Ficin nimi: Toinen elämä
Kirjoittaja: Meldis
Genre: drama, fluffy, angst, Cedric elää!AU
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Cedric yrittää selviytyä elämästään selvittyään turnauksesta.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on kirjoitettu Spurttiraapalekierroksen 10.-16.3.2025 sanoista. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!
Toinen elämä
1. Taivas
(250 sanaa)
Aurinko alkoi viimein nousta horisontissa. Sen hohde oli liikaa Cedricin turvonneille silmille, mutta hän tuijotti sitä kuin olisi sen syytä, että hän oli taas valvonut koko yön. Kadun kulmasta kuului liikettä, kun kettu pujahti pensaasta talojen aitojen läpi ja Cedricin katseen ulottumattomiin. Vastakkaisen talon takana kohosi pikkuinen metsikkö, jonne se varmaan suuntasi. Cedric katsoi puiden latvoja, jotka kohosivat liikkumatta tyynessä ilmassa. Oli tulossa taas kuuma päivä.
Ullakolla ei ollut kuuma, siitä isän viilennysloitsut pitivät huolen. Avoimesta ikkunasta sisälle kuitenkin alkoi venytellä auringon lämpöä sitä myöten, mitä korkeammalle se nousi. Valo pisteli Cedricin silmiä, jotka hän sulki. Pimeys laskeutui hänen eteensä siitäkin huolimatta, että aurinko maalasi säteensä suoraan hänen luomilleen. Cedric käänsi kasvonsa suoraan aurinkoon pidelleen edelleen silmiään kiinni. Pelkkää pimeyttä. Tai ei pelkkää pimeyttä. Kylmää. Kauhua. Vihreä valo.
Cedric räväytti silmänsä auki ja ponkaisi seisomaan. Sydän jyskytti rinnassa, hänen rintansa kohoili kiivaasti ja hänen kätensä tärisivät. Hän ryhtyi kiertämään pientä kehää. Hän tapaili käsivarsiaan käsillään, hieroi kasvojaan. Räpytteli kyyneliä.
”Cedric?” lattialuukku paukahti auki ja Cedric säikähti. Äidin pää ponnahti esiin. ”Kuulin askeleesi. Tuletko aamiaiselle?” äiti kysyi. Cedric huohotti ja äidin kasvot lopahtivat. ”Oi, anteeksi, kulta, en tarkoittanut säikäyttää.”
”Ei se mitään”, Cedric vastasi automaattisesti ja hieroi kämmeniään yhteen. Äiti katseli häntä vähän aikaa hiljaa, arvioivasti.
”Aamiaista? Eiliseltä jäi pullaa, voisin tehdä köyhiä ritareita”, hän ehdotti hymyillen rohkaisevasti. Cedric katsoi äitiin kykenemättä vastaamaan hymyyn.
”Tulen – tulen ihan kohta”, Cedric sanoi. Äiti hymyili ja lähti sulkien luukun perässään. Cedric kääntyi tuijottamaan aurinkoa. Se loisti niin. Cedric huokaisi värisevästi ja lähti äidin perään.
2. Hymy
(200 sanaa)
”Cedric, odotatko hetken?”
Cedric virnisti teatraalisen pelokkaasti kavereilleen ja jäi yrttitietoluokkaan muiden jo suunnatessa seuraavalle tunnille. Verso hymyili ystävällisesti, mutta epäilys hiipi Cedricin vatsaan, kun tämä odotti visusti, että luokan ovi meni kiinni ennen kuin hän avasi suunsa.
”Mitä sinulle kuuluu, Cedric?” Verso kysyi.
”Ihan hyvää”, Cedric veti kasvoilleen vakihymynsä. Verso hymyili takaisin.
”Se on hyvä kuulla. Näytät pirteältä myös”, hän sanoi tyytyväisenä. ”Joko stressaat kokeita?”
”Vähän joo. Tai aika paljon”, hän naurahti. ”En yrttitietoa tosin”, hän lisäsi ja Verso soi hänelle kiitollisen katseen.
”Olet hyvä oppilas”, hän hymähti hyvillään.
Sitten Verso hiljeni ja näytti odottavan, että Cedric sanoisi vielä jotain. Cedric puristi vähän tiukemmin laukun hihnaa.
”Oliko jotain muuta vai..?” hän lopulta kysyi.
”Ei varmaan muuta, ellet halua kertoa mitään”, Verso sanoi.
”Mistä minun pitäisi kertoa?” Cedric kysyi ja Verso kallisti päätään pienesti huolestunut ryppy otsallaan. ”Voin ihan hyvin, varmasti”, Cedric vastasi.
”Uskon sinua. Kunhan tiedät, että voit aina tulla juttelemaan kanssani, jos tahdot. Tiedän, että sinulla on uskottuja ystäviä ja vanhempasi, mutta jos tarvitset koulussa aikuista, jonka kanssa puhua, oveni on aina auki”, Verso sanoi.
”Selvä. Mutta kaikki on hyvin”, Cedric vakuutti.
”Hyvä. On totta tosiaan vaikea olla uskomatta, kun hymyilet kuten ennenkin”, Verso naurahti. Cedric hymyili hänelle.
3. Kiiltävä
(350 sanaa)
”Miksi sinä et pelannut lauantaina?`”
Cedric hätkähti ja napsautti katseensa taikaliemikirjasta. Harry Potter seisoi hänen edessään ja oli ilmeisesti tullut siihen täysin Cedricin kuulematta, vaikka kirjasto oli hiljainen.
”Mitä?” Cedric hämmentyi.
”Peli Rohkelikkoa vastaan lauantaina. Miksi sinä et pelannut?” Harry toisti kysymyksensä. Cedric käänsi katseensa takaisin oppikirjaan.
”Pakko keskittyä kokeisiin”, hän vastasi.
”Pelasit toissa vuonna ja silloin sinulla oli V.I.P.:t”, Harry huomautti.
”Miksi sinua edes kiinnostaa?” Cedric suutahti.
Harry oli hetken hiljaa, kunnes liikahti, mutta sen sijaan, että olisi lähtenyt, hän istui Cedriciä vastapäätä. Cedric kohotti katseensa ja silmäili Harrya kulmiensa alta. Harry puristi huuliaan viivaksi kuin pidättelisi hengitystä.
”Minä olen huolissani”, Harry sanoi lopulta.
Cedricin selkää kävi väristys ja se sai hänen sormensa tärisemään. Hän laski sulkakynän pöydälle ja piilotti kätensä syliinsä.
”Ja Zacharias sanoi kertoneensa”, Harry vilkuili ympärilleen, ”kaartista, mutta et halunnut tulla mukaan. Eikä sinun tietenkään ole pakko tulla. Minä vain ajattelin”, Harry mutristi huuliaan, ”varmistaa, onko sinulla kaikki hyvin.”
Cedric hieroi käsiään yhteen. Harryn silmälaseista asettui kiiltävä valonkaistale suoraan Cedricin silmiin.
”Se on…” Cedric aloitti, ”terveysjuttuja.” Harryn hartiat laskivat. ”Pomfrey suositteli. Varsinkin urheilu pahentaa niitä. Hengenahdistusta. Sydämen tykytystä. Se alkaa täysin tyhjästä. Kun istun kirjastossa. Kun nousen aamiaispöydästä. Koska vaan.”
Cedric ei ymmärtänyt, miksi kertoi Harrylle, kun kaikille muille, jopa vanhemmilleen, hän oli vedonnut kokeisiin ilmoittaessaan, että joutui jättäytymään joukkueesta joulun alla. Mutta hän kertoi Harrylle.
”Ai”, Harry sanoi. ”Onpa kurjaa”, hän sanoi. ”Onko sitä ollut ennen?” hän kysyi.
”Ei. Se alkoi kun palasin syksyllä kouluun”, Cedric vastasi. Harry nyökkäsi. He hiljentyivät.
”Anteeksi, että tein sen artikkelin ilman sinua”, Harry sanoi äkisti. ”Minä en tiennyt, että Hermione suunnitteli sitä ja se tapahtui niin nopeasti.”
”Ei haittaa, en halua puhua siitä illasta”, Cedric sanoi. ”Hienoa, että sinä pystyit siihen.” Harry kohotti laiskasti toista suupieltään.
”Se voisi auttaa. Puhuminen”, hän sanoi. ”Vaikka minulle.” Cedric nieleskeli. ”Minä huomasin”, Harry raapi kynnellään pöydän reunaa, ”että sinä näytät tosi surulliselta, kun luulet, etteivät kaverisi näe.”
Ihan kuin sähköisku olisi lyönyt Cedricin lävitse.”Ai”, hän sanoi.
”En minä vakoillut sinua tai mitään”, Harry kiiruhti sanomaan. ”Olin, ömm, huolissani.” Hän lopetti pöydän naarmuttamisen. Cedric lopetti käsien vääntelemisen.
”Kyllä minä sinulle voin puhua”, hän sanoi.
