Kirjoittaja Aihe: Kiihdytyskaista kuolemaan | K-11, deathfic  (Luettu 1708 kertaa)

Lallu

  • freak bitch
  • ***
  • Viestejä: 1 257
  • dynamite
Kiihdytyskaista kuolemaan | K-11, deathfic
« : 05.08.2008 21:45:42 »
Kiihdytyskaista kuolemaan

Kirjoittaja: LaLuna
Beta: Wienova
Hahmot: Rianna, Rania, Elo
Rating: K-11
Genre: drama, angst, deathfic
Warnings: kiroillaan, hahmon kuolema
Summary: "Mä olen pahoillani kaikesta. Me lähetään pois, kyllä te viimestään aamulla kuulette minkä takia. Te ootte mulle tärkeitä, pitäkää talo kasassa. Rakkaudella Rianna"

A/N: Alunperin Minisculeen kirjoitettu. Ficin nimi tulee Speerfreaks in the fast lane-nimisestä kappaleesta.


Basso hakkasi Riannan sydämen tahdissa, kun hän katseli ulos auton ikkunasta. Hän istui yksin auton takapenkillä hänen siskonsa Ranian istuessa poikaystävänsä kanssa edessä. Rania oli aina ollut heistä kahdesta se, joka teki asioita Riannan ollessa puolestaan se, joka harkitsi tekemisiään. Kaikki oli kuitenkin muuttunut vain kahta viikkoa aiemmin, kun Rianna oli puolustanut siskoaan jossain naurettavassa baaritappelussa. Tyttö ei muistanut vieläkään, mistä oli puukon saanut käteensä, mutta hän muisti liiankin hyvin, kuinka puukon terä oli uponnut miehen rintaan. Miehen kasvoilla oli ollut epäuskoinen ilme, kun hän oli ymmärtänyt, mikä häntä oli juuri iskenyt. Rianna oli seisonut paikoillaan silmät suurina ja olisi luultavimmin jäänyt siihen seisomaankin siihen asti, kunnes poliisit olisivat tulleet paikalle, mutta Rania oli repinyt kaksoissiskonsa perässään ulos.

Rianna oli jo tunnin ajan tuijottanut ulos ikkunasta tietämättömänä siitä, missä he olivat. Auto pysähtyi kuin seinään heidän tullessa huoltoaseman pihaan.
"Ria, haluutko sä jotain?" Rania kysyi katsomatta siskoonsa.
"Tuo mulle päivän lehti ja limu. Mä meen venaamaan teitä tonne penkeille", Rianna ilmoitti noustessaan autosta. Hän otti taskustaan kärsineen näköisen tupakka-askin ja kaivoi sieltä viimeisen tupakan. Hän huusi siskonsa perään vielä ennen kuin he ehtivät sisään:
"Tuo röökii kans!" hän heilutteli askia hetken ilmassa, että sisko näkisi, mitä hänen pitäisi tuoda ja heitti sen sitten lähimpään roskakoriin.

Rianna istahti parhaat päivänsä nähneelle penkille, mikä oli huoltoaseman seinustalla. Häntä väsytti ja hän oli valmis antautumaan poliiseille, mutta hänen siskonsa ei halunnut toisen antavan periksi. He olivat aina olleet yhdessä ja Rania olikin sanonut, että he olivat myös tässä yhdessä, koska se oli ollut hänen syynsä, että mies oli kuollut. Rianna oli yrittänyt nyt kahden viikon ajan saada siskoaan ymmärtämään, ettei miehen kuolema ollut hänen vikansa. Rania ei ollut se, joka oli lyönyt puukon miehen rintaan. Tummahiuksista tyttöä puistatti aina, kun hän muisti miehen kasvot.

~

"Nyt jumalauta tuut!" Rania huusi siskonsa korvaan musiikin pauhatessa heidän ympärillään. Rania repi siskonsa mukaansa ulos baarista ja lähti johdattamaan tätä kotiin.
"Me mennään nyt hakemaan tavaroita ja sitten lähetään."
"Minne?"
"Ihan minne vaan, kunhan siellä ei oo kyttiä."
"Mun mielestä mun ehkä pitäis jäädä tonne, ehkä se mies on vielä elossa."
"Paskat se mitään elossa oo. Sä löit sitä suoraan sydämeen. Me mennään nyt ja mä soitan Elolle, kun ollaan himassa, että se tulee hakee meijät."
"Mut mitä mutsi ja faija?"
"Onks ne muka joskus välittäny? Ne on vaan ilosii, että pääsee meistä eroon."
Rianna ei sanonut enää mitään juostessaan siskonsa vierellä.

Vanhemmat nukkuivat jo, kun he pääsivät kotiin asti. Rania meni pakkaamaan jättäen siskonsa olohuoneeseen. Tyttö istahti sohvalle ja katseli ympärilleen. He olivat asuneet samassa paikassa koko ikänsä. Vaikka paikka ei ollutkaan hienolla alueella, eivätkä heidän vanhempansa olleet siitä parhaasta päästä, oli tämä paikka kuitenkin aina ollut heille koti. Rianna katseli seinillä olevat kuvat läpi ennen kuin repäisi äitinsä muistivihosta sivun irti ja etsi kynän itselleen.
"Mä olen pahoillani kaikesta. Me lähetään pois, kyllä te viimestään aamulla kuulette minkä takia. Te ootte mulle tärkeitä, pitäkää talo kasassa. Rakkaudella Rianna", hän luki pienen viestinsä kerran ääneen läpi ja vei sen keittiön pöydälle, siitä vanhemmat sen ainakin löytäisivät.
"Elo tulee kymmenen minsan päästä. Mulla on meille vaatteita ja jonkun verran rahaa. Eiköhän me tällä hetki pärjätä", Rania sanoi palatessaan heidän yhteisestä huoneesta olohuoneeseen.


~

Rianna selasi päivän lehteä samalla, kun hörppi juuri avatusta limupullostaan pieniä kulauksia. Lehdet olivat ainut, mitkä pitivät heidät edes jotenkin ajan tasalla kaikesta, mitä muualla maailmassa tapahtui. He olivat jatkaneet matkaansa pohjoiseen, Elolla oli kuulemma joku sukulainen siellä, joka olisi iloinen nähdessään pojan. Tytöillä ei ollut muutakaan mahdollisuutta kuin seurata poikaa. Lehdissä oli heti tapahtuman jälkeisenä päivänä kerrottu heidän pienestä tapaturmasta. Rania ei ollut halunnut lukea kyseistä artikkelia, joten Elo ja Rianna olivat istuneet päät yhdessä lukien auton takapenkillä Ranian ajaessa hieman vanhahkoa Opelia. Mies oli kuollut vammoihinsa matkalla sairaalaan ja Riannaa syytettiin nyt taposta, Raniaa puolestaan avunannosta. Rianna ei halunnut siskoaan vaikeuksiin, joten oli tyytynyt elämään kuin koditon.

~

He olivat melkein kuukauden onnistuneet pakoilemaan poliisia, kun yhtenä aamuna heidät löydettiin. He istuivat autossaan ja olivat matkalla takaisin etelään. Elon sukulainen oli ollut mukava siihen asti, kunnes oli äkännyt tyttöjen kuvat lehdestä, he olivat joutuneet lähtemään jo samana päivänä. Luultavimmin kyseinen sukulainen oli usuttanut poliisit heidän kimppuunsa. Siinä he nyt kokeilivat vanhan Opelin rajoja tiellä, missä ei heidän onnekseen ollut muuta liikennettä. Elo katsahti taakse päin nähdäkseen olivatko poliisit vielä heidän perässään. Silloin se tapahtui.
"Varo!"

Rianna oli istunut takapenkin keskellä ilman turvavöitä. Vanhasta autosta oli jo aikaa sitten kadonnut kyseisen penkin vyöt, eikä niitä oltu koskaan ennenkään tarvittu, joten Rianna ei ollut asiaa enempää ajatellut mentyään paikalleen istumaan. Rania tuli tajuihinsa vain muutaman minuutin kuluttua törmäyksestä. Hän katseli ympärilleen ja näki pienen hirven konepellillä, Elon hänen vieressään hengissä yrittäen hymyillä, mutta Riannaa ei näkynyt missään. Tyttö yritti nousta ylös, mutta hänen päätään kivisti sen verran, että hän joutui istuutumaan takaisin hetkeksi vetämään happea keuhkoihinsa.

"Ria!" Rania huuteli siskoaan. Hän sai paikalle tulleilta poliiseilta hieman sääliviä katseita, kun hän näki siskonsa. Rianna makasi luonnottomassa asennossa melkein kymmenen metrin päässä autosta.
"Auttakaa nyt saatanan ääliöt!" tyttö huusi mennessään itse istumaan siskonsa viereen.
"Älä kuole, älä kuole", tyttö toisteli siirtäen siskonsa hiukset pois hänen kasvoiltaan. Siskon kasvot eivät näyttäneet hänen omiltaan sillä hetkellä. Eivät näyttäneet tutuilta ollenkaan. Ennen kuin hän kerkesi tehdä mitään, olivat poliisit raahanneet hänet ambulanssiin.
"Auttakaa sitä! Ei se voi olla kuollut!"
"Rauhoitupas nyt neiti hyvä."
"En mä mitään rauhoitu ennen kun mun siskoa on autettu!"
"Olen hyvin pahoillani, mutta hänen hyväkseen emme voi enää tehdä mitään."
"Haista paska!" Rania sanoi vetäen jalkansa leukaa vasten. Hän sulki kasvonsa jalkoihinsa, kiersi kätensä jalkojensa ympärille ja alkoi itkeä. Elo istahti hänen viereensä ja veti tytön syliinsä hyssytellen.
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 16:32:13 kirjoittanut Pyry »
[