Kirjoittaja Aihe: Tuhlaajapoika, Albus/Gellert, K-11, slash, romance  (Luettu 1068 kertaa)

Jazz*

  • Vieras
//Alaotsikko: Albus/Gellert, K-11, slash, romance

Title: Tuhlaajapoika (The Prodigal Son)
Author: Jazz*
Beta: Winga (kiitokset!)
Disclaimer: En saa tästä rahaa. Rowling omistaa kaiken Pottereihin liittyvän.

Rating: K-11 /Angelina laski ikärajaa
Pairing: Albus Dumbledore/Gellert Grindelwald
Genre: slash, romance
Warnings: -

Summary: ”En voi olla liian nuori, jos osaan tehdä näin.”

A/N Tuhlaajapoika, ficci joka on lepäillyt pöytälaatikossani jo pian vuoden, ottaa osaa Albumihaasteeseen James Bluntin kappaleella Billy sekä Ärsyttävät/epärealistiset paritukset-haasteeseen parituksella Dumbledore/kuka tahansa. Ikärajan pitäisi olla korkeampi, tiedän. ;D Kommentoikaa jos luette, jookos?



Tuhlaajapoika

Tuulenpuuskat henkäilivät pienen heinämaton peittämällä kalliolla, yllyttäen kahden miehen vapaina leyhähtelevät kaavut iloiseen leikkiin. Taivas oli sininen kuin hiomaton safiiri, pilvenriekaleiden lipuessa sen koskemattomalla kannella. Kosken kohina kipusi notkon jyrkkiä reunoja kuin ketterin lapsi, kantautuen nuorten korviin. Kauempana kaksi salskeaa hevosta pureskeli palanutta ja käpristynyttä ruohoa, häntien heiluessa edestakaisin uupuneesti.
Toinen nuorista, se jonka hiukset olivat kuin puhtaimmasta kullasta punottuja, puhui ensin.

”Albus. En ymmärrä, mitä näet tämmöisessä tyhjässä lakeudessa. Mielestäni tila on yliarvostettua.”

Puhuteltu mies hymyili ja tutki katseellaan kaukana siintävää horisonttia. Hänen silmänsä olivat myös siniset, mutta paljon vaaleammat kuin itse taivas. Aivan kuin joku olisi vanginnut viattomuuden tuon miehen silmiin.

”Niin Gellert. Mutta mitä me tekisimme, jos ei olisi tilaa?”

He kummatkin hiljentyivät ja Gellertin hyvin hoidetut kulmakarvat taipuivat mietteliääseen ryttyyn. Hän ei ollut mikään tavallinen mies. Hänen kaapunsa oli koristeltu päätähuimaavin kiehkuroin ja kiemuroin joista jokainen hohti sateenkaaren väreissä. Hänen kasvonsa olivat kuin suoraan täydellisyydestä veistetyt, hampaat suorat ja valkoiset, huulet vienon punaiset ja hymy suorastaan hurmaava. Hänen tapansa olivat virheettömiä, jokainen liike tarkoin harkittu. Albus oli hyvin viehättynyt tuohon nuoreen mieheen.

”Jos meillä ei olisi tilaa, me loisimme sitä. Sitä varten meidät on tähän maailmaan lähetetty. Luomaan uutta ja tuhoamaan vanhaa.”

Albuksen lempeä hymy pyyhkiytyi pois hänen kasvoiltaan. Kädet puristuivat liian pitkien hihojen sisällä nyrkkiin, ja kylmänväreet vilistivät hänen selkäänsä pitkin.

”Niin Gellert... mutta jos me jättäisimme vanhan tuhoamatta?”

Gellert käänsi päänsä hienostuneesti Albukseen. Hänen ilmeensä oli täysin tutkimaton.

”Vanhan täytyy mennä. Kun vanha kuolee, uusi syntyy.”

Myös Albus käänsi katseensa tutkimaan kohteliaan uteliaasti Gellertiä.

”Ymmärrän, miksi ajattelet noin… olet selvästikin liian nuori…” Gellert astui yhden askeleen lähemmäs Albusta, heinän kahistessa hänen jalkojensa alla. Vanhempi mies yllättyi vihasta, joka nyt räiskyi nuoren miehen ruskeissa silmissä. Aivan kuin hän olisi herännyt uudelleen eloon kun häntä aliarvioi ja halveksi.

”Älä sano minua liian nuoreksi”, Gellert sihahti ja väänsi kauniit huulensa rumaan hymyyn, joka kylmetti Albuksen aina sisintä myöten. Nuorempi työnsi siron kätensä yhteen kaapunsa monista taskuista, ja veti esiin tummasta puusta harkiten veistetyn taikasauvan. Hän heilautti kättään laajassa kaaressa kuin kapellimestari johtaessa kuoroaan. Taivas heidän yllään tummui, pilvet tapasivat toisensa. Kaukaa horisontin tuolta puolen kuului ukkosen kumahteleva jyrinä. Gellertin hymy vääntyi luonnottoman häijyksi, kun ensimmäiset pilvien ammentamat sadepisarat iskeytyivät heihin. Tuulenpuuskat yltyivät lempeistä hengähdyksistä karheaksi viimaksi. Jopa heinät tunsivat luonnon voimat, ja painautuivat maata vasten, aivan kuin olisivat yrittäneet kaivautua sen läpi.

”En voi olla liian nuori, jos osaan tehdä näin.” Gellert vetäisi sauvansa yhdellä elegantilla liikkeellä ilman halki, ja kookas salama rysähti pilvistä muutaman kymmenen metrin päähän heistä, kärventäen heinikon ja nostaen tuulen vietäväksi savuhaituvia. Hevoset pillastuivat, ravasivat kohti kapeaa soratietä jota pitkin he olivat nousseet asutuksen yläpuolelle, ja katosivat pian näkyvistä. Ukkosen mahtava jyrinä peitti alleen Gellertin seuraavat sanat. Albus kuitenkin huomasi, kuinka hänen olemuksensa jäykistyi. Piiskamaisesti sivaltava sade oli jo kastellut heidät läpikotaisin, ja kun Gellert kohotti kätensä vanhemman miehen olkapäälle, märkä kaapu painautui entistä tiukemmin toisen ihoa vasten, saaden hänet sävähtämään.

”En voi olla liian nuori, jos osaan tehdä näin.” Gellert työnsi kasvonsa melkeinpä kiinni Albuksen omiin. Vesi virtasi hänen korkeita poskipäitään pitkin, aivan kuin hän olisi itkenyt. Mutta se mitä hän teki seuraavaksi, kieli suuremmasta tunteesta kuin surusta.
Gellert nimittäin, yhdellä nopealla liikkeellä, painoi huulensa vasten vanhemman miehen leukaa. Hänen silmänsä säkenöivät puhumattomista sanoista, joita vain Albus kykeni ymmärtämään.
Muu maailma sulkeutui heidän ympäriltään, kun Albus käänsi päätään juuri sen verran, että hän saattoi maistaa Gellertin pehmeät huulet. Heidän silmänsä painuivat yhtä aikaa kiinni, viattoman sinisen ja pähkinäisen ruskean sinetöidessä heidän kohtalonsa.
Pitkän hetken he nauttivat suudelmasta, joka oli vielä siveellinen kuin lumivalkoiseen pukuun sonnustautunut morsian. Sitten Gellert liu’utti hitaasti kieltään Albuksen yhteen puristettuja huulia pitkin, maistaen taian, elämän ja kiintymyksen. Yhtä aikaa he huokaisivat ja painautuivat toisiaan vasten. Albus nosti kätensä Gellertin niskaan, silittäen kevyesti litimärkiä, kihartuvia hiuksia. Toinen hänen käsistään luikerteli lepäämään nuoremman miehen lanteille, sivelemään kallista kangasta. Hän raotti huuliaan, päästäen Gellertin kielen tutkimaan hänen hampaitaan ja kitalakeaan. Hänen oma kielensä hyväili Gellertin alahuulta ja jälleen he tukahduttivat huokaisun toistensa suihin. Vastahakoisesti Albus irrottautui suudelmasta, hengittäen raskaasti ja katkonaisesti.

”Olet aina ollut kapinallinen, Gellert.” Albus hymyili henkäilyjensä lomassa, kuljettaen sormiaan toisen hiuksissa.
”Etkö sitten halua tätä?” Gellertin kulmakarvat taipuivat ja märät hiuskiehkurat valahtivat hänen otsaltaan nenälle. Hänen silmänsä eivät enää palaneet intohimosta, vaan epäilyksestä. Albuksen arvoituksellinen hymy ja tuikkivat siniset silmät saivat hänet tuntemaan olonsa petetyksi.

”Voi Gellert. Olet liian nuori ymmärtämään. Mutta tämä on väärin”, Albus vastasi, hitaasti irrottautuen toisen märästä mutta kutsuvasta syleilystä. Taivas syyti yhä heidän niskaansa vettä, tummat pilvet velloivat taivaalla ja kaukana horisontissa jylisivät monet ukkosmyrskyt. Notkoon kulkeva soratie oli muuttunut mutavelliksi, kalliot valuivat vettä kevyen solinan soinnuttamana.

”Ei. Rakkaus ei ole väärin!” Gellert argumentoi, heittäen yhdellä päänsä liikkeellä märät hiuskiehkurat selkänsä taakse. Hän astui askeleen märässä ruohossa, ei kohti- vaan poispäin Albuksesta.

”Olet ahdasmielinen, Albus. Ahdasmielinen, kapeakatseinen, mustavalkoinen, vanhoillinen”, Gellert syytti. Albus katsoi häntä tyynenä, työntäen kätensä yksinkertaisen maanvärisen kaapunsa taskuihin. ”Ehkäpä olenkin.” Ja hän käveli Gellertin ohitse, kohti notkoa. Hän laski päänsä lyötynä, kiihdyttäen askeliaan. Gellert nosti taikasauvansa, heilautti sitä kerran ilmassa, nosti katseensa taivaisiin ja seurasi kuinka myrskypilvet katosivat ja aurinko tuli esiin. Maailma heräsi uudelleen, heinät nousivat pystyyn iloisina ravitsemuksestaan mutta surullisina riepotteluistaan. Notkon pohjalta kuului pikkulasten iloisia huudahduksia ja hevosten hirnahduksia, myös musiikkia. Leppeät etelätuulet pyyhkivät yli suuren lakeuden. Albusta ei enää näkynyt.

”Typerys”, Gellert kuiskasi. Hänen kasvonsa olivat veden juovittamat ja yhä muutamat pisarat sen poikki matkasivat. Kiemurrellessaan miehen huulien väliin, pisarat maistuivat suolaisilta. Hän henkäisi syvään ja kääntyi vielä kerran katsomaan heinäkenttää.
”Vielä minä hänelle näytän.”



(Lisäsin otsikkoon ylimääräisen R:n. ^^' ~Melodie)
(Ahih, kiitokset. ; D ~Jazz*)
//Sprig muokkasi ikärajan otsikkoon oikein.
« Viimeksi muokattu: 11.07.2013 13:16:22 kirjoittanut Angelina »

amorito

  • ***
  • Viestejä: 572
  • FF100 11/100
Vs: Tuhlaajapoika
« Vastaus #1 : 21.09.2008 22:31:30 »
Oijoi, miten kaunista. <3 Viehättävän vanhanaikaista ja romanttisen viktoriaanista. Gellert oli juuri niin lapsellisen uhmakas kuin miksi Rowling ehkä hänet tarkoittikin ja pelottavan ailahtelevainen. Albuksen olen aina ymmärtänyt olleen nuorempana vähän samankaltainen, itsekäs ja hieman sokea kaikille Gellertin visioille. Mutta ehkäpä tämä kuvasikin tuon ajan loppumista, sitä miten Albus oli alkanut jo vähän ajatella asioita itsekin? Ja sinun tarinasihan tämä on, hieno versio joka tapauksessa ^__^ En löydä tästä mitään moitittavaa, hieno ja raikas tarina. Kiitoksia :)
I don't know what I've done or if I like what I've begun.