Järvenselkä jäätyisi | K-11 spurttiraapale, historiallinen [Osa 2 | 10.2]

[Remoteness spectator]

Name: Järvenselkä jäätyisi
Author: Remoteness Spectator
Pairning: ?
Genre: Historiallinen draama, slice of life
Rating: K-11
Summary: Vuodenkierto, 1800-luvun alun Suomi ja nuori mies nimeltä Alvari.
A/N: Kirjoitettu Spurttiraapale VII -haasteeseen. Sanalista: 1. Kimaltaa 2. Oksa 3. Valkoinen 4. Vaeltaa 5. Silti 6. Pimeä 7. Joskus. Haastan samalla itseni kirjoittamaan ensimmäistä kertaa murteellisia vuorosanoja


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~




1. Kimaltaa



Kuin tuhannet timantit kimalteli järven hiljaa laineileva pinta. Alvarin silmät juoksivat sitä pitkin kuin etsien jonkinlaista auringon luomaa siltaa, joka kantaisi hänet vetten yli toisaalle, sinne missä hänen halajamansa sijaitsi. Vaan nyt oli hänen ryhdistäydyttävä ja kannettava vedet valmiiksi, kauhottava sankollisia saunaa varten, eikä muisteltava menneitä.

Alvari kurkotti laiturinnokasta, kantoi saunaan monta lastillista pesuvedeksi, mutta joka kerran kun hän näki suuren järven aavan, sinisen ulapan, seisahtui hän miettimään mitä oli sen toisella puolella. Kesäpäivän pehmeä tuuli humisi hänen korvissaan ja koivun oksat kahisivat hellästi, muistuttaen pehmeästi kuiskaten häntä asioista, joita hän ei koskaan halunnut unhoittaa. Asioita, jotka olivat mullistaneet hänen ennen niin pienen maailmansa, ja kuuluivat yksinomaan hänelle. Niistä ei muille hiiskuttaisi edes iltapimeässä takan ääressä, vaikka olisi puukko kurkulla.

”Mitäs se Alvari siellä tyhjyyteen tuijottaa?” kaikui piipun kähentämä ääni tuvan edustalta.

”En mittään, isä”, vastasi Alvari ja kauhoi kiireellä viimeisen sankollisen. ”Kesäpäivää mie vain ihailen. Sauna on kohta valmis.”




~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

A/N: 150 sanaa tässä raapaleessa.

[Remoteness spectator]

2. Oksa



Kiuas sihisi ja höyry täytti himmeän huoneen. Alvari nojautui taaksepäin ylälauteella ja päästi syvän huokauksen. Kesäillan valo siivilöityi saunan pienestä ikkunasta ja sai hien kiiltelemään hänen paljaalla ihollaan. Pienet pisarat juoksivat pitkin hänen pintaansa kuin keskenään kilpaillen. Niiden vieno välke muistutti häntä yhä vain järvestä ja sen kimmellyksestä, vaikka se nyt olikin poissa hänen silmistään.

”Lähe nyt pois jo hiien hönkä”, hän sulki silmänsä ja aloitti mutisemaan tuttua saunarunoa, ”himmene paha häkärä, syömästä, kaluamasta tämän ihmisen ihosta, tämän pojan polven päästä!”

Sitten hän huokaisi uudemman kerran ja hieroi hetken kasvojaan kämmenillään, kuin siten pyyhkien pois tuon häntä jäytävän tuskan ja turmeluksen.

”Ei tästä tule mittään”, Alvari kuiskasi lopulta itsekseen ja kauhaisi pesuvadista vettä, ja kaatoi sitä auringon haalistamien suortuviensa ylle. ”Mie olen tuhon oma.”

Ajatuksiinsa eksyneenä hän jäi tuijottamaan paksulautaista puuseinää ja sen lukuisia oksankohtia. Oksia he kai olivat olleet rahtaamassa silloin kun he ensimmäistä kertaa kaskenpoltossa kohtasivat, vaan siitä nyt oli aikaa monet kesät. Leikiksihän se oli mennyt ja kilvoitteluksi. Huoletonta lapsuutta naapuritorpan pojan kanssa.

Vaan olivat ne ajat siitä muuttuneet. Miehiksi kasvaneet kumpikin, ja toinen lähtenyt Viipuriin opiskelemaan, samalla kun hän yhä vain täällä istui vanhempiensa torpassa, kalastajan poika.

Olisiko hänenkin pitänyt pois matkustaa? Isä ei siitä ilahtuisi.



~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

A/N: 200 sanaa tässä. Käytetty runo on vanha suomalainen saunaruno