Kirjoittaja Aihe: Auringonlaskuista, lyhyt teksti Pikku prinssin inspiroimana, S  (Luettu 1594 kertaa)

Ashtray

  • Lady Stardust
  • ***
  • Viestejä: 450
  • i will battle for the sun
    • LJ
Title: Auringonlaskuista
Author: Ashtray
Beta: Socker Smulan
Raiting: S
Genre: joku tunnelmointi ja omasta näkökulmastani myös femme, mutta toki voitte ajatella kertojan olevan kumpaa sukupuolta tahansa
A/N: Selailin tänään tiedostojani ja löysin tämän, muistaakseni kirjoitettu joskus kesällä. Miusta tuo loppu jotenkin tökkää, mutta tykkään tästä kuitenkin ideana ja tekstinäkin tuota loppua lukuunottamatta, joten laitan sen kuitenkin tänne.
Ja idea siis tosiaan, inspiraatio lähti Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssistä, ja koko teksti on toki helpompi ymmärtää, jos on lukenut sen, mutta tuskin tämä hirveän avonaiseksi ilman sitäkään jää. Laitan tuohon vielä Pikku prinssistä sen pätkän, joka miuta eniten inspiroi tähän.
Eipä tässä kai muuta, kommentit on toki kivoja.

***

"Tiedätkö... kun on oikein surullinen, rakastaa auringonlaskua..."
"Olit siis kovin surullinen sinä neljänkymmenenkolmen kerran päivänä?"



Auringonlaskuista


Iltayö. Ulkona on pimeämpää kuin tavallisesti. Ulkona kuuluisi olla vielä melkein valoisaa. Ikkunaa vastapäätä olevien puiden latvojen kuuluisi punertaa päivän viimeisten auringonsäteiden valossa, mutta ei. Pilvet ovat hämärtäneet maailman, ja ulkona sataa. Sataa jo kolmatta vuorokautta putkeen, eikä loppua näy.

Emily piirtelee sormellaan kuvioita paljaaseen selkääni. Tiedän, että hän hymyilee, vaikken näekään hänen kasvojaan. Tiedän, että kuviot, joita hänen sormensa jättävät, kertovat minulle jotain. Ehkä ne ovat kirjaimia tai ehkä kuvia, en tiedä. En jaksa keskittyä niihin, mutta tiedän, että ne kertovat jotain, tai ainakin kertoisivat, jos kuuntelisin niiden tarinaa. Tiedän, koska tunnen Emilyn, ja hän tekisi aina niin.

"Miksi ulkona sataa?"

Hiljaisuus. Emily ei vastaa. Ei ainakaan heti. Tiedän, että kysymykseni hämmentää. Tai oikeastaan se on minun äänensävyni, joka hämmentää. Hiljainen, vähän surullinen, ehkä pettynytkin. Ja minä puhun sateesta.

"Sähän rakastat sadetta."

Hiljaisuus. Minä tiedän. Minä tiedän rakastavani sadetta, mutta haluan silti, että se loppuu. Emilyn sormet ovat pysähtyneet selälläni, en kuule enää lakanoiden hiljaista kahahtelua, jonka hänen kätensä liikkeet aiheuttivat. Kuulen vain Emilyn tasaisen hengityksen, joka on ainut asia, joka kertoo minulle, etteivät aika ja paikka ole pysähtyneet.

"Mitä ideaa on elää, jos ei voi nähdä auringonlaskua?"

Hetken on ihan hiljaista, mutta sitten Emily hengittää taas.

"Sä olet lukenut Pikku prinssin?"

En vastaa Emilylle. Ei minun oikeastaan tarvitse, koska Emily tuntee minut kuitenkin paremmin kuin kukaan. Eikä sillä ole mitään väliä, olenko minä lukenut vai en, vastaanko minä vai en, koska Emily tietää kuitenkin.

"Hassua, mä olen surullinen, vaikken mä edes näe auringonlaskua."
"Ehkä juuri se on niin lumoavaa auringonlaskussa. Sä olet aina surullinen, näit sä sen tai et."
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 16:15:32 kirjoittanut Scarlett »
I'll pretend that my heart and my head are well.

Cracken

  • ***
  • Viestejä: 3
Vs: Auringonlaskuista
« Vastaus #1 : 13.10.2008 01:02:09 »
Wow tää on ihana. tosi nättiä tekstiä niinku muutkii tekstis. :))
"Haven't you people ever heard of closing the goddamn door?"