Nimi: Neuvos
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Yleisdraamallista jupinaa ja kinastelua. Ficlet (415 sanaa).
Ikäraja: K11
Päähenkilöt: Kankaanpään Elias/Leppäsen Aune
Yhteenveto: Eräänä kesäisenä lauantai-iltana kunnallisneuvos Janne Kivivuori tulee pojanpoikansa kanssa Helsingistä Pentinkulmalle siskoaan tapaamaan. Matkalla Koskelaan hän kohtaa Kankaanpään Eliaksen ja Leppäsen Aunen. Elias ja Aune kohtaavat myöhemmin Leppäsellä.
Haasteet: FanFic100 (sanalla 026
toverit), Ficlet300 (vapaavalintaisella sanalla 282
toverit), FinFanFun1000 (sanalla 529
tirehtööri) ja Haasteita hampaankolossa III:n kautta Yhtyeen tuotanto III (Juliet Jonesin Sydämen kappaleella
Veijari ja pyhimys).
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla -trilogia on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.
A/N: Tajusin yks ilta, että Pohjantähtien epilogissa Kivivuoren Janne tapaa sekä Kankaanpään Eliaksen että Leppäsen Aunen ennen Koskelaan menoaan, ja koska se on
Kotkanlento-versen kannalta hauska yksityiskohta, ei se luonnollisesti jättänyt mua rauhaan. Tää ei ole varsinaisesti songfic, vaan Veijari ja pyhimys inspiroi tätä silleen että minun nähdäkseni Elias
ajattelee olevansa niin kuin kappaleen kertoja, mutta Elias nyt ei ole luotettavaa kertojaa nähnytkään. Vähän mutkia suoriksi ja tyylikästä liioittelua eikä anneta totuuden tulla liikaa hyvän tarinan tielle. Tiettex. Ja huomaattex miten hienosti osasin tehdä ankkurilinkin siihen kohtaan ficcilistaustani mihin kaikki tän versen ficit on koottu <3
NEUVOS”Uskoskan kun sitä kuunteli”, Elias jupisee. ”Ei muka savukkeensytytintä tarvitte… Sielä vaan Helsinkissä ollaan ja niin ollaksensa kun on eduskunnassa oltu ja noin… Kloppikin perkele nauro minulle. Mutta kyllä menis sekin perseellensä yllätyksestä kuma kertosin mitä kaikkia Kivivuoren Jannekin aikanansa… Niin menis kyllä vaan…”
Hän vaikenee, mutta hänen leukansa jäystää yhä ärtyneesti tyhjää. Aune hymyilee pidätellen naurua vain hädin tuskin, ja se ärsyttää häntä entisestään.
”Luulekko että ne sua yhtään sen parempana pitää”, hän sanoo. ”Kumminkin heti ruvennu makeileen.”
”Mistäs sinä siittä mitään tiet”, Aune tiuskahtaa. Hänen poskensa punoittavat, ja Elias hymähtää ilkeästi.
”Kai minä ny sinun tien.”
”Ittelläs ole mitään tapoja. Minä sentän tien miten ollaan.”
”
Miten ollaan”, Elias matkii epäuskoisena. Aune vetää pulleat käsivartensa puuskaan ja suipistaa suutaan.
”Kun tollai kumminkin tulee Helsinkistä asti Elinaa kattoon”, hän sanoo sellaiseen sävyyn kuin Elias olisi tyhmä.
”Elinaa niin”, Elias nyökkää heristäen vielä etusormeaan sanojensa painoksi. ”Sinne se menee. Ei se meittiä ole niinkun tuntevinansakkan. Niin oli kun ei olis nimiäkän muistanu.”
”Kyllä se kumminkin kädestä tervehti ja kyseli miten olen voinu. Ja kuma sanon sille mitä ma niille sosiaalilautakunnassa sanon, että kyllä sais vaan ihmiset oikeutta jos sielä Kivivuori vielä olis, niin kiitti minua ja kysy vielä että onhan mun hyvä olla kumminkin.”
”Kais se ny kun tollai makeilee”, Elias tuhahtaa. ”Minähän sanon että kyllä ma sinun tunnen. Se on juur niinkun herrasväki aina, päältä vaan koree ja sisältä sitten mitä hän lieneekän. Kyllä se niitten temput osaa.”
”Niinkun sinä niistäkän tietäsit”, Aune äsähtää.
”Kyllä vaan tiedänkin. Eikä sunkan Elina paljoo sen parempi ole. Ei kumminkan sen jälkeen kun Kivivuori meni Akselille. Kyllä meinaan sillon viimmestään siirtyvät nekin siihen porukkaan. Sinne neuvosten ja tilallisten ja muitten tirehtöörien kaarttiin.” Elias sylkäisee maahan halveksien. ”Ei sinne oo tämmötteillä asiaa kun sinulla ja minulla.”
”Niinkun sinä sinne haluisikkan.”
”En kai minä siittä puhunukkan”, Elias tokaisee.
”Mistäs sitten?”
”Siittä vaan ettei niitten paranis unohtaa mistä nekin on tullu. Että tovereita kumminkin ollaan. Sillä minä juur olisin antanu sille siittä tupakansytyttimestä alennustakin. Tartte hihitellä sillai.”
Siihen Aune ei sano mitään.
”Jääkkö sinä saunaan”, hän kysyy sen sijaan.
Elias puntaroi hetken tiiraten saunan piipusta kalpeana nousevaa savua, ja kohauttaa olkiaan. Nyökkää sitten. Saatuaan jupista kyllikseen hän on oikeastaan varsin hyvällä tuulella, ja kesäilta on leuto ja kaunis.
”Tahdokkos että pesen sun selään”, hän kysyy Aunelta kohotellen kulmiaan ja puristaa häntä takapuolesta niin, että Aune kirkaisee.
”Sinä olet sitten kamala”, Aune hihittää. ”Oles ny.”
”Ja iltasella sitten vähän lämpömäistä…”
Aunen nauru kantaa yli Leppäsen vanhan mökin pihamaan ja sulautuu osaksi lauantai-illan maisemaa.
