Title: "Kaikki järjestyy kyllä."
(en parempaakaan tähän hätään keksinyt)Author: jennimur - yllätysyllätys
Rating: Sallittu tämä taitaapi olla
Beta: Nope
Warnings: Eipä ole, sallittu kun tämä on. Angstia kyllä löytyy.
Summary: Kun on aika erota.
A/N: Kuuntelinpa kerran Mewin
Like Paper Cuts-biisiä ja sitten iski inspiraatio ja tällainen syntyi. Tämä on lyhyt, mutta ei tästä pitkää ollut tarkoituskaan tulla, vain pieni oneshot, johon sain hieman purkaa angstista oloani. Jos haluaa jotain taustamusiikkia tuo Like Paper Cuts on hyvä, ei ehkä sanoiltaan, mutta siis tunnelmamusiikiksi ja sitten on toinen, myös Mewin
Forever and Ever.
Kommentteja otan mielelläni vastaan.
"Kaikki järjestyy kyllä."Epävireinen pianon ääni täytti hiljaisuuden. Kirkas lapsen ääni kaikui tyhjenevässä omakotitalossa pianon yhä soidessa aavistuksen väärään tahtiin. Huuliltani karkasi värisevä huokaus. Tuijotin käsiäni, jotka lepäsivät keittiön kolhuisella tammipöydällä hieman täristen. Kuinka tähän oli tultu? Silmäni sulkeutuivat samalla kun toinen heikko huokaus hukkui ilmaan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, se oli ainut oikea ratkaisu. Miksi ihmeessä se sitten tuntui niin väärältä? Miksi minusta tuntui, että jokainen pianosta ilmoille tuleva sävel viilsi haavan minuun, lapsen äänen ripotellessa suolaa haavan päälle?
Polte silmieni takana kasvoi, ja kun viimein avasin ne, en nähnyt mitään. Kaikki oli sumeaa, väriläikkien leikkiä.
"Ainoa ratkaisu", kuiskasin hiljaa ja pyöreä, suolainen kyynel lipui poskelleni. En jaksanut pyyhkäistä sitä pois, vaikka minulla ei kyynelehtimiseen oikeutta ollutkaan. Minä tein päätöksen ja saisin myös kestää seuraukset.
Minun teki mieli romahtaa lattialle kasaksi ja pysyä siinä, kuihtua hiljaa pois. Mutta en minä voinut. Nielaisin ja päästin taas uuden huokauksen, jota sillä kertaa säesti hiljainen nyyhkäisy. Miksei kaikki voinut olla kuin ennen? Miksi en voinut palata aikaan, jolloin kaikki oli ihanaa ja iloista, kun olin onnellinen? Purin huultani ja annoin kyynelvirtojen kastella kasvoni kokonaan. Kehoni vapisi hiljaisten nyyhkäisyjen myötä.
"Äiti miksi sinä itket?" lapsi kysyi keittiön ovelta viattomat kasvot huolesta vääristyneinä. En ollut huomannut soiton loppumista.
"Äiti on surullinen", vastasin ja kuivasin nopeasti enimmät kyyneleet.
"Miksi?"
"Kuule Kasper. Joskus on tehtävä vaikeita päätöksiä, jotka saavat surulliseksi", sanoin ja tiesin Kasperin tietävän mitä tarkoitin. Hän oli älykäs poika. Aivan kuten isänsä aikoinaan.
Kasper ei vastannut. Hän kapusi syliini ja halasi tiukasti. Heikot padot, jotka olivat pitäneet kyynelvirran takanaan murtuivat. Kiedoin käteni Kasperin ympärille ja silitin hänen lyhyitä hiuksiaan sokkona.
"Äiti", Kasper sanoi yllättäen ja katsoi minua silmiin. "Kaikki järjestyy kyllä."
Katsoessani Kasperia kasvoilleni levisi pieni, mutta aito hymy. Hän oli viisas, vaikka olikin nuori. Minun syyni jatkaa. Nyökkäsin vastaukseksi ja suukotin Kasperia päälaelle halaten häntä sitten tiukasti. Hymyni sammui kun käänsin katseeni pöytään.
"Lähdetään äiti", Kasper sanoi aivan liian pian ja oli jo hyppäämässä sylistäni, kun pysäytin hänet.
"Pikkumies tulee äidin sylissä", sanoin ja nostin hänet syliini niin, että hän näki taaksepäin. Kävelin keittiöstä eteiseen ja avoimesta ulko-ovesta pihalle. Tunsin kuinka Kasper vilkutti. En uskaltanut kääntyä. Jätin taakseni elämäni perustan, elämäni keskipistettä sylissäni kantaen.
