Kirjoittaja Aihe: Toivottomat tapaukset | K-11 | Eelis/Alex | slice(s) of life | 8/9  (Luettu 2450 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 286
Nimi: Toivottomat tapaukset
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: K-11
Paritus: Alex/Eelis
Genre: fluffy, slice of life, romantiikka, hurt/comfort, lievää angstia
Haasteet: Spurttiraapale VI

Kirjoittajalta: Luulin jo, ettei tällä spurtilla lähde yhtään mikään. Mutta sitten muistin tämän kaksikon viime keväältä, ja sanalista sopi aika kivasti heihin. Katsotaan, mitä tulee.




Toivottomat tapaukset


I

Spurttisana iltapäivätee

(300 sanaa)

Lukion toisen luokan kevät alkaa yhtä tylsänä kuin syyslukukausikin. Maanantaisin pitkä päivä ja fysiikan tuplatunti. Tiistaina salipäivä. Keskiviikkona kauppapäivä, koska lyhyt koulupäivä – pitää myös tehdä ruokaa pakkaseen seuraavan viikon tarpeisiin. Äiti ei jaksa kuitenkaan. Torstaina salipäivä. Joka neljäs perjantai parturiin, jos rahat riittävät, ja niiden on riitettävä. Eelis ei kestä hiuksiaan ylikasvaneina.

Kaikki jatkuu ihan samaa rataa kuin aina ennenkin.

Niin Eelis luulee.

Uudella pojalla on pörröinen, vaalennettu tukka ja aavistus tummempaa tyvikasvua. Kirkkaansiniset silmät, nenä hiukan pysty ja suloinen. Leveä hymy, valkoinen ylisuuri huppari, risat farkut, likaisenvalkoiset tennarit.

Pojan nimi on Alex, ja hän on Eeliksen fysiikan ja englannin kursseilla. Jostain syystä hän hakeutuu heti istumaan tyhjälle paikalle Eeliksen viereen, mihin Eelis ei ole oikein tottunut.

”Pelasta mut”, poika kuiskaa, kun tunnilla käsitellään energian ja liikemäärän säilymislakeja. ”Mä oon ihan toivoton tapaus. En tuu tajuamaan tästä mitään.”

Pojan hiuspörrö hipaisee Eeliksen poskea, ja Eeliksen on pakko katsoa pois. Pahaksi onneksi hän on helposti punastelevaa tyyppiä, vaikka mieluummin ei näyttäisi tunteitaan ollenkaan.

”Mistä sä päättelet mun tajuavan sen paremmin?” hän kuiskaa ja peittää pienen hymyn yskänpuuskaan.

”Näkee sen”, poika virnistää ja ojentaa kätensä. ”Mä oon Alex.”

”Eelis.”

Kädenpuristus on samaan aikaan luja ja aika lempeä. Alexin silmät hymyilevät Eelikselle hiusten alta.

”Mitä sä teet tuntien jälkeen?” hän kuiskaa.

”Mulla menee tänään neljään. Terveystietoa ja –”

”Jätä se väliin ja lähde mun kanssa ennemmin iltapäiväkahville.”

”En mä juo kahvia.”

”No iltapäiväteelle sitten. Mä lupaan, että se on hauskempaa kuin terveystieto.”

Alexin sanat ja se hymy riittävät vakuuttamaan Eeliksen, vaikkei hän ole vielä koskaan ennen jättänyt oppituntia väliin. Minkään syyn takia.

Eelis ei ole ennen tajunnut ihmisiä, jotka lintsailevat vähän väliä vain käydäkseen keskustassa kahvilla tai syömässä pikaruokaa koululounaan sijaan. Hän on luullut, ettei niin hyvää syytä olekaan, että hän tekisi samoin.

Näyttää siltä, että Alexista tuli juuri Eeliksen riittävän hyvä syy.



« Viimeksi muokattu: 27.01.2025 00:05:19 kirjoittanut Altais »

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 286
II

Spurttisana kangaskassi

(350 sanaa)


Alex huomaa tummahiuksisen pojan alun perin puhtaasti siksi, että tämä on hiton hyvännäköinen. Kaikki pojassa on täydellisesti istuvaa ja yhteensopivaa. Farkut ja neule ovat samaa sävyä tumman siniharmaiden silmien kanssa. Ne tuovat vastaansanomattomasti esiin pojan vartalon hyvät puolet.

”Joku on käyny salilla”, Alex mutisee itsekseen, kun poika kävelee ohi.

Alex ajattelee, ettei taida painia ihan samassa sarjassa pojan kanssa. Eikä mikään pojan olemuksessa varsinaisesti kehota lähestymään. Suora ryhti, keskittynyt katse, joka ei harhaile. Poika pitää kohteliaan etäisyyden vähän kaikkiin. Ei niin, että näyttäisi yksinäiseltä ja maailman hylkäämältä… vaan niin, että arvostaa omaa seuraansa suuresti.

Ruokatunnilla Alex saa viestin Aavalta. Miten menee uudessa koulussa? Onko siellä ketään potentiaalista?

On täällä yks, Alex vastaa. Mut ei mulla oo mitään jakoa. Eiköhän se oo sitä paitsi ihan hetero.

Äläs sano, Aava inttää. Mee puhumaan sille. Mitä sä voit menettää?

”No en tiedä, ehkä vaikka kasvoni ja kaiken itsekunnioitukseni lukion loppuun asti”, Alex huokaa muttei vaivaudu enää väittämään vastaan parhaalle kaverilleen.

Mutta kun Alex seuraavan kerran näkee pojan englannin tunnilla, hän huomaa tämän repusta pilkistävän sateenkaarenvärisen kangaskassin. Ehkä peli ei olekaan vielä pelattu.

Alex ei ollenkaan pysty keskittymään opetukseen. Hän vilkuilee poikaa salaa luokan toiselta puolelta aina, kun tämä ei huomaa. Ja kun sitten huomaakin, Alex yrittää katsoa äkkiä pois. Ja myöhästyy. Hän jää nolosti kiinni tuijottamisesta.

”Alex?” opettaja kysyy silloin.

”…mitä?”

”Annoin teille tehtäväksi lukea joululoman aikana näytelmän Cyrano de Bergerac. Voisitko tiivistää sen olennaisen sanoman parilla sanalla?”

”En mä… ollu tässä koulussa vielä silloin.”

Alex kohauttaa harteitaan ja virnistää, mutta ei opettajalle vaan pojalle. Silloin poika hymyilee takaisin.

”Se näytelmä kertoo ristiriidasta sisäisen ja ulkoisen kauneuden välillä”, poika vastaa pyytämättä puheenvuoroa. ”Ja pohjimmiltaan siitä, että joskus asiat voi näyttää ulospäin aika eriltä kuin mitä ne on.”

”Loistavaa, Eelis”, opettaja henkäisee ja säteilee pojalle. Kaikesta näkee, että Eelis on opettajan tähtioppilas.

Eelis vilkaisee Alexia vielä kerran kulmiensa alta, mutta koko lopputunnin hän viettää katsellen tiukasti oppikirjansa sivua. Alex on huomaavinaan tämän kalpeilla poskilla hennon punan, eikä enää saa silmiään irti.

Sen nimi on Eelis, hän kirjoittaa Aavalle salaa pöydän alla.

Seuraavalla tunnilla Alex päättää mennä luokkaan ajoissa ja saada istumapaikan ihan Eeliksen vierestä.




Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 286
III

Spurttisana jo

(350 sanaa)


Perjantaina Alex kutsuu heidät puolituttujen kavereiden kotibileisiin, vaikkei edes tunne vielä ketään. Eelis ei voi kuin ihailla. Hän on tuntenut suuren osan porukasta jo ennen lukiota, muttei ole juuri koskaan käynyt kotibileissä.

Ensin Eelis aikoo sanoa, ettei välitä mennä nytkään. Häntä hirvittää juoda Alexin aikana. Jos menettäisi otteensa ja puhuisi ohi suunsa… tai menisi kännissä suutelemaan Alexia. Eeliksen elämä olisi sitä myötä ohi. Mutta ei Eelistä huvita myöskään olla se ainoa jäykistelijä, joka ei juo, ja joka ei keksi mitään puhuttavaa.

Alexin takia hän päättää silti mennä. Eikä hän joudu katumaan. Ainoa ongelma on, että ilta on ohi hetkessä.

Ulkona on pimeää, maahan on satanut kerros märkää lunta. Äkillinen hiljaisuus tuntuu päätähuimaavalta.

”Pitääkö jo mennä kotiin?” Eelis horjahtaa Alexia päin. Hän jää nojaamaan tätä vasten ja muka unohtuu siihen.

”Ei mun puolesta. Voisithan sä tulla meille. Jere on yövuorossa, joten mä oon yksin kotona. Eikä Jereä nyt muutenkaan haittaa mikään.”

Jere.

Niin tietysti. Alex asuu jonkun kanssa. Jonkun Jeren, joka on jo töissä… Eelis kuvittelee Alexin komean, muutaman vuoden heitä vanhemman poikaystävän, joka osaa antaa Alexille kaiken mitä tämä haluaa.

Eeliksen maailma keikahtaa ympäri. Hän ehtii juuri ja juuri kävelytieltä nurmikon puolelle ennen kuin voi pahoin. Alex laskeutuu hänen vierelleen, käsivarsi kietoutuu hänen tärisevän vartalonsa ympärille.

”Anteeks…” Eelis mutisee. ”Kyllä mun taitaa olla paras mennä kotiin.”

”Ei kun tuu nyt vaan meille. Mä asun sitä paitsi lähempänä… tai siis, onhan se sun porukoille okei?”

Eelis vilkaisee Alexia. Jospa tämä vain tietäisi, miten vähän hänen äitiään kiinnostaa tähän aikaan lauantaiaamusta, missä hän menee. Mutta Eelis ei halua kenenkään tietävän. Se on ollut hänen salaisuutensa jo kauan.

”On se. Mutsi on… työreissussa.”

Se on räikein valhe, jota Eeliksen suusta on päässyt pitkään aikaan. Ei hän edes muista sellaista aikaa, jolloin äidillä olisi ollut työ, saati sitten reissuja. Hänellä on tunne, että kaikista ihmisistä juuri Alexille voisi puhua siitä.

Joskus. Mutta ei nyt.

Eelis antaa Alexin auttaa itsensä ylös märästä maasta. Häntä horjuttaa edelleen, mutta Alex on siinä ja pitää häntä pystyssä.

”Hyvä”, Alex sanoo. ”Mennään nukkumaan. Tota… haittaisko sua nukkua mun vieressä?”

Eelis on liian sekaisin kysyäkseen, eikö edes se haittaisi Jereä.




Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 286
IV

Spurttisana valkoinen

(350 sanaa)


Alex havahtuu siihen, että hänellä on joku peittonsa alla. Raukeasti hän avaa silmät. Kestää hetken, että tottuu näkemään hämärässä. Mutta sitten hän muistaa. Hymyilee, venyttelee itsensä kunnolla hereille ja vain katselee.

Eelis nukkuu kyljellään, poski tyynyä vasten, peitto puoliksi mytyssä sylissään. Pelkät bokserit jalassa. Tummanruskeat hiukset melkein yhtä hyvin kuin aina. Alexia huvittaisi pörröttää ne kerrankin sekaisin. Ja antaa käsiensä jatkaa matkaa paljaalle iholle.

Eelis ynisee unissaan, vaikuttaa jotenkin tuskaiselta. Alexin olo on aika hyvä. Huomaa kyllä ottaneensa, mutta ei häiritsevästi.

”Tapa mut…” Eelis huokaa ja avaa silmät varovasti, kuin huoneen hämärä saattaisi vihloa niitä.

”Kyllä sä jäät henkiin”, Alex lupaa. ”Haenko sulle vettä?”

”Enköhän mä itekin löydä.”

Kun Eelis menee, Alex nappaa puhelimensa tyynyn vierestä ja kirjoittaa äkkiä Aavalle.

Se nukkui viime yön mun sängyssä!

Tarkalleen ottaen neljä ja puoli tuntia, Alex huomaa. Kello on vartin yli kahdeksan. Hän kuuntelee Eeliksen kolistelua keittiössä, vesihanan ääntä. Sitten… ulko-oven kolahdus. Hiljaista puhetta. Eelis on juuri kohdannut töistä palanneen Jeren.

Kun hän palaa vedenhakureissultaan, hänen kasvonsa ovat totiset ja vitivalkoiset.

”Tuolla oli se… se sun…”

Alex katselee hymyillen, kun Eelis kiskoo nopeasti t-paidan paljaan ylävartalonsa peitoksi ja vetää farkutkin jalkaansa.

”Ai, Jere tuli jo kotiin? Älä siitä stressaa. Se on oikeesti tosi rento.”

Eelis istuutuu sängyn laidalle ja hautaa kasvot käsiinsä.

”Ei kai kukaan voi olla noin rento? Vittu te ootte outoja…” Kuulostaa siltä, että Eelis joutuu tekemään ankarasti töitä tasatakseen hengitystään. Huono olo ei taida taaskaan olla kaukana. ”Sitä paitsi… eikse oo vähän vanha sulle?”

Alex kohottautuu istumaan Eeliksen taakse. Niin lähelle, että hän pystyy nuuhkaisemaan tämän niskaa ilman, että kuitenkaan koskettaa. Hän antaisi paljon, jos uskaltaisi nyt kietoa käsivartensa Eeliksen vyötäisille ja tunnustella tämän kylkiä ja vatsaa kankaan läpi. Hymyilyttää vielä aiempaakin enemmän.

”Unohdinko mä mainita, että Jere on mun faija?”

Eelis kääntyy katsomaan häntä. Pojan kasvot ovat niin lähellä, että Alexin hengitys salpautuu.

”Se oli vasta yhdeksäntoista, kun mä synnyin”, Alex jatkaa, kun Eelis vain tuijottaa. ”Enkä mä oo asunu sen kanssa kovin pitkään. Pari vuotta vasta. Sitä ennen mä asuin mummin luona Hämeenlinnassa.”

”Okei, no… kiva ettet asu siellä enää.”

Silloin Alex näkee kalpeilla kasvoilla aamun ensimmäisen hymyn.



« Viimeksi muokattu: 24.01.2025 23:39:27 kirjoittanut Altais »

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 286
Kirjoittajalta: Seuraava raapale ei ole osa spurttia, mutta laitan sen nyt tähän samaan ketjuun, koska ajallisesti ja tarinallisesti se sopii juuri tähän kohtaan. Sen jälkeen ketju jatkuu taas spurttiraapaleilla.



Inspissana: kurja

(300 sanaa)

Eelis tuijottaa fysiikan koetta, jota ei ole täytetty vielä edes puoliväliin asti. Hän jumittaa tehtävässä seitsemän. On yrittänyt samaa laskua jo kolmella eri tavalla, mutta ei vaan onnistu. Vastaus on joka kerralla eri, ja väärä.

Hän sulkee silmät, yrittää hengittää syvään ja keskittyä sanoihin, joilla alaluokkien opettajalla oli tapana opastaa häntä eteenpäin, kun koejumi iski.

Jos et tajua jotain kysymystä, siirry vaan eteenpäin ja vastaa kaikkiin kohtiin, jotka ainakin osaat.

Mutta ei se ole niin helppoa. Kylmä hiki nousee Eeliksen otsalle. Hän vilkaisee vieressään istuvaa Alexia. Tämä tekee koettaan otsa keskittyneessä kurtussa. Mikä oikeus Alexilla on nyt näyttää noin osaavalta? Eikö muka Eelis olekin luotsannut hänet läpi koko tämän kurssin? Ja eikö muka Alex olekin koko ajan vain valittanut, miten ei osaa mitään?

Sitä paitsi, on Alexin vika, ettei Eelis pysty enää keskittymään opintoihin, tai oikein mihinkään. Alexin vika on sekin, että hänellä on tapana maata öisin hereillä ja rakennella kaiken maailman pilvilinnoja. Mikä oikeus tuolla tyypillä muka oli ilmestyä jostain hänen elämäänsä ja laittaa se näin sekaisin? Ja samaan aikaan hän itse tuskin on tälle mitään muuta kuin kaveri.

Eelis vilkaisee kelloa. Ei ole enää aikaa vastata kaikkiin kysymyksiin. Ei olisi, vaikka tajuaisikin tehtävän seitsemän. Eelis kerää kamppeensa, nousee ja painelee ovesta ulos. Hän tuntee Alexin katseen selässään, mutta ei pysähdy.

Myöhemmin Alex löytää hänet koulun ulkorappusilta. Hän istuu siinä halaamassa polviaan. Olo on kurja, melkein itkettää. Kun Alex istuu viereen ja laskee leukansa hänen olkapäälleen, Eelistä hävettää typerät ajatuksensa. Eihän mikään oikeasti ole Alexin vika. Alex on ihana. Ja täysin syytön siihen, että Eelis tuntee tällä lailla.

”Hei”, Alex kuiskaa ja tönäisee häntä kevyesti. ”Otetaanko loppupäivä omaa lomaa? Vois tehdä ihan hyvää molemmille.”

Alex ei sano, että Eelis on hermoraunio, vaikka se totta onkin. Eelis hymyilee kiitollisena.

”Joo. Mennään.”

Mieli tekisi ottaa kädestä, kun he lähtevät kävelemään keskustaan.





V

Spurttisana: Puutarha

(350 sanaa)


Äiti lähtee kerrankin viikonlopuksi pois, siskonsa luo Mänttään. Eelis katselee malttamattomana tämän hermostuneita lähtöpuuhia. Kun äidillä on meikkiä, kammattu tukka ja oikeat vaatteet nuhjuisen kotiasun sijaan, hän näyttää melkein ikäiseltään.

”Kai sä kulta nyt sitten pärjäät täällä itseksesi?” äiti henkäisee ja taputtaa häntä poskelle.

”Joojoo”, Eelis huokaa. Hän haluaisi sanoa, että ainahan hän muutenkin pärjää itsekseen, mutta ei sano, koska silloin hän olisi hankala ja muistuttaisi isää. ”Mee nyt jo, tai myöhästyt junasta.”

”Kutsu vaikka joku kaveri yökylään, jos sua pelottaa olla yksin”, äiti huikkaa vielä ovenraosta. Eelis pyöräyttää silmiään, mutta hänen onnekseen äiti ei sitä enää näe.

Hän vilkaisee ympärilleen. Ikään kuin tänne viitsisi ketään kutsua ennen kunnon raivaussiivousta. Viime aikoina Eelis ei ole ehtinyt hoitaa kotiasioita niin hyvin kuin yleensä, kun kaikki aika on mennyt koulussa ja Alexin kanssa. Nyt hän kerää ympäriinsä lojuvat pyykit, tiskit ja tyhjät pullot, lajittelee postit ja laittaa laskut keittiön yläkaappiin. Koko aamupäivän hän käyttää imuroiden ja lattioita luututen.

Kun kaikki muu on valmista, Eelis kastelee vielä keittiön ikkunalautaa koristavan ruukkupuutarhansa. Hän rakastaa laittaa ruokiin ja salaatteihin tuoreita yrttejä, muttei sellaisiin ole varaa kuin itse kasvattaen.

Eelis katselee työnsä jälkeä melkein tyytyväisenä. Uskaltaisiko… Olisiko ihan mahdoton idea pyytää Alex illaksi tänne? Vaikka videopelien varjolla? Eelis ei ole pyytänyt kavereita käymään sitten vitosluokan, jolloin hän ymmärsi alkaa hävetä, kun heillä kotona oli niin erilaista kuin kenenkään kaverin luona.

Silloin hän ei vielä osannut siivota niin kuin nyt.

Eikä hän myöskään ole ihan varma, onko Alex pelkkä kaveri.

Kädet siivousurakasta vapisten hän kirjoittaa viestin Alexille. Vastausta ei tarvitse odottaa pitkään.

Ovikello soi tasan kahdenkymmenen minuutin päästä. Alex astuu sisään punaposkisena ja hengästyneenä, vaaleat hiukset pipon alta pilkottaen. Takki ja kengät tipahtavat hänen yltään kuin itsestään. Ne jäävät juuri siihen, mihin sattuivat putoamaan. Eelistä hymyilyttää. Hän on jo oppinut, ettei Alex ole turhantarkka sellaisista jutuista.

”Juoksitsä koko matkan tänne?” Eelis kysyy, kun Alex menee keittiöön juomaan, edelleen hengitystään tasaillen.

”Joo.”

”Miks ihmeessä?”

”Muuten vaan. Oli sellanen olo. Tai siis…” Alex kääntyy katsomaan Eelistä. Hän on yhtäkkiä ihan vakava. Puree alahuultaan, kuin aikoisi sanoa jotain tärkeää mutta vaikeaa.

”Tai siis?”

”Ei mitään. Unohdin hanskat kotiin. Tuli kylmä.”




Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 286
VI

Spurttisana ehkä

(350 sanaa)


Ilman eri sopimusta Alex jää Eeliksen luo yöksi. He pelaavat niin myöhään, ettei olisi enää mitään järkeä lähteä kotiin. Alex tietää, ettei Jere murehdi hänen poissaoloaan, kunhan hän muistaa ilmoitella itsestään.

Eeliksen sänky on kapeampi kuin Alexin. Eelis asettuu kyljelleen, kasvot seinään päin. Alex yrittää parhaansa mukaan mahtua tämän viereen putoamatta lattialle, mutta kietomatta kuitenkaan käsivarttaan pojan ympärille. Se on yllättävän vaikeaa.

Alexin sydän lyö järjettömän lujaa. Ihme, jos Eelis ei kuule sitä pimeässä. Hengenvedot ovat liian äänekkäitä. Alexin nenä on melkein Eeliksen niskahiuksissa. Hänen on pakotettava itseään, ettei upottaisi kasvojaan pojan niskaan.

Koko illan hän on käynyt tätä loppumatonta sotaa itseään vastaan. Uskaltaisiko lähestyä Eelistä vai ei? Näin solmussa hän ei ole ollut itsensä kanssa vielä koskaan. Alexilla on ollut tapana toimia ennen kuin ehtii alkaa yliajatella ja jahkailla, mutta tällä kertaa kaikki on toisin.

Hänellä on ollut monenlaista pientä säätöä ennenkin, mutta entisistä opeista ei ole apua nyt. Nyt on tosi kyseessä. Alex vilkaisee puhelintaan ja tajuaa kaksi asiaa.

Kello on puoli viisi eikä hän tule saamaan tänä yönä unta.

Ja hän on rakastunut Eelikseen. Oikeasti rakastunut.

Hän ei yhtään tiedä, mitä tehdä. Ei hänellä ole kokemusta tällaisista asioista. Ensin hän aikoo kirjoittaa viestin Aavalle, mutta tulee sitten toisiin ajatuksiin. Aava sanoisi vain, että kerro se sille, as simple as that.

Alexille tämä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Oikeastaan hän haluaisi kysyä neuvoa Jereltä. Hän tarvitsisi isää, vaikkei olekaan koskaan ennen osannut ajatella Jereä varsinaisena isänä. Jere sanoisi varmaan, ettei hän ole oikea henkilö neuvomaan ketään etenkään rakkaudessa, jos katsoo kaikkia hänen tekemiään hölmöyksiä. Mutta siksi Alex kaipaisi neuvoa juuri Jereltä. Heissä on niin paljon samaa.

Alex tuijottaa Eeliksen niskaa pimeässä. Miettii, mahtaako poika tuntea samoin kuin hän. Ehkä. Ehkä ei. Ei se mahdotonta ole. Mutta silti… yksikin väärä liike voi myös pilata kaiken. Alex ei halua menettää Eelistä, kun on viimein löytänyt elämäänsä tällaisen tyypin, josta haluaa pitää kiinni.

Eelis on hänelle kiintopiste. Ankkuri. Eelis on vakaa siinä missä hän itse on pelkkä haahuilija. Mutta silti… pojassa on myös jotain rikkinäistä.

Alex ei kestä enää. Jotain on tehtävä, tai hän sekoaa päästään. Hän selvittää kurkkuaan.

”Eelis… nukutsä?”




Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 286
VII

Spurttisana tuoksu

(350 sanaa)


Eelis värähtää. Mistä Alex tietää, ettei hän nuku? Hän on maannut aloillaan kaiken yötä, kääntämättä kylkeä edes silloin, kun oikeaa käsivartta alkoi pistellä ja siitä meni tunto. Hän on yrittänyt jäljitellä nukkuvan tuhinaa, vaikka hänen aistinsa ovat ylivirittyneet Alexin tuoksusta ja läheisyydestä.

”Säkin oot vielä hereillä?” Eelis pelastautuu kääntämällä huomion Alexiin.

”Mm. En saanu unta.”

”Mietitkö sä jotain?”

”Joo. Pitäis puhua sulle yhdestä jutusta.”

Eelis kääntää kiireesti kylkeä. Alexin pieni, haavoittuva ääni saa hänet unohtamaan itsensä. Nopea liike saa Alexin melkein keikahtamaan sängyn laidan yli. Eelis pelastaa hänet kietomalla puutuneen käsivartensa hänen ympärilleen.

Molempia naurattaa, kunnes Eelis tulee liian tietoiseksi Alexin vatsasta, joka painautuu hänen omaansa vasten. Alex vakavoituu myös, eikä katso pois, vaikka he ovat ihan lähekkäin.

”Mistä jutusta? Alex?”

”No… mä en ollu sulle ihan rehellinen tänään.”

”Rehellinen mistä?”

”Siitä, että unohdin muka hanskat kotiin…. se oli ihan paskapuhetta.”

Eelis aikoo ensin nauraa Alexin järjettömälle tunnustukselle. Miksi kukaan valehtelisi yksien hanskojen takia? Mutta Alexia ei naurata. Silloin Eelis tajuaa, ettei kyse ole hanskoista alkuunkaan.

”Haluaisitko sä avata tätä vähän lisää?”

Alex räpyttää silmiään pari kertaa.

”No kun sä kysyit, miksi juoksin koko matkan tänne”, hän huokaa. ”Enhän mä voinu mitenkään sanoa, että se oli sun takia.”

Mun takia?”

”Joo. Eelis, mä… siis… ei vittu. Oon niin surkea tässä.”

Alex piilottaa kasvonsa Eeliksen olkapäähän ja hytisee epämääräisesti. Eelis ei tiedä, onko se naurua vai itkua. Eeliksen sisällä on yhtäkkiä lämmin, eikä mikään enää pelota. Hän alkaa hellästi silittää Alexin sotkuista tukkaa.

”Ei se mitään”, hän kuiskaa. ”Ollaan molemmat sitten yhtä surkeita. Itse asiassa mäkin valehtelin sulle kerran…”

”Mitä? Mistä?” Alex nostaa päänsä ja katsoo häntä suurin silmin.

”Muistatko, kun tulin kännissä teille yöksi? Ja väitin, että mutsi oli työreissussa. Paskaahan se oli. Mutsi… sillä ei mee kovin hyvin. En vaan kehdannu myöntää sitä. Kai mä halusin… näyttää sun silmissä mahdollisimman hyvältä.”

”Tyhmä. Sä näytät mun silmissä joka tapauksessa hyvältä. Aina. Eikä sun mutsi liity siihen millään lailla.”

”Alex”, Eelis kuiskaa ja silittää peukalolla pojan poskea. ”Yritätkö sä nyt sanoa…?”

”Joo”, Alex äännähtää. ”Just sitä mä yritän sanoa.”

Eelis hengähtää syvään. Vielä viimeisen, täydellisen hetken hän odottaa ennen kuin suutelee.




Kirjoittajalta: Spurtti oli nyt tässä, mutta tarinaan tulee vielä ainakin yhden tai parin raapaleen verran jatkoa.



Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 286
Kirjoittajalta: Tarina jatkuu tästä siis edelleen raapaleilla, joiden tarkkaa määrää en osaa tässä kohtaa arvioida. Sokerisiivelle kiitos uusista inspissanoista! Ne tulivat tarpeeseen, koska huomasin tarinan jatkamisen spurtin jälkeen yllättävän vaikeaksi ilman niitä.




VIII

Inspissana hidas

(350 sanaa)


Yhdentoista jälkeen Eelis keittää heille aamukahvin, jonka he melkein unohtavat juoda. Keitin on jo sammunut ja kahvi haaleaa, kun he havahtuvat olohuoneen sohvalta ja muistavat, että aamiainen on edelleen syömättä.
 
Alexin huulet ovat rohtuneet ja puhki suudellut, tomaatti voileivän päällä saa ne kirvelemään. Eelis lisää itselleen huulirasvaa ja ovelasti hymyillen päättää, että myös Alex tarvitsee siitä osansa. Tyytyväisenä Alex toteaa, että Eeliksen hiukset ovat viimeinkin kunnolla sekaisin, ja kaulalla pieni, punainen jälki. Se jää juuri ja juuri näkyviin t-paidan kaula-aukon reunan alta.

Alex toivoo, että se olisi siinä vielä maanantainakin.

Saisivatpa koulussa miettiä, kuka sen on tehnyt.

Ellei sitten… Eelis haluaisi tehdä tästä jo julkista?

Ei. Alex sanoo itselleen, ettei sellaista mietitä nyt. Ei mennä asioiden edelle. Kaikki on vielä liian uutta ja ihanaa. Ei hän halua pilata tätä alkamalla kysellä hankalia liian pian.

Sitä paitsi kynnys on Eelikselle varmaankin monin verroin korkeampi kuin hänelle. Eelis on tuntenut lukiokaverinsa jo pitkään, toisin kuin Alex, joka ei muutenkaan ole tottunut pyytelemään olemassaoloaan anteeksi. Nyt Eelis saa määrätä tahdin.

”Mitä sä mietit noin vakavana?” Eelis kietoo käsivartensa Alexin ympärille takaapäin ja suukottaa takkuisia hiuksia.

”No että… mä rakastan tällasia hitaita aamuja. Varsinkin sun kanssa. Ja haluan niitä vielä paljon lisää.” Alex kääntyy ja varastaa Eelikseltä nopean suudelman.

”Saat.” Eelis naurahtaa ja näykkäisee hänen alahuultaan. Alexin vatsassa läikähtää.

”Ja että sä oot liian hyvä mulle. Ihan liian hyvä.” Se ei ole vitsi. Oikeastaan ajatus vähän pelottaa Alexia.

”Älä sano noin.”

Eelis kiskoo hänet ylös tuolista, painaa seinää vasten ja tarttuu ranteista. Alexin sisällä kohisee ja väreilee. On vaikea hengittää, kun Eelis painautuu kiinni niin tiukasti, mutta se ei häntä haittaa.

”Sä oot mulle just hyvä. Niin hyvä.” Eeliksen sanat kuulostavat kehrääviltä, pehmeiltä ja vaativilta samaan aikaan. ”Anna mä näytän, miten hyvä…”

Ainakaan juuri sillä hetkellä Alex ei epäile enää. Ei hän osaa kuin antautua tämän suloisen unohduksen vietäväksi ja ajatella, että hänellä kävi mieletön tuuri. Hän ei vieläkään ymmärrä miten, mutta näyttää siltä, että tuo ihmeellinen olento todella haluaa juuri hänet.

Alex haluaisi sanoa kaikenlaista, ja samaan aikaan ei ole tarpeen sanoa yhtään mitään. Sillä hetkellä ei ole olemassa maailmaa näiden seinien ulkopuolella.




Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 3 082
Sitä jotenkin kuvittelisi, että tämä uusi poika koulussa, friends to lovers, idiots in love, mutual pining tarina olisi jo jossain vaiheessa liian monta kertaa luettu. Ja sitten minä söin tämän hetkessä ja tahdon lisää. ;D Eelis ja Alex ovat aivan ihania ja kumpikin omalla tavallaan epävarmoja. Olen katsellut paljon Auri Katariinan siivousvideoita, joissa hän siivoaa tuntemattomien ihmisten ja joskus myös perheiden koteja ja tuli heti tunne, että Eelis elää juuri tuollaisessa kodissa. Pitää itse yrittää nuoresta iästä huolimatta huolehtia kodista, eikä kehtaa kutsua kavereita kylään. Ja Alex, vaikka ei välittäisikään muiden mielipiteistä, hän on uudessa koulussa ja tavannut uuden hyvän ystävän ja siinä on jo paljon menettämisen arvoista. <3

Lainaus
Mutta kun Alex seuraavan kerran näkee pojan englannin tunnilla, hän huomaa tämän repusta pilkistävän sateenkaarenvärisen kangaskassin.

Tämä jotenkin hymyilytti, kun sateenkaarevien ihmisten pitää olla juuri tällä tavalla paljon tarkkaavaisempia ja Alex on selvästi oppinut sen jo. Onhan se jotenkin kurjaa, mutta samalla hauskaa, kun pitää olla etsivä näissä tilanteissa. :D Jere oli kiva yksityiskohta Alexin elämässä. Kertoi minusta paljon, että Alex kutsui tätä Jereksi. Hän on asettunut tämän luokse asumaan ja asumistilanne selvästi toimii, mutta Alex kutsuu häntä silti vielä Jereksi ja ensin luulinkin hänen olevan isäpuoli. Ihanaa, että Jere tuntuu yrittävän menneistä virheitä huolimatta ja ihanaa, että Alex ymmärtää häntä niinkin paljon, että tietää, että juuri siksi tältä kannattaisi kysyä neuvoa. :) Ihhih ja kikatin ääneen, kun Eelis törmäsi häneen ensimmäistä kertaa pelkissä boksereissa. ;D

Lainaus
Jos et tajua jotain kysymystä, siirry vaan eteenpäin ja vastaa kaikkiin kohtiin, jotka ainakin osaat.

Tämäkin hieno yksityiskohta, ainakin joskus Eeliksellä on ollut hyvä opettaja joskus, koska tuo on superhyvä neuvo ja hyvin konkreettinen. ^^

Lainaus
Eelis hengähtää syvään. Vielä viimeisen, täydellisen hetken hän odottaa ennen kuin suutelee.

Ihh, tuo koko kohtaus sängyssä aamuyöllä oli niin nättiä. <3 Kumpikaan ei oikein sano mitään, muutamia tosi kankeita sanoja, kertovat valheista ja sitten päätyvät samaan lopputulokseen. Aivan ihanaa kangertelua ja tuntui hyvin tuo teini-iän vaikeus tietää mitä tuntea, saati sitten miten sitä sanoittaa.

Lainaus
Alexin huulet ovat rohtuneet ja puhki suudellut, tomaatti voileivän päällä saa ne kirvelemään.

*pihinää* Kuvailet myös aivan ihanasti ja tuntuu kuin tässä olisi lukenut slow burnia muutamassa raapaleessa. Tämä morning after oli niin parhautta. Kiitos näistä, innolla luen lisää, jos kirjoitat lisää. ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚