Yhtä huonoja yhdessä, Lily Evans/OC Lily Evans/James Potter K-11 kelmific, romance

[Pyhimys]

Nimi: Yhtä huonoja yhdessä
Ikäraja: K-11
Genre: Romance, Fluffy
Paritus: Lily Evans/OC Lily Evans/James Potter
Vastuuvapaus: J.K Rowling omistaa Harry Potter sarjan hahmot sekä maailman.
Summary: Toiseksi viimeinen lukuvuosi Tylypahkassa ja aika on kortilla James Potterille, vihdoinkin saada Lily Evans johon hän on ollut ihastunut ensinäkemästä saakka. Jamesin tielle tulee kuitenkin yllättävä este kun uusi oppilas siirtyy Ranskan Beauxbatonsista Tylypahkaan.

1/7

”Sarvihaara älä viitsi taas aloittaa.” Sirius nurisi ennenkuin James aloittaisi iänikuista monologiaan siitä kuinka hän ei voisi luovuttaa ennenkuin Lily Evans olisi suostunut hänen kanssaan Tylyahoon edes kerran. James ei ollut muusta puhunutkaan koko kesänä. Jopa herra ja rouva Potter olivat alkaneet kyllästyä kuulemaan kuinka James ei suostuisi antamaan periksi. Siriuksesta puhumattakaan.
”Olet vaarallisen pakkomielteinen Evansista James.” Sirius huokaisi.
”En minä ole pakkomielteinen Anturajalka. Evansilla on täysi oikeus kieltäytyä, mutta minusta hän tekee sen väärin perustein. Ja jos hän edes suostuisi keskustelemaan hän saisi kuulla miksi.” James sanoi päättäväisesti. Sirius tiesi että hänen olisi turha yrittää sanoa enää mitään. Jos James oli päättänyt tehdä jotain hän myös tekisi sen. Sirius arvosti tätä piirrettä parhaassa ystävässään. Hän tiesi kun James sanoi tekevänsä jotain, se piti ja hän voisi aina luottaa siihen. Eikä Siriuksen tarvinnut ymmärtää miksi Evansin saaminen ulos oli juuri mitä James oli päättänyt tehdä. Mutta Sirius luotti siihen että James ymmärsi.
”Niin kai sitten.” Sirius nyökkäsi.

Tämä vuosi olisi heidän toiseksi viimeinen vuotensa Tylypahkassa. Eikä kumpikaan heistä ollut ajatellut mitä he tekisivät viimeisen vuotensa jälkeen. Miten kävisi kelmeille? Vaikka sen he tiesivät että kelmit eivät koskaan hajoaisi.
”Niin ei tule käymään. Ei koskaan.” James oli vakuuttanut kun viime lukuvuoden päätyttyä he olivat junassa matkalla takaisin kotiin ja Remus oli kysynyt mitä tapahtuisi heidän viimeisen vuotensa jälkeen. Tyypillistä Remusta. Remus heistä eniten oli huolissaan tulevaisuudesta. Joskin ymmärrettävästä syystä. Hänen asemansa ihmissutena ei helpottaisi mitä tulevaisuuden suunnitelmia hänellä olikaan. Ei vaikka James, Sirius ja Peter olivat yrittäneet vakuuttaa ettei sillä olisi merkitystä. Se ei silti helpottanut Remuksen huolta tulevaisuudesta.

Eikä Remus ollut ainoa. Tulevaisuus oli alkanut näyttää entistä epävarmemmalta vaikkei kukaan osannut tarkalleen kertoa miksi. Vaikka kaikki heistä epäilivät että jotain oli tapahtumassa, he eivät olleet varmoja mitä se oli. He tiesivät vain että jotain tapahtuisi pian.
”Minusta me huolehdimme ihan turhaan.” Peter oli sanonut koittaen uskotella sitä enemmän itselleen kuin Siriukselle, Jamesille ja Remukselle.
”Voi olla että Matohäntä on oikeassa.” James oli samaa mieltä. Hän ei ollut halunnut huolehtia tulevaisuudesta liikaa. Hän tiesi että hänellä olisi aina perheensä ja Sirius sekä kelmit. Ja mitä hyvänsä tapahtuisi he olisivat yhdessä.

”Oletko jo pakannut? Matka-arkkusi on edelleen lattialla kaapin vieressä.” Sirius naurahti.
”Miksi edes kysyt?” James kuulosti lyödyltä.
”No ehkä voin auttaa.” Sirius hymyili. Kumpikin heistä tahtoi jo olla taas Tylypahkassa. Edessä oli jälleen kokonainen vuosi kun kelmit olisivat taas yhdessä ja aiheuttaisivat lisää harmaita hiuksia Minerva McGarmiwalle, Rohkelikon tuvanjohtajalle sekä Tylypahkan muodonmuutosten professorille. Sekä James että Sirius kykenivät jo kuulemaan McGarmiwan huudon: ”Potter! Musta!”, ja heillä olisi jälleen edessä uusi jälki-istunto ja läksytys McGarmiwalta. Viimevuonna he olivat löytäneet lukuisia uusia salakäytäviä Tylypahkasta, joista kaikkia he eivät olleet ehtineet tarkemmin tutkimaan. Mutta jokainen niistä tulisi olemaan kaikkien McGarmiwan läksytysten arvoinen. James sulloi matka-arkkuunsa kelmien kartan. He olivat tehneet sen yhdessä koko Tylypahkan alueesta ja lisänneet omat löytönsä kuten juuri kaikki Tylypahkan salakäytävät mitä he olivat käyttäneet. Yleensä kartta oli Remuksella, koska kukapa (paitsi toki McGarmiwa) ketä siitä saisi tietää kysyisi juuri vastuulliselta valvojaoppilas Remus Lupiniltä. Kartta oli kuitenkin jäänyt Jamesille ja he olivat tehneet siihen muutaman lisäyksen kesän aikana Siriuksen kanssa. Hän ei malttanut odottaa että pääsisi näyttämään ne Remukselle ja Peterille kun he huomenna palaisivat Tylypahkaan. Ja James näkisi taas Lilyn.

Lily oli saapunut hyvissä ajoin asemalle. Hän tähyili ystäväänsä Marlene McKinnonia, jonka vaaleat kiharat hän erotti nopeasti väkijoukosta.
”Tule mennään etsimään istumapaikat.” Marlene sanoi iloisesti ja Lily nyökkäsi, seuraten ystäväänsä.
”Minulla on sinulle niin paljon kerrottavaa.” Marlene käveli edellä käytävää kohti seuraava junavaunua.
”Sinun on kerrottava kaikki kun-” Lily ei saanut lausettaan sanotuksi kun hän törmäsi poikaan joka oli kävelemässä vastakkaiseen suuntaan.
”Katso eteesi!” Marlene kivahti.
”Pardon mademoiselle, anteeksi.” Poika kiiruhti korjaamaan ranskalaisen fraasinsa.
”Ei se haittaa Marlene. Ei se mitään.” Lily kääntyi katsomaan poikaa ystävällisesti. Poika nyökkäsi. Marlene tuhahti ja siirtyi istumaan Lilyn kanssa.
”Oletko koskaan nähnyt häntä aikaisemmin?” Lily kysyi.
”En. Muttei meillä ole juurikaan yhteisiä tunteja Puuskupuhin tai Korpinkynnen kanssa.” Marlene kohautti olkiaan.
”Voisin vannoa etten ole nähnyt häntä aiemmin Tylypahkassa lainkaan.” Lily sanoi mietteliäästi.

Koko Suuren salin oli täyttänyt äänekäs puheensorina. Lajitteluseremonia oli alkanut ja vuorotellen kaikki ensimmäistä vuottaan Tylypahkaa käyvät kävelivät lajiteltaviksi eteen. Kun viimeinen heistä oli lajiteltu Korpinkynteen Albus Dumbledore sanoi:
”Tänä lukuvuonna lajitteluseremonia ei poikkeuksellisesti ole vielä päättynyt. Kaikkien ensimmäistä vuottaan Tylypahkassa opiskelevien lisäksi pyydän eteen myös herra Michaël Bernierin, joka on siirtynyt opiskelemaan Tylypahkaan kahdeksi viimeiseksi lukuvuodeksi Ranskan Beauxbatonsista. Herra Bernier ole hyvä.”
Monet oppilaista hiljenivät ja kääntyivät katsomaan ruskeahiuksista, pitkää poikaa joka käveli jakkaralle missä lajitteluhattu oli. Luihuiset mittailivat häntä päästä varpaisiin, Korpinkynnet selvästi arvioivat olisiko hän sopiva Korpinkynneksi, Puuskupuhit hymyilivät hänelle kannustavasti ja Rohkelikkojen pöydässä erityisesti kelmit näyttivät yllättyneiltä mutta odottivat mitä lajitteluhattu sanoisi.
”Jaahas.” Hattu mutisi kun se asetettiin Michaëlin päähän.
”Yllättävän teräväpäinen ranskalaiseksi. Mutta myös reilu. Sopisitko kenties Puuskupuhiksi? Ei välttämättä. Rohkea ehkä jopa niinkin että olet- Rohkelikko!” Hattu huusi.

Rohkelikot nousivat taputtamaan samoin kuin muut Luihuisia lukuunottamatta. Michaël käveli Rohkelikkojen pöytään missä häntä onniteltiin.
”Lily sinun on lakattava katsomasta häntä tai silmäsi jäävät tuohon asentoon.” Marlene sanoi ivallisesti kun Lily oli kääntynyt katsomaan oikealle kun Michaël oli istunut Rohkelikon pöytään.
”En minä katso häntä.” Lily pudisti päätään.
”Etpä tietenkään. Vai katsoitko muka James Potteria.” Marlene naurahti kun James oli parhaillaan kääntynyt Siriuksen kanssa sanomaan jotain Michaëlille, joka oli istunut Remuksen viereen.
”En todellakaan. Minä olin vain yllättynyt että hänet valittiin Rohkelikkoon.” Lily risti käsivartensa.
”Aivan niin. No ehkä nyt kun hän jo flirttaili sinulle junassa-” Marlene aloitti mutta Lily ei antanut hänen jatkaa.
”Ei todellakaan!”
Lily oli liian keskittynyt vaientamaan Marlenen huomatakseen että Michaël oli kääntynyt katsomaan häntä.

[Pyhimys]

2/7

”Se punatukkainen tyttö pöydässämme. Kuka hän on?” Michaël kysyi Remukselta, joka oli tarjoutunut auttamaan häntä viemään matka-arkkunsa poikien makuusaliin.
”Lily Evans. Hän on meidän vuosikurssillamme. Yksi ystävistäni jonka tapasit James on ollut ihastunut Lilyyn ensimmäisestä vuodesta asti.” Remus lisäsi. Hän toivoi että se saisi Michaëlin olemaan sotkeutumatta johonkin mistä hän ei tietäisi kuinka vaikeaa siitä tulisi kaikille.
”Entä Lily?” Michaël kohotti kulmakarvojaan.
”Tuskin. Tai jos hän olisi niin hän ainakin peittää sen erittäin hyvin.” Remus vastasi. He tulivat makuusaliin ja Michaël nosti matka-arkkunsa sängylle.
”Jaat makuusalin minun, Jamesin, Siriuksen ja Peterin kanssa.” Remus kertoi. Michaël nyökkäsi.
”He tulevat pian. Luulen että he joutuivat kärhämään joidenkin Luihuisten kanssa ennenkuin lähdimme Suuresta salista.” Remus jatkoi.
”Miten tämä tupiin lajittelu toimii? Ymmärsin sen että se hattu arvioi sinua ja millaisia luonteenpiirteitä sinulla on ja laittaa sinut jonnekkin niiden perusteella mutta entä mitä sitten?” Michaël oli hämillään.
”Tylypahkan tuvat tulevat Tylypahkan perustajista. Tuvat myös kilpailevat keskenään huispauksessa sekä tupapokaalista, jonka voittaa eniten opettajilta saatavia pisteitä kerryttänyt tupa. Myös kaikki tuntisi on oman tupasi samalla vuosikurssilla olevien kanssa.” Remus selitti.
”Miksi sitten jotkut eivät tule toimeen niinkuin mainitsit että ystäväsi ja Luihuiset-” Michaël katsoi Remusta tarkistaakseen sanoiko hän oikein ja Remus nyökkäsi.
”Luihuiset ovat aina kuvitelleet olevansa muiden yläpuolella koska Luihuiseen lajitellaan lähes aina vain puhdasverisiä tai puoliverisiä. Siksi moni heistä vihaa jästisyntyisiä, joita on muissa tuvissa ja monet heistä ovat kiinnostuneet pimeistä voimista.” Remus pudisti päätään ja Michaël nyökkäsi jälleen.
”Minä vannon seuraavalla kerralla kun Snivellus tunkee jälleen ylisuuren nenänsä asioihimme minä pidän huolen siitä että-”
”Rauhoitu Anturajalka. Hei.” James tervehti Remusta ja Michaëlia. Peter seurasi Siriuksen ja Jamesin perässä.
”Hei.” Michaël tervehti takaisin.
”Olet näköjään meidän kanssamme. Tervetuloa.” James kuulosti iloiselta ja Sirius hymyili.
”Onnea vain. Se että opit kestämään heitä vie aikaa. Miten minä kestän heitä on pitkän harjoittelun tulosta.” Remus virnisti.

Seuraavana päivänä taikaliemien tunnilla Michaël käveli luokkaan ja istui Remuksen viereen.
”Missä James ja Sirius ovat?”
”He lintsaavat. Sanoin ettei pitäisi. On vasta ensimmäinen päivä mutta kuulemma heille tuli jotain parempaa tekemistä.” Remus tuhahti, mutta hymyili samalla.
”Minäkin mielummin lintsaisin.” Peter mutisi.
”En voi syyttää heitä. Tämä on yksi ainoista tunneistamme Luihuisen kanssa. Näät pian miksi he ovat usein sietämättömiä.” Remus oli samaa mieltä.
Michaël kääntyi katsomaan luokan toisella puolella olevia Luihuisen oppilaita. Yksi heistä oli ruipelo, mustahiuksinen poika joka oli vetäytynyt omaan nurkkaukseensa. Hänen lisäkseen siellä istui vaaleahiuksinen omahyväisen näköinen poika, jonka kaikki koulutarvikkeet kiilsivät uutuuttaan.
”Mulciber katso. Uusi Rohkelikon poika taitaa pitää sinusta.” Avery nauroi ivallisesti.
”Näetkö?” Peter kysyi ja Michaël nyökkäsi.
Kun Kuhnusarvio viimein saapui luokkaan ja aloitti pitämään oppituntia Michaël huomasi takanaan istuvan Lilyn. Kuhnusarvion lopetettua puhuminen hän kääntyi.
”Ymmärsitkö tästä jotain?” Michaël kysyi.
”Suurin piirtein kaiken.” Lily nyökkäsi.
”Olet siis fiksu.” Michaël virnisti.
”Tai sitten sinä vain et ole.” Lily naurahti, mikä sai Michaëlinkin nauramaan.
”Tuo loukkaa minua syvästi.” Michaël sanoi leikkisästi.
”Voinko hyvittää sen sinulle jotenkin?” Lily hymyili.
”Voit selittää tämän minulle myöhemmin uudestaan.” Michaël sanoi vielä ennekuin kääntyi takaisin eteenpäin.

Kun hän, Remus ja Peter lähtivät luokasta Peter kiiruhti sanomaan:
”Älä kuvittelekaan. Jos James saa tietää että pidät Evansista voit olla varma ettei teidän välinne korjaannu koskaan!”
”Kuka sanoi että pitäisin Evansista? Pyysin häntä vain auttamaan minua.” Michaël kohautti olkiaan.
”Ei Lily ole Jamesin omaisuutta. Mutta siinä Peter on oikeassa etten tiedä miten James reagoisi jos kuulisi tästä.” Remus puri huultaan.
”Reagoisin mihin?” James kuulosti yllätyneeltä.
”Ei mihinkään.” Remus pudisti päätään.
”Ei kai sitten. Tulkaa jo, näytämme Anturajalan kanssa mitä löysimme. Tule ihmeessä myös.” Hän osoitti viimeisen lauseensa Michaëlille.
”Kiitos, mutta minun täytyy mennä kirjastoon.” Hän vastasi ja kääntyi kävelemään kirjastoon.
Lily odotti kirjaston ovella. Marlene oli jäänyt juttelemaan Lilyn kanssa ovelle.
”No joko uskot että hän flirttaili sinulle junassa?” Marlene kurtisti kulmiaan.
”En. Hän oli vain ystävällinen.”
”Niin varmasti Lily. Ja sekin oli silkkaa ystävällistyyttä että hän pyysi juuri sinua auttamaan vaikka Remus Lupin istui hänen vieressään.”

”En kai keskeytä jotain?” Michaël hymyili kun hän oli kävellyt Lilyn ja Marlenen luo.
”Et. Mennään. Marlene näen sinut myöhemmin.” Lily sanoi ja käveli Michaëlin edellä kirjastoon. He löysivät hyvän paikan kirjastosta ja Lily otti taikaliemien kirjansa esiin.
”Mistä haluat aloittaa?”
”Jos sinä opetat minua eikö sinun pitäisi päättää?” Michael naurahti. Lily huokaisi.
”Se olisi helpompaa jos tietäisin missä tarvitset eniten apua.”
”Aloitetaanko vain alusta? Olen Michaël.” Hän ojensi kätensä. Lily tarttui siihen.
”Lily-”
”Evans.” Michaël hymyili.
”Mistä-” Lily näytti epäuskoiselta.
”He puhuvat sinusta usein. Remus, James, Sirius ja Peter.”
”Olisi pitänyt arvata ettei Potter osaa pitää suutaan kiinni silloinkaan kun en ole paikalla.” Lily näytti ärsyyntyneeltä.
”Sinä siis tiedät että hän pitää sinusta?” Michaël näytti yllättyneeltä.
”Miten voisin olla tietämättä kun hän on anellut minua kanssaan ulos joka toinen päivä aina neljännestä luokasta asti.” Lily huokaisi.
”Mikset ole mennyt?” Michaël kysyi.
”Pitääkö sitä edes kysyä?” Lily oli tyrmistynyt.
”Jos et ole mennyt miten voit tietää ettet pidä hänestä? Ehkä hän ei olekaan sellainen kuin ajattelet.” Michaël kohautti olkiaan.
Päästyään yli alkujärkytyksestä Lilyn oli myönnettävä että siinä oli järkeä. Ei hän Potterista pitänyt. Ei edes ystävänä. Mutta ehkä Michaëlilla oli hyvä pointti.
”En halua mennä ulos hänen kanssaan niin kauan kun hän kiusaa ystävääni. Se olisi väärin Severusta kohtaan.” Lily totesi.
”Severusta?” Michaël oli hämillään.
”Hän on Luihuisessa. Hän oli tänään taikaliemin tunnilla.”
Severus oli siis Snivellus, joksi Sirius häntä nimitti. Se kävi järkeen vaikka Michaël ei tiennyt hänen olevan Lilyn ystävä. Ehkä jos hän saisi heidät lopettamaan Severuksen kiusaamisen-
”Anteeksi. Poikkesin aiheesta. Jatketaan.” Michaël sanoi.

Illalla palattuaan makuusaliin hän ei tuhlannut aikaa.
”James. Lily sanoi että hän voisi harkita menevänsä ulos kanssasi jos lopetat Severuksen kiusaamisen.”
”Mistä sinä tiedät-” James oli kuin puulla päähän lyöty.
”Minä kysyin kun Lily tarjoutui tuutoroimaan minua taikaliemissä. Mutta siinä on mahdollisuutesi.” Michaël selitti.
”Tarkoittiko hän sitä?”
”Kyllä.” Michaël sanoi jälleen. Nyt sekä Remus että Sirius olivat yhtälailla tyrmistyneitä.
”Mutta itsehän Snivellus-” Sirius alkoi protestoida kun oli toipunut yllätyksestä.
”Jos jätämme hänet ainakin tilapäisesti rauhaan voin vihdoin viedä Evansin ulos.” Jamesin kasvoille levisi leveä hymy.
”Hyvä on.” Sirius mutisi ja James kääntyi Michaëliin.
”Kiitos. Oikeasti. Olet todella reilu tiedätkö?” James kehui ja Michaël kohautti olkiaan.
”Varo. Kohta sinut rekrytoidaan kelmeihin.” Remus nauroi.
”Loistava idea Kuutamo. Mitä enemmän sen parempi eikö?” James kysyi ja Sirius nyökkäsi.
”Entä-” Peter aloitti, mutta Sirius sanoi:
”Usko pois siitä tulee upeaa.”
Ja niin tulisi siitäkin kun James pyytäisi seuraavana päivänä Evansia ulos.

James oli päättänyt etsiä Lilyn ja Marlenen ulkoa, missä osa oppilaista vietti aikaansa sään ollessa yhä kuuma. Hän käveli heidän luokseen ja pahoitteli aiempaa käytöstä sekä jopa heidän Severukseen kohdistamia pilojaan. Ja pyysi Lilyä ulos kanssaan.
”Hän sanoi kyllä!” James juoksi käytävällä Siriuksen, Remuksen, Michaëlin ja Peterin kiinni.
”Vihdoin meidän ei enää tarvitse kuunnella ruikutustasi.” Sirius laittoi kämmenensä yhteen katsoen ylös ja James leikkimielisesti tönäisi häntä.
”Miten sinä sait hänet suostumaan?” Remus kysyi yllättyneenä.
”Miksi sinä sanot sen noin Kuutamo? Olin pahoillani siitä että pilailimme Snivelluksen kustannuksella ja miten olen käyttäytynyt. Ja pyysin häntä Tylyahoon kanssani.” James kertoi.
”Mutta kiitos kuuluu myös sinulle.” James kääntyi Michaëliin ja laittoi kätensä Michaëlin harteille kun he kävelivät kohti Suurta salia.
Lily ja Marlene puolestaan olivat kävelemässä linnaan kun Marlene sanoi:
”Tahdotko oikeasti mennä Potterin kanssa ulos?”
”Michaël oli oikeassa. Jos en anna edes mahdollisuutta hänelle-”
”Eli sinä suostuit vain koska Michaël sanoi niin? Lily sinä et ole missään vaiheessa ollut kiinnostunut Potterista. Enkä usko että olet nytkään.” Marlene sanoi painokkaasti.
”Mutta-”
”Michaël sen sijaan-” Marlene katsoi Lilyä. Ja Lilyä inhotti myöntää ettei Marlene ollut täysin väärässä.

[Pyhimys]

3/7

”Lily!” Michaël juoksi Lilyn kiinni käytäväll taikuuden historian tunnin päätyttyä.
”Hei.” Lily hymyili ja Michaël virnisti.
”No? Koska menet Tylyahoon Jamesin kanssa?”
Lily ei enää hymyillyt. Hän ei ymmärtänyt miksi Michaël tahtoi puhua siitä. Tai miksi Michaël edes tahtoi hänen menevän.
”Seuraavana viikonloppuna.”
Michaël nyökkäsi. Michaël ei kuitenkaan hymyillyt yhtä leveästi kuin hetki sitten.
”Onnea. Koita kestää häntä edes viisi minuuttia.” Michaël naurahti pakonomaisesti ennenkuin kääntyi lähteäkseen.
Lily katsoi häntä ja Michaël käveli Remuksen, Siriuksen, Jamesin ja Peterin luo. Michaëlin hymy näytti erilaiselta. Siinä oli jotain erilaista. Jotain mikä sai hymyn kohteen tuntemaan itsensä erityiseksi. Lily oli pannut sen merkille jo junassa, kun Michaël oli hymyillyt ja pahoitellut törmättyään häneen.
”Lily!” Marlene havahdutti hänet ajatuksistaan.
”Niin?” Lily kysyi Marlenelta, joka oli ristinyt käsivartensa.
”Minähän sanoin.” Marlene katsoi Lilyä merkitsevästi. Lily puri huultaan.
”Saatoit olla oikeassa.” Lily sihisi hampaidensa välistä.
”Minä olen oikeassa.” Marlene julisti kun hän tarttui Lilyn käteen kävelläkseen kohti Rohkelikkotornia.
Oleskeluhuone oli täynnä, kun he tulivat sinne. Melkein kaikki Rohkelikot olivat siellä ja ensimmäiseksi Lilyn katse kiinnittyi Michaëliin, joka hymyili yhdelle heidän vuosikurssinsa tytöistä. Tyttö säteili eikä Lily voinut syyttää häntä siitä. Sellainen vaikutus Michaëlin hymyllä oli.
”Evans. Vihdoinkin.” James oli harpponut läpi oleskeluhuoneen Lilyn ja Marlenen luo.
”Niin Potter?”
”Ei sinun enää tarvitse kutsua minua sukunimelläni.” James iski silmää.
”Paraskin puhuja Potter. Olet kutsunut minua Evansiksi niin kauan kuin muistan.” Lily kivahti ja James nauroi.
”Pahoitteluni, Evans. Halusin vain varmistaa ettet ole muuttanut mieltäsi. ”Eli kaikki kunnossa Evans?” James hymyili.
”En ole. Mutta saatan pian muuttakin ellet lopeta tuota.” Lily pudisti päätään.
”Viikonloppuna siis. Evans.”

Viikonloppu ja ensimmäinen Tylyaho viikonloppu tuli odotettua nopeammin.
”Minusta se keltainen paita jota pidit aiemmin sopii täydellisesti.” Marlene istui sängyllään tyttöjen makuusalissa.
”Laitan sen.” Lily nyökkäsi ja veti matka-arkkunsa sänkynsä alta kyykistyen löytääkseen paidan.
”Vaikka huijaatkin itseäsi.” Marlene lisäsi ja Lily kohotti kulmiaan.
”Miten niin?”
”Et sinä pidä Potterista Lily. Olin uumoillut sitä että pidät hänestä vielä vuosi sitten mutta viimeistään nyt kun suostuit ulos hänen kanssaan ymmärsin että olin väärässä.” Marlene selitti.
”Tuossahan ei ole mitään järkeä. Miten olet tullut siihen tulokseen että minä en pidä hänestä kun viimein suostuin hänen kanssaan ulos mutta aiemmin luulit että pidän hänestä kun en edes suostunut puhumaan hänelle?”
”Haloo Lily. Suostuit ulos hänen kanssaan vain koska Michaël pyysi.” Marlene huokaisi.
”Ei pyytänyt.” Lily kiirehti sanomaan.
”Ei ehkä pyytänyt. Mutta vain koska hän sanoi mitä sanoi olit yhtäkkiä valmis menemään Jamesin kanssa ulos. Vaikka oikeasti teet niin vaan koska et uskalla kertoa Michaëlille että pidät hänestä joten suostuit menemään ulos Jamesin kanssa ja luulit että voisit siten välttää kertomasta Michaëlille että pidätkin hänestä.” Marlene tutkaili Lilyn ilmettä.
”Ei se pidä paikkaansa-” Lily aloitti mutta ei jatkanut lausetta. Sillä hän tiesi Marlenen olevan oikeassa.
”En minä pidä Michaëlista sillä tavalla. Enhän minä edes tunne häntä.” Lily protestoi. Ja se oli totta. Ei hän tiennyt Michaëlista paljoa. Hän tiesi vain että Michaëlin perhe oli muuttanut Ranskasta Englantiin ja Michaël oli siirtynyt opiskelemaan Tylypahkaan. Ja että Michaël puhui sekä ranskaa että englantia, hänellä oli nuorempi sisko joka oli vasta kymmenen vanha ja että hänen hymyssään oli jotain taianomaista. Muttei se riittänyt perusteeksi sille että Lily olisi pitänyt hänestä.
”Ehkä et tunne häntä. Mutta se on päivänselvää että pidät hänestä.”

Kun he olivat saapuneet Tylyahoon James tarjosi Lilylle kätensä.
”Älä luulekaan Potter.”
”Olen herrasmies Evans. Ja lupaan käyttäytyä sen mukaisesti. Sekä toisekseen, pyydän sano James.” James näytti muka loukkaantuneelta muttei voinut peittää hymyään.
”Hyvä on James. Mutta silti minusta on tarpeetonta pitää sinua kädestä.” Lily ei tarttunut Jamesin ojennettuun käteen ja James nyökkäsi.
”Selvä. Tule mennään.” James suuntasi kohti Kolmea luudanvartta.
Kun he kävelivät sisään, he löysivät syrjäisen pöydän johon he istuivat.
”Ota mitä tahdot. Minä maksan.”
”James ei sinun tarvitse.” Lily kieltäytyi mutta James pudisti päätään.
”Sanoinhan että olen herrasmies Evans. Eli ota mitä vain mitä haluat.” Hän sanoi ja Lily hymyili. James ei voinut olla huomaamatta sitä. Hän oli saanut Lilyn hymyilemään.
Pian heille tuotiin kaksi kermakaljaa.
”Pelaat siis edelleen huispausta?” Lily yritti luoda keskustelua. James nyökkäsi.
”Joukkue on hyvä tänä vuonna. Uskon että jos saan Michaëlin liittymään Rohkelikon joukkueeseen voimme helposti voittaa huispausmestaruuden.”
Lily nielaisi. Hän ei ollut odottanut Jamesin mainitsevan Michaëlia. Hän tiesi Jamesin, Siriuksen, Remuksen ja Peterin ystävystyneen Michaëlin kanssa mutta jostain syystä kun James mainitsi Michaëlin Lily ei kyennyt enää ajattelemaan selkeästi.
”Toivottavasti voitatte huispausmestaruuden.” Lily sopersi.
”Ei muilla ole mitään mahdollisuuksia. Luihuisilla vähiten. Ei vaikka Malfoyn isä lahjoittaisi koko joukkueelle jälleen uudet luudat kuten viimevuonna. Taitoa ei voi ostaa rahalla.”
Lilyn kuunnellessa kun James puhui hän huomasi Michaëlin kävelleen Kolmeen luudanvarteen. Saman tytön kanssa, joka oli heidän vuosikurssillaan.

Tyttö oli Denise Brown. Hän oli yksi Rohkelikon suosituimmista tytöistä ja pojat tuntuivat jonottavan päästäkseen ulos Denisen kanssa.
”Hei Michaël!” James vilkutti Michaëlia ja tyttöä liittymään heidän seuraansa. Michaël nyökkäsi samalla ottaen Denisen juoman tiskiltä ja sekä hän että Denise kävelivät Jamesin ja Lilyn luo.
”Sinäkin täällä James. Ja sinulla on seuraa.” Denise kiusoitteli. James nauroi.
”Voitko uskoa?” James virnisti.
”Se on vaikeaa mutta kyllä.” Denise vastasi leikillisen ivallisesti.
”Luulen että häiritsemme Denise. Tule, annetaan heidän olla.” Michaël katsoi Lilyä ja hymyili. Juuri sitä hymyään. Eikä Lily tiennyt mitä sanoa.
”Totta. Mennään.” Denise tarttui Michaëlin käsivarteen. Lily tunsi kuinka pala nousi hänen kurkkuunsa.
”Nähdään.” Michaël katsoi häneen vielä ennen kuin he katosivat Denisen kanssa näkyvistä.
”No Lily, minun piti kysyä sinulta-” Jamesin puhe katosi muuhun puheensorinaan Kolmessa luudanvarressa. Lily ei saanut mielestään kuinka Denise oli tarttunut Michaëlin käsivarteen, Michaëlin hymyillessä ja kuinka he olivat yhdessä lähteneet. Lily ei ymmärtänyt miksi hän ei voinut lopettaa ajattelemasta sitä. Mutta hän ei voinut.
”Haluatko vielä juoda kermakaljaasi vai lähteä?” James kysyi vihdoin kun Lily ei ollut sanonut mitään useampaan minuuttiin.
”En. Mennään vain.” Lily sanoi. James nousi ja meni maksamaan minkä jälkeen he lähtivät Kolmesta luudanvarresta.
”Kaikki kunnossa Evans?” James kysyi kun he kävelivät ulos. Lily nyökkäsi.
Koko matkan aikana takaisin Tylypahkaan Lily ei kyennyt miettimään muuta kun Michaëlia ja Deniseä Kolmessa luudanvarressa. Lily tunsi syyllisyyttä siitä koska James oli todella ollut herrasmies niinkuin lupasi. Eikä hänen kanssaan ollut hullumpaa. Mutta kaikki se oli romuttunut kun Lily oli nähnyt Michaëlin Denisen kanssa.

”Lily ensimmäistä kertaa ikinä minua inhottaa että olin oikeassa. Mutta näätkö? Minä olin oikeassa.” Marlene vastasi kuultuaan kun Lily kertoi tyttöjen makuusalissa mitä Tylyahossa oli tapahtunut.
”Olit oikeassa. Mutta minulla ei ole mitään oikeutta siihen että se tuntui pahalta nähdä heidät yhdessä. Olin itsekin Kolmessa luudanvarressa Jamesin kanssa. Ja Jamesin kanssa oli mukavaa en halua satuttaa häntä-”
”Ehkä, mutta Lily et voi olla hänen kanssaan vain velvollisuuden tunteesta. Ja jos et pitäisi Michaëlista sinua ei olisi haitannut nähdä häntä Denisen kanssa.” Marlene sanoi painokkaasti.
”Minun on puhuttava Jamesin kanssa.” Lily oli samaa mieltä.
”Ja Michaëlin.” Marlene lisäsi.
”Miksi? Hän on Denisen kanssa enkä minä voi mennä kenenkään väliin.” Lily pudisti päätään.
”Jos hän on Denisen kanssa hän kertoo sen sinulle. Mutta ellet ole rehellinen et pääse koskaan yli hänestä kun et tiedä ja kerro hänelle että sinulla on tunteita häntä kohtaan.” Marlene intti.
”Hyvä on. Minä puhun Michaëlille.”
Seuraavana päivänä Lilyn ollessa kirjastossa Michaël veti tuolin Lilyä vastapäätä ja kysyi:
”Mistä halusit puhua?”
”Michaël. En tiedä miten minun pitäisi sanoa se. Ja tiedän että olet Denisen kanssa mutta halusin olla sinulle rehellinen. Pidän sinusta. Enemmänkin kuin vain ystävänä. Mutten ole tulossa teidän väliinne halusin vain että tiedät.” Lily tunnusti.
”Lily-” Michaëlista tuntui että hän saanut sanotuksi mitään. Sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. Minäkin pidän sinusta, Michaël tahtoi sanoa. Hän ei tahtonut mitään yhtä paljoa. Muttei hän voinut sanoa sitä. Ei vaikka kaikki ne kerrat kun he olivat olleet yhdessä kirjastossa, kävelleet ulkona, kiusoitelleet toisiaan ja aina siitä asti kun hän oli törmännyt Lilyyn junassa, hän oli vain tahtonut sanoa sen. James oli hänen ystävänsä. Ja hän ei voisi pettää Jamesin luottamusta. Ei näin.
”Minä ja Denise-” Michaël aloitti. Hän ja Denise olivat ystäviä. Hän oli ystävystynyt Denisen kanssa kun Denise ja James olivat pyytäneet Michaëlia Rohkelikon huispausjoukkueeseen. Eikä Michaël pitänyt Denisestä siten. Ei siten kuinka hän piti Lilystä. Mutta hän ymmärsi miltä se oli saattanut näyttää Lilyn silmin.
”Ymmärrän. Mutta halusin vain kertoa. Minun on mentävä.” Lily nousi ottaen laukkunsa.
”Lily odota.” Michaël pyysi mutta Lily oli jo lähtenyt.

Lily käveli käytävää pois kirjastosta. Hän tiesi että hänen oli vielä puhuttava Jamesille. Lily käveli kohti Rohkelikkotornia kun Marlene näki hänet.
”Lily odota.” Marlene sanoi. Marlene juoksi Lilyn kiinni ja huomasi kyyneleen valuvan pitkin Lilyn poskea.
”Puhuin Michaëlin kanssa. Hän ja Denise- en tiedä Marlene. En tiedä mitä kuvittelin. Minun pitää kertoa Jamesille etten voi mennä hänen kanssaan uudelleen ulos. Se ei olisi reilua.”
”Ei hätää Lily. Ymmärrän. Ja olen pahoillani.” Marlene halasi Lilyä.
Michaël oli lähtenyt Lilyn perään. Hän etsi Lilyä käytäviltä kunnes Denise pysäytti hänet.
”Minne sinä juokset?” Denise nauroi.
”Ei nyt Denise.” Michaël pudisti päätään. Denise nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Voinko auttaa sinua?” Hän kysyi.
”Oletko nähnyt Lilyä?”
”Hän oli menossa Rohkelikkotorniin. Näin hänet käytävällä. Kerro myöhemmin.”
Michaël nyökkäsi ja ohitti Denisen.
”Mikä Evansilla on hätänä?” James, joka oli kävelemässä Rohkelikkotorniin Siriuksen kanssa, tuli Lilyn luo.
”Ei mikään.” Lily pyyhki nopeasti kyyneleen poskeltaan. Sirius loi merkittävän silmäyksen Marleneen.
”Tulehan McKinnon. Meitä tuskin kaivataan täällä.” Sirius nauroi koiramaista nauruaan ja Marlene pyöräytti silmiään.
”Pärjäätkö?” Hän kysyi Lilyltä joka nyökkäsi minkä jälkeen Marlene käveli Siriuksen perässä Rohkelikkotorniin.
”Kaikki kunnossa Evans?” James pyyhki kyyneleet Lilyn kasvoilta. Lily nyökkäsi uudelleen.
”En ole tuosta kovin vakuuttunut. Lily.” James hymyili, mikä sai Lilyn naurahtamaan. Michaël juoksi Rohkelikkotorniin vievälle käytävälle ja pysähtyi nähdessään Jamesin ja Lilyn. Hän tunsi kuinka hänen rintaansa puristi. Hän oli ollut oikeassa kun hän oli ehdottanut että Lily menisi Jamesin kanssa ulo. Eikä hän voinut syyttää Lilyä tai sen paremmin Jamesiakaan. Itse hän oli pyytänyt tyttöä josta piti menemään ulos jonkun toisen kanssa. Ja vielä typeränä ilmaantunut Kolmeen luudanvarteen Denisen kanssa. Mutta hän oli tehnyt mikä oli ollut oikein. Selkeästi Lily ja James olivat tarkoitettuja toisilleen. Eikä Michaël aikonut olla heidän tiellään.