Ficin nimi: Sinun kanssasi
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: Tuhatkuolevan kirous
Tyylilaji/Genre: tunnusteleva fluff
Paritus: Kenone/Daui
Vastuuvapaus: Tuhatkuolevan kirous kuuluu Siiri Enorannalle. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Juhannustaikoja
2025, Kesäfest
IIA/N: Tämä on kesätaikani
Meldisille. Toivoit alkavaa romanssia, jossa on vielä epävarmuutta ja tunteita on vaikeaa sanoittaa. Tässä on myös kesäyötä, pitkään jatkunut ihastus, jonka on uskottu olevan yksipuolinen ja hippunen maagista realismia. Toivottavasti tykkäät!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kenone tarkkaili Dauia tämän kuunnellessa hämärässä esiin tulevien pikkueläinten elämänlankoja. Hän tunsi taian virran heidän ympärillään. Dauin taika syleili aina koko maailmaa, mikä ärsytti joskus Kenonea. Eikä syleily edes ollut oikea sana, kyse oli pikemminkin antautumisesta. Sen jälkeen mitä he olivat joutuneet tekemään Paulle, taikaan oli tullut tummempia säikeitä, mutta silti se oli viattomampaa ja kiltimpää kuin yhdelläkään muulla Kenonen tuntemalla ihmisellä. Ötkyn kaatamisesta oli kulunut jo kymmenen vuotta eikä Kenonen oikeastaan olisi pitänyt enää olla Hiekkahuhdassa, mutta aina, kun hän oli ollut lähdössä, oli tullut jokin ehdoton este. Kerran teenlehdet olivat jopa enteilleet hänen kuolemaansa, jolloin jopa Daui oli kieltänyt häntä lähtemästä. Niinpä Kenone oli jäänyt. Hän oli vasta pari vuotta sitten pystynyt myöntämään itselleen, että todellinen syy jäämiseen oli ja oli aina ollut Daui. Heidän välillään oli jotain haikeaa ja haurasta, joka oli kuitenkin samaan aikaan kihelmöivää ja yhteensitovaa. Kenone tiesi rakastavansa Dauia, vaikka se rakkaus oli erilaista kuin se, jota hän tunsi niitä tyttöjä kohtaan, joiden kanssa meni silloin tällöin sänkyyn tai jota hän oli tuntenut kauan sitten Pauta kohtaan. Hän ei vain tiennyt tunsiko Daui samoin. Kaikesta nokkavuudestaan ja rohkeudestaan huolimatta hän ei ollut näiden kahden vuoden aikana uskaltanut kysyä. Hän oli kantanut kiintymyksen, ihastuksen ja rakastumisen hiljaa muuttuvan muodon salaisuutta yksin.
Daui päästi irti taiastaan ja hymyili hänelle kauniisti. ”Tulitko hakemaan minua illalliselle?”
Se oli varmasti ollut Kenonen alkuperäinen tekosyy tulla lehtoon sillä kertaa, mutta ruoka oli jotenkin karannut hänen mielestään. ”Joo, tänään on keittoa”, hän sanoi tyhmästi ja olisi halunnut purra kieltään.
Daui nousi ja tarttui häntä käsistä. ”Oletko ajatellut naimisiin menemistä, Kenone?”
Kenone oli hiljaisuuteen pudotetusta kysymyksestä niin yllättynyt, ettei osannut kuin roikottaa suutaan auki.
Daui meni hämilleen tajutessaan, ettei hänen päättelyketjunsa aivan käynyt ilmi kysymyksestä. ”Minä vain… kun moni tyttö haluaisi perustaa kanssasi perheen… ja… ja… olet jo tarpeeksi vanhakin… anteeksi, kun kysyin, Keno.”
Kenonelta pääsi kimeä pyrskähdys. ”Enköhän minä olen ollut tarpeeksi vanha jo monta vuotta. Tristinillä ja Lalitallakin on jo kaksi lasta.”
Daui irrotti sormensa ja tupsahti istumaan äskeiselle paikalleen. Tämä näytti yhtäkkiä kovin eksyneeltä ja näky sai Kenonen sydämen puristumaan. ”Minäkin olen… mutta… miltä se tuntuu Keno?... Kun tyttö koskettaa… Entä jos en halua sitä?”
”Mitä siis et halua?” Kenone kysyi hämmentyneenä.
Oliko Daui juuri sanonut, ettei ollut koskaan ollut tytön kanssa sillä tavoin… kenenkään kanssa? He olivat läheiset, mutta eivät sentään jatkuvasti yhdessä. Hän oli olettanut, että hänen seikkailujensa aikana Dauilla oli ainakin välillä ollut omia.
”En halua… maata sängyssä toisen päällä… tehdä… tehdä vauvoja…”, Daui äännähti kevyesti.
Kenone istahti tämän viereen ja kietoi kätensä olkapäälle. ”Ei sinun tarvitse. Sitä voi tehdä vain koskettamalla ja halaamalla.”
Daui loi vedestävän kirkkaan katseensa häneen. ”Mutta… riittääkö… riittääkö se kenellekään?”
Kenonesta oli hyvin hankala kuvitella, ettei Daui riittäisi, pikemmin tämä olisi monelle liikaa. Mutta samalla hän ymmärsi tämän huolen. ”No, kai sitä voisi tehdä jonkinlaisen järjestelyn, jos se toinen haluaa maata päällä, että tekee sen jonkun toisen kanssa, mutta rakastaa kuitenkin sinua.”
Dauin katse muuttui hämmentyneeksi. ”Voiko niin tehdä?”
Kenone likisti tämän itseään vasten. ”En tiedä, miksi ei voisi. Tekeväthän ihmiset kaikkea muutakin.”
Daui mietiskeli hetken ja kysyi sitten arasti: ”Voisitko… voisitko sinä kuvitella… tekeväsi niin minun kanssani? Niin, että… kävisit… kävisit välillä jonkun tytön luona? Sillä minä… minä rakastan sinua, Kenone.”
Kenonen aivoilla meni hetki prosessoida juuri sanottu, sillä sanat, joita hän oli pitkään pelännyt ja epäillyt lausua olivat solahtaneet Dauin kieleltä niin helposti ja luonnollisesti.
Sano kyllä, sano kyllä, sano kyllä, hänen sydämensä löi.
”Öööh… tuota noin…”, hän sai änkytetyksi.
Dauin suu mutristui suloisesti. ”A-anteeksi… jos tämä… tämä tuli vähän äkkiä. Mi-minä vain… olen ha-halunnut sanoa sen niin pitkään.”
Kenone tiukensi otettaan, sillä Daui ei ainakaan saanut karata, vaikka hänen ajatuksensa olivat sekaisin. ”Ymm… minä…” hän koetti ja äänensä pitävyydestä rohkaistuneena jatkoi: ”Minäkin ra-rakastan sinua, Daui. Muuta en osaa vielä sanoa, sillä se on ainoa asia, jonka tiedän tällä hetkellä varmasti.”
Daui vastasi sydämen sulattavalla hymyllä ja painoi päänsä häntä vasten. He olivat niin jonkin aikaa, hengittävät toisiaan kuten olivat monta kertaa aiemminkin tehneet, mutta nyt jokin oli toisin, muuttunut kummankin sisällä.
”Haluatko sinä mennä syömään?” Daui kysyi lopulta hiljaisella äänellä.
Kenone painoi huulensa hetken mielijohteesta toisen ohimolle. ”Mielelläni sinun kanssasi. Ja myös minne tahansa muualle elämässä.”
He lähtivät käsi kädessä ja ajatellen, että heillä olisi koko loppuikä aikaa selvittää, mitä toisiaan kohtaan tunsivat, yhdessä.
