Kirjoittaja Aihe: Ja he elivät, S, angstisia raapaleita  (Luettu 429 kertaa)

Linne

  • ***
  • Viestejä: 766
  • Hämmentynyt pesukarhu
Ja he elivät, S, angstisia raapaleita
« : 20.05.2024 22:24:53 »
Tekstin nimi: Ja he elivät

Ikäraja: S

Kirjoittaja: Linne

A/N: lisää spurttiraapaleita! Näistä tuli aika angstisia, vaikka ei kyllä ollut tarkoitus. Taustalla pyörii idea joka on kypsynyt tässä hiljalleen kevään aikana, katsotaan kasvaako se isoksi :) Nämä samat raapaleet on kirjoitettu toisesta näkökulmasta tässä tekstissä: Poika varastossa,S.


1.Aurinko


Rey rakasti aurinkoa.

Hän rakasti sitä kaiken näköisenä ja muotoisena. Hän rakasti sitä suurena ja keltaisena, säteilemässä hänen kalpeille kasvoilleen. Hän rakasti sitä aamulla, kun se oli haaleanoranssi, kuin vesivärien värjäämä, ja hän rakasti sitä illalla, kun se painui horisontin taa ja maalasi taivaan siniseksi ja vaaleanpunaiseksi.

Kun hän oli saapunut kartanoon ja amiraali oli lähtenyt takaisin Aesteniin, hänet oli määrätty työskentelemään vanhaan varastoon. Siellä oli vain pienet ikkunat katonrajassa eikä niistä juuri näkynyt aurinkoa, mutta iltaisin kun hänen oletettiin nukkuvan, hän katseli ulos huoneensa ikkunasta. Huone oli pieni ja karu, siellä oli vain sänky, vaatekaappi ja peseytymispöytä, mutta sen ikkuna antoi länteen ja sieltä näki kauniita auringonlaskuja. Hänellä ei ollut kelloa mutta hän oli aika varma, että kello oli usein kolme tai neljä, kun aurinko viimein painui kukkuloiden taakse ja hän malttoi mennä vuoteeseen.

Kartanon ruoka oli pahaa ja sänky kova, mutta se ei haitannut. Hän eli niillä auringonlaskuilla.


2. Vaasi.

Tyttö katseli häntä usein ovenraosta.

Pitkään Rey teeskenteli, ettei huomannut. Hän kiskoi puulaatikon toisensa perästä alas varaston kiikkeriltä hyllyiltä, raahasi ne keskelle lattiaa ja lajitteli niiden sisällön kasoihin. Metalliesineet menivät yhteen kasaan, puuesineet toiseen. Hän ajatteli usein lajitellessaan Halthia, joka tuntui näkevän esineissä vain materiaaleja, ei tavaroita.

Hänellä oli ikävä Halthia. Hänellä oli ikävä heitä kaikkia.

Ehkä juuri siksi hän puhui tytölle.

“Tiedätkö sinä mikä kellonaika nyt on?” hän kysyi. Hän ei ollut varma, kysyikö sen oikein. Kello oli asia, jonka Halth oli opettanut hänelle vasta muutamia kuukausia sitten.

Kävi ilmi, että ei. Tyttö kertoi hänelle varsin kopeasti, miten kelloa kuului kysyä ja paljonko se oli. Sitten hän lähti. Silkkinauha tämän hiuksissa kiilsi ovenraosta siilautuvassa auringonvalossa.

Rey punnitsi koristeellista vaasia kädessään ja pohti, mihin pinoon laittaisi sen. Eli kello oli puoli kolme. Ei hänen oikeasti ollut tarvinnut tietää. Hänen työnsä loppuisi sitten, kun joku käskisi hänen lopettaa.

Niin kuin ennenkin.

3.Erilainen

Suurin osa kartanon väestä ei juuri välittänyt Reystä. Hänestä liikkui paljon juoruja, mutta vain harva puhui hänelle. Hän sai ruokansa keittiöstä ja sisäkkö haki joskus hänen vaatteitaan pestäviksi, mutta siinä kaikki.

Herra Baverick kuitenkin puhui. Hän oli kartanon tilanhoitaja ja amiraalin poissaollessa Reyn holhooja. Ennen lähtöään amiraali oli käskenyt hänen totella ehdottomasti herra Baverickia.

Se ei haitannut Reyta. Hän piti herra Baverickista. Tämä kohteli häntä kuin hän olisi ihan tavallinen poika, sellainen kuin muut kylän pojat. Se ei tietenkään ollut totta. Hän oli erilainen ja tulisi luultavasti aina olemaan. Herra Baverick vain teeskenteli ettei hän ollut. Rey huomasi teeskentelevänsä mukana.


4. Joskus

Joskus Rey mietti, pitäisikö hänen karata.

Hän ei varsinaisesti inhonnut Audrey Hallia. Palvelijoille tarjottava ruoka oli pahaa ja palvelijat ynseitä mutta hän oli asunut paljon pahemmissakin paikoissa. Hän tiesi, että taloudenhoitaja oli käskenyt hänet varastoon työskentelemään vain koska ei pitänyt hänestä, mutta hänestä oli oikeastaan mukavaa järjestellä tavaroita ja pohtia, mitä uutta niistä voisi tulla.

Hän kuitenkin tiesi, että enemmin tai myöhemmin tavaroiden siirtely kävisi tylsäksi, ja muuta tekemistä hänellä ei juuri ollutkaan. Hän oli salakuljettanut vanhan matematiikan kirjan Aestenista kun hänet oli tuotu kartanoon ja iltaisin hän yritti laskea sen laskuja, mutta ne menivät aina väärin, eikä Halth enää ollut neuvomassa häntä. Hän alkoi kyllästyä siihen kirjaan. Aestenissa olisi sentään muitakin kirjoja.

Mutta mitä muuta siellä olisi? Kaikki olivat lähteneet, hajotettuina ympäri Araniaa kuin hautuvaisen voikukan siemenet. Hän voisi mennä kotiin, mutta hän olisi siellä yksin.

Hänellä ei ollut mitään syytä jäädä, mutta hänellä ei ollut mitään syytä lähteäkään.


5. Persikka


Tristanin sormet vapisivat niin pahasti ettei hän pystynyt pitelemään kynää, mutta hän tykkäsi katsella, kun Miles piirsi seinille.

Jimillä oli isot kourat ja hän jaksoi kantaa melkein mitä tahansa, mutta hänen kätensä olivat silti tarpeeksi lempeät pitelemään Colinin kanarianlintua.

Kun Merle nauroi, Reylle tuli lämmin olo.

Miles piti persikoista vaikka väitti, ettei pitänyt.

Merle kertoi Reylle hänen ensimmäisen tarinansa. Se kertoi sudesta ja käärmeestä.

Kun Halth oikein uppoutui työhönsä, hän unohti kaiken muun. Kerran Rey ojensi hänelle voileivän kesken työnteon ja hän yritti naulata sillä nauloja lautaan.

Colin rakasti niitä pehmeitä makeisia, joita Falck toi joskus torilta. Falck teeskenteli huomanneensa ne muuten vain, mutta kaikki tiesivät, että ne oli tarkoitettu Colinille.

Kun Tristan nukkui, hänen vinkuva hengityksensä syveni ja kuulosti melkein normaalilta. Miles nukkui aina tiiviisti peittoon käpertyneenä. Colinista oli mukavaa, kun joku silitti hänen tukkaansa ennen kuin hän nukahti.

Rey kertasi näitä asioita iltaisin itselleen ettei vain unohtaisi heitä.


6. Opetella.


Päivät jatkuivat samanlaisina. Hän siivosi varastoa, joka alkoi hiljalleen näyttää kelvolliselta. Hän söi laihat keittonsa ja puuronsa palvelijoiden salin apukeittiössä ja muisteli Ruthin tekemään simpukkakeittoa ja sitä lakritsia, jota Aestenista sai makeiskaupoista.
Iltaisin hän yritti laskea matematiikan kirjansa laskuja, mutta ei vieläkään ollut keksinyt, miten murtolukuja jaettiin murtoluvuilla. Kertotauluja hän oli jaksanut opetella kuuteentoista asti.

Kun hän kyllästyi laskuihin, hän katseli auringonlaskua kunnes aurinko vaipui horisontin taakse ja sitten hän makasi kapealla sängyllään ja muisteli ystäviään kunnes nukahti.

Elämä oli tylsää, ja juuri siksi hän jutteli joskus sille tytölle, joka tuli joskus katselemaan häntä varaston ovelta. Usein tämä vain kävi vaihtamassa muutaman sanan, mutta joskus hän kyseli Reyn työstä ja hän kertoi sen, mitä kerrottavaa oli. Joskus tyttö kysyi, mitä Rey oikein teki kartanossa, mutta niin tyhmä hän ei ollut, että olisi kertonut.

Hänestä oli kumminkin mukavaa, että tyttö kävi. Päivät tuntuivat tämän ansiosta vähän lyhyemmiltä.

Sitten tyttö lakkasi käymästä.


7. Väri

  Amiraali Audrey palasi takaisin Aestenista, kun pitkä kevät oli vihdoin selätetty. Hän kutsui Reyn luokseen ja Rey meni.

Amiraali kysyi, voiko hän hyvin ja hän vastasi, että voi. Amiraali kysyi, oliko hän yskinyt ja hän vastasi, että vähän. Amiraali ilmoitti kutsuvansa seuraavana päivänä paikalle lääkärin ja hän nyökkäsi vaikka inhosikin lääkäriä, joka tökki hänen selkäänsä ja rintakehäänsä kuin olisi halunnut tunnustella hänen keuhkojaan ihon läpi.

Tyttö -Cecily -käveli kirjaston ohi kun amiraali puhui hänelle. Hän teeskenteli, ettei huomannut.

Seuraavana päivänä hän auttoi herra Beverickiä istuttamaan punaisia ja keltaisia tulppaaneja jänisten syömien tilalle. Niiden kirkkaat värit tuntuivat liian räikeiltä. Hän kaipasi takaisin varaston viileyteen, mutta sekin työ oli jo melkein valmis. Hänellä oli enää yksi hyllynväli käymättä.

Kun hän sinä iltana raahasi viimeisen laatikon alas hyllyltä, tyttö tuli sisään.

“Olen pahoillani”, tyttö aloitti. Rey vilkaisi häntä hämmästyneenä. Tytöllä oli yllään valkoinen leninki jossa oli vihreitä kukkia. Hänen hiuksissaan oli vihreä silkkinauha. “Minun olisi pitänyt tulla aikaisemmin mutta en…ehtinyt.”

Rey kohautti harteitaan. “Ei se mitään.” Se oli totta. Eiväthän he olleet ystäviä.

“Kyllä se jotain”, tyttö kimpaantui. “Minä en pitänyt lupaustani. Se oli…kunniatonta.”

Rey melkein nauroi. Hänen rintansa tuntui ontolta. “Ihmiset harvoin pitävät lupauksiaan.”

Hetken hän arveli, että tyttö lähtisi. Tämä tuijotti häntä vihaisesti ja Reystä tuntui, että tämä halusi polkea jalkaa. Sitten tyttö suoristautui ja tuijotti häntä pistävästi. “Minä pidän.”

Rey toivoi, että olisi uskonut häntä. Mutta toistaiseksi maailmassa oli vain yksi ihminen, jonka hän uskoi pitävän sanansa, eikä se ollut tämä hemmoteltu aatelistyttö.

Hän toivoi silti, että tyttö olisi toinen.


Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Vilna

  • pinkki bebe
  • ***
  • Viestejä: 1 583
  • bii-boh-bi
Vs: Ja he elivät, S, angstisia raapaleita
« Vastaus #1 : 01.06.2024 17:29:17 »
Tergguja Kommenttikampanjasta! 🫡

Nämäpä olivat mielenkiintoisia ja kivoja pikku rapsuja! Olisi varmaan kannattanut lukea nuo toiset rapsut, että saisi vähän enemmän kontekstia tähän juttuun, mutta meni nämä näinkin, vaikka varmasti osa tarinasta jäikin pimentoon!

Minusta on kiva lukea välillä parituksettomia tekstejä, erityisesti originaaleja, Finissä, koska itse olen pohjimmiltani romance-fikkari, lol. Olen aikaisemmin lukenut sinulta Katulapsista, ja ne on kyllä yksiä minun lempitekstejäni Finissä ikuna, hihi. (On pitänyt lukea se pitkä HP-fikki myös KAUAN, mutta en vain ole vielä saanut aikaiseksi, huoh. 😔)

Miljöö tässä oli tosi mielenkiintoinen, samoin hahmot, vaikka jäivätkin vähän mysteerisiksi. Olisi tosi kiva, jos nämä rapsut kasvaisivat joksikin isoiksi ja heistä kuultaisiin lisää. ☺️ Tässä on ainesta vaikka mihin! Tunnelma oli myöskin kohdillaan niin kuin muissakin sinun kertomuksissa.

Tuo ensimmäinen oli kyllä selvä lemppari näistä seitsemästä, tykkään sanasta aurinko ja auringosta muutenkin, ja tuo eka oli tosi nätisti kirjoitettu. Erityisesti tuo: Hän eli niillä auringonlaskuilla. Ah, miten ihanasti sanottu. <3 Samoin tuo viides! Kivoja pikku yksityiskohtia hahmoista.

Jotenkin tuntuu, että aivot on ihan taikinaa ja tämä kommentti on ihan möhpöh, mutta jotain tuli sanottua! Kiitos. :-)

avatar by Claire, banneri by Ingrid