Ficin nimi: Haa-vei-lu
Kirjoittaja: Nax
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Vincent/Alastor (omalla tavallaan ja yksipuolisena jne.)
Genre: Höntti slice of life
Summary: “Todella, Vincent: tämä lööperisi on naurettavinta, mitä olen aikoihin kuullut, ja minä sentään vietän aikaa kanssasi enemmän kuin olisi terveellistä.”
A/N: Larjuksen kanssa tuli puheeksi ruokailuvälineiden järjestykset, ja tietenkin tämä kaksikko tunki mieleen idean tiimoilta. xD Muistaakseni kuulin haa-vei-lusta yllättävän myöhään – ainakin lapsuudenkodissani järjestys oli lu-haa-vei. Tällä hetkellä omassa keittiössäni järjestys on haa-vei-lu, mutten sanoisi, että sillä olisi sen kummemmin väliä henkisen hyvinvointini kannalta. 😂
***
“Katsotaanpa... Ahaa, paistiveitsi puuttuu!” Alastor totesi silmäillessään katettua pöytää. “Vincent, cher?”
“Hoituu!” Vincent virkkoi ja veti aterinlaatikon auki. Hän poimi käteensä suuren paistin pilkkomiseen soveltuvan veitsen ja tuli katsoneeksi laatikossa vallitsevaa järjestystä.
Veitset, haarukat ja lusikat. Näyttipä vähän nurinkuriselta.
“Kas niin, Vincent! Mitä mahdoit jäädä ihmettelemään?” Alastor uteli uunista nostetun paistin äärestä.
“Ai, enpä mitään! Kunhan huomasin ruokailuvälineidesi olevan erikoisessa järjestyksessä.”
“Mitkä ovat missä?”
“Nämä täällä! Eikö järjestyksen tulisi olla ensin haarukat, sitten veitset ja oikeanpuolimmaisina lusikat?” Vincent esitti vallan pätevänä.
“Ja miksi ihmeessä?” Alastorin hymy sai hieman terävämmän vireen.
“No... siksi?” Vincent ei löytänyt siihen hetkeen tavanomaista sanavalmiuttaan.
“Onko tämä jokin tuore neuroosisi, vai olenko vain onnekkaasti välttänyt sen tähän asti?” Alastor hymähti ja kulautti viinilasistaan.
“Äh, ei se mikään neuroosi ole, vaan eräänlainen... kotitaloudellinen luonnonlaki! Haarukat, veitset ja lusikat eli haa-vei-lu! Järkevää ja helppo muistaa!”
“Aaa, mutta sehän on järkevää! Minulla kun on ollut vaikeuksia muistaa, mikä on haarukka, mikä veitsi ja mikä lusikka!” Alastor hykerteli ja katsahti häntä sitten alta kulmiensa. “Todella, Vincent: tämä lööperisi on naurettavinta, mitä olen aikoihin kuullut, ja minä sentään vietän aikaa kanssasi enemmän kuin olisi terveellistä.”
“Hahhah, niin niin”, Vincent naurahti ja osoitti ruokailuvälineitä. “Jos haluat, voin kyllä...”
“Ei, et voi. Sen sijaan teemme niin, että sinä lopetat tuon tungettelevan sekoilusi ja annat sen veitsen minulle niin kuin olisi jo”, Alastor tokaisi ja otti pari hillittyä askelta häntä kohti. Vincent nykäisi kätensä refleksinomaisesti aterinlaatikosta ja työnsi sen kiinni.
“Kaikella kunnioituksella, en mene takuuseen, että veitsen antaminen sinulle juuri nyt olisi hyvä idea”, Vincent sopersi, ja Alastorin hymy hiipi suorastaan vaaralliseksi.
“On tai ei, joko annat sen tai tapahtuu haa-vei-lun sijasta haa-ve-ri. Paino sanalla veri”, Alastor ilmoitti ja tirskahti sanavalintansa kiistattomalle nerokkuudelle. Vincentkään ei uhkauksen painoarvosta huolimatta kyennyt säilyttämään pokerinaamaansa, ja miehen remahtaessa nauruun tilanteen jännittyneisyys raukesi.
“Phahhah, tuo oli hyvä! Vaan jos kuitenkin vältettäisiin suuremmat haaverit?” Vincent tuumasi ja ojensi veitsen kahva edellä Alastorille. Jos hänen lähtönsä hetki koittaisikin muutaman sekunnin päästä, ainakin hän lähtisi virne huulillaan.
“Toivoa sopii!” Alastor tuhahti muikeasti ja iski veitsen merkitsevän ronskisti kypsyneeseen paistiin. “Se on kyllä valtava sääli, ettei verikastike oikein sopisi tähän kokonaisuuteen... Vaikka ainahan voisi kokeilla uutta olosuhteiden innoittamana!”
“Eittämättä”, Vincent myhäili vältettyään vaaran. “Tarvitaanko vielä jotain?”
“Otahan vielä lusikka sinapille”, Alastor kehotti pilkkoessaan paistia sulavin ottein.
Hakiessaan lusikkaa Vincent jäi tahattomasti tapittamaan aterinlaatikon boheemin julkeaa vei-haa-lu-järjestystä, minkä Alastor tietenkin laittoi merkille; hymystään huolimatta tämä tuomitsi hänet katseellaan alimpaan maanrakoon kuin torakan. Vincent pakottautui sulkemaan laatikon ja luimistelemaan lähemmäs teräaseistettua Alastoria.
“Krhm, saisiko ehkä olla lisää viiniä?” Vincent tiedusteli tekopirteästi kiinnittääkseen huomion muihin asioihin. Lusikasta kun ei olisi puolustukseksi isoa veistä vastaan.
“Turhaan taidat edes kysyä. Vaikka jokin saa minut haaveilemaan verestäkin! Liekö äskeiset puheenaiheet?” Alastor pohdiskeli kiepauttaen veistä taitavasti sormissaan.
“Se on tietenkin mahdollista. Mutta kenties jokin toinen punainen menettelisi paremmin tässä hetkessä?” Vincent makeili ja kaatoi Alastorin ojentaman lasin puolilleen samettisen pehmeää viiniä.
“Hmm, kenties. Täytyy kyllä kehaista, että teit erinomaisen valinnan tämän viinin kanssa”, Alastor myhäili. “Varsinainen sommelier Whittman.”
“Pirskatti, minä niin rakastan tuota korostustasi, Al”, Vincent hymähti ja astuttuaan yhä lähemmäs Alastoria sai tyynellä liikkeellä paistiveitsen kaulalleen.
“Tiedän sen.” Alastor kuljetti veitsen selkämystä Vincentin poskea ja leukalinjaa vasten niin, että tämän valkealle iholle jäi kevyt painauma. “Istupa sitten alas, ennen kuin todella sattuu se haa-ve-ri.”
“Käskystä...”
