmän surua kuin koskaan


Kymmenittäin kumisaappaita. Rehottavia kukkapenkkejä. Lakastuneita rikkaruohoja. Vikkeliä menninkäisiä. Suhisevia hyönteisiä.

George käveli puutarhassa hajamielisesti. Hän työnsi kädet syvemmälle farkkujensa taskuihin ja katseli, kun kaksi menninkäistä aloittivat tappelun keskenään. George ei jaksanut erottaa niitä kahta otusta toisistaan. Hän ei halunnut. Hän halusi antaa heidän leikkiä. Eivät heidän pienet nyrkit kuitenkaan pystyneet vahingoittamaan toisiaan. Kaksi menninkäistä oli kuin kaksi veljeä.

George huokaisi ja ohitti menninkäiset ja suuntasi edemmäs, jättäen Kotikolon selkänsä taakse. Hän näki vasemmalla puolellaan joen virtaavan. Vapaana ja villinä. George muisti miten hän veljiensä kanssa meni aina nuorena pyydystämään joesta kaloja ja säikyttelen niillä sitten Ginnya ja Percya. Georgea alkoi hymyilyttämään. Hän halusi mennä joelle. Muttei kuitenkaan mennyt. Se ei enää olisi sama asia. Se ei tuntuisi enää samalta. Ei enää koskaan.

George jatkoi matkaansa ja ohitti muutaman vanhan tammen, kunnes huomasi minne hän oli huomaamattaan kävellyt. George katseli ympärilleen. Ketään ei näkynyt.
Hän astui lähemmäs pientä, puista vajaa, joka oli näytti vanhalta ja ränsistyneeltä. Katolla kasvoi sammalta ja ovessa oli muutamia suuria halkeamia. George avasi varovasti vajan oven, joka oli hieman raollaan.
Vajasta pöllähti Georgen kasvoilla ummehtunut ja tunkkainen haju. Siellä ei oltu käyty moneen vuoteen. George avasi oven kokonaan, jotta saattoi mennä vajaan sisään.
George katseli ympärilleen. Kaikki näytti siltä, kuin hän oli muistellutkin. Vasemmassa nurkassa oli rikkimenneitä luutia, seinillä roikkui muutamia vanhoja takkeja ja paitoja. Oikeassa nurkassa oli patoja ja pannuja, joiden sisällä näytti olevan muutama kenkä. Koko vaja oli täynnä tavaraa, joka näytti olevan joko rikki tai muuten vain käyttökelvotonta. Ja jokaisen tavaran päällä oli paksu pölykerros.

George astui edemmäs ja suuntasi kohti muutamaa isoa säkkiä, jotka olivat kauimmaisessa nurkassa. George istahti säkkien päälle. Hän muisti lukemattomat kerrat, kun he kaikki olivat täällä. Ron ja Ginny olivat yleensä halunneet vain leikkiä maassa olevilla kävyillä ja kivillä, kun taas Bill ja Charlie lensivät innoissaan luudilla, Percyn lukiessa mielellään jotakin kirjaa läheisen puun juurella. Ja Fred ja George…

George painoi päänsä alas. Niin, hän ja Fred olivat katselleet kateellisina isoveljiään ja kun kukaan ei nähnyt, pojat olivat tulleet vajaan, ottaneet luudat ja lennelleet niillä.
Joskus kun talossa riideltiin, Fred ja George olivat mielellään tulleet vajaan. Kauas huudoista ja epäystävällisistä sanoista. He olivat makoilleet säkkien päällä ja jutelleet. Tai sitten nukkuneet.

George kävi pitkäkseen säkin päälle. Näin hän oli aina ollut täällä. Ja Fred viereisellä säkillä. George katsahti oikealle puolelleen. Ei ketään. Säkin päällinen oli tyhjä. Yllätys.

George makasi vielä hetken aikaa säkin päällä, kunnes sitten muisti mitä he myös olivat tehneet. George nousi säkin päältä ja siirsi säkkejä pois, jotta niiden takana oleva seinä näkyisi paremmin. George meni lattialle nelinkontin, jotta hän näkisi. Ja siellä ne olivat. Seinässä. Kaikki nämä vuodet. Vieläkin luettavissa.

Fred & George, 6 vuotta.

Rohkelikko ainiaan!

F ja G, hähää, 10 vuotta.

Percy on limainen räkäklimppi. F&G

Gred ja Feorge, 11 vuotta, todellisia rohkelikkoja.

Fred ja George Weasley, 12 v.

Me, perheemme fiksuimmat, 13 vuotta.

Fred ja George. Hyvää joulua!

Kaksoset, 14 vuotta.

Heh, hyvää syntymäpäivää me!!

Rupisammakot on kivoja, varsinkin kun laittaa ne Percyn pöksyihin!



Aina kun he olivat olleet kahdestaan vajassa, he olivat raaputtaneet seinään kirjoituksia tai piirustuksia. Aina he eivät tietenkään muistaneet, mutta yleensä.
George luki kirjoituksia hymy huulillaan. Yleensä hän ja Fred kirjoittivat vain nimikirjaimensa ja seinä olikin suurimmaksi osaksi täynnä F&G-kirjoituksia. Mutta se oli heidän juttunsa. Vain heidän kahden. Kukaan muu tiennyt seinästä. Vain he.

George huomasi myös vanhan paperinpalan, jonka he olivat Fredin kanssa kiinnittäneet seinään, kun olivat 13 vuotiaita. Se oli valokuva. Hieman haalistunut, mutta kuitenkin hyvässä kunnossa. Siinä Fred ja George seisoivat omassa huoneessaan ympärillään monta lahjapakettia. Fredillä oli kädessään uusi luuta ja George oli juuri avaamaisillaan uutta pakettia. Molemmat virnistivät toisilleen ja sitten kääntyivät katsomaan kameraan leveästi hymyillen.

George katseli kuvaa. Hän ei saanut silmiään irti siitä. Hän halusi takaisin tuohon aikaan. Hän halusi takaisin siihen aikaan, kun kaikki oli hyvin. Kaikki oli helppoa. Hän halusi takaisin Fredin luo.

George tunsi miten kyyneleet valuivat vuolaina hänen poskillaan. Hän oli estänyt niitä tulemasta jo liian pitkään. Nyt oli hyvä aika. Hyvä aika surra. George hautasi kasvonsa käsiinsä ja itki. Hän istui valokuvan edessä ja itki niin kauan, kunnes kyyneleitä ei vain tullut. Suru hänen sisältään ei kuitenkaan ollut yhtään helpottanut. George uskoi, ettei se koskaan lähtisi.

George nousi seisomaan ja laittoi säkit uudestaan seinää vasten, jotta seinäkirjoitukset peittyivät. ja nojaili vajaan seinään hetken aikaa. Antoi itselleen hetken aikaa muistella. Muistaa hyvät sekä huonot ajat. Sen jälkeen George astui vajasta ulos ja sulki oven perässään kiinni.

George seisoi hetken aikaa raikkaassa ulkoilmassa ja hengitteli hetken aikaa syksyn tuoksua. Hän lähti kävelemään takaisin samaa reittiä mitä oli tullutkin pää maahan suunnattuna.

Hänellä oli ikävä veljeään. Sellainen ikävä, jota ei pystynyt edes kuvailemaan. Georgesta tuntui, ettei hän ollut koskaan aikaisemmin edes tuntenut näin. Niin suurta tunnetta. Hän tunsi myös jotain muuta. Oliko se rakkaus? Ei hän tiennyt miltä rakkaus tuntui. Ei hän ollut koskaan ollut rakastunut. Miltä se tuntui? Tuntuiko se tältä? Totta kai hän rakasti perhettään, mutta se oli itsestäänselvyys. Ei sitä edes tarvinnut sanoa. Oliko hän edes koskaan sanonut sitä ääneen? Fredille? Hän ei muistanut. George toivoi, että oli. Sillä hän tosiaan rakasti veljeään. Enemmän kuin mitään.

Useimmat sanoivat Georgelle, ette he tietävät miltä hänestä tuntuu. George ei usko heitä. Tietävätkö he miltä tuntuu mennä nukkumaan illalla ja toivoen, ettei koskaan enää heräisi. Ettei tarvitsisi enää tuntea näin. Tietävätkö he miltä tuntuu, kun jokainen esine ja asia muistuttaa siitä ihmisestä, jota kaipaisi juuri eniten vierelleen sillä hetkellä, mutta tietäen ettei se kuitenkaan ole mahdollista. Ettei hän enää koskaan näkisi Frediä. Tietävätkö he miltä Georgesta tuntui sanoa hyvästit veljelleen, parhaalle ystävälleen. Tietävätkö he miltä tuntuu, kun ikävä raastaa sydäntä niin kovaa, että se tuntuu kidutukselta. Miltä tuntuu menettää osa itseään toisen ihmisen mukana.

Mitä hän oli ilman Frediä? Ei mitään. George ei tuntenut enää itseään.

Miksi hän oli jäänyt tänne yksin? Hän ei halunnut olla yksi. Hän halusi olla kaksi.

Tietääkö Fred taivaassa miten kova ikävä Georgella on häntä?

George toivoi, että tiesi. Fredin oli pakko tietää. Olivathan heidän sydämensä veistetty samasta puusta. He olivat yhtä. He tunsivat toistensa ajatukset ja tunteet. Pakko Fredin oli tietää, että George kaipasi häntä.

Pakko, George ajatteli ja kyyneleet purkautuivat taas hänen poskilleen, kun hän istahti tutun puun juurelle ja antoi itselleen taas aikaa surra. Georgen suruaika kestäisi hänen koko elämänsä.


****

Kappaleen sanat, joista mieleeni tuli Kotikolo: Anssi Kela - Joki

Joen mutkassa on talo
Pieni tila peltoineen
Pihamaalla suuri koivu
Joka nousee korkeuteen
Kun olin nuori poika
Tuohon koivuun kiipesin
Ja kauas maailmaan ääriin
Sieltä nähdä yritin

Joen rantaan, tähän paikkaan
Isoisä aikanaan
Saapui kirkkain silmin
Toteuttamaan unelmaa
Omin käsin raivas pellot
Kaatoi yksin suuret puut
Maailman jääräpäisin mies
Isoisä vastaan muut

Minä menen joen luokse
Katson vettä virtaavaa
Se uupumatta juoksee
Kohti merta suurempaa
Vuodet vaihtuu, aika muuttuu
Työ ei milloinkaan
Isät raataa, he metsät kaataa
Ja pojat perii maan
Joki virtaa vaan

Suomi joutui sotaan
Ja isä syntyi maailmaan
Jossa leikkimisen sijaan
Pojat pantiin raatamaan
Toimeentulo oli niukkaa
Hän varttui känsät käsissään
Kirkonkylään muutti tyttö
Jolla oli nauru silmissään

Pari vuotta häiden jälkeen
Isä sai tilan hoitaakseen
Ja minä olin vuoden vanha
Kun äiti muutti taivaaseen
Hän oli mennyt jokeen uimaan
Ainakin niin uskotaan
Häntä löydetty ei koskaan

Minä menen joen luokse
Katson vettä virtaavaa
Se uupumatta juoksee
Kohti merta suurempaa
Vuodet vaihtuu, aika muuttuu
Työ ei milloinkaan
Isät raataa, he metsät kaataa
Ja pojat perii maan
Joki virtaa vaan

Isä alkaa olla vanha
Voimat hiljaa häviää
Nyt eläimet ja pellot
Kaipaavat uutta isäntää
Minä olen ainut lapsi
Ei ole ketään muutakaan
Joka isieni työtä
Pystyisi jatkamaan

En tahdo tätä taakkaa
Tahdon oman elämän
Saatan olla isän poika
Vaan en silti ole hän
En vanhan miehen silmiin
Enää pysty katsomaan
Mutten kuulu tähän paikkaan

Minä menen joen luokse
Katson vettä virtaavaa
Se uupumatta juoksee
Kohti merta suurempaa
Vuodet vaihtuu, aika muuttuu
Työ ei milloinkaan
Isät raataa, he metsät kaataa
Ja pojat perii maan
Joki virtaa vaan
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 17:36:31 kirjoittanut Vanilje »

biotdf

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #1 : 18.07.2008 16:09:46 »
Kyyneleet valuivat silmistäni sievinä puroina :'(

Siis aivan tavattoman kaunista ja surullista... Oma seinä, täynnä kirjoituksia...

Lainaus
Ja siellä se ne olivat. Seinässä. Kaikki nämä vuodet.

Tässä vaiheessa parahdin itkuun oikein kunnolla. Niisk. Ja pilkunnussija muistuttaa, että tuon se -sanan voi ottaa pois.

Lainaus
Tietävätkö he miltä tuntuu, kun jokainen esine ja asia muistuttaa siitä ihmisestä, jota kaipaisi juuri eniten vierelleen sillä hetkellä, mutta tietäen kuitenkaan ettei se ole mahdollista.

Toiinen itkupuuska. Pilkunnussija tahtoo muistuttaa, että tässä voisi kyllä vähän selvemmin lukea: ...mutta tietäen ettei se kuitenkaan ole mahdollista.

Lainaus
Hän ei halunnut olla yksi. Hän halusi olla kaksi.

 :'( :'( :'( Tarvitsen nessu-paketin.

Kaunis ficci. Ja itkettävä.

biotdf

Ringo

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #2 : 19.07.2008 00:00:33 »
Ei, eikä. Nyt minäkin aloin itkemään. 'töräyttää äänekkäästi nenäliinaan'
Kyyneleet valuivat jo ensimmäisissä kappaleissa, sillä Fred oli yksi suosikkihahmoistani, ja hirvittävä ajatus että hän kuoli. ,__.'
Järkytyin Row-tädin teosta. Itkin, kun luin sen kohdan KV:stä, ja ääh. :' D
en saa nyt mitään järkevää kommenttia aikaiseksi.
Taaskaan.
Jennea, suutun sinulle kohta, saat minut nykyään jatkuvasti sanattomaksi, ja muut finiläiset pitävät minua pian kommentteihin kykenemättömänä idioottina. :D
Mutta siis, pidin tästä todella paljon. (:

Lainaus
Miksi hän oli jäänyt tänne yksin? Hän ei halunnut olla yksi. Hän halusi olla kaksi.
Eih. tuntuu että vuodan kohta kuiviin. :'D Freddie ei saa kuolla. :''<


ja muutenkin juuri täsmälleen nuo samat kohdat, mitä biotdf tuossa edelläni mainitsikin.
Voi apua, tämmöisten kirjoittaminen pitäisi kieltää Suomen laissa.
Kiitos tästä.
-Ringo-

Surunmurhaaja

  • Arvuuttaja
  • ***
  • Viestejä: 2 618
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #3 : 19.07.2008 02:06:04 »
Lainaus
George katseli kuvaa. Hän ei saanut silmiään irti siitä. Hän halusi takaisin tuohon aikaan. Hän halusi takaisin siihen aikaan, kun kaikki oli hyvin. Kaikki oli helppoa. Hän halusi takaisin Fredin luo.
aloin itkemään ja itken nytkin :'( :'( hirveän surullista, veljekset erotetaan toisistaan :'( :'( 
Lainaus
Tietävätkö he miltä tuntuu mennä nukkumaan illalla ja toivoen, ettei koskaan enää heräisi. Ettei tarvitsisi enää tuntea näin. Tietävätkö he miltä tuntuu, kun jokainen esine ja asia muistuttaa siitä ihmisestä, jota kaipaisi juuri eniten vierelleen sillä hetkellä, mutta tietäen ettei se kuitenkaan ole mahdollista. Ettei hän enää koskaan näkisi Frediä. Tietävätkö he miltä Georgesta tuntui sanoa hyvästit veljelleen, parhaalle ystävälleen. Tietävätkö he miltä tuntuu, kun ikävä raastaa sydäntä niin kovaa, että se tuntuu kidutukselta. Miltä tuntuu menettää osa itseään toisen ihmisen mukana.
Lainaus
Mitä hän oli ilman Frediä? Ei mitään. George ei tuntenut enää itseään.
:'( :'( itken silmät päästäni, veljekset erotettu toisistaan :'( tää on niin surullista, en toivu tästä koskaan :'( tämä on samalla nii kaunis ja surullinen :'(
Vanhan runontekijän sanoin
Täynnä uhmaa ja kauneutta
Luon rannanmitan valkeaa vaahtoa
Sinut kauniina kuin kärsivä jumala

iittaliia

  • ***
  • Viestejä: 93
  • by prootage
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #4 : 19.07.2008 23:22:55 »
Voi ei tälläsii saa tehdä! Ihmiset itkee silmät päästään!  :'( :'(
Meikä itki jo, kun luki Fredin kuoleman KV:stä, mutta en haluuu uskoo että se kuolee! Fred ei SAA kuolla!  :'(
Ohjaajat on munannut kaikki muutkin Potteri elokuvat, niin viimestä ne ei saa munata!  >:(


 :'( :'( :'( :'(

Ringo

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #5 : 19.07.2008 23:27:23 »
Lainaus
Ohjaajat on munannut kaikki muutkin Potteri elokuvat, niin viimestä ne ei saa munata!
kröh, anna anteeksi Jennea, mutta pakko nyt hiukan kommentoida iittaliian kommenttia.
Ohjaajat saisivat kyllä mokata sen Fredin kuoleman, mitään muuta mokaa minäkään en hyväksy.
..Oli pakko sanoa tuo. :'D
Anteeksi offi.

Jennea

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #6 : 19.07.2008 23:41:22 »
biotdf: Kiitos kun sanoit virheistä, ihan omia mokia oli vaan. Ja apua, et uskokaan miten hyvältä tuntui kuulla, että liikutuit. Öh, kuulosti omassa päässä paremmalta tuo lause. :D Siis en tarkoita silleen hyvältä, vaan sillee. No, tiedäthän. Että tämä ficci herätti tunteita. :) Kiitoskiitos kun luit ja kommentoitkin!

Ringo: Fredin kuolema oli yksi surullisimmista koko kirjasarjan aikana, ja hieman hämmennyin kun Rowling sivuutti sen kaiken vain parilla hassulla lauseella. Fredin olisi kuulunut saada hautajaiset! Tai siis, meidän olisi kuulunut lukea niistä hautajaisista. :) Voiii, älä ala inhoamaan mua :< Tykkään vaan kirjottaa tällasia surukertomuksia, enkä tiedä miksi. Jotenkin ne on aidoimman tuntuisia. :) Kiitos paljon kun luit!

Deehoo: Laita äkkiä silmäsi takaisin siihen nassuusi! Nyt alkaa tuntumaan kauhealta, kun olette kaikki itkeneet. Ei tämän näin pitänyt mennä. Äh, mitä mä sanon. Totta kai tämän piti saada liikuttumaan. :D No ei, kun oikeesti ihanaa, jos tykkäsit! Kiitoskiitos kun luit ja jaksoit kommentoida!

iittaliia: Fredin kuolema oli minunkin mielestäni vääryys. Ja muutenkin, eikö Weasleyden perhe ole jo kärsinyt ihan tarpeeksi ja sitten vielä poja kuolema. Jotenkin niiiin väärin. Mutta kiitos sinulle kun luit ja kommentoit, tuntuu mukavalta!

Ringo: Offit ei haittaa! Ja niinpä, olet oikeassa. Tuon mokan minäkin hyväksyisin. :)

/// Niin ja hei muuten, tajuaako tosta alusta jo, että George on tosiaan jäänyt yksin, että ficci kertoo Fredin kuoleman jälkeisestä ajasta? Tajuaako sen tosta summarysta? Ihan muuten vain näin mietiskelen. (:
« Viimeksi muokattu: 20.07.2008 00:46:18 kirjoittanut Jennea »

biotdf

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #7 : 20.07.2008 00:50:39 »
OFF!

Dobbyn ja Fredin kuolema pitää munata.

OFF päättyy

Luin uudestaan noita pääkohtia ja taas itkin :'( Surullista...

Harry Potter

  • ***
  • Viestejä: 581
  • Sulttaani
    • Eleabin kynäilyt (pahasti kesken)
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #8 : 20.07.2008 01:29:04 »
Heittäydyinpäs minä tunteelliseksi, paljastan, että minäkin aloin itkeä. Tiedän, miltä tuntuu menettää läheinen, joten tämä kosketti minua. Onnistuit kuvailemaan Georgen tuskan uskotttavasti, se on todella hyvä taito. Tuntui, kuin olisit laittanut tähän palasen itseäsikin, tuntui niin uskottavalta.

Lainaus
Useimmat sanoivat Georgelle, ette he tietävät miltä hänestä tuntuu. George ei usko heitä. Tietävätkö he miltä tuntuu mennä nukkumaan illalla ja toivoen, ettei koskaan enää heräisi.
Se on totta, ei kukaan voi tietää ellei ole itse kokenut menetyksen tuskaa. Voi vain kuvitella sitä kipua, hui kamala olen hirmu tunteellisella päällä :D Älä välitä.
Kiitän todella paljon tästä, todella hyvää tekstiä. Täydellistä sanoisinko :)
Ainiin, olen rakastunut avatariisi. Tom on todella komeana=)

Jennea

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #9 : 20.07.2008 01:45:37 »
biotdf: Ai niin, totta. Ei pidä unohtaa myös Dobbya (kauheeta kun alkoi tekemään heti mieli kirjoittaa ficci Dobbysta, hmmm), jonka kuolema oli melkein aivan yhtä surullinen kuin Fredinkin. Ja älä sinä elää lue tätä, jos kyynelkanavat ei pysy kiinni, en haluu et vuodat kuivii tai jotai. ;D

eleanor: Menetys tuntuu aina kauhealta ja yritin eläytyä siihen, kun oma kaksoisveli kuolee. Se tuntuu vielä jotenkin.. kamalammalta, vaikka jokainen menetys on, mutta vielä erityisen. Kiitos ihanista sanoistasi, piristivät ihan hurjasti tätä unetonta yötäni! Kiitos kun luit! Ja heh kiitos, pidän itsekin tuosta avataristani, vaikka onkin hieman rakeinen kuva. :)

Lainaus
Tuntui, kuin olisit laittanut tähän palasen itseäsikin, tuntui niin uskottavalta.

Voi olla mahdollista..

miisa

  • ***
  • Viestejä: 208
  • © miisa
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #10 : 09.08.2008 23:36:16 »
Koska rakastan kaksosia ihan älyttömästi, itkin koko ficin ajan ja nyt tästä itkusta ei sitten tule loppua, joten on vähän hankala silmät sumeana kirjoittaa mitään, mutta yritetään. Teksti on todella kaunista, tunteet aitoja ja Georgea käyn niin paljon sääliksi, että ihan sydäntä viiltelee:'''< Ja tätä lukiessani vielä soi taustalla Bryan Adamsin Brothers under the sun, niin voi kuolema tätä angstia nytten. Ääwäw, en saa mitään rakentavaa tai mitään aikaiseksi. Pitää kadota itkeskelemään quetettuani vielä tämän:
Lainaus
Mitä hän oli ilman Frediä? Ei mitään. George ei tuntenut enää itseään.

Miksi hän oli jäänyt tänne yksin? Hän ei halunnut olla yksi. Hän halusi olla kaksi.
Näihin kohtiin rakastuin.

Jennea

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #11 : 02.09.2008 17:01:15 »
miisa: Uuh, minäkin rakastan kaksosia! Fredin kuolema oli mielestäni niin väärin ja julmaa Georgea ajatellen. ):  Mutta kiitos sinulla ihanasta kommentistasi!

ifirit

  • ***
  • Viestejä: 31
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #12 : 08.09.2008 00:02:43 »
Lainaus
Voi ei tälläsii saa tehdä! Ihmiset itkee silmät päästään!
Olen täsmälleen samaa mieltä mutta silti...

eih... ei saa kirjottaa noin surullisia yhtään huonommin kuin todella hyvin (tämän saisi siis mielestäni kirjoittaa)

Jennea

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #13 : 10.09.2008 14:46:03 »
ifirit: Minusta on mukavaa, että tämä ficci saa nostatettua tunteita pintaan. Kiitos paljon kun kommentoit!

Jennea

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #14 : 25.11.2008 21:33:04 »
Ancka: Jotenkin minusta on hienoa kuulla, että tämä ficci saa tunteita pintaan, ihan minkälaisia vain. Se oli myös tarkoitukseni. Todella mukavaa, että luit ja pidit. Kommenttisi oli älyttömän kiva lukea, piristää ihanasti tuollaiset kauniit sanat. :)

Effect

  • kakkupää
  • ***
  • Viestejä: 38
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #15 : 11.07.2009 20:32:54 »
Weasleyn kaksoset ovat yhdet lempihahmoistani kirjassa, joten olen vihainen Rowlingille, että hän laittoi Fredin kuolemaan! Murr =D


Mutta joo, tämä ficci oli todella ihana, minäkin itkeä tirautin. Kuvailit tosi kauniisti ja koskettavasti Georgen tunteita. Herätti minussa suurta myötätuntoa ja halua etsiä George käsiini ja halata ja rutistaa oikein kunnolla.

Eipä oikein tämän enempää irtoa, olen niin hurmioitunut ficistäsi : )

Charlielle

  • ***
  • Viestejä: 56
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #16 : 11.07.2009 21:31:52 »
FredGeorge<3
Kaad, kuuntelin sellasta surullista musiikkia taustalla ja luin tätä.
Mielettömän hyvin oot kirjottanu, pystyin kuvittelee ton kaiken,  hyvin olit kuvaillu=)
Itkin, koko jutun läpi.
<kiitosihanastaficistä3

Charlielle.
Make your own opinions.
Don't use others.

Jennie

  • Vieras
Vs: Enemmän surua kuin koskaan
« Vastaus #17 : 12.07.2009 12:44:01 »
Effect: Näin on, kaksoset ovat parhaita. Kiitos suloisesta kommentistasi!

Charlielle: Kiitos sinulle ihanasta kommentista!