Nimi: Haudat
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Piiloromanttinen piilosöpöily. Triplaraapale.
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Koskelan Alma/Koskelan Jussi
Yhteenveto: Kolmantena päivänä maailmansodan syttymisen jälkeen Koskelan Jussi ostaa hautapaikat itselleen ja Almalle.
Haasteet: FF100 sanalla 010 vuodet, Ficlet300 vapaavalintaisella sanalla 294 hinta
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Minääää hampaat irvessä julkaisen tämän alle tunnin päässä fanficsatasen ja ficletkolmensadan deadlinesta ihan että saan sataseen 50 tehtyä!
Anyway musta on jotenkin tosi ihanaa miten tärkeää Koskelan nuukalle Jussille on se, että se saa hankittua itselleen ja vaimolleen kalliit hautapaikat, jotta ne saavat levätä sitten haudassa rinnakkain. Koskelassa ei puhuta eikä pussata mutta kyllä sielläkin jotain romanttista sentään tehdään!!
HAUDAT
Alma arvaa, että Jussi on mennyt tekemään jotakin, kun hän kuhkii uuden puolen rappusille ja sisään niin nopeasti kuin hänen jalkansa antavat myöten. Hän vilkaisee epäluuloisesti ympärilleen ja tulee suoraan Alman luo.
”Onkos pojaat töissä?”
”On”, Alma vastaa. ”Missäs sinä olit kunnet kellekkään sanonu minne menet?”
”Pappilassa minä… aattelin että… että on tärkeimmät sitten kumminkin. Kun on niitä sotiakin.”
”Mitä sinä sielä kävit?”
Jussi vilkaisee ympärilleen kuin tarkistaakseen vielä, että he ovat aivan varmasti kaksin, ja katsoo sitten Almaa harvinaisen tiukasti.
”Ostin meitille haudat.”
Alma räpäyttää silmiään.
”Haudat.”
”Niin… että on sitten. Vaikka mikä tulis. Niin on ne sielä sitten sentän.”
Alma tuntee hymyn pyrkivän kasvoilleen. Hän yrittää hillitä sitä, kunnes huomaa hämmästyksekseen jonkinlaisen virneen oireen pehmentävän Jussinkin ilmettä.
”Ne on siittä kirkkomaan vanhasta osasta”, hän selittää salamyhkäisesti ääntään madaltaen. ”Minä aattelin… vaikka oli niillä hintaa… mutta että on kunnolliset paikat sitten kerran olla.”
”On niin”, Alma nyökkää. Hänen kurkkuunsa uhkaa nousta pala, ja hän nielaisee sen hymyn levitessä niin, että suupielet kiristyvät. Hän räpyttelee silmiään. ”Että vallan parempien ihmisten puolelta sitten.”
”Meitille molemmille”, Jussi vahvistaa. ”Saadaan olla rinnakkain kun sen aika tulee.” Hän hymyilee ja rykäisee, vilkaisee syrjään ja takaisin Almaan melkein arasti. Melkein kuin vuosia ei olisi kulunut ollenkaan siitä, kun hän pitkän ja hartaan kiertelyn ja kaartelun ja yhteisen kulkemisen jälkeen pyysi Almaa tulemaan vaimokseen.
Ja, Alma tuumii, onhan tämä melkein oma kosintansa. Ikuisuus on pitkä aika maata rinnakkain Jeesuksen tulemista odottaessa. Niin pitkä, ettei siinä mitään vuosia enää lasketakaan.
”Olis kai sitä vaatimattomammallakin”, hän sanoo niin kuin osoittaakseen tietävänsä kyllä, ettei Jussin ole koskaan ollut helppo käyttää sellaista summaa rahaa kuin näihin paikkoihin on täytynyt mennä.
”Olis kai niin”, Jussi myöntää. ”Aattelin vaan. Että tietää sitten kumminkin.”
”Tietää niin”, Alma nyökkää. Hän puristaa lempeästi Jussin käsivartta, kun tämä kääntyy ja menee menojaan myhäillen yhä salavihkaisen tyytyväisesti.
