Title: Toinen todellisuus
Author: Remoteness spectator
Rating: S
Genre: Slice of life, loput selviää tarinassa
Summary: Eräänlainen joulu
A/N: Kirjoitettu
Jouluinen tropes II -haasteeseen. Aiheeksi sain
jouluelokuvan katselu.~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Toinen todellisuusHallmark-elokuvat olivat kaikki samanlaisia. Kuten monessa muussakin, siinäkin elokuvassa kiireinen bisnesnainen vieraili sukunsa luona pikkukaupungissa, ja tapasi siellä komean könsikkään, joka oli parhaillaan saamassa hänet näkemään, mistä elämässä todella on kyse – rakkaudesta tietenkin, jos elokuvaa oli uskominen.
Vaikka tuo Daimonin hylätystä rakennuksesta löytämä vanha bluray-elokuva oli hädintuskin puolivälissä, Fenn tiesi jo, mitä siinä tulisi tapahtumaan. Se ei haitannut häntä, ja hän keskittyi seesteisellä nautinnolla kuviin lumen peittämistä maisemista, jouluvaloista, kuusista, lahjoista ja kaikenlaisesta yltäkylläisyydestä. Kohtaukset olivat täynnä ihmisiä, joiden ongelmat olivat loppujen lopuksi mikroskooppisen pieniä, ja kaikki päättyisi lopulta hyvin.
Hän kiersi viltin paremmin ympärilleen kulahtaneella nahkasohvalla, ja huokaisi tyytyväisenä. Viltti oli oikeastaan turha, sillä asunnossa oli sinä päivänä miellyttävän lämmin. Generaattori oli jälleen saatu toimimaan juuri ajoissa jouluksi, ja hän ja Daimon olivat päättäneet riskeerata nostaa sen tehoja hieman, jotta he saisivat nauttia miellyttävästä lämmöstä edes parin päivän ajan. Joulun ajan. Silloin he voisivat ainakin hetkeksi pyrkiä unohtamaan ja keskittyä siihen, mikä oli hyvin. Siihen, että he olivat elossa. Niin – ja tietenkin Piiskaan.
Kuin tilauksesta kärsinyttä puulattiaa vasten kuului suurten kynsien rapinaa, ja olohuoneen oviaukkoon ilmestyi järjettömän suuri ja petomainen koira. Se oli Piiska, irlanninsusikoira tai jokin sen tapainen, jonka Fenn oli löytänyt kadulta pentuna. Nimensä se oli tietenkin saanut pitkästä, piiskamaisesta hännästään, joka oli ollut suhteettoman pitkä koiran kokoon nähden sen ollessa pieni, ja joka oli viuhtonut puolelta toiselle niin vaarallisesti, että kaikki lähellä olevat saivat siitä iskuja.
”Tuletko katsomaan elokuvaa kanssani?” Fenn kysyi koiralta, jonka häntä heilahti.
”Olen tulossa”, kuului Daimonin tumma ääni keittiöstä.
”Puhuin koiralle!” Fenn naurahti ja rapsutti luokseen löntystellyttä suurta, harmaata eläintä.
Keittiössä oli hetken hiljaista lukuun ottamatta astioiden kolistelua, ja sitten Fenn kuuli Daimonin hiljaisen mutinan:
”Vai niin.”Piiska loikkasi sohvalle ja kävi makuulle Fennin viereen, vieden suurimman osan tilasta, ja Fenn käänsi huomionsa takaisin elokuvaan.
Tapahtumien sijaan hän antoi katseensa vaeltaa kerrostaloissa ja rakennuksissa, jotka näyttivät ehjiltä ja puhtailta, autoissa, jotka toimivat ja kiiltelivät uutuuttaan. Hän hädin tuskin muistikaan enää aikaa, kun asiat olivat näyttäneet siltä. Nyt se kaikki oli vain tallentuneena valokuviin ja vanhoihin tallenteisiin, jos sellaisia ylipäätään mistään pystyi katsomaan. Oli ollut suuri onnenkantamoinen, että Daimon oli törmännyt tuohon vanhaan bluray-levyyn tarvikkeita etsiessään.
Fenn päätti keskeyttää elokuvan hetkeksi, jotta Daimon ei menettäisi liikaa juonenkäänteitä, ja nousi sohvalta. Hän asteli kaupunkiin antavan ikkunan ääreen, ja katsoi maisemaa, joka oli täysin erilainen kuin mitä hän oli juuri nähnyt ruudulla: Talvisen iltapäivän hämärässä ja harmaanpunertavassa valossa erottui suuri määrä autioita, raunioiksi muuttuneita kerrostaloja. Jotkut niistä olivat osittain romahtaneet, toiset palaneet, ja loput näyttivät hylätyiltä ja kärsineiltä. Valoja ei näkynyt montaa, vain yksittäisiä pisteitä siellä täällä kaukaisuudessa – suurin osa asukkaista oli joko kuollut tai paennut kaupungeista vuosikausia sitten sen väkivaltaisuuden ja vaarallisuuden vuoksi.
Korkealla taivaalla lensi lintuparvi. Ainakin ne näyttivät elävän yltäkylläisyydessä nyt, kun ihmiskunta oli romahtanut. Samassa Fenn havaitsi taivaalla jotakin muutakin – se oli musta ja liikkui linnuista poiketen oudon tasaisesti. Hän tajusi sen olevan drooni.
”Mitä sinä teet?” kysyi Daimonin ääni, havahduttaen Fennin ajatuksistaan.
”Näen droonin kaukaisuudessa”, Fenn sanoi levottomana ja kääntyi Daimonin puoleen, joka oli juuri ilmaantunut olohuoneeseen pidellen käsissään tarjotinta, jolla oli kaksi höyryävää kupillista kaakaota ja jouluista hedelmäkakkua.
Varjo kävi Daimonin kasvoilla, mutta sitten tämä pudisteli tummaa päätään: ”Ei murehdita siitä nyt. Tule.”
Hän nyökkäsi kutsuvasti päällään, asetti tarjottimen kahvipöydälle ja istui valtavan Piiskan viereen, joka nuuhki nyt tarjotinta uteliaana. Fenn veti verhot ikkunan eteen, ja asteli takaisin sohvan luo. Hän heittäytyi Daimonin viereen ja veti viltin uudelleen ylleen, sillä yhtäkkiä häntä kylmäsi, eikä se johtunut lämpötilasta.
”Kiitos kaakaosta”, Fenn sanoi, ja yritti jättää ikävät ajatukset taakseen. ”Haluanko tietää mitä teit, että sait sitä käsiisi?”
”Et”, kuului Daimonin välitön vastaus, eikä mustaan huppariin pukeutunut mies katsonut häntä silmiin.
”Niin arvelinkin”, Fenn vastasi, ja vastaanotti mukin, jota Daimon ojensi hänelle.
Hetkeksi heidän katseensa kohtasivat, ja Fenn tuli ajatelleeksi, että vielä puoli vuotta sitten he olivat olleet vihollisia. Silloin hän ei olisi voinut kuvitella tuota pahamaineisen ryhmittymän johtajaa tarjoilemassa itselleen kakkua ja kaakaota kuin mikäkin hovimestari. Miehen tummissa silmissä oli nyt jotain lähes lämmön tapaista.
”Nauti nyt kun vielä voit”, Daimon sanoi ja nojautui huokaisten vasten sohvan halkeillutta selkänojaa. ”Tämä yltäkylläisyys on ohimenevää. Parin päivän kuluttua saamme lähteä jälleen ruoan etsintään.”
Fenn maisteli kaakaota, ja sen täyteläinen, suklainen maku täytti hänen kaikki aistinsa. Mikään ei ollut koskaan maistunut niin hyvältä. Hän painoi kaukosäätimen play-nappulaa, ja he jatkoivat jouluelokuvan katselua vaitonaisina.
Lumiset maisemat, nauravat ihmiset ja vyöryvät lahjapinot kuljettivat heidät toiseen todellisuuteen. Ehkä vielä jonain päivänä kaikki näyttäisi jälleen siltä? Juuri nyt Fenn kuitenkin oli onnellinen kaakaosta, kakusta, Daimonista ja Piiskasta, ja tuosta typerästä elokuvasta, jossa pikkukaupungin mies valmistautui näyttämään päähenkilölle joulun ihmeen.
”Mitä luulet, löytyyköhän joulun ihme hänen housuistaan?” Daimon murjaisi, saaden Fennin purskahtamaan nauruun niin, että kaakao oli lähellä läikkyä.
”Elokuva taitaa olla ikärajaltaan sallittu, joten se lienee epätodennäköistä”, hän vastasi virnuillen.
Kerrostalon verhojen takana ilta pimeni, ja taivaalta alkoi hiljalleen sataa pieniä lumihiutaleita.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
A/N: Joulu se on post-apokalyptinenkin joulu 
