Ficin nimi: Don't break my heart again
Kirjoittaja: Moi
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Lucifer/Adam & Charlie
Genre: Slice of life, songfic, jotain pientä henua, taustalla Sinner!AU
Summary: “Adam kehotti minua kuuntelemaan erään kappaleen – minkä teinkin, saanen huomauttaa – eikä mielipiteeni siitä ilmeisesti kelvannut itse herra Rockmaisterille! Minkäs minä sille mahdan, ettei se sykähdyttänyt erityisesti?”
A/N: Ai elämän kevät, tulipa tämäkin viimein valmiiksi. Aloitin tätä karkeasti arvioiden 1,5 vuotta sitten ja tarkoitus on ollut väkertää loppuun varmaan kahden pöytälaatikkoviikon ajan. 😄 En tiedä, oliko vika formaatissa (songficit ovat vähän kehveleitä joskus) vai oliko tämän kanssa muuten vain alavireinen meno. Itse shippi on edelleen yksi suosikkejani, joten siitä tuskin on kyse. 😄❤️ Toki tämä myös piteni ja piteni, mutta ainakin idea säilyi samanlaisena koko prosessin ajan, eikä tarvinnut miettiä juttuja uudelleen. Osallistuu haasteeseen Otsikoinnin iloja II (vieraskielinen otsikko).
***
Adamin huoneen ovi avautui tuota pikaa Luciferin koputuksen perästä.
“No niin, minä kuuntelin sen kappaleen”, Helvetin valtias tokaisi ja kohotti mukanaan kanniskelemaansa VoxPodia kuulokkeineen, jotka Adam oli lainannut.
“Hyvä”, hän sai vastaukseksi.
Seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana olisi voinut kuulla neulan kilahtavan parketille.
“Jotennn?”
Adam näköjään odotti hänen sanovan jotain muutakin. Sitä Lucifer ei ollut odottanut.
“Jaa, no se... Se oli tosiaan rockmusiikkia”, hän tarjosi diplomaattisesti.
“Siinä kaikki?” Adam kysyi epäuskoisena.
“Niin? Eipä se niitä tyylilajeja ole, joita kuuntelisin harva se –”
Ennen kuin hän pääsi lauseensa loppuun, Adam hengähti kyllästyneen kuuloisesti ja toden totta veti huoneensa oven kiinni hänen edestään. Lucifer jäi toljottamaan näkyä pöllämystyneenä.
“Öhöm... Adam?” hän kokeili, mutta vastausta ei kuulunut suuntaan tai toiseen. Jopas oli kypsää.
“Hoh, hyvä on sitten! Voisit sinäkin suositella jotain tähdellisempää musiikkia kuin kaiken maailman humpuuki!” Lucifer puhisi ovea mulkoillen. Hänen tietoisen provosoivista sanoistaan huolimatta Adam ei vastannut mitään, mikä ärsytti Luciferia lisää. Kuuroille korvilleko hänet laitettiin huutelemaan?
Olisi hän tietysti voinut ilmaantua Adamin huoneeseen vaatimaan selitystä, mutta hän oli sellaisen yläpuolella. Hän oli sentään kuningas, eikä matelisi ilman hyvää syytä. Niinpä Lucifer suoristi silinteriään, tuhautti savuvanan sieraimistaan ja marssi ylväästi kohti portaita ja hissiä. Typerä lapsellinen pässi.
“Hei, isä!”
Lucifer kuuli tervehdyksen takavasemmaltaan heti hotellin aulaan saavuttuaan. Hän ei varsinaisesti ollut juttutuulella, mutta miten hän olisi voinut Charlieta torjua?
“Kas, hei vain, kultaseni!” Lucifer tervehti tytärtään ja väkersi kasvoilleen huolettoman hymyn. “Mitäs olet puuhaillut?”
“Oi, kaikenlaista! Tässä juuri pohdimme Alastorin kanssa, josko –”
Äkisti Lucifer ei välittänyt kuulla enää yhden yhtä sanaa Charlien asiasta. Yksi ärsytyksen aihe kerrallaan olisi riittänyt.
“Kuulehan! Suo anteeksi, kultaseni, mutta minulla olikin hieman kiire!” Lucifer keskeytti tyttärensä puhetulvan ja huitaisi kävelykepillään jonnekin pääovien suuntaan.
“Oi, tietysti! Minne olet menossa?” Charlie tiedusteli.
“...jonnekin?”
“Ahaa... Entä tuo sitten?” Charlie osoitti VoxPodia ja kuulokkeita, joita Lucifer edelleen heilutteli kourassaan.
“Musiikkia matkan ratoksi?”
Hätävalheet eivät tosiaan olleet hänen alaansa.
“Mieltäsi taitaa painaa jokin?” Charlie kysyi sitten niin lempeästi, että Luciferin sydän kiemursi rusetille.
“Hahhah, ei tässä kummempia! Kenties minulle vihoitellaan tällä hetkellä, mutta ei se tunteiden päälle käy! Äkkiäkös se siitä?”
“Niin, no, onhan tuokin totta... useimmiten. Kenen kanssa sinulla...?” Charlie kysyi, mutta tämän lause hiipui olemattomiin Luciferin kohottaessa kulmiaan merkitsevästi.
“Niinpä niin. Mutta kuten sanottua, äkkiäkös se siitä? Huvittavaa, miten silti odotin räyhäämistä tai vähintään pään rääpimistä sen sijaan, että minulle vain murahdetaan ja läimäistään ovi kiinni edestä. Aika metkaa”, Lucifer tuumaili enemmän itselleen kuin tyttärelleen. Näinköhän asia ottaisi auetakseen Charlien kanssa. Hänen oli kai parasta liueta savuna ilmaan ja palata hotellille muutaman päivän päästä pölyn laskeuduttua. Ehkä Adam olisi silloin valmis puhumaan kuin aikuinen toiselle.
“Mistä oikeastaan oli kyse? Olivatko nuo Adamilta?” Charlie kysyi sitten viitaten kuulokkeisiin hänen kädessään.
“Ikään kuin”, Lucifer sanoi. “Adam kehotti minua kuuntelemaan erään kappaleen – minkä teinkin, saanen huomauttaa – eikä mielipiteeni siitä ilmeisesti kelvannut itse herra Rockmaisterille! Minkäs minä sille mahdan, ettei se sykähdyttänyt erityisesti?”
“Niin, kaikillahan on tietysti mielipiteensä”, Charlie tuumi. “Mutta oliko se kappale Adamille jotenkin erityisen tärkeä?”
Lucifer rapsutti leukaansa. “Ei hän mitään sellaista sanonut. Varmasti minäkin olisin muotoillut kommenttini vähän toisin, jos olisi!”
Charlie nyrpisti nenäänsä kevyen toruvasti. “Olitko sitten tyly sanoissasi?”
“En erityisen, usko pois! Hänen mittapuullaan varsinkaan”, Lucifer puolusteli.
“Ymmärrän. No, mikä sen kappaleen nimi oli ja mistä se kertoi?” Charlie kysyi selkeän halukkaana ratkaisemaan hänen Adam-pulmansa. Kultainen tyttö.
“Mitä se nyt oli, Maasta peräisin olevaa rockmusiikkia, kuulemma hieman vanhempaa sellaista. Katsotaanpa... Don't break my heart again, esittäjänä Whitesnake, kas, siinäpä hauska nimi”, Lucifer mutisi tarkastellessaan VoxPodin pientä näyttöä.
“Hei, olisiko siinä vastaus?” Charlie näytti siltä kuin kuvitteellinen hehkulamppu olisi syttynyt pään päälle. “Jos se kappale on Adamille merkityksellinen ja hän tahtoi välittää sen mukana jotain tärkeää, joka meni sinulta ohi?”
Lucifer tapitti tytärtään vähän typertyneenä. Nyt kun Charlie sanoi sen ääneen, asia kuulosti täysin järkeenkäyvältä.
“Arvostaisin kyllä, jos Adamin mokomalta löytyisi kanttia keskustella kanssani suoraan. Sellaiseen hän on aina kyennyt ilman tällaisia venkoiluja!” Lucifer murahti.
“Äh, älä nyt, isä...” Charlie huokaisi. “Joskus tarvitaan musiikin ja laulun voimaa, jotta ajatuksensa voi välittää toiselle toivomallaan tavalla!”
“Hmm, niin kai.”
“Minusta tuntuu, että teille sattui pieni kommunikointikatkos, joka kuitenkin on varmasti pikimmiten korjattavissa!”
Lucifer hymähti tyttärensä optimistisuudelle. “Hyvin mahdollista.”
“Voisitkin ehkä istua hetkeksi alas ja kuunnella sen kappaleen uudestaan?”
“Onko pakko? Minähän kuuntelin sen jo kertaalleen.”
“Niin, mutta sen sanoma aukeaisi varmasti paremmin! Yritä nyt, isä!” Charlie pyysi.
“Kyllähän minä!” Lucifer virkkoi huolettomasti ja kohotti VoxPodia kuulokkeineen. “Noh, jos minä sitten istahdan vaikka tuonne takkahuoneen sohvalle...?”
“Juu, teehän se! Onnea matkaan!” Charlie toivoi ja hätisteli hänet lempeästi matkoihinsa. Lucifer asettui mukavasti takkahuoneen muhkealle sohvalle, viritti Adamin kappaleen soittovalmiuteen ja nykäisi kuulokkeita paremmin. Sopi sen sanoman todella avautua toisella kuuntelukerralla.
Kappaleen alkutahdit eivät edelleenkään herättäneet Luciferissa kummempia tunteita. Jumputtava komppi ja syntikka. Kitarariffejä kuunnellessa ei tarvinnut miettiä, mikä kappaleessa ja koko kyseisessä musiikkityylissä vetosi Adamiin.
I'm gonna take it to the limit of my love
Before I turn and walk away
I've had enough of holding on
The promises of yesterday
Lucifer rypisti hienoisesti otsaansa. Jokin kappaleen sanoituksessa kertoi, ettei Adam ollut valinnut sitä soitettavaksi aivan sattumalta.
Every day of my life, it seems,
Trouble's knocking at my door,
It's hard to try and satisfy
When you don't know what you're fighting for
No sanopa muuta. Kappalehan oli yllättävän samaistuttavaa sorttia, Lucifer totesi naputellessaan sormeaan sohvan käsinojaan musiikin rytmiin.
Time and again I sing your song,
But, I've been runnin' on empty far too long
I've had enough holdin' on to the past,
Make no mistake, it could be your last
Hassua. Jopas olikin hassua. Sehän kuulosti kuin Adam itse olisi laulanut hänelle, ehkä jopa syvimmistä ajatuksistaan ja tunteistaan.
Don't break my heart again, like you did before
Don't break my heart again, I couldn't take anymore
Kertosäe sai Luciferin huokaisemaan ja hautaamaan kasvonsa käsiinsä kahdesta syystä. Ensinnäkin häntä hävetti kamalasti, ettei ollut aiemmin tajunnut Adamin syvällisiä tarkoitusperiä ja siksi suhtautunut asiaan liian mitäänsanomattomasti. Ei ihme, että hän oli saanut oven päin näköä.
Toiseksi Luciferin oli jälleen myönnettävä itselleen, etteivät hänen kultaiset aikeensa ihmiskunnan alkuaikoina olleet johtaneet kuin kaaokseen ja epätoivoon. Siitä hän oli kivuliaan tietoinen, ja olipa Adamkin häntä tylyttänyt ansaitusti sen jälkeen, kun he tämän lankeamisen jälkeen olivat ottaneet yhteen. Siitä oli selvitty ja sopu alkanut ajan kanssa kukkia, mutta osa Luciferista ei edelleenkään halunnut uskoa, että hän oli särkenyt Adamin sydämen niin perustavanlaatuisesti. Sen kuuleminen oli ollut kivuliaan lisäksi nöyryyttävää.
I never hide the feeling inside,
And though I'm standing my back to the wall,
I know that even in a summer love
A little bit of rain must fall
Ainakin hänellä olisi koko ikuisuus aikaa hyvitellä hölmöyttään ja osoittaa Adamille sellaista lämpöä, jota tämä olisi häneltä ansainnut jo Edenin puutarhassa.
But, every road I take I know
Where it's gonna lead me to,
Because I've traveled every highway
And they all keep coming back to you
Lucifer käpertyi lohdulliselle kerälle sohvannurkkaan ja huokaisi. Voi Adam. Hänen tuittupäinen, suloinen ihmisensä. Heidän polkunsa olivat vieneet moneen suuntaan aikakausien saatossa, mutta Lucifer toivoi, että senhetkinen olisi pysyvä.
Time and again I sing your song,
But, I've been runnin' on empty far too long
I've had enough holdin' on to the past,
Make no mistake, it could be your last
Lucifer hypähti jalkeille ja suuntasi tanssahtelevan kulkunsa yläkertaan. Kappale soi kuulokkeissa edelleen ja tarjosi hänelle hyvän taustamusiikin.
Don't break my heart again, like you did before
Don't break my heart again, I couldn't take anymore
Kenties sydänten särkemisen saattoi laskea menneisyyden haamuksi. Kaikki riippui tietysti siitä, miten hänen anteeksipyyntönsä otettaisiin vastaan.
Don't break my heart
Don't break my heart again, like you did before
Don't break my heart again, I couldn't take anymore
Kappaleen lähestyessä loppuaan Lucifer tupsahti määränpäähänsä. Hän riisui kuulokkeet, napsautti VoxPodin kiinni ja kohotti kävelykeppinsä lyhyeeseen mutta jämäkkään koputukseen.
“Krhm, Adam? Oletko kotona?” hän huikkasi pirteää sävyä tavoitellen.
“En ole!” kuului oven takaa äkäinen vastaus.
“Kannattaisi olla!”
“Kipitä kuuseen siitä huutelemasta!”
“Avaa nyt, Adam!” Lucifer nurisi ja polkaisi mattoa suutuspäissään. “Kamalan noloa madella täällä käytävässä!”
“No kyllähän sekin näyttää sujuvan!” Adamin ääni lähestyi, ja lopulta tämä avasi ovensa. “Minulle on sitä paitsi aivan yksi paskanhailee, missä sinä matelet.”
Lucifer tapitti hetken käsivarret puuskassa ovenkarmiin nojailevaa Adamia ja sipaisi sitten hattunsa päästään yhdellä sulavalla liikkeellä. “Tuota... suo anteeksi se aikaisempi.”
Adamin ilme ei juuri pehmentynyt, mutta hänet päästettiin peremmälle, mikä oli lupaava merkki. Lucifer laski lainatavaransa lähimmälle pöydälle ja mietti sanojaan. Hänen olisi impulssiensa vietävänä tehnyt mieli tokaista jotain pöydällä nököttävästä huonekasvista tai lattialla lojuvasta sukkaparista, mutta se hetki vaati jotain syvällisempää.
“Kuulehan. Tiedätkö sen tunteen, kun jokin musiikki, laulu, mikä ikinä, alkaa enemmällä kuuntelulla kuulostaa paremmalta ja puhutteleekin uudella tavalla?” Lucifer tiedusteli Adamilta, joka istua rojahti nojatuoliinsa puolittaisena mielenosoituksenaan.
“Juu, niin voi käydä”, Adam tokaisi kuivasti. “Kuka sinua auttoi?”
“Vai auttoi?”
“Niin, auttoi. Yksin homman pointtia pähkäillessä sinulla olisi kestänyt vähintään huomiseen.”
Lucifer mutristi huuliaan syyllisenä. “...no ollaanpa sitä piikikkäitä.”
“Oikeus ja kohtuus!” Vasta nyt Adam suvaitsi väläyttää jotain puolittaiselta hymyltä näyttävää.
“Sanottakoon niin, että rakas Charlieni osasi löytää jutun punaisen langan varsin nopeasti”, Lucifer virkkoi keppiään pyöritellen. “Joskin olisin voinut itse ynnätä yhden yhteen rahtusen aikaisemmin.”
“Niin olisit.”
“Oli miten oli, kivahko kappale ja mainiot sanoitukset!”
“Hmm. Osuivat nappiin ärsyttävänkin hyvin”, Adam totesi.
“Sellaista sattuu”, Lucifer virkkoi ja piti pienen tauon tepastellessaan kokeilevin askelin lähemmäs nojatuolia. Ehkä oli syytä sanoa se tärkein asia ensin.
“Halusin sanoa, että olet minulle, miten sen nyt ilmaisisi... sietämättömän tärkeä”, Lucifer hengähti ja laski kätensä Adamin polville. “Enkä tahdo tai aio särkeä sydäntäsi.”
“Toistamiseen”, Adam täsmensi.
“Toistamiseen”, Lucifer toisti kaikuna.
“Se jäisikin viimeiseksi erheeksesi”, Adam tuhahti hetken hiljaisuuden päätteeksi, ja vaikka sanat olivatkin uhkaavia, ne olivat suora viittaus hänen kuuntelemaansa kappaleeseen, mikä sai Luciferin tirskahtamaan. Hän rakasti referenssien ymmärtämistä.
“En enää koskaan, haim sheli. Lupaan sen sinulle”, Lucifer lausui heidän äidinkielellään, mikä sai Adamin penseähkön olemuksen säröilemään. Muinaishepreaksi kaikki kävi järkeen ja tunteisiin paremmin kuin vierailla kielillä.
“Muuta en pyydäkään”, Adam murahti takaisin ja kietaisi käsivartensa Luciferin ympärille, kun hän hypähti hajareisin tämän syliin. Heidän kokoeronsa oli täydellinen sellaiseen käpertymiseen. Suudelma ei ollut heidän ensimmäisensä, mutta sen sisältämä painoarvo sai molempien sydämen tykyttämään raskaammin. Se tuntui alulta jollekin kauniille mutta selittämättömälle.
“Mitäs nyt?” Lucifer tiedusteli, kun Adam pian vetäytyi kauemmas ja naureskeli niin, että hartiat nytkähtelivät.
“Kunhan kelasin, miten mahtavan ironinen sillä bändillä on.”
“Ai, niinpä... Mikäs se olikaan?”
“Whitesnake.” Adamin ilmeestä päätellen se kuului asioihin, jotka oli syytä pitää mielessä.
Luciferia hymyilytti. Nimihän oli kuin hänen kunniakseen annettu.
“Se tosiaan on aika ironinen!” hän hihkaisi silitellen peukaloillaan Adamin poskipäitä.
“No, Luci. Vieläkö muistat sen äskeisen biisin nimen?” tämä kysäisi sitten, ihan pyytämättä ja puskista.
“Öh...” Lucifer mietti virneensä takana kuumeisesti. Miksi hänen muistinsa oli niin kirotun valikoiva? Ja mihin ihmeen tenttiin hän yhtäkkiä joutui?
“Siihen liittyi sydän!” hän sanoi osimoilleen itsevarmasti. “Don’t eat my heart out?”
“Phöähhähhäh!” Tapaa jolla Adam remahti nauruun saattoi pitää jokseenkin puoleensavetävänä.
“Noh, herkeäpä hirnumasta.”
“Tolvana.”
“Ei se niin kauas mennyt!” Lucifer puuskahti.
“Ainakin minä tykkään sinun versiostasi pirusti enemmän”, Adam virnisti, ja Luciferin vastaus hukkui hänen huulilleen, joita vasten tämä painoi omansa.
