Kowloon Generic Romance: Ehkä ihmeiden aika ei ole vielä ohi (S, Miyuki/Tao, minijatkis 5/5)

[Larjus]

Title: Ehkä ihmeiden aika ei ole vielä ohi
Author: Larjus
Chapters: 5/5 (minijatkis)
Fandom: Kowloon Generic Romance
Pairing: Gwen Tao/Hebinuma Miyuki
Genre: Drama, hurt/comfort, jonkinasteinen AU
Rating: S
Disclaimer: En omista alkuperäissarjaa tai sen hahmoja. Kirjoitan vain omaksi ilokseni ilman rahallista korvausta.
Summary: ”Vaikka sanoinkin niin, en minä uskonut, että niin olisi oikeasti – tai siis, kun sinä… miten se voi olla mahdollista?”
”Sitä kukaan ei tiedä”, Miyuki sanoi seinää tuijottaen. ”Ehkä se oli ihme.”

A/N: Katsoin viime heinäkuussa KGR:n animeversion enkä tietenkään voinut olla kiinnostumasta tästä parituksesta! Jossain kutos- ja seiskajaksojen paikkeilla päähäni putkahti idea ficciin, ja tässä sitä nyt ollaan. Neljä ekaa osaa kirjoitin valmiiksi jo elokuun alkupuolella, mutta viimeinen valmistui vasta tammikuussa. Ja sen jälkeen nämä jäivätkin hengaamaan kirjoitettuina tiedostokansioon, kun en vain saanut aikaiseksi postata niitä. Ennen kuin nyt.

Sarjan juonta tai perusasetelmaa tämä ei seuraa oikeastaan yhtään, joten sen suhteen spoilereilta välttyy, vaikkei lähdemateriaalikaan olisi tuttu. Miyukin hahmosta tässä on kyllä juttuja, jotka paljastuu sarjassa vasta tarinan edetessä, joten niitä voinee pitää jonkinmoisena spoilerina…?

Osallistuu haasteeseen Ficletistä virsi kaunis.



Ehkä ihmeiden aika ei ole vielä ohi


1. Mahdotonta(ko)


Paha olo alkoi heti aamusta. Miyuki ei ollut tottunut siihen, että aloitti päivänsä vessanpöntön eteen lyyhistyneenä edellisillan ateriaa ja sappinestettä ylen antaen. Siinä hän kuitenkin taas oli, ties kuinka monennetta päivää perättäin, vatsansa sisältöä pönttöön tyhjentäen. Ehkä hänen pitäisikin pikkuhiljaa alkaa tottua sellaiseen.

”Sinuna menisin tapaamaan lääkäriä”, Tao sanoi, kun Miyuki vähän myöhemmin sai raahattua itsensä vessasta parvekkeelle, missä hän poltteli päivän ensimmäistä savukettaan. Miyuki oli ollut yötä hänen luonaan, mikä alkoikin olla jo enemmänkin sääntö kuin poikkeus heidän arjessaan. Harvassa olivat ne yöt, jotka he viettivät eri osoitteissa.

”Mitä turhia”, Miyuki murahti tuolillaan kyyhöttäen. Oksentaminen oli vienyt lähes kaikki hänen voimansa heti aamusta. ”Tämä on varmasti vain tavallinen vatsatauti, joka paranee lopulta itsestään. Tai sitten olen syönyt jotain sopimatonta.”

”Joka ilta vai?” Tao tokaisi ja tumppasi tupakkansa tuhkakuppiin. ”Tuskinpa vain. Eikä tuo kyllä ihan vatsataudiltakaan vaikuta, kun vointisi vaikuttaa parantuvan aina iltaa kohden.”

Miyuki katsahti Taoa hivenen ärsyyntyneenä. ”Mitä oikein yrität vihjailla?” hän kysyi.

”En minä mitään varsinaisesti vihjaa. Minusta vain vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että olet raskaana ja kärsit sen takia aamupahoinvoinnista.”

”Mahdotonta”, Miyuki tuhahti saman tien. ”Minä olen steriili, ja sinä tiedät sen kyllä varsin hyvin.”

”Niinhän sinä olet kertonut, enkä minä sanojasi epäilekään. Mutta siten tilanteesi minulle kuitenkin näyttäytyy.”

Miyuki ei viitsinyt väittää enempää vastaan, sen verran heikolta hänestä vielä tuntui. Hän hieroi oikeaa ohimoaan etusormellaan ja mietti Taon sanoja. Raskaana. Hänkö muka? Ei, eihän se voinut mitenkään olla mahdollista, sen oli Wong-senseikin takonut hänen päähänsä monet kerrat.

Ajatus ei kuitenkaan jättänyt Miyukia rauhaan sen jälkeen, kun Tao oli sen hänen mieleensä istuttanut. Niinpä myöhemmin sinä päivänä, kun hän oli jo palannut kotiinsa Taon luota ja hänen vointinsa oli huomattavasti aamuista parempi, hän marssi lähimpään apteekkiin ja osti itselleen viisi erilaista raskaustestiä. Matka kotiin sujui huomattavasti tavallista hermostuneemmin, ja perille päästyään hän lukittautui ostostensa kanssa heti vessaan.

Jokaisen testin tulos oli positiivinen.

[Larjus]

2. Tulokset eivät valehtele


”Wong-sensei, minä olen raskaana.”

Miyuki oli onnistunut järjestämään itselleen ajan Wongin vastaanotolle heti seuraavalle aamulle. Tämä oli asia, joka ei voinut odottaa, ei vaikka Wong oli valitellut kiireitään ja ehdottanut tapaamista viikon päähän. Lopulta tämä oli taipunut ottamaan hänet vastaan seuraavana päivänä, ehkä puoliksi silkkaa uteliaisuuttaan, sillä hän ei ollut puhelimessa suostunut kertomaan, mitä hänen erittäin tärkeä ja kiireellinen asiansa oikein koski.

”Mahdotonta”, Wong tokaisi heti, aivan niin kuin Miyuki itsekin oli edellisenä päivänä Taolle sanonut. ”Olen tutkinut sinut monet kerrat, ja kuten hyvin tiedät, kumpikin lisääntymiselimistösi valitettavasti on kyvytön lisääntymään. Olet – ”

”Steriili”, Miyuki täydensi lääkärin lauseen hivenen halveksuvalla äänensävyllä. Hän viskasi pöydälle tämän silmien eteen raskaustestit, jotka oli edellisenä päivänä tehnyt. ”Nämä kuitenkin ovat asiasta eri mieltä.”

Wong odotti muutaman sekunnin ennen kuin poimi yhden testeistä käteensä. ”Eilenkö teit nämä?” hän kysyi, ja Miyuki nyökkäsi. ”Siinä tapauksessa näiden tulokset voivat nyt olla ihan mitä sattuu, eikä niihin voi enää luottaa. Näillä et minua vielä vakuuta.”

”Tutki minut sitten. Ota itse selvää, olenko raskaana. Sitä vartenhan minä tänne tulinkin. Haluan varmistuksen siitä, että testien tulokset eivät valehtele.”

”Sitäkin enemmän taidat haluta todistaa, että minä olen ollut väärässä?” Wong sanoi kysyvästi. Hän tiesi, ettei Miyuki ollut ikinä pitänyt hänen aikaisemmista tutkimustuloksistaan, ei vaikkei ikinä ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta perheen perustamiseen.

”Se on vain plussaa.”

Wong mietti hetken yrittäen parhaansa mukaan vältellä Miyukin käärmemäisen pistävää katsetta. Lopulta hän huokaisi. ”Hyvä on sitten”, hän sanoi. ”Minä tutkin sinut läpikotaisin, niin voimme olla varmoja, oletko todella raskaana.”

”Mainiota.”

Miyuki ei sanonut sanaakaan sinä aikana, kun Wong tutki hänet. Hänen kasvoillaan kuitenkin häälyi melkein jopa vahingoniloinen hymy, kun ultraäänitutkimuksen aikana tietokoneen näytölle heijastui kuva, joka sai Wongin säpsähtämään yllättyneesti. ”Ei voi olla…” tämä mutisi.

Loppujen lopuksi Wongin oli pakko myöntää, että Miyuki oli ollut oikeassa. ”En tiedä, miten se oikein on mahdollista, mutta näyttää siltä, että sinä todella olet raskaana. Sanoisin että seitsemännellä viikolla.”

”Niinhän minä sinulle alun perinkin sanoin.”

Wong yritti olla piittaamatta Miyukin äänensävystä. ”Voimme keskeyttää sen tällä samalla käynnillä, niin saat asian heti pois päiväjärjestyksestä. Kenenkään ei tarvitse tietää siitä mitään.”

”Hetkinen.” Miyukin katse oli suorastaan myrkyllinen. ”En ole tietääkseni vihjannut sanallakaan, että haluan abortin.”

”Sinäkö muka haluat pitää sen?” Wong kysyi epäuskoisesti. ”No, en kai minä voi sinua kieltääkään, mutta urasi ja...”

Miyuki sipaisi vatsaansa kevyesti. ”En ole vielä päättänyt, mitä teen. Haluan miettiä valintaani rauhassa. On myös eräs toinen, jota tämä asia koskettaa. Hänenkin kuuluu saada tietää tästä.”

”Niin, tietenkin. Teet mitä teet”, Wong sanoi. ”Olen täällä, päädyit kumpaan ratkaisuun tahansa.”

”Kiitos, Wong-sensei.”

[Larjus]

3. Päätös


Senkin yön Miyuki aikoi viettää Taon vuoteessa. Hän oli koko päivän miettinyt, milloin ja miten kertoisi tälle raskausuutisesta. Mikään hetki ei tuntunut sopivalta, mutta ei hän myöskään halunnut pimittää tietoa Taolta, koskihan asia heitä molempia. Lopulta hänen oli myönnettävä, ettei ”sopivaa” hetkeä tulisi koskaan, ja hänen olisi tartuttava härkää sarvista ja vain avattava suunsa.

”Muistatko, kun sanoit, että vaikutan kärsivän aamupahoinvoinnista raskauden takia?” Miyuki aloitti. He makoilivat sängyssä sylikkäin, ja hän nojasi päätään Taon paljaaseen rintakehään. ”Sinä olit kuin olitkin oikeassa. Kävin Wong-sensein luona, ja hän varmisti asian.”

Tao katsoi Miyukia epäuskoisesti. ”Mitä? Oikeastiko? Olet raskaana!?”

Tämä nyökkäsi.

”Vaikka sanoinkin niin, en minä uskonut, että niin olisi oikeasti – tai siis, kun sinä… miten se voi olla mahdollista?”

”Sitä kukaan ei tiedä”, Miyuki sanoi seinää tuijottaen. ”Ehkä se oli ihme.”

He olivat hetken aikaa aivan hiljaa. Miyuki halusi kuulla, mitä Tao sanoisi seuraavaksi, eikä siksi itse puhunut mitään, mutta tämäkin pysyi vaiti. Miyuki antoi sormenpäidensä tanssahdella kumppaninsa paljaalla iholla samalla kun odotti tämän sanovan edes jotain.

”Mitä aiot tehdä?” tämä kysyikin lopulta, kun oli saanut hetken aikaa käsitellä uutista. ”Oletko vielä päättänyt mitään?”

”Halusin kuulla sinun reaktiosi ensin. Olisitko vastaan, jos pitäisin sen?”

”En olisi.” Taon käsi leikitteli Miyukin hiuksilla. ”Sinulla täysi oikeus päättää, mitä haluat tehdä.”

”Onhan se sinunkin…”

Miyuki kiepautti käsivartensa Taon vyötäisille ja painoi poskeaan tämän rintaa vasten. Tämän sydämenlyöntien kuuntelu sai hänen olonsa rauhalliseksi.

”Minusta tuntuu, että haluan ehkä pitää sen”, hän sanoi sitten. ”En ole ikinä ennen edes ajatellut hankkivani lapsia, koska luulin sen olevan minulle mahdotonta, mutta… Ehkä tämä on merkki. Ja ehkä tämä tilanne ei toistu enää ikinä, enkä siksi tiedä, uskallanko luopua siitä.” Hän kohotti päätään nähdäkseen Taon kasvot paremmin. ”Mitä mieltä sinä olet?”

Tao naurahti. ”Myönnän, ettei minunkaan suunnitelmissani ole ollut perheen perustaminen. Sinun kanssasi olen kuitenkin valmis mihin tahansa.” Hän tarttui kiinni Miyukin kädestä. ”Jos siis pidät lapsen, olen tukenasi sataprosenttisesti. Aion pitää teistä molemmista huolta niin hyvin kuin vain voin.”

”No sinäpä et tarvinnut paljoakaan miettimisaikaa.”

Taon sanat kuitenkin lämmittivät Miyukin sisintä. Hän ei ollut ollut varma, miten tämä suhtautuisi yllättävään raskausuutiseen, ja olikin otettu siitä, miten välittömästi tämä oli valmiina tekemään oman osansa toisena vanhempana. Se vain vahvisti hänen tunnettaan siitä, että hänen täytyisi pitää tämä lapsi.

”Kyllähän sinä minut tunnet.”

”Niin tunnenkin. Ei kai sitä muuta voisi odottaakaan henkilöltä, joka jo ensitapaamisemme aikana sanoi rakastavansa minua.”

”Mitä muutakaan olisin voinut silloin sanoa?” Tao kysyi hyväntuulisesti. ”Teit minuun heti alusta alkaen lähtemättömän vaikutuksen.” Hän kääntyi paikallaan niin, että pystyi katsomaan Miyukia suoraan silmiin. ”Enkä ole katunut sanojani kertaakaan. ”

Ja se tunne on molemminpuolinen, Miyuki ajatteli, kun Tao painoi huulensa hänen omiaan vasten ja hukutti hänet suudelmiin.

[Larjus]

4. Joskus niin vain tapahtuu


Vaikka raskaus olikin ollut melkoinen yllätys kaikille, jotka asiasta mitään tiesivät, Miyukista tuntui, että asiat alkoivat lutviutua paikoilleen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Aamupahoinvointia hänellä ei enää juurikaan ollut. Raskaus eteni normaalisti, sen oli Wong-sensei kertonut hänelle lääkärikäynnillä, joita Miyuki oli alkanut tehdä viikoittain. Hän ja Tao olivat myös alkaneet puhua pysyvästä yhteen muuttamisesta; tulisihan heistä pian perhe. Kunhan hän saisi vielä työnsä soviteltua tulevaan elämänmuutokseen, kaikki olisi täydellisesti.

Niin Miyuki halusi uskoa, ja siksi huolestuikin heti, kun jo kymmenennen raskausviikon lääkärikäynnin aikana Wong muuttui oudon sulkeutuneeksi ultraäänitutkimusta tehdessään.

”Mitä nyt?” hän alkoi tentata heti.

Wongin ryppyiset kasvot nykivät, ja hän siirsi katseensa poispäin seinällä roikkuvan kelloon suuntaan.

”Mitä sinä näit, sensei?” Miyuki vaati saada tietää. ”Onko lapsellani jokin pielessä?”

”Se…” Wong sanoi hiljaa ja selvästi haki sanojaan. ”Raskautesi on keskeytynyt”, hän tokaisi sitten. ”Alkio on kuollut.”

Lääkärin sanat olivat kuin piiskan isku Miyukin kasvoja vasten. Hän ei halunnut uskoa kuulemaansa. Raskaus… keskeytynyt? Hänen ja Taon lapsi… kuollut? Kivikova pala nousi hänen kurkkuunsa, ja häntä alkoi yököttää.

”Miksi, Wong-sensei?” hän kysyi vaimeasti tuijottaen vatsaansa, jonka sisällä ei enää kasvanut uutta elämää. ”Mikä meni pieleen?”

”Mahdotonta sanoa varmasti. Ei ole mitenkään epätavallista, että raskaus keskeytyy itsestään varhaisessa vaiheessa. Joskus niin vain tapahtuu.”

Sanat eivät tuoneet Miyukille juurikaan lohtua, vaikka ne tarkoittivatkin, että todennäköisesti syy ei ollut hänessä.

”Ehkä näin kuuluikin tapahtua”, Wong totesi sitten. ”Ei ole normaalia, että mies olisi raskaana.”

Mutta en minä ole mies, Miyuki ajatteli hiljaa mielessään muttei sanonut sitä ääneen, vaikka osa hänestä olisi halunnutkin oikaista lääkärin puheet. Mitä se muka muuttaisi? Muiden silmissä hän oli mies, ja sellaisena hän elämäänsä julkisesti elikin, vaikka sisimmässään ei kokenut olevansa kumpaakaan sukupuolta. Siinä tilanteessa se kaikki oli kuitenkin hänelle aivan yhdentekevää. Vain sillä oli väliä, että hän ja Tao olivat menettäneet lapsensa.

”Saanko poistua?” Miyuki kysyi katsoen Wongia anovasti kuin lapsi, joka pyytää äidiltään lupaa lähteä ulos leikkimään.

”Hoidetaan tämä ensin loppuun asti”, Wong vastasi. Aiemmista puheistaan huolimatta hänen katseensa oli surumielisen myötätuntoinen. ”Olen pahoillani, Miyuki-kun.”

”Ei se mitään, sensei”, Miyuki sanoi. ”Ehkä näin tosiaan kuuluikin tapahtua.”

Hänen sydäntään raastava kipu ei kuitenkaan suostunut olemaan samaa mieltää hänen kanssaan.

[Larjus]

5. Toivon hippunen


Raskauden paljastaminen Taolle oli ollut Miyukista jännittävää. Sen keskeytymisestä kertominen olisi kamalaa. Samaan aikaan hänestä kuitenkin oli sitäkin hirveämpää vain säilöä suru-uutista sisällään. Se halusi tulla kerrotuksi. Niinpä hän jätti Taon kännykkään viestin, jossa pyysi tätä käymään heti kun vain ehtisi.

”Miyuki-chan? Sain viestisi. Mistä halusit puhua kanssani? Onko kaikki hyvin?” Tao kyseli hieman hätääntyneen kuuloisesti, kun työpäivänsä loputtua oli kiiruhtanut suoraan Miyukin luo. Sisäköt olivat päästäneet hänet sisään ja viittoneet oikean huoneen suuntaan.

”Hei”, Miyuki sanoi yksinkertaisesti. Hän oli istuskellut sohvalla vaitonaisena ikkunasta ulos katsellen mutta käänsi päänsä Taon suuntaan heti tämän äänen kuultuaan. Tämän huolestunut ilme sai hänen suupielensä värisemään.

”Kerro”, Tao pyysi ja istuutui hänen viereensä.

”Tätä ei ole helppo kertoa”, Miyuki aloitti. Hän hapuili otetta Taon kädestä ja siihen tartuttuaan veti sen syliinsä. ”Mi- minä... Lasta… sitä ei enää ole. Minä sain keskenmenon.”

Hänen otteensa Taon kädestä tiukentui. Tämä tuijotti häntä hiljaa, kunnes uutisen sisäistettyään ojentautui lähemmäs ja veti hänet halaukseen vapaalla käsivarrellaan.

”M-mitä? Ei, voi ei… Miksi? Miksi niin piti käydä?”

”Sen kun tietäisin”, Miyuki vastasi vaimeasti. ”Wong-senseikään ei osannut antaa mitään syytä. Hän vain sanoi, että joskus käy näin.”

”Olen pahoillani”, Tao sanoi tämän selkää silitellen. ”Tämä… on tämä niin väärin.”

Miyuki päästi irti Taon kädestä voidakseen vastata halaukseen kunnolla. Hän risti kätensä yhteen tämän selän takana ja painoi päänsä olkaa vasten. Taon lämmin syli oli aina ollut hänen turvapaikkansa, ja nyt hän tarvitsi sitä enemmän kuin ikinä aikaisemmin.

”Miten sinä voit? Tämän kaiken myötä. Sattuuko mihinkään?”

”Ei oikeastaan”, Miyuki vastasi ja nosti päätään tavoittaakseen Taon huolestuneen katseen. Todellisuudessa hänen kehonsa aristi yhä varsinkin alavatsan seudulta, mutta sitä ei kenenkään muun tarvitsisi tietää. ”Olen vain pettynyt. Ajattelin, että ihme oli tapahtunut, mutta niin ei sitten ollutkaan. Eikä meistä nyt sitten tulekaan perhettä.”

”Eihän se sitä tarkoita”, Tao sanoi heti. ”Ei tarvitse tarkoittaa. Me voimme silti olla perhe omalla tavallamme, vai mitä? Sanoin huolehtivani sinusta, ja niin aion tehdä. Se lupaus pitää, tapahtui mitä tahansa.”

Sanat saivat Miyukin hymyilemään pienesti, ensimmäistä kertaa sinä päivänä. ”Kiitos”, hän sanoi. ”Vaikka olisin kyllä halunnut, että voisit pitää lupauksesi molemmat puolet.”

”Niin…” Tao hymähti ilottomasti. ”Mutta vaikka nyt kävi näin, niin… eihän sitä ikinä tiedä, jos vielä jonain päivänä käykin toisin.”

”Niin kuin miten?”

”Että meille syntyisikin lapsi.”

Miyuki katsahti Taoa epäilevästi. ”Niinkö luulet?” hän kysyi.

”Ihmehän tapahtui jo kerran. Miksei se muka voisi tapahtua uudestaankin?”

Miyuki ei uskonut sen olevan todennäköistä, mutta ei hän voinut sitä täysin kiistääkään. Taon sanoissa oli toivon hippunen, johon hän itsekin halusi tarttua. Ihmeiden aika ei saanut olla vielä ohi.

”Ehkä se voi”, hän tyytyi vastaamaan ja hukuttautui uudestaan Taon syleilyyn.