Ficin nimi: Yön raukeassa pimeydessä
Kirjoittaja: Minä taas
Fandom: Hazbin Hotel
Ikäraja: S
Paritus: Lucifer/Adam
Genre: Tämmöistä henuilua
Summary: Hänellä olisi lupa edetä peremmälle, mutta jokin hänen mielessään haraa vastaan. Kenties juuri se surullisenkuuluisa ylpeys, joka ei tahtoisi myöntää, että Helvetin valtiaskin tarvitsee toisinaan rauhaa ja lämmintä syliä.
A/N: Ai että, kesä tuli ja kesä meni. Ehkä sitä saisi nyt syksyä kohti vähän viimeisteltyä kourallisen keskeneräisiä pätkiä. 😄 Ideat kyllä rullaavat huomattavasti aktiivisemmin kuin mitä käpälät eksyvät näppäimistölle, mutta sitähän se joskus. No mutta muun muassa tämä ship saa hymyn huulille!
***
Lucifer seisahtuu tutun oven taakse ja liu'uttaa hitaasti sormeaan sen puupinnalla. Hän miettii, kehtaisiko sittenkään hiipiä Adamin huoneeseen aamuyön hämärässä.
Hänellä olisi lupa edetä peremmälle, mutta jokin hänen mielessään haraa vastaan. Kenties juuri se surullisenkuuluisa ylpeys, joka ei tahtoisi myöntää, että Helvetin valtiaskin tarvitsee toisinaan rauhaa ja lämmintä syliä. Jotain sellaista, joka veisi ajatukset leudommille laitumille, pois velvollisuuksien painolastista ja hänen rakkaan tyttärensä unelmaan kietoutuneesta epävarmuudesta. Pois omasta sisimmästä kumpuavista soraäänistä, syntisten raastavasta tuskasta ja radiodemonin läsnäolon epämiellyttävyydestä.
Hotellin päivät seilaavat seesteisemmistä sauhuaviin vailla selkeää kaavaa. Lucifer toivoisi kykenevänsä pyyhkäisemään huonojen päivien saastan mielestään yhtä vaivatta kuin voisi muuttaa rakennuksen pinnat kullaksi. Yhtä vaivatta hän myös astuu oven läpi Adamin huoneeseen saadessaan jalkansa taas liikkeelle.
Adamin huone on lähes pilkkopimeä, mutta Luciferia valon vähäisyys ei haittaa. Sormensa heilautuksella hän loihtii ylleen ankkakuvioisen pyjaman hienostuneen pukunsa tilalle ja pysähtyy sängyn eteen, jossa Adam uinuu kepeästi kuorsaten ja tuima ilme kasvoillaan. Näky on kovin herttainen.
“Hei, se olen minä”, Lucifer supattaa ja ravistaa hellästi Adamin peiton alle kätkeytynyttä säärtä.
“Mhöh?” Adam säpsähtää hereille. “Juuh...”
“Jatka vain uniasi... Ole kuin minua ei olisikaan”, Lucifer virkkoo pujahtaessaan Adamin viereen saman täkin alle. Pyrkiessään tekemään olonsa kotoisaksi hän kohtaa jälleen kutsumatonta epävarmuutta mielensä perukoilla. Hän nojaa päätään Adamin käsivarteen ja kääntyy kasvonsa tätä kohti kuten useina aiempinakin öinä, mutta nyt sellainen läheisyys ei tunnu riittävältä. Lucifer liikauttaa kättään kohti Adamin kylkeä, mutta tulee toisiin ajatuksiin ja käpertyy tiiviimmäksi mytyksi.
Johan hän nyt naurettava on. Eihän hänen nyt niin takiaiseksi tarvitse alkaa. Hän pärjäisi vähemmälläkin.
“Kaikki okei...?” Adamin hiljaisesti mutistu kysymys tavoittaa Luciferin.
“Hm? Jaa, ööm... No mutta tietysti?” Lucifer supattaa takaisin mahdollisimman huolettomasti. “Vähän vain, no, pitkä päivä. Todella pitkä ja ihan hiivatin kivinen...”
“Mm-hm...”
Heidän välilleen laskeutuu hiljaisuus. Lucifer avaa suunsa, muttei keksikään enää sanottavaa. Siinä hetkessä tuskin olisikaan pitkien sanojen aika. Oletettavasti Adam tahtoisi jatkaa uniaan, ja mikäli hän yhtään tätä tuntee, tämä ei katsoisi nukkumisen häiritsemistä hyvällä.
Pahus soikoon, ehkä hänen läsnäolonsa vain häiritsee. Olisi vain pitänyt niellä nurjat tunteet ja –
“Tules tänne...” Adam murahtaa sitten, könyää kyljelleen ja sulkee hänet syliinsä. Adamin vahva käsivarsi laskeutuu Luciferin suojaksi ja huojennus valtaa hänen kehonsa kuin hän olisi sukeltanut lämpimään kylpyyn. Hän hymyilee, painaa poskensa Adamin rintaa vasten ja kuuntelee, lyökö tämän sydän yhtä tiheästi kuin hänen omansa.
Hänen sanaton toiveensa on kuultu. Hänet on huomattu.
Hänestä pidetään huolta.
“Parempi?” Adam tiedustelee.
“M-mhh...” Lucifer tarjoaa vastaukseksi kömpelön hikkaisun ja räpäyttää liikutuksen kyyneleet tiehensä. Jopas hän nyt pehmoilee.
“Hyvä...” Adam hautaa kasvonsa Luciferin kullanvaaleisiin kutreihin ja hymähtää hänen silittäessään tämän parransängestä karheaa poskea. Adam nykii laiskasti hänen pyjamaansa, ja pyynnön ymmärtäessään Lucifer katouttaa vaatteet yltään. Adam huokaisee tyytyväisenä saadessaan hänen viileän kehonsa omaansa vasten ja palaa höyhensaarille alta aikayksikön.
“Kauniita unia...” Helvetin kuningas sulkee hänkin silmänsä ja nautiskelee turvapaikasta, joka hänelle tarjotaan yön raukeassa pimeydessä.
