Ficin nimi: Pippin ja aamupalan metsästys
Ikäraja: S
Fandom: Hobitti: eli sinne ja takaisin ja Taru sormusten herrasta
Summary: kun Pippin huomaa, että ruokakomero on tyhjä, on aika lähteä vieraisille naapuriin.
A/N: tämän ficin myötä toivotan paljon onnea rakkaalle Mursikselle!. Toiveissa oli jotain Pippinistä, joten tässäpä tämä!
Eräänä aamuna Pippin heräsi siihen, että hänellä oli nälkä.
Tässä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, olihan hän hobitti. Heillä oli aamuisin niin kova nälkä, ettei yksi aamiainen riittänyt.
Hän kiipesi ylös vuoteesta ja puki päälleen, kuten kunnollinen hobitti ainakin. Sitten hän lähti tarkastamaan ruokakomeron sisällön.
Ruokakomero oli tyhjä, missä ei siinäkään ollut mitään erityisen yllättävää. Pippin oli joskus (aina) hajamielinen, ja aina silloin tällöin hänen teki mieli pientä yöpalaa, kuten lampaankyljystä, juustokimpaletta, kuutta paistettua munaa ja kaiken kylkiäisiksi kannullinen olutta.
“Taidanpa lähteä aamiaiselle Merrin luo”, Pippin sanoi.
Pippinin serkku ja paras ystävä Merri ei asunut kaukana.
Itse asiassa hän asui aivan Pippinin vieressä. Heidän puutarhojaan erotti vain ohut aita.
Kun Pippin saapui paikalle, Merri oli jo aamiaisella. Pippin ilahtui. Varmasti hänellekin liikenisi jotain.
“Huomenta, kuoma!” Merri tervehti. Hänen edessään oli jo aikamoinen määrä kippoja ja kulhoja. Pippin kurtisti kulmiaan. Jokin oli nyt pielessä.
“Merri, syötkö sinä punajuurta…raakana?”
“Ai, tämä.” Merri vilkaisi punajuurta kädessään. “Olen kuule innostunut viime aikoina paljon raakaruuasta! Säästää paljon vaivaa kun syö kaiken raakana. Minulla on tässä raakaa punajuurta, raakaa sipulia, raakaa kyljystä…”
“Minä, tuota, menenkin tästä nyt”, Pippin sanoi ja perääntyi. Hän ei tiennyt mikä Merriin oli mennyt, mutta täältä ei selvästi aamupalaa heruisi –tai ainakaan herkullista sellaista. “Lähden käymään Samin luona. Nähdään lounaalla –tai ei sittenkään. Nähdään joskus!”
Ja sitten hän juoksi Merrinin hobitinkolosta ulos.
Merri oli selvästi tullut hulluksi, mutta onneksi Samiin voi aina luottaa, Pippin ajatteli kävellessään kohti Samin kotia.
Sam olikin toden totta lopettelemassa aamiaistaan. Rose oli jo syönyt, mutta toivotti Pippinin lämpimästi tervetulleeksi ennen kuin lähti ulos ruokkimaan kanoja.
Pippin istui mielissään alas, ennen kuin huomasi, ettei Samin edessä ollut yhden yhtä vatia, josta leijailisi herkullinen tuoksu. Tämän edessä oli vain yksi pieni puinen kulho täynnä jotain, mikä näytti linnunsiemeniltä.
Pippin nyrpisti nenäänsä. “Sam, mitä tuo on?”
Sam huokasi. “Mysliä.”
“Ai.” Pippin kumartui lähemmäs katsomaan kulhoa. “Ei näytä herkulliselta.”
“Ei se olekaan.”
“Miksi sinä sitten syöt sitä?”
“Katsos kun Rosen mielestä olen vähän pullukka. Hän laittoi minut laihdutuskuurille.”
Pippin kauhistui. Laihdutuskuurille! Mutta hobittienhan kuului olla pulleita ja leppoisia!
“Älä pelkää, Sam, minä pelastan sinut!” hän uhosi ja nousi seisomaan. “Heti kun löydän jostain kelvollista aamiaista.”
Tilanne oli totisesti epätoivoinen kun Pippin lähestyi Frodon taloa, mutta hätä ei lukenut lakia. Frodo tunnettiin siitä että toisin kuin kunnolliset hobitit, hän söi aamiaiseksi vain muutaman sokerikorpun ja kahvia, mutta olihan se sentään parempi kuin raa’at juurekset ja mysli.
Mutta kun Pippin avasi Frodon oven ja astui sisään, hän tajusi heti, että täältäkään ei aamupalaa heruisi.
Frodo istui keittiön pöydän ääressä, kasvot tuhkanharmaina ja kauan sitten kylmennyt kuppi kädessään. Kun Pippin tuli lähemmäs, hän nosti katseensa ja Pippin näki tummat renkaat hänen silmiensä alla.
“Olen pahoillani, Pippin”, Frodo kuiskasi kuivien huuliensa välistä. “Sormus…se on liian vahva…”
Nyt Pippin oli saanut tarpeekseen.
Merri oli tullut hulluksi, Samia pidettiin vankina ja Frodo näki painajaisia päivälläkin. Kaikki johtui siitä, etteivät he olleet saaneet kunnon aamupalaa!
“Älä huoli, Frodo”, Pippin kiljaisi ja ryntäsi kohti toria. “Pelastan sinut rakkaudella ja pekonilla!”
“Saako olla lisää?”
“Mielellään, kiitos”, Merri ojensi lautastaan jolle Pippin kasasi lisää pekonia.
Kaikki oli palannut taas ennalleen. Sam söi kuudetta sämpyläänsä, ja Merri oli tehnyt melkoisen loven lampaankyljykseen (jatkan raakaravintoruokavaliotani huomenna!). Jopa Frodon kasvoille oli karviaispiiraan myötä tullut vähän väriä.
“Haluaisiko joku vielä jotain?” Pippin kysyi ja katseli ympärilleen silmät säteillen. Kyllä hyvä ruoka teki aina terää!
“Saisinko mehua kiitos”, Frodo pyysi. Pippin ryntäsi ruokakomeroon samoin tein, pitihän poikaparka pitää järjissään.
Frodo katseli hänen peräänsä. “Luuletteko, että hän lakkaa nyt pummaamasta meiltä aamupalaa?”
“Ehkä viikoksi”, Sam sanoi tyynesti ja voiteli itselleen seitsemännen sämpylän.