Luku 5
Seuraavan viikon he olivat kirjastossa kahdelleen, koska Merja lomaili. Oikeastaan tämä lomailisi myös koko heinäkuun ja oikea kirjastotäti poikkeaisi kaitsemaan heitä lähimmästä isosta kaupungista vain kaksi kertaa viikossa. Muuten he viettäisivät kuukauden keskenään. Se tarkoitti työpäiviä maanantaista perjantaihin kummallekin, sillä Mikael ei alaikäisyytensä vuoksi saanut olla töissä yksin. Se ei tietenkään haitannut, sillä Mikael saattoi aina tilaisuuden tullen salavihkaisesti kosketella Juria, kun paikalla ei ollut lainaajia. Tämä sai toisen hymyilemään ja välillä punastumaankin.
He suutelivat häveliäästi pukuhuoneessa joka päivä töihin tullessaan ja sieltä lähtiessään. Se tapahtui kuin sanattomasta sopimuksesta eikä Mikael suoraan sanottuna tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta pirun hyvältä se tuntui. Perjantaina Juri tiedusteli varsin ujosti, josko hän haluaisi viikonloppuna tulla käymään. Tietysti Mikael halusi, olisi kiinnostava nähdä Jurin kotitila, joka oli hänelle toistaiseksi vielä suuri mysteeri. Sillä kertaa toinen ei suudellut vaan puristi vain hänen kättään ja toivotti tervetulleeksi.
*****
Heinosen tilan piha vaikutti sunnuntaiaamuna yllättävän rauhalliselta Mikaelin kaartaessa sinne pyörällä. Hän pälyili hetken ympärille, kunnes näki Vihtorin tulevan kulman takaa.
”Hei, Mikke! Isä ja Juri on navetassa katsomassa yhtä ehkä kipeää vasikkaa. Tule sä auttamaan mua vähäksi aikaa tonne taakse.” Mikael seurasi Vihtoria jonkinlaisen heinäkasan eteen ja sai käteensä talikon.
”Viskotaan nämä rehut kärryyn”, tuleva isäntä käski. He työskentelivät vähän aikaa hiljaa. ”Hyvinhän tuo näkyy sujuvan”, Vihtori totesi.
Mikael tuhahti. ”Oliks tää joku testi? Kattooko Juri jostain osaanko mä?”
Vihtori kohautti harteitaan ja lappoi vähän lisää heiniä. Se huokasi. ”Se on ihan hirveen ihastunu suhun. Eikä siinä mitään, mutta sitä on satutettu aika paljon. Että jos sä et oo tosissas ja vaan leikit, niin voisit lopettaa vaikka saman tien.”
Mikael huomasi, kuinka Vihtorin koko olemus oli vakava ja isovelimoodi selvästi päällä. ”No, jos sä haluut suoran vastauksen, niin en mä itekään tiedä, kuinka tosissaan mä olen. Mutta en mä leiki, mulla on ihan yhtä lailla tunteita pelissä.”
Vihtori nyökkäsi samalla, kun Juri kiiruhti työhaalareissa heidän luokseen. ”Mitä sä täällä teet? Viktor, ei Mikkeä ollut työhön tarkoitus laittaa! Se tuli meille kylään.”
Vihtori sivuutti pikkuveljensä huomautuksen olankohautuksella ja jatkoi hommaansa. Se sai Jurin tuhahtamaan mielenosoituksellisen äänekkäästi. ”Tule Mikke, mennään verannalle juomaan jotain.”
Mikael asetti talikkonsa kärryä vasten ja lähti seuraamaan selvästi sydämistynyttä ihastustaan. Veranta-nimitys ei tehnyt oikeutta sille terassiläänille, jolle he päätyivät naukkailemaan artesaanilimujaan. Mikael oli kuvitellut, että tällaisia tehtiin vain niitä sisustusohjelmia varten, joita äiti niin innokkaasti seurasi eikä suinkaan oikeille ihmisille.
”Tota mä kyllä haluaisin koettaa”, hän sanoi viitaten upotettuun porealtaaseen.
”Se pitäisi ensin pestä. Anni ja Vihtori tapaavat muhinoida siinä aika usein”, Juri totesi varsin häijysti.
Mikael oli turskauttaa limukan nenästään. ”Eikö niillä on sänkyä, jossa sekstailla?”
”Ne luulevat, ettei me tiedetä. Ovat aina niin joviaaleina tarjoutumassa tyhjentämään ja puhdistamaan sen.”
Mikael ei olisi pannut yhtään pahakseen, jos olisi saanut paijata Juria lämpimässä vedessä. ”Sekö on teidän porukoille ihan ok?”
”Isä on jo ajat sitten luovuttanut niiden suhteen. Nykyään se sanoo vain niiden panopupuilun ennustavan sitä, että tulee paljon lapsenlapsia.”
Mikael tirskahti. ”Käyttääkö se muka sanaa panopupu?”
Jurinkin huulipielestä karkasi tirskahdus. ”No ei. Enkä mä kutsunut sinua tänne juttelemaan veljeni ja sen tulevan vaimon seksuaalisista edesottamuksista.”
Heidän lepolassensa olivat niin lähekkäin, että tämä yletti sipaisemaan hänen kättään huomaamatta. Mikael nielaisi tahtomaattaan. Oli eri asia varastaa suukkoja työpaikan pukuhuoneen hämärissä kuin jakaa hellyydenosoituksia – kuinka salaisia tahansa – kummankaan kotona.
”Miksi sä sitten kutsuit mut?” häneltä pääsi. Se ei ollut selvästi oikea kysymys lähestyä asiaa, sillä Jurin suu meni suppuun.
”Halusin, että kaveri tulee kylään”, se vastasi varautuneesti.
”Äh, en mä tarkottanu… tää on mulle aika uutta… ja Viktorkin sano, että mun pitäis olla tosissaan, mut en mä vittu tiedä, mistä asioista mä elämässä ylipäänsä muutenkaan oon tosissaan”, Mikael pulautti ja siinä oli taatusti enemmän kuin hän oli aikonut sanoa.
Jurin poskille nousi suloinen puna. ”Vihtori voisi huolehtia vain omista asioistaan, vaikka mun veli onkin. Mä… mulle on tärkeintä tietää, että sullakin… on tunteita… mua kohtaan myös.”
Mikael vain nyökkäsi, sillä tunteita kyllä oli paljon ja osa erittäin sekavia. He katseivat hetken vaitonaisina edessä avautuvaa peltomaisemaa.
”Haluaisin vaan niin paljon suudella sua just nyt”, Juri kuiskasi hiljaa. Mikael vilkaisi vaistomaisesti sivuilleen, mikä sai toisen naurahtamaan. ”En siis tässä. Voin näyttää sulle huoneeni.”
Mikael kohautti harteitaan. ”Joo, mielelläni mä tulisin kattoo sitä. Mutta eikö sun porukat ala epäillä jotain, jos ovi on kiinni?”
Jurin silmissä kävi hetkellinen ihmetys, kunnes se tajusi. ”Mikke, mä olen täysi-ikäinen. Saan pitää ovea kiinni, vaikka huoneessani olisi kymmenen kaveria.”
Se oli tietysti totta, väliin Mikael ei muistanut heidän ikäeroaan ollenkaan, väliin se muistutti itsestään liiankin kanssa. ”Öh… joo. Mennään sit. Palan oikeesti halusta nähdä julisteet sun seinällä… siis kun ei ne varmaan mitään paljastissisiä naisia oo.”
Juri nousi nauraen ja johdatti hänet talon toisen päähän. Tämän huone oli suuri ja siisti. Julisteita ei valitettavasti ollut, vain muutama kehystetty valo- ja painokuva. Yhdessä niistä istui mies vanhoissa herrainvaatteissa, kukka rintapielessä ja tupakka kädessä.
”Ei tuo nyt ihan palomieskalenteriainesta oo”, Mikael sanoi osoittaen kuvaa.
”Se on Oscar Wilde.”
Nimi kuulosti vain etäisesti tutulta, mikä taisi näkyä hänen naamasta, sillä Juri jatkoi: ”Kai sä tiedät kuka se on?”
”Ööö…”, Mikael vastasi erittäin viisaasti.
Juri pyöräytti silmiään. ”Dorian Greyn muotokuva. Se, jossa miehestä maalattu taulu vanhenee, mutta mies itse ei.”
Olihan Mikael siitä kuullut ja nähnyt varmaan jonkun leffankin. ”Okei. Mutta ei se silti näytä oikein sellaiselle, josta sä fantasioisit öisin.”
Juri näytti hänelle kieltä. ”Ei se sen takia tuossa ole. Se oli homo aikana, jolloin moinen ei ollut erityisen suotavaa.”
Kuva näytti sen verran aataminaikaiselta, ettei Mikael olisi yhtään ihmetellyt, vaikka tuolloin toisen miehen kanssa pelehtimisestä olisi saanut kuolemanrangaistuksen. Hän päätti vaihtaa aihetta. ”Kävikö sille suudelmalle jotain tossa matkalla?”
Pian selvisi, että suudelma eli ja voi hyvin ja oli varsin nälkäinen. Kumpikin joutui huohottamaan irrottautuessaan. Juri viittoili, että he voisivat istahtaa sängylle.
Mikael nojautui luonnostaan toista vasten. ”Minkä takia sä tykkäät musta?”
”Miksi en tykkäisi?” Juri heitti vastaan silitellen hänen käsivarttaan.
”No, en mä ole ihan sun tyyppiä. Plus, että… saattaisithan sä pitää mua ihan pentuna.” Mikael ei ollut pystynyt karistamaan ajatuksistaan, että Jurin ”tyyppi” oli kaunis ja rehevä eloveenatyttö, niin homo kuin tämä olikin.
”Ymhh jaa…”, Juri hymisi mietteliäästi. ”Olethan sinä tietysti ihan teini, mutta se menee ohi ja mä olen kärsivällinen. Mitä muuhun tulee niin mä en ymmärrä, miten mun olisi tarkoitus vastustaa sun hempeänpunaista irokeesia ja seksikkäitä, tiukkoja paitoja.”
Mikaelin irokeesi oli tällä hetkellä värjäyksen puutteessa enemmän harmaa punaisilla vivahteilla, mutta kohteliaisuuden hän otti mielellään vastaan. Varsinkin, kun se kuulosti rehelliseltä ja tuli Jurin suusta. ”Sä varmaan tiedät, miks mä tykkään susta?”
”Mä olen vanhempi?” Lause jäi roikkumaan ilmaan, koska toinen ei tuntunut osaavan jatkaa.
Mikael kohottautui katsomaan tämän kasvoja. ”Siis sähän oot ihan helvetin hyvännäköinen! Siis jos mä oisin tyttö, oisin kulkenu koko tän ajan töissä pikkarit märkinä. Oot fiksu ja noi nörttilasit on vitun kuumat!”
Juri tuijotti häntä mykistyneenä. Ja suuteli sitten uudelleen syvään. ”Olet niin ihana”, se huokasi hänen huulilleen vielä lopuksi.
Mikael ei tiennyt oikein, miten päin olla, koska samaan aikaan halutti ja ujostutti niin saamaristi.
Juri tulkitsi hänen venkoilunsa väärin. ”Anteeksi, olisi pitänyt kysyä, haluatko sä suudella vielä… Mua vaan on harvoin kehuttu tuolla tavalla…”
Mikael nojasi uudestaan tämän rintaan. ”Tietty mä halusin. Mua vaan… no ei sen niin väliä… luulis, että sä kuulet tota joka päivä.”
Juri hipelöi hänen hiuksiaan ja huokasi. ”Enemmän mä olen kuullut homottelua kuin kehuja ja ennen kuin kysyt niin, kyllä, tytöiltäkin.”
Mikaelia harmitti kovasti. Juri oli komea ja ystävällinen ja lempeä. Mitä se kellekään kuului, jos se tykkäsi pojista. ”Pah, ykskään isäntä tällä takahikiällä ei panis pahakseen sua vävypoikana ja tasan siitä syystä, että ne haluis ite painaa sua, kun niiden tytärten silmä välttäis.”
Juria alkoi naurattaa. ”Enpä ole koskaan ajatellut asiaa tuolta kantilta. Oon yrittänyt keskittyä vain niihin, joita itse haluaisin… painaa.”
Mikael ei enää tiennyt oliko tilanne heidän kummankaan hallinnassa. ”Siihen mä en taida olla valmis ihan vielä. Mut… ymh…”
Juri onneksi pelasti hänet. ”Mulla on vielä talo esittelemättä sulle. Oli tarkoitus, että vain aloitetaan täältä. Oon aika varma, että sitten äiti haluaa tarjota sulle jotain.”
He lähtivät ja toden totta kiinteistövälittäjän kierroksen jälkeen rouva Heinonen tarjosi sellaisen juhla-aterian, että Mikael sai töin tuskin pyöräiltyä kotiin.
