Kirjoittaja Aihe: Varamiespalveluksessa (S) || Sev/Rem, lievä S/J, FF100  (Luettu 1509 kertaa)

Jester

  • a witch with a 'b'
  • ***
  • Viestejä: 86
Disclaimer: J.K. Rowling
Rating: S
Pairings: Remus/Severus, lievä Sirius/James
Summary: En ottanut sitä enää puheeksi, mutta Siriuksen naukkaillessa väkeviä ja tuijottaessa alas parvekkeelta minä muistin monia niistä kohtauksista, joita arvasin hänenkin kertaavan.

A/N: Löysin tällaisen wanhemman tekeleen pyörimästä, korjailin ja nakuttelin valmiiksi. (Luova krapula on pahinta.)  Sujahtaa osaksi FF100:a sanalla 094: itsenäisyys.


Varamiespalveluksessa

Kolmantena päivänä Sirius nousi kuolleista siinä määrin, että alkoi ajatella ääneen. Hänen venyttäessään ymmärtäväisyyttään ennennäkemättömiin mittasuhteisiin Jamesista tuli jalo ja saavuttamaton. Hänen vajotessaan itsesääliin James teki aivan oikein marssittaessaan Lilyn alttarille. Nämä vaiheet eivät kestäneet muutamaa tuntia kauempaa, joten roolini omaa ääntään käyttävänä rohkaisijana ja piristäjänä jäi verrattain lyhyeksi ja helpoksi. Saatuaan tarpeekseen rypemisestä ja kieriskelystä Sirius palasi omaksi itsekseen ja alkoi murjottaa, hioa särmiään uuteen uskoon ja kokeilla kevyttä katkeroitumista. Tuon kolmannen päivän iltana hän ilmoitti tarvitsevansa ryypyn, ja minä seurasin häntä kuuliaisesti nyttemmin suljettuun pubiin Viistokujalla.

Merkit olivat olleet selviä jo pidemmän aikaa ilman ainuttakaan kristallipalloa tai syvällistä kurkistusta teekuppiin. Lily ja James olivat luovineet itsensä ihailtavan onnelliseen parisuhdesuvantoon, eikä kukaan varsinaisesti hämmästynyt heidän Ilmoituksestaan – siitä oli syytä käyttää isoa alkukirjainta, sillä se laittoi liikkeelle ja sinetöi aaltoliikkeitä muidenkin elämässä. Sirius hymyili, takoi Jamesia olalle, heitti pari kaksimielistä vitsiä, kehui Lilyä, toivotti onnea, meni kotiin ja lukitsi oven, jonka takana hänellä riitti selittämättömiä kiireitä keskiviikosta pitkälle perjantaihin. En tiedä, kolkutteliko kukaan muu kyseistä ovea, mutta minut hän päästi sisään, mikä saattoi silloin merkitä kaikkea tai olla merkitsemättä yhtään mitään. Minä ymmärsin häntä, tai ainakin olin jaksanut yrittää kauemmin kuin useimmat.

Liian monen tuopin jälkeen riuhdoin Siriuksen irti nurkkapöydästä ja hyvänä ystävänä tietysti autoin hänet kotiin – ilmiintymisjuopumus ei varsinaisesti ollut rikollista, mutten halunnut hänen jättävän jälkeensä enää yhtään ruumiinosia. Talutin hänet asunnolleen, ja kuten olin jo ehtinyt ounastella, sammaltavan äänen ihmetellessä käsivoimiani tiedostin liian selvästi Siriuksen tuoksuvan sateiselle yöilmalle, partavedelle, alkoholille ja kelmille. Eteisessä hänen ruumiinsa hämmentävän lämmin paino nojasi pitkän tovin minua vasten, ja mietin, oliko jotenkin väärin pitää hänestä niin paljon heikoimmillaan. Jamesista tuskin tuntui samalta Siriuksen käsivarsien ympäröimänä, hänen seurassaan Sirius oli vahva ja iloinen, ja heidän fyysinen läheisyytensä oli vaikuttanut mutkattomalta ensimmäisen Tylypahka-vuoden painiotteluista saakka.

Kun Sirius lopulta puhui, ääni oli tukahtunut mutta niin vakaa, että se melkein säikäytti minut: ”Remus, minä rakastan sitä miestä.”

Oli hieman pelottavaa huomata, ettei vanha kunnon Anturajalka kokenut hyökkäävyyttä parhaaksi puolustukseksi. Ensimmäisten päivien jälkeen hän ei sentään enää käpertynyt itseensä; joskus minusta tuntui, että Sirius hajosi palasiksi pitkin ja poikin Lontoon-asuntoaan, tuttaviensa oleskeluhuoneita, pimeitä sivukujia ja hätäkokouksia. Minun tehtäväkseni jäi lakaista terävimmät sirpaleet mattojen alle ja tarjota hyödyllisiksi katsomiani takaisin. Ja minä olisin antanut oikean käteni palapelin käyttöohjeista. Valmiiksi koottuun malliin oli toki kaiverrettu joitakin yleispäteviä neuvoja: ”tämä puoli ylöspäin” suupielien ylänurkassa, ”tulenarkaa” muun muassa temperamentissa ja perhetaustassa, annosteluohje ja lista sivuvaikutuksista sinisten silmien liian pitkissä katseissa. Sen yhden humalaisen lausunnon jälkeen moniin punakultaisiin James-palasiin ilmestyi mustunut leima ”asiattomilta pääsy kielletty”.

Ehkä se oli edes jossain määrin odotettua ja järkeenkäyvää. Ehkä kenenkään Sirius Mustan kaltaisen ei kuulunut sulattaa laumansa alfa-uroksen pariutumista noin vain. Olisin ymmärtänyt mustasukkaisuuden, vaikken olisi nähnyt Sarvihaaran ja Anturajalan viettävän miltei kymmentä vuotta kiinni toisissaan. En ottanut sitä enää puheeksi, mutta Siriuksen naukkaillessa väkeviä ja tuijottaessa alas parvekkeelta minä muistin monia niistä kohtauksista, joita arvasin hänenkin kertaavan.

James taputtelemassa painajaisiaan nyyhkyttävää Siriusta kömpelösti olalle. Sirius taputtelemassa Lilyn torjumaa 15-vuotiasta päälaelle. Sirius ja James luita ja ytimiä ruhjovassa halauksessa kauden viimeisen huispausmatsin jälkeen. James ja Sirius nujakoimassa milloin missäkin, lappamassa lunta toistensa paidankauluksista sisään ja huohottamassa raajojen sekamelskana makuusalin lattialla. Siriuksen kädet pörröttämässä Jamesin tukkaa tämän puolesta, Jamesin kädet etsimässä Siriuksen väitettyjä vatsalihaksia. Nämä miehenalut olivat olleet valmiita kokeilemaan kaikkea yhdessä, ja epäilen myös Jamesin osallistuneen ystävyyttä särmikkäämmän tunteen beta-testiin jo ennen kuin kumpikaan listasi muistoihinsa ensi-ihastusta tai ensisuudelmaa.

Elämään auringonlaskun jälkeen sopeutui muutamassa vuorokaudessa. Aluksi pidin sitä vain tarpeettomana kurjuuden maksimointina, mutta muutaman parvekeanalyysin jälkeen kuvittelin olevani niin lähellä palapelini ratkaisua, etten voinut jäädä poiskaan. Kun olin kuunnellut uutislähetyksen jästiradiosta tai siivoillut paikkoja, huomasin lipuvani ulos, Siriuksen vaikutusalueelle. Seisoimme kylki kyljessä, toisen ihon noustessa kananlihalle toinen saattoi tuntea käsivarsien ihokarvojen pörhistyvän omiaan vasten, ja pian monissa minun vaatteissanikin tuoksui hento aavistus Anturajalkaa. Hänen puhuessaan joutavia lueskelin entistä vivahteikkaampia tarinoita hänen kulmienrypistyksistään ja tiesin, millaista tomua hänellä oli housunpolvissaan. Toivoakseni Sirius sai vastalahjaksi edes jotain, vaikka silloin tällöin etäiseksi muuttuva ilme vihjasi hänen kuvittelevan minulle mustaa tukkaa ja silmälaseja. Ei sillä, että se olisi sattunut muutoin kuin Siriuksen puolesta; ne olivat niitä hetkiä, joina tiesin, etten ollut koskaan rakastunut Siriukseen.

Kai minä sitten olin onnellisimmillani, kun saatoin tuntea itseni tarpeelliseksi, vaikka sitten tarjoutumalla korvikkeeksi. Kai minä onnistuin tekemään itsestäni voimavaran. Hääpäivä julkistettiin; minun avullani tai ilman Sirius sai monista kesken katkenneista lauseista ja teräsvahvisteisella lapiolla kolkatuista ja kuopatuista ajatusketjuista punotun naamionsa valmiiksi. Minä yövyin hänen luonaan myös ennen pienimuotoista seremoniaa. Nojailimme parvekkeen kaiteeseen, josta kaikki liikenevä ruoste oli jo ammennettu paidanhihoihimme. Jossain ulvoi koira ja meitä puistatti, osa meistä piti sitä lajitoverin kutsuhuutona. Kellon viisarit tapailivat aamuneljää, kun viereisen talon alaovesta astui ulos yksinäinen nainen, joka pyyhki kasvojaan hihaansa ennen kuin suuntasi korostetun rivakat askeleensa poispäin. Sirius jännittyi hetkeksi, mutta rentoutui sitten ja nyhjäisi minua toverillisesti kysyen, kauanko aioin valvottaa seuraavan päivän bestmania. Minä hymyilin ja tunsin ylpeyttä. Olin saanut palaset käänneltyä oikein päin ja summittaisiin ryhmiin; Sirius päätti ottaa teipin ja liiman avuksi.

En tietenkään jakanut omia kokemuksiani siitä, miltä tuntui ”rakastaa sitä miestä”. Minä ja se mies olimme palapeli, jota ei kokoamisen jälkeen kehystetty vaan piilotettiin sängyn alle. Meidän tarinassamme ei ollut samaa kipeää lojaaliutta ja veriveljeyttä, vaikka tuntui, että kipuilimme silti verissä päin.

Kun kolkuttelin Severuksen ovea häiden jälkeisenä iltana, hän viivytteli avaamisen kanssa pidempään kuin tavallisesti. Tiesin hänen loukkaantuneen laiminlyönneistäni, vaikkei sitäkään sanottu ääneen. Tietysti Severusta ärsytti se, että huomioni täydellisesti vienyt ystävä oli juuri Sirius Musta, mutta yhtä paljon hän murjotti omien vastaavien suhteidensa kariutumista omiin virheisiinsä ja uusien muodostamisen mahdottomuutta. Hänen kyömy nenänsä oli kiinni kirjassa jo ennen kuin ehdin riisua takkiani, mutta uskaltauduin kietoutumaan kiinni hänen selkäänsä ja mutisemaan anteeksipyyntöjä tärkeysjärjestyksistä.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 23:17:35 kirjoittanut Pops »
Sota ei yhtä miestä kaipaa, mutta joka mies yhtä sotaa. | Hang, rope, silver bullet, magic pill, mandrake's root.

avatar by wicked_visions

Sinu

  • ***
  • Viestejä: 119
Vs: Varamiespalveluksessa (G)
« Vastaus #1 : 03.02.2009 16:47:18 »
Tiedätkös, olen aivan sanaton. (Tai no en aivan kunhan tästä tokenen...)
Tapasi kirjoittaa on omaa luokkaansa ja tuot asiat hyvin ilmi ilman minkäänlaista kiireen tuntua. Tämä on hyvä ja mielenkiintoinen seurata ja osasit lopettaa juuri oikeaan aikaan. Juonesta saat täydet pisteet. On hyvä, että et sortunut siihen vanhanaikaiseen ja tehnyt lohduttavasta Remuksesta Siriuksen uutta heilaa. Ei sillä etten pitäisi ko. parituksesta, mutta se ei vaan olisi sopinut tähän. Tarinoita ystävyydestä on aivan liian vähän, mutta tämän ansiosta en vaivu epätoivoon silläkään saralla.
Käyttämäsi vertaukset olivat nerokkaita. Palapeli ja Remuksen tuntemukset ovat filosofiasia, kuvaavia ja selkeitä seurata. Myös otsikosta saat erityis plussat. Sopii hyvin, mutta ei paljasta liikaa.
Jag tänker banka dig gul och blå!

Carolynne

  • A proud Hufflepuff
  • ***
  • Viestejä: 1 577
Vs: Varamiespalveluksessa (G)
« Vastaus #2 : 03.02.2009 20:21:20 »
Ihanaa, Jester on tullut takaisin! Olen kaivannut sinun tekstejäsi koko syksyn ja olin äärettömän iloinen huomatessani tämän. Enkä joutunut pettymään: vielä yhtä OTP:täni, S/J:ta, linkitettynä Severus/Remukseen, johon olet saanut minut rakastumaan!

Tykkäsin tämän "selvyysasteesta", jos niin nyt voi millään muotoa sanoa. Tekstistä sai kiinni jo heti ensilukemalta, mutta siitä saattaa silti etsiä vivahduksia ja jokainen sen lause jaksaa ällistyttää kekseliäisyydellään. En vain ymmärrä, miten keksit niin monia erilaisia ja omaperäisiä ilmaisutapoja näinkin lyhyeen tekstiin. Tykkäsin myös mukavista oivalluksista, kuten tuo ilmiintymisjuopumus; olen aika kauan ficcejä lueskellut, mutten ole koskaan vastaavaan sanaan törmännyt.

Teema palapelistä, korjaamisesta ja varamiespalvelusta kulki hyvin mukana läpi tekstin eivätkä sen osat jääneet irrallisiksi. Erityisesti pidin siitä, kuinka lopussa Siriuksen kerrotaan itse alkaneen liimata ja teipata Remuksen järjestämiä paloja paikalleen.

Ja kuten Sinu, minusta oli ihana löytää ficci, jossa Remus ja Sirius ovat läheisiä, mutta _eivät_ seurustele. Ihastuin tuohon lauseeseen, jossa Remus toteaa ettei ollut koskaan rakastunut Siriukseen - siinä kohtaa huusin mielessäni jes ^^ Muutenkin minusta Remus on juuri tällainen ihminen, joka auttaa ystävää hädässä.

Ehkä Remus/Severus jäi tässä jotensakin erilliseksi, kyllä se tuolla tärkeysjärjestyksn maininnalla tarinaan liittyy, mutta jotenkin tämä olisi vaikuttanut ehkä vielä inan enemmän pelkkänä ystävyysficcini. Kuitenkin tuosta viimeisestä kappaleesta löytyi paljon todella hyvää: osaan niin kuvitella, kuinka Severusta harmittaa, että Remus auttaa juuri Siriusta. Ja loppujen lopuksi ehkä S/R:n luonnetta ja salaisuutena pitämistä kuvaakin loistavasti se, että sitä ei mainita Siriuksen läsnäollessa tarinassa.

Vielä lainaan kohdan, joka oli minusta nerokas kaikkinen havaintoineen:
Lainaus
Valmiiksi koottuun malliin oli toki kaiverrettu joitakin yleispäteviä neuvoja: ”tämä puoli ylöspäin” suupielien ylänurkassa, ”tulenarkaa” muun muassa temperamentissa ja perhetaustassa, annosteluohje ja lista sivuvaikutuksista sinisten silmien liian pitkissä katseissa. Sen yhden humalaisen lausunnon jälkeen moniin punakultaisiin James-palasiin ilmestyi mustunut leima ”asiattomilta pääsy kielletty”.


Kiitos, pidin ja palvon jälleen!
Carolynne
"Forever may only be twelve days."
"Then we'll take those twelve days, and we'll live twelve lifetimes."