Ficin nimi: Ihan normaalia
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: Digimon
Genre: fluffy
Ikäraja: K-11
Paritus: Ken/Daisuke
Tiivistelmä: Daisuke on käyttäytynyt vähän oudosti.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on hävyttömän kauan hautonut koneen uumenissa, nyt vihdoin näkee päivänvalon. Halusin kirjoittaa tästä parituksesta jotain söpöä. ^^ Ei muuta inspistä tähän, jos lukaiset, jätäthän kommenttia!
Ihan normaalia
Daisuke oli käyttäytynyt koko päivän oudosti.
Valtaosa Tokion valituista oli viettänyt viimeistä kesäloman päivää nauttien lämmöstä ja auringosta pelaamalla jalkapalloa, syömällä jäätelöä ja lopuksi valtaamalla tyhjän leikkipuiston siellä, missä Hikari ja Taichi asuivat. Taichi ja Sora kisasivat kumpi olisi nopeampi kiipeilypuissa, Yamato makoili rengaskeinussa ja Miyako kiljui Hikarille antamaan vielä enemmän vauhtia karusellissa, samalla kun Koushiro käski tätä hidastamaan samaisessa karusellissä. Takeru nauroi kolmikolle vieressä.
Ken istui keinussa ja katseli kuinka Daisuke otti kuvaa nauravasta Hikarista puhelimellaan. Se nyt oli ihan normaalia Daisukelle. Koska oli oikeastaan liioiteltua sanoa, että Daisuke olisi käyttäytynyt oudosti. Daisuke oli käyttäytynyt oudosti vain Kenin kanssa. Muuten tämä oli ollut sama, höpöttävä, isosti elehtivä Daisuke kuten aina ennenkin. Mutta silloin kun Ken oli kehunut Daisuken ilmiömäistä torjuntaa jalkapallopelin jälkeen, tämä oli mennyt ihan hiljaiseksi ja kasvoiltaan punaiseksi. Tai kun Ken oli kysynyt, saisiko maistaa Daisuken kiivin makuisesta jäätelöstä, Daisuke oli alkanut nauraa kovaan ääneen ja annettuaan Kenin maistaa, hän oli kääntänyt selkänsä koko toimen ajaksi. Tai kun Ken oli haastanut saisiko Daisuke kovemmat vauhdit keinuissa, tämä oli alkanut hölöttää jotain lihasvammasta ja kipaissut kuvaamaan muita valittuja.
Ken oli ollut lähes koko kesä lomamatkalla vanhempiensa kanssa pohjoisessa, eikä ollut nähnyt valittuja moneen viikkoon. Tuntui kuin jokin olisi muuttunut tuona aikana Daisukessa. Yleensä Daisuke oli se, joka laittoi Kenille viestiä yhteisestä tekemisestä, mutta nyt Miyako oli tekstannut Kenille. Se huoletti Keniä eniten. Välillä hän pelkäsi, että valitut yhteen pakottaneiden seikkailujen jäätyä taakse, muut unohtaisivat hänet, kun he eivät käyneet samaa koulua ja hän eristäytyisi. Mutta niin ei koskaan käynyt, hänet aina kutsuttiin mukaan ja varsinkin Daisuke piti huolen, että Ken oli mukana, kun he tekivät mitään koulun ulkopuolella.
Paitsi nyt. Ken rutisti keinun ketjua sormissaan. Mitä jos hän olikin tehnyt jotain, minkä takia Daisuke oli keksinyt, että ei halunnut olla hänen ystävänsä enää? Esimerkiksi, Ken ajatteli puristaen vieläkin lujempaa ketjua, huomannut, että Ken välitti Daisukesta muutenkin kuin ystävänä. Ken oli yrittänyt siirtää ne ajatukset mielestään, joka päivä tosin vaikeammin ja vaikeammin, joten ehkä Daisuke oli hoksannut, kun Ken tuijotti häntä vähän liian pitkään. Nauroi vähän liian lujaa Daisuken vitseille. Ollut pikkuisen liian iloinen, kun Daisuke sanoi päässeensä yli yksipuolisesta ihastuksestaan Hikariin. Ehkä Ken ei ollutkaan peittänyt sitä kaikkea niin hyvin kuin luuli ja Daisuke oli huomannut ja siksi käyttäytyi oudosti.
”Kaikki ok?”
Ken kohotti katseensa. Hikari oli istahtanut hänen viereensä vapaaseen keinuun. Koushiro makasi selällään maassa kädet kasvoillaan ja Miyako leyhytteli häntä päin ilmaa viuhkallaan selkeän huvittuneena.
”Joo. Harmi, että loma loppuu”, Ken sanoi jotain sanoakseen, koska oikeastaan hän piti koulusta ja odotti paluuta pulpettiin.
”Niin”, Hikari sanoi ja hiljeni. Kenistä hiljaisuus kertoi heille molemmille, että kaikki ei ollut ihan ok.
”Onko Daisuke ollut sinusta jotenkin outo tänään?” Ken pulautti lopulta. Hän katseli muita ja juuri silloin Daisuke sanoi jotain Koushirolle, joka pui tälle nyrkkiä.
”Outo?” Hikari kysyi ja Ken laski katseensa. Hän piirsi kengän kärjellään hiekkaan epämääräistä ympyrää.
”En osaa selittää”, hän mutisi.
”Ei varmaan sillä normaalilla tavalla”, Hikari naurahti. Ken ei vastannut.
”Oletko kysynyt Daisukelta?” Hikari kysyi hetkisen kuluttua. Ken pudisti päätään. Hänestä tuntui äkkiä typerältä puhua mitään Hikarille. Hän sanoi sen ääneen.
”Sinä tunnet hänet paremmin. Ehkä näet jotain, mitä minä en näe”, Hikari mietti. ”Mutta harvoin Daisuke on salamyhkäinen. Ainakaan pitkään”, hän hymähti. Ken nyökkäsi.
Elokuinen ilta alkoi lopultakin hämärtyä ja valitut päättivät jättää puiston vandalisoinnin.
”En tahdo huomenna kouluun!” Daisuke parkaisi, kun he astelivat kohti metron sisäänkäyntiä.
”Se on kuultu”, Taichi sanoi hiljaa virnuillen.
”Älä huoli”, Takeru sanoi. ”Onhan sinulla meidät siellä.” Ken pureskeli huultaan.
”Nähdään pian varmasti!” kiekaisi Miyako Kenille, kun he pääsivät metrolle, muut kun asuivat kävelyetäisyydellä Keniä lukuunottamatta. Hän kääntyi katsomaan muita valittuja. Daisuke tiiraili varpaitaan Taichin selän takana.
”Joo”, hän yritti hymyillä. Hän epäili, että ainakin Hikari ja Takeru näkivät hänen lannistuneena ilmeen, mutta nopeasti hän heilautti kättään ja kiepsahti ympäri. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, hän kipaisi portaat alas.
Ken puri lisää huultaan ja jokainen askel tuntui raskaammalta, mitä alemmas hän pääsi. Hän kyllä ehtisi kysyä toistekin. Hän näkisi Daisukea vielä. Ei se ollut tästä illasta kiinni. Ei se ehtisi mennä vaikeammaksi päivä päivältä. Ken uskaltaisi jonain toisena päivänä kysyä, vaikka ei tänään uskaltanutkaan. Eikä hän ehkä edes hermostunut mistään. Hän vain yliajatteli, koska ei ollut nähnyt Daisukea moneen viikkoon. Hän vain huolestui turhasta.
”Ken!”
Kenin jalka oli livetä askelmalla päästyään vasta noin puoleen väliin portaita. Hän säilytti tasapainonsa ja kääntyi ympäri. Daisuke riensi portaita alas ja pysähtyi muutaman portaan ylemmäs Keniä. Pienen hetken määrätietoisuus, joka oli näkynyt Daisuken kasvoilla, karisi saman tien, kun heidän katseensa kohtasivat. Kenistä tuntui, että näki Daisuken katseesta, että he molemmat tiesivät jonkin olevan vialla.
”Ömm”, Daisuke sanoi ja Kenin teki mieli kaivaa korvaansa. Daisuke ei takellellut, ei tähän tapaan. Hän puhui soopaa ja paljon ja vauhdikkaasti silloin, kun esimerkiksi myöhästyi treeneistä ja koetti päästä valmentajan hampaista, mutta hän löysi aina sanat. Ken odotti.
”Tuota, minä ajattelin, tuota…” Daisuke mutisi. Vaikka oli myöhä, ihmisiä kulki portaita ylös alas heidän ohitseen ja Daisuke katseli heitä siihen malliin, että haluaisi puhua jossain suojaisammassa paikassa.
”Öm, minulla on ehkä vähän tyhmä kysymys”, Daisuke sai sanottua ihmispaljoudesta huolimatta kasvot muuttuen punaiseksi samaan tapaan kuin päivällä.
”Niin?” Ken sanoi pieni pelko hiipien kurkkuunsa. Mitä jos Daisuke olisi huomannut jotain? Mitä jos Daisuke ei enää halunnut olla hänen ystävänsä, koska Ken oli jotenkin paljastanut, miten oikeasti tunsi parasta ystäväänsä kohtaan? Mitä jos Ken oikeasti jäisi valittujen ulkopuolelle?
”Lähtisitkö kanssani treffeille?”
Kylmää vettä kaatui Kenin niskaan. Hän tuli kuuroksi. Hänen maailmansa kutistui Daisuken kasvoihin ja sitten maailma tärähti ja Daisuken kasvot olivat äkkiä isot hänen edessään.
”Ken!” Daisuke huudahti ja Ken palasi oikeaan maailmaan Daisuken tarttuessa hänen käteensä. Ken katsoi tämän käteen hitaasti ja huomasi, että hänen vasen jalkansa oli yhtä alemmalla portaalla kuin oikea. Hän oli horjahtanut mitä ilmeisimmin ja Daisuke oli tullut avuksi. Ken käänsi hitaasti katseensa Daisukeen. Hänen vartalonsa oli epämukavassa kaaressa, mutta hän ei kyennyt liikkumaan.
”Anteeksi, että olin niin outo tänään”, Daisuke sanoi suoraan, eikä irrottanut kättään Kenin ranteesta. ”En oikein tiennyt, mitä tehdä. Hikari sanoi, että kysyisin suoraan, mutta pelkäsin, miten reagoit. Enkä minä...ole tykännyt koskaan kenestäkään muusta pojasta aiemmin. Ja me...olemme parhaita ystäviä. Minä...minua pelotti”, Daisuke sopotti tavalliseen tapaansa. ”Minä halusin kysyä, koska tulen hulluksi, jos en kysy. Olin tulla hulluksi jo aiemmin, kun tajusin, mitä minulle tapahtui. Mutta sinun ei tarvitse suostua, jos et halua. Toivottavasti voidaan vielä olla ystäviä.”
”Kyllä minä haluan suostua”, Ken pysäytti Daisuken ennen kuin tämä ehti jatkaa paasaustaan. Daisuken suu tipahti auki. ”Ja minä luulin…” Ken sanoi tyrskähtäen helpotuksesta. ”Hitto sinun kanssasi”, hän huokaisi ja hymyili. Daisuke hymyili takaisin.
Daisuken ote Kenin ranteessa tuntui äkkiä todella voimakkaasti. Kohdasta lähti lämmintä lainehdintaa Kenin käsivartta pitkin ja jos hetki sitten Ken oli saanut kylmää vettä päällensä, nyt hänestä tuntui kuin seisoisi tulivuoressa. Daisuken posket paloivat yhtä lailla.
”Okei, hienoa” Daisuke henkäisi. ”Minä en suunnitellut mitään valmiiksi, koska olin ihan varma, että sanoisit ei”, hän paljasti.
”Ymmärrän”, Ken sanoi.
”Mitä jos…ramenia ja videopelejä?” Daisuke ehdotti.
”Miten se eroaa ihan normaalista illasta?” Ken huomautti.
”Ai, joo”, Daisuke naurahti. Sitten hänen kasvonsa syttyivät. ”No, vaikka näin”, hän sanoi, veti Keniä tämän ranteesta lähemmäksi, kohotti toisen kätensä tämän poskelle ja Kenin silmät suurenivat hetkellisesti ja sitten heidän huulensa kohtasivat. Ken olisi voinut horjahtaa taas, mutta Daisuke piteli hänen ranteestaan sekä nyt myös kasvoistaan hellästi kiinni. Yhtä hellästi hänen huulensa koskettivat Kenin huulia, nopeasti kuin varoen, mutta tarpeeksi, että Kenin koko keho oli pelkkää sydämen värinää. Hänen huuliaan kutitti, hänen päänsä muuttui pelkäksi pumpuliksi. Daisuke suutelee minua, hän hoki mielessään uskomatta mitään aisteistaan.
Daisuke kohotti kasvonsa ja huohotti pienesti. Ken räpytti silmiään kuin näkisi Daisuken kasvot ensi kertaa pitkään aikaan.
”Vau”, hän sanoi ehtimättä estää itseään. Daisuken huulille levisi itsetyytyväinen hymy. Ken liikautti kättään niin, että sai otettua kiinni Daisuken kädestä. Hän lomitti heidän sormensa yhteen ja Daisuken itsetyytyväisyys lopahti. Hän henkäisi pinnallisesti.
”Ramen ja videopelit kuulostavat tosi hyvältä tämän kera”, Ken sanoi hymyillen.
