Ficin nimi: Rautainen taika
Kirjoittaja: cirimiau
Ikäraja: K-11
Tyylilaji/Genre: Draama, Itsensä etsiminen, Perhesuhteet
Hahmot: Minerva McGonagall
Vastuuvapaus: Minerva on Rown ja kaikki muukin minkä tunnistat kuuluvan hänelle ovat hänen. Minä omistan vain mielikuvituksen ja kädet joilla kirjoitan, en saa tästä rahallista korvausta.
Yhteenveto: Minerva McGonagall on tunnettu kovasta luonteestaan ja rakastavasta, mutta tiukasta opettajuudestaan. Hänen elämässään ei ole ollut monta pehmeää hetkeä, mutta hän on silti aina pitänyt kiinni omista periaatteistaan ja puolustanut oppilaitaan kaikin voimin. Tämä tarina vie McGonagallin nuoruuteen, jolloin hän oli jo oppilasaikanaan lahjakas ja kunnianhimoinen noita, joka oli valmis valloittamaan maailman. Kuitenkin perhesiteet ja menneisyys, erityisesti hänen suhteensa äitiinsä, alkoivat määrittää hänen tulevaisuuttaan tavalla, joka ei ollut hänelle aina täysin selvää. Tarinan kautta McGonagall joutuu kohtaamaan niin opettajan roolin tuomat haasteet kuin myös sen, mitä menneisyyden virheet voivat opettaa.
A/N: Pitkän ficcailu tauon jälkeen täällä taas ja osallistuu 100:seen sanalla 096. Oma valinta=Rauta
Prologi: "Kiviseinien hiljaisuus"
Tylypahkan kiviseinät eivät koskaan unohda. Ne kuulevat kaiken – oppilaiden naurun, askeleet käytävillä, opettajien huokaukset tuntien päätyttyä. Ne ovat nähneet sukupolvien kulkevan ohi, kukin etsien itseään, paikkaansa, voimaansa.
Mutta aivan kuten nuorilla oppilailla, myös opettajilla on menneisyys, jota he eivät aina näytä. Jokaisella on ollut hetki, jolloin sydän löi nopeammin ensimmäisen loitsun äärellä, hetki jolloin valinta – vaivihkainen tai väkivahva – muutti suunnan. Ja hetkiä, joita ei kerrota kenellekään.
Minerva McGonagall, jäykkäpiirteinen hahmo mustassa kaavussaan, tunnettiin kurinalaisuudestaan, oikeudenmukaisuudestaan ja tinkimättömästä älykkyydestään. Hänestä puhuttiin kunnioituksella – ja pelolla. Mutta kukaan ei oikeastaan kysynyt, kuka hän oli ollut ennen kaikkea sitä. Ennen luokan eteen astumista. Ennen viitan laskemista harteilleen.
Tämä tarina ei ole kertomus taisteluista tai suurista sankaruuksista. Se on kertomus hiljaisemmasta sodasta – sisäisestä kamppailusta, vastuusta, ja siitä, kuinka vaikeaa voi olla valita oma polkunsa, kun ääni menneisyydestä yrittää vetää toiseen suuntaan.
Ja joskus kovinkin rauta taipuu. Joskus taika ei ole vain loitsu, vaan katse, sana, tai pelkkä hiljaisuus.
Tämä on Minervan tarina. Ennen kuin hänestä tuli se, jonka kaikki tunsivat – tai luulivat tuntevansa.
