Eveliina, hehhah, se on hyvä, että Lestatin geriatrisista tai siis melkein ikätasoisistaan mieltymyksistä saa sentään revittyä hupia!

Mä sain puolestani
The Vampire Armandin luettua, ja olinkin väärässä, enkä joutunut kärsimään Davidin seuraa juuri yhtään, mutta sen sijaan Marius totta kai tuli vielä pilaamaan iltani aivan totaalisesti. Siis se teki vielä lopuksi niin helkutin paskamaisen tempun Armandille (tempun jonka pääpiirteittäin kyllä tiesin etukäteen, mutten sentään tiennyt kuinka aivottomasti Marius yritti puolustautua) ettei pahemmasta väliä. Vihaan häntä, vihaan vihaan vihaaaaaan.
Mut aloin vähän vihata tuota kirjaakin, koska voi herttinen sentään, Anne Rice päätti kehittää Armandille aivan tyhjästä uudet täydelliset ihmiskumppanit, jotka ovat yhtäkkiä sen suurista suurimmat rakkaudet, vaikka ne ovat tunteneet toisensa noin kaksi minuuttia. En oikeasti anna Ricelle anteeksi sitä, että ensin kehittää Armandille upean upean ja romanttisen suhteen, ja sitten päättää unohtaa sen täysin tai paremminkin kusta sen päälle kirjoittamalla muutama kirja myöhemmin jotain näin kaistapäistä:
She turned and threw her arms around me, and held me tight and said the words I'd never heard a mortal speak in all my long immortal life:
'Armand, I love you.'
Anteeks mut...... muistatko Armand sellaista kuolevaista miekkosta joka roikkui kaulassasi vuosikaudet ja joka saattoi ehkä, ihan vain pariin otteeseen, todeta sinulle ihan nämä samat sanat, ollessaan yhä
kuolevainen??!!!! Eikä kyse edes ole siitä, että Daniel olisi unohdettu, Armand hienosti vertaa suhdettaan Danieliin ja tätä uutta, täydellistä suhdettaan Sybelleen ja Benjiin keskenään ja mää haluan vaan kirkuaaaaaaaaaa. Mä kestän vielä sen että Lestat ei saa kirjoissa pysyttyä uskollisena kenellekään, vaan se rakastuu aina uudestaan ja uudestaan, ihan keneen vaan, mut mä luulin että Armand sentään olisi eri maata. Ei hyvä helvetti, eih, ja sit tähän kaikkeen sai toki ympättyä vielä senkin, että herra on suuri, herra on rakkaus ja kaikkialla, ja sinunkin veljesi ja eiiiih, mä en vaan kestä. Eikä kukaan ole käskenyt mua kestämään, ihan saan vaan itseäni syyttää, että pakottaudun lukemaan tällaista. :'D
Ai niin, Mariuksesta on vielä sanottava se, että hän oli niin täysin mätä hemmo, että pyörsi vielä päänsä kaiken Armandille opettamansa suhteen ja totesi lopuksi, ettei jumalaankaan voi uskoa kun maailma on niin hirveä. Mikä on ehkä ainoa asia, mistä voin olla hänen kanssaan samaa mieltä, ja näemmä Mariuksen ainoa hyvä puoli on sen itsestään (varmaan lähinnä Armandin kiusaksi!) löytämä ateistipuoli.

Mut ei helkutti mitä scheissea tuli luettua, tarvin terapiaa. Käännyn siispä taas suosikkifikkieni pariin!