Ficin nimi: Sininen salaisuus
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Mukana: Husk/Angel (taustalla Valentino/Angel)
Genre: Hurt/comfort ja angst
Summary: “Minun vain teki mieli jotain muuta edes näihin kolmansiin käsiini...”
A/N: Ääää, ajattelin että tästä olisi tullut hieman iloisempi tarina, mutta kirjoitusboogie oli eri mieltä. 😅 Voi näitä muruja. ❤️ Osallistuu haasteeseen Väripaletti III (akvamariini).
***
“Painahan siitä”, Husk kehotti ojentaessaan Angelille keittiöpyyhkeeseen kääräistyn jääpalapussin.
“Kiitti...” Angel painoi pussin varovasti silmäkulmalleen ja poskipäälleen. “Ai että, kyllä helpottaa...”
“Hyvä niin”, Husk sanoi, kaatoi heille molemmille lasillisen mehua ja nojautui baaritiskiä vasten odottaen, josko Angel haluaisi puhua tapahtuneesta. Aina tämä ei halunnut, eikä Husk koskaan painostanutkaan. Ei ollut usein vaikea arvata, keneen syyttävä sormi osoitti. Valentinon väkivaltaiset taipumukset eivät olleet kenellekään uusi juttu, ja Husk saattoi terävällä nenällään haistaa pienen häivän Valentinon makeaa tuoksua Angelin ympärillä.
Vaan jos Angel tahtoisi vielä käydä kokemaansa läpi, hän kyllä kuuntelisi ja tukisi. Sen Husk teki selväksi ottaessaan Angelia kädestä, ja tämä puristi hänen tassuaan takaisin. Toisella kädellään Angel hypisteli purppuranvioletin puseronsa hihaa ja naksutteli surkutellen kieltään tutkiskellessaan sen ratkennutta saumaa. Puseron nykyinen kunto oli varmasti sekin Valentinon aikaansaannosta.
“Meillä oli vähän tuotannollisia erimielisyyksiä”, Angel tokaisi sitten kuulostaen hieman poissaolevalta. “Aika tyhmä juttu se kyllä oli. Val halusi minulle taas vaaleanpunaista kuvauksiin, ja se vähän ehkä onkin tavaramerkkini, mutta... tai siis ovathan minun kyntenikin sitä väriä...” Angel heilutteli kepeästi kahta käsipariaan esitelläkseen Huskille hennolla vaaleanpunaisella lakattuja kynsiään, “...eivätkä ne näyttäisi tältä, jos minä en tykkäisi vaaleanpunaisesta, ei se sitä ole. Olisin vaan vaihteeksi halunnut jotain muuta, jotta olisi... monipuolista tai jotain? Mutta no... Val sitten vähän suuttui, kun vänkäys meni tarpeeksi pitkälle.”
Husk silitteli Angelin kättä. Häntä raivostutti suunnattomasti, että Valentinon syyksi mätkiä Angelia pitkin seiniä oli riittänyt jokin niin perhanan mitätön asia kuin pornopukineiden värisävyt. Ei sillä etteikö koko tyyppi olisi muutenkin sietänyt saada enkelikeihäästä sinne minne päivä ei paistanut ja jäädä vartaassa törröttämään kadulle syntisten pällisteltäväksi.
“Mutta yhtä juttua Val ei tiedä”, Angel hihkaisi sitten ja hymyili kuin salaliittolainen. “Ihailehan näitäkin, Husky.”
Husk katsoi Angelin kolmatta, usein kätkettyä käsiparia, jonka kynnet oli maalattu kiiltävällä vaaleansinisellä. Sävy toi Huskin mieleen jalokivet, joita hän oli kunniansa päivinä saanut ihastella kokoelmissaan.
“Akvamariinia?” Husk hymähti, ja Angelin hymy levisi niin aurinkoiseksi kuin mitä tämän kehoa piinaava särky antoi myöten.
“Joo, juuri sitä! Mistä tiesit?”
“Omistin silloin kauan sitten muutamia akvamariineja”, Husk kertoi.
“Älä? Omistitko muitakin kiviä?”
Husk kohautti olkiaan. “Olihan niitä jos jonkinlaista väriä ja laatua... Irtokivinä ja koruissa.”
“Hah, olisi pitänyt päästä sinun sussuksi silloin kauan sitten, niin olisin saanut katsella kaikenlaisia koreita murikoita lähietäisyydeltä!” Angel naureskeli. “Olisitko lainannut minulle muutaman helyn?”
“Olisin todennäköisemmin antanut lahjaksi”, Husk tokaisi. “Ties vaikka koko kokoelmani.”
“No voi elämä ja kuolema! Minustahan olisi tullut jumalattoman äveriäs vain parilla ripsenräpäytyksellä...!” Angel huokaisi teatraalisesti ja oli punastuvinaan. Husk yhtyi tämän nauruun ja yritti kiivaasti olla ajattelematta, miten heidän polkunsa Angelin kanssa olisivat tosiaan voineet kohdata jo vuosikymmeniä sitten, ennen Valentinoa tai Alastoria. Hän ei suostunut piinaamaan itseään jossittelulla tai menetetyillä tilaisuuksilla liian usein, mutta kenties halpa viina polttelisi hänen kurkkuaan hieman kivuliaammin sinä iltana.
Harhauttaakseen ajatuksiaan Husk kohotti Angelin kättä omassaan ja katsoi sinisiä kynsiä lähempää. “Nämä ovat kyllä tosi sievät.”
“Kiitti! Vaikka eivät olekaan punasävyiset”, Angel hymähti äkkiä hieman apeasti ja vakavoitui kuin olisi tajunnut murjaisseensa tökerön vitsin tyystin väärässä paikassa. “Minun vain teki mieli jotain muuta edes näihin kolmansiin käsiini... Kun enhän minä aina näitä esittele? Ajattelin, ettei kukaan studiolla saa tietää, kuten ei ole saanutkaan. Enkä osannut katua yhtään, kun ne oli lakattu, enkä haluakaan, vaikka ovathan nämä tosi erilaiset. Ehkä minä vain... en tiedä...”
“Angel, ei sinun tarvitse perustella kenellekään kynsiesi väriä”, Husk ehti rohkaista, vaikka tiesikin, etteivät hänen sanansa puolustaneet paikkaansa.
“Jos Val näkisi nämä, saisin varmaan ympäri korvia”, Angel tuhahti kuin ei olisi jo saanut isännältään tylyä kurinpalautusta samaisena päivänä. “Mutta tämä väri oli niin hiton nätti... En vaan piru vie osannut katua, vaikka valitsin jotain näin erilaista. En tiedä olisiko pitänyt, mutta jos näitä ei edes näe muut kuin minä... Ja no nyt sinä... Eihän näitä olisi muiden pakko nähdä, kun eivät ole punaiset? Jos pystyisin perustelemaan, ettei se olisi niin vitun iso asia...”
Husk hengähti surumielisesti Angelin kehää kiertäville mietteille ja tuoreen trauman pehmentämille puheille. Hetki sitten pirskahdellut ilo ja innostus näyttivät laimentuneen olemattomiin kuin Angel olisi tajunnut ottaneensa liikaa vapautta herransa tahdon kustannuksella ja kokenut jäävänsä loukkuun värivalintansa kanssa. Huskin kovettunut ja karski sydän rakoili halkeamille, kun hän suuteli Angelin rystysiä kuin tämän kynsien sävy olisi ollut lähes pyhä.
Se tosiaan oli muutakin kuin pelkkä kaunis väri. Se oli merkki omasta mielipiteestä, pikkuisesta vapauden tavoittelusta tiukalle kiristetyn kettingin vankina. Se oli sanatonta kapinallisuutta, jota Husk Angelissa niin paljon arvosti ja rakasti.
“Husk... Ovatko ne ihan kamalat?” Angel kysyi lähes hauraan kuuloisesti.
“Shh, muru, päinvastoin... Minusta sinulla on aika ihastuttava sininen salaisuus”, Husk sanoi toivoen, että hänen sanoistaan olisi tueksi ja lohduksi.
Oli tai ei, Angelin hartiat vavahtivat ja kyynelvanat noruivat tämän poskille.
“Kiitti, Husk...”
Huskin hymähti murtuneesti ja painoi päänsä. Halpa viina todellakin polttelisi harvinaisen kivuliaasti sinä iltana.
