Nimi: Jumissa Romaniassa
Genre: romantiikka, draama, slice of life (slow burn)
Hahmo(t): Draco Malfoy/Charlie Weasley
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Hahmot tai alkuperäisteos eivät ole omani. Ne kuuluvat J. K. Rowlingille.
A/N: Aloitin tämän raapalesarjan Haasteita hampaankolossa-haasteen innoittamana. Mulla jäi vuonna 2016 kesken Vuosi raapalehtien 12 raapaleella, joten tavoitteena olisi nyt tällä korkata se 12 raapaletta. Ajattelin alkuun hillota tämän julkaisua, kunnes se on valmis, mutta se on vähän junnannut niin haen boostia julkaisulla.
Jospa tämä löytää lukijansa, vaikka tässä on käytetty taiteellisia vapauksia mm. matkustamiseen ja Huispauksen maailmanmestaruuskisoihin liittyvissä jutuissa. ♥
Tarina sijoittuu vuoteen 2004, kun Draco on 24 vuotias ja Charlie 32 vuotias, jos nyt matikoin edes oikein. Lyhyesti Draco päätyy Romaniaan, mutta poispääsy ei olekaan niin helppo juttu kuin voisi luulla... Tervetuloa kurkkaamaan, mille Malfoyn ja Weasleyn 12 raapaleen verran slow burnia näyttää minun mielestäni.
"No, olet nyt täällä. Olen Charlie. Tervetuloa Romaniaan", Weasley esittäytyi ja naurahti.
Jumissa Romaniassa
Draco oli aina inhonnut porttiavaimia. Kun hän viimein vuosien jälkeen uskalsi astua vastakkain moisen taikaesineen kanssa, kaikki meni perustavanlaatuisella tavalla pieleen. Nytkähdys vatsanpohjassa, pyörivä, pyörivä, pyörivä pahoinvointi ja rymähdys aamukasteen kosteuttamalle nurmipeitteelle. Dracoa huimasi, kun hän kömpi ylös ja katseli maisemaa. Vuoret kohosivat jylhinä horisontissa ja paikka, jossa Dracokin oli, oli myös vuoren kumpuilevaa rinnettä. Katsoessaan ylös, hän tunsi itsensä kamalan pieneksi, kun vuoren ylös ylös ylös kohoava metsäinen rinne näytti jatkuvan loputtomiin.
Aurinko oli tuskin noussut, kun Dracon päivä oli saanut odottamattoman käänteen. Porttiavaimena toiminut ruostunut kastelukannu lojui hyödyttömänä maassa. Draco oli ostanut vain yhdensuunnan matkan, eikä uskonut, että hajonneeseen porttiavaimeen olisi enää luottamista.
"Tämä ei ole Bradford…" Draco kuiskasi niin hiljaa, että tuulikin peitti sen alleen. Hänestä tuntui tarpeelliselta sanoa se itselleen, mutta kovempaa hän ei uskaltanut puhua.
Draco jatkoi ympärilleen katselua ja pian hän näki alempana rinteessä hökkeleistä koostuvan piskuinen maatilan, joka oli rakennettu kristallinkirkkaan vuorilammen rantaan. Maatilan vasemmalla puolella laidunsi lampaita ja pihamaalla juoksi kanoja. Sen oli oltava asuttu.
"Ihmisiä! Toivottavasti he ovat velhoja", Draco parahti helpotuksesta. Ei hän muutakaan saattanut tehdä kuin lähteä kävelemään kohti maatilaa. Hän ei edes tiennyt, oliko yhä Iso-Britanniassa, mutta hän oli aika varma ettei ollut. Vuorimaisema oli täysin vieras.
