A/N: Kiitos,
Fiorella 
Molly tosiaan jäi vähän sivuun kalautettuaan päänsä niihin tiiliin, ja näin jälkikäteen ajatellen minun on kyllä hieman vaikea edes kuvitella Mollyn hiljenevän sellaisesta! En ole itse kauheasti kirjoittanut näistä hahmoista, Lily on toki ollut sivuhahmona erityisesti Siriuksesta ja Remuksesta kertovissa ficeissä, mutta päähenkilönä hän on minulle aika vieras; Alice taas on aivan uusi tuttavuus. Itse asiassa minäkin olen tainnut kuvitella Alicen aika erilaiseksi, jotenkin varovaisemmaksi ja hiljaisemmaksi, mutta tämän ficin Alicesta muodostui ehkä vähän enemmän spontaani huimapää, ja melkein luulen, että pidän tästä Alicesta enemmän
*
2.Taputukset sattuvat korviin. Lily upottaa sormensa syvälle Jamesin sotkuisiin hiuksiin ja suutelee poikaa kuin koko maailmankaikkeuden tulevaisuus riippuisi siitä. Veri kohisee hänen korvissaan, ja korkokengät painuvat kiinni kantapäihin. Hän kuulee jonkun tekevän oksennusääniä. Se on luultavasti Charlie Weasley.
Juhlissa on vaikea keskittyä mihinkään. Sirius ja Remus ovat järjestäneet leikin, jossa Jamesin pitää juoda viisi tuliviskipulloa ja tunnistaa sen jälkeen Lilyn kuva viiden muun punapään kuvasta, mutta Jamesin äiti kieltää sen ja uhkaa heittää Siriuksen ja Remuksen pihalle koko häistä, joten leikistä ei tule oikein mitään. Tulvisikipullojen sijaan Jamesilta otetaan silmälasit pois päästä ja edelleen hän tunnistaa oikean Lilyn. Palkkioksi hän saa suukon Sirukselta, joka on juonut tuliviskinsä itse.
Rouva Potter paheksuu heitä, mutta ainoastaan sen verran, kuin kolmekymmentä vuotta vanhemman on oikeastaan pakko. Lilyä naurattaa, vaikka hän ei ole aivan varma miksi. Jamesin käsi on silloin tällöin hänen ympärillään, silloin tällöin jossain muualla, välillä hän ei näe miestään lainkaan, ja samalla hän yrittää takertua ajatukseen: he ovat naimisissa. Heitä ei voi enää erottaa. Seuraavaksi James muuttaa hänen asuntoonsa Viistokujalla ja he alkavat tapella siitä, mikä ruoka kuuluu millekin hyllylle. Lily aikoo voittaa.
Puoli yhdeksältä Sirius tarttuu Lilyn käsivarteen ja vetää hänet sivummalle. Hän hymyilee pojalle, vaikka tämän silmiä on vähän vaikea tavoittaa kaiken sen juodun tuliviskin ja valkoviinin takaa. Lilyn jästisukulaiset ovat koko päivän kyselleet salaperäisestä tuliviskistä, mutta Lily ei voi edes sanoa, mistä sitä saa ostaa. Se on oikeastaan harmillista -
Sirius suutelee häntä nälkäisellä ja sokealla suudelmalla, joka ulottuu suusta palleaan saakka. Lily painaa silmänsä kiinni eikä jaksa vastustella, odottaa vain hiljaa. Sirius on humalassa. Lily on humalassa. Sirius on Jamesin paras ystävä, se on vähän sama asia kuin suutelisi Jamesia itseään. Melkein saman tien Sirius on kauempana, hymyilee hänelle hämillisenä ja ehkä vähän kauhuissaan, kohottaa kätensä ja pyyhkii huulipunatahroja suupielistään.
”Minä vain ajattelin”, Sirius tokaisee eksyneen pojan äänellä. ”Sarvihaara ei näe mitään muuta kuin sinut, Lily. Minä en ikinä tiennyt, mistä hän puhui.”
Lily hymyilee. Hymy on jotenkin kevyt, hänen ei tarvitse pakottaa sitä. Ehkä se johtuu valkoviinistä. Ehkä se johtuu äidistä, joka on halannut häntä lujasti, toivottanut heille onnea ja lähtenyt jo kotiin nukkumaan. Ehkä se johtuu Jamesista, joka seisoo kymmenen metrin päässä juttelemassa Alice ja Frank Longbottomin kanssa ja katsoo Siriusta otsa aavistuksen verran rypyssä.
Lily seuraa Siriusta, kun tämä kävelee Jamesin luo ja hymyilee nyt leveää koiranhymyä, vastustamatonta siriushymyä, joka on saanut Lilyn nousemaan lentävän moottoripyörän päälle ja Remuksen hyppäämään sen päältä järveen. James taputtaa Siriusta olkapäälle eikä koko aiheesta sanota sen enempää, vaikka Lilystä tuntuu, että hänen pitäisi tuntea olonsa pahemmaksi. Hän on suudellut best mania omissa häissään. Sitten James asettaa kätensä varovasti hänen kaulalleen ja vetää hänet itseään vasten, suutelee häntä niin, että hänen maailmansa on räjähtämäisillään, ja kun hän taas saa henkeä, hän ei muista enää mitään.
”James näyttää onnelliselta”, Alice sanoo laitettuaan hänet istumaan syrjäisen pöydän ääreen. James ja Remus tanssivat keskilattialla jotain, jota eivät lainkaan osaa. Kukaan ei välitä. Kaikki nauravat, kun kerrankin saavat. ”Niin näytät sinäkin.”
Lily hymyilee ja yrittää muistaa, minkä takia Alicelle oli joskus niin vaikea puhua. Onko hän humalassa, siitäkö se johtuu? Vai siitä, että hän ei pyörtynyt alttarille eikä juossut karkuun? Että hän nyt on James Potterin vaimo, Lily Potter, rouva Potter?
”Minä inhosin Jamesia”, hän sanoo ja nauraa Alicen uteliaalle ilmeelle. ”Todella inhosin. Hän oli minun perässäni vuosikaudet, ja minä olisin antanut mitä tahansa, että olisin saanut hänet lopettamaan.”
”Miksi?”
”Miten niin miksi?”
”Minä olen kateellinen”, Alice tokaisee suoraan. ”Minä muistan sinusta ja Jamesista aika vähän kouluajoilta, mutta James oli aina se poika, joka joutui helposti ongelmiin ja joka oli korviaan myöten rakastunut punatukkaiseen älykkötyttöön. Minä olisin halunnut jonkun sellaisen, jonkun, joka olisi juossut minun perässäni ympäri pihaa.”
”Se oli rasittavaa.”
Alice hymyilee vinosti. ”Miten sinä päädyit hänen kanssaan yhteen?”
”Hän oli niin sitkeä.”
”Mutta sinä inhosit häntä.”
”Sirius uskoo viha-rakkaus-suhteisiin. Minä en usko, mutta minähän ajattelin Jamesia paljon… aivan hirveästi. Hän oli niin ärsyttävä, ja omituinen, enkä minä tajunnut yhtään, minkä takia hän roikkui minun perässäni.” Lily kohauttaa olkapäitään. ”Olihan minun pakko ottaa selvää.”
”Sinä vain tajusit pitäväsi hänestä?”
”Minä ehkä tajusin olevani kiinnostunut hänestä. Ei ihmistä voi ajatella niin paljon kiinnostumatta. Ja kun minä lopulta aloin ottaa hänestä selvää, hän olikin… ihan kiva.”
James on vaihtanut partneria ja tanssia. Hän taivuttaa Siriusta melkein lattiaan saakka ja nauraa kovaan ääneen, hampaat näkyvät ja silmälasit putoavat nenälle.
”Miten sinä ja Frank päädyitte yhteen?”
”Vahingossa. Me olimme koulussa samaan aikaan, mutta emme oikein tutustuneet siellä. Minä olin aika ujo. Seitsemännellä luokalla Frankin äiti piti uutena vuotena naamiaiset ja minun perheeni kutsuttiin sinne. Rakastuin Frankiin. En minä tietenkään uskaltanut sanoa sitä hänelle puoleen vuoteen, mutta yritin pysytellä hänen lähettyvillään ja lopulta hän tajusi miettiä, mikä minua oikein vaivasi. Miehet!”
Lily vilkaisee tanssilattiaa. Jamesin vanhemmat ovat uppoutuneet hitaaseen valssiin, ja James tuijottaa Lilyä pää vinossa.
”Sinun pitää joskus tulla meille”, Alice ehdottaa äkkiä. ”Vaikka leipomaan. Sinä olet jästisyntyinen, vai mitä?”
Lily nyökkää yllättyneenä. ”Mitä se – ”
”Sinä tiedät, ettei leipomiseen tarvita taikasauvaa”, Alice virnistää. ”Tule ensi viikolla, jos ehdit. Minä haluan esitellä meidän talomme ja näyttää Frankille, että joku muukin kuin minä leipoo sillä tavalla. Frank ihailee sinua.”
”Mitä?”
”Ja Jamesia. Sen takia, että hän oli niin sitkeä.” Alice hymyilee pikaisesti ja vilkuilee sitten ympärilleen löytääkseen miehensä. ”Minusta tuntuu, että Sirius on juuttunut vaatenaulakkoon.
*
Alice ja Frank asuvat rauhallisella omakotitaloalueella melko kaukana Lontoon keskustasta. Frankin äiti asuu viereisessä talossa ja tulee kättelemään Lilyä, kun hän on melkein metalliportin kohdalla. Rouva Longbottomin kädenpuristus on luja ja Lily on ehdottomasti kiitollinen, että tuo nainen on heidän puolellaan sodassa. Hän on jo ehtinyt kuulla tarinan Atticus Rookwoodista, joka eksyi vahingossa kesken taistelua rouva Longbottomin ja Frankin väliin ja on edelleen Pyhässä Mungossa.
”Lily Potter? Minä tunnen miehesi vanhemmat. He ovat kunnon ihmisiä.” Sanojen väliin jää paljon: Lilynkin olisi parempi olla.
”Niin ovat”, Lily hymyilee mahdollisimman ystävällisesti. ”Tehän olitte häissäni. Mitä mieltä olitte tarjoilusta?”
”Paremmin hoidettu kuin Frankin häissä”, rouva Longbottom tokaisee melko synkästi. ”Jos minä olisin saanut hoitaa sen, kaikki olisi ollut hyvin – ”
”Lily!” Alice näyttää pelastavalta enkeliltä seistessään talonsa portailla valkoinen essu tuulessa liehuen. ”Minä olen odottanut sinua!”
Lily hymyilee kohteliaasti rouva Longbottomille. ”Olisi hauska jutella enemmän, mutta minun on ilmeisesti pakko mennä. Oli hauska tavata.”
Alice laskee sormensa hänen olkapäilleen ja nauraa hänen korvaansa ohjatessaan häntä sisään. ”Minun olisi pitänyt varmistaa, ettei hän ole kotona. Sinä näytit pakokauhuiselta!”
”Ei hän ole niin paha – ”
”Frank saa olla onnellinen, että minä tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Hänen äitinsä on jo käynyt vaihtamassa koko meidän astiastomme. Ne olivat kuulemma halpoja jäljennöksiä. Ei mikään ihme, ei parantajan ja aurorin palkoilla saa mitään erikoista. Varsinkin, kun me nipin napin ehdimme töihin killan asioilta. Tämä on olohuone.”
Alicen talo näyttää samanlaiselta kuin tyttö itse: se hymyilee. Ikkunat päästävät anteliaasti valoa sisään, sohvat ovat lämmintä, ruskeaa sävyä, joka saa Lilyn ajattelemaan syksyä ja auringonpaistetta, matot ovat pehmeitä, takka on lämmin, vaikka tuli ei pala. Keittiö on paljon sotkuisempi, Alice on kasannut jauhopusseja pöydät täyteen. Kauimmaisessa nurkassa on pieni huone, joka on sisustettu lasta varten.
”Oletko sinä – ” Lily aloittaa kysymyksen ja nielaisee, ”aiotteko te – ”
”Emme vielä”, Alice sanoo ja kääntää hänet takaisin kohti keittiötä. ”Mutta joskus. Minä tahtoisin sisustaa tuon jo, mutta en tietenkään voi tietää, tuleeko meille ensimmäisenä tyttö vai poika. Kumman sinä tahtoisit?”
”Me emme… ole vielä miettineet lapsia.”
”En minä Jamesista puhunutkaan. Mutta sinä?”
”Ehkä pojan”, Lily sanoo hitaasti. ”Että se selviäisi kaikkien kanssa. Jamesin kanssa. Ja Siriuksen, Merlin sentään! En minä uskaltaisi jättää tyttöäni Siriuksen lähelle.” Hän virnistää. ”En kyllä poikaakaan. Sirius tiputtaisi kumman tahansa siltä moottoripyörältään.”
”James Potterin lapsen? En usko. Sirius rakastaa teitä molempia.”
”Mitä?”
”Sinua ja Jamesia.” Alice ryhtyy kaivamaan lisää leivontatarvikkeita keittiön laatikoista. ”En minä tietenkään usko, että hän olisi rakastunut sinuun, mutta hän katsoo sinua vähän sillä tavalla… kuin olisit posliininukke. Minusta tuntuu, että hän rakastaa automaattisesti kaikkea, mitä James rakastaa. Niin se toimii.”
”Mikä?”
”Rakkaus. Jos joku yrittäisi tappaa Frankin äidin, minä syöksyisin pelastamaan häntä. Ja siitä huolimatta haluaisin seuraavana päivänä heittää häntä kahvikupilla päähän.”
*
Alicen sormet ovat jauhoissa. Lilyn kyynärpäät ovat jauhoissa. Frankin suojelius, tukevarakenteinen maalaishevonen, on laukannut kerran keittiön ympäri ja ilmoittanut, ettei aio tulla kotiin, ennen kuin tytöt ovat varmasti saaneet leipomisen tehtyä. Alice nauraa ja sanoo, että niin on parempi. Kenenkään ei tarvitse olla kohtelias kenellekään.
Puoli kuudelta Lilyn polvet ovat jauhoissa. Hän istuu keittiön pöydällä ja puhuu rakkaudesta, siitä, miten tajusi rakastavansa James Potteria, kun tämä kirosi hiuksensa sinisiksi. Alice nojaa jauhoisilla käsillään pöydänreunaan ja kuuntelee häntä tarkkaavaisesti. Hän ei muista, milloin hänellä viimeksi on ollut joku, ystävä, oma ihminen, joku muu oma ihminen kuin James. Nyt hänen ystäviään ovat Sirius ja Remus ja Peter, mutta loppujen lopuksi he kaikki ovat vain Jamesin ihmisiä, jotka rakastavat Lilyä, koska rakastavat Jamesia. Niin rakkaus toimii.
Mutta Alice on jotain muuta: nauravaa elohopeaa, joka syöksyy Lilyn suoniin ja tekee hänestä samanlaisen, saa hänet tuntemaan itsensä tytöksi, joka hän ei ole moneen vuoteen ollut. Alice nauraa hänelle ja heittää hänen päälleen jauhoa, ja hän vastaa haasteeseen, onneksi Frankin äiti lähti ompelukerhoon eikä voi kurkistella ikkunoista. Kun jauhot ovat lopussa, he taikovat ne takaisin pussiin. Se on yllättävän vaikeaa, mutta onnistuu kyllä, eikä siitä pidä sanoa mitään Frankille.
Lily ei tiedä, kumpi suutelee kumpaa. Hän itse istuu edelleen pöydällä ja Alice sulkee jauhopusseja aivan hänen vieressään, hyvin arkista, ja sitten hän maistaa jauhot Alicen suupielestä. Se on kummallista, ei niin kuin suutelisi Jamesia eikä todellakaan niin kuin suutelisi humalaista Sirius Mustaa. Se on enemmän… tyttöjä, hyvältä tuoksuvaa ihoa jauhojen takana, Alicen pieniä, pehmeitä, pyöreitä sormia, jotka jättävät jauhopussin ja silittävät hyvin hiljaa Lilyn poskia, kun hän tajuaa tärisevänsä.
Frank tulee kotiin seitsemältä. He ovat siivonneet ja ovat ylpeitä tiikerikakusta ja sämpylöistä, mutta Lily ei uskalla jäädä kovin pitkäksi aikaa.
*
”Olohuone. Kitara on häälahja Siriukselta. Onneksi James ei ole vielä koskenut siihen. Ja, hmm, keittiö. Totta kai meidän pitäisi tehdä jotain seinille, nehän hajoavat meidän päällemme. Ei meillä ole makuuhuonetta. Me nukumme olohuoneessa. Emmekä me ajattele lapsia. Pitää sitten muuttaa isompaan, jos joskus on aihetta.”
Alice istuu ainoalle sohvalle, sille, joka on tarpeeksi leveä, jotta Lily ja James voivat iltaisin kietoutua toisiinsa ja saada unta. Yleensä he tietysti ovat Siriuksen asunnossa yötä, mutta mentyään naimisiin he ovat ajatelleet, että heidän ehkä pitäisi käyttäytyä vähän eri tavalla. Niinpä he yrittävät olla enemmän kahdestaan omassa kodissaan, joka siis nyt on yhteinen eikä sen toisin sanoen pitäisi olla pelkkä asunto. Välillä se on hieman vaikeaa. Seinät alkavat ahdistaa eikä Lily keksi mitään sanottavaa. Onneksi yleensä kaikki on hyvin.
Alicella on pyöreät kasvot, pieni nenä ja suuret harmaansiniset silmät, pulleat huulet ja vaaleat kulmakarvat, ja aavistuksen verran luonnonkihara, aina sekaisin oleva vaaleanruskea tukka, joka ulottuu hieman leuan alapuolelle. Alicen vartalo on pehmeä ja sopii hyvin Lilyä vasten sohvalle, he ovat paljon pienempiä kuin Sirius ja James, jotka joskus tappelivat oikeudesta maata siinä. He hengittävät toistensa hiuksiin ja katselevat niiden lentoa pois, ja aikaa, joka valuu heidän sormiensa välistä ilman minkäänlaista kiirettä.
Alicen suu maistuu mustikkapiirakalta. Lily sulkee silmänsä ja nuolaisee huulten reunaa, ehkä omiaan, ehkä toisen. Hän voisi laskea sydämenlyönnit Alicen pehmeästä rinnasta. Hän voisi unohtaa, onko suojeltava vai suojelija; hän voisi jäädä sohvalle, muuttua kukkakuvioiseksi päällyskankaaksi ja jäädä siihen. Hän voisi turruttaa loputkin aistinsa hengittämällä makeaa tuoksua, joka kai tulee lattialle jätetystä teekupista. Hän voisi unohtaa sodan ja hengenvaaran ja Bill Weasleyn kumisaappaat ja arven, joka edellisestä taistelusta saakka on kulkenut Remus Lupinin poskea pitkin.
Myöhemmin Alice yrittää lämmittää jäähtynyttä teetä käsiensä välissä ja Lily nauraa hänelle hieman vaivautuneesti. Asunto alkaa kylmetä. James tulee kohta töistä. Illalla on Feeniksin killan kokous, joka pudottaa heidät taas takaisin todellisuuteen, jota on mahdoton karata. Kun he halaavat hyvästiksi erotakseen kolmeksi tunniksi, Alice painaa kasvonsa Lilyn hiuksiin ja kuiskaa jotain, josta Lily ei saa selvää. Hän ei kehtaa pyytää toistamaan.
Lily ilmiintyy Siriuksen asunnolle liian aikaisin. Remus ja Sirius ovat ahtautuneet kahdestaan sohvalle, ja toisin kuin Lilyn sohvalla, Siriuksen sohvalla ei todellakaan pysty olemaan kahdestaan. Paitsi jos on kietonut kätensä Remus Lupinin vyötärön ympärille ja painanut hieman liian laihan vartalon itseään vasten, ja jos vapaaksi jäävä käsi silittää yhä punaisia arpia varovaisesti kuin hajoavaa lintua.
Remus tipahtaa lattialle nähdessään Lilyn. Sirius nousee istumaan kuin vieterinukke ja hymyilee tuttua hymyään, sitä hymyä, joka sai Remuksen aikoinaan hyppäämään lentävän moottoripyörän päältä järveen. Nyt sitä on vaikea kuvitella. Lily tajuaa etäisen hymyn juuttuneen kasvoilleen vasta ehtiessään keittiöön.
