Elämä on liian lyhyt puolityhjiin ketsuppipulloihin | K-11 | Toni/Valtteri | raapalejatkis 69/? 11.7.

[Skorpioni]

Nimi: Elämä on liian lyhyt puolityhjiin ketsuppipulloihin
Genre: draamaa, slashia, ehkä vähän h/c
Ikäraja: K-11
Summary: Vastikään eronnut Toni vaihtaa duunipaikkaa ja kohtaa vähäeleisen Valtterin, joka sotkee kaikki ajatukset. Ja elämä on jo valmiiksi vähän solmussa.

Apua, en ole kirjoittanut mitään ihan tosi pitkään aikaan, saatika sitten julkaissut mitään! Tämä idea kuitenkin purki kirjoitusblokin, joten ainoa haaste on löytää aikaa. Siispä päätin lähestyä tätä tarinaa raapalemuodossa. En osaa vielä arvioida, kuinka pitkä tästä tulee, mutta raapaleita on varmaankin luvassa joitain kymmeniä.
Otsikko on lainattu Olavi Uusivirran kappaleesta Älä päästä mua menemään, koska tarinoiden nimeäminen on edelleen mielestäni tuskallisen vaikeaa.
Kiva, jos luet, ja arvostan suuresti kaikenlaisia kommentteja! <3


Elämä on liian lyhyt puolityhjiin ketsuppipulloihin

I

1.   (250 sanaa)

Pukuhuoneen loisteputkivalo rämisi ja särisi. Toni katseli sekalaisia kaappeja, joista osa oli lukossa, osa ei, joidenkin ovissa oli liimattuna tarroja, post-it-lappuja, valokuvia.
”Ota sieltä joku tyhjä vaan”, huikkasi oven raosta Tuula, osastonhoitaja, joka oli jäänyt häveliäästi ulkopuolelle. Toni löysi nurkasta vapaan kaapin – ihan kuin naisvaltaisella alalla olisi pulaa miesten pukukopeista? – ja vaihtoi ylleen tummansiniset työvaatteet. Ovi kolahti, Toni luuli Tuulan tulleen tarkistamaan, miten hänellä sujui, mutta sisään paukkasikin vaaleatukkainen nuori mies. Mies ei vilkaissutkaan häntä, vaan rymisti hirveällä vauhdilla kaapille, vaihtoi vaatteet salamannopeasti ja oli jo ulkona ennen kuin Toni ehti edes sanoa moi. Toni huokaisi ja pudisteli mielestään kaipauksen takaisin pelastuslaitoksen hommiin sulkiessaan oven.
Tuula kierrätti häntä tutustumassa taloon, esitteli paikat ja ihmiset. Kahvia piti tuoda paketti kuukaudessa, omat maidot. Jokaisessa huoneessa häntä tervehtivät uudet kasvot ja Toni ajatteli, ettei ikinä oppisi kaikkien nimiä. Ensimmäinen viikko oli tarkoitus perehtyä aina jonkun muun seurana, ja sijoituksia olikin laitettu vähän joka puolelle: päivystykseen, toimenpidehuoneeseen, puhelimeen, lisäksi seuraamaan diabeteshoitajan ja astmahoitajan hommia, molemmista oltiin kuulemma eläköitymässä ja uutta verta tarvittaisiin tilalle. Toni ei sanonut, että hänen tavoitteenaan ei tosiaan ollut astmahoitajan ura. Hän ajatteli Edviniä ja Ebbaa ja pudisteli taas mielestään kaipuun ambulanssiin. Terveyskeskuksessa työ voisi varmasti olla ihan mielekästä, hän ajatteli, tai ainakin siihen pitäisi nyt opetella suhtautumaan niin.
”Millaset lääkärit täällä on?”, hän kysyi ohimennen Tuulalta.
”Oma väki on tosi sitoutunutta, kokeneita yleislääkäreitä. Sittenhän meillä on paljon näitä pakollisen 9 kuukauden pätkän tekijöitä ja siellä sitten vaihtuvuus ja vaihtelukin on suurta. Tällä hetkellä musta ihan mukavaa porukkaa kaikki”, Tuula vastasi.

II

2.   (250 sanaa)

Töiden jälkeen kotona odotti kaaos. Viikonlopun muuton jäljiltä oli vielä paljon purkamattomia laatikoita, eikä untakaan ollut liikaa kertynyt. Päiväunille ei kuitenkaan ollut aikaa, kun Toni alkoi heti kotiin päästyään maalata toisen makuuhuoneen seiniä. Edvinin lempiväri oli vihreä, Ebban laventeli, ja ne valikoituivat huoneen isojen seinien väreiksi. Nea oli tulossa viideltä, mutta ovikello soi jo varttia vaille, ja maalia sormistaan tärpätillä puhdistellen Toni käveli avaamaan. Nea seisoi oviaukossa yksin.

”Löysitkö hyvin?”, Toni kysyi ystävällisesti ja päästi naisen sisään. Nea hymähti.
”On mulla maps”, hän sanoi ja riisui kengät jalastaan.
”Maali haisee”, nainen tokaisi. Toni vastusti halua pyöräyttää silmiään.
”Joo, sain just valmiiks. On tässä vielä tekemistä, mutta kyllä tää  sunnuntaina on valmis”, hän vastasi ja tavoitteli rentoutta ääneensä. Nea katsoi häntä alistuvasti ja katseli sitten ympärilleen. Kolmio oli valoisa ja kompakti. Pientä pintaremonttia se oli vaatinut, tuoretta maalipintaa ja ehkä jossain kohtaa muutakin, mutta Toni oli onneksi kätevä käsistään ja vuokraemännälle sopi hänen remontointinsa oikein hyvin. Nea kuitenkin nyrpisti nenäänsä.
”Aika pienihän tää on. Luuletko tosissaan, että Eet nukkuu teineinä samassa huoneessa?”
Toni painoi etusormen kynnen peukalonsa kynsinauhaan.
”Siihen nyt on aika kauan aikaa. Kuten hyvin tiiät, meiän yhteinen on edelleen myymättä ja ei mulla ole varaa tältä alueelta tämän isompaan yksin”, hän sanoi pakotetun rauhallisesti.
”Niin”, Nea sanoi ynseästi. Sitten nainen veti hieman pakotetun hymyn kasvoilleen.
”No, kai sä tästä ihan hyvän saat. Mä tuon Eet viideltä sunnuntaina”, tämä sanoi ja lähti sitten kohti eteistä. Toni nyökkäsi ja painoi päänsä ulko-ovea vasten Nean mentyä ja halusi hakata ovea kuin nyrkkeilysäkkiä.

III

3.   (350 sanaa)

Toisen perehdytyspäivän Toni vietti toimenpidehuoneessa Jennin kanssa. Tämä oli mukava, samanikäinen ja puhelias ja kertoikin työskennelleensä aiemmin päivystyksessä, mutta vaihtaneensa lasten myötä arkityön perässä terveyskeskukseen.
”Olihan siellä parempi liksa, kun tuli vuorolisät, mutta ei mun arki eron jälkeen pyöris mitenkään vuorotöissä”, Jenni selitti samalla, kun Toni kirjautui koneelle.
”Sä olit aikasemmin ambulanssissa vai?”, nainen jatkoi jutteluaan. Toni kääntyi ympäri tuolilla ja katsoi lempeän näköistä Jenniä.
”Joo, mä oon hoitotason ensihoitaja. Tykkäsin niistä hommista kyllä, mutta en mäkään voi tehdä vuorotyötä niinä viikkoina, kun mulla on lapset. Meillä oli viel 12-tuntiset vuorot, ei mitään jakoa”, hän sanoi.
”Minkä ikäset lapset sulla on?”, Jenni kysyi ja naputteli samalla Tonin tunnuksilla auki päivän toimenpidelistan.
”Edvin on neljä ja Ebba kaks.”
”Mulla on 5- ja 3-vuotiaat. Voidaan mennä puistotreffeille joskus”, Jenni sanoi hymyillen. Toni hymyili takaisin. Valtaosa lapsellisista kavereista oli alkujaan Nean kavereita, ja ilmeisesti ystävät sai erossa pitää.
”Jaha, ekana on luomen poisto ja sitten tulee kiilaekskisio. Valtteri näköjään tekee molemmat. Sit on tollasia luomennäyttöaikoja ennen lounasta. Niissä välillä napataan joku nopea koepala. Me laitetaan kaikki valmiiksi, avustetaan lääkäriä ja paketoidaan lopputulos”, Jenni sanoi. Ovi aukesi ja sisään astui se sama, komea nuori mies, jonka Toni oli nähnyt pukuhuoneessa. Mies nyökkäsi Jennille tervehdykseksi ja ripusti valkoisen takkinsa naulakkoon.
”Sä oot uus”, mies tokaisi vilkaistuaan Tonia vaivautumatta ilmeisesti esittäytymään, kättään tämä ei ainakaan ojentanut. Toni tiesi sellaiset lääkärit; nuoret, vastavalmistuneet, jotka kuvittelivat olevansa jotakin, parempia kuin muut, eivätkä kuunnelleet, mitä alempiarvoiset hoitajat sanoivat, vaikka hoitajalla olisi ollut vuosikymmenien työkokemus.
”Toni alotti eilen ja on tänään mun kaverina”, Jenni sanoi reippaasti, ”selittelen tässä paljon hänelle niin saatat säkin oppia samalla vähän uutta”, nainen jatkoi ilkikurisesti hymyillen. Mies hymähti.
”Voi olla turha toivo”, hän sanoi ja avasi lupaa kysymättä potilaan paperit Tonin koneella.
”Ota kympin puukko ja nelosen lanka”, mies sanoi kohottamatta katsettaan koneesta. Tonia alkoi ärsyttää. Vitun kakara, eikö sille ole kukaan opettanut käytöstapoja.
”Mä olen Toni”, hän sanoi kuuluvalla äänellä. Mies kohotti katseensa ja vilkaisi hämmentyneenä Tonin ojennettua kättä.
”Valtteri”, mies sanoi ja puristi nopeasti. Tonin yllätykseksi puristus oli lämmin, napakka, oikeastaan miellyttävä. Hämmennys karisi nopeasti Valtterin teräksenharmaista silmistä, kun Jenni kutsui potilaan sisään.

4.   (200 sanaa)

Valtteri oli lievästi ylimielisen oloisesta asenteestaan huolimatta Tonin yllätykseksi taitava. Miehen kädet tekivät tarkkaa työtä, katse oli keskittynyt ja kulmakarvojen väliin nousi pieni ryppy. Kasvot olivat raamikkaat, oikeastaan kauniit, ja vaalea, lyhyt tukka oli laitettu siististi. Sileässä poskessa oli pieni arpi, samoin keskellä vasenta kulmakarvaa. Toni käänsi päänsä pois ja oli kuuntelevinaan tarkasti, kuinka Jenni selitti, millainen sidosvalikoima heillä oli.
Valtteri oli tehokas eikä enempiä rupatellut, vaikka Jenni yrittikin välillä heittää kevyttä läppää. Vaikka Toni yritti tehdä kaikkea muuta, veti Valtteri hänen katsettaan puoleensa kuin magneetti. Hän seurasi, kuinka Valtteri riisui steriilit hanskat käsistään ja viskasi ne steriilille pöydälle (josta Jenni ne auliisti siivosi, tietenkin). Kädet olivat täynnä uurteita ja painaumia, ja jokin Valtterin käsissä viehätti häntä. Ne olivat siistit, puhtaat, mutta kuitenkin, miehen kädet. Kämmenselän verisuonet pullottivat, käsi näytti vahvalta. Itse asiassa koko mies näytti samalta, siistiltä, huolitellulta, vahvalta. Toni kuunteli, kun Valtteri saneli monotonisella äänellä poistamastaan luomesta käyntitekstin nostamatta katsettaan kertaakaan näytöstä. Potilaalle mies sentään nyökkäsi tämän poistuessa, kun Jenni oli ensin selostanut seikkaperäiset haavanhoito-ohjeet. Valtterin katse osui Toniin, ja harmaissa silmissä välähti jotain, mikä sai Tonin niskan ihon kihelmöimään, mutta sekunnin sadasosan mentyä Valtteri käänsi taas katseensa ruutuun.
Roihulahti, kerää ittes, Toni komensi itseään mielessään. Hiton Valtteri.

IV

5.   (300 sanaa)

Sunnuntaiaamuna kuudelta Toni makasi sängyssä kuunnellen vieressään tuhisevien lasten hengitystä. Viikot olivat menneet kuin sumussa, uusi työpaikka vei hirveästi energiaa, kun kaikki oli vielä uutta, ja sen päälle kodin laittaminen ja viimeisen viikon myös yh-isäily tuntuivat vieneen kaikki mehut. Ebba reagoi herkästi muutoksiin univaikeuksilla, ja tyttö oli heräillyt pari kertaa yössä koko viikon. Lopulta Toni oli luovuttanut omaan huoneeseen nukuttamisen suhteen ja kantanut molemmat lapset omaan sänkyynsä, jossa molemmat nyt nukkuivat rauhallisesti. Toni oli unohtanut sulkea pimennysverhon ja herännyt nousevaan aurinkoon.

Tuntui haikealta. Ei siitä ollut kovin kauaa, kun he loikoivat viikonloppuaamuisin koko perhe yhdessä. Vaikka todellisuudessa hän ja Nea olivat olleet lähinnä kämppiksiä jo pitkään, oikeastaan jo ennen Ebbaa. Lopulta Nea oli päättänyt, että se sai riittää. Yhteinen rivitaloasunto oli laitettu myyntiin, mutta Nea asuisi vielä siellä lasten kanssa, kunnes kaupat olisi tehty. Toni oli vuokrannut kolmion läheltä lasten päiväkotia. Tonia harmitti enemmän lasten perheen hajoaminen kuin niinkään ero Neasta. Ja toki se, että Neasta oli eron jälkeen kuoriutunut esiin todella rasittavia piirteitä, jotka koettelivat hermoja. Tämä oli hyvin pitkin hampain suostunut yhteishuoltajuuteen, ja tuntui nyt kyttäävän kaikkia Tonin liikkeitä kuin saadakseen niistä jotain pontta vaatia lasten huoltajuutta kokonaan itselleen. Se tuntui käsittämättömältä, mutta Toni oli päättänyt olla korostetun rauhallinen ja olla antamatta Nealle mitään valittamisen aihetta, koska tiesi äitien olevan vahvoilla huoltajuuskiistoissa.

Ebba alkoi liikkua levottomasti hänen vieressään ja avasi lopulta silmänsä.
”Huomenta”, Toni kuiskasi. Ebba haukotteli ja kömpi sitten kainaloon. Toni silitti tytön paksua, vaaleaa tukkaa. Lapset olivat perineet isänsä pähkinänruskeat silmät ja äitinsä vaaleat kiharat.
”Keksitäänkö jotain kivaa tänään?”, hän kysyi. Ebba nyökytteli. Edvinkin alkoi heräillä ja katseli hetken tarkkaavaisena siskoaan ja isäänsä.
”Mitäs Edvin haluat tehdä tänään?”, Toni kysyi.
”Uimaan!”, Edvin ilmoitti.
”Selvä”, Toni vastasi.
”Tuleeko äiti?”, Edvin kysyi. Toni näki odotuksen lapsen silmissä ja se tuntui pahalta.
”Ei, äiti on kotona. Näätte äidin illalla.”

V

6.   (250 sanaa)

Uiminen osoittautui huomattavasti hankalammaksi aktiviteetiksi, kuin Toni oli osannut odottaa. Uikkarit olivat tietysti Nean luona, mutta onneksi uudet sai ihan Prismasta – Toni pohti, että ne tuskin olisivat Nealle kelvanneet, mutta silläpä ei ollut enää väliä. Yksin kahden lapsen kanssa pukuhuoneessa ja altaissa selviäminen olikin toista laatua. Nean kanssa he olivat aina jakaantuneet – Edvin ja Toni miesten puolelle, Ebba ja Nea naisten. Toni sai kuin saikin lapset uima-asuihin ja suihkun kautta altaisiin ja onnistui pitämään myös täysin uimataidottoman Ebban hengissä. Uinnin jälkeen he istuivat hetken saunassa, jossa pienen tytön tuli nopeasti löylyä heittävien ukkojen keskellä liian kuuma ja pieni perhe siirtyi suihkutiloihin. Toni pesi Edvinin tukkaa ja Ebba leikki sillä välin käsisuihkun kanssa. Kunnes yhtäkkiä ei leikkinytkään. Kauhukseen Toni huomasi, että pieni pellavapää taapersi hurjaa vauhtia nakuna kohti altaita. Hän vilkaisi shampoo päässään vieressään seisovaa esikoistaan, ehti luoda jonkin ajatuksen sillekin, että oli saunan jäljiltä itse täysin alasti, mutta kun Ebban vauhtia ei pysäyttänyt kielto, kutsuhuuto tai edes edellisiltä auki jäänyt heiluriovi, ei Tonille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin juosta perään.
”Edvin, et saa kuukauteen karkkia jos liikut siitä mihinkään”, hän henkäisi ja juoksi liukkaalla lattialla kovaa vauhtia kohti allastilaa viipottavan tytön perään. Hän sai juuri tempaistua Ebban kädestä otteen ennen, kuin tyttö vilahti kokonaan ulos pukuhuoneesta, ja kiskaisi tytön luokseen. Ebba säikähti, kaatui ja alkoi heti itkeä. Toni poimi itkuisen tytön syliinsä ja alkoi kantaa tätä takaisin suihkuun, kun hän miltei törmäsi oviaukkoon astuneeseen mieheen. Ensivilkaisulla hän ei tunnistanut uimalakki päässä sporttisissa uimasortseissa seisojaa, mutta harmaista silmistä ei voinut erehtyä. Valtteri.

7.   (350 sanaa)

”Sori”, Toni mutisi, vaikkei ollut varma, tunnistiko arvoisa lääkäri häntä edes. Toisaalta, parempi kun ei olisi tunnistanut, sillä hän tajusi seisovansa alasti oviaukossa huutava lapsi sylissään. Aina sai hävetä.
Valtteri loi heihin lähinnä hämmentyneen katseen.
”Vikkelä karkulainen?”, hän kysyi.
”Mmhm”, Toni murahti heijaten edelleen itkevää Ebbaa.
”No, mikä nyt on, ei oo hätää. Isi on tässä”, hän supatti. Ebba huusi suoraa huutoa ja roikotti toista kättään kummallisesti. Valtteri katsoi heitä yhtäkkiä kiinnostuneena.
”Sil on radiuksen pään subluksaatio”, tämä sanoi katseltuaan hetken Ebban kättä, ”mä näin miten sä otit sen kiinni. Tolleen ne tulee.”
Toni tuijotti Valtteria. No niin tietysti. Kyynärpäävamma ja päivystykseen päätyminenhän oli juuri sitä, mitä hän kaipasi.
”Mä voin laittaa sen paikalleen”, Valtteri tarjoutui yllättäen.
”Joo. Tota, mul on tuolla myös toinen lapsi. Ja uimahousut”, Toni mutisi. Valtteri loi häneen hieman liian pitkän katseen.
”Anna tää mulle”, mies sanoi sitten ja nosti varmoin ottein edelleen itkuisen Ebban syliinsä. Tyttö hämmentyi niin, että lopetti itkemisen. Toni ei ehtinyt edes ajatella, miten kummallisia käänteitä uintireissu oli saanut, vaan kiiruhti kiltisti suihkussa uimaleluillaan leikkivän Edivinin luokse. Hän kiepautti pyyhkeen vyötäisilleen ja kääri Edvinin huppupyyhkeeseensä. Valtteri ja Ebba olivat seuranneet heidän luokseen. Toni otti enää surkeasti nyyhkivän tyttönsä takaisin syliinsä ja istui suihkutuolille. Valtteri kyykistyi heidän eteensä ja mittaili harmaiden silmiensä katseella Ebban käsivartta tarkasti.
”Mikäs sun nimi on?”, hän kysyi.
”Ebba”, Toni vastasi.
”Ebba kuule, mä otan nyt sun kädestä kiinni ja kohta ei enää satu”, Valtteri sanoi ja tarttui varmoin ottein Ebbaa kädestä ja kyynärpäästä ja teki jonkinlaisen käännön, jonka jälkeen Ebban nyyhkytys loppui ja tyttö nosti kätensä normaalisti ilmaan. Toni huokaisi helpotuksesta.
”Kiitos hei ihan hirveesti. En mä tiiä miten oisin tän karavaanin saanu johonkin päivystykseen”, hän sanoi ja alkoi kääriä myös Ebbaa pyyhkeeseen.
”Mä päivystin lapsilla kandiaikana”, Valtteri tokaisi vastaukseksi.
”Tarviiko tätä jotenkin kuvata? Tai varoa?”, Toni kysyi.
”Ei, lapsi alkaa käyttää sitä, kun se ei enää satu. Ei pitäis jäädä mitään”, Valtteri vastasi.
”Sano Ebba kiitos”, Toni sanoi laskiessaan hupulliseen pyyhkeeseen puetun lapsen jaloilleen.
”Kiitos”, Ebba kuiskasi Tonin jalkojen vierestä. Valtterin kasvoilla häivähti hymy, ennen kuin tämä poistui enempiä juttelematta pukuhuoneeseen. Toni katsoi hämmentyneenä perään. Hiton Valtteri.

VI

8.   (150 sanaa)

Maanantaina Toni oli sijoitettu terveyskeskuksen päivystykseen. Vihdoin hommaa, joka tuntuisi edes hieman omalta, hän ajatteli. Työtä tehtiin pitkälti hoitaja-lääkäri-parina, ja Tonin fiilis laski, kun lääkärin koneen takana istui kukapa muu kuin Valtteri. Toni yritti karkottaa mielestään edellisen kohtaamisen ja erityisesti sen osan, jossa seisoi munasillaan toisen edessä. Valtteri nyökkäsi lyhyesti, kun hän tervehti miestä, muttei nostanut katsettaan konesta.
”Ooks sä ollu täs ennen? Me on katottu noi korvalapset niin, et hoitaja ottaa ne huoneeseen, haastattelee ja riisuttaa ja mä tuun tutkii ja teen tekstit ja sä saat hankkiutua niistä eroon”, Valtteri sanoi. Toni huokaisi.
”Ihan miten haluat”, hän tokaisi.
Päivä oli yllättävän rauhallinen. Valtteri yllätti taas olemalla lasten kanssa paljon luontevampi kuin aikuisten, ja yhteistyö sujui varsin liukuvasti. Toni pohti, oliko kuitenkin tuominnut miehen liian varhain, ehkä tämä ei vain tosissaan harrastanut enempää juttelua eikä ollut tarkoituksenmukaisen töykeä uudelle hoitajalle. Ja olihan Valtteri tosiaan pelastanut hänet edellisenä päivänä Ebban kanssa.

9.   (300 sanaa)

Kun Valtteri saneli viimeistä korvatulehduspotilasta, Toni vilkaisi puhelintaan.
”Soita mulle HETI”, luki Nean viestissä. Toni huokaisi.
”Oon duunis, mitä nyt”, hän vastasi. Nea soitti. Toni vilkaisi Valtteria, joka oli edelleen syventynyt näyttöönsä ja nosti puhelimen korvalleen.
”No mitä?”
”Mitä helvettiä sä olet tehnyt näiden kanssa eilen? Edvin selitti aamupalapöydässä, että isi veti Ebban käden pois paikoiltaan ja joku setä laittoi sen takasin?”, Nea sähisi.
Toni huokaisi taas.
”No se nyt kuulostaa vähän dramaattisemmalta kuin mitä se oli. Ebba karkas ja mä otin sen kädestä kiinni ja siinä se käsi vähän väänty, ja siellä sattu oleen yks mun duunikaveri joka hoiti sen kuntoon”, hän mutisi hiljaa, ettei Valtteri kuulisi.
”Siis miten niin vääntyi? Lapset on sulla yhden viikon ja heti on joku vamma!”, Nean ääni oli kohonnut ainakin oktaavin ylemmäs. Valtteri kohotti katseensa näytöstään.
”Niin siis yritin estää sitä juoksemasta alasti uima-altaaseen ja hukkumasta. Itseasiassa, se lääkäri, joka sen hoiti, on tossa mun vieressä, ehkä se voi selittää sulle?”, Toni sanoi ja katsoi kysyvästi Valtteria, ”voitko selittää mun exälle mitä tapahtu eilen?”
Valtteri loi häneen hieman alistuneen katseen ja ojensi sitten kätensä ja otti puhelimen.
Toni kuunteli, kun Valtteri selitti mitä oli tapahtunut ja miten vamma oli pikkulasten tyyppivamma eikä vaatinut minkäänlaista poikkeavaa voimankäyttöä vanhemmalta ja kuinka siitä ei jäisi mitään vaivaa. Sitten mies lähinnä hymähteli, kun puhelimesta kuului Nean kimeä ja nopea puhe, josta Toni ei saanut selvää.
”Joo, no mut mitään hätää ei oo ja Toni ei tehny mitään väärin. Meillä on kuule täällä nyt töitä ja potilaita ja meillä ei nyt Tonin kanssa oo enempää aikaa tähän. Moro”, Valtteri sanoi yhtäkkiä ja vain katkaisi puhelun. Toni katsoi tätä äimistyneenä.
”Otaks tost seuraavast EKG:n”, Valtteri sanoi sitten katsoen taas näyttöä. Toni nyökkäsi ja otti puhelimensa takaisin.
”Kiitos”, hän sanoi. Valtteri vilkaisi häntä, ja kasvoilla häivähti taas pieni, nopea hymy.

[Skorpioni]

VII

10.   (350 sanaa)

Perjantai-iltana Toni kaipasi päänsä tuuletuksen lisäksi seuraa. Uusi työ alkoi vähitellen sujua, mutta uuden paikan käytännöt olivat osin vielä hukassa ja ohjeiden kysely tuntui kuluttavalta. Koti tuntui tyhjältä ilman Neaa ja lapsia, ja seinät tuntuivat humisevan hiljaisuuttaan. Pikainen viestittelykierros oli tuottanut tulosta ja hän istui korttelibaarin tiskillä odottelemassa opiskelukavereitaan Veeraa ja Villeä. Baarissa soi geneerinen rokki ja tiskillä tatuoitu nuorehko nainen kaatoi hanasta kaljaa laseihin. Toni silmäili omaa tuoppiaan siemaillen ympärilleen. Vähän matkan päässä pöydän ympärillä istui neljä parikymppistä tyttöä, joista yksi miellytti silmää, mutta katseli lähinnä poispäin. Toni antoi katseensa kiertää eteenpäin ja kiinnitti seuraavaksi huomionsa baaritiskin toisessa päässä istuvaan, ehkäpä kolmekymppiseen mieheen, jolla oli vihreä, rento kauluspaita, puoliponnari ja kulmakoru. Mies selaili puhelintaan ja ilmeisesti odotti seuraa itsekin, mutta vilkuili välillä ympärilleen. Heidän katseensa kohtasivat tiskin yli, ja mies ei kääntänyt katsettaan pois. Toni hymyili tunnustelevasti, ja mies iski silmää. Toni oli jo aikeissa siirtyä miehen luokse, kun käsi lävähti hänen olkapäälleen, ja Villen ääni tervehti iloisesti.

Yöllä Toni makasi kuuntelemassa liian hiljaista kotiaan ja kaipasi viereensä toisen hengityksen ääniä. Villeä ja Veeraa oli ollut mukava nähdä, mutta nyt kun hän vähän päissään tarkemmin mietti, olisi aivojen nollaukseen toiminut paremmin kunnon yhden yön juttu. Hän ei ollut kehdannut lähestyä baaritiskin miestä enää kavereidensa tultua, koska kukaan ei tiennyt hänen mieltymyksestään. Lukiossa hänellä oli ollut hetken aikaa poikaystävä, ja intissä lyhyt, ehkä enemmänkin seksisuhde, mutta sitten hän olikin tavannut Nean ja elämä oli vienyt mennessään. Kukaan aikuiselämän ystävistä ei siis tiennyt hänen miessuhteistaan, eikä varsinkaan Nea. Hän ei tiennyt, miksei ollut koskaan kertonut niistä Nealle, mutta kun vuosia oli kulunut, ei asiaa enää viitsinyt tuoda ohimennen esiin. Ja ehkä parempi niin, Nea oli mustasukkainen luonne, parempi vain, kun huolehti vain hänen tyttökavereistaan, Toni pohti.
Kello lähestyi kolmea, eikä hän saanut unta. Läheisyyden, kosketuksen ja ihan vain panemisen kaipuu yllätti hänet voimakkuudellaan. Ei hän kaivannut Neaa, mutta jotain. Jotakuta. Uutta rakastumista? Hän ei enää muistanut, koska oli ollut rakastunut Neaan. He olivat eläneet jonkinlaista pitkälti kaverillista suhdetta jo niin pitkään. Toni huokaisi ja pudisteli baaritiskin miehen mielestään. Tuskin se olisi kuitenkaan ollut hänestä kiinnostunut, hän ajatteli, ennen kuin lopulta nukahti.

VIII

11.   (250 sanaa)

Laivaterminaalissa oli hiljaista. Piknik-risteily lähti hieman ennen yhdeksää, mutta baaritiskillä notkui silti muutama matkailija. Toni tuijotti ärtyneenä puhelintaan. Lasten vaihtopäiväksi oli sovittu sunnuntai, ja Nea oli vetänyt pultit, kun hän oli kysynyt, voisivatko lapset tulla jo perjantaina päiväkodista Nealle, kun hänen piti päästä koulutusristeilylle. Nea oli raivonnut jotain siitä, että hänkin sovitti menonsa lapsiviikkoihin ja lapsettomiin viikkoihin, ja lopulta Toni oli päättänyt pyytää mieluummin äitinsä hakemaan lapset. Näille yökyläreissu mummilaan sopi onneksi paremmin kuin hyvin. Ei sillä, että Tonia olisi varsinaisesti kiinnostanut työpaikan koulutusristeily, mutta siitä kieltäytyminen jo ensimmäisen kuukauden aikana tuntui hankalalta. Terveyskeskuksessa oli tarkoitus ottaa käyttöön tiimimalli, jossa samassa tiimissä olisi kaksi hoitajaa, kokeneempi ja nuorempi lääkäri ja lisäksi jokaiselle tiimille olisi nimetty omat erityisammattilaiset, kuten fysioterapeutit ja sosiaalityöntekijät. Risteilyllä olisi ilmeisesti tarkoitus tutustua oman tiimin kanssa ja kouluttautua mallin käyttöön. Ja varmaan loppureissusta juoda kaljaa, olihan perjantai.
Meriaamiainen tarjoiltiin koulutustiloissa, ja Toni istui Jennin ja muutaman muun, vähän tutummaksi tulleen hoitajan kanssa takariviin. Kahvi maistui pahalta, mutta Toni nousi kuitenkin hakemaan toisen kupin. Hän katsoi takaisin kävellessään puhelintaan, jossa Nea valitti viesteissä taas jostain, ja törmäsi johonkin. Vilkaisu ylös puhelimesta paljasti uhrin Valtteriksi, jonka päälle Toni oli tietysti onnistunut läikyttämään puolet kahvistaan.
”Vittu. Sori”, hän mutisi. Valtteri katsoi häntä vähäeleisen kyllästyneenä ja lähti mitään sanomatta kohti vessoja. Toni livahti nopeasti takaisin paikalleen, kun ylilääkäri ja osastonhoitaja yrittivät nostattaa iloista pöhinää tiimimallin tienoilla. Lyhyen alkuinfon jälkeen vuorossa oli tiimijaon julkistus. Toni yskäisi kahvikuppiinsa, kun näytöllä hänen ja Marketan nimien vieressä olivat lääkäreinä Merja ja kukapa muu kuin Valtteri.

[Skorpioni]

Ehdinpä vihdoin kirjoittaa pari raapaletta lisää. Piknikristeily jatkuu ehkä lämpenevissä tunnelmissa.

IX

12.   (350 sanaa)
Koulutusristeily oli edennyt tutustumistuokioiden, työpajojen ja laivanvaihdon jälkeen lopulta päivällisbuffettiin ja vapaampaan seurusteluun. Paitsi, että ”hauskana seuraleikkinä” oli buffetpöytiin arvottu istumajärjestys, ja kantaessaan täyttä lautasta ja lasillista pahaa valkoviiniä pöytään huomasi Toni istuvansa tietysti Valtterin vieressä. Hän laski varovasti lasinsa pöydälle, ettei kaataisi taas jotain miehen päälle ja veti tuolin alleen. Valtteri vilkaisi häntä ja nyökkäsi lyhyesti. Valtterin lautasella kaikki oli siistissä järjestyksessä, kun Tonin lautanen pursui äyräidensä yli. Muut paikat olivat vielä tyhjiä. Valtteri katsoi merta ja näytti uponneen ajatuksiinsa. Toni huokaisi ja vilkaisi puhelintaan. Äiti oli viestittänyt lasten kuulumisia päiväkodista ja toivotti mukavaa loppureissua. Toni laski puhelimensa pöydälle lautasen viereen ja huomasi Valtterin katselevan häntä.
”Mitä?”, hän kysyi. Valtterin silmissä välähti hetken kiinnostunut katse, joka vaihtui nopeasti takaisin tyynen ilmeettömäksi.
”Ei mitään”, mies sanoi, ”vieläks sun ex kiukuttelee?”, tämä jatkoi luoden katseen Tonin puhelimeen.
”No jotain aina, mut se nyt on sellasta. Me on erottu vast muutama kuukaus sitten”, Toni vastasi tietämättä oikein, miksi alkoi avata asiaa. Valtteri nyökkäsi.
”Onks se Ebban käsi pysyny hyvänä?”, hän kysyi ja Toni yritti olla näyttämättä hämmentyneeltä siitä, että Valtteri muisti hänen lapsensa nimen.
”Joo ei siinä oo mitään ollu”, hän sanoi ja hymyili. Valtteri nyökkäsi ja hörppäsi vettä.
”Käyks sä usein uimassa?”, Toni kysyi, kun ei keksinyt, mistä muustakaan puhuisi. Ei heillä työpaikan lisäksi tainnut olla paljoa yhteistä, Valtteri oli häntä viitisen vuotta nuorempi, tällä ei ollut vielä lapsia ja siisti, vähäeleinen Valtteri tuskin oli kiinnostunut samoista asioista kun Toni, jonka intohimoihin kuului lasten ohelle meksikolainen ruoka, pyöräily ja musiikki.
”Kerran, kaks viikossa. Pitäis käydä enemmän, se on mun heikoin triathlon-osuus”, Valtteri vastasi.
 ”Ai sä treenaat tirathlonia”, Toni sanoi, eikä tiennyt oliko yllättynyt vai ei. Valtteri oli eittämättä hyvässä kunnossa, ja triathlon vaikutti sellaisten pedanttien ihmisten lajilta, jollaiseksi hän miehen mielsi. Valtteri nyökkäsi.
”Alotin opiskellessa. Aika silleen matalalla effortilla, mut helpompi motivoida itteään sateella juoksemaan, kun on joku tavote.”
”Miten sulla riittää aika”, Toni naurahti.
”No, mitä mä muutakaan tekisin. Puolet frendeistä muutti opintojen jälkeen joko takasin pk-seudulle tai johonkin maakuntiin ja ei mul oo perhettä”, Valtteri vastasi vähäeleisesti. Toni jäi katselemaan vakavan näköistä miestä. Hän huomasi pohtivansa, olikohan Valtteri yksinäinen.

X

13.   (350 sanaa)

Ruokailun jälkeen Jenni houkutteli Tonin mukaansa laivan karaokebaariin. Päivä oli kääntymässä iltaan ja se alkoi näkyä. Melkein koko henkilökunta oli löytänyt tiensä baariin. Toni haki tiskiltä oluen ja liittyi muiden hoitajien seuraan. Osa oli ehtinyt ilmeisesti juoda jo useammankin ja kovaääninen juttu alkoi lähteä kierroksille. Toni ei jaksanut kiinnostua Tiian ja Kiian viime pikkujoulujen räkäkännien muistelua, vaan antoi katseensa kiertää. Nuoret lääkärit olivat linnoittautuneet vähän matkan päähän omaan pöytäänsä, ja Tonin katse löysi Valtterin kuin magneetin vetämänä. Mies jutteli toisen nuoren lääkärin, ehkä Antin, kanssa yhtä vähäeleisesti kuin yleensäkin. Hetken kuluttua Valtteri nousi ja käveli tiskille. Silloin heidän katseensa kohtasivat ja Toni käänsi nopeasti katseensa pois, mutta vilkaistessaan uudelleen tiskille, hän huomasi Valtterin katsovan itseään edelleen. Ilmeessä oli jotain kutsuvaa. Toni kulautti oluensa lopun yhdellä kulauksella ja lähti tyhjän lasin verukkeella lähestymään baariin nojailevaa Valtteria.
”Saanko tunnustaa jotain”, Toni sanoi laskiessaan tyhjän lasinsa Valtterin eteen pöydälle. Valtteri katsoi häntä kulmiensa alta.
”Mä vihaan tällasia duuniporukan risteilyjä”, hän jatkoi. Valtteri hymähti.
”Mäkin.”
Valtterin katseessa oli jotain, mikä sai Tonin mahanpohjan muljahtamaan – vai oliko se keinuva laiva ja ne muutamat alkoholiannokset, jotka hän oli ehtinyt nauttia?
”Hoitajaporukka aikoo ainakin mennä jatkoille. Kuulemma Forteen”, Toni tokaisi. Valtteri nosti toista kulmaansa.
”Meinaatko mennä?” mies kysyi.
”En mä tiiä. Muksut on mummilassa, mitä mä yksin himassakaan. Mut ei kyllä hirveesti kiinnosta. Ne on osa ihan kivoja mut meno on jotenkin ihan ku ois taas opiskelija”, Toni tilitti tietämättä taaskaan, miksi.
”Joo mullakin on vahvoja fläsäreitä opiskelijaristeilyistä. Sillä erotuksella, että en oo pukeutunu johonkin naamiaisasuun”, Valtteri vastasi. Tonin oli vaikea kuvitella Valtteria naamiaisasussa. Valtteri vilkaisi taakseen, missä muiden juniorilääkäreiden pöydästä kuului naurunremakka.
”Haluutsä lähtee johonkin rauhallisempaan paikkaan hetkeks? Saatetaan kyl missata Tuulan ja Jyrkin lupailema yhteinen karaokeshow…”, tämä kysyi yhtäkkiä. Toni tunsi sykkeensä kohoavan.
”Miksei”, hän sanoi. Valtteri kaivoi taskustaan hyttikortin.
”Tuula anto mulle tän, kun iski migreeni tossa aiemmin”, hän sanoi. Toni kohotti kulmiaan, mutta lähti kuitenkin TaxFreen kautta Valtterin perässä seitsemännelle kannelle hyttiin, joita isolle porukalle oli varattu muutama tavaroiden säilytystä ja ilmeisesti mahdollisia sairastapauksia ajatellen. Kun Valtteri avasi ovea, Toni ei oikein tiennyt, mitä odotti, mutta sydän takoi rinnassa kovempaa kuin pitkään aikaan.

[Altais]

Oon seurannut tätä raapalejatkista alusta asti, mutta nyt vasta saan aikaiseksi alkaa kirjoittaa kommenttia. No, parempi myöhään. Tonin tilanne tuntuu tosi hektiseltä, ja voin vaan kuvitella, että hän on ihan loppu, kun samaan aikaan on tuore ero, muutto uuteen kotiin, lasten vuoroviikkojärjestelyyn tottuminen, riitaisa tilanne eksän kanssa, ja vielä uusi työpaikkakin kaiken keskellä. Mutta tottahan se on, että vuoroviikko- tai yksinhuoltajavanhempi ei voi tehdä ihan millaisia työaikoja tahansa, joten muutos on kai väistämätön. Varsinkin, kun ei Nea kuulosta sellaiselta kovin joustavalta ex-puolisolta.

Huh, tuo uimahallikohtaus oli kyllä kuumottava, ja melkein sydän kurkussa täällä seurailin, mitenhän Toni handlaa tilanteen kahden pienen kanssa. Tuo on muuten jo itsessään ihan älyttömän kiusallinen tilanne, kun kohtaa jonkun tutun uimahallin suihkuilla, ja siinä sitten yrittää ilman vaatteita luontevasti vaihtaa kuulumisia. Tonin tilanne oli vielä monin verroin tukalampi, kun siinä oli juuri Valtteri, ja hänellä oli lasten kanssa pahasti tilanne päällä. Onneksi Valtterilla oli tilanne hallussa, ja myöhemmin hän pelasti Tonin vielä kiukuttelevan Nean kynsistäkin. Valtterista alkaa vähitellen paljastua kiinnostavia puolia, vaikka hän alkuun vaikuttikin aika vaisulta ja etäiseltä. Toivottavasti työporukan risteilyn jatkot etenisivät hyvään suuntaan, ja aina parempi, jos Toni ja Valtteri päätyvät etsimään jonkun rauhallisemman paikan. Jään innolla odottamaan jatkoa, ja toivottavasti Tonin elämään tulisi Valtterin myötä jotain pientä piristystä, koska sitä hän ihan varmasti tarvitsee.

[Skorpioni]

Kiitos paljon kommentista, Altais! Piristi kovasti ja kiva, että tarina kiinnostaa! Tonilla on tosiaan aika paljon meneillään ja hän ei ehkä ehdi ihan miettiäkään, mikä kaikki on muuttunut, kun on niin haipakkaa. Uimahallikohtaus sai inspiraationsa yhdestä podcastista, jota kuuntelin, ja jossa puhuja kertoi lapsen karanneen kerran alasti suihkutilasta, ja eihän siinä auta kun perään lähteä. Pukuhuonetörmäämiset on kieltämättä kiusallisia, vaikka uimahalleissa on mun mielestä jotain peri suomalaista, kun siellä on kaikenlaiset tyypit sekaisin alasti.

XI

14.   (250 sanaa)

Valtteri oli jotenkin rennompi kahdestaan – tai sitten se johtui muutamasta oluttuopista. Tai siitä, että mies näytti rennommalta, kun ei ollut pukeutunut työvaatteisiin vaan farkkuihin ja avonaiseen, rennon kokoiseen tummanvihreään kauluspaitaan, jonka alta pilkotti t-paita. Toni katseli, kun Valtteri puhui. Olihan Toni jo heti aluksi kiinnittänyt huomionsa siihen, että Valtteri oli komea – mutta siinä tarkemmin katsellessaan hän ei voinut kuin todeta, että Valtteri oli oikeastaan ihan hiton kuuma. Toni ei ollut varma, mitä mieltä oli havainnosta, sillä hän ei ollut vieläkään varma, oliko mies lintu vai kala.
Valtteri ojensi avaamaansa olutpulloa, ja Toni heräsi ajatuksistaan. Hän hymyili ja tarttui siihen, joi pitkän kulauksen.
”Tää taskulämmin bisse ei varsinaisesti vähennä mun opiskelijaristeily-mielikuvia”, Toni tokaisi. Valtterin kasvoilla välähti arvoituksellinen ilme ja pieni hymy.
”Tai sen juominen hytissä”, mies vastasi.
”Päädyiks sä sillonkin hoitsujen kanssa pakoon bileitä?”, Toni virnisti. Valtteri katsoi häntä olutpullon kaulan yli.
”Enpä juuri. Te ootte valitettavan naisvaltainen ala”, tämä vastasi. Toni kurtisti kulmiaan ja jäi katsomaan Valtteria hämmentyneenä. Mies joi kulauksen ja katsoi Tonia kulmiensa alta.
”Niin siis mä oon homo. Kai sä tiesit sen?”
Toni katsoi nolona käsissään pyörittelemäänsä pulloa.
”No, nyt tiedän”, hän mutisi. Sydän takoi rinnassa hiukan turhan kovaa. Hän kohotti katseensa Valtteriin, joka katsoi hänen käsiään, jotka nyhtivät pullosta etikettiä irti.
”Haittaaks se sua?”, Valtteri kysyi haastavasti.
”Miks se mua haittais?”, Toni vastasi ja yritti vetää syvään henkeä rauhoittaakseen kierroksille lähtenyttä sydäntään. Valtteri kohautti olkiaan, mutta katseessa oli jotain tutkivaa.
”En mä tiedä”, mies vastasi ja nuolaisi huuliaan. Toni ei pystynyt kääntämään katsettaan pois. Flirttailiko Valtteri?

XII

15.   (350 sanaa)

Toni heräsi lauantaina sälekaihtimen välistä kasvoilleen paistavaan aurinkoon. Pää tuntui hieman tukkoiselta ja kroppaa särki. Hän hapuili rannekelloaan yöpöydältä ja huomasi, että kello oli lähes puoli kymmenen. Hän nukkui harvoin niin myöhään, mutta ilta oli mennyt pitkäksi. Toni hieroi otsaansa ja yritti kääntää selkäänsä auringolle ja huomasi vasta sitten vartalollaan makaavan käsivarren. Valtteri. Valtteri makasi vatsallaan puoliksi hänen peittonsa alla, ainakin näkyvin osin ilman vaatteita ja käsi hänen päällään. Edellisen illan muistikuvat rysähtivät kaikki kerralla tajuntaan.
Laivan rantaudutta he olivat suunnanneet muiden mukana keskustaan kuppilaan. Muiden jatkaessa vielä yökerhoon, olivat he ottaneet yhteisen taksin samoille suunnille, mutta kun Valtteri sitten suuteli häntä taksin takapenkillä – vai hän Valtteria? – olivat he poistuneet yhteisellä pysäkillä. Ja nyt Valtteri nukkui alasti hänen sängyssään.
Toni vääntäytyi pois Valtterin käsivarren alta, kohottautui istumaan ja tuijotti eteensä. Ei tässä ihan näin pitänyt käydä, hän ajatteli. Työkavereiden kanssa säätämisestä seurasi aina vain hankaluuksia. Tajusikohan kukaan, että he lähtivät yhdessä?
Valtteri liikahti hänen vieressään, ja kun hän käänsi katseensa mieheen, huomasi hän tämän olevan hereillä. Valtterin harmaiden silmien katse oli utuinen, mutta terästäytyi nopeasti. Mies vääntäytyi myöskin istumaan. Hiukset olivat sekaisin, mikä sai Valtterin näyttämään jotenkin tavallista rennommalta. Toni ei voinut olla katsomatta miehen varsin hyvännäköistä kroppaa, ennen kuin Valtteri kääri peiton ympärilleen.
”Mitä kello on”, tämä mutisi ja katsoi silmiään siristellen kohti ikkunasta jo kirkkaana paistavaa päivänvaloa.
”Puol kymmenen”, Toni vastasi ja hätkähti. Äitihän oli sanonut tuovansa lapset kymmeneltä. Ja hän oli alasti sängyssä vieraan miehen kanssa. Toni pomppasi ylös ja alkoi pukea kylpytakkia päälleen.
”Sun täytyy lähtee. Mun lapset tulee ihan kohta kotiin”, hän sanoi konemaisesti. Valtteri katsoi häntä alta kulmain.
”Ja ne ei saa nähdä mua?”, tämä kysyi. Toni noukki vaatteita lattialta ja viskoi omansa kasaan viedäkseen ne pyykkiin ja ojenteli Valtterille tämän omia.
”Ei niien tarvii tietää tästä”, hän vastasi. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Joo. Koska mä ajattelinkin sanoa päiväkoti-ikäsille, että painoin teiän faijaa viime yönä?”, tämä sanoi ärtymystä äänessään, mutta nousi ylös. Toni pysähtyi kesken pyykkikasansa lajittelun.
”Ha ha. Oikeesti”, hän sanoi. Valtterin katseessa välähti jotain, mitä Toni ei ehtinyt jäädä tulkitsemaan, kun hän alkoi kiskoa lakanoita pyykkiin.
”Mä meen suihkuun. Sä löydät varmaan ulos.”

[Skorpioni]

Ehdinkin viikonloppuna kirjoittaa useammankin palasen tähän joten seuraavat viisi osaa tarjolla!

XIII

16.   (350 sanaa)

Toni ehti juuri saada pyykkikoneen pyörimään ja pukea, kun äiti jo soitti ovikelloa. Lapset juoksivat rymistellen sisään ja Ebba alkoi kiivetä syliin.
”No moi”, Toni sanoi ja tempaisi tytön ilmaan.
”Oliks teillä kivaa mummilassa”, hän kysyi pörröttäessään Edivinin tukkaa.
”Joo!”, lapset vastasivat kuorossa. Äiti hymyili oviaukosta.
”Tosi kivasti meni, Ebba nukkui vaan vähän huonosti”, hän sanoi.
”Joo, niin se nukkuu”, Toni vastasi ja alkoi riisua haalaria lapselta.
”Oliko teillä kiva reissu?”, äiti jatkoi.
”Joo ihan”, Toni mutisi. Äiti katsoi häntä hieman pitkään mutta vilkutti sitten lapsille.
”Hei hei, nähdään taas. Mummin täytyy nyt mennä!”
Edvin ja Ebba vilkuttivat takaisin. Toni sai autettua molemmilta ulkovaatteet päältä ja lähti ohjaamaan jälkikasvuaan peremmälle.
”Nyt kuulkaas isi juo kupin kahvia ja sitten voitaiskin lähteä ruokakauppaan”, hän sanoi.
”Voidaanko kattoa muumeja?”, Edvin kysyi.
”Joo. Hyvä idea”, Toni vastasi ja istutti molemmat television ääreen, kaivoi Areenasta muumit pyörimään ja siirtyi itse avokeittiön puolelle. Nopea vilkaisu jääkaappiin vahvisti sen, että seuraava aktiviteetti todellakin olisi kauppareissu, mutta sentään rahkapurkki jääkaapista vielä löytyi ja pöydältä pari banaania.
”Oottehan te syöny aamiaisen?”, hän huhuili muumeja tuijottaville lapsilleen.
”Joo”, Edvin vastasi.
Toni keitti kahvia ja istui keittiösaarekkeen päädyssä olevalle jakkaralle. Hän hieroi sormillaan ohimoitaan ja piiskasi itseään mielessään. Niin ei ensinnäkään saisi käydä enää koskaan, että lapset melkein paukkaisivat sisään löytämään isänsä vieraan miehen kanssa sängystä. Eikä myöskään niin, että jääkaapista löytyy vain valo. Hän halusi tosissaan panostaa siihen, että lasten oli hyvä olla hänen kanssaan, mutta kaiken ollessa vielä uutta tuntui yksin kaikesta huolehtiminen välillä melkoiselta suoritukselta. Aamua miettiessään Toni tunsi myös pienen häpeän häivähdyksen siitä, että oli käytännössä heittänyt Valtterin ulos, vaikka oli itse kyllä kutsunut miehen vuoteeseensa. Eikä hänellä ollut edes Valtterin numeroa, että olisi voinut pahoitella käytöstään.
”Isi?”, Ebban ääni herätti Tonin ajatuksistaan.
”Mitä kulta?”
”Mul on jano.”
Toni hymyili itseään viattomilla lapsensilmillä katselevalle tyttärelleen. Ihan sama miten hankalaksi elämä kävisi, hän tekisi kyllä kaikkensa lastensa eteen. Nyt piti vain tsempata, hän ajatteli noustessaan etsimään Ebballe vesimukia. Hän päätti olevansa kauppareissun ohella vertaistuen tarpeessa ja viestitti Jennille, josko aiemmin puhutut puistotreffit onnistuisivat viikonloppuna. Samalla hän voisi yrittää saada tietoonsa, oliko kukaan kiinnittänyt häneen ja Valtteriin mitään huomiota.

XIV

17.   (350 sanaa)

Leikkipuistossa oli vilskettä. Edvin sekä Jennin lapset Aatos ja Olivia olivat jo kirmanneet temppuilemaan telineissä, mutta Ebba nuohosi kiinni isänsä lahkeissa. Jenni oli tuonut matkallaan heille kahvit ärrältä, ja nainen katseli Ebbaa hymyillen oman kuppinsa yli.
”Etkö meinaa mennä katsomaan, mihin muut meni?”, nainen sanoi ystävällisesti. Ebba ei vastannut. Toni silitti lapsen päätä.
”No mennäänkö keinumaan?”, hän kysyi. Ebba kohotti kätensä sen merkiksi, että halusi syliin ja Toni yritti taiteilla lapsen kyytiin yhdellä kädellä.
”No anna mä autan”, Jenni naurahti ja tarttui Tonin kahviin. Toni hymyili kiitollisena ja kantoi kuopuksensa keinuun.
”Mites teidän viikonloppu?”, hän kysyi lähinnä jotain jutellakseen samalla, kun työnteli vauhtia Ebballe.
”No ihan kivasti. Mähän en mennyt sillon perjantaina mihinkään, lapset oli mun siskon kanssa meillä. Eilen käytiin toisen siskon perheen kanssa uimassa”, Jenni puheli ja seurasi katseellaan kiipeilytelineessä roikkuvia lapsiaan. Ebba hyräili itsekseen.
”Koska te ootte eronnu? Jos saa kysyy?”, Toni jatkoi. Jenni ojensi kahvikuppia takaisin hänelle.
”Reilu vuos sit”, Jenni vastasi, ”onks sopeutumisvaikeuksia?”, nainen jatkoi kiinnittäen tarkkaavaisen katseensa Toniin. Tämä siemaisi kahviaan ja nyökkäsi hitaasti.
”Onhan tää aika touhuu. Lapsiviikot on sairaan intensiivisiä ja lapsettomat ihan kummallisia”, hän sanoi. Jenni nyökkäsi.
”On se arki tosi erilaista, kun sitä ei jaa toisen aikuisen kanssa. Mut anna itelles aikaa, kyl se lähtee sujumaan. Kaikkeen kestää mun kokemuksella kolme kuukautta tottua. Sit elämä ui uomiinsa”, tämä sanoi lempeästi. Toni tunsi jonkinlaisen lämpimän kiitollisuuden läikähtävän sisällään ja tajusi, ettei ollut puhunut erostaan oikein kunnolla kenenkään kanssa. Eipä olisi ollut aikaakaan.
”Sitä paitsi ihan hyvinhän teillä menee. Sun lapsillas on puhtaat vaatteet ja siitä päätellen, et Ebballa on ketsuppia poskessa, ne on syöny jotain tänään”, Jenni nauroi.
”Joo. Hesen ranuja”, Toni tunnusti ja virnisti syyllisenä.
”Me syötiin eilen kalapuikkoja ja muroja. Elämä on joskus sellasta. Lasten mielestähän oli varmaan paras ateria ikinä, vaikka mä podin huonon äidin tuskaa”, Jenni vastasi.
”Tuntuu vaan, et kun ei voi tarjota sitä ydinperhettä, niin pitäis muuten tarjota jotenkin tosi hyvä lapsuus”, Toni sanoi ja katsoi Jennin ohi taivasta, jolla lokit kirkuivat. Jenni hymyili ja taputti häntä olalle.
”Ei se ydinperhe sen parempaa lapsuutta takaa. Tehäänkö niin, että ens kerralla kun hajottaa niin soitat mulle?”

XV

18.   (250 sanaa)

Sunnuntai-illalla Toni makasi sängyssään saamatta unta. Koko viikko kieppui mielessä yhtenä sekavan hyrränä. Päivät yksin lasten kanssa olivat aamusta iltaan yhtä vilskettä, ja arki tuntui vielä lähinnä kaaokselta. Toni muisteli Jennin sanoja siitä, että kolmessa kuukaudessa kaikkeen tottui ja tiesi tämän olevan oikeassa. Olihan elämä tuntunut samanlaiselta kaaokselta Edvinin – ja uudelleen sitten Ebban – synnyttyä, mutta parin kuukauden kuluttua uusi arki oli asettunut uomiinsa. Nyt uuteen sopeutumassa olivat toki hänen lisäkseen lapset, jotka ottivat kaiken kuitenkin yllättävän hyvin. Vietyään lapset Nealle hän oli tehnyt itselleen valmiiksi neljä kauppalistaa, joita voisi jatkossa pyörittää lapsiviikoilla ja siivonnut lasten huoneen. Sitten hän oli käynyt asuntonsa pienessä saunassa, katsonut hetken sarjaa ja yrittänyt mennä kerrankin ajoissa nukkumaan. Mutta uni ei tullut, eikä syy oikeastaan ollut edes arjen kaaoksessa, vaan Valtterissa.
Tonia harmitti entistä enemmän se, että oli paniikissa ollut töykeä ja heittänyt miehen pihalle. Hän stressasi jo valmiiksi seuraavaa kertaa, kun törmäisi nuoreen lääkäriin töissä. Eikä oikeastaan sekään ollut syy hänen unettomuudelleen vaan se, ettei hän vain saanut Valtteria mielestään. Vähäsanainen Valtteri tuntui jännittävältä mysteeriltä, josta Toni ei aivan saanut otetta. Hän tuntui raaputtaneen hieman pintaa ja oli alkanut uskoa, että Valtterin kopean kuoren alle kätkeytyi monenlaista. Valtterin teräksenharmaiden silmien katsetta ei voinut unohtaa ja mielessään Toni palasi myös toistuvasti siihen, miltä Valtteri tuntui, tuoksui ja näytti alasti. Ei saatana, tältäkö tuntui olla ihastunut? Toni ei enää muistanut, milloin oli viimeksi ollut ihastunut. Hän oli kai jotenkin kuvitellut, ettei se vanhempana tuntuisi enää samalta, mutta ihan samalla tavalla hän muisti valvoneensa teininä. Voi vitun Valtteri.

XVI

19.   (250 sanaa)

Toni käveli hermostuneena terveyskeskuksen pukuhuoneeseen. Hoitajat tulivat yleensä töihin ennen lääkäreitä, joten todennäköisyys törmätä Valtteriin pukuhuoneessa oli pieni, muttei olematon. Valtteria ei kuitenkaan näkynyt. Toni kiskoi kamppeet ylleen ja ehti juuri napata kahvihuoneesta kahvikupillisen mukaansa maanantaiseen osastovarttiin, jossa osastonhoitaja tiedotti tulevan viikon ajankohtaisista asioista. Toni istui iloisesti hymyilevän Jennin viereen.
”Missä sä oot tänään?”, nainen kuiskasi.
”Puhelimessa”, Toni irvisti. Soittoihin vastailu oli turhauttavaa, koska käyntiaikoja oli niin huonosti annettavissa ja moni asia vaati kuitenkin lääkäriltä kysymistä, ja siitä seurasi vain edestakaisin soittelua.
”Mä oon päivystyksessä. Tuutko syömään mun kanssa, jos laitan viestiä kun meen?”, Jenni vastasi hiljaa. Toni nyökkäsi tyytyväisenä.
”Ketä sun kanssa on?”, hän kuiskasi, ”Valtteri?”
”Eikun Antti.”
Toni hörppäsi kahvia ja mietti, miten ihmeessä yhyttäisi Valtterin tekemättä siitä valtavaa numeroa, mutta hänen oli pakko saada puhua miehen kanssa.
Osastovartin jälkeen kaikki jalkautuivat työpisteilleen ja käynnistellessään konetta Toni tajusi, että Valtterin ajanvarauskirjaltahan hän näkisi, missä mies vaikutti. Saatuaan ohjelmat pyörimään hän tarkasti, että Valtterilla näytti olevan ihan tavallinen vastaanottopäivä. Hän avasi sisäisen chatin ja arpoi hetken, mutta päätti sitten, että hehän olivat samassa tiimissä. Periaatteessa hänen kuului kysyä Valtterilta, jos tarvitsi lääkäriä. Ehkä ei tosin siitä, mistä aikoi kysyä.
”Onks sulla potilas”, hän kirjoitti vilkaistuaan kelloa. 8:16.
”Puolelta”, Valtteri vastasi yllättävän nopeasti. Toni nousi koneeltaan ja kiiruhti Valtterin vastaanottohuoneen ovelle ja avasi koputtamatta oven. Valtteri kääntyi tuolillaan ja vilkaisi häntä kysyvästi. Mies oli yhtä huolitellun näköinen kuin aina, ja Toni tajusi pitävänsä enemmän siitä Valtterista, jonka hiukset olivat sekaisin ja huulet turvonneet. Ja sitä hänen ei ainakaan pitänyt ajatella.

20.   (350 sanaa)

”Oliks sulla jotain?”, Valtteri kysyi, kun Toni seisoi suljetun oven edessä saamatta ääntä kurkustaan.
”Meiän pitää puhua”, Toni yskäisi. Valtteri katsoi häntä ilmeettömänä.
”Ei meillä musta oo mitään puhuttavaa. Jos sulla ei oo mitään työhön liittyvää, niin mul on täs ihan hommia”, tämä sanoi sitten kylmästi.
”Eikun Valtteri… anteeks. Ei mun pitäny vaan heittää sua ulos, mut mä menin jotenkin ihan paniikkiin, kun mulla on muutenkin ollu vähän vaikeeta sopeutua tähän vuoroviikkosekoiluun ja…”, Toni aloitti eikä kauhukseen pystynytkään lopettamaan saatuaan suunsa auki. Hän henkäisi syvään ja vaikeni.
”Ja siis… niin. Anteeks. Mut olis kiva, jos et puhuis tästä kellekään, jos voitais vaan… sopia et perjantaita ei koskaan tapahtunu?”, hän jatkoi vielä ja siirsi painoa kiusaantuneena jalalta toiselle. Valtteri nojasi taemmas tuolillaan ja risti kätensä rinnalleen. Tämä näytti yhtäkkiä kiinnostuneelta, muttei vieläkään sanonut mitään.
”Tai siis mul oli tosi kivaa sun kanssa mut…”, Toni sopersi eikä tiennyt, miksi Valtterin katse sai hänet sellaiseksi. Yleensä hän oli rohkea ja itsevarma, mutta tämä nuori lääkäri sai kaivettua hänestä sanoihinsa sekoilevan idiootin.
”Siis yritäks sä sanoa, että kukaan ei tiedä, että sä oot gay? Ei vaikuttanu sun ekalta kerralta”, Valtteri sanoi ja Tonin yllätykseksi kuulostikin lähinnä huvittuneelta. Toni tunsi lehahtavansa tulipunaiseksi.
”No kyl ne kundit tietää, joiden kans mä oon ollu. Ja pari lukiokaveria, joiden kanssa en oo enää tekemisissä”, hän mutisi. Valtteri nosti toisen kätensä suunsa eteen ja antoi katseensa porautua häneen. Toni ei tiennyt mitä odottaa, kun Valtteri lopulta laski kätensä ja hymähti.
”Okei”, tämä sanoi sitten, ”mitään ei tapahtunu. Sä löydät varmaan ite ulos.”
Toni katsoi suu auki, kun Valtteri vain kääntyi takaisin pöytänsä ääreen ja alkoi klikkailla jotain.
”Laita ovi kii perässäs”, tämä sanoi vielä kääntämättä katsettaan enää Toniin, joka poistui vähin äänin huoneesta täysin pyörällä päästään. Olo ei varsinaisesti ollut rauhallisempi kuin aamulla, kun hän istuutui takaisin oman koneensa ääreen. Hän pohti, onnistuisiko välttelemään Valtteria niin kauan, ettei enää nolottaisi, mutta pikainen vilkaisu sijoituslistaan paljasti sen lähestulkoon mahdottomaksi – saman tiimin jäseninä hän oli pitkälti siellä, missä Valtterikin. Kuten seuraavana päivänä toimenpidehuoneessa ja torstaina päivystyksessä. Toni huokaisi ja avasi takaisinsoittojärjestelmän käydäkseen töihin, kun viestiohjelma kilahti.
”Mulki oli kivaa sun kanssa.”

[Skorpioni]

Taas pieni raapalerypäs tänne jatkoksi 

XVII

21.   (300 sanaa)

Pubissa oli meluisaa ja yllättävän täyttä. Toni oli lähtenyt pakoon yksinäistä lauantai-iltaa vanhojen työkavereidensa kanssa; vaihtamaan kuulumisia ja pelaamaan biljardia – tai näemmä lähinnä jonottamaan biljardipöytään. Kun sellainen viimein parin tuopin jälkeen vapautui, Toni suuntasi kavereineen pelipöytää kohti edellisten vielä pakatessa palloja telineeseen. Toni tunnisti oitis toimitusta suorittavan pienikokoisen, vaalean naisen.
”Moro Sinkku”, Toni naurahti. Sini-Tuuli oli Nean paras kaveri ja Edvinin kummitäti.
”Toni! Miten sulla menee?”, Sinkku kiljahti iloisesti ja halasi Tonia, ”miten sä pärjäät lasten kanssa?”
”Ihan hyvin. Uus duuni ottaa vähän koville”, Toni virnisti. ”Eikä mulla lasteni kanssa oo mitään ongelmia. Kaikki tuntuu unohtavan, että mä olin molempien kanssa kaheksan kuukautta isyyslomalla kun Nea meni takas duuniin. Rakas exäni tässä enemmän tuottaa päänvaivaa”, hän jatkoi. Sinkku hymyili surullisesti.
”Nea ottaa vaan raskaasti sen, että sen lapset joutuu olemaan erolapsia niin kun se itekin”, tämä sanoi sovittelevasti. Toni hymähti, muttei ehtinyt vastata, kun Sinkun olkapäälle ilmestyi siro käsi.
”Mihin sä jäit”, kuului Nean ääni, ja Toni tunsi mielialansa laskevan. Hän pakotti kuitenkin hymyn kasvoilleen.
”Moi Nea.”
Entinen puoliso loi häneen pitkän katseen.
”Ai. Moi.”
”Missä Eet on?”, Toni kysyi rupattelevaan sävyyn.
”Mutsi tuli hoitamaan”, Nea vastasi tiukasti.
”Oisin mäkin voinu ne ottaa, jos sulla oli menoa”, Toni sanoi. Hän toivoi, että viikonloppuvaihdot voisivat sujua vähän joustavammin, jos olisi tarvetta.
”Joo näköjään, kun täällä säkin oot”, Nea hymähti, ”ei sun tarvii tääl esittää jotain superfaijaa.”
Toni kohotti kulmiaan, mutta päätti olla sanomatta mitään.
”Tuu ny Sinkku. Jos mä haluisin hengaa Tonin kanssa, me varmaan asuttais viel yhdessä”, Nea sanoi ja lähti kävelemään kohti Tonillekin tuttua porukkaa. Toni huokaisi. Vaikka hän yritti olla välittämättä Neasta, tuntuivat naisen sanat silti pahalta. Sinkku loi häneen myötätuntoisen katseen ja taputti häntä lempeästi käsivarrelle.
”Ois hei tosi kiva nähdä suakin. Soitellaan?”, tämä sanoi ennen kuin kiiruhti Nean perään.
”Soitellaan”, Toni vastasi hiljaa. Sinkku lähetti lentosuukon.

22.   (250 sanaa)

Toni käveli synkkänä baaritiskille ja tilasi ison tuopin. Hän ei ymmärtänyt, miksi Neasta oli yhtäkkiä tullut niin hyökkäävä ja katkera, kun hänen mielestään he olivat eronneet kohtalaisen sopuisasti. Ei ollut kolmansia osapuolia eikä sen suurempaa draamaa kuin se, että he olivat kasvaneet erilleen. Tai ainakin siinä uskossa hän oli elänyt. Odotellessaan tuoppiaan Toni katseli pahantuulisena ympärilleen, kunnes hänen katseensa kiinnittyi seuraavaan tuttuun. Ihan kuin kaupungissa ei muita baareja olisi. Valtterin teräksenharmaat silmät kohtasivat hänen katseensa, ja mies nyökkäsi tervehdykseksi. Toni maksoi tuoppinsa ja käveli miehen viereen.
”Eiks me nähä tarpeeks töissä?”, Toni sanoi ja laski tuoppinsa Valtterin eteen.
”Ei näköjään”, Valtteri virnisti. Mies oli pitänyt lupauksensa ja ollut kuin ei olisi koskaan Tonin luona käynytkään, mutta muuttunut samalla jotenkin rennommaksi hänen seurassaan.
”Mitäs sä”, Toni kysyi.
”Oon parin kurssikaverin kanssa vaan. Jonnel on synttärit”, Valtteri vastasi, ”kenen kanssa sä?”
”Vanhojen duunikaverien”, Toni sanoi ja hörppäsi oluttaan. Valtteri katsoi häntä tiiviisti.
”Miks sä sit oot noin myrtsinä?”
Toni kohotti kulmiaan. Näkyikö se niin selvästi?
”Törmäsin lasteni äitiin”, hän lopulta murahti. Valtterin katse muuttui kiinnostuneeksi.
”Vittu siit on tullu rasittava. Jos sille yrittää sanoa jotain mukavaa niin heti saa jotain passiivis-aggressiivista vittuilua vastaukseksi”, hän puuskahti ja olisi halunnut hakata päätään seinään. Miksi hän aina alkoi spontaanisti avautua Valtterille elämänsä kriiseistä?
”Sori. Ei sun tarvii siit kuunnella. Mä päästän sut jatkaa synttäribileitä”, hän rykäisi ja tarttui tuoppiinsa jatkaakseen matkaansa omaan pöytäänsä, mutta Valtteri laski kätensä hänen kyynärvarrelleen.
”Ei mul oo mikään kiire”, tämä sanoi hiljaa ja Toni tunsi väristyksen kulkevan koko kehonsa läpi.

XVIII

23.   (350 sanaa)

Toni heräsi vieraista lakanoista. Päätä särki ja suuta kuivasi. Hän räpytteli hetken silmiään katsellessaan, missä oikein oli. Kyllä, hän oli taas lähtenyt Valtterin matkaan, se ei ollut taaskaan ollut unta. Hän kääntyi kyljelleen ja jäi katselemaan vieressään nukkuvaa Valtteria. Tämän hiukset olivat sekaisin yön jäljiltä, pitkät silmäripset painuivat poskille. Valtteri näytti nukkuessaan nuoremmalta kuin olikaan, vaikka kevyt parransänki yritti sentään tehdä miehestä aikuisen näköistä. Peiton alta pilkotti paljas pakara ja toinen reisi. Toni puri huultaan. Miksei hänellä ollut minkäänlaista itsehillintää? Ei hän ollut mielestään ollut edes kovin humalassa. Valtterin kanssa säätäminen oli jotain sellaista, mistä hän tiesi koituvan vain hankaluuksia. Ei hänellä ollut kaiken muun keskellä aikaa, saati energiaa uuteen suhteeseen, ja hänen oli vaikea kuvitella friends with benefits-tyyppisen homman toimivan työkaverin kanssa. Varsinkaan miespuolisen työkaverin. Mutta hän ei pystynyt vastustamaan Valtteria tai sitä kutkuttavaa tunnetta, jonka tämä sai aikaan vatsanpohjassa. Toni ei ollut tuntenut sellaista huumaa pitkiin aikoihin. Hän kääntyi takaisin selälleen ja tuijotti kattoa tietämättä, mitä tehdä. Valtterin tasainen hengitys täytti huoneen. Toni ei ollut varma, missä hänen vaatteensa olivat, koska suurin osa oli kadonnut ennen kuin he olivat ehtineet makuuhuoneeseen asti. Jano pakotti hänet nousemaan sängystä, bokserit sentään löytyivät lattialta.
Valtteri asui siistissä, melko uudessa, tyylikkäästi sisustetussa kaksiossa. Huonekalut olivat tummia, seinillä oli mustavalkoisista valokuvista tehtyjä julistetauluja. Toni löysi paitansa eteisestä ja farkkunsa olohuoneesta. Hän laski vettä tiskikaapista löytämäänsä lasiin ja pohti, onnistuisikohan löytämään jostain Buranaa ja kehtaisiko alkaa kaivella Valtterin kaappeja. Kello oli vasta puoli kahdeksan, eikä hän viitsinyt herättää Valtteria eikä myöskään karata paikalta, koska vaikka hän oli nyt kaksi kertaa herännyt alastoman Valtterin vierestä, ei hänellä vieläkään ollut tämän puhelinnumeroa. Ja hän ei kaivannut toisintoa edellisen maanantain työpäivän aloituksesta. Niinpä hän päätti kömpiä takaisin Valtterin viereen ja yrittää nukkua päänsärkynsä pois. Hän ei tosin ollut enää osannut nukkua pitkään sen jälkeen, kun lapset olivat muuttaneet rytmin hyvin aamupainotteiseksi, ja puoli tuntia paikoillaan maattuaan hänen teki mieli tökkiä Valtteri hereille. Tai oikeastaan hipsutella tämän paljasta ihoa, muttei tiennyt, sopiko niin tehdä yhden yön jutun luona – kuuluiko aamulla esittää, ettei välittänyt sen enempää? Hän oli ollut Nean kanssa yli kymmenen vuotta ja sinkku viimeksi ollessaan parikymppinen.

24.   (300 sanaa)

Valtteri taisi lopulta herätä Tonin tuijotukseen. Tai ainakin tämän hengitys kävi pinnallisemmaksi ja mies alkoi liikahdella.
”Huomenta”, Toni sanoi hiljaa. Valtteri hieroi kasvojaan ja mumisi jotain, ehkä huomenta, ja yskäisi sitten.
”Mitä kello on?”
”Jotain vähän yli kaheksan”, Toni vastasi. Valtteri näytti jotenkin kärsivältä.
”Miks sä oot jo hereillä”, tämä mutisi tyynyä vasten.
”Koska mul on lapsia”, Toni naurahti. Valtteri haukotteli taas ja vääntäytyi makaamaan kyljellään, pää olkavarteensa nojaten ja katseli Tonia. Valtterin silmät olivat kirkkaat ja kauniit. Nyt et tuijottele sitä silmiin, kerää ittes, Toni komensi itseään, muttei sitten enää tiennytkään, mihin olisi katsonut, koska alempana olivat Valtterin huulet ja vielä alempana alaston vartalo. Valtteri kohotti toisen kätensä ja liu’utti sitä pitkin Tonin tatuoitua käsivartta, ja Toni sai tekosyyn katsoa omia käsiään. Väristys kulki pitkin alaselkää.
”No risk, no story?”, Valtteri luki tekstin Tonin käsivarresta kysyvään sävyyn.
“Mä olin 19”, Toni vastasi. Valtteri virnisti ja siirsi katseena Edvinin ja Ebban nimiin.
”Vittu sä oot kyl niin faija”, tämä naurahti vielä, mutta katseessa oli jotain samaan aikaan pehmeää ja… himokasta? Toni kurtisti kulmiaan.
”Onks se sust kuumaa?”, hän kysyi ja katsoi Valtteria huvittuneena.
”Mm”, Valtteri mumisi ja sulki hetkeksi silmänsä. Sitten tämä avasi ne ja jäi katselemaan Tonia. Kasvoilla häivähti taas pieni hymy.
”Sä näytät kivalta, kun sä hymyilet”, Toni sanoi pehmeästi ja Valtterin hymy syveni. Poskeen muodostui pieni hymykuoppa, joka sai aikaan lämpöisen muljahduksen Tonin vatsanpohjassa. Ja vähän alempana. Nyt vittu Roihulahti.
”Mun pitäis varmaan lähtee himaan”, Toni rykäisi, ”mut oisko sul Buranaa?”
Valtterin katse vakavoitui ja tämä nousi istumaan.
”Eiköhän”, mies vastasi. Sillä välin, kun Toni puki vaatteitaan, Valtteri katosi johonkin ja palasi hetken kuluttua pelkkiin löysiin, raidallisiin pyjamahousuihin pukeutuneena, vesilasia ja valkoista pilleriä kantaen. Mies jäi nojailemaan ovenkarmiin ja mittaili Tonia katseellaan.
”Tätäkään ei varmaan koskaan tapahtunu”, tämä sanoi tyynesti. Toni hymyili syyllisenä.
”Nähdään huomenna”, hän vastasi.

[Altais]

Taas onkin ilmestynyt monta uutta lukua ennen kuin pääsen kommentoimaan. Onpa kutkuttavaa tuo, miten Tonin ja Valtterin välille alkaa kehittyä jotain, ja asiat etenevät baari-illan päätteeksi tosi nopeastikin. Eipä sinällään mikään ihme, ettei Toni ihan meinaa pysyä mukana siinä, mitä nyt onkaan tapahtumassa, kun onhan hänellä tosiaan koko elämä mennyt hiljattain uusiksi, ja sitten siihen päälle vielä tulee säädettyä kuuman, miespuolisen työkaverin kanssa. Melkoinen tilanne tuo, kun herää kostean illan jälkeen toisen vierestä eikä ensin oikein tiedä, miten siihen onkaan päädytty. Mutta onneksi sentään Tonille ei tainnut olla millään lailla vastenmielinen se toinen ihminen, jonka vierestä hän heräsi.

”Niin siis mä oon homo. Kai sä tiesit sen?”
Toni katsoi nolona käsissään pyörittelemäänsä pulloa.
”No, nyt tiedän”, hän mutisi. Sydän takoi rinnassa hiukan turhan kovaa. Hän kohotti katseensa Valtteriin, joka katsoi hänen käsiään, jotka nyhtivät pullosta etikettiä irti.
”Haittaaks se sua?”, Valtteri kysyi haastavasti.

Tämä oli ihan loistava kohtaus, sen takia piti lainata se tähän ihan erikseen. Tykkään tosi paljon, kun Valtterin persoonallisuus alkaa tulla esiin sieltä etäisen työminän takaa.

”Ja ne ei saa nähdä mua?”, tämä kysyi. Toni noukki vaatteita lattialta ja viskoi omansa kasaan viedäkseen ne pyykkiin ja ojenteli Valtterille tämän omia.
”Ei niien tarvii tietää tästä”, hän vastasi. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Joo. Koska mä ajattelinkin sanoa päiväkoti-ikäsille, että painoin teiän faijaa viime yönä?”, tämä sanoi ärtymystä äänessään, mutta nousi ylös. Toni pysähtyi kesken pyykkikasansa lajittelun.

Tälle oli ihan pakko nauraa, vaikka harmittikin, miten tyly Toni oli Valtterille tässä yhteisen yön jälkeen. Olihan se hänelle aika paniikkitilanne yhtäkkiä tajuta, että lapset on pian tulossa kotiin, ja hänellä on alaston mies sängyssään. Mutta ihan totta tuokin, mitä Valtteri varmaan ajatteli, että Toni olisi voinut helposti myös selittää Valtterin siellä olon ihan jollain muulla lailla. Tyyliin, että työkaveri tuli käymään kahvilla. No, tämän jälkeen työpaikalla olikin ymmärrettävästi aika kireät tunnelmat Tonin ja Valtterin kesken, ja olin jo huolissani, mahtaako Valtteri leppyä Tonille ollenkaan. Mutta onneksi tuosta päästiin ainakin jollain lailla eteenpäin. Odotan kyllä tosi paljon sitä, mitenhän heidän suhteensa etenee, ja kauanko se pysyy tuolla lailla salassa työpaikalla. Ja mitä tapahtuu, jos/kun Nea saa tietää. Tonilla on inhottavan kireät välit exänsä kanssa ja minuakin mietityttää, miksi Nea on niin ikävä Tonia kohtaan.

Kiitos uusista luvuista, ja jään odottamaan jatkoa! Tosi mukavaa lukea aikuisista hahmoista ja heidän ihastumisestaan kaikkien arkielämän kiemuroiden keskellä.

[Skorpioni]

Kiitos Altais taas kommentista! Kiva, että tykkäät Valtteriin tutustumisesta. Eipä taida Toniakaan pohjimmiltaan pahemmin haitata herätä Valtterin vierestä. Sen sijaan paniikki tuli siitä, ettei kukaan vain tajua, mitä on tapahtunut, vaikka asiahan on juurikin niin, että Valtterin läsnäolon olisi voinut selittää vaikka miten monella tavalla ja kukaan tuskin olisi ensimmäisenä olettanutkaan, että he ovat viettäneet yön samassa sängyssä. Mutta eipä sitä aina juuri heränneenä ja vieläpä pienessä dagen efterissä ajattele kauhean selkeästi

Tosi mukavaa lukea aikuisista hahmoista ja heidän ihastumisestaan kaikkien arkielämän kiemuroiden keskellä.

Kiva kuulla! Mustakin on tosi hauska välillä kirjoittaa aikuisista hahmoista, vaikka teiniromansseilla onkin erityinen paikka mun sydämessä.


Mulla on suuria haasteita tän raapalemitan kanssa, kun tuntuu, että 350 sanaakin tulee ihan hetkessä täyteen. Tästä tulis kyllä toivottaman pitkä ilman tätä rajoitinta noh, tässä taas muutama raapaleeksi pakotettu pätkänen.

XIX

25.   (150 sanaa)

Maanantaina Tonia väsytti. Lapset olivat alkaneet tajuta, mitä vuoroviikkoasuminen tarkoitti, ja vaikka nämä sunnuntain tullen olivat iloisia isänsä näkemisestä viikon tauon jälkeen, itketti molempia myös äidin lähteminen. Ebba oli heräillyt toistuvasti, kunnes Toni oli kantanut tytön viereensä nukkumaan. Sitten olikin taas herätty kuudelta, jotta Toni ehti hoitaa kaikkien aamutoimet ja kuskata lapset päiväkotiin ennen töihin kiitämistä. Hän toivoi, että töissä olisi rauhallinen päivä, mutta sijoitus päivystyksessä ei varsinaisesti lupaillut hyvää sillä saralla – viikonlopun jälkeen ihmisillä oli yleensä kaikenlaisia vaivoja. Kun Toni aamupalaverin jälkeen käveli päivystystiloihin, hän säpsähti nähdessään Valtterin ja läikytti kahvia päälleen. Valtteri kohotti katseensa koneensa näytöstä kuullessaan Tonin sadattelun ja jäi katsomaan tätä sanomatta mitään.
”Huomenta”, Toni mutisi ja yritti olla ajattelematta edellistä aamua. Voi helvetti, hänen piti ehdottomasti lopettaa Valtterin kanssa säätäminen.
”Huomenta”, Valtteri vastasi pienen nyökkäyksen kera ja katosi näyttönsä taakse. Toni huokaisi. Olivathan he sopineet, ettei mitään ollut tapahtunut, mutta oliko Valtteri siitä myös vihainen?

26.   (350 sanaa)

Lista ei näyttänyt ihan yhtä pahalta, kuin yleensä maanantaisin, mutta töitä kyllä riitti. Valtteri oli oma itsensä – tehokas, muttei pahemmin puhunut ja lähinnä ilmoitti, mitä halusi Tonin tekevän. Yhteistyö pelitti silläkin tavalla, vaikka Tonia hieman nyppi olla kuin mikäkin palvelija. Puolenpäivän maissa ambulanssi kaarsi pihaan, ja ensihoitajat lähestyivät paareineen. Toni käveli vastaan ja sai osakseen yllättyneet katseet. Jori ja Heli olivat tuttuja vanhoista hommista.
”Mitä Roihulahti! Ooksä täällä nykyään?”, Jori tervehti jo kaukaa. Toni virnisti.
”Joo, ei oikeen noi pitkät vuorot toimi lapsiviikoilla.”
”No voi hitto. Mietinkin, etten oo nähny sua hetkeen”, Heli säesti.
”Mitäs tuotte?”, Toni kysyi sivuuttaen kavereidensa kommentit.
”Soitettiin Tyksiin, mutta olivat sitä mieltä, että tänne. Rouva on 78, omatoiminen, korkee kuume ja hengitys rohisee. Meni tossa matkan aikana kyllä vähän huonommaksi ja nyt on vähän naftit paineet jo, vaikka ollaan reilusti nesteytetty matkan aikana. Niin sitä tässä pohdittiin, että tultiin nyt tähän, mutta jos työ ootte sitä mieltä, niin me jatkettais mieluummin tästä samoilla sairaalaan, kun tultais sitte parinkymmenen minuutin päästä hakemaan”, Jori selosti. Toni vilkaisi paareilla makaavaa, voipuneen näköistä naista ja sitten olkansa yli edellistä potilasta vielä sanelevaa Valtteria.
”Valtsu hei”, hän sanoi. Valtteri laski sanelukapulan kädestään kohottamatta katsettaan.
”Älä sano mua Valtsuks”, tämä vastasi. Jori ja Heli kohottivat kulmiaan. Toni pyöräytti silmiään.
”Valtteri”, hän sanoi painokkaasti, ”tulisitko tänne.” Mies nosti katseensa näytöstään sen näköisenä, ettei tasan liikkuisi mihinkään, ennen kuin saisi enemmän tietoja. Ei kai sitä nyt muutamaa ylimääräistä askelta kannattanut työpäivän aikana ottaa.
”Nii että tuu kattoo, ootko sitä mieltä, että hoituu tässä vai pitääkö lähtee Tyksiin”, Toni sanoi tiukasti. Valtteri nousi, noukki stetoskoopit pöydältään ja käveli paarien äärelle. Mies kävi hetken läpi ensihoidon tietoja ja tutki paareilla makaavaa rouvaa päätyen lopulta siihen, että sairaalaselvittelyt olivat tarpeen. Ensihoidon mentyä aula oli tyhjä ja seuraavat ajat vasta puolen tunnin päästä, joten he lähtivät yhdessä syömään.
”Ooks sä ensihoitaja?”, Valtteri kysyi heidän istuessaan pöytään ja näytti yhtäkkiä kiinnostuneelta. Toni nyökkäsi.
”Mä oon ollu ampparissa melkeen 10 vuotta. Mut oon siis myös sairaanhoitaja”, hän selitti. ”Aijaa. Siistii”, Valtteri tokaisi yllättyneen kuuloisena, ja Toni tajusi, ettei hänkään oikeasti tiennyt Valtterista kovinkaan paljoa. Ehkä parempi niin, hän ajatteli.

XX

27.   (350 sanaa)

Tiistain Toni vietti toimenpidehuoneessa. Huonetta ei varattu vain yhdelle lääkärille, mutta jotenkin puolet toimenpiteistä oli taas Valtterin listalla. Vaikka Valtteri oli siitä hyvä työpari, että tämä oli taitava ja tehokas, alkoi Tonia vähitellen kypsyttää miehen tapa kommunikoida. Tämän sanavarastoon ei tuntunut kuuluvan sellaisia sanoja, kuin antaisitko, saati sitten kiitos. Toni tiedosti kyllä, että hänen tehtävänsä oli avustaa, ojennella steriilejä välineitä ja paketoida haavat, muttei hän silti ollut mikään palvelija vaan koulutettu ammattilainen itsekin. Hän muisti taas, miksi ensivaikutelma Valtterista oli ollut ylimielinen mulkku. He eivät olleet kumpikaan maininneet sanallakaan viikonlopun tapahtumia, ja Toni alkoi miettiä, pitäisikö siitä kuitenkin puhua, koska ei saanut karistettua tunnetta, että Valtteri oli jotenkin loukkaantunut ja siksi puhui lähinnä yhden sanan lauseita. Toisaalta tauoilla tämä saattoikin sitten olla niin normaali kuin Valtteri nyt oli.

Ruokalassa oli melko täyttä, kun he yhdentoista korvilla suuntasivat sinne. Jenni löytyi ruokaseuraksi, mutta Valtteri istui myös Tonin toiselle puolelle. Tämä ei juuri ottanut osaa keskusteluun, vaan vilkuili puhelintaan ajatuksiinsa uponneen näköisenä.
”Anna se ketsuppi”, Valtterin ääni herätti Tonin omista ajatuksistaan.
”Antaisitko”, hän korjasi selkäytimestä, ennen kuin ehti edes miettiä, että ojensi nyt aikuista työkaveriaan eikä nelivuotiasta esikoistaan. Valtteri katsoi häntä jotenkin yllättynyt ilme kasvoillaan.
”Antaisitko ketsupin”, tämä sanoi sitten. Toni tarttui pulloon ja ojensi sitä, muttei päästänyt otettaan Valtterin tarttuessa pulloon.
”Ole hyvä”, hän sanoi ja katsoi Valtteria kulmat koholla. Mies loi häneen hieman alistuneen, muttei missään nimessä häpeilevän, katseen.
”Kiitos”, tämä sanoi ja Toni päästi irti pullosta. Jenni näytti siltä, että pidätteli vain vaivoin nauruaan. Kun he hetken kuluttua nousivat kahdestaan hakemaan kahvikuppeja ja jättivät Valtterin vielä syömään, nainen tönäisi häntä lempeästi kylkeen.
”Tota oli vissiin latailtu hetki”, Jenni naurahti.
”Vittu mun neljävuotiaalla on paremmat käytöstavat”, Toni virnisti.
”Hyvä vaan”, Jenni sanoi, ”Valtteri ei varmaan oo tottunut siihen, että joku sanoo sille vastaan. Sehän saa tehä ihan mitä se haluaa, kun se on niin komea ja vielä oikeesti ihan hyväkin lääkäri. Näkisit miten Kiia ja Tiia sirkuttaa sille.”
Toni pudisteli päätään. Takaisin kävellessään hän pohti Jennin sanoja. Tiia ja Kiia eivät siis ainakaan tienneet Valtterin suuntautumisesta. Mitähän olisivat sanoneet, jos olisivat kuulleet, että terveyskeskuksen komeimman lääkärin sänkyyn olikin päätynyt Toni.

XXI

28.   (200 sanaa)

Spoiler: näytä

Varoituksena tähän, jos joku voi herkästi pahoin, että mahatauti iskee

Ryhmä Hau pyöri toista tuntia televisiossa ja Ebba nukkui Tonin kainalossa. Molemmat lapset olivat saaneet mahataudin, eikä Tonin ollut auttanut kuin jäädä kotiin oksentelevan jälkikasvunsa kanssa odottamaan, milloin tartunta iskisi häneenkin. Yleensä he olivat Nean kanssa melko tarkkoja ruutuajasta, mutta yksin kahden kipeän kanssa Toni oli heittänyt kaikki periaatteensa saman tien romukoppaan, levittänyt vuodesohvan, vuorannut sen lakanoilla ja antanut lasten tuijottaa lastenohjelmia aamusta lähtien. Edvinkin alkoi näyttää siltä, että nukahtaisi kohta, mutta katseli silmät puolitangossa Vainun ja kavereiden kommelluksia. Tonin puhelin piippasi ja hän kaivoi sen esiin.
”Missä sä oot”, oli Valtteri lähettänyt viestin. Tosiaan, heillä olisi ollut taas yhteinen päivystyspäivä. Ihme, että Valtteri oli huomannut sen, Toni ajatteli.
”Lapset on mahataudissa”, hän kirjoitti vastaukseksi.
”Kuulostaa kivalta”, Valtteri vastasi yllättävän nopeasti.
”Ebba oksens aamulla mun sänkyyn ja Edvin ruokapöytään. Huomista odotellessa”, Toni näpytteli takaisin.
”Tsemppii”, tuli Valtterilta vielä viesti. Toni katsoi hetken puhelintaan hämmentyneenä, mutta sitten Ebba heräsi ja hetken istuttuaan alkoi näyttää siltä, että oksentaisi jälleen. Toni ehti juuri ja juuri saada ämpärin tytön eteen ennen kuin aamiainen oli pitkin sohvaa. Tsemppiä tosiaan, hän ajatteli. Hänen pitäisi kai soittaa äidilleen ja pyytää tätä hakemaan heille kaupasta pillimehuja, sipsejä, banaaneja ja kasvissosekeittoa, koska oksentelevat lapset suostuivat yleensä huonosti syömään mitään.

XXII

29.   (350 sanaa)

Ovikello soi puoli viiden maissa ja Toni nousi hämmentyneenä. Äiti oli luvannut tulla illalla kaupan kautta, muttei ollut vielä edes soittanut tiedustellakseen, mitä toisi. Edvin ja Ebba olivat molemmat nukahtaneet ja Tonikin oli jo aivan valmis koko päivään yritettyään viihdyttää kipeitä ja keskenään kinastelevia lapsia samalla kun siivosi näiden jälkiä pitkin asuntoa. Ollapa puoliso, hän pohti ja oli pudota persuksilleen avattuaan oven.
”Valtteri?”, hän kysyi uskomatta silmiään. Mies hymyili tervehdykseksi ja ojensi hänelle täyttä muovikassia, johon Toni tarttui vain entistä hämmentyneempänä. Hän kurkkasi kassiin, joka oli täynnä juuri hänen kaipaamiaan pillimehuja, appelsiinimehua, sipsejä ja eineskeittoa.
”Mitä hittoa”, hän sanoi, ”mikä ajatustenlukija sä oot. Just tilasin mutsilta samanlaisen setin”, Toni naurahti ja tonki kassia. Siellä oli myös paketillinen lasten ripulijuomaa.
”Sen mä pöllin päivystyksen kaapista”, Valtteri virnisti. Toni laski kassin jalkoihinsa ja tuijotti Valtteria saamatta sanaa suustaan.
”Miks? Tai siis kiitos”, hän sopersi. Valtteri kohautti olkiaan.
”Sä oot kirjaimellisesti mun kotimatkan varrella. Ja mä en halua hoitaa sun kuivahtaneita lapsias huomenna, mä meen päivystää sairaalaan illaks”, tämä vastasi. Toni ei tiennyt mitä sanoa.
”Isi”, kuului kysyvä ääni hänen takaansa, ja hän kääntyi katsomaan ovensuuhun hiippailleita lapsiaan. Molemmat näyttivät päiväuniensa jälkeen hieman virkeämmiltä.
”Kuka sä oot”, Edvin kysyi katsoen varautuneena Valtteria, joka hymyili pienesti.
”Valtteri on isin työkaveri. Ja hän toi kuulkaas meille kaikenlaista kivaa, niin saadaan teidät kuntoon”, Toni tokeentui puhumaan. Lapset syöksyivät tonkimaan lattialla olevaa muovikassia.
”Saadaanks me pillimehut!”, Edvin kiljahti.
”Joo. Menkääs keittiöön valmiiksi, isi tulee antamaan ne teille ihan kohta”, hän sanoi ja lapset lähtivät juosten pillimehupakkaus mukanaan.
”Mun täytyy mennä, mut hei – kiitos. Sä pelastit mun päivän”, Toni sanoi ja katsoi hetken Valtteria, joka vain kohautti kevyesti olkiaan ja heilautti kättään.
Lastatessaan Valtterin ostoksia kaappeihin Toni tunsi olevansa täysin pyörällä päästään. Valtterin huomaavaisuus oli yllättänyt hänet täysin, ja hän ei ottanut enää koko miehestä selvää alkuunkaan. Oliko Valtteri oikeasti sittenkään ylimielinen, vai oliko tämän tapa kommunikoida vain sellainen, ettei mies pahemmin puhunut? Vai esittikö tämä vain töissä, ettei välittänyt mistään? Kuoren alla tuntui olevan yllättävänkin huomaavainen ja herkällä korvalla ympäristöään tarkkaileva mies. Jos Tonin olikin ollut aikaisemmin vaikea olla ajattelematta Valtteria, ei tämä käänne ainakaan helpottanut asiaa.

[Skorpioni]

Viikonlopun kunniaksi vähän jatkopaloja 

XXIII

30.   (350 sanaa)

Sinkku oli pitänyt lupauksensa ja soittanut Tonille edellisen viikonlopun kohtaamisen jälkeen. Nyt nainen oli tulossa kylään, ja vaikka Sinkku jos kuka oli nähnyt Tonin ja Nean yhteisen kodin myös silloin, kun se oli aivan pommin jäljiltä, koki Toni jonkinlaista tarvetta näyttää tälle, että hänen ja lasten elämä oli ihan järjestyksessä. Nea kysyisi kuitenkin. Hän oli jopa paistanut mustikkapiirakan (Edvin oli halunnut auttaa, sillä seurauksella että keittiön matossa oli liila tahra) ja hakenut kaupasta vaniljajäätelöä.
Lapset roikkuivat ovelta lähtien innoissaan Sinkun liepeissä. Naisen tehdessä tupatarkastusta Toni tajusi, että äidin ja Nean lisäksi hänen kodissaan oli käynyt vain Valtteri.
Lapsia ei varsinaisesti tarvinnut houkutella jäätelölle ja mustikkapiirakalle. Syötyään nämä kuitenkin kirmasivat takaisin leikkimään, kun Toni ja Sinkku jäivät vielä juomaan toiset kupit kahvia.
”Ootteko te päättänyt jo, koska Edvinin synttärijuhlat on?”, Sinkku kysäisi.
”Ei, siitä me tässä viimesimpänä riideltiin”, Toni murahti ja mietti, mitäköhän kaikkea Nea tilitti hänestä Sinkulle. ”Nea olis halunnu pitää omat juhlat ja mä olisin voinut kuulemma pitää toiset. Mä vaan oon sitä mieltä, että lapsille ois tärkeetä, että kaikki läheiset kokoontuu yhdessä juhlimaan.”
”Joo, mustakin se kuulosti vähän hassulta. Tuliko se yhtään järkiinsä?”, Sinkku kysyi.
”No joo, mutta sitä meidän kämppää on käyny taas joku katsomassa, niin katotaan nyt, missä voidaan ylipäänsä pitää mitään juhlia”, Toni sanoi. Sinkku nyökkäsi.
”Voitko sä kertoo mulle, mikä sitä risoo. Mä en enää ymmärrä”, Toni puuskahti. Sinkku hörppäsi kahvia, ja laski sitten molemmat kätensä pöydälle.
”Ehkä teidän kannattais jutella ihan kunnolla”, tämä sanoi hitaasti, ”mutta kyllä sä nyt tiiät millanen se on. Mä luulen, että sen on vaan vaikea sopeutua kaikkeen uuteen. Ja sitten se varmaan pelkää, että kun sä löydät jonkun uuden, niin se joutuu kilpailemaan lastensa äidin asemasta jonkun äitipuolen kanssa.”
Toni katsoi Sinkkua pöllämystyneenä.
”No voi luoja”, hän tuhahti, ”mitä jos mä etin vaikka miehen”, hän puuskahti miettimättä, mitä sanoi. Sinkku nauroi, eikä tuntunut edes ajattelevan, että Toni saattaisi olla millään tasolla tosissaan.
”En mä eti mun lapsille äitiä. Nea on oikeesti hyvä siinä”, Toni huokaisi. Sinkku hymyili surullisesti.
”Säkin oot hyvä isä. Kyllä te saatte kaiken järjestymään, siihen tarvii nyt varmaan vaan aikaa”, tämä sanoi. Toni hymyili vaisusti.

XXIV

31.   (350 sanaa)

Lasten mentyä nukkumaan Toni linnoittautui sohvalle katsomaan leffaa ja syömään jäätelöpurkin loppua suoraan purkista. Hän ei oikein tiennyt, miksi häntä vitutti, mutta jäätelö tuntui sentään auttavan.
Sinkku oli kysynyt vielä lähtiessään, oliko Toni tavannut jonkun uuden, ja Tonin mentyä täysin puihin kertonut, että joku yhteinen kaveri oli nähnyt Tonin ja Jennin leikkipuistossa ja kertonut Nealle. Tonin, joka oli säikähtänyt jääneensä kiinni Valtterista, oli kestänyt hetki orientoitua, ja tajuttuaan, mistä oli puhe, hän oli vain nauranut. Sinkku oli lopulta uskonut, että Jenni todellakin oli vain työkaveri, eikä ollut tentannut häneltä enempää uusista suhdekuvioista.
Nean pelot siitä, että hän yhtäkkiä raahaisi lasten elämään jonkun uuden naisen äitipuolena tuntuivat Tonista lähinnä pöljiltä, mutta saivat hänet kuitenkin miettimään. Miten hän ikinä alkaisi seurustella kenenkään kanssa, sillä hän ei halunnut altistaa lapsia sille, että nämä kiintyisivät johonkuhun uuteen aikuiseen, joka sitten mahdollisen eron myötä katoaisi myös heidän elämästään. Hänelle tasan riitti yksi kiukutteleva entinen puoliso, jonka kanssa piti pitää yhteyttä tiheästi. Ei hän ollut ajatellut aloittavansa heti uutta suhdetta, muttei hän kyllä ajatellut loppuelämäänsä viettää yksinään, vaan haaveili kuitenkin vielä löytävänsä jonkun. Siinä kohtaa ajatukset harhailivat ikävästi Valtteriin, ja Toni lappoi nopeammin jäätelöä suuhunsa karkottaakseen nuoren miehen mielestään.
”Miten eronneet deittailee”, hän lähetti viestin Jennille.
”P.S. Exäni luulee, että sä oot mun uus tyttöystävä”, hän jatkoi vielä. Jenni vastasi kokoelman nauravia hymiöitä.
”Sillon, kun lapset on isällään”, tämä kirjoitti sitten vastaukseksi. Heidän lapsiviikkonsa osuivat päällekkäin, joten Jennikin epäilemättä viihdytti itseään kotonaan lasten nukkuessa.
”Joo mut miten käytännössä. Jos mä löytäisin jonkun, niin eihän se suhde voi silleen edetä mitenkään normaalisti, kun sit pitää saman tien olla valmis hyppäämään uusioperhekuvioihin”, Toni kirjoitti.
”Kerron sulle sit, kun oon siinä pisteessä”, Jenni vastasi. Toni virnisti. Ainoa onni terveyskeskuksessa tuntui olevan se, että hän oli saanut elämäänsä Jennin. Ajatus käväisi taas Valtterissa, ja Toni ravisti päätään.
”Musta vanhemmillakin on oikeus vielä rakkauteen ja onneen. Olivia asuu koton viel varmaan 16 vuotta, jos niin kauan odottaa niin sit voikin jo kuolla yksin”, Jenni kirjoitti vielä. Toni naputti puhelimen kuorta. Ei, hänkään ei aikonut odotella viisikymppiseksi yksinään. Ja eihän hänen tosiaan tarvinnut lapsille – saati Nealle – kertoa, mitä kaikkea teki omilla viikoillaan.

XXV

32.   (300 sanaa)

Nea haki lapset sunnuntaina hiukan aikaisemmin ehtiäkseen näiden kanssa vielä siskonsa lapsen synttärijuhliin. He olivat päättäneet, että Toni ei sillä kertaa osallistuisi juhliin, vaikka olikin ollut lastensa serkkujen elämässä näiden syntymästä lähtien. Hyvästeltyään lapset ja raportoituaan viikon kuulumiset hän vaihtoi lenkkikamppeet ylleen ja päätti suunnata kevään ensimmäiselle juoksulenkille, kun lumetkin olivat sulaneet.
Musiikki takoi korvissa ja askel kulki yllättävänkin mukavasti ottaen huomioon, ettei hänellä ollut pahemmin liiennyt aikaa kuntoilulle. Lenkkeily oli aina ollut Tonista mukava tapa jäsenellä pään sisäistä kaaosta. Ajatukset vain sillä kertaa tuntuivat harhailevan toistuvasti Valtteriin. Toni ei ollut kuullut miehestä mitään torstain jälkeen eikä tiennyt, miksi olisikaan. He olivat maanneet yhdessä kaksi kertaa, ei mitään sen kummempaa, hän joutui muistuttamaan itseään. Mutta silti, Valtteri oli ajatellut häntä ja tuonut torstaina pelastuspaketin kotiovelle, pyytämättä. Toni huomasi miettivänsä, mitähän Valtteri oli tehnyt viikonloppuna. Oliko tämän lakanoista sillä kertaa herännyt joku muu? Ajatus ärsytti, ja Toni kiristi tahtia. Ei, hänellä ei ollut mitään oikeutta olla mustasukkainen. Hän ja Valtteri olivat työkavereita, eivät mitään muuta, ja asian olisi parempi pysyä niin. Jos heidän välilleen kehittyisi jotain, siitä koituisi vain valtava määrä ongelmia, niin töissä kuin kotonakin. Toni ei halunnut edes ajatella, mitä Nea sanoisi. Entä piikiteltäisiinkö lapsia päiväkodissa? Töissä ainakin saisi kuulla loputtomasti kuittailua. Äiti ja isä varmaan ymmärtäisivät, samoin hänen siskonsa, mutta nämä epäilemättä kyselisivät kaikenlaista. Ei, parempi, kun he eivät enää ajautuisi samaan vuoteeseen. Mutta vaikka hän mitä yritti itselleen uskotella, ei hän saanut Valtteria mielestään.
Eikä asiaa varsinaisesti helpottanut se, että lenkin päätteeksi kotiin palattuaan hän huomasi puhelimessaan viestin Valtterilta.
”Saitko noron?”
Toni naurahti.
”Ihme kyllä en. Lapsetkin oli jo perjantaina paljon virkeempiä”, hän vastasi. Hörpättyään lasillisen vettä hän suuntasi suihkuun ja jätti puhelimensa keittiöön.
”Haluuks lähteä vaikka iltakävelylle kun sun lapset lähtee?”, luki Valtterin viestissä, kun hän palasi takaisin. Tonin sydän hyppäsi kurkkuun ja alkoi takoa villisti.

XXVI

33.   (250 sanaa)

Iltakävely jäi varsin lyhyeksi ja Toni, jolla ei ilmeisesti edelleenkään ollut minkäänlaista itsehillintää, löysi itsensä jälleen alasti Valtterin sängystä. Hän ei jaksanut enää edes soimata itseään, vaan nautti euforisesta olostaan. Kai hänen oli jo pakko myöntää itselleen, että oli mennyt auttamatta ihastumaan päätä pahkaa.
Valtteri makasi silmät kiinni selällään hänen vieressään ja hengitti vielä hieman raskaasti. Iho oli kostea ja hehkui lämpöä. Toni mittaili Valtteria katseellaan ja miellyttävä kihelmöinti täytti vatsanpohjan. Sillä kertaa kumpikaan ei ollut juonut mitään, Valtteri oli täysin selvin päin kutsunut hänet luokseen. Jonkinlainen yhteinen mieltymys heidän välillään ainakin vallitsi. Toni laski kätensä Valtterin rinnalle ja juoksutti sormiaan pitkin miehen solisluita. Valtteri avasi silmänsä ja katse oli utuinen. Tonin sormet kohtasivat pienen naarmun ja mustelman, joka sai paljon epämiellyttävämmän muljahduksen aikaan.
”Miks sulla on mustelma solisluussa”, hän sanoi hiljaa. Valtteri painoi leukaa rintaansa ja yritti katsoa Tonin osoittamaa kohtaa.
”Mä tein etukyykkyä salilla. Varmaan tanko painanu”, tämä vastasi. Tonin hengitys tuntui kevyemmältä.
”Ooksä mustasukkanen”, Valtteri naurahti huomattuaan Tonin helpottuneen ilmeen.
”En”, Toni valehteli. Valtterin ei – ainakaan ihan vielä – tarvinnut tietää, kuinka kovaa tämä sai hänen sydämensä takomaan.
”Kerro mulle jotain itestäs”, Toni sanoi vaihtaakseen aihetta. Valtteri kohotti kulmiaan.
”Mitä sä haluut tietää?”
”Mä vaan tajusin, etten mä tiedä susta kauheesti mitään. Mä tiiän, että sä treenaat triathlonia, minkä merkkiset bokserit ja lakanat sul on, mitä aftershavea sä käytät ja missä sä oot töissä, mut siinä se”, Toni vastasi. Valtteri mittaili häntä katseellaan ja suupieliin nousi pieni hymy. Mies veti peittoa päälleen ja kääntyi kyljelleen kasvot Tonia kohti.

34.   (350 sanaa)

”Ooksä ollu tuol kauan töissä?”, Toni kysyi.
”Viime kesästä. Sitä ennen mä olin puol vuotta päivystyksessä ja toisen kirurgialla Salossa”, Valtteri vastasi.
”Mitä sä tykkäät?”, Toni jatkoi. Valtteri kohautti olkiaan.
”Ihan ok. Mut en mä terkkariin aio jäädä, mä haluun lastenkirurgiks”, tämä sanoi. Toni kohotti kulmiaan. Hänelle ei ensimmäinen olisi tullut Valtterista mieleen lastenlääkäriä, vaikka tämä kyllä oli luontevampi lasten kuin vanhusten kanssa.
”Miks?”, hän kysyi. Valtteri kurtisti kulmiaan, kuin olisi pitänyt kysymystä omituisena.
”Se on tosi monipuolista. Eri ikäset lapset on tosi erilaisia, kaikes anatomias pitää huomioida miten se muuttuu ja kasvaa. Niil ei lähtökohtasesti oo kauheesti syöpäkirurgiaa, se on musta jotenkin masentavaa. Ja ne ei myöskään vedä röökiä ja viinaa niin ne paraneekin yleensä hyvin”, Valtteri listasi, mutta katseessa oli jotain muuta. Toni hymyili.
”Ja miks oikeesti?”, hän jatkoi. Valtterin kasvoilla käväisi yllättynyt ilme, ja sitten katseeseen ui jotain tyytyväistä.
”Mun pikkuveljel on Down. Sil on tehty pienenä paljon toimenpiteitä ja mä ajattelin joskus, että tota mäkin haluan tehä.”
Oli Tonin vuoro yllättyä.
”En mä tiennytkään”, hän sanoi. Valtteri hymyili. Oikeasti hymyili. Tonin vatsassa muljahti taas.
”Onni on 18 ja käy jotain erityisnuorten koulua. Tuskin se pystyy täysin itsenäisesti koskaan asumaan mutta se on hirveen aurinkoinen ja sillä on paljon kavereita”, Valtteri sanoi, ”sit mulla on kaks pikkusiskoa. Viivi on oikiksessa Joensuussa ja Oona tokaa vuotta lääkiksessä.”
Toni nyökkäsi hämmentyneenä. Valtterin äänessä oli jotain hellää, kun tämä puhui pikkusisaruksistaan.
Valtteri kertoi muustakin. Tämä oli soittanut nuorempana pianoa, ollut vaihdossa lukiossa Ranskassa ja jossain lyhyessä kesävaihdossa Belgiassa opiskellessaan lääkäriksi, puhui kolmea kieltä ja kirjoitti väitöskirjaa. Toni katseli Valtteria, kun tämä puhui. Ääneen ui enemmän sävyjä ja puhe muuttui ilmeikkäämmäksi. Ihan kuin se jäykkä Valtteri, jonka kanssa hän oli viettänyt koko työviikon, olisi heivattu sivuun ja sisältä paljastettu aivan toinen ihminen.
”Mitä”, Valtteri naurahti, kun Toni vain katseli tätä hymyillen.
”Sust saa töissä aika erilaisen kuvan”, hän vastasi. Valtteri kohautti olkiaan.
”Ei mua kiinnosta, mitä muut musta ajattelee”, tämä sanoi.
”Okei”, Toni sanoi hiljaa ja nojasi lähemmäs, ”mut mä ajattelen, että sä oot paljon parempi tyyppi kuin sä annat ihmisten nähdä. Ja se on vähän sääli.”
Valtteri suuteli häntä vastaukseksi.

[Kineza7]

Luin kaikki julkaistut osat tähän mennessä ja täytyy sanoa, että viikonloppua on jäljellä. Eli saisiko lisää? No ei vaan, mielelläni siis seurailen tätä. Tässä on mukavia yksityiskohtia sairaalamaailmasta ja pystyy mukavasti kuvittelemaan kaiken visuaalisesti, vaikkei nyt varmasti menekään mun kuvitelmat ihan nappiin, mutta ne yksityiskohdat on musta todella mielenkiintoisia. Mua ilahduttaa myös se, että mainitaan Turun seutua, kun pystyy helposti kuvittelemaan paikatkin sen kannalta, vaikket nyt suoraan tässä mitään aluetta kuvaillut. Toki tässä nyt oli se työristeilykin, joten senkin kannalta toki ollaan Turussa, tykkäsin siitä työristeily osuudestakin, kun se oli mukavan erilainen paikkana.

Uusimmassa osassa oli kiva kuulla Valtteristakin lisää, hauskaa myös ettei hän tosiaan oo Valtsu tai ainakaan tuossa yhdessä kohtaa ei tykännyt lempinimen käytöstä. Mukava myös lukea Tonin muutoksesta isänä ja tuosta kodin/uuden työn yhteen asettamisessa. Tykkäsin, kiitos tästä!

[Altais]

Voi että, kun olen taas käynyt hitaalla kommentointini kanssa. Luen uudet luvut aina aika tuoreeltaan, mutta useimmiten puhelimelta, jolla taas on hankala kirjoittaa kommenttia. Joten siksi laahaan aina pahasti perässä, ja monta juttua jää varmaankin sanomatta, mitä on ollut lukiessa mielessä. Mutta siis, tykkään valtavasti seurata Tonin ja Valtterin suhteen etenemistä, ja veikkaanpa, että alkaa olla kyse muustakin kuin siitä, että on vaan eksytty pari kertaa työkaverin lakanoihin. Ihanaa, kun Valtteri pyysi Tonia iltakävelylle, vaikka se sitten päätyikin mihin päätyi. Ja hauskaa, kun Valtterista on kuumaa, kun Tonilla on noita tiettyjä iskäjuttuja. Valtterin persoonallisuus alkaa vähitellen hahmottua lukijallekin enemmän, niin kuin ilmeisesti Tonillekin, ja on jotenkin tosi hauskaa, kun hänellä on tuo etäinen työminä, ja sitten sen alla ihan oikeakin ihminen, jolla on ilmeisesti ainakin aika hyvä tilannetaju ja empatiakyky, kun ajattelee vaikka sitä kauppakassin tuomista ovelle, ja taustalla olevia syitä ammatinvalinnalle. Nauratti kyllä se Tonin ja Valtterin ruokapöytähetki, jota Jennikin oli todistamassa, kun Toni vähän opetti Valtterille, miten ihmisille puhutaan nätisti.

Tonin elämäntilanne herättää itsessäni tosi paljon sympatiaa. Varmasti ottaa aikansa, että pystyy sopeutumaan kaikkiin uusiin kuvioihin, niin häneltä kuin lapsiltakin, eikä hänellä Nean kanssakaan helppoa ole. Neassa selvästi herättää paljon tunteita se ajatus, että lasten elämässä olisikin jossain vaiheessa Tonin uusi naisystävä, ja ihan ymmärrettävää sinänsä, että hän on heti kuvitellut Tonin ja Jennin olevan pari. Jo aiemmin mietin, mitähän Nea mahtaa tuumata saadessaan ehkä jossain vaiheessa tietää, että Tonin elämässä onkin mies eikä naista, ja onkohan hänen helpompi (tai vaikeampi) sulattaa sitä. Joka tapauksessa Valtteri tuntuu olevan aika hyvä lasten kanssa, joten jos jossain vaiheessa hänen on ajankohtaista tutustua Tonin lapsiin, ei se varmaan huonosti tule menemään. Vaikka tottahan tuo on, mitä Toni pohti, että hänen elämäntilanteessaan tapailu ja seurustelu vaatii ihan eri tavalla kaikenlaisten asioiden ja useampien ihmisten huomioimista, kuin mihin on tottunut ollessaan nuorena sinkku vailla lapsia, exiä ja vastaavia.

Joo, ja siis kyllä teiniromanssien lukeminen ja kirjoittaminen on aina lähellä sydäntäni myös, mutta joka tapauksessa on edelleen tosi hauskaa ja virkistävää lukea näistä aikuisen elämän kiemuroista. Tonin ihastuminen kaiken arkihässäkän keskellä on jotenkin vaan niin sympaattista, samoin kuin sekin, että hän ajattelee sen olevan kaikesta huolimatta kuitenkin aika lailla samanlaista kuin nuorempanakin. Kiitos taas uusista luvuista!

[Skorpioni]

Kineza7, hei olipa kiva että luit ja jätit kommentin! Siitä tuli hyvä mieli Ihan en ehtinyt samaan viikonloppuun lisää, mutta jos tästä sitten saisi seuraavaksi Kiva kuulla, että oot tykännyt yksityiskohdista, tuntuu välillä että fiksoidun niihin ite aivan liikaa kun on pakko saada kirjoittaa ne kaikki, ja sitten tästä tulee ihan toivottoman pitkä XD Oon ajatellut, että nää on jossain Turun kehyskunnassa, mutta en oo sitä ihan hirveästi spesifioinut. Piknik-risteilyt taitaa tosiaan olla aika rannikkokaupunkien juttu. Valtterista tulee lisää paloittain Kiitos kovasti!

Altais, no stress, mäkin aina luen puhelimella ja sitten koitan muistaa myöhemmin kirjoittaa jotain ajatuksistani mutta ylipäänsä kiva kuulla, että olet vieläkin tykännyt tätä seurata!
Musta on ollut hauska tätä kirjoittaessa miettiä tällaista ihmisen työ/kotiminän eroja. Kun huomaan, että oon itekin tosi erilainen töissä, vaikka en tee sitä mitenkään tietoisesti - ja jos vapaa-ajalla pitäis ottaa kantaa johonkin työasiaan niin pitää ensin hakea se työminä jostain esiin että osaan edes orientoitua aiheeseen. Olen ajatellut Valtterin sellaiseksi, että hän ottaa työnsä tosi vakavasti ja haluaa olla hyvä siinä ja siitä itse työstä sen verran irti, että ei kaipaa niitä työpaikan sosiaalisia suhteita ihan niin paljon. Kun sitten taas Tonille työpaikan suola on ehkä enemmän niissä työkavereissa, ainakin nyt, kun ei voi tehdä niitä hommia mitä oikeasti haluaisi.

Tonin ihastuminen kaiken arkihässäkän keskellä on jotenkin vaan niin sympaattista, samoin kuin sekin, että hän ajattelee sen olevan kaikesta huolimatta kuitenkin aika lailla samanlaista kuin nuorempanakin.

Niin se kai on, että vaikka "aikuisena" täytyy ottaa muutakin huomioon kuin omat tunteet, niin eipä kai se itse ihastumisen tunne muutu. Vaikka värittyykin varmasti kaikilla aikaisemmilla kokemuksilla ja sitä kautta ehkä on korkeampi kynnys heittäytyä sinne tunteen varaan. No, katotaan miten Tonin käy 

XXVII

35.   (300 sanaa)

Pari viikkoa tuntui hurahtavan ohi yhdessä hetkessä. Kevät oli hiipinyt ihan huomaamatta nurkan takaa ja illat pidentyneet. Lapset olivat kasvaneet ulos kaikista syksyllä vielä päälle mahtuneista välikausivaatteistaan, ja Toni viettikin pari iltaa vaatekaupoissa ja kirpputoreilla Nean kanssa. Nainen oli poikkeuksellisesti jopa hieman sovinnollinen ja Tonin mielessä heräsi orastava toivo siitä, että ehkä se osa hänen elämästään järjestyisi hieman helpommaksi.
Muuten elämä tuntuikin melkoiselta sekamelskalta. Vaikka Toni yritti puhua itselleen järkeä siitä, että Valtterin deittailu ei ollut hyvä idea millään tasolla, ei hän voinut tunteilleen mitään. Ja hän oli auttamatta korviaan myöten ihastunut. Valtteri sotki ajatukset, laittoi sydämen tykyttämään ja vatsanpohjan kihelmöimään. Fyysisen vetovoiman lisäksi Toni piti siitä, miten Valtterista kuoriutui vähitellen esiin aina vain uusia puolia. Mies oli älykäs, ironinen, yllättävän huomaavainen ja hauska. Ja Tonia kutkutti saada tietää lisää. Lapsettomalla viikolla he olivat nähneet muutamia kertoja, Valtteri oli viikonloppuna viettänyt yönkin hänen luonaan, mutta lasten kanssa Tonilla ei ollut aikaa muille. Näki hän Valtteria kuitenkin töissä, ja vaikka siellä mies piti yllä tuttua, vähäsanaista linjaansa, soi hän Tonille kuitenkin yleensä varsin lämpimiä hymyjä. Yhteistyö Valtterin työparina sujui entistä paremmin, kun he oppivat toistensa tavat ja taidot.
Toni huomasi olevansa vakavan itsetutkiskelun tarpeessa. Mitä hän todellisuudessa halusi elämältään pidemmässä juoksussa? Oliko Valtteri vain totaalinen vastakohta Nealle ja viehätti siksi, laastarina? Ajatukset laastarisuhteesta Toni hautasi varsin pian. Tunteet Neaa kohtaan olivat kuolleet jo aikaa sitten, eikä Toni muistanut olleensa yhtä sekaisin kenestäkään muusta, kuin Valtterista. Mutta sitä hän ei tiennyt, oliko valmis vielä uuteen, oikeaan suhteeseen. Saati sellaiseen, joka vaatisi jollain aikavälillä melkoisen määrän tunnustuksia lähipiirille siitä, että hän oli oikeastaan aina pitänyt myös miehistä. Eikä hän ollut ollenkaan varma, etsikö myöskään Valtteri itselleen pidempiaikaista kumppania. Mutta kun hän sitten näki Valtterin lapsiviikon päätteeksi sunnuntai-iltana, valuivat kaikki rationaaliset ajatukset ulos hänen aivoistaan ja tilalle jäi vain yksi. Hän halusi Valtteria. Valtterin.

XXVIII

36.   (350 sanaa)

Toni pilkkoi sipulia millintarkasti peittääkseen hermostuksen käsillä tekemisen alle. Lapset olivat kiukutelleet koko matkan päiväkodista kotiin ja välipalakin oli jäänyt puolitiehen. Sen jälkeen nämä vuorotellen kärttivät Tonia kanssaan leikkimään ja lukemaan ja sitten tappelivat keskenään niin, että saadakseen ruoan ja pakolliset kotityöt edes jotenkin tehtyä Toni oli istuttanut molemmat television ääreen ja luvannut, että mentäisiin ulos päivällisen jälkeen. Kiroillessaan mielessään hän oli lukenut puhelimestaan viestin Valtterilta ja vastannut jotain kaoottisen tuntuisesta arjestaan. Silloin Valtteri oli ehdottanut, että voisihan hän tulla käymään ja olla vaikka seuraksi, ja Toni oli omaksi yllätyksekseen myöntynyt.
Kun ovikello sitten soi, lapset juoksivat molemmat ovelle vastaan ja Toni veti syvään henkeä ennen kuin meni perässä. Hän joutui muistuttamaan itseään siitä, etteivät lapset mitenkään voisi arvata, että Valtteri oli mitään muuta kuin hänen työkaverinsa – eiväthän nämä edes ymmärtäneet vielä sellaisia asioita.
”Moi”, Valtteri sanoi hiljaa ja hymyili astuessaan kynnyksen yli. Toni tunsi jännityksen lepattavan koko kehossaan.
”Moi. Mä yritän tehdä ruokaa. Lapset, täs on isin työkaveri Valtteri. Olkaa nätisti”, hän vastasi. Lapset seurasivat kiinnostuneena Valtteria, kun tämä käveli keittiöön.
”Pistäkääs se telkkari nyt pois, eiköhän sitä oo tarpeeks kauan katottu”, Toni sanoi ja odotti vastaväitteitä, joita ei kuulunutkaan. Ebba alkoi kantaa Valtterille yksitellen pehmolelujaan näytille. Edvin tarkkaili tätä selvästi epäluuloisena, ja alkoi sitten kärttää Tonia lukemaan itselleen kirjaa.
”Edvin kulta, tää ruoka ei tee itse itseään”, Toni vastasi.
”Kelpaako sulle, jos mä luen? Mennäänkö vaikka sohvalle?”, Valtteri sanoi ja Toni seurasi hämmentyneenä, kun Edvin hieman varautuneena kävi hakemassa kirjan ja vei sen Valtterille. Sen jälkeen tämä istui kuin tatti Valtterin vieressä ja kuunteli, kuinka mies luki ja Ebba kiipeili pitkin Valtterin syliä ja selkää, milloin mikäkin pehmoeläin kainalossaan. Toni tunsi jotain liikahtavan sisällään, mutta hautasi tuntemuksen jauhelihakastikkeen viimeistelyyn. Lasten keskittyessä Valtterin lukemaan kirjaan hän livahti hetkeksi kylpyhuoneeseen lastaamaan pesukonetta ja tyhjentämään pyyhkeitä kuivausrummusta. Kun hän palasi, kolmikko istui edelleen sohvalla, jopa Ebba, joka ei yleensä pysynyt kovin kauaa paikallaan. Valtterin lukuääni oli miellyttävä, kuin äänikirjasta. Toni katseli hetken sivusta ja nosteli sitten astiat ja padat pöytään.
”Tuutteko syömään”, hän sanoi ja kohtasi Valtterin kirkkaan katseen eikä voinut peittää hymyään.
Kiitos, hän muodosti sanat huulillaan. Valtteri iski silmää.

XXIX

37.   (350 sanaa)

”Tää ois valmis. Annaks lapun”, Valtteri sanoi kohottamatta katsettaan kiinni ompelemastaan luomenpoistohaavasta. Toni kaiveli hetken laatikkoa ja kohotti kysyvästi haavalappua.
”Tämä?”
”Joo ihan sama”, Valtteri vastasi. Aseteltuaan Tonin ojentaman lapun paikalleen Valtteri nousi, noukki neulan ja puukon pöydältä ja tiputti ne särmäastiaan.
”Terävät on pois”, tämä mutisi ja riisui sitten hanskat kädestään (roskiin, saatuaan aiemmin Tonilta jokusen tuiman katseen niiden heittelystä pitkin pöytää). Valtterille ei ollut mitenkään poikkeuksellista keskittyessään upota ajatuksiinsa, mutta tämä oli silti ollut jopa poikkeuksellisen syvällä omissa maailmoissaan koko päivän. Toni kumartui toimenpidepöydällä makaavan vanhemman herran puoleen ja selosti haavan hoito-ohjeita ja pyyhki samalla desinfiointiaineen värjäämää ihoa puhtaammaksi. Auttaessaan herraa ylös hän vilkaisi Valtteria, joka tuijotti näyttöään.
”Tikit kaks viikkoo?”, Toni kysyi ja Valtteri säpsähti.
”Joo.”
Tonin vielä järjestellessä paikkoja ovi avautui ja ylilääkäri-Jyrki kurkisti sisään.
”Täällä sä olet”, mies sanoi ja Valtteri kohotti kysyvästi katseensa.
”Joko sulle selvis, koska sä aloitat siellä Vaasassa?”
”Joo itseasias just eilen. Lokakuun eka”, Valtteri vastasi.
”Pidätkö lomat pois ennen ku lähet?”, Jyrki kysyi ja Toni ei tiennyt, mistä puhuttiin, mutta Valtteri vastasi vain myöntävästi ja Jyrki poistui nyökkäillen. Valtteri upposi taas näyttönsä taakse. Toni huokaisi. Vaikka hän sai kaiveltua Valtterista kotona esiin ihan avoimen ja hauskankin puolen, ei sitä töissä pahemmin näkynyt.
”Mikä Vaasa?”, hän rykäisi, kun Valtteri ei tuntunut ajattelevan, että edellinen keskustelu kaipasi mitään selityksiä. Mies nosti katseensa näytöstään ja katsoi Tonia tutkimaton ilme kasvoillaan.
”Mä lähen syksyllä Vaasaan.”
”Miks?”, Toni kysyi ja yritti sivuuttaa erittäin epämiellyttävän muljahduksen vatsassaan.
”Mä sain sieltä kirurgian runkopaikan. Meen tekee sen erikoistumisen keskussairaalajakson”, Valtteri vastasi hiljaa. Tonin suuta kuivasi.
”Kuin kauan sellanen kestää?”, hän kysyi.
”Riippuu vähän. Kaks ja puol, kolmekin vuotta.”
Toni kohotti kulmiaan.
”Koska sä ajattelit kertoo mulle”, hän sanoi ja yritti olla kuulostamatta katkeralta. Ei, he eivät olleet luvanneet toisilleen yhtään mitään. Tai edes puhuneet siitä, mitä heidän välillään oli jo parin kuukauden ajan tapahtunut, pitkälti siksi, että Toni ei halunnut käydä kyseistä pohdintaa edes omassa päässään. Mutta ajatus siitä, että Valtteri muuttaisi niinkin kauas sai vatsan vääntämään.
”No se varmistu vasta eilen”, Valtteri vastasi hieman puolustelevaan sävyyn. Toni puri huultaan.
”Täytyy ottaa seuraava. Joku aterooma”, Valtteri sanoi hiljaa.

38.   (300)

Valtterin vielä sanellessa aterooman poistoa toimenpidehuoneen ovi avautui ja seuraava valkotakkinen astui sisään.
”Sulla on vielä kesken?”, Anni kysyi. Toni puri huultaan tajutessaan, että loput toimenpiteet tekisi joku muu kuin Valtteri. Hänen koko kehossaan velloi epämääräinen, levoton olo. Eikä hän voisi puhua enempää Valtterin kanssa Annin kuullen. Valtteri kirjautui ulos koneelta ja vaihtoi muutaman sanan Annin kanssa. Toni yskäisi.
”Tuuks Valtteri tohon kattoo viel sen… sen…”, hän aloitti, muttei keksinytkään, mitä Valtterin pitäisi hänen kanssaan katsoa. Mies taisi onneksi tajuta, ja vastasi vain lyhyesti ”joo.”
Anni ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, kun he kävelivät toimenpidehuoneen vieressä olevaan varastoon. Toni yritti karistaa mielestään kaikki sairaalasarja-mielleyhtymät, kun Valtteri sulki oven perässään.
”Mikä sulla nyt on”, tämä huokaisi. Toni tunsi ärtymyksen nostavan päätään sekavien tuntemustensa joukosta.
”No en tiedä. Ehkä se, että kuulin Jyrkiltä, että sä lähdet kolmeks vuodeks Vaasaan”, hän murahti. Valtteri katsoi häntä kulmiensa alta.
”Kyllä mä oon kertonu, että musta tulee kirurgi.”
”En mä tienny, että se tarkottaa sitä, että sä muutat kolmeks vuodeks johonkin perseeseen”, Toni vastasi. Valtterin katse muuttui tutkivaksi.
”Sä et haluu, et mä lähden”, tämä sanoi ja kuulosti tyytyväiseltä.
”No en tietenkään halua”, Toni hymähti. Valtterin kasvoilla käväisi hymy ja Toni yllättyi reaktiosta. Ihan kuin Valtteri olisi ajatellut, ettei häntä kiinnostaisi tämän lähtö ollenkaan. Ärtymys haihtui hetkessä.
”On siihen nyt vielä pitkä aika”, Valtteri sanoi sovittelevaan äänensävyyn, ”täs on koko kesä välissä.”
Toni ei ehtinyt vastata, kun Marketta käveli sisään. Nainen kohotti kysyvästi kulmiaan, kun huomasi, että Toni ja Valtteri seisoivat vastakkain varastossa.
”Ota vaikka se Solomet”, Valtteri sanoi ääni tai ilme värähtämättä. Toni haki katseellaan, mistä mies oikein puhui mutta tarttui sitten hyllyllä nököttävään kortisonipullolaatikkoon.
”Yks varmaan riittää”, hän mutisi ja Marketta alkoi etsiä katseellaan hyllyiltä sitä, mitä tuli hakemaan. Valtteri iski silmää. Toni tunsi poskiansa kuumottavan. Miksi Valtteri sai aina hänet, aikuisen miehen, punastelemaan?

[Altais]

Olipa taas kiva saada tähän jatkoa! Tuun nyt jättämään puhelinkommentin heti tuoreeltaan, niin pääsen kerrankin kommentoimaan heti luettuani. 😊 Joo, voin helposti kuvitella, että työpäivien suola on Tonille ainakin osaltaan se, kun näkee ihmisiä ja saa viettää aikaa aikuisten kanssa, kun onhan se lapsiarki sitten aika omanlaistaan, eikä Tonilla ole niillä viikoilla samalla lailla aikaa kavereille eikä omille jutuille, eikä orastavalle suhteellekaan. Ihan ymmärrettävää, että tässä kohtaa Valtteri on eri tavalla orientoitunut työhön, ja hänelle työ- ja siviiliminät ovat enemmän erillään.

Voi, miten kiva oli lukea siitä, miten vähitellen Tonin ja Valtterin suhde alkaa ottaa säännöllisemmän tapailun ja ehkä seurustelunkin muodon, ja vaikkei mitään olekaan luvattu tai ääneen sovittu, niin silti on jo aika selvää, että kummallekin yhteinen aika on tärkeää, ja sitä halutaan säännöllisesti. Suloista, kun Valtteri alkaa vähitellen viettää aikaa Tonin kanssa myös lapsiviikoilla, ja hän näyttää suhtautuvan ihanan luontevasti Tonin lapsiin ja ymmärtävän lapsiperheen vanhemman haasteita, kuten että ruoka ei laita itse itseään. 😁

Mutta voi, olipa tuo uutinen, että Valtteri onkin lähdössä aika pian Vaasaan, ja vieläpä tosi pitkäksi aikaa. Hänelle se on tietysti upea tilaisuus, mutta Toni kuuli siitä kyllä ikävällä tavalla, ja ymmärrettävää, että siitä tuli hänelle inhottava olo. Mutta Valtteri oli selvästi hyvillään, että uutinen sai Tonissa aikaan jonkin reaktion. Onkohan hän kuvitellut, ettei Tonia oikeasti kiinnosta kovin vakavassa mielessä? Vähän nyt silti jännittää ja huolestuttaa, miten tuo Valtterin lähestyvä muutto tulee vaikuttamaan suhteen kehittymiseen, ja onko siihen mahdollista löytää joku ratkaisu, kun eihän Tonillakaan ole lasten takia mahdollisuutta noin vaan lähteä toiselle paikkakunnalle töihin.

Kiitos uusista luvuista, tätä on tosi mukava seurata!❤️

[Skorpioni]

Altais, kiitos taas! Kiva lukea ajatuksiasi Valtteri ja lapset on ihan hyvä yhdistelmä. Niistä lisää vielä jossain kohtaa 🤭
Ja joo, välimatka(kin) on erilainen haaste, kun on lapsia. Toisen perässä ei tosiaan voi niin vaan muuttaa, ja on tuollaisen pitkähkön välimatkan reissaaminenkin lasten kanssa vähän erilaista kuin vaikka itse istuskella junassa. Mutta katsotaan, miten tässä käy.

XXX

39.   (250 sanaa)

Valtterin tasainen hengitys täytti makuuhuoneen. Toni makasi hereillä ja katseli vieressään nukkuvaa miestä. Vatsanpohjassa lepatti, mutta jostain syystä hän tunsi olonsa haikeaksi. Hän ei tiennyt, miten suhtautua Valtterin uutisiin. Tarkoittiko se heidän juttunsa loppua, vai pitkää etäsuhdetta? Toni ei osannut päättää, kumpi vaihtoehto kuulosti ikävämmältä. Hän ei halunnut päästää irti Valtterista, johon oli ehtinyt kiintyä kovasti. Eikä kyse ollut enää tosiaankaan pelkästä seksistä, vaikka se kieltämättä upeaa olikin.
Toni vilkaisi kelloa, joka oli kolme yöllä. Mieleen ui kaikenlaisia ajatuksia. Kuten, että oli oikeastaan vain kätevää, jos Valtteri muutti kolmeksi vuodeksi pois. Silloin ei tarvitsisi kovin varhaisessa vaiheessa miettiä suhteen viemistä seuraavalle tasolle ja yhteen muuttamista, mikä lasten myötä tekisi kaikesta heti niin paljon vakavampaa. Toni pudisti päätään, tuntui tyhmältä ajatella sellaista, eiväthän he edes virallisesti seurustelleet. Eikä hän tiennyt, halusiko Valtteri sellaista – kasvattaa jonkun toisen lapsia vuoroviikoin. Ei lapsiperhe-elämä ollut kaikkien haaveissa. Ajatus yhteisestä kodista ja uusioperheestä tuntui samaan aikaan kutkuttavalta ja kauhistuttavalta ja Toni hautasi nopeasti ajatuksensa. Oli sitä paitsi aivan liian varhaista miettiä sellaista.
Valtteri päästi pienen äänen unissaan ja Toni terästäytyi. Valtteri näytti niin hiton hyvältä nukkuessaankin. Tonin olisi tehnyt mieli silittää tämän pehmeää ihoa tai oikeastaan vetää Valtteri kainaloonsa ja nuuhkia tämän puhtaiden hiusten tuoksua, painaa nenänsä niskaan, kaulalle, soliskuoppaan. Hän oli enemmän poikaystävä kuin tällainen säätäjä, mutta jokin pidätteli häntä. Ehkä tieto siitä, että vakaankin oloinen suhde saattoi vain lopahtaa, piti hänet varpaillaan. Eiväthän he Neankaan kanssa olleet koskaan ajatelleet eroavansa, kun olivat lapsia suunnitelleet.
Toni painoi varovaisesti suukon Valtterin käsivarrelle ja käänsi sitten kylkeään.

XXXI

40.   (350 sanaa)

Olohuoneeseen rakentuneesta majasta kuului supatusta ja kikatusta. Lapset olivat olleet mummilla yökylässä, ja Tonin oma yökylävieras oli istunut vielä keittiössä näiden palatessa. Lapset, jotka olivat nähneet Valtterin muutamia kertoja aikaisemmin, olivat heti kärttäneet tämän mukaan leikkeihinsä.
Toni sai rauhassa paistaa Edvinin synttäreille lupaamansa suolaisen piirakan ja siivota keittiön, kun Valtteri viihdytti lapsia. Tämä tuntui pitävän hänen lapsistaan ja lapset Valtterista. Vaikka aikuisten maailmassa Valtteri tuntui joskus vähän jäykältä, ei tämä toisaalta valehdellut tai esittänyt, vaan sanoa töksäytti yleensä mitä ajatteli, ja lasten oli helppo suhtautua sellaiseen. Majasta kuului taas Ebban kikatus ja Tonia hymyilytti. Valtteri peruutti pois ja molemmat lapset seurasivat perässä. Ebba näytti saaneen jonkinlaisen hepulin ja lähinnä roikkui Valtterissa kiinni.
”Apua – tää puree”, Valtteri nauroi ja Toni virnisti. Hän harppoi sohvan viereen, nappasi tyttöään lanteilta kiinni, kiepsautti neidin ylösalaisin ja nosti olkapäälleen makuulle.
”Vai sellaista”, hän sanoi ja Ebba kirkui ja kikatti hänen korvansa juuressa, ”nyt joudut kuules tyttö jäähylle”, hän jatkoi ja kutitti tyttöä kainaloista. Hänen katseensa osui heitä katselevaan Valtteriin, jonka harmaissa silmissä oli lähes kaipaava katse.
Puhelimen herätys kilahti soimaan ja Valtterin katse sulkeutui. Toni laski Ebban alas ja käveli sammuttamaan hälytyksen.
”Kerätkääs sitten leikit kasaan. Lähdetään äidille laittamaan teidät ja juhlat valmiiksi”, hän sanoi. Edvin alkoi kuuliaisesti kerätä majan osia paikoilleen ja sai Valtterin avukseen. Toni pakkasi sillä välin mukaan tulevat tavarat. Valtteri näytti hieman vaivaantuneelta, kun he kaikki ahtautuivat samaan aikaan eteiseen. Toni köytti lapset kiinni turvaistuimiinsa ja sulki vielä hetkeksi auton ovet kääntyäkseen Valtterin puoleen.
”Haluuksä kyydin?”, hän kysyi. Valtteri pudisti päätään.
”Mä kävelen”, tämä sanoi ja kaivoi sitten repustaan pienen paketin.
”Anna toi Edvinille”, Valtteri sanoi hiljaa ojentaessaan pakettia Tonille, joka tarttui siihen hämmentyneenä ja hieman liikuttuneena.
”Kiitos – ei sun ois-”, hän aloitti, mutta Valtteri keskeytti hänet.
”Mä tiiän.”
Toni tunsi tuottavansa toiselle pettymyksen, ja se sai hänet levottomaksi.
”Mä… Tai siis siel on vaan meidän perheet ja lasten kummit”, hän sanoi takellellen ja Valtteri nyökkäsi. Toni olisi halunnut sanoa jotain muutakin. Pahoitella sitä, ettei voinut ottaa Valtteria mukaan, mutta autosta alkoi kuulua kiljumista.
”Äh, mun täytyy mennä – soitellaan illalla?”, hän sanoi avaten kuskin oven.
”Soitellaan”, Valtteri sanoi ja hymyili pienesti.

XXXII

41.   (200 sanaa)

Edvinin synttärijuhliin tuntui liittyvän niin ristiriitaisia tuntemuksia, että Toni tunsi itsensä jo puolivälissä väsyneeksi. Toisaalta oli ihanaa, että kaikki kokoontuivat kaikesta huolimatta yhteen, mutta Nean äiti oli Tonin mielestä ollut aina vähän rasittava, eikä ero varsinaisesti helpottanut asiaa. Edvin iloitsi kuitenkin sukulaisten näkemisestä, lahjoista ja huomion keskipisteenä olemisesta, ja lapsen iloa oli mukava katsella. Suosikkilahja oli yllättäen Valtterilta, joka oli ostanut juuri sen pikkuauton, jota Edvin oli haaveillut osaksi kokoelmaansa. Sekin sai jotenkin puristavan tunteen aikaan Tonin rinnassa, kun samaan aikaan häntä liikutti se, että Valtteri, niin ihana Valtteri, kiinnitti niin tarkasti huomionsa siihen, mitä hänen lapsensa hölisivät, ja ahdisti se, ettei hän ollut vielä valmis kaikkeen siihen, mikä Valtteriin ja häneen liittyi. Eikä asiaa helpottanut se, että viettäessään tauon jälkeen aikaa Nean perheen kanssa hän muisti, miksi he olivat aina viettäneet joulut Tonin perheen kanssa. Nean pikkuveli Niklas oli ihan mukava ja tämän kanssa Toni tuli kohtalaisesti juttuun, mutta Nean isoveli Nico oli ärsyttävä pullistelija, joka oli aina kuittaillut Tonille sivulauseissa siitä, että hoitoalan työt ja pitkät perhevapaat olivat naisten hommia. Miten hän ikinä altistaisi itsensä, Valtterin ja lapsensa kaikelle sille paskanjauhannalle, mitä hän tiesi olevan edessä, jos joskus toisi Valtterin poikaystävänään lasten juhliin?
Toni säpsähti ajatuksistaan tuntiessaan kämmenen olkapäällään.
”Mitä mietit, pikkuveli?”, Iita, hänen siskonsa, kysyi.
”Äh”, Toni huokaisi, ”elämää vaan. Mä nukuin vähän huonosti.”
”Eiks lapset ollu mutsilla?”, Iita kysyi ja katsoi Tonia tutkiva ilme kasvoillaan, ”mikäs sua on valvottanu?”
Toni katsoi siskoaan tuimasti.
”Ei mikään”, hän vastasi ja ajatteli, että hänen pitäisi tosissaan puhua Valtterin kanssa.

42.   (350 sanaa)

Vieraiden lähdettyä Toni jäi auttamaan Neaa siivoamisessa. Keittiön kaappien sisällöt olivat vaihtaneet paikkaa ja hän tunsi olevansa lähinnä tiellä, kun ei enää löytänyt vanhasta kodistaan mitään. Nea oli muutenkin muuttanut sisustusta hänen lähdettyään – osin toki siksi, että joitain huonekaluja Toni oli ottanut mukaansa – eikä se tuntunut muutenkaan enää hänen kodiltaan.
”Jätä ne vaan siihen pöydälle, jos et löydä”, Nea sanoi turhautuneena, kun Toni availi kaappeja puhdas mukipino kädessään.
”Mä pärjään kyl, sä voit mennä”, nainen jatkoi.
”No kyl mä autan ihan mielelläni”, Toni vastasi. Lapset olivat syventyneet tutkimaan Edvinin uusia leluja yllättävän sopuisasti. Nea huokaisi.
”Tää tuntuu vaan aika raskaalta. Että sä oot täällä taas”, Nea sanoi. Toni jäi seisomaan paikalleen puhdas piirakkavuoka kädessään. Hän tunsi olevansa lopen kyllästynyt Nean piikittelyyn ja kiukutteluun. Varsinkin silloin, kun yritti vain auttaa.
”Minkä takia sun täytyy käyttäytyä kuin mä oisin tehny sulle jotain helvetin pahaa. Sinä halusit erota”, hän sihahti, etteivät lapset kuulisi. Nea katsoi häntä kylmästi.
”Ai minä halusin erota?”
”Oon mä sulle monta kertaa sanonu, että oisin voinu lasten takia jatkaa”, Toni vastasi hiljaa.
”Joo. Oisit voinu jatkaa lasten takia kulissielämää, mutta et ollu valmis tekemään mitään sen eteen, että meidän suhde ois taas joku oikea suhde”, Nea kivahti. Edvin kohotti katseensa leluistaan. Toni mulkaisi Neaa vaimentaakseen tämän. Hän ei halunnut lasten näkevän heidän riitojaan.
”Ja nyt sen takia kaikki syyttää mua siitä, että mä oon rikkonu meidän perheen ja vaatinu itsekkäästi eroa, vaikka sinä oot ihan yhtä lailla syypää siihen, ettei me olla enää perhe”, Nea jatkoi hiljaa sähisten.
”Ei kukaan syytä sua mistään”, Toni sanoi väsyneenä ja hieroi otsaansa, ”ihmiset eroo. Sitä sattuu.”
Nea puristi huulensa tiukaksi viivaksi eikä sanonut hetkeen mitään.
”Tää on vaan tuntunut tosi raskaalta tänään, okei?”, tämä sanoi sitten kireällä äänellä, ”kaikki mitä piti olla ja mitä ei enää oo. Se tuntuu paskalta.”
Toni nyökkäsi. Hän pakkasi piirakkavuoan kassiinsa ja nosti sen pöydälle.
”Ehkä on sit parempi, että mä lähen”, hän sanoi. Nea nyökkäsi.
”Edvin, Ebba! Isi lähtee kohta. Tuutteko sanoo heipat”, hän sanoi ja lapset raahustivat pettyneen näköisinä halaamaan Tonia.
”Nähdään ens viikolla. Isin rakkaat”, Toni supatti molempien korvaan ja sai märät pusut palkinnoksi.

XXXIII

43.   (300 sanaa)

Toni tunsi itsensä levottomaksi koko viikon. Hän olisi halunnut nähdä Valtterin ja puhua tämän kanssa, mutta alkuviikosta tämä oli flunssassa, loppuviikon jossain koulutuspäivillä ja sitten vielä kaverinsa polttareissa. Toni märehti illat kaikissa omissa ajatuksissaan, kuten ymmärryksessä siitä, että Nea oli oikeassa – hän ei ollut jaksanut nähdä vaivaa heidän parisuhteensa eteen, vaikka lapsista huolehtikin mielellään. Ja siitä, että vaikka hän kuinka halusi Valtterin, ei hän vain ollut vielä valmis siihen kaikkeen.

Sunnuntaina Valtteri ehti vihdoin nähdä. Mies avasi hänelle oven ja suunnisti suoraan takaisin sohvalle, jossa oli ilmeisesti röhnöttänyt polttareista palattuaan. Valtterilla oli college-housut, teepaita ja kapeasankaiset, metalliset silmälasit, joita Toni ei ollut koskaan nähnyt miehen käyttävän, vaikka tämä kaivoikin yöksi piilolinssejä pois silmistään. Hän piti siitä, ettei Valtteri ollut niin siisti ja huoliteltu, vaan näytti rennommalta ja kotoisalta, kuin päästäisi Tonin osaksi jotain, mitä kukaan muu ei nähnyt. Ajatus sai Tonin sydämen kivistämään.
”Onks darra”, hän kysyi, kun Valtteri tuijotti ilmeettömänä seinää.
”Mm”, Valtteri mumisi. Toni istui tämän viereen.
”Oliks kivaa?”
Valtteri kohautti olkiaan.
”Tekemiset joo. Tollanen mökillä suurimmaks osaks tuntemattomien kanssa dokaaminen ja sekoilu ja pillusta puhuminen ei vaan ehkä oo mun juttu”, tämä sanoi. Toni naurahti. Valtteri nojasi päätään taaksepäin ja sulki silmänsä. Toni katseli tätä. Hän ei halunnut sanoa sitä, mitä hänen piti sanoa. Ei ihan vielä. Hän olisi halunnut painaa Valtterin selälleen alleen ja suudella kunnolla. Sen sijaan hän laski kätensä tämän reidelle.
”Mä en tienny et sulla ees on lasit”, hän sanoi rikkoakseen hiljaisuuden. Valtteri hymähti, muttei avannut silmiään.
”En mä käytä näit missään muual ku koton. Silmät tarvii välil taukoa, varsinkin jos on menny tyhmänä nukkuu kaks yötä piilarit päässä”, tämä sanoi.
”Ne näyttää kivalta”, Toni sanoi. Valtterin kasvoilla häivähti hymy. Sitten tämä avasi silmänsä ja katsoi Tonia tarkkaavaisesti.
”Kuule”, mies sanoi hitaasti, ”meiän pitäis puhua.”
Toni puri huultaan ja nyökkäsi.
”Joo. Niin pitäis.”

44.   (350 sanaa)

”Ooksä kertonu musta kellekään?”, Valtteri kysyi. Toni pudisti päätään. Valtteri nyökkäsi.
”Mun siskot – me puhutaan tosi paljon – tietää et mul on ollu joku säätö mut ei sen enempää”, tämä sanoi. Toni huomasi, että joku säätö kuulosti ikävältä, vaikka totta olikin.
”Aioksä joskus kertoa?”, Valtteri jatkoi. Toni puri huultaan.
”En mä tiedä… vielä. Mä en oo ehkä vielä valmis siihen”, hän sanoi hiljaa. Valtteri nyökkäsi ja veti syvään henkeä.
”Mä en syytä sua mistään, eikä tää oo mikään ota tai jätä-tyyppinen kommentti, mut. Mä oon alkanu pitää susta liikaa, että mä voisin olla vaan sun panokaveri. Ja mä en voi olla sellasessa suhteessa, missä mä mahdun sun sänkyyn, mutten sun elämään. Mä oon tehny sitä liian monta kertaa, ja… mulle tulee siitä vaan likanen olo. Mä en halua sellasta enää”, Valtteri sanoi ja Tonin kurkkua kuristi. Valtteri nielaisi ja jatkoi sitten.
”Ja mä siis ymmärrän sua. Sul on lapset ja sun täytyy ajatella niitä. Ja mä tiedän, että mä käytännössä pyytäisin sua tulee kaapista mun takii ja se on ehkä liikaa pyydetty. Ja sitä ei pidä tehdä kenenkään muun ku ittensä takia.”
Tonin sisuskaluja väänsi. Valtterin ääni oli tyyni ja rauhallinen, ei syyttävä, ei vihainen, enemmänkin toteava.
”Joo. Mä… Itseasias tulin sanomaan ihan samaa. Mä oon tajunnu, että mä oon ajatellu niin paljon lapsiani ja no, ihan itteäni, että mä en oo ollu kauheen reilu sulle”, Toni aloitti, muttei pystynyt enää katsomaan Valtteria jatkaessaan.
”Mun on ollu tosi vaikee myöntää edes itelleni, että mä oon ihan helvetin rakastunu suhun, mutta musta tuntuu, että mä en – ainakaan just nyt – pysty antaa sulle sitä, mitä sä tarviit. Tai ansaitset. Ja sit on viel se Vaasa.”
Toni räpytteli hetken silmiään, kun kurkkua kuristi, ja katsoi sitten Valtteria, joka puri huultaan ja näytti samaan aikaan surulliselta ja ihan liian hyvältä.
”Niin”, Valtteri sanoi pakotetulla äänellä, ”no, ainakin taidetaan olla samalla sivulla.”
Toni nyökkäsi hitaasti.
”Anteeks”, hän sanoi. Valtteri pudisti päätään.
”Et sä tehny mitään.”
”Silti”, Toni sanoi ja nousi ylös aikeenaan lähteä kotiin. Valtteri seurasi häntä ovelle.
”No hard feelings?”, tämä kysyi ovenkarmiin nojaillen.
”Joo”, Toni vastasi vaikka sielua särki. Valtteri hymyili pienesti toisella suupielellään.

XXXIV

45.   (350 sanaa)

Illemmalla, saatuaan lapset nukkumaan ja siivottuaan iltapalasotkut, Toni istui olohuoneen sohvalla kuuntelemassa hiljaisuutta ja ehti viimein hetkeksi pysähtyä ajattelemaan, mitä oli tapahtunut. Lapset olivat siitä hyviä mindfulness-harjoittajia, että arjen pyörittämisen keskellä ei pahemmin ollut aikaa vatvoa. Mutta siinä hiljaisuuden keskellä tuntui oikeastaan aika paskalta. Tonia raastoi se, että hän oli satuttanut tahtomattaankin Valtteria, vaikkei hän ollut missään kohtaa mitään luvannutkaan. Ja yhtä raastavalta tuntuivat Valtterin sanat, mä oon alkanu pitää susta liikaa. Toni tiesi tehneensä oikein, mutta se ei helpottanut sitä surua ja ikävää, jota hän tunsi.
Aikuisuus on välillä aika paskaa, hän ajatteli, ja painoi päänsä käsiinsä. Silmiä poltteli.
”Isi”, kuului hento ääni jostain hänen takaansa ja hän säpsähti. Edvin seisoi hieman liian isossa pyjamassaan ja unipupu kainalossaan pienen matkan päässä. Toni pyyhkäisi silmäkulmaansa ja nousi istumaan suorassa.
”Mitä Edvin? Kello on vaikka kuinka paljon, mikset sä oo nukkumassa?”, hän rykäisi.
”Mä heräsin enkä saanu unta.”
Toni taputti sohvaa vierellään. Edvin kiipesi siihen istumaan.
”No voihan”, hän sanoi.
”Miks sä itket?”, Edvin kysyi niin viattomasti, kuin vain lapsi saattoi. Toni oli jo kiistämässä itkeneensä alkuunkaan, mutta pysähtyi ennen kuin sai suunsa auki. Millaisen miehen kuvan hän halusikaan pojalleen antaa? Ei ainakaan sellaista, jossa miehet eivät saaneet itkeä. Niinpä hän vain veti pojan kainaloonsa.
”Mulla on vaan ollut vähän paha päivä”, hän sanoi.
”Johtuuko se meistä?”
”Ei tietenkään”, Toni sanoi lempeästi, ”miksi sä niin ajattelet?”
”Te riitelitte äidin kanssa viime viikolla”, Edvin sanoi ja heilutteli pupunsa korvia. Toni huokaisi hiljaa.
”Mä oon pahoillani, että sä kuulit sen. Mutta joskus me äidin kanssa riidellään, kun me ollaan eri mieltä. Mutta se ei oo ikinä teidän vika.”
”Okei”, Edvin sanoi ja tutkiskeli edelleen pupuaan.
”Sinä ja Ebba ootte mun – ja äidin – elämän paras asia”, Toni sanoi vielä ja pörrötti pojan tukkaa. Edvin hymyili.
”Mites me saatais sut takas uneen? Luetaanko uus iltasatu tässä sohvalla?”, Toni ehdotti. Edvin nyökkäsi ja kiipesi Tonin syliin. Sadun myötä poika alkoi pilkkiä ja lopulta Toni kantoi tämän nukkuvana takaisin sänkyynsä. Hän katseli hetken ikkunasta suodattuvassa hämärässä valossa nukkuvia lapsiaan ja painava solmu rinnassa hellitti hieman. Jos ei elämässä voinutkaan saada kaikkea, oli hän kuitenkin saanut aika paljon.

[Altais]

Olipa näissä uusissa osissa paljon tunnetta mukana, ja aika laidasta laitaan. Alussa tuntui siltä, että sekä Tonin että Valtterin tunteet ovat syventymään päin, vaikka edelleenkään mitään ei ollutkaan sovittu. Mutta Toni alkoi kuitenkin tiedostaa, ettei hänelle oikein sovi pelkkää seksiä -tyyppinen suhde, ja ymmärsi itsekin, että tässä on aika paljon isompia tunteita pelissä. Mutta toisaalta, onhan tuo varmaan myös aika pelottava tunne varsinkin hänelle noin pian eron ja muidenkin isojen elämänmuutosten jälkeen tajuta, että tunteet toista kohtaan ovat sellaiset, että ennemmin tai myöhemmin voisi olla edessä ihan koko elämän ja arjen meneminen taas kerran uusiksi.

Ihan varmasti ajatus yhteenmuutosta ja lapsiperhe-elämän jakamisesta on ihan valtavan tuntuinen juttu tuossa kohtaa, ja ihan ymmärrettävää, ettei Toni ollut siihen vielä valmis. Onhan hänellä vielä tuoreessa muistissa, miten kestämään tarkoitetusta suhteesta ei tullutkaan sitä, mitä piti. Ja sitten on vielä se Vaasa, ja kaikki se mitä liittyisi siihen, kun uusi kumppani olisikin samaa sukupuolta, ja pitäisi tulla kaapista. Valtterinkin tunteista selvisi tuossa lopussa aika paljon, ja jotenkin voisin kuvitella, että hän on tahollaan ihan yhtä rikki suhteen loppumisesta kuin Tonikin. Jaksan kuitenkin olla optimistinen, että jossain kohtaa ennemmin tai myöhemmin he löytävät toisensa vielä. Se täytyy sanoa, että kaiken keskellä Toni on kuitenkin ihana isä, kun jaksaa ajatella lapsia ja heidän parastaan vaikeinakin hetkinä. Ja myös Valtteri oli lasten kanssa aivan ihana.

[Skorpioni]

Kiitos taas, Altais! Mä ajattelen, että Toni vähän säikähti kaikkea ja päätti viheltää pelin poikki. Ja Valtterikin olisi kyllä ollut tosiaan mielellään jotain enemmän, mutta ymmärsi, ettei aika ehkä ole vielä kypsä. Ja onhan tuossa tosiaan Tonilla alle vuoden sisään melkoinen määrä suuria elämänmuutoksia, että ehkä ei ihan pää pysy perässä kaikessa muutenkaan ja sitten menee huomaamattaan rakastumaan eikä tosiaan se rakastuminen helpota asioita yhtään, vaan tuo vaan lisää mutkia matkaan. No, jokaisen on mutkansa kuljettava Lapset on kuitenkin Tonille ehdottomasti suurempi voimavara kuin mikään taakka, vaikka lasten myötä elämää ei voi miettiä vain omien halujensa pohjalta. Ja Valtteri ja lapset on ❤️


Juhannuksen kunniaksi taas pieni raapalerypäs jatkoksi

XXXV

46.   (250 sanaa)

Viikko tuntui jälleen sumuiselta. Toni vältteli töissä parhaansa mukaan Valtteria, ja illat kuluivat lasten kanssa kesän tuloa ihmetellessä. Edvin oli saanut syntymäpäivälahjaksi oikean polkupyörän ja Ebba perinyt veljensä potkupyörän, ja Toni pääsi melkein lenkille patistaessaan lapset harjoittelemaan pyöräilyä. Hän oli tietoisesti yrittänyt täyttää kalenterinsa, jottei ehtisi vatvoa sydänsurujaan, ja lauantaiksi he olivat sopineet taas puistotreffit Jennin kanssa. Perjantaiaamuna Edvin kuitenkin heräsi kuumeisena. Ainoana hyvänä puolena oli se, että Toni onnistui kotiin jäämällä välttämään yhteisen päivystysvuoron Valtterin kanssa. Sillä kertaa perään ei tullut kyselyitä hänen poissaolostaan.

Viikonloppu olikin kaikkea muuta kuin rentouttava. Koska kuumeisen Edvinin piti levätä, piti myös Ebban kanssa olla kotona, ja vilkas parivuotias meni pitkin seiniä. Edvinin kuumeen laskiessa he pääsivät sentään hetkeksi pihalle, mutta pahemmin taukoja päivään ei tullut – lapset nukkuivat päiväunensa tietenkin ihan eri aikoihin ja kipeällä Edvinillä meni pinna pikkusiskon touhuihin tavallista helpommin. Toni lähestulkoon huokaisi helpotuksesta, kun näki sunnuntaina Nean auton kaartavan pihaan.

”Edvin, Ebba, ootteko valmiita?”, Nea huhuili ovelta.
”Kohta”, Edvin vastasi. Päivän ainoa seesteinen, yhteinen leikkihetki oli selvästi vielä kesken.
”Edvin on kolmatta päivää kuumeessa”, Toni sanoi.
”Ookste käyny lääkärissä?”, Nea kysyi heti. Toni kurtisti kulmiaan.
”Ei, kun se on ihan hyvävointinen ja laskee kuumelääkkeellä.”
”No voihan sillä olla korvatulehdus”, Nea sanoi.
”Voi varmaan, mutta ei oo kyllä valittanut. Mee huomenna, jos se vielä kuumeilee”, Toni hymähti.
”Ai minä joudun ottaa vapaata töistä?”
”No sä joudut joka tapauksessa olee sen kanssa kotona”, Toni huomautti. Nea hymähti.
”Eiks joku siellä teillä töissä voi kattoa sitä?”
”Voi, jos tuutte korva-ajalle niinkun muutkin”, Toni huokaisi.

47.   (350 sanaa)

Nea vaihtoi painoa jalalta toiselle ja mittaili Tonia katseellaan.
”Eilen oli näyttö. Tuli tarjous”, tämä sanoi sitten hitaasti. Toni tunsi pienoisen helpotuksen aallon hulvahtavan ylitseen. Kahden asunnon päällekkäin maksaminen alkoi tosiaan tuntua, kun palkkakin oli vuorotyön loppumisen myötä pudonnut.
”No sehän on hyvä”, hän sanoi. Nea katsoi häntä kulmiensa alta.
”Se tarjous oli ihan paska. En mä halua hyväksyä sitä.”
Toni hengitti syvään ja yritti hillitä sisällään nousevaa kiukkua.
”No siit voi varmaan tehä vastatarjouksen”, hän sanoi pakotetun rauhallisesti.
”Ne tarjos 40 alle pyynnin. Ei ne varmasti tuu niin paljoa vastaan”, Nea sanoi. Toni huokaisi.
”Nepa hei…”, hän aloitti, mutta Nea keskeytti hänet.
”Kyllä siit täytyy saada vähän ees lähemmäs pyyntiä. Ei sitä oo mitään järkeä myydä sellasella tappiolla”, Nea tuhahti.
”Nyt Nea”, Toni murahti, ”mulla ei oo loputtomasti rahaa maksaa sun asumista.”
”Ja sun lastes”, Nea vastasi piikikkäästi.
”Joiden elämisen joka toinen viikko ja tän toisen kodin mä maksan myös. Tehään vastatarjous, ja katotaan mihin ne suostuu”, Toni sanoi tiukasti. Nea avasi suunsa selvästi väittääkseen vastaan, mutta Toni kohotti kätensä keskeyttääkseen naisen.
”Nea mä en jaksa nyt tätä sun kiukutteluas. Mul on ollut tosi raskas viikko.”
”Ai koska sulla on lapset”, Nea tiuskaisi.
”Ei. Vaan koska mä oon päättäny ihan tosi lupaavan suhteen. Mä en jaksa sitä, että sä kiukuttelet koko ajan”, Toni kivahti vastaukseksi. Nea katsoi häntä hölmistyneenä.
”Ai sulla on ollut jo uus nainen”, tämä sanoi ja onnistui kuulostamaan jotenkin syyttävältä.
”No ei ole ollut uutta naista, kun mies”, Toni tuhahti ennen kuin ehti edes ajatella, mitä sanoi. Nean ilme muuttui entistä hämmästyneemmäksi.
”Toni, mitä vittua. Nytkö sä oot joku homo”, tämä sanoi täysin vieraalla äänellä. Toni katui lipsautustaan, mutta oli turha enää peruuttaa.
”En kun mä olen aina ollut bi. On mulla ollut pari jätkää ennen sua.”
Nea räpytteli silmiään typertyneen näköisenä.
”Me oltiin 12 vuotta yhdessä. Miks mä kuulen tästä vasta nyt”, nainen sanoi.
”En mä tiiä…”, Toni mutisi, ”ei se tuntunu kauheen relevantilta.”
”Ei se tuntunu relevantilta? Senkö takia me erottiin?”, Nea yskähti.
”Ei”, Toni huokaisi, mutta ennen kuin hän ehti sanoa enempää, lapset laukkasivat reppuineen eteiseen ja alkoivat kilpaa kertoa Nealle viikon tapahtumia.

XXXVI

48.   (350 sanaa)

Maanantain aamuraportilla Toni pureskeli kynsiään – kuten aina ollessaan kroonisesti hermostunut jostain. Neasta ei ollut kuulunut sen jälkeen, kun tämä oli lastannut lapset autoonsa ja lähtenyt, ja häntä kuumotti se, ettei hän oikein tiennyt, miten nainen suhtautui hänen uutisiinsa. Aamuraportin päätteeksi hän sai kuitenkin muuta ajateltavaa, kun Tuula pyysi häntä siirtymään puhelimesta päivystykseen paikkaamaan Tiian sairaspoissaoloa. Toni lähti hyvillä mielin kohti päivystäjän huonetta, kunnes avasi oven ja huomasi viettävänsä päivän Valtterin kanssa. Miehen näkeminen hieman vihlaisi, mutta Toni hengitti syvään ja päätti olla ammattilainen. No hard feelings.
”Moi”, hän mutisi.
”Moi”, Valtteri nyökkäsi ja näytti siltä, että oli valmis käymään töihin. Toni avasi koneensa ja huomasi listan kärjessä oman sukunimensä.
”Voi vittujen kevät”, hän huokaisi ja Valtteri kohotti kysyvästi katseensa.
”Saat tavata ihanan exäni”, Toni mutisi noustessaan ylös, ”saako ottaa?”
Valtteri nyökkäsi ja kun Toni avasi oven, näki Edvin hänet heti ja kiljaisi ”isi!”
Edvin kirmasi huoneeseen ja Nea seurasi Tonia kulmiensa alta katsoen perässä.
”Ai sä oot täällä”, Nea hymähti, ”no, tiiätkin tarinan. Onks se perjantaista asti ollu kuumessa ja tänään aamulla valitti jo korvaakin. Edvin sit vihaa korviin katsomista”, tämä jatkoi.
”No sit täytyy vaan pitää kiinni”, Valtteri sanoi tyynesti ja kiinnitti suppiloa korvalamppuun.
”Tuus tänne”, Toni sanoi, koppasi Edvinin syliinsä ja kiskoi tämän paidan ylös.
”Valtteri!”, Edvin kiljahti huomatessaan miehen.
”No moikka”, Valtteri vastasi, ”mitä ukko.”
Edvin hymyili. Nea näytti hämmentyneeltä.
”Tunnetteks te?”, nainen kysyi.
”Valtteri on isin työkaveri”, Edvin raportoi, ”koska sä tuut taas käymään?”, poika jatkoi ja katseli Valtteria pää kallellaan.
Valtteri hymyili pienesti.
”En mä tiedä. Mut nyt kuunnellaan sun keuhkot ja katotaan korvat. Oot vaan siinä isin sylissä.”
Edvin istui kun naulittuna paikallaan ja antoi Valtterin suorittaa tarvittavat tutkimukset. Nea seurasi hämmentyneenä vierestä.
”Joo, on täällä korvatulehdus”, Valtteri sanoi hitaasti.
”Mähän sanoin”, Nea sanoi. Toni huokaisi. Valtteri liukui tuolillaan takaisin koneelleen ja alkoi naputtaa reseptiä. Toni antoi Edvinin valita tarran pikkupotilaiden palkintopurkista. Printteri hurisi ja Valtteri ojensi reseptin Nealle,
”Kiitos”, Nea hymähti, ”Edvin, sano isille heippa.”
Toni pörrötti Edvinin tukkaa ja tämä lähti äitinsä kanssa kävelemään poispäin. Toni huokaisi helpotuksesta. Tuskin Nea ainakaan arvasi, että juuri Valtteri oli se mies, joka hänellä oli ollut.

XXXVII

49.   (300 sanaa)

Illalla Nea soitti. Edvin lisäksi Ebbakin oli alkanut olla nuhainen. Toni huokaisi, lasten kanssa sai kyllä jatkuvasti olla sairastuvalla.
”Pitäiskö mun tulla näyttää Ebbankin korvat?”, Nea kysyi.
”Kato nyt vielä huominen, jos se muuten jaksaa ihan hyvin”, Toni ehdotti.
”Joo.”
”Miten te jaksatte? Pitäiskö mun tulla huomenna hetkeksi sinne, niin sä pääsisit vähän lepäämään?”, Toni kysyi. Nean äiti asui kauempana eikä muutenkaan ollut yhtään niin avulias kuin hänen omat vanhempansa.
”Kyl me pärjätään, kiitos”, Nea vastasi, ja Toni yllättyi tämän sopuisasta äänensävystä.
”Mä oon miettiny sitä, mitä sä sanoit”, Nea sanoi.
”Ai vastatarjousta?”, Toni kysyi jännittyneenä, vaikka taisi tietää vastauksen.
”No sitäkin, ja kai me voidaan kokeilla. Mutta mä tarkotin sitä sun… tai siis mitä sä sanoit muuten.”
Toni irvisti.
”No?”, hän kysyi.
”Onks sulla nyt joku keski-ikäistyvän kolmekymppisen faijan kriisi vai joku eroon liittyvä sekoominen vai oliksä ihan tosissas?”, Nea vastasi. Ääni oli rauhallinen. Tonin sydän takoi.
”Ei tää oo mikään keski-iän kriisi. Lukiossa oli sellanen Jonne ja intissä Jiri. Ja niiden välissä Inka ja sit oli se Maria. Mut sit mä tapasinkin sut ja ei oo kauheesti tarvinnu asiaa miettiä”, Toni vastasi. Linjan toisessa päässä oli hetken hiljaista.
”Mikset sä koskaan kertonu mulle?”, Nea kysyi. Toni oli kiitollinen puhelusta, jossa Nea ei nähnyt hänen vaivautunutta ilmettään.
”En mä tiedä. Niin kun mä sanoin, ei se tuntunu kauheen relevantilta.”
”Kahteentoista vuoteen mainita, että sä oot bi?”
”No en mä nyt oo ettiny mitään muuta seuraa sillon”, Toni vastasi. Nea huokaisi.
”Eiks toi oo aika iso salaisuus kantaa sisällään?”
Toni jäi tuijottamaan eteensä. Tällaista suhtautumista hän ei ollut odottanut.
”Onks se sulle ihan fine?”, hän jätti tarkoituksella vastaamatta kysymykseen.
”No mitäpä se mulle enää kuuluu”, Nea sanoi hieman piikikkäästi ja Toni virnisti. Olihan nainen sittenkin oma itsensä.
”Lähinnä mä oon tosi hämmentynyt”, Nea jatkoi.
”Anteeks, etten kertonu”, Toni vastasi.
”Saat.”

XXXVIII

50.   (350 sanaa)

Perjantaihin mennessä Toni oli saanut tarpeekseen omasta päästään. Ajatukset jumittivat lähinnä Valtterissa ja lapsettomalla viikolla ajattelulle oli liikaa aikaa, vaikka hän oli yrittänyt sopia sulkapallopelejä ja lenkkitreffejä kavereidensa kanssa. Heikkona hetkenään hän oli lupautunut lauantaiyöksi tuuraamaan sairauspoissaoloa ambulanssiinkin lähinnä saadakseen jotain muuta ajateltavaa. Saisipahan samalla hyvät pyhäkorvaukset.
Työpäivä puhelimessa tuntui matelevan tuskaisen hitaasti, kunnes Jenni pisti päänsä ovesta sisään ja katsoi häntä kysyvästi. Ohjattuaan puhelimessa olevan rouvan verikokeille ja röntgeniin Toni kohotti kulmiaan.
”Pääsisitkö sä auttaa tohon päivystykseen? Tollanen muistisairas pappa on saanut tosi pitkän haavan ja siihen tarvii lisää käsiä kun hän ei oikeen muista pysyä paikallaankaan”, Jenni kysyi. Toni nyökkäsi ja lähti naisen perässä kohti päivystystä.
”Ketä sun kanssa on?”, hän kysyi aavistellen pahaa.
”Valtteri.”
Tietysti.
Vaikka Valtteri oli nuorista lääkäreistä ehdottomasti tehokkain, kesti tälläkin melkoisen kauan kursia kasaan vanhuksen säären valtavan kokoinen palkeenkieli. Jenni piteli jalkaa paikallaan ja Toni auttoi Valtteria minkä pystyi ja yritti samalla estää vanhusta tarttumasta haavaan, työvälineisiin tai Valtteriin.
”Pitäiskin vihdoin olla vähän kesäisemmät kelit. Mitäs viikonloppusuunnitelmia teillä on?”, Jenni kysyi rupattelevaan sävyyn. Toni vilkaisi Valtteria, joka näytti keskittyneeltä ja vihasi muutenkin turhanpäiväistä pölinää.
”Ihan villisti meen heittää huomenna keikkaa lanssiin”, hän vastasi sitten.
”Ai jaa. Teeksä paljon?”, Jenni kysyi.
”En mä”, Toni naurahti, ”pystyy tekemään vaan viikonloppua ja ne on aika suosittuja.”
”No mitäs Valtteri?”, Jenni jatkoi äidillisesti uteluaan, ”oisko tiedossa vaikka treffejä tai muuta kivaa?”
Valtteri vilkaisi naista kulmiensa alta.
”No nyt kun kysyit, niin itseasiassa on.”
Tonin vatsassa muljahti.
”Ai! Onks ekat vai ootteko pitkään tapaillut?”, Jenni kysyi kiinnostuneena. Toni tunsi leukaperiensä kiristyvän.
”Ei me tapailla”, Valtteri vastasi, ”ei vaan ollu muutakaan.”
Jenni näytti hämmentyneeltä ja Toni yritti pitää naamansa peruslukemilla. 
Haava saatiin viimein pakettiin ja Toni poistui helpottuneena takaisin omalle työpisteelleen, jossa keskittyminen kuitenkin harhaili herkästi Valtteriin. Siinä nyt ei tietenkään kauaa kestänyt, että nuori hyvännäköinen mies löysi itselleen uutta seuraa, mutta vitutti se silti.
”Kenen kanssa sul on treffit”, hän kirjoitti viestin Valtterille hetken mielijohteesta ja katui heti viestin lähetettyään.
”Se on vanha tuttu, joka pyytää satunnaisesti ulos”, Valtteri vastasi. Tonia ärsytti entistä enemmän.
”Pitäkää kivaa”, hän pakotti itsensä kirjoittamaan ja toivoi mielessään, etteivät miehet todellakaan pitäisi kivaa.

XXXIX

51.   (250 sanaa)

Lauantaiyö oli odotetusti työntäyteinen, mutta Toni oli vain tyytyväinen, kun sai siten pidettyä ajatuksensa poissa Valtterista. Kotona hän olisi varmasti vatvonut tämän treffejä aamuyöhön asti. Loppukevään aurinkoinen sää oli houkutellut väkeä ulos ja tapaturmia riitti. Baareissakin oli kohtalaisesti väkeä, jotka työllistivät ainakin tarkastusreissulle, vaikkei kaikkia tarvinnut sairaalaan viedäkään. Aamuyöstä Toni ja hänen työparinsa, keski-ikäinen Kimmo ajelivat takaisin jätettyään potilaan puolisonsa kanssa kotiin seurailemaan oireitaan.
”Mitäs sulle kuuluu, sä vaihdoit päivätöihin?”, Kimmo kysyi katse tiessä. Toni viimeisteli kirjauksia.
”Joo ihan perseestä mutta ei auta kun on lapset vuoroviikoin”, hän vastasi. Kimmo virnisti.
”Mäkin kokeilin päivätöitä kun lapset oli pieniä, mutta ei se ollu mua varten. Mitäs muuta?”, Kimmo jatkoi. Mies oli aina ollut jotenkin isällinen ja Toni huomasi huokaisevansa syvään.
”No en tiiä. Ollu vähän raskasta. Ex kiukuttelee ja sit oli yks uus mutta se nyt oli ihan mahdoton juttu”, hän sanoi katsellen pimeää tietä. Taivaanrannassa kajasti hento valo lupauksena tulevasta aamunkoitosta. Olikohan Valtteri sängyssä sen toisen kanssa? Ajatus satutti enemmän, kuin hän oli osannut ajatellakaan.
”Jaa. Miks?”, Kimmo jatkoi. Toni muisti, että Kimmo oli mestari suostuttelemaan kaikki hoidosta kieltäytyvät, itsetuhoiset potilaat kyytiin. Miehen olisi varmaan pitänyt olla psykiatrinen sairaanhoitaja.
”Pitkä juttu”, Toni mutisi, ”ei oo niin helppoo kun nuorena ja lapsettomana.”
”No. Sanonpa vaan, että harva suhde kaatuu mahdottomuuteen vaan siihen ettei sille anna edes mahdollisuutta. Jos joku vie jalat alta niin minusta kannattaa yrittää, ei niitä niin montaa elämässä vastaan tuu”, Kimmo sanoi seesteisesti. Toni hymähti ja rintaa korvensi. Auringonnousua katsellessaan hän kuitenkin mietti, oliko kaikki sittenkään liian myöhäistä.

[Skorpioni]

Pari raapaletta taas 

XL

52. (350 sanaa)

Nukuttuaan aamupäivällä pari tuntia Toni heräsi sekavasta unesta ja vääntäytyi ylös. Hän raahusti keittiöön ja lastasi kahvinkeittimen. Ajatukset pyörivät vieläkin Valtterissa. Aamuyöstä hän oli jo visioinut mielessään, kuinka marssisi Valtterin luokse ja kertoisi miehelle, mitä kaikkea tästä ajatteli, mutta muutaman tunnin nukuttuaan hän tiesi sen olevan huono idea. He olivat kuitenkin yhteistuumin päätyneet siihen, ettei heidän välillään voinut olla mitään. Mutta jos, Toni ajatteli ja halusi hakata päätään seinään.
Selvitelläkseen ajatuksiaan hän päätti lähteä lenkille. Juoksu kulki valvomisen vuoksi aika tahmeasti, mutta ajatuksiinsa ja musiikkiin uponneena hän antoi vain jalkojensa viedä. Yksi hänen vakiolenkeistään oli jo ennen erilleen muuttoa kulkenut Valtterin kotitalon ohi ja hän tajusi liian myöhään kääntyneensä kyseiselle kadulle. Ja kukapa muukaan pyöräili häntä vastaan kuin Valtteri itse. Toni mietti, kehtaisiko tehdä vain u-käännöksen, mutta Valtteri oli selvästi huomannut hänet ja Toni päätti vain jatkaa matkaansa ja juosta aikomansa lenkin. Valtteri jarrutti kotitalonsa kohdalla ja jäi toinen jalka vielä lukkopolkimessa paikalleen seisomaan.
”Moi”, tämä sanoi hieman kysyvään sävyyn, kun Toni pääsi tämän kohdalle.
”Mä en stalkkaa sua, vaan oon juossu tästä monta vuotta”, Toni vastasi, hidasti vauhtiaan ja pysähtyi. Valtterin silmissä käväisi tutkiva katse ja sitten tämä hymähti.
”Ihan miten vaan.”
Päivä oli lämmin ja Valtterin lyhythihaisen paidan paljastamat käsivarret tuntuivat saaneen pientä väriä. Pyöräilysortsit eivät varsinaisesti jättäneet mitään arvailun varaan ja Tonin rintaa aivan raastoi kaipaus. Hän puri huultaan ja puuskahti sitten: ”voidaanks me puhua?”
Valtteri irrotti toisenkin jalkansa pyörästään ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Toni keräsi sekunnin rohkeutta, mutta päätti sitten, ettei hänellä oikeastaan ollut mitään menetettävää. Mitä nyt itsetunnon rippeistä.
”Mä tiiän, että mulla ei oo mitään oikeutta sanoa näin, mutta sanon silti. Mä en kestä sitä ajatusta, että sä oot jonkun muun kanssa. Mul on ihan sama jos Nealla on joku uus, mut mä en haluu, et sul on joku toinen. Ja me ei koskaan ees oltu mitenkään virallisesti yhdessä”, Toni puuskahti. Valtteri katsoi häntä pää kallellaan. Sitten mies veti hitaasti henkeä ja huokaisi.
”Tulisiks sä ylös puhumaan tästä?”, tämä sanoi. Toni nyökkäsi sydän villinä rinnassa takoen. Valtteri nosti pyöränsä ilmaan ja lähti kantamaan sitä hissiin. Toni juoksi sillä välin portaita pitkin Valtterin oven taakse.

53.   (350 sanaa)

Valtteri vei pyöränsä parvekkeelle ja palasi käsiään hikipyyhkeeseensä pyyhkien. Toni tuijotti miestä jännittyneenä. Valtteri oli varmaan polkenut pitkän lenkin, hiukset olivat kosteat, kasvot punoittivat, vaatteet olivat selvästi hikiset. Tonin ahdinkoa se ei helpottanut, sillä Valtteri näytti hänestä vain syötävän hyvältä.
”Paniks sä sitä?”, hän töksäytti ennen kuin ehti hillitä itseään. Valtteri katsoi häntä kulmiensa alta.
”Haluuks sä oikeesti tietää?”
Tonin mieliala laski.
”Eli joo”, hän totesi. Tietysti. Valtterihan oli hyvännäköinen sinkku.
Valtteri katsoi häntä sanomatta mitään. Toni laski katseensa alas, kun kurkkua kuristi pettymys.
”En”, Valtteri sanoi sitten hiljaa ja Toni kohotti katseensa.
”Mikset?”
Valtteri hymähti.
”En mä tiedä. Ei ollu sellanen fiilis”, tämä vastasi. Toni ei oikein tiennyt, miksi sekin vastaus vähän kirveli.
”Oikeestaan se oli pidemmän päälle aika raskas ja puhu vaan itestään”, Valtteri jatkoi sitten, ”tai sit mä oon vaan jo tottunu kuuntelee kahden tunnin monologeja lapsista.”
”Puhun mä muustakin, kun mun lapsista”, Toni puolustautui. Valtterin kasvoilla käväisi hymy. Toni tunsi veren jyskyttävän suonissaan toiveikkaasti. Valtteri vertasi treffikumppaneitaan häneen. Hän astui lähemmäs Valtteria ja kahmaisi tämän lähemmäs itseään. Valtteri ei varsinaisesti vastannut hänen kosketukseensa, muttei vetäytynyt poiskaan. Toni kiersi kätensä Valtterin lantion ympäri, tunsi hikiset pyöräilysortsit kyynärvarsiaan vasten.
”Sano, että sä et haluu olla mun kanssa”, hän sanoi ja katsoi Valtteria haastavasti. Valtteri ei kääntänyt katsettaan pois.
”Miks mä niin sanoisin?”, tämä vastasi ja Toni olisi voinut vannoa, että sydän heitti kuperkeikan.
”Kyl sä tiiät, miks me ei olla yhdessä”, Valtteri jatkoi ja laski katseensa. Toni henkäisi terävästi.
”Mä kerroin Nealle susta”, hän sanoi niin nopeasti, ettei Valtteri ollut ehtinyt vielä kunnolla lausettaan lopettaakaan. ”Tai en ehkä susta, mut siitä, että mul on ollu miehiä.”
Valtteri näytti yllättyneeltä.
”Ai? Miks?”
”En mä tiedä. Mä en nykyään näköjään suunnittele mun tekemisiä ollenkaan”, Toni virnisti. Valtterin katse muuttui lähestulkoon helläksi.
”Toni…”, mies aloitti, mutta Toni keskeytti tämän.
”Ja nyt kun se tietää, ni oikeestaan ihan sama vaikka kaikki tietäis. Paitsi ehkä lapset, mut lähinnä siks et –” Toni pajatti, mutta Valtteri vaiensi hänet katseellaan.
”Mä lähen silti Vaasaan”, tämä sanoi ja laski kätensä Tonin käsivarsille.
”Ihan vitun sama”, Toni vastasi ja nojasi suutelemaan Valtteria, joka hänen riemukseen vastasi suudelmaan.

[Skorpioni]

Kesäloman kunniaksi olenkin ehtinyt hiukan tätäkin kirjoitella taas. Hieman vielä välienselvittelyä ja ehkä vähän söpöilyä 🤭

XLI

54.   (350 sanaa)

Suudelma syveni nopeasti hapuilevan tunnustelevasta kiihkeän intohimoiseksi. Valtteri maistui hikiseltä ja urheilujuomalta ja huumaavan ihanalta. Miehen kädet hakeutuivat kuin vanhasta tottumuksesta Tonin paidan alle ja alkoivat nostaa helmaa. Silloin Toni peruutti hieman.
”Odota… Ei tehä tätä taas. Meidän pitää oikeesti puhua”, hän sanoi ja katsoi Valtteria huultaan purren. Valtteri naulitsi harmaiden silmiensä katseen häneen.
”Joo. Niin varmaan pitää.”
Toni irrotti otteensa ja kävi istumaan Valtterin sohvalle. Valtteri istui pienen matkan päähän ja katsoi häntä sen näköisenä, että ole hyvä vain. Toni ei tiennyt, mitä sanoa, tai miten järjestellä päänsä sisäinen ajatusten kakofonia jonkinlaisiksi lauseiksi.
”Mä…”, hän aloitti ja hengitti sitten syvään. Syteen tai saveen.
”Mä haluaisin uskaltaa sukeltaa pää edellä mutta se on ollut tosi vaikeeta. Mul on taustalla ihan hiton pitkä suhde, joka on kuitenkin loppunu aika vähän aikaa sitten, ja meidän asiat on vielä tosi levällään, ja on lapset ja sit vielä se, että kukaan ei tiedä, niin musta tuntuu… tai tuntu, että mä en pysty siihen kaikkeen. Et mä en oo valmis siihen. Mut mä ihan tosissani haluaisin olla, ja jos sä vaan jaksaisit mua katella, niin mä lupaan yrittää ihan oikeesti. En mä kyllä tiiä, miks helvetissä sä haluaisit tähän sirkukseen mukaan, enkä mä oikeen tiedä, mitä sellasta mä voisin sulle tarjota mitä sä et sais paremmin jostain muualta mut… niin. Ei tällast kemiaa ihan kaikkien kanssa oo.”
Valtteri katsoi hänen puhettaan jotenkin hellä katse silmissään.
”Vittu mikä myyntipuhe”, tämä naurahti, ”onneks sä oot hoitoalal.”
Toni irvisti. Valtteri vakavoitui.
”Mä en oo kauheen hyvä puhumaan mun tunteista”, tämä sanoi sitten hitaasti. ”Mut mä pidän susta. Oon koko ajan pitäny. Mä oon vaan saanu sulta tosi sekavia signaaleja, ja en tiiä, ehkä säkin multa. Mä sain sellasen kuvan, että sä et oo valmis mihinkään, mitä vois kutsuu jollain nimellä. Ja no, mähän lähen sinne Vaasaan, et ei tää nyt kauheen optimaalinen hetki oo muutenkaan.”
”Nii”, Toni vastasi, ”onhan siihen nyt vielä aikaa. Ei se varmaan helppoo oo, mut kai sekin jotenkin järjestyis… jos voidaan kokeilla ja katsoa, miten tässä käy?”, hän jatkoi epävarmasti. Valtteri hymyili.
”Kai sä tiiät, että mä suostuin jo, kun sä tulit ovesta sisään?”

55.   (250 sanaa)

Tuntia myöhemmin Toni lojui Valtterin sängyssä, kelasi mielessään päivän tapahtumia, eikä voinut uskoa, että ne olivat totta. Yhteisen, pitkän suihkuhetken jälkeen Toni oli tajunnut, ettei hänellä ollut mukanaan muuta kuin kuulokkeet, puhelin, kotiavain ja hikiset lenkkivaatteensa. Niinpä hän oli sujahtanut Valtterin peiton alle.
Valtterin askeleet lähestyivät keittiöstä ja Toni katseli tyytyväisenä oviaukkoon ilmestynyttä miestä. Hetken hän ajatteli, että voisi tottua alasti ympäriinsä kävelevään Valtteriin, mutta muisti sitten asuvansa 2- ja 5-vuotiaiden kanssa. Valtteri heitti häntä pienellä vissypullolla, joita piti aina jääkaapissaan, ja kömpi viereen peiton alle. Toni kääntyi kyljelleen niin, että he makasivat vastakkain. Valtteri hymyili taas.
”Yks juttu ois vielä”, Toni sanoi, ja mies vakavoitui.
”Mitä sä ajattelet lapsista?”, Toni kysyi, ”ei täs nyt tarvii mennä asioiden edelle, mut mul on lapset ja jos täst tulee jotain vakavampaa, niin se tarkottaa jotain sateenkaari-uusioperhe-kuviota.”
Valtteri näytti helpottuneelta.
”Sun lapsethan on kivoja”, hän sanoi. Toni hymähti.
”Onhan ne maailman parhaat, mut myös tosi vieraskoreita. Sit on sellasia hetkiä ja päiviä kun kaikki mitä sä teet on rikos ihmisyyttä vastaan ja ne vaan tappelee keskenään koska ei oo muutakaan tekemistä ja mitään ei saa tehtyä ja Ebba reagoi about kaikkeen sillä, että se vaan lopettaa nukkumisen. Ja sit ei nuku kukaan muukaan. Ja jos nyt on yks uhmaikänen ja yks melkeen sen ohi kasvanu, niin kohta on kaks esiteiniä ja kaikki uudet vaiheet.”
Valtterin katseeseen ui jotain vakavaa ja tämä kääntyi katsomaan kynsinauhojaan. Mies näytti siltä, kuin aikoisi sanoa jotain, mitä ei ihan osannut sanoa, ja Toni tunsi jännityksen taas nostavan päätään.

56.   (250 sanaa)

”Mä en oo varmaan koskaan kertonu tätä kellekään”, Valtteri aloitti empien.
”Mutta mä oon aina halunnu lapsia. Siis ihan pienestä asti. Ja… Se oli aika kova paikka, kun tossa jokunen vuos sit tajusin, että todellisuudessa kahden miehen mahikset saada Suomessa lapsi on aika vähäiset”, hän jatkoi huultaan purren katsomatta Tonia, joka tunsi kovin hellän tunteen nostavan päätään jossain rinnassaan. Hän ymmärsi hyvin, miten suuri haave isyydestä saattoi olla. Ja miten kipeää oli, ettei se voinut toteutua. Hän laski kätensä Valtterin poskelle, ja tämä kohotti katseensa pienesti hymyillen.
”Mä ajattelin, et ehkä joskus kymmenen vuoden päästä vois löytää jonkun, joka on toisella kierroksella ja pääsis ehkä sitä kautta jotenkin osaks sellasta, mitä ei voi saada”, Valtteri naurahti ja Tonin yllätykseksi punastui. Tonia hymyilytti.
”Tulinks mä liian aikasin?”, hän virnisti. Valtterin silmiin ui taas vakava katse, kun tämä pudisti päätään.
”Mut joo. Mua ei todellakaan haittaa sun lapset”, Valtteri sanoi. Toni hymyili.
”Se on sit ihan älytöntä sekoilua. Lasten kanssa eläminen”, hän sanoi.
”Mä oon nelilapsisen perheen esikoinen”, Valtteri muistutti. Toni vakavoitui.
”Halutaanko me oikeesti lähtee tähän?”, hän kysyi vielä, ”tää ei oikeesti oo varmaan hirveen helppoo. Ja mun täytyy oikeesti… tulla kaapista ulos aika monelle.”
Valtteri katsoi häntä suoraan silmiin niin aseistariisuvasti, että Toni tunsi taas muljahduksen vatsanpohjassaan. Ihan vain Valtterin katse tuntui kaiken vaivan arvoiselta.
”Mm”, Valtteri mumisi ja nojasi lähemmäs, ”eiks me sovittu tää juttu jo?”
Tonin rinnassa takoi.
”Ooks mun poikaystävä?”, hän sanoi hiljaa.
”Joo, senkin ääliö”, Valtteri vastasi. Toni veti Valtterin tiukkaan halaukseen ja upposi pehmeään suudelmaan.


Jotenkin ajattelin tätä aloitellessani, että tässä olis joku 60 raapaletta. Ei taida sekään nyt ihan riittää, koska vielä olisi muutama langanpätkä, jotka haluaisin sitoa yhteen, ennen kuin tää on musta valmis. Oma headcanon on vaan ihan räjähtänyt Tonia ja Valtteria koskevia ideoita. Katsotaan, mitkä päätyy tähän ja jääkö loput muhimaan mielen perukoille

[Skorpioni]

XLII

57.   (350 sanaa)

Aika tuntui Tonista liikkuvan pari viikkoa kummallisesti; toisaalta hitaasti ja toisaalta liian nopeasti. Hänestä ei tuntunut edelleenkään siltä, että hänen päänsä pysyisi millään tavalla kaikkien muutosten myötä mukana, mutta hän oli oppinut luottamaan siihen, että ajan myötä kaikki asettuisi kai taas kerran paikalleen ja ehkä koostuisi jonkinlaiseksi uudeksi kartaksi myös hänen aivoilleen.
Se, että asioista oli puhuttu ja niillä oli jokin nimi, tuntui muuttaneen jotain hänen ja Valtterin välillä. Toisaalta häntä jännitti tulevaisuus ja onnen kestäminen vain entistä enemmän, sillä enää hän ei voisi kuitata kaikkea mielessään vain eron jälkeisenä, lyhyenä säätönä. Ei, nyt hänellä oli poikaystävä. Hän makusteli sanaa herättyään yöllä Valtterin vierestä ulkoa kuuluneeseen hälytysajoneuvon ääneen. Hän katseli nukkuvaa Valtteria eikä tuntenut enää pakokauhunomaista tarvetta paeta – ei paikalta eikä omia tunteitaan. Ja se tuntui kummalliselta. Että sai luvan kanssa katsella ja tuntea kaikenlaisia lämpöisiä väristyksiä. Ja että niistä sai jopa kertoa toiselle, eikä saanut vastaukseksi hämmennystä tai silmien pyörittelyä, vaan suloisen hymyn. Hän mönki lähemmäs Valtteria, painautui tämän kehoa vasten, tunsi tämän lämmön koko kehollaan, ja kiersi kätensä tämän ympäri. Hän painoi päänsä Valtterin lyhyiden niskahiusten sekaan, hengitteli tämän tuoksua ja oli jo putoamassa uuteen uneen, kun Valtteri liikahti.
”Mitä sä teet?”, mies kysyi unisena.
”Halaan sua”, Toni vastasi. Valtterin kurkusta pääsi jonkinlainen ähkäys. Hetken kuluttua tämä alkoi ravistella itseään irti Tonin otteesta.
”Mun tulee kuuma. En mä pysty nukkuu tällee”, Valtteri valitti. Toni huokaisi ja päästi irti.
”Älä sano, et sä et oo nukkunu lusikassa ennen”, hän sanoi hiljaa. Valtteri kohotti päätään tyynystä.
”Mä tykkään siit, et mul on tilaa kääntää kylkee. Ja sä oot joku tuhat astet lämmin”, tämä vastasi. Toni katsoi miestä epäuskoisena. Jos hän jotain oli parisuhteesta kaivannut, niin sitä, että sai nukkua kiinni toisessa.
”Sä oot ennenkin nukkunu vaan omalla puolellas”, Valtteri jatkoi huomattuaan Tonin ilmeen.
”Joo. Ja kävin päässäni sellasta vääntöä, että tää on vaan joku venähtäny yhden yön juttu, ei tässä ruveta halaileen”, Toni vastasi ja katsoi Valtteria tiiviisti. Valtteri katsoi häntä hetken neuvottoman näköisenä.
”No voidaan pitää kädestä kii?”. tämä ehdotti sitten. Toni pyöräytti hymyillen silmiään, mutta tarttui sitten Valtterin ojennettuun käteen.
”Baby steps”, hän sanoi hiljaa. Valtteri naurahti tyynyynsä.

XLIII

58.   (300 sanaa)

Toni puhisi, kun Valtteri leikkasi valkosipulia. Ilmeisesti vaihtovuosi Ranskassa pätevöitti ranskalaisen keittiön saloihin, sillä mies oli paljastunut erittäin eteväksi kokiksi.
”Mitä nyt?”, Valtteri kysyi kohottamatta katsettaan.
”Ei mitään”, Toni mutisi.
”Jännittääkö?”
”Vähän”, Toni vastasi ja kaiveli Valtterin kaapeista lautasia tehdäkseen jotain. Hän oli luvannut – pääasiassa itselleen – että tulisi kaapista, muttei ollut oikein ehtinyt edistää asiaa. Lapsiviikko oli taas hurahtanut silmänräpäyksessä ohi ja lapsettoman hän vietti mieluummin kuhertelemalla kuin käymällä kiusallisia keskusteluja lähipiirinsä kanssa. Mutta Valtterin pikkusiskot olivat tulossa kylään ja Toni ei enää tiennyt, hermoiliko näille esittäytymistä vai sitä, mitä Valtteri oli mahtanut heidän hieman tempoilevan alkusuhteensa aikana kertoa näille ja mitä nämä mahtoivat olla uudesta miehestä mieltä.
”Turhaan hermoilet. Ota ne toiset lautaset”, Valtteri sanoi ja katsoi Tonia pää kallellaan.
”Jos ne ajattelee, että mä oon kauhee mulkku? Ja oon kohdellu sua huonosti?”, Toni puuskahti. Valtteri laski veitsen kädestään.
”Lopeta toi. Ei me oltu sovittu mitään, ja se on joka tapauksessa mennyttä”, tämä sanoi tyynesti.
Ovikello soi ja Toni puri huultaan.
”Ota viiniä”, Valtteri sanoi ja virnisti kävellessään ovelle.
”Sehän auttaakin”, Toni mutisi.
”Lääkäri määrää”, Valtteri huikkasi ovelta ennen kuin avasi sen. Tonin korviin kantautui hetken naisäänten puhetta, joista ei saanut selvää, ja sitten lause ”me halutaan nähdä sun uus poikaystävä, joko se tuli?”
Toni tunsi tahtomattaan suupieltensä nykivän kuullessaan sanan poikaystävä.
”Mm”, Valtteri murahti. Toni ryhdistäytyi, kun Valtteri peruutti eteisestä avokeittiöön perässään kaksi nuorta naista, joiden sisarussuhteesta ei ollut kahta kysymystä.
”No, täs on mun pikkusiskot”, Valtteri aloitti.
”Oona”, mies nyökkäsi kohti tyttöä, jolla oli pitkät vaaleat kiharat ja säihkyvän siniset silmät, ”ja Viivi”, Valtteri jatkoi nyökäten kohti toista siskoaan, jolla oli lyhyt, siististi kammattu vaalea tukka ja samanlaiset harmaat silmät kuin veljellään.
”Ja niin, Toni on mun… poikaystävä”, Valtteri sanoi katse Toniin naulittuna. Toni tunsi lämpimän aallon leviävän vatsanpohjasta koko kehoonsa ja samalla itsensä hölmöksi. Ja rakastuneeksi.

59.   (300 sanaa)

Illan mittaan Toni sai huomata hermoilleensa turhaan. Valtterin siskot olivat mukavia ja Tonista oli hauska katsella sisarussarjan dynamiikkaa. Pikkusiskot saivat Valtterin paljon puheliaammaksi, kuin muut, vaikka selvästi myös ajoittain ärsyttivät tätä – osin tahallaan. Mutta kaikesta keskustelusta kuuli, kuinka läheisiä sisarukset keskenään olivat, sillä näiden juttuja oli vaikea seurata ulkopuolisena.
”Vattu hei”, Oona aloitti ja sai Valtterilta mulkaisun.
”Mikä?”, Tonin oli pakko keskeyttää.
”Vattu”, Viivi selitti, ”Oona ei osannu pienenä sanoa Valtteri. Se jäi vähän elämään.”
Tonia hymyilytti, mutta Valtteri katsoi häntä sen näköisenä, että sieti kyseisen lempinimen ainoastaan perheenjäseniltään.
”Huomauttaisin, että se oli tyyliin Oonan ensimmäinen sana”, tämä sanoi kuivasti. Siskot virnistivät.
”Niin olin kysymässä, että mitä mieltä Onni oli?”, Oona palasi takaisin sivuraiteilta.
”Ei ne oo nähny viel.”
”Mitä! Eiks se oo läpäissy Onni-testiä”, Viivi kysyi kiinnostuneena.
”Mikä on Onni-testi?”, Toni kysyi. Siskot virnistivät taas.
”Onni haistaa paskat poikaystävät”, Oona vastasi. Valtteri huokaisi.
”No ei vaan sun, vaan kaikkien”, Oona jatkoi ja kääntyi katsomaan veljeään tuimasti.
”Kaikki kundit, joista Onni ei oo tykänny, on osottautunu virheiks”, tämä jatkoi. Valtteri pyöräytti silmiään.
”Onnille ei voi kertoa mitään, koska se ei osaa pitää salaisuuksia”, tämä sanoi sitten, ”ettekä sano mitään, kun meette sinne huomenna.”
Toni seurasi keskustelua lähinnä huvittuneena. Tietysti Valtterin siskot tiesivät, että Valtteri oli homo, joten tämän puolisokaan ei voinut olla hetero. Mutta silti Tonista tuntui jotenkin tyydyttävältä, että joku tiesi – hänestä ja heistä. Hän havahtui ajatuksistaan, kun kuuli Valtterin sanovan jotain hänen lapsistaan, ja tajusi, ettei enää tiennyt, mistä puhuttiin.
”Onks sulla lapsia?”, Viivi kysyi kiinnostuneena.
”Joo”, Toni yskäisi, ”kaks.”
”Ai!”, Oona henkäisi ilahtuneen kuuloisena, ”minkä ikäsiä?”
”Edvin on viis ja Ebba kaks.”
Siskokset vilkaisivat toisiaan yllättyneen näköisinä.
”No ooksä tavannu ne?”, Viivi tenttasi Valtterilta. Mies nyökkäsi.
”Näytä jotain kuvia niistä”, Oona pyysi vuorostaan.
Toni tunsi Valtterin katseen itsessään esitellessään puhelimestaan lastensa kuvia. Miehen suupielissä häilyi pieni hymy.

60.   (300 sanaa)

Valtteri harjasi hampaitaan pyjamahousuissa ja teepaidassa ja petasi yhdellä kädellä vuodesohvaa Joensuussa asuvan Viivin majapaikaksi.
”Hyvää yötä”, Viivi kuiskasi ja Valtteri mumisi hammasharja suussa jotain. Toni syljeskeli hammastahnaa suustaan ja kulki sitten Valtterin perässä tämän makuuhuoneeseen. Hän oli odottanut koko illan, että saisi olla Valtterin kanssa hetken kahden. Hän piti niin kovasti siitä, miten vieraammassa seurassa jäykkä ja hiljainen Valtteri hymyili ja nauroi ollessaan läheistensä kesken. Valtterin hymy sai vatsanpohjan lepattamaan, ja Toni tunsi itsensä hölmöksi – ei kai aikuisen miehen kuulunut enää sillä tavalla sekoilla tunteissaan.

Oven sulkeuduttua Toni painoi Valtterin vasten seinää ja suuteli. Valtteri näytti yllättyneeltä, mutta tyytyväiseltä.
”Mitä sä teet”, mies naurahti Tonin huulia vasten, kun Tonin kädet vetivät rusetille solmittuja pyjamahousujen nauhoja auki.
”No ajattelin ottaa poskeen”, Toni vastasi suorasukaisesti. Valtterin suu loksahti auki.
”Viivi on tos vieresessä huoneessa”, tämä suhahti.
”Oo hiljaa sit”, Toni virnisti ja kävi jo polvilleen.
”Mitä jos se tulee tänne?”, Valtteri vastusteli puolivillaisesti.
”Miks se tulis, kun se tietää, että me ollaan täällä?”
”Häiritsevä mielikuva”, Valtteri mutisi, mutta asiaa ei tarvinnut enempää spekuloida, kun ovelta kuului koputus. Valtteri tönäisi Tonin kauemmas niin, että tämä horjahti lattialle.
”Vattu hei? Onks sulla se toinen tyyny vielä jossain?”, Viivi huhuili. Valtteri loi lattialla hihittävään Toniin murhaavan katseen.
”Joo, siinä eteisen kaapissa”, tämä huikkasi sitten yllättävän tasaisella äänellä.
”En mä löydä”, Viivi jatkoi hetken kuluttua. Valtteri sulki silmänsä.
”Oota hetki”, hän huikkasi. Pyjamahousut eivät antaneet juurikaan anteeksi.
”Eiku nyt löyty!”, Viivi hihkaisi, ”hyvää yötä.”

”Siinäs näit”, Toni virnuili ja nousi ylös lattialta. Valtteri katsoi häntä tuimasti, mutta suupieli nyki hieman. Toni kaappasi miehen takaisin syleilyynsä.
”Mikä sul on”, Valtteri naurahti, kun Tonin huulet eksyivät hänen kaulalleen, ”käyks sä nyt noin kuumana siks, et mä sanoin sua mun poikaystäväks?”
Toni hymyili ja tönäisi Valtterin sängylleen.
”Anna mä nyt nautin siitä, että mul on hiton kuuma poikaystävä.”

XLIV

61.   (350 sanaa)

Tuodessaan lapset sunnuntaina Nea kutsui itsensä hieman yllättäen kahville. Toni tarjoili kahvikupin lisäksi pakastimesta löytyneitä pullia, joista lapsetkin halusivat tietysti osallisiksi. Nea naputteli pitkillä kynsillään kahvikupin reunaa. Pullansa jo syöneet lapset katosivat leikkiensä pariin. Toni tunsi vuosien jälkeen Nean sen verran hyvin, että huomasi kyllä tämän yrittävän sanoa jotain, ja piti itse suunsa kiinni. Lopulta Nea huokaisi.
”Mun pitäis varmaan pyytää sulta anteeks.”
Toni kohotti yllättyneenä kulmiaan.
”Mä en oo ollut reilua sua kohtaan. Mä oon nyt jutellut tästä paljon Sinkun kanssa ja mä oon myös käyny nyt keväällä terapiassa, ja se on auttanut mua näkemään, että mä oon ehkä projisoinu suhun sellasia tunteita, jotka ei oikeesti liity suhun”, Nea jatkoi.
Toni ei tiennyt mitä sanoa. Nea kohotti katseensa kahvikupistaan.
”Mä tiedän, että mä en oo ollu kauheen helppo. Mutta tää ero on tuonu pintaan kaikkia vanhoja tunteita siitä, kun mun porukat eros ja… äh, en mä tiedä. Jos mun faija ois pitäny ees puolet niin kovasti pintansa meistä, kun sä sun lapsista, niin ehkä mekin esimerkiks puhuttais vielä”, nainen sanoi, ”oikeesti musta on tosi ihanaa, että sä haluut olla niin intensiivisesti sun – tai meidän – lasten elämässä. Ja mä en oo tehny sitä kauheen helpoks. Mä oon pahoillani.”
Toni räpytti hämmentyneenä silmiään.
”Kiitos?”, hän sanoi. Nea naurahti.
”Mul on ollu kans nyt vähän helpompaa töissä, niin oon saanu laskettua vähän kierroksia”, nainen mutisi. Toni hymyili pienesti.
”Mäkin oon pahoillani. Sä olit oikeessa, mä vaan lakkasin yrittämästä. Sä olit meistä rohkeempi, kun halusit erota”, hän sanoi. Nea nyökkäsi ja näytti nieleskelevän. Sitten hän käänsi katseensa Tonin ohi olohuoneen seinään ja räpytteli silmiään.
”Mun on ollut tosi vaikeeta sopeutuu tähän. Eihän me olla enää pitkään aikaan oltu mikään pari mut… Ei se ollu 12 vuotta pelkkää paskaakaan”, Nea sanoi tukkoisella äänellä. Toni hymyili lempeästi.
”Ei. Siin oli monta aika hyvää vuotta.”
Nea niiskaisi ja Toni kurotti tarjoamaan tälle talouspaperirullaa.
”Eikä se musta koskaan ollut mitenkään hirveen paskaa. Me vaan lakattiin olemasta”, Toni sanoi hiljaa. Nea nyökkäsi ja hengitti muutaman kerran syvään.
”Mä kyllä oikeesti toivoisin, että meil vois olla hyvät välit. Meil on yhteiset alaikäiset lapset viel aika kauan”, nainen sanoi varovasti.

62.   (350 sanaa)

”Eiköhän me tässä vielä onnistuta”, Toni sanoi hymyillen. Nea pyyhki silmäkulmaansa.
”Mä olin unohtanu, että sä oot noin… kiltti.”
Toni hymähti.
”Mul on vaan parempi pokerinaama”, hän tokaisi. Nea hymyili taas pienesti.
”Mä yritän tsempata. Ei tää oo mulle vieläkään helppoo, mutta mä en haluu, et joskus parinkymmenen vuoden päästä Eet miettii tuskissaan, että miten ne järjestää ihmiset istumaan niiden häissä, kun äiti ja isä ei voi olla samassa huoneessa”, hän puuskahti sitten. Toni naurahti.
”Ei mekään menty koskaan naimisiin.”
”Niin”, Nea sanoi ja näytti mietteliäältä, ”liittyyks se siihen, et sä oot –”
”Ei”, Toni keskeytti, ”mikään meissä ei liity siihen. Mä vaan tällä kertaa rakastuin mieheen.”
Nea kohotti kulmiaan.
”Eksä sanonu, et se loppu?”
Toni irvisti.
”Siin oli sellanen hetkellinen vaihe”, hän sanoi kiusaantuneena, mietti hetken ja päätti olla rehellinen.
”Nyt me seurustellaan.”
Nea näytti yllättyneeltä. Ja sanattomalta.
”Onks se susta liian pian?”, Toni kysyi jännittyneenä. Nea kurtisti mietteliäänä kulmiaan.
”No, ei se nyt tyypillisesti hyvältä tunnu, että exällä on uus jo puolen vuoden jälkeen, mutta en mä tiiä. En mä oo ehkä kaivannu sua, vaan sitä mielikuvaa, mikä mulla oli perheestä”, nainen sanoi mietteliäänä ja katseli hetken kahviaan. Sitten tämä kohotti katseensa Toniin.
”Tietääks meidän lapset siit?”
”Ei. Niille Valtteri on mun työkaveri”, Toni vastasi. 
Nea näytti yhtäkkiä pohtivan jotain.
”Valtteri?”, nainen kysyi hitaasti ja näytti hahmottavan jotain, ”onks se se lääkäri, joka katto Edvinin korvia?”
Toni oli unohtanut, kuinka hyvä muisti Nealla oli. Hän virnisti.
”Joo.”
Nean suu loksahti auki.
”What”, nainen yskähti, ”sehän oli ihan sairaan komee.”
Toni naurahti huvittuneena.
”No, niin mustakin.”
Nea pyöräytti silmiään.
”Mitä sä sit ajattelit”, Toni naurahti.
”No en mä varmaan ajatellu mitään. En mä tiedä, miten sul menee miesmarkkinoilla”, Nea hymähti.
”Kiitos”, Toni tuhahti. Nea hymyili. Samalla tavalla, kuin joskus ennen.
”No oot sä nyt ihan komee”, hän sanoi. Toni hymähti.
”Sä oot kaunis”, hän vastasi. Nea nyrpisti nenäänsä ja hymyili sitten. Toni vastasi hymyyn ja tunnisti pitkästä aikaa taas sen Nean, jonka kanssa oli aikanaan muuttanut yhteen ja halunnut perustaa perheen. Ja sillä kertaa ajatus ei tuntunut haikealta eikä katkeralta, vaan lempeältä ja lohdulliselta. Aika aikaansa kutakin, hän ajatteli.