Ficin nimi: Mohirrim
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: Fantasia, ficletsarja
Haasteet: Ficletistä virsi
kaunis-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Alku
Olipa kerran nainen, joka asui pienessä mökissä veden äärellä kaukana kaikesta. Eräänä päivänä hänen luokseen tuli mies. Mies oli raavas ja rujo kuin kivestä veistetty. Hän asui naisen luona muutaman kuukauden, kunnes lähti. Vuoden kuluttua mökistä kuului vauvan itkua, vauvan, jolla oli isänsä hiilenmustat hiukset ja terävät piirteet. Poika kasvoi ja oli jonkin aikaa äitinsä ainoa silmäterä.
Sitten kauas kaikesta eksyi toinen mies. Tämä oli lempeä ja tämän kädet olivat työn ja maan kuluttamat. Nainen ja mies saivat yhdessä toisen pojan. Tämä viipyi niin monta vuodenkiertoa, että vanhempikin veljes oppi sanomaan tätä isäksi. Ennen pitkää äiti ja pojat olivat kuitenkin kolmisin.
Kolmas mies saapui veden yli. Hän oli pitkä, solakka ja kylmä, ja vietti naisen kanssa vain muutaman yön, kunnes meni menojaan jonnekin muualle. Niistä öistä syntyi ensimmäinen tytär, jonka vaaleat hiukset hipoivat maata ja kasvot olivat kaidat kuin puolikas kuu. Äiti hoivasi lapsiaan parhaansa mukaan, vaikka kaipasikin yksinäisiä aikojaan.
Neljäs mies tuli varkain ja virkistävänä. Hän silitteli ja helli naista ja sai tämän kohdun hedelmälliseksi. Heidän tyttärensä suortuvat olivat läpikuultavat eivätkä koskaan suostuneet kasvamaan olkapäitä pidemmiksi. Tyttö kuului veden laulun mökin pihalta saakka. Mies pysyi kauan, mutta ennen pitkää hänenkin oli lähdettävä. Jälleen moni kesä vaihtui talveksi ja sitten uudelleen kesäksi.
Sitten helteen keskellä hohkasi viides mies. Täynnä intohimoa ja rakkautta tämä otti naisen monta kertaa niin äänekkäästi, että vanhimmainen veli katsoi parhaaksi viedä sisaruksensa suureen luolaan, joka sijaitsi lähimaastossa. Lapsien palatessa viikon kuluttua mies oli jo tiessään. Seuraavan kevään ensi tahdeille syntyi poika, tukka tummaa tulta ja silmät säihkyvää kultaa.
Sitten… loppu vaihtelee. Eräässä versiossa äiti kasvattaa lapsensa ja opettaa heille noitataitonsa, toisessa hän lähettää heidän maailmalle kunkin vuorollaan ja kolmannessa yksinkertaisesti hylkää heidät. Minä tiedän, että mikään noista ei ole totta. Sillä tämä ei satu vaan meidän, minun ja sisarusteni, tarina,
mohirrimien tarina, joita myös luontosyntyisiksi kutsutaan. Meidän äitimme,
mohar, ihminen, joka kykeni yhtymään luonnonvoimien kanssa, kuoli pian nuorimmaisensa syntymän jälkeen. Ei ihmisen kehoa ole tehty kestämään vuorta, maata, tuulta, vettä ja tulta. Se ei ollut dramaattinen tapahtuma, äiti ei polttanut itseään roviolla tai upottautunut joen pohjaan kivet nilkoissa. Hän makasi yhtenä aamuna sängyssään ja oli kuollut. Ja niin me jäimme asumaan mökkiä viidestään, kunne nuorinkin meistä oli niin suuri, että saatoimme lähteä kiertelemään. Ja siellä tiellä me olemme, viisi
mohirrimia, viisi outoa kulkijaa.
