Kirjoittaja Aihe: Naapurin Tommi (S, one-shot, ystävyyttä, aikuistumista, pikkukaupunkiangstia)  (Luettu 491 kertaa)

Joanniina

  • ***
  • Viestejä: 122
Nimi: Naapurin Tommi
Kirjoittaja: Joanniina
Ikäraja: S
Yhteenveto: Olen aina välillä miettinyt, että pitäisi kirjoittaa joku lyhyt jatko-osa mun yli kymmenen vuotta vanhalle tarinalle Katainen ilman paitaa. Violetu keksi Discordissa yhteispromptin Benjaminin biisistä Tommi (seksipommi). Nämä kaksi ideaa yhdistyivät, ja syntyi Naapurin Tommi. Tekstistä saa varmasti kaikkein eniten irti, kun perehtyy perinpohjaisesti sekä Kataiseen että Tommiin ;D mutta tämä ei ole pakollista! Olen kyllä vähän pettynyt itseeni, kun kirjoitin Tommi-biisistä S-ikärajallisen tekstin. :D

Katainen ilman paitaa (K-11) https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=38604
Tommi (seksipommi) https://youtu.be/U3g1yHexs_Q?si=LW1a6DejFU3rx4Gc

Naapurin Tommi

– Sori, mä en ehtinyt hirveästi siivota, Iiris pahoitteli. Hän nosteli pois sekalaista rojua, jota oli kertynyt sohvan, sängyn ja tuolien päälle pitkin poikin.
– Ei se mitään, Venla vastasi hymyillen ja teki itselleen tilaa yksiön pienen ruokapöydän ääreen. Iiris toivoi, ettei ystävän valitsema tuoli ollut pölyisin mahdollinen. Olisi noloa, jos Venla nousisi ylös siistien mustien housujensa takamus harmaana.

Venla oli soittanut tunti sitten ja kertonut olevansa käymässä Helsingissä. Ehtisikö Iiris tavata? Totta kai Iiris ehti. He kaksi olivat olleet parhaita ystäviä koko peruskoulun ajan. Tai jos ei parhaita, niin ainoita, Iiris hymähti joskus mielessään. Joka tapauksessa Venla oli yksi niistä harvoista, joille Iiris pystyi näyttämään kotinsa ja itsensä virheineen.

– Mä en ole vielä edes onnitellut sua. Onneksi olkoon maisterille! Tätähän täytyy juhlistaa kuplajuomalla, Iiris totesi ja otti jääkaapista puolentoista litran pullon villivadelmavissyä.
– Ei voi olla totta! Venla kikatti. – Sä et ole kyllä yhtään muuttunut. Tai ainakaan sun juomatottumukset.
– Mulla on tätä aina jääkaapissa erityistilanteiden varalta, Iiris sanoi ja iski silmää. – Onko sulla jo työpaikka katsottuna?
– Ei vielä, mutta haku on vimmatusti päällä. Koulupsykologeille on kyllä kovasti tarvetta, mutta kunnilta puuttuu palkkaushaluja, Venla lausahti. – Entä sun työkuviot?
– Ei ole oikeastaan mitään kertomisen arvoista, Iiris huokaisi. – Teen edelleen samoja kassahommia ja yritän siinä sivussa vähän kirjoitella jotakin.
– Mä olen vieläkin sitä mieltä, että sä heität lahjasi hukkaan. Susta olisi muuhunkin kuin piippailemaan ostoksia, Venla sanoi jämäkästi. – Haluatko sä muuten nähdä niitä kuvia? Luokkakokouksesta.

Peruskoulun päättymisestä oli kulunut keväällä kymmenen vuotta. Paikallisella rantaterassilla oli pidetty luokkakokous, johon oli kutsuttu koko heidän ikäluokkansa. Yläkouluja koko paikkakunnalla olikin vain yksi. Venla oli lähettänyt tapaamisesta viestin myös Iirikselle, mutta tämä ei mennyt. Ei edes harkinnut menevänsä. Hän ei ollut käynyt vuosiin siinä tuppukylässä.

Iiris oli muuttanut äitinsä kanssa Tampereelle heti ysiluokan päätyttyä. Hän oli saanut paikan ilmaisutaidon lukiosta ja lähihoitajaäiti töitä Koukkuniemen vanhainkodista. Iirikselle ei ollut jäänyt tuppukylään muita kuin Venla, ja tämäkin lähti lukion jälkeen opiskelemaan Joensuuhun. Iiris päätyi Helsinkiin, ja lapsuuden kotipaikkakunnasta tuli hänen kartalleen pelkkä tyhjä reikä, merkityksetön nuppineulan pisto.

– Kai mä haluan, Iiris sanoi varovaisesti.

Venla kaivoi olkalaukustaan uutuuttaan kiiltävän älypuhelimen. Hän etsi galleriasta ryhmäkuvan, jossa seisoi ihmisiä. Itsevarmoja. Tyylikkäitä. Ei samoja lapsia ja teinejä, joiden kanssa Iiris ja Venla olivat käyneet koulua. Iiris mietti, oliko opettajiakin kutsuttu luokkakokoukseen, kunnes ymmärsi, että tältä hänen vanhat luokkakaverinsa nykyisin näyttivät. Aikuisilta. Jotkut melkeinpä keski-ikäisiltä.

– Emma on sairaanhoitaja. Lotta farmaseutti ja Iida tradenomi. Paavo opiskelee tietojenkäsittelytiedettä, Venla selitti ja vei etusormensa jokaisen kohdalle erikseen. – Juho ja Joose on molemmat levyseppähitsaajia. Ne on vieläkin kuin paita ja peppu.

Iiris siristi silmiään ja yritti nähdä valokuvan tyypeissä tuttuja piirteitä. Porukan keskellä seisoi leveästi hymyilevä tummahiuksinen poika – vai miehiksikö niitä jo piti kutsua? Nuorukaisella oli kaulassaan iso kimalteleva risti.

– Ei kai tuo vaan ole…
– Eliaspa hyvinkin. Se kertoi, että on tullut uskoon ja jättänyt alkoholin ja seksisuhteet taakseen. Illasta meinasi tulla pelkkä Eliaksen show, ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina, Venla sanoi kuivasti. – Se aikoo lähteä johonkin helluntaiseurakunnan opistoon opiskelemaan pastoriksi. Ja tietysti etsii vakavissaan vaimoa.
– Et tarjoutunut ehdokkaaksi?

Venla purskahti torjuvaan nauruun. Iiris muisti, kuinka Venla oli parhaansa mukaan yrittänyt salata ihastustaan Eliakseen koko yläasteen ajan. Se oli onnistunut kuitenkin huonosti. Venla oli niin herkkä punastumaan, että kaikki tunteet näkyivät suoraan hänen kasvoiltaan. Vaikeuksien kautta voittoon, Iiris ajatteli. Sellaista tarinaa Elias varmaankin kertoi itselleen itsestään. Rantaterassin pöydässä oli niiden kohdalla tyhjä paikka, joiden elämä oli mennyt vaikeuksien kautta vaikeuksiin. Tuskin kukaan halusi tulla luokkakokoukseen ja kertoa, että on peruskoulun jälkeen viettänyt aikaa lähinnä vankilassa, sairaalan osastolla tai oman kotinsa seinien sisällä. Tai ajelehtien päämäärättömästi kuten Iiris.

– Eikö Tommi ole ihan samannäköinen kuin aina ennenkin? Venla kysyi ja havahdutti Iiriksen ajatuksistaan. Hän osoitti teräväpiirteistä poikaa kuvan vasemmassa reunassa.

Totta tosiaan, siinä oli Tommi. Vaalea pystytukka, otsalla aurinkolasit, päällä musta biker-nahkatakki. Huppareihin tai tylsiin pikkutakkeihin sonnustautuneiden koulukavereidensa rinnalla Tommi oli kuin filmitähti. Lisäksi Tommi oli yksi harvoista kuvan pojista, joka uskalsi hymyillä. Ei samalla tavalla kuin Elias, jonka ilmeessä oli yhä jotain yläasteelta tuttua ilkeyttä ja petomaisuutta. Tommin hymy oli lämmin ja ulottui silmiin asti.

– On kieltämättä, Iiris sanoi ja siemaisi lasistaan. – Komistunut vain vuosien varrella.

Pienenä Tommi ja Iiris olivat olleet naapureita, jakaneet samat keinut ja hiekkalaatikon, kunnes Tommin perhe oli muuttanut asumaan omakotitaloon. Ala-asteella Tommi oli ollut Iiriksen ja Venlan luokalla. Koulussa tytöt olivat leikkineet keskenään ja pojat keskenään, mutta Tommi oli ollut silti ehdottomasti pojista mukavimpia. Kun Tommi oli voittanut koulujenvälisistä yleisurheilukilpailuista kultamitalin, Iiris oli pyytänyt häneltä nimmarin matikanvihkoonsa. Tommin käsiala oli ollut paljon kauniimpi kuin Iiriksen oma. Sitten oli tullut yläaste, eikä heidän kuusi vuotta yhdessä kasvaneesta luokastaan ollut yhtäkkiä jäljellä enää mitään. Se oli kaadettu säälimättä kuin vanha puu, ja oppilaat oli viskattu sikin sokin kuin lehdet tuuleen. Iiris ja Venla olivat onneksi päässeet samalle luokalle.

– Mitä Tommi puuhailee nykyään?
– Asuu vieläkin samalla paikkakunnalla. Tekee sähköasentajan hommia ja harrastaa kilpatanssia ihan vakavissaan, Venla hehkutti. – Se on avoliitossa tanssiparinsa kanssa.

Niinpä tietysti. Totta kai niin hyvä ja hyvännäköinen tyyppi oli parisuhteessa. Eipä silti, ei Iiris koskaan ollut ajatellutkaan, että seurustelisi omanikäisensä miehen kanssa. Nehän olivat niitä samoja kiusaajapoikia, joista hän oli saanut jo kauan sitten tarpeekseen. Iiris ei yllättynyt siitä, että Tommi oli päätynyt harrastamaan kilpatanssia. He kaksi olivat usein tanssineet yhdessä hitaita ala-asteen limudiskoissa. Jotkut pojat olivat paenneet tanssihaluisia tyttöjä buffettiin tai juhlasalin esiripun taakse, mutta Tommi oli lähtenyt aina mielellään tanssimaan.

– Itse asiassa Tommi kyseli sun kuulumisia, Venla muisti.
– Ai jaa. Miksiköhän?
– Varmaan siksi, että sitä kiinnosti. Sen puoliso on sitä paitsi hakemassa töitä pääkaupunkiseudulta, Venla vastasi. – Kyllähän sä muistat, mikä meininki siellä meillä päin on. Tommi kertoi vähän kautta rantain, että kaikki ei ole suhtautuneet niihin kovin kivasti.
– Nyt mä en ymmärrä. Keneen ei ole suhtauduttu kivasti?
– Tommiin ja sen puolisoon tietysti! Sen jätkän nimi on muuten Benjamin.

*

Illalla, kun Venla oli lähtenyt ajamaan kotia kohti, Iiris avasi Instagramin ja etsi Tommin sieltä. Profiili oli täynnä kuvia ja videoita same-sex-tanssikilpailuista, joissa Benjamin ja Tommi näyttivät menestyvän loistavasti. Muinainen koulujenvälisten urheilukisojen mitali ei ollut jäänyt Tommin viimeiseksi.

Oli olemassa niitä, jotka lähtivät ja niitä, jotka jäivät. Iiris oli jo lapsena tiennyt, että ei pysyisi hengissä, jos ei lähtisi. Venlalle taas oli itsestäänselvää, että hän palaisi tuppukylään heti, kun saisi töitä lähiseudulta. Kumpaan joukkoon Tommi lopulta kuuluisi? Iiris muisteli yläkerran mummoa, jonka puolesta kävi välillä kaupassa. Mummo oli kertonut, että oli aikeissa muuttaa senioritaloon, kunhan vain löytäisi kaksiolleen luotettavan ostajan. Iiris ei menettäisi yhtään mitään, jos lähettäisi viestin. Pian puhelimen näytöllä luki kolme sanaa: “Moi naapurin Tommi!”.
Avatar by Sokerisiipi

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 842
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Hieno vastaus Discordissa heränneeseen ideaan! Tämä oli uskottava ja kiinnostava luettava, vaikka en ollut lukenut tuota aiempaakaan.

Vai että sellainen Tommi se olikin. ;D Ei sitä aina tiedä, miten elämä kulkee.

Tästä tuli mieleen myös omat luokkakokoukset, viimeisin juuri tällainen koko luokkatason yhteinen. Ei sitä olisi osannut kuvitellakaan, kuinka eri tavalla porukka jakautuu ja suhtautuu toisiinsa vuosien jälkeen aikuisina. Minusta oli veikeää katsella, kuinka sellaiset ihmiset, jotka eivät ikinä olisi näyttäytyneet yhdessä yläasteella, juttelivat kuin vanhat ystävät.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Joanniina

  • ***
  • Viestejä: 122
Kiitos kommentista, Fiorella! Lapsuusnostalgia on lähellä mun sydäntä, joten Tommi-biisistä oli helppo inspiroitua. Toivottavasti saadaan lukea Finissä vielä muitakin tekstejä Tommista tai tommimaisista hahmoista! Kiva, jos luokkakokouksen kuvaus tuntui uskottavalta. Mä olen tässä asiassa itse kuin Iiris enkä ole käynyt vielä yhdessäkään luokkakokouksessa - eipä ole tosin hirveästi tullut kutsujakaan. ;D
Avatar by Sokerisiipi