Työn nimi: Alussa, me
Kirjoittaja: Niittipartio
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Siivu arkea, ensitapaaminen
Fandom: Originaali
Hahmot: Ilkka & Leevi
Vastuunvapaus: Hahmot ja teksti ovat omiani. En tee tällä rahaa.
Tiivistelmä: Kyse oli varmaan olemuksesta.
Osat: Oneshot
Sarja: Pihkaa ja hydrauliikkaöljyä
A/N: Teksti osallistuu
Lesbokukkakauppiaat II -haasteeseen.
ALUSSA, ME
Leevi vaihtoi ties monennettako kertaa asentoaan epämukavan kovalla tuolilla ja yritti muistaa, mitä kurssinvetäjä oli hetki sitten sanonut. Jotenkin se oli kai liittynyt siihen, ettei puupinoa saisi tehdä sähkölinjan alle tai välittömään läheisyyteen. Aihetta enemmän Leevi oli keskittynyt kurssinvetäjän kyllästyneeseen äänensävyyn, joka taisi peilata kuulijoiden mielenkiintoa.
Kyllähän he kaikki – myös kurssinvetäjä – tiesivät, miten jonninjoutavaa tällainenkin oli, mutta isot metsäyhtiöt vaativat tällaisia koulutuksia käydyiksi syistä, joita tavallisen ihmisen ei ollut mahdollista ymmärtää. Kai sekin oli jotenkin linjassa byrokraattisen Suomen kanssa.
Leevi kykeni kyllä ymmärtämään sähköturvallisuuden tärkeyden, mutta ei sitä, että maalaisjärjellä ajatellusta asiasta oli venytetty kahdeksan tunnin mittainen koulutuspäivä. Mutta ainakin he saisivat tästäkin huvista palkan ja kuljetusyritys merkinnän suorituksesta, ja ajo saisi jatkua kyseisen metsäyhtiön tehtaille.
Hänen sormensa näpräsivät hihansuussa olevaa langanpätkää, joka pitäisi muistaa leikata pois. Sitä kieputettiin vuorotellen sormien ympärille ja langan tuntua haettiin liu'uttamalla yhteen painetut sormenpäät langantyvestä sen kärkeen. Ei ollut pitkä aika, kun Leevi oli käynyt nämä samat asiat amiksessa läpi. Silloin hän oli jaksanut kuunnella, nyt ei niinkään. Ajatukset harhailivat ja katse kiersi vanhan kyläkoulun luokan seinillä, joille oli ripustettu vanhoja opetustauluja paikan perintöä kunnioittaen. Vanha kyläkoulu oli remontoitu ja muutettu pitopalveluja tarjoavaksi ravintolaksi, joten ainakin evästys oli kohdillaan. Remontistakin taisi olla jo pari vuotta aikaa. Leevi muisteli nähneensä jonkin jutun yrittäjästä paikallislehdessä. Vuokrattava kokoustila oli tullut uutena juttuna.
Moneen kertaan luetuista opetustauluista Leevin katse hakeutui vähän matkan päässä istuvaan mieheen. Hän ei tiennyt tai muistanut miehen nimeä, mutta jokin veti hänen katseensa aina uudestaan toisen puoleen.
Kyse oli varmaan olemuksesta. Mies näytti rennolta nojatessaan tuolinselkänojaan kädet ristissä niskan takana ja jalat pitkälle eteen venytettyinä. Rintamasuunta ja katse olivat suunnattuina kurssinvetäjään, mutta oli vaikea sanoa, keskittyikö mies oikeasti vai esittikö vain.
Paikallaolijat olivat ymmärtäneet pääsevänsä sitä nopeammin pois, mitä vähemmän mutisisivat keskeytyksiä puisevaan luentoon. Mies vaikutti kuitenkin avoimelta ja rauhalliselta. Niinkin rauhalliselta, että Leevin levottomasti nytkynyt jalka pysähtyi ja hengenvedot muuttuivat rauhallisemmiksi. Hän hätkähti sen verran, että hänen vierellään istuva Osmo vilkaisi häntä refleksinomaisesti. Ajoparille hymyiltiin pahoittelevasti ja aiheeseen keskityttiin jälleen hetkeksi aikaa. Sähkölinjasta ei olisi soveliasta ottaa myöskään kouralla kiinni – kumma juttu.
Puolessavälissä koulutusta moni osallistuja oli enemmän kuin valmis tarttumaan kouralla sähkölinjasta, jos sillä pääsisi pois piinapenkistä. Leevi näki levottomat asentojenvaihdokset ja kuuli kyllästyneet huokaukset. Nuorimpia edustava Leevi ymmärsi kyllä, etteivät koulutuspäivät olleet helppoja niille, jotka olivat aloittaneet työnteon jo nuorina. Puita ajavat kuljettajat olivat kotonaan kulkiessaan syrjäisissä paikoissa, joissa kaiken määrittäisi oma kantti ja sisu. Heikkotahtoisilla ja vetelillä ei ollut tähän ammattiin mitään asiaa ja Leevi ymmärsi sen jälleen katsellessaan kurssille osallistuvia kuljettajia. Karkeita miehiä, joista osa teki työtä kutsumuksesta ja osa pakosta. Tällä kertaa paikalla ei ollut yhtäkään naiskuljettajaa, mutta heitäkin oli. Ja heitä Leevi vältteli melkein enemmän kuin miehiä. Naisten kovapäinen tahtotila oli huomattavasti pelottavampaa.
Muiden ammatinvalintaa Leevin ei olisi tullut mieleenkään kyseenalaistaa, mutta tällaisissa tilanteissa hän kyseenalaisti helposti omaansa. Hänelläkin oli jo joiltain vuosilta kokemusta, mutta se kalpeni muihin kuskeihin verrattuna. Hän oli se, joka otti varman päälle, eikä riskannut ilman hyvää syytä mitään. Muut uskalsivat kokeilla ja onnistuivatkin yrityksissään. Leeville ei kuitenkaan ollut vaihtoehto soittaa Jarkolle, jos riskinotto johtaisi sellaiseen ongelmaan, jota hän ei pystyisi itse ratkomaan. Se ei yksinkertaisesti ollut, eikä olisi, vaihtoehto.
Yrittäisit nyt poika, kyllä sun pääsi pitäisi riittää parempaan.
Hylsystä nukut viikon saunassa, tiedä se.Leevi veti pakotetun rauhallisen ja syvän hengenvedon pälyillessään ympärilleen. Opetustauluista katse laskeutui mieheen, jonka vaalea katse kääntyi nopeasti pois. Sydän hypähti epämiellyttävästi ja ahdistus laski kämmenen kurkun päälle. Jalka nytkyi lattiaa vasten äänettä hänen lukiessa jälleen vanhoja opetustauluja. Hän oli nopeasti oppinut, ettei jalan nytkymisestä saisi lähteä ääntä, eikä se saisi missään olosuhteissa hytkyttää pöytää.
Hetken päästä katse kuitenkin harhautui takaisin mieheen, jota hän ei tuntenut nimeltä. He olivat nähneet siellä ja täällä, mutta sanaakaan he eivät olleet vaihtaneet. Jos tarkkoja oltiin, eivät he olleet tainneet nähdä toisiaan autojen ulkopuolella ennen tätä. Leevi tiesi tietävänsä monta kasvoa, joilla ei ollut nimiä. Se harmitti kuitenkin vain vähän, sillä yksin oli turvallista. Hän oli töissä, ei luomassa ystäväpiiriä.
Korviin kivunneet hartiat rentoutuivat ja jalka pysähtyi. Vaaleat silmät katsoivat häneen yllättyneinä, mutta uteliaina.
Ystävällisinä, Leevi ajatteli, kunnes tajusi jääneensä kiinni katsomisesta. Hän käänsi katseensa nopeasti pöydän pintaan posket kuumottaen. Hän halusi vajota lattiaan, vaikka ei aistinut vihamielisyyttä ympärillään. Vain Osmo vaihtoi kyllästyneenä asentoaan ja Leevi yritti jälleen keskittyä olennaiseen. Kohta olisi tauko.
"Morjensta", pahvista kahvimukia pitelevä mies tervehti asteltuaan Leevin luokse. Hän halusi kadota, mutta sen sijasta hän tervehti takaisin, hymyili kohteliaasti ja ylläpiti sopivan ajan katsekontaktia. Vaaleat silmät olivat harmaat sinisellä vivahteella ja Leevi olisi voinut tutkia niitä pitempäänkin. Oma, sekoitusta vaativa kahvimuki oli kuitenkin turvallisempi kohde. Tilkka maitoa pehmensi kitkerän litkun makua hieman. Ilmeisesti hyvä ruoka ei tarkoittanut hyvää kahvia.
Näköpiiriin ilmestyi ojennettu käsi ja sitä pitkin Leevin katse nousi takaisin vieraan miehen kasvoille, joilla oli toispuoleinen virne. Ei ilkeä, vaan avoimen laiska, mutta siltikin jotenkin ovela. Lämpö sai posket kihelmöimään ja Leevi toivoi, ettei posket punoittaneet kovinkaan pahasti hänen ojentaessa kättään.
Toisen käsi oli lämmin ja vahva. Ote oli napakka, mutta ei liian kova. Lyhyen ravistuksen aikana Leevi tunsi kämmenen ja sormenpäiden karheuden. Sähkömäinen pulssi kiiti kättä pitkin koko vartaloon ja jostain syystä hän ei voinut olla hymyilemättä aidosti. Ikkunasta tuleva auringonvalo osui toisen kasvoihin ja talvelle tyypillisen kylmät säteet saivat siniharmaat silmät eloon. Jäänsinisyys välähti vain hetken, mutta hän oli ehtinyt nähdä sen. Talven kalpea iho sai kultaisen hehkun ja Leevi tiesi, ettei ollut nähnyt ketään komeampaa ennen.
He katselivat toisiaan hetken hyviä tapoja pitempään, kunnes havahtuivat lähes samaan aikaan takaisin kokoustilan tarjoilupöydän ääreen. Tuntui luonnolliselta ja lähes tutulta heidän siirtyessä yhdessä takaisin pöytien ääreen tupakalla käyneiden osallistujien hiljakseen valuessa takaisin vanhaan luokkatilaan, joka oli hetken ollut vain heidän.
Loppukurssin Leevi katseli miehen profiilia, eikä kuullut mitään, mitä kurssinvetäjä sanoi. Edes tyytyväinen hymynkare toisen suupielessä ei saanut Leeviä katsomaan muualle, vaikka olisi ehkä pitänyt. Kuin varkain hihansuun langanpätkä unohtui, eikä jalka enää aloittanut levotonta nytkymistä.
Miehen nimi oli Ilkka.
~~~~~~~~~
A/N2: Kiitos, jos luit =)
