Kirjoittajalta: Tein tähän sellaisen pienen modauksen, että erottelin raapaleita vähän kokonaisuuksiksi roomalaisilla numeroilla, koska tässä on useampi sellainen "kohtaus", jotka muodostuvat useammasta raapaleesta, ja alkoi tuntua hieman poukkoilevalta, kun välillä yksi kokonaisuus on 3-4 raapaleen mittainen ja välillä raapale on "itsenäinen".
XLV
63. (300 sanaa)
Kevät oli muuttunut kesäksi kuin varkain ja olikin yhtäkkiä jo pitkällä. Toni yritti olla ajattelematta sitä, että se tarkoitti myös syksyn olevan lähempänä, sillä vielä Valtteri oli täällä ja kesäkuun auringonpaisteessa kaikki Vaasaan liittyvä tuntui kaukaiselta. Siitä huolimatta Tonia ajoittain kalvoi epäilys siitä, mahtaisiko niin tuore suhde mitenkään järkevästi muotoutua pitkäksi etäsuhteeksi, varsinkin, kun hänen olisi vaikea matkustaa Valtterin luokse. Hän oli päättänyt, ettei kertoisi lapsilleen Valtterista ennen, kuin näkisi, mitä syksy todellisuudessa toisi tullessaan. Valtteri kuitenkin tuntui olevan jotenkin vakaan tosissaan hänen kanssaan, ja se sai hänet – hyvällä tavalla – levottomaksi. Hän huomasi olevansa edelleen hieman varuillaan tunteidensa kanssa, eikä antanut itsensä haaveilla kovin pitkälle. Siinä ikä oli kai tehnyt tehtävänsä, nuorempana (ja lapsettomana) hän olisi varmaan jo muuttanut Vaasaan. Mutta jokin Valtterin rauhallisessa ja välittömässä asenteessa sai hänen levottoman sydämensä rauhoittumaan ja elämään päivä kerrallaan. Hän ei tiennyt, oliko se Valtterin tapa olla, mutta siskojen puheista Toni oli rivien välistä ymmärtänyt, ettei Valtteri kovin montaa miestä ollut siskoilleen esitellyt. Ja siskot olivat kohotelleet toisilleen hyväksyvästi kulmiaan, kun Onni oli pitänyt hänestä. Toni puolestaan oli esitellyt Valtterin muutamille lähimmille ystävilleen, joista osa oli yllättynyt, osa ei, eikä Toni oikein tiennyt, mitä ajatella siitäkään. Jenni oli puhkunut intoa, mutta luvannut pitää suunsa kiinni töissä.
Lasten riitely takapenkillä herätti Tonin ajatuksistaan. Valoisat ja kuumat yöt saivat molemmat nukkumaan huonosti ja kuumilla keleillä ruokakin maistui huonommin, eivätkä nälkä ja väsymys varsinaisesti helpottaneet kenenkään arkea.
Kuunneltuaan sisällä lasten kiukuttelua ja keskenään tappelua noin vartin Toni pakkasi Ebban rattaiden tavarakoriin eväät, aurinkorasvan ja kaikki mahtuvat pihalelut ja työnsi molemmat lapset ulos.
”Mun lapset menee pitkin seiniä, et jos haluat nähdä, niin saat tulla ulos meidän kanssa”, hän lähetti Valtterille viestin työnnellessään rattaita kohti suurta leikkipuistoa. Miehen oli pitänyt tulla käymään töiden jälkeen, mutta ilmeisesti tämä oli jäänyt ylitöihin kirjoittamaan lausuntoja, joista oli koko alkuviikon nurissut.
64. (350 sanaa)
Lapset kokosivat yllättävän sopuisasti hiekkakakkuja. Toni tunnisti Valtterin hahmon kaukaa ja heilautti kättään hiekkalaatikon reunalta, kun tämä lähestyi. Valtterilla oli farkkusortsit ja valkoinen teepaita, jotka saivat miehen näyttämään vastustamattoman hyvältä. Toni tunsi miellyttävää kihelmöintiä rinnassaan ja toivoi, ettei Valtterin näkeminen koskaan lakkaisi tuntumasta siltä.
Valtteri tervehti, jutteli niitä näitä ja auttoi Ebbaa kalanmuotoisten hiekkalelujen täyttämisessä. Edvin alkoi mäiskiä Ebban kokoamaa hiekkakakkumuodostelmaa lapiolla palasiksi ja Ebba tietysti suuttui. Toni huokaisi ja yritti torua Edviniä ja lohduttaa Ebbaa samalla.
”Mitä jos mentäis jätskille”, Valtteri sanoi tomerasti. Lasten silmiin syttyi sokerinhuuruinen into ja Toni pudisti hymyillen päätään.
”Näköjään mennään”, hän hymähti. Valtteri hymyili.
”Mä oon kirjottanu kaks C-lausuntoa, kolme lääkekorvaushakemusta ja kaks eläkehakemusta. Mä tarviin nyt ison minttupallon”, mies tokaisi.
Toni virnisti.
”Kootkaas lelut kasaan niin haetaan ne jäätelöt”, hän aloitti, mutta taputteli sitten taskujaan, ”paitsi et äh – mulla ei oo lompakkoa.”
”Mä tarjoon”, Valtteri vastasi pidellessään hiekkalelupussia auki, jotta Ebba sai koottua kaikki eriväriset muovilapiot ja -muotit mukaan.
”No mä maksan takas”, Toni mutisi kävellessään Valtterin perässä, kun tämä tomerasti alkoi työntää tyhjiä rattaita kohti jäätelökioskia samalla, kun Ebba kipitti perässä – Edvin oli kirmannut jo edeltä.
”Etkä maksa”, Valtteri vastasi, ”mun talous ei kaadu sun lastes jäätelöihin. Tai sun.”
Toni hymyili ja unohti mielessään pyörineet vastaväitteet, kun katseli Valtteria ja lapsia, jotka valikoivat jäätelömakuja.
”Jotkut pienet sit”, hän mutisi kuitenkin Valtterille, ”ne ei varsinaisesti kaipaa lisää sekoiluenergiaa.”
Valtteri nyökkäsi ja nosti Ebban syliinsä, jotta tämä näkisi paremmin makuvaihtoehdot. Toni mietti, että elämä voisi oikeasti näyttää siltä – lapsilta ja Valtterilta, joka näytti kauhean söpöltä pidellessään hänen pientä tyttöään ja työnnellessään rattaita.
Kaikki saivat jäätelöpallonsa ja yksikään ei pudonnut maahan, vaikka läheltä piti, ja jotenkin Ebban mansikkajäätelöä oli heti Valtterin valkoisessa paidassa.
”Sori”, Toni hymähti pyyhkiessään jäätelöä tyttärensä naamasta, jossa sitä oli kulmakarvoja myöten kaikkialla. Valtteri vain nauroi. Lapset kirmasivat takaisin leikkimään uudella energialla, ja miehet jäivät istumaan pienen matkan päähän.
”Sori, kun tää näkeminen on vähän tällasta”, Toni sanoi hiljaa. Valtteri tönäisi häntä kevyesti kylkeen.
”Ei mua oo kukaan mihinkään pakottanu”, tämä vastasi.
”Isi, kato!”, Ebba kiljaisi ja juoksi käsi ojossa heitä kohti esittelemään kädellään kävelevää leppäkerttua. Valtterin silmät tuikkivat ja Toni hymyili.
65. (300 sanaa)
”Mikä sua vaivaa?”, Valtteri kysyi hiljaa, kun Ebba palasi takaisin hyppimään maahan kaivetulla pikkutrampoliinilla. Toni hieroi otsaansa.
”Ei mikään. Ollu vaan jotenkin vähän raskas päivä. Mä vihaan sitä vitun puhelinta, kun ihmiset vaan kiukuttelee, vaikka se ei oo mun vika, että takasinsoittojono on pitkä ja aikoja ei ole”, hän mutisi, ”ja lapset on ihan loman tarpeessa. Ne vaan tappelee sisällä eikä haluu syödä eikä nukkua. Sit ne sanoo yhtäkkii illal jotain tosi söpöä niin jaksaa taas, mut sitä odotellessa välillä hajottaa.”
Valtteri hymyili myötätuntoisesti.
”Onks tohon yksin hoitamiseen vaikee tottua?”, tämä kysyi.
”Aluks, siihen arjen pyörittämiseen yksin”, Toni sanoi ja nojasi taaksepäin penkillä, ”mut ei lasten hoitamises oo mitään. Mä olin molempien kanssa 8 kuukautta kotona.”
”Aijaa?”, Valtteri kysyi, ”millast se oli?”
”Kivaa. Lähinnä sai juosta niiden perässä, kun ne molemmat oppi tietty just konttaamaan ja kävelemään sillon. Käytiin kerhoissa ja kirjastossa ja puistoissa. Mä kuljin vaan ympäriinsä vauva kantoreppuun köytettynä”, Toni naurahti. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja näytti Valtterille muutamaa kuvaa. Valtteri hymyili ja näytti jotenkin tyytyväiseltä. Tonia alkoi naurattaa, kun hän muisti, miten Valtteri oli sivellyt hänen nimitatuointejaan.
”Pitääks mun huolestuu täst sun faijafetissistä”, hän naurahti ääneen, ”millaset välit sul on omaas?”
Valtteri pyöräytti silmiään, mutta hymyili kuitenkin.
”Ei se oo mikään fetissi. Must se vaan näyttää kivalta, tollaset hyvännäköset faijat lapsineen. Ja ihan normaalit.”
Toni katseli Valtteria, joka siristeli silmiään auringonpaisteessa.
”Ulottuuks tää laajemminkin johonkin hoivaamiseen. Miessairaanhoitajat?”, hän jatkoi pilke silmäkulmassa. Valtteri näytti mietteliäältä.
”Ei se ehkä liity siihen ammattiin, mut nyt kun sanoit, niin tiiän kyl aika monta ihan kuumaa mieshoitajaa”, tämä sanoi hitaasti.
”Mä en päästä sua sinne Vaasaan”, Toni vastasi. Valtteri hymähti ja hymyili nostamalla toista suupieltään. Harmaiden silmien katse muuttui läpitunkevaksi ja pysähtyi Tonin silmiin. Hengittäminen tuntui Tonista yhtäkkiä jotenkin vaikealta.
”Löysin jo parhaan”, Valtteri sanoi hiljaa ja Toni tunsi – taas kerran – punastuvansa.
