Nimi: Veden alla on vaikea hengittää
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: K-11 (kiroilun takia; muuten olisi S-tasoa)
Genre: idiots in love, friends to lovers (?), hurt/comfort
Paritus: Edvin/Jokke
Tiivistelmä: Edvinillä on vaikeuksia kaveriporukan uimareissulla, koska Jokke näyttää liian hyvältä uimashortseissa.
Kirjoittajalta: Tämä on juhannustaika
Meldikselle, joka toivoi muun muassa ihastuneiden teinien sekoilua, idiots in lovea ja uimista kaveriporukassa, jossa on mukana se yksi vähän muita tärkeämpi. Ihanaa kesää!
Teksti on saanut hieman vaikutteita ja otsikkonsa Ultra Bran kappaleesta Pinnan alla.
Veden alla on vaikea hengittää
Se kesä alkoi pitkällä hellejaksolla, jota oli jatkunut toukokuun puolelta asti. Edvinistä tuntui, että hän oli kesäloman alusta asti viettänyt joka ikisen vapaahetkensä loikoillen Joken takapihalla. Milloin he istuivat pihakeinussa syömässä mansikoita, milloin viltillä nurmikolla ottamassa aurinkoa. Edvinillä oli tapana nyppiä sormillaan nurmikon lyhyeksi leikattuja ruohonkorsia, ettei hänen katseensa olisi harhaillut Joken paljaalle ylävartalolle, joka kesäauringossa alkoi saada mukavasti väriä.
Joken äiti ja tämän mies Timppa grillasivat kaikenlaista hyvää pihagrillissä, ja kun Timppa laittoi nuoremmille lapsille sadettajan nurmikolle, saattoivat Edvin ja Jokkekin innostua juoksemaan sen läpi kuin alakouluikäiset pikkupojat. He olivat juuri päässeet lukion ensimmäiseltä. Edvin oli täyttänyt alkuvuodesta seitsemäntoista, ja Jokke täyttäisi saman vuoden joulukuussa. Jokke oli muistanut väsymiseen asti valitella, että kun hän itse olisi ehtinyt vasta täyttää seitsemäntoista, Edvin olisi hetken päästä jo täysi-ikäinen.
”Voin mä aina joskus hakea sulle lonkeron tai pari, vaikka ootkin tommonen viaton lapsukainen vielä”, Edvin oli luvannut taputtaen Jokkea hellästi päälaelle. Totuuden nimissä Edvinistä tuntui aika ristiriitaiselta kutsua Jokkea viattomaksi lapseksi. Poika oli Edviniä melkein kymmenen senttiä pidempi ja kuolettavan hyvännäköinen. Eivätkä ne kuvitelmat, joita Edvin salaa mielessään elätteli parhaasta kaveristaan, olleet millään lailla viattomia.
*
Edvin olisi voinut elää loppuelämänsä Joken kanssa takapihalla täysin tyytyväisenä, mutta aina toisinaan oli oltava sosiaalinen. Eihän käynyt päinsä, että muut kaverit olisivat alkaneet kyseenalaistaa sitä, että Edvin halusi aina vain nyhjätä Joken kanssa kahdestaan. Juhannusviikon tiistaina Antti ehdotti, että lähdettäisiin pyörillä hiekkakuopalle uimaan, eikä Edvinillä ollut mitään sitä vastaan, kun Jokkekin näytti suunnitelmalle vihreää valoa. Edvin arveli, että Jokke olisi mieluummin lähtenyt reissuun mopolla, ja Edvinille se olisi kyllä kaikin puolin sopinut, mutta Mikolla ei ollut mopoa eikä korttiakaan, joten pyörällä meneminen tuntui solidaarisuuden nimissä paremmalta idealta.
Mikon vanhemmilla olisi kyllä ollut varaa kustantaa pojalleen millainen ajopeli tahansa, jos tämä olisi halunnut. Heillä oli vielä kirkkaasti enemmän rahaa kuin Edvinin vanhemmilla, eivätkä he olleet ihmisinä ollenkaan niin nihkeitä kuin Edvinin vanhemmat. Mutta jostain syystä Mikko itse ei ollut koskaan lämmennyt ajatukselle moposta, ja hän vaikutti viihtyvän kaikin puolin paremmin huoneessaan tietokoneiden kanssa. Edvin oli aikanaan viettänyt tuntikausia Mikon huoneessa pelailemassa, mutta Joken tultua kuvioihin häntäkin oli kummasti alkanut kiinnostaa mopokortin hankinta.
Isä oli ollut mielissään, kun Edvin kerrankin oli halunnut osallistua
tosimiesten juttuihin, ja siksi hän oli avokätisesti kustantanut Edvinille sekä kortin että kalleimman kaksipyöräisen ajopelin, jonka ajamiseen Edvinillä riitti ikä. Jos isä olisi tiennyt, mikä Edviniä kaikkein eniten asiassa motivoi, hän olisi ehkä harkinnut toisenkin kerran. Mutta isän ei tarvinnut saada koskaan tietää, miten onnellinen Edvin oli saadessaan ajella Joken kanssa kauniissa kesäillassa, ja miten mukavaa hänestä oli hautautua Joken perheen autotalliin rassaamaan mopoja rasvaisin käsin. Mopon osien nimien opetteleminen ja niiden toimintaperiaatteiden ymmärtäminen oli muuttunut kummasti kiinnostavammaksi, kun sen sai tehdä yhdessä Joken kanssa. Silti kaikkein hauskinta Edvinistä oli vain olla ja katsella Joken keskittynyttä olemusta, tai nähdä hänen silmissään oivaltamisen riemu, kun hän sai jonkin kauan vastaan hanganneen osan siististi paikoilleen ja toimimaan.
Sinä kesäkuisena tiistaina Edvin kuitenkin suostui jättämään moponsa kotiin, koska Jokkekin suostui. He sulloivat uimashortsit ja pyyhkeet reppuihin ja lähtivät polkemaan rannalle neljästään Antin ja Mikon kanssa.
*
Rannalla oli paljon porukkaa, ja muutama tuttukin oli eksynyt sinne. Susanna ja Ville olivat seurustelleet peruskoulun lopulta asti, ja nyt he loikoivat kahdestaan isolla viltillä. Ville levitti aurinkorasvaa Susannan selälle. Edvinin sisällä kihelmöi, kun hänen mietti, kehtaisiko pyytää Jokkea tekemään hänelle samoin. Edvin katseli, kun Susanna lojui viltillä silmät kiinni, ja yhtäkkiä Ville alkoi ripotella aurinkorasvan päälle kuivaa hiekkaa. Syntyi pieni käsirysy, jonka päätteeksi Ville juoksi nauraen veteen, ja Susanna paineli tämän perässä. Ville sukelsi karkuun niin, että vesi räiskyi ympäriinsä, ja Susanna syöksyi uimaan tätä kiinni. Edvin vilkaisi salaa Jokkea, joka katseli välikohtausta virnistellen.
”Pysyypähän Penttilä tästä lähin herran kurissa ja nuhteessa”, Antti kommentoi viitaten Villeen. ”Kun Suski pitää sille vähän järjestystä, niin siinä ei kuulkaa ryppyillä.”
Antti levitti rantapyyhkeensä lähelle neljän tytön porukkaa, joka selvästi oli käynyt bikiniostoksilla yhdessä. Tyttöjen kirkasväriset uima-asut olivat kaikki täsmälleen samaa, pienenpientä mallia, ja kaikkien vaaleat tukat oli kiinnitetty päälaelle samalla tavoin. Edviniä nauratti. Antin ajatuksenjuoksun tulkitseminen ei vaatinut kovin pitkälle meneviä telepaattisia kykyjä. Tämän katse vaelsi tyttöjen vartaloilla arvioiden, ja välillä hän loi merkitsevän katseen Mikkoon kuin sanoen, että nyt hyvä mies,
toimi. Mikko oli kuin ei olisi ollutkaan, ja alkoi levittää aurinkorasvaa kalpealle iholleen.
”Jätkä ei oo vissiin poistunu huoneestaan koulun loppumisen jälkeen”, Antti sanoi ja tönäisi Mikkoa kylkeen. Antin oma iho näytti siltä, ettei tämä ollut muuta tehnytkään kuin maannut rannalla naisia katselemassa aamusta iltaan.
Mikko sanoi jotain, mutta Edvin ei enää kuullut mitä, sillä Jokke oli juuri riisunut paitansa ja alkanut levittää vatsalleen aurinkovoidetta. Edvin asettui makaamaan kyljelleen ja piti aurinkolasit silmillään, jottei kukaan olisi tarkalleen tiennyt, mihin hän katsoi. Rasva sai Joken ihon kiiltämään houkuttelevasti. Edvinin katse hyväili tämän hyvin muodostuneita vatsalihaksia, kylkiluiden kaaria, ja hentoja, vaaleita karvoja navan alla. Hänen piti puristaa kädellään rantapyyhkeen reunaa, etteivät hänen sormensa olisi eksyneet väärään paikkaan. Mielessään hän hyväili Joken lämmintä ihoa, ja antoi huultensa vaeltaa navan alapuolelle, kunnes ne kohtasivat pinkkien uimashortsien vyötärön.
”Edvin, herätys”, Jokke sanoi, ja tämän käsi pörrötti nopeasti Edvinin hiukset sekaisin.
”Täh?” Edvin kohottautui nopeasti ylös ja nosti aurinkolasit silmiltään. Hän kohtasi Joken nauravan katseen ja tajusi punastuvansa.
”Niin että uidaanko ensin, vai mennäänkö käymään kioskilla?” Mikko kysyi ja kuulosti siltä, ettei varmaan esittänyt kysymystään ensimmäistä kertaa.
”Tyyppi on jossain ihan muissa maailmoissa”, Antti sanoi. Edvin heitti häntä aurinkorasvapullolla, ja Antti nappasi sen lennosta kiinni iloisesti virnistäen. ”Kiitti. Mistä arvasit, et mä unohdin omani kotiin? Kyllä olis taas äidillä paha mieli, jos mä polttaisin mun olkapäät.”
”Uidaan ensin”, Edvin sanoi Mikolle, ja yritti olla kuin ei mitään. Joken katse lepäili edelleen hänessä tyytyväisenä, ja Edvin tajusi kaipaavansa kipeästi viilennystä.
*
Edvin juoksi veteen ensimmäisenä, ennen kuin kukaan ehtisi huomata, että jokin oli saanut hänessä aikaan suhteellisen kuumia tunteita. Hän otti kunnolla vauhtia, sukelsi viileään veteen ja antoi sen rauhoittaa ylikierroksilla käyvää mieltään. Hän oli porukan paras uimari, olihan hän harrastanut kilpauintia nuorempana useamman vuoden. Nyt hän päätti tehdä toisiin vaikutuksen sukeltamalla niin pitkälle kuin kohtuudella pystyisi, ja vähän vielä pidemmälle.
Kun Edvin lopulta palasi takaisin pintaan haukkaamaan happea, hän näki Antin, joka seisoskeli rantavedessä kaikessa rauhassa, ja Mikon, joka vasta kasteli varpaitaan epävarman näköisenä. Hänen katseensa etsi Jokkea, mutta ei löytänyt. Hän yritti löytää Joken tutut kasvot muiden uimarien seasta, mutta turhaan. Eikä tämä ollut myöskään seisoskelemassa rannalla eikä kahlaamassa. Edvinin mielessä välähti kylmäävä ajatus. Jos Jokke olisi kadonnut jonnekin pinnan alle, eikä tulisi esiin aivan näillä sekunneilla, mistä häntä pitäisi alkaa etsiä? Vesi oli tummaa, eikä sieltä löytäisi toista millään, jos ei tietäisi tarkalleen, mistä etsiä. Edvinillä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä olisi pitänyt tehdä seuraavaksi, ja hänestä alkoi tuntua inhottavalta.
Silloin joku tarttui häntä nilkoista ja kiskaisi veden alle. Se tapahtui niin äkisti, että Edvin melkein vetäisi keuhkonsa täyteen vettä pelkästä
säikähdyksestä. Kun hän pääsi takaisin pintaan, hän huomasi katsovansa Joken nauravia kasvoja. Ne olivat hyvin lähellä häntä. Jokke pyyhkäisi märän hiussuortuvan rennosti pois otsaltaan, ja hänen silmänsä loistivat Edvinille.
”Säikähditkö?”
”Mitäs veikkaisit, saatanan runkkari?” Edvin ärähti ja yritti näyttää vihaiselta. Joken ei tarvitsisi ikinä saada tietää, mitä hän oikeastaan oli kaikkein eniten säikähtänyt.
”Älä nyt suutu”, Jokke sanoi ja loi häneen kaikkein aseistariisuvimman katseensa. ”Sitä paitsi, joku osaa näköjään ihan tosissaan sukeltaa.”
Jokke tönäisi Edviniä hellästi. Silloin kiukku Edvinin sisällä suli, eikä hän enää päässyt irti Joken katseesta. Niin ei olisi saanut missään nimessä käydä, ja hän tiesi sen. Niinpä hän yllätti Joken painamalla tämän olkapäistä veden alle ennen kuin tämä ehti reagoida millään lailla. Kun Jokke palasi pärskien takaisin pintaan, hän teki saman Edvinille. Vedenalainen painiottelu jatkui, kunnes vesi roiskui ympäriinsä, ja kumpikin heistä nauroi niin, että oli tuskin pysyä pinnalla.
”Rauhoitu”, Jokke sanoi nauraen. Edvin ei rauhoittunut, vaan yritti vielä tarttua Jokkeen.
Silloin Jokke nappasi veden alla kiinni Edvinin molemmista ranteista. Hänen otteensa oli tiukka, eikä Edvin uskonut pääsevänsä siitä irti, vaikka olisi yrittänytkin. Eikä hän halunnut yrittää, sillä hetki tuntui pelottavan hyvältä. Edvin sulki silmänsä hetkeksi, koska hän halusi kuvitella Joken tekevän hänelle niin jossain aivan toisenlaisessa tilanteessa. Kun hän avasi taas silmänsä, Jokke oli aivan lähellä häntä, eikä nauranut enää. Edvin tunsi Joken vartalon omaansa vasten. Hänen rintakehänsä nousi ja laski samaan, kiivaaseen tahtiin Edvinin kanssa. Sekunnit kuluivat. Kumpikaan ei enää yrittänyt räiskyttää vettä eikä painaa toista veden alle. Vesipisarat valuivat Joken märistä hiuksista kasvoille. Edvin ajatteli, että märkinä tämän hiukset näyttivät paljon tavallista tummemmilta. Jokella oli vesipisaroita myös silmäripsissään. Pojan silmät näyttivät auringossa kesätaivaan sinisiltä.
Edvin tuijotti Jokkea hengitystään tasaillen, ja Jokke katsoi takaisin mitään sanomatta. Tämän ote Edvinin ranteista heltisi vähitellen, ja hetken aikaa Edvin tunsi syvää pettymystä. Mutta silloin Jokke kumartui lähemmäs. Edvin pidätti hengitystään. Hän oli jo unohtanut, että paikalla oli muitakin, mukaan lukien Mikko ja Antti. Jokke kohotti toisen kätensä, ja Edvin ajatteli, että jos tämä nyt suutelisi, ei hän mitenkään voisi vastustaa kiusausta suudella takaisin. Mutta ei Jokke suudellut, ja Edvin oli siitä salaa pettynyt. Sen sijaan Joken sormet etsiytyivät Edvinin hiuksiin, ja hyvin hellästi tämä alkoi poimia niistä jotain.
”Pysy siinä”, Jokke sanoi. ”Sulla on päässä jotain ihmeen… aluskasvillisuutta.”
”Aluskasvillisuus on sulla housuissas”, Edvin mutisi vain jotain sanoakseen. Jokke, joka oli juuri poiminut käteensä pitkän, tummanvihreän vesikasvin Edvinin päästä, jäi katsomaan häntä läheltä.
”Mietitsä useinkin sellaisia juttuja, kuin että mitä mulla on housuissani?” Jokke kysyi niin hiljaa, ettei Edvin voinut olla ihan varma, oliko kuullut oikein. Hän tuijotti Jokkea, ja Jokke katsoi takaisin. Joken käsi pysähtyi hänen hiuksiinsa. Hän oli liian lähellä ja tiesi sen itsekin, mutta juuri sillä hetkellä siitä oli kovin vaikea välittää pätkääkään. Edvin oli haaveillut jostain tällaisesta jo liian pitkään, ja jos jotain ei tapahtuisi pian, hän kai alkaisi hiljalleen seota päästään.
”Jätkät hei. Tuutteko vähän jeesaamaan? Mikko tuolla on sitä mieltä, et vesi on muka vielä liian kylmää uimiseen.”
Edvin säpsähti ja kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Hän näki Antin, joka oli uimassa heitä kohti. Antti oli onneksi vielä aika kaukana, ja jos tämä oli huomannut jotain, ainakaan sitä ei voinut päätellä ilmeestä. Edvin oli tuntenut Antin pikkupojasta asti, eikä hän silti edelleenkään oikein tiennyt, oliko tämä lintu vai kala. Ehkä Antti ei koskaan miettinyt muiden aivoituksia, tai ehkä hän ei ikinä katsellut muuta kuin ympärillä olevia naisia. Tai sitten tämä oli tajunnut kaiken jo aikaa sitten, muttei vain viitsinyt ottaa asiaa puheeksi. Joka tapauksessa Edvin oli kiitollinen siitä, ettei Antti tälläkään kertaa sanonut mitään siitä, että Edvin oli juuri tuijottanut Jokkea silmiin liian läheltä ja ehdottomasti aivan liian pitkään.
”Tuu, mennään”, Jokke sanoi ja nyökkäsi Edvinille. ”Eiköhän me nyt yks Mikko veteen saada.”
*
Mikko saatiin veteen lieviä voimakeinoja käyttäen, mutta tämä ei viihtynyt siellä pitkään, vaan hakeutui nyrpeän oloisena takaisin rannalle ennen kuin he olivat edes ehtineet uida keskelle hiekkakuoppaa kiinnitetylle ponttonilaiturille. Antti kiirehti laiturille heti, kun näki kahden bikinitytön suuntaavan sen suuntaan, ja räiskytti ohi kauhoessaan tyttöjen hiuksille vettä, ihan vahingossa tietenkin. Edvin sukelsi veteen, laittoi kätensä pohjaan ja nosti jalkansa ilmaan. Hän yritti kävellä käsillään vedessä niin kuin lapsena, mutta horjahti pian nurin ja nousi takaisin pintaan.
”On se nyt saatana, kun ei vanha enää osaa”, hän mutisi ja virnisti Jokelle, joka katseli häntä pää kallellaan. Edvin sukelsi uudelleen, ja silloin hän tunsi, miten Jokke tarttui häntä nilkoista ja piti kiinni, kunnes hän oli onnistunut etenemään käsillään kävellen kymmenisen askelta. Silloin hänen oli pakko palata pintaan vetämään henkeä. Hän kohtasi Joken katseen, eikä taaskaan pystynyt katsomaan pois. Silloin Jokke tönäisi häntä leikkisästi ja nyökkäsi kohti ponttonilaituria, jolla Antti istuskeli onnellisen näköisenä bikinityttöjen ympäröimänä.
”Eiköhän mennä”, hän sanoi. ”Viimeinen tuolla tarjoaa jätskit.”
Jokke otti etumatkaa ja lähti uimaan täyttä vauhtia kohti laituria. Edvin katseli hänen menoaan hymyillen.
”Älä edes kuvittele”, hän mutisi ja lähti kauhomaan Joken perään. Puolessa matkassa hän ohitti Joken. Yleensä Jokke oli aina ylivoimainen kaikessa vähänkin liikuntaan liittyvässä, mutta tässä lajissa Edvin tiesi, ettei häntä voitettaisi aivan helpolla. Jokke kiristi tahtiaan, mutta siitä huolimatta Edvin oli perillä reilusti ennen häntä.
”Luuseri”, Edvin sanoi ja katsoi hengästynyttä Jokkea itsetyytyväisesti virnistäen.
”Jumalauta”, Jokke huohotti. ”Pitää näköjään vähän treenata. Katotaan elokuussa uudelleen.”
Edvin nousi vaivattomasti laiturin reunalle istumaan ja ojensi Jokelle kätensä. ”Kiinni veti”, hän sanoi nauraen ja puristi Joken kättä. Samalla hän kiskaisi Joken rivakalla otteella ylös vedestä ja viereensä istumaan. ”Ajattelin, et sä saatat tarvita vähän apua, kun oot tollanen reppana.”
Jokke katsoi häntä hitaasti, muttei kuitenkaan sanonut mitään, vaan tyytyi tönäisemään häntä olkapäähän. Kosketus oli melkein hellä, eikä Edvin tällä kertaa uskaltanut katsoa Jokkea, ettei kävisi huonosti. Antti oli juuri hypännyt pää edellä veteen, ja aivan pian hän kiipeäisi istumaan Edvinin viereen. Edvin ei halunnut herättää hänessä enää yhtään enempää epäilyksiä.
Mikko istui yksinään rannalla ja katseli heitä. Edvin mietti, miksi tämä oli tänään niin vaisu. Siitä lähtien, kun Jokke oli tullut pari vuotta sitten kuvioihin, jokin Edvinin ja Mikon väleissä oli muuttunut, eivätkä he enää olleet niin läheisiä kavereita kuin ennen. Edvin ei tiennyt miksi, mutta hänellä oli tunne, ettei Mikko ollut oikein sinut Joken kanssa. Edvin ajatteli huolissaan, olikohan hänen ihastuksensa Jokkeen liian ilmiselvää. Porukan fiksuimpana Mikko oli tietysti nähnyt sen heti. Se olisi ainakin selittänyt, miksi Mikko oli usein niin vaivaantunut, kun sekä Edvin että Jokke olivat samaan aikaan paikalla.
”Mä taidan olla sulle jätskin velkaa”, Jokke sanoi sopuisasti. ”Mennäänkö heti vai… heti?”
Ennen kuin Edvin ehti vastata, Jokke oli jo noussut seisomaan ja hypännyt pää edellä veteen. Edvinille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin seurata perässä.
*
Myöhemmin iltapäivällä he istuivat taas rantapyyhkeillään kaikki neljä. Edvinin iho oli ehtinyt jo kuivua auringossa, eivätkä lyhyet hiuksetkaan tuntuneet enää kuin vähän kosteilta. Hän makasi vatsallaan, nojasi poskea käsivarttaan vasten ja katseli puoliavoimin silmin, kun Jokke levitti lisää aurinkorasvaa iholleen. Tämän käsivarteen jäi valkoinen voideraita, ja sen enempiä ajattelematta Edvin pyyhkäisi sen pois. Jokke kääntyi katsomaan häntä.
”Et sä viittis levittää rasvaa mun selkään?” hän sanoi, kuin asiassa ei olisi ollut mitään ihmeellistä.
”Joo, tottakai”, Edvin sanoi ja nielaisi. Hän vilkaisi hermostuneena Anttia, sitten Mikkoa, mutta hänen onnekseen Mikko näytti nukkuvan aurinkolasit silmillään, ja Antti loi toiveikkaita katseita kauempana oleviin tyttöihin.
Edvin asettui istumaan Joken taakse, otti reilusti aurinkorasvaa käsiinsä ja lämmitti sen huolella ennen kuin antoi sen koskettaa Joken ihoa. Hän mietti, miten voisi suoriutua tehtävästä mahdollisimman hitaasti, mutta kuitenkaan näyttämättä siltä, että viivyttely oli tahallista. Aurinkorasvan tuoksu sekoittui Joken tuttuun tuoksuun. Edvin sulki silmänsä, kumartui lähemmäs ja hengitti syvään sisään. Joken iho ja hartialihakset tuntuivat taivaallisilta Edvinin kämmenten alla. Hän antoi käsiensä siirtyä hiljalleen alemmas ja hieroa voidetta Joken lapaluiden alle ja ristiselälle.
Kun Edvin avasi silmänsä, hänen kasvonsa olivat melkein kiinni Joken niskassa. Hän katseli Joken ruskettunutta ihoa, jota vasten auringon vaalentamat niskahiukset näyttivät melkein valkoisilta. Edvin alkoi leikkiä ajatuksella, miltä mahtaisi tuntua suudella Joken niskaa, ja miten Jokke reagoisi, jos hän oikeasti tekisi niin. Jossain toisessa tilanteessa. Jossain, missä he voisivat olla kahdestaan ja kenenkään heitä häiritsemättä.
Ajatuksissaan hän alkoi kieputtaa vaaleaa hiussuortuvaa etusormensa ympärille. Se sai Joken yhtäkkiä kiemurtelemaan naurusta.
”Toi kutittaa”, hän valitti, muttei silti yrittänyt karata kauemmas.
”Sori. Mä vaan laitoin vahingossa rasvaa sun hiuksiin.”
”Varo vaan”, Jokke nauroi. ”Tai me laitetaan kohta vähän rasvaa myös sun hiuksiin.”
”Jaha, Mikko. Eiköhän mennä vähän jututtamaan tyttöjä”, Antti sanoi ja ravisteli nuokkuvaa ystäväänsä. ”Pitäähän meidän nyt löytää sullekin joku kesäkissa.”
”Miks just mä?” Mikko protestoi. ”Miksei Edvin? Tai… Takala? Eihän niilläkään oo naisia.”
”Nyt ylös sieltä”, Antti nauroi. ”Ja kokoat ittes ja lakkaat vinkumasta. Naiset ei tykkää, jos on naama väärinpäin koko ajan.”
Edviniltä ei jäänyt huomaamatta, että Mikolle Jokke oli edelleen Takala, ja olisi kai ikuisesti. Mutta kun he jäivät Joken kanssa kaksin, hän unohti miettiä, miksi näin oli. Jokke oli sitä mieltä, että myös Edvinin selkä oli ehdottomasti rasvauksen tarpeessa, ja parhaan ystävän kädet hänen ihollaan saivat hänet unohtamaan kaiken muun. Myös sen, että siinä ihmisten edessä ei välttämättä olisi ollut suotavaa näyttää niin onnelliselta Joken hieroessa hellin ottein hänen selkäänsä.
*
Hiekkakuopan laitamille oli rakennettu puinen silta, jota pitkin pääsi toisella puolella olevalle pienemmälle uimarannalle. Sillan kaiteeseen oli kiinnitetty keltainen varoituskyltti, jossa pää edellä veteen hyppäävän uimarin ylle oli maalattu paksu, punainen rasti. Tästä huolimatta sillan kaiteelta veteen sukeltajia oli riittänyt joka ikinen kerta, kun Edvin oli käynyt tällä rannalla. Hän muisti edelleen, miten äiti oli ankarasti kieltänyt häntä hyppäämästä siitä, kun hän oli vielä ollut sen ikäinen, ettei rannalle ollut ollut asiaa ilman aikuista. Niiden vuosien jälkeen hän oli kuitenkin hyppinyt sillan kaiteelta veteen mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla aina väsymiseen asti, eikä kertaakaan ollut sattunut mitään.
Tämäkin uimareissu päätyi lopulta siihen, että he kaikki neljä olivat sillalla. Muut kolme esittelivät toisilleen ja muille rannalta katselijoille ylivertaisia hyppytekniikoitaan, mutta Mikko istui epäröivän näköisenä kaiteella ja selaili puhelintaan. Edvin laittoi parastaan, sillä ihan erityisesti hän halusi tehdä vaikutuksen Jokkeen. Mutta kun he olivat hetken aikaa hyppineet, hänen oli pakko tunnustaa, että tässä lajissa Jokke oli häntä taitavampi, vaikka se entisen kilpauimarin itsetuntoa vähän kirvelikin. Joken jäntevää vartaloa oli ilo katsella tämän hypätessä sulavasti veteen, ja lopulta Edvinin oli pakko hieman harhauttaa itseään ja kiinnittää huomionsa muualle.
”Et sä aio hypätä ollenkaan?” Edvin kysyi ja vilkaisi Mikkoa.
”En mä”, Mikko sanoi vakavana. ”Eikä teidänkään kannattais. Mä luin vähän aikaa sit jostain tyypistä, joka teki just noin kuin te kolme. Se löi päänsä pohjaan ja heräs sairaalasta neliraajahalvaantuneena.”
Edvin kohautti hänelle olkapäitään. Teoriassa Mikko oli kai oikeassa, mutta Edvin ei jaksanut miettiä niin vakavia juuri nyt, kun Jokke onnistui tekemään toinen toistaan upeamman näköisiä uimahyppyjä siinä hänen silmiensä edessä. Edvin päätti laittaa paremmaksi, ja kerran toisensa jälkeen hän kiipesi takaisin kaiteelle ja hyppäsi. Hän yrittäisi, kunnes onnistuisi mielestään täydellisesti. Vielä vähän korkeammalle, hän ajatteli. Vielä vähän paremmin, ja mieluiten juuri silloin, kun Jokke katsoisi häneen päin. Ja hänellä oli onnea, sillä Jokke tuntui katsovan hänen suuntaansa usein, melkein kuin olisi tehnyt sen tarkoituksella.
Mitä jos, Edvin ajatteli. Mitä, jos hän ei sittenkään ollut heistä kahdesta ainoa, joka tunsi näin? Mitä, jos Jokke katsoikin häntä niin kuin hän katsoi Jokkea? Mitä, jos Jokke halusi häntä niin kuin hän halusi Jokkea? Mitä he silloin tekisivät? Miten sellaisen saisi pysymään salassa tässä onnettomassa pikku kylässä, jossa kaikki tiesivät kaikkien asiat?
Sillä kertaa Edvin hyppäsi korkeammalle kuin ikinä ennen, ja laskeutui veteen täydellisyyttä hipovalla tyylillä. Hän tunsi ylpeyttä itsestään, ja veteen osuessaan hän kuvitteli jo Joken ihailevaa ilmettä, kun hän nousisi pintaan. Mutta ennen kuin pääsi niin pitkälle asti, hän tunsi otsassaan inhottavan vihlaisun. Se tuntui suurin piirtein samalta kuin joskus lapsena, kun naapurikadun Elias oli heittänyt häntä isolla jääkokkareella päähän.
Edvinin mielessä välähti, että Mikko oli sittenkin tainnut puhua järkeä. Pohja
oli ollut turhan lähellä. Edvinin henki salpautui kivusta ja säikähdyksestä. Hänen oli vaikea liikkua, mutta hän oli kuitenkin edelleen hengissä ja tajuissaan. Hän kokeili, liikkuivatko kädet ja jalat, ja ne liikkuivat. Edvin veti helpottuneena henkeä, mutta unohti olevansa edelleen veden alla. Keuhkoja poltti, ja hän unohti, missä suunnassa oli pinta ja missä pohja. Hänen mielessään kävi ajatus, että hän ei ehkä pääsisikään omin voimin ylös.
*
Silloin joku tarttui häntä rivakasti kainalon alta ja hän tajusi, että häntä kiskottiin kohti rantaa. Hän ei tiennyt tarkkaan, mitä tapahtui. Häntä yskitti ja hän yritti turhaan saada henkeä. Silloin joku alkoi takoa häntä päättäväisesti lapaluiden väliin. Hän jäi kontalleen rantahiekalle ja tunnisti Joken varpaat, kun tämä seisoi siinä hänen vieressään. Hän alkoi yskiä, ja lopulta henki alkoi taas kulkea.
”No niin, Edvin. Kaikki okei. Hengitä vaan.” Joken vapiseva käsi silitteli nyt hänen selkäänsä. Hänen äänensä kuulosti siltä, että hän itse oli kaikkea muuta kuin kunnossa. Edvin ei ollut vielä ikinä kuullut Joken puhuvan noin kiihtyneeseen sävyyn.
”Joo… mä oon… ihan… kunnossa”, Edvin yritti sanoa, mutta jokainen sana sai aikaan uuden yskänpuuskan. Hänen kasvoilleen valui vettä, ja Edvin ihmetteli, miksi se oli niin lämmintä, ja tuntui muutekin erikoiselta. Tahmealta, ei yhtään siltä, miltä veden kuului tuntua. Silloin Jokke tarttui häntä leuasta.
”Jumalauta, Edvin”, hän henkäisi ja jäi tuijottamaan Edviniä suurin, järkyttynein silmin. Silloin Edvinkin säikähti. Jokke oli rusketuksensa alla kalpea ja näytti niin kertakaikkisen kauhistuneelta, että ilmeen perusteella olisi voinut kuvitella jonkun kuolleen.
”Mitä?” Edvin kysyi. ”Miks sä katot mua noin?”
Jokke tuijotti häntä edelleen, muttei vastannut.
”Antti, voitko hakea mun pyyhkeen”, tämä sanoi hätäisesti. ”Nyt heti, jos sopii? Ja Mikko, soita yks yks kaks. Tää pitää saada päivystykseen.”
”Eikä pidä”, Edvin sanoi. Hän alkoi hiljalleen ymmärtää, että häntä tuijotettiin. Ympärille oli alkanut kerääntyä ihmisiä, ja kaikki näyttivät pelästyneiltä mutta uteliailta. ”Ihan oikeesti nyt, Jokke. Mä oon kunnossa. Mä vaan… vedin vettä väärään kurkkuun. Ei tässä mitään.” Edvin yritti nousta istumaan, mutta Jokke painoi hänet olkapäistä takaisin, ohjasi hiekalle makaamaan ja piteli aloillaan.
”Nyt sä pysyt ihan just siinä”, hän sanoi melkein ankarasti. ”Tajuutko, että sä vuodat verta. Tosi paljon. Sä löit kai sun pään johonkin äsken.”
”Enhän…” Edvin mutisi, mutta kokeili kuitenkin vaistomaisesti kädellä otsaansa. Kun hän katsoi kämmentään, se oli kauttaaltaan punainen. ”No voi nyt vittu”, hän huokasi.
Antti kiirehti takaisin Joken raidallisen pyyhkeen kanssa, ja Jokke painoi sen varovasti Edvinin otsalle.
”Soita nyt Mikko sinne hätäkeskukseen”, hän sanoi uudelleen, kun Mikko vain seisoi siinä ja tuijotti heitä lamaantuneena.
”Ei mihinkään hätäkeskukseen”, Edvin sanoi kiireesti. ”Korkeintaan soitat sun mutsille, Jokke. Sehän on sairaanhoitaja. Se voi varmaan vilkaista tätä haavaa. Ja hei Antti, jos viittisit hakea kioskilta pari mehujäätä, niin se olis kiva.”
”
Mehujäätä?” Antti toisti käsiään levittäen. Hän katsoi Jokkea kysyvästi. ”Meinaako se tosissaan, että makeaa syömällä sen pää hoidetaan kuntoon?”
”Vitun valopää”, Edvin sanoi ja naurahti heikosti. ”Mä meinaan, että vois olla hyvä pitää jotain kylmää mun otsalla. Sitä paitsi niillä voi siellä kioskilla olla jotain ensiaputarvikkeitakin. Kannattaa ainakin kysyä.”
”Menkää hakemaan sitä mehujäätä, älkääkä tuijottako siinä”, Jokke ärähti Antille ja Mikolle. ”Kysykää myös, onko niillä jotain niitä… ensiaputarvikkeita. Ja te kaikki muut painutte nyt vittuun siitä. Esitys on päättynyt, täällä ei oo enää mitään nähtävää.”
Väkijoukko alkoi hiljalleen hajaantua. Edvin katseli Jokkea, joka piteli pyyhettä hänen otsallaan ja näytti aivan erilaiselta kuin yleensä. Vakavalta, huolestuneelta ja valmiilta suojelemaan Edviniä miltä tahansa. Tällaista puolta Jokesta Edvin ei ollut nähnyt ikinä ennen. Joken silmänurkassa ei näkynyt edes pienenpientä hymyn pilkahdusta, kun poika katseli kärsimättömänä kioskin suuntaan.
”Mikä helvetti niillä oikein voi kestää noin kauan?” hän mutisi itsekseen. ”Voi vittu tätäkin. Olis kerrankin kannattanu kuunnella Mikkoa. Ei olis pitäny hyppiä siltä kusiselta sillalta.”
”Jokke hei, ota ihan rauhassa”, Edvin sanoi ja tarttui häntä käsivarresta. ”Ei tää nyt noin paha juttu ole. Kaikki menee ihan hyvin.”
Silloin Jokke havahtui katsomaan Edviniä ihmeissään. Hän naurahti, vaikkei kuulostanutkaan iloiselta, ja hänen katseessaan oli jotain hellää, kun hän kohtasi Edvinin katseen.
”Toi tais olla kyllä mun vuorosana”, hän sanoi ja näytti aavistuksen nololta. ”Ja siis… tietenkin kaikki menee hyvin. Tietenkin menee. Sä oot ihan kohta taas kunnossa. Mut… oli tää silti aika paha juttu. Sulle olis voinu käydä tosi huonosti.”
”En mä nyt tiedä”, Edvin mutisi, mutta hänen päätään alkoi vähitellen vihloa siihen malliin, ettei hänkään enää jaksanut olla niin reipas.
”Mä oon edelleen sitä mieltä, et meidän pitää mennä käymään päivystyksessä”, Jokke sanoi, ja hänen toinen kätensä sipaisi Edvinin poskea. ”Tota verta tulee oikeesti paljon. Sä löit sun pään aika pahasti, niin että eiköhän olis syytä tarkistaa tilanne. Mä en halua, että sulta menee taju jossain puolessa matkassa kotiin.”
Edvin yritti sanoa vastaan, mutta Joken katse vaiensi hänet. Edvin tiesi, että nyt ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä niin kuin Jokke halusi.
*
Joken äiti tuli paikalle kymmenessä minuutissa, ja hän oli poikansa kanssa samaa mieltä. Uimareissu päättyi Tyksin päivystykseen, jonne Edvin vietiin paikattavaksi. Kun pahin verenvuoto oli lakannut, sen syyksi paljastui ilkeän näköinen, monen sentin mittainen haava Edvinin kulmakarvan yläpuolella. Jokke istui Edvinin kanssa takapenkillä ja piteli käsivarttaan suojelevasti tämän ympärillä koko matkan Turkuun. Edvinin päätä vihloi ja hän voi lievästi pahoin, mutta hän ajatteli silti, että olisi valmis tekemään tällaista useamminkin, jos se tarkoitti, että saisi luvan kanssa istua Joken kainalossa tällä lailla, eikä siinä kenenkään mielestä olisi mitään ihmeellistä.
Jokke seurasi Edviniä päivystykseen ja odotti aulassa koko sen ajan, kun Edvin oli paikattavana. Edvin sai otsaansa viisi tikkiä ja ison, valkoisen laastarilapun. Lääkäri sanoi, että siinä voisi seuraavana päivänä olla kunnon mustelma. Edviniä pidettiin tarkkailussa parin tunnin ajan, mutta lopulta lääkäri oli hänen onnekseen sitä mieltä, ettei merkkejä vakavammasta pään vammasta ollut. Korkeintaan Edvinillä oli lievä aivotärähdys, ja hän saisi mennä kotiin sillä ehdolla, ettei olisi siellä yksin. Edvinin vanhemmat, joille oli jo soitettu sairaalasta, olivat mökillä, eikä Edviniä yllättänyt pätkänkään vertaa, etteivät nämä olisi halunneet lähteä yhtäkkiä takaisin kaupunkiin kesken kauneimman kesäillan. Silloin Jokke, joka istui hänen sänkynsä vierellä, selvitti kurkkuaan.
”Edvin voi tulla meille”, hän sanoi lääkärille ennen kuin tämä ehti määrätä Edviniä jäämään sairaalaan yön yli. ”Mun porukat on kotona, ja… ja mä voin kyllä valvoa vaikka koko yön ja katsoa, että sillä on kaikki hyvin.”
Lääkäri hymyili pienesti ja myöntyi siihen, että Edvin sai lähteä sairaalasta Joken luo. Edvin, joka oli saanut särkylääkettä, mehua ja keksejä, tunsi voivansa jo vähintäänkin riittävän hyvin lähteäkseen Joken matkaan. Mutta Jokke näytti edelleen kalpealta. Hän katseli Edvinin kävelyä epäluuloisesti, kuin olisi odottanut tämän minä hetkenä tahansa vajoavan tajuttomana lattialle. Sairaalan aulassa hän veti Edvinin syliinsä ja halasi tätä pitkään.
”Hei, kaikki okei”, Edvin sanoi ja silitti Joken selkää hellemmin kuin kavereiden kesken olisi ollut sopivaa. ”Ens kerralla vaan jätetään ne uimahypyt vähän vähemmälle, vai mitä?”
”Todellakin jätetään”, Jokke mutisi. ”Helvetti, että mä säikähdin, kun sä et sen viimeisen hypyn jälkeen noussukaan pintaan. Mä luulin jo, että sä… tai ei mitään. Unohda.” Jokke huokasi syvään ja halasi Edviniä tiukemmin.
Sen yön Edvin nukkui Joken kanssa tämän huoneessa. Sänkyyn mahtui helposti kaksi, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän nukkui siinä Joken kanssa. Oli ollut useampia myöhäisillan reissuja, joiden päätteeksi Edvinin kunto ei ollut ihan riittänyt kotiin palaamiseen, ja hän oli jäänyt Joken luo nukkumaan humalaansa pois. Koskaan ennen Jokke ei ollut kuitenkaan tullut näin lähelle. Nyt tämän käsi lepäsi Edvinin rinnalla kuin varmistaen, että Edvinin sydän edelleen löi. Joken peukalo silitteli hellästi Edvinin ylimpiä kylkiluita. Edvin nukahti kevyeen uneen, mutta aina kun hän heräsi, hän huomasi Joken olevan edelleen hereillä ja katselevan häntä.
”Etsä aio nukkua?” hän mutisi haukotellen, kun kello lähestyi puolta viittä.
Jokke pudisti pienesti päätään ja hymyili. ”Ei mua väsytä. Nuku sä vaan.”
Edvin antoi silmiensä painua uudelleen kiinni ja vain nautti siitä tunteesta, kun Joken käsi etsiytyi hiljalleen silittelemään hänen hiuksiaan.
”Kai sä Edvin tiedät, et sä oot mulle aika helvetin tärkeä”, Edvin kuuli hänen kuiskaavan. Hän tiesi, ettei hänen ollut ehkä tarkoitus kuulla sitä, mutta kuitenkaan hän ei jaksanut esittää nukkuvaa, vaan avasi uudelleen silmänsä ja kohtasi Joken katseen.
”Tiedän”, hän kuiskasi ja hivuttautui vielä vähän lähemmäs Jokkea. Lähemmäs, kuin parhaalle kaverille sopi, hän ajatteli, muttei juuri sillä hetkellä välittänyt. ”Niin säkin mulle.”
Jokke ynähti vastaukseksi jotain epäselvää, veti Edvinin kokonaan syliinsä ja painoi nenänsä tämän hiuksiin.
”Tietäisitpä vaan, miten tärkeä”, Edvin kuuli Joken kuiskaavan juuri ennen, kuin hän vajosi uuteen uneen.
Aamulla Edvin ei enää tiennyt, mikä osa oli ollut totta, mikä unta. Silloin Jokke oli täydessä unessa, käsivarsi edelleen hänen ympärillään. Joken nukkuessa Edvinillä oli monta rauhallista tuntia aikaa vain olla siinä, lepäillä kaikessa rauhassa ja muistella Joken aurinkorasvan tuoksuista ihoa, pinkkejä uimashortseja ja lämpimiä käsiä hänen vartalollaan.
Kirjoittajalta: Pakko mainita, että yhdellä uimarannalla, jolla välillä käyn, on juuri tuollainen silta. Joka kerta siellä ollessa katselen kauhulla, kun teinipojat hyppivät siltä, ja pelkään, milloin jollekin oikeasti sattuu jotain.
