Kirjoittaja Aihe: Poika varastossa, S, raapaleita  (Luettu 3474 kertaa)

Linne

  • ***
  • Viestejä: 772
  • Hämmentynyt pesukarhu
Poika varastossa, S, raapaleita
« : 05.05.2024 23:38:09 »
Tekstin nimi: Poika varastossa

Kirjoittaja: Linne

Ikäraja: S

Genre: prologi, draama, tunnelmointi

A/N: välillä sitä vain putkahtaa päähän uusi hahmo, joka vaatii tulla kirjoitetuksi vaikka ei sovi oikein mihinkään ja vaikka muutakin kirjoitettavaa olisi. No, totesin koska hän nyt halusi päästä paperille niin hänhän sopii oikein hyvin spurttiraapaleeksi!


1. Silkkinauha

Cecily tarkkaili poikaa oven raosta.

Poika tuskin huomasi hänen läsnäoloaan. Tämä oli täysin keskittynyt kiskomaan tavaroita alas kiikkeriltä hyllyiltä ja lajittelemaan niitä kasoihin. Hänellä oli jo edessään monta pinoa, joissa oli metalliromua, puisia esineitä ja vanhoja kankaita.

Cecily pohti, tiesikö poika tekevänsä turhaa työtä. Tämä varastorakennus oli seissyt hylättynä niin kauan hän muisti, eikä kukaan ollut tähän mennessä vaivautunut tekemään mitään sinne vuosisatojen aikana säilötyille romuille. Taloudenhoitaja rouva Warren oli käskenyt pojan siivota paikan vain, koska ei pitänyt tästä.

Totta puhuen Cecily oli vähän pettynyt. Päätellen siitä, mitä kaikki pojasta puhuivat, Cecily oli odottanut jotain…kiinnostavampaa. Mutta tämä poika oli aivan tavallinen, sellainen, joita hän oli usein nähnyt vieraillessaan ystäviensä kanssa kylässä. Tällaiset pojat tekivät töitä pelloilla ja nostivat aina hattuaan, kun hän ajoi vaunuissa ohi.

 Cecily hypisteli silkkinauhaa hiuksissaan. Oli ollut virhe tulla tänne. Selvästikään tästä pojassa ei ollut mitään mielenkiintoista.

Hän kääntyi lähteäkseen. Ehkä hänellä olisi vielä jotain ommeltavaa?


2. Kellonaika.
   
Cecily ei tiennyt, mikä ajoi hänet takaisin varastolle.

Ehkä hän oli vain ikävystynyt. Keväällä Audrey Hallissa ei tapahtunut juuri mitään. Kesällä äiti tulisi takaisin Aestenista missä oli hoitamassa isän taloutta ja vanhemmat sisarukset tulisivat käymään, mutta huhtikuun jatkuvasti pidentyvinä päivinä talo oli hiljainen ja yksinäinen.  Kotiopettajattaresta ja pienistä siskoista ja veljistä ei ollut juuri seuraa tytölle, joka kaksitoistavuotiaana oli jo melkein aikuinen.

Mutta poika ei vieläkään tehnyt mitään mielenkiintoista. Hän oli sentään edistynyt: hän oli jo siirtynyt seuraavaan hyllynväliin. Tai ehkä hän vain aloitti sattumanvaraisesti mistä milloinkin. Se ei yllättäisi Cecilyä. Palveluspojat olivat kaikki laiskoja, tai niin kotiopettajatar ainakin aina sanoi.

“Tiedätkö sinä, mikä kellonaika nyt on?” poika kysyi.

Cecily hätkähti. Hän odotti näkevänsä varastossa jonkun muun, ehkä toisen palveluspojan. Vasta kun poika vilkaisi häntä oven raosta, hän tajusi, että tämä puhui hänelle.

“Ei sitä noin kuulu kysyä”, hän sanoi vihaisesti, sydän takoen säikähdyksestä. “Sinun kuuluu kysyä ‘paljonko kello on´.”

Poika kohautti harteitaan. “Hyvä on sitten. Paljonko kello on?”

Säikähdys oli saanut Cecilyn tajuamaan että olisi parasta lähteä ja hän kääntyikin, mutta ei voinut estää itseään vilkaisemasta helmikoristeista rannekelloaan. Se oli syntymäpäivälahja äidiltä, hän oli saanut sen opittuaan katsomaan ajan hallin isosta kellosta.

“Puoli kolme”, hän sanoi kopeasti ja lähti.


3. Juosta

Seuraavana yönä Cecily ei saanut unta.

Hän pyöri sängyssään, katseli valonsädettä, joka oli onnistunut tunkeutumaan pylvässängyn verhojen läpi, ja yritti turhaan vakuuttaa itselleen, ettei hänen tarvitsisi olla huolissaan siitä, että poika oli nähnyt hänet varaston ovella. Kukaan ei uskoisi salaperäistä palveluspoikaa talon tyttären sijasta. mutta hän ei silti voinut olla ajattelematta, mitä äiti sanoisi jos kuulisi hänen kuluttavan aikaansa katselemalla palvelijan työskentelyä. Jos äiti saisi tietää, kotiopettajatar varmasti sanottaisiin irti ja hänet lähetettäisiin johonkin kamalaan sisäoppilaitokseen karkeiden, oppimattomien tyttöjen keskelle.

Kun hän ei vielä seuraavanakaan yönä saanut unta, hänen tummat silmänalusensa saivat kotiopettajattaren huolestumaan ja hän ehdotti virkistävää kävelyä puutarhassa. Cecily suostui ilomielin. Mikä tahansa voittaisi koruompelun.

Kun he kävelivät narsissipenkin ohi, Cecily näki taas pojan.

Tämä seisoi keittiöpuutarhan edessä tilanhoitaja herra Baverickin kanssa, ja kuunteli tätä keskittyneesti. Herra Baverick sanoi jotain, hymyili ja laittoi sitten kätensä pojan olkapäälle. Poika nyökkäsi, mutta ei vastannut Baverickin hymyyn.

Cecilyn teki mieli juosta karkuun, mutta hienot neidit eivät juosseet. Hän piti katseensa narsisseissa mutta tarkkaili sivusilmällä poikaa, joka ei onneksi tuntunut huomanneen häntä. Tämän tumma tukka kiilsi keväisessä auringonpaisteessa, vaatteet olivat vanhat mutta hyvin paikatut. Ihan tavallinen palveluspoika, ehkä vain hiukan laiha ja hiukkasen liian nuori. Mitä ikinä palvelijat tästä puhuivatkaan, ne olivat varmasti pelkkiä huhuja.

Cecily kääntyi kotiopettajattareensa päin. “Haluaisin palata nyt sisälle”, hän sanoi ja yritti kuulostaa yhtä aikuismaiselta ja hienolta kuin paras ystävänsä Jane. Hän ei aivan onnistunut, mutta kotiopettajatar nyökkäsi kiltisti ja kääntyi ympäri.

Herra Baverick nosti heille kunnioittavasti hattuaan kun he kävelivät ohi. Poika ei katsonut heihin päinkään.


4. Se

"Oletko kuullut siitä?"

"Oletko nähnyt sen?"

Cecily teeskenteli parhaansa mukaan nukkuvaa. Häntä yllätti, miten vaikeaa se oli: eihän sitä hereillä tiennyt, miten nukkuessaan käyttäytyi. Pitäisikö hänen huokaista? Vai maata ihan hiljaa?

Onneks huoneessa liikehtivät palvelustytöt eivät kiinnittäneet häneen vähäisintäkään huomiota. He olivat liian keskittyneitä kohentamaan hiipunutta takkatulta ja juoruilemaan.

He puhuivat tietysti pojasta, joka oli siivonnut varastoa. He tiesivät tästä vain vähän, mutta korvasivat puuttuvat tietonsa mehevillä juoruilla ja vilkkaalla mielikuvituksella.

Se tiedettiin, että isäntä oli tuonut pojan Aestenista ja asettanut hänet tilanpitäjän hoiviin. Mutta miksi? Toinen sisäköistä pohti, voisiko poika olla vaikkapa maanpakoon lähtenyt prinssi mutta toinen huomautti, että hän käyttäytyi kuin katupoika eikä siten taatusti ollut aatelista nähnytkään. Tai ehkä (toinen piioista vilkaisi Cecilyä hermostuneesti mutta hän teeskenteli edelleen taitavasti nukkuvaa) isäntä koki olevansa vastuussa pojasta-

Mutta sitten toinen sanoi tiukasti, että amiraali Audrey oli varsin vaalea, ja tällä pojalla taas oli tumma tukka ja ruskeat silmät, vaikka olikin ihonväriltään kalpea kuten aranialaiset yleensä, ja niin tytöt ajautuivat takaisin joutilaisiin arvailuihin siitä, kuka ja mikä poika oli.

Kun tytöt vihdoin lähtivät, Cecily uskalsi viimein kääntää kylkeä. Hän veti peitteensä tiukemmin ympärilleen ja sulki silmänsä, kevätsateen ja lämpimän takkatulen tuudittaessa hänet takaisin uneen.

Hän selvittäisi vielä, kuka se oli.


5. Vihreä

Cecily laski päiviä, tunteja, joskus puolituntisiakin.

Kevät tuntui laahustavan eteenpäin hitaasti kuin vanha rouva, jota ei sopinut hoputtaa. Kestäisi vielä viikkoja, ennen kuin äiti palaisi ja lähitalojen asukkaat tulisivat Aestenista maaseudulle kesäksi. Sitten Cecilyllä olisi taas seuraa. Hänen päivänsä täyttyisivät kutsuista, ajeluista ja jos hänellä olisi onnea, ehkä tanssiaisistakin.

Mutta toistaiseksi hänen oli tyydyttävä oppitunteihin, kävelyihin puutarhassa ja jatkuviin pianonsoittoharjoituksiin. Hän halusi näyttää siskoilleen, miten paljon oli kehittynyt.

Lopulta päivät kävivät liian yksitoikkoisiksi. Ennen kuin Cecily edes tajusi mitä teki, hän oli taas varaston ovella.

Poika oli siellä edelleen. Hän oli edistynyt: valtavien romukasojen sijaan hyllyillä oli nyt laatikoita, joissa jokaisessa oli valkoiset etiketit. Oven raosta oli vaikea nähdä, mitä niissä luki, mutta Cecilyn mielestä käsiala oli kamalaa.

"En kerro, että olet siellä", poika sanoi nostamatta päätään romukasasta, jota lajitteli taas uusiin pinoihin. "Mutta sinun ei kyllä pitäisi."

Cecily hätkähti, mutta ylpeys sai hänet pysymään paikoillaan. "Sinun ei kuulu puhua minulle noin", hän sanoi kopeasti. "Sinun kuuluu sanoa 'arvoisa neiti'."

Poika kohautti harteitaan. "Teidän ei pitäisi olla täällä, arvoisa neiti", hän sanoi, poimi uuden esineen kasasta ja laittoi sen vasemmanpuoleiseen pinoon. Se oli kappale pronssia, vihreäksi patinoitunut ja niin vääntynyt, että oli mahdotonta sanoa, mitä se oli joskus ollut.

Cecily hermostui. "Minä kuljen missä haluan. Minä olen talon tytär ja sinä olet  -pelkkä poika!"

"Niin olen", poika vastasi tyynesti. Hän otti kasasta seuraavaksi valkoisen aluspaidan ja laittoi sen samaan pinoon muiden kankaiden kanssa.

"Mikä sinun nimesi on?" Cecily kysyi. Hän ei tiennyt, miksi kysyi sitä. Ehkä hän vain halusi tietää enemmän tästä pojasta, joka ei tuntunut välittävän hänestä lainkaan. Cecily ei ollut tottunut siihen, ettei hänestä välitetty. Kaikki keittiöpiiasta hovimestariin välittivät hänestä.

Poika oli hetken hiljaa ja lajitteli seuraavan esineen (sinisen tarjottimen) oikeaan pinoon ennen kuin vastasi. "Rey."

Cecily kurtisti kulmiaan. "Se ei ole mikään oikea nimi."

"Niin sinun isäsikin sanoi."

Cecily katsoi poikaa vihaisena. "Sinun ei kuulu sanoa häntä siksi. Sinun pitää sanoa häntä arvoisaksi lordiksi."

Poika kohautti taas harteitaan. "Niin arvoisa lordikin sanoi."

Kello kumahti palvelijoiden teehetken merkiksi ja he molemmat hätkähtivät.
"Minä tulen taas", Cecily ilmoitti, vaikka ei ollutkaan varma miksi, ja lähti, jättäen Reyn tavaroiden keskelle.

6. Aina

“Miksi sinä olet täällä?”

“Minä siivoan tätä varastoa, neiti”, Rey vastasi tyynesti. Hän laittoi kuparisen lusikan puiseen laatikkoon ja nosti sitten laatikon takaisin hyllylle.

“En minä sitä tarkoittanut”, Cecily kivahti. Hän arveli, että poika tiesi sen vallan hyvin ja se suututti häntä. “Minä tarkoitin että miksi sinä olet täällä. Audreyn Hallissa.”

Poika kohautti harteitaan ja polvistui kirjoittamaan laatikkoon kiinnitettyyn etikettilappuun. “Kysy isältäsi”, hän ehdotti.

“Tiedät, etten voi. Hän on vielä Aestenissa.”

“Kirjoita hänelle.”

“Hän suuttuisi”, Cecily sanoi, eikä ollut varma, oliko vihainen vai peloissaan. “Minun ei pitäisi puhua sinulle.”

“Älä sitten puhu.”

“Sinä et saa kertoa minulle, mitä minun pitäisi tehdä. Sinä olet pelkkä palvelustyttö.” Cecily tajusi samassa, mitä oli sanonut. “Tarkoitan poika.”

Rey katsoi häntä. Hänen suupielensä nykivät, kuin hän olisi yrittänyt pidättää naurua.

Hetken he tuijottivat toisiaan. Sitten kumpikin alkoi nauraa.

He nauroivat, kuin Cecilyn hölmö lipsahdus olisi hauskinta, mitä kumpikaan oli kuullut viikkokausiin. He nauroivat, koska oli niin hassua, että hieno neiti jutteli palveluspojalle. He nauroivat, koska heillä ei ollut ketään muuta, kenen kanssa nauraa.

He lopettivat nauramisen vasta, kun palvelijoiden kello kumahti. “Sinun pitäisi mennä teelle”, Cecily sanoi. “Mutta minä tulen taas.”

“Täällähän minä olen”, Rey sanoi. Hänkin oli lakannut nauramasta ja kuulosti yhtäkkiä uupuneelta. “Aina.”


7. Kiireinen

Cecily ei pitänyt lupaustaan.

Päivä sen jälkeen kun hän oli nauranut Reyn kanssa varastossa, hänen ystävältään Janelta tuli kirje. Hän oli tulossa odotettua aikaisemmin takaisin rannikolta missä oli ollut tätinsä kanssa ja eikö olisikin ihanaa, että he tapaisivat taas niin pian ja hän odotti niin kovasti Cecilyn tapaamista.

Cecily kirjoitti takaisin yhtä innokkaan kirjeen, joka tosin sisälsi vähemmän kursiivia, ja hänen ja Janen jälleentapaaminen oli tosiaan riemukas. Jane asettui taas taloksi perheensä kartanoon joka ei ollut kuin puolen tunnin ajomatkan päässä ja nautti saadessaan hetken leikkiä talon hengetärtä ennen äitinsä paluuta Aestenista.

Cecilyn päivät täyttyivät nyt kävelyistä ja ratsastusretkistä Janen kanssa, sekä aiempaa innokkaammista pianonsoittoharjoituksista. Alice-sisko tuli pienen tyttärensä kanssa vierailulle ja sitten Sarah-siskokin kolmen poikansa kanssa. Talo heräsi taas henkiin ja Cecilyllä oli niin paljon puuhaa, että hän unohti kokonaan varaston ja pojan, joka siellä työskenteli.

Hän muisti pojan vasta, kun isä ja äiti tulivat kotiin.

Cecily toivotti heidät tervetulleeksi Alicen ja Sarahin kanssa. Hän oli onnellinen nähdessään taas äidin, mutta isää kohtaan hänen tunteensa olivat ristiriitaiset. Hän tiesi että tytön kuului rakastaa isäänsä ja niin hän kai rakastikin, mutta koska amiraali osasi olla varsin pelottava, häntä oli vaikea rakastaa.

Seuraavan aamun Cecily vietti soittamalla äidille ja siskoille. Äiti kehui hänen kepeää kosketustaan ja harvinainen kehu lämmitti edelleen Cecilyn rintaa kun hän nousi portaat takaisin huoneeseensa.

Kun hän kulki kirjaston ohi, hän kuuli isän äänen.

“Oletko voinut hyvin?”

Cecily pysähtyi. Hän tiesi, että isä ei puhunut hänelle, mutta vastaus yllätti hänet.

“Kyllä, sir.”

Se oli Reyn ääni. Pojan, jonka kanssa Cecily oli nauranut varastossa ja jonka hän oli melkein unohtanut.

Syyllisyys kuumotteli hänen poskiaan, vaikka hän yrittikin puhua itselleen järkeä. Hän oli ollut kiireinen ja Rey oli lopulta pelkkä palveluspoika. He olivat pitäneet hetken toisilleen seuraa noina huhtikuun pitkinä viikkoina, siinä kaikki.

Hän nojasi hetkeksi seinää vasten ja yritti saada selvää siitä, mitä isä puhui pojan kanssa. He puhuivat kuitenkin niin hiljaa, että hän sai kiinni vain muutaman sanan, eikä niistä juuri ollut apua. Aesten ja meri ja tunnelit.

Cecily palasi verkkaan huoneeseensa ja heittäytyi hetkeksi sängylleen. Hän katseli vuoteensa sinistä katosta ja teki päätöksen.

Hän pitäisi vielä lupauksensa.


« Viimeksi muokattu: 09.05.2024 22:37:08 kirjoittanut Linne »
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 322
Vs: Poika varastossa, S, raapaleita
« Vastaus #1 : 10.05.2024 14:47:36 »
Kommenttikampanjasta terve!

Tämäpä oli oikein ihastuttava. Valitettavasti en voi lainata koko tekstiä, joten lainaan vain osan:
Lainaus
He puhuivat tietysti pojasta, joka oli siivonnut varastoa. He tiesivät tästä vain vähän, mutta korvasivat puuttuvat tietonsa mehevillä juoruilla ja vilkkaalla mielikuvituksella.
Erittäin mielenkiintoinen kohta ja pidin siitä, kuinka Cecily mietti, miten huijata nukkuvaa...oikein hauskaa. Tämä oli myös yksi parhaista kohdista, ihan vain kaikessa nokkeluudessaan:
Lainaus
Kevät tuntui laahustavan eteenpäin hitaasti kuin vanha rouva, jota ei sopinut hoputtaa.
Kyllä tässä vähän virnistys leveni lukiessa. Mielelläni luen kyllä lisääkin tästä! Kun tämähän on tästä vain lähtemässä käyntiin. Mielelläni myös odotan, kuinka Cecilyn ja Reyn suhde tästä lähtee liikkeelle ja mihin suuntaan se sitten ikinä meneekään. Myöskin jäi vähän kutkuttamaan tieto siitä, miksi Rey oikein sitä varastoa tutkii tuon Cecilyn isän kautta käydyn keskustelun vuoksi. Oikein mielenkiintoinen maailma, hirveän mielenkiintoista lukea luokkaeroista. Niillä saa tarinoihin mielenkiintoista jännitettä, ja tässäkin pystyi hyvin kuvittelemaan Cecilyn sellaisiin hienoihin mekkoihin! Mielenkiinnolla luen siitä, kuinka Cecily muuttuu tässä matkan varrella.

Kiitos tästä pätkästä. Lisää odottelen!

Linne

  • ***
  • Viestejä: 772
  • Hämmentynyt pesukarhu
Vs: Poika varastossa, S, raapaleita
« Vastaus #2 : 20.05.2024 22:26:55 »
Kiva kun tykkäsit, Kineza 7!

Kiva kuulla, että teksti herätti uteliaisuutta! Tämä on vähän tällainen idea jota itsekin vielä tutkiskelen, että tulisiko tästä mitään. Luokkaerot ovat yksi lempijuttu tekstissä, joten kiva kuulla, että ne kiinnostivat lukijaakin. Kiitos kommentista, kiva kun valitsit tämän Kommenttikampanjasta!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

Iloinen Sipuli

  • Potterhead forever
  • ***
  • Viestejä: 443
  • Olen jälleen takaisin!
Vs: Poika varastossa, S, raapaleita
« Vastaus #3 : 22.06.2024 18:26:54 »
Kokonaisvaltaisen taitavasti kirjoitettu novelli (tämä on mielestäni sopiva nimitys tekstilajille. Tuntui, kuin olisin lukenut Oikeaa novellia oikeasta, kansien välisestä novellikokoelmasta. Mutta mitä väliä alustalla lopulta on? Noniin, asiaan).

Nimenomaan taitava on se käsite, jolla tätä luonnehtisin. Kerronnallinen tyylisi on erittäin hyvää ja juuri tällaiseen sopivaa: onnistut pienessä sanamäärässä tiivistämään olennaisia asioita, ja luomaan tiiviin, selkeän ja elävältä tuntuvan tunnelman. Muutamilla sanoilla, ilmauksilla ja vuorosanoilla esittelet erilaisia hahmoja, heidän välisiä suhteitaan ja niin edelleen.

Pidin kovasti aiheesta, se oli kovin kiva. Siinä oli tietynlaista, hyvällä tavalla lastenkirjamaista jännittävyyttä, lapsi elää hieman omaa elämäänsä aikuisten maailmassa, mutta kohtaa sitten toisen lapsen, jolla on potentiaali johdattaa hänet vaikka mihin seikkailuihin. Hahmojen kohtaaminen on kirjoitettu hyvin ja heidän välinen omituinen ja vähäsanainen dialoginsa juuri sellaista kummallista, josta pidän.

Jäi epäselväksi, onko tähän siis tulossa lisää vai onko tämä yksittäinen. Tämä toimii novellina sinänsä, mutta tähän sopii myös jatko jos sellaista on.
Fanfiction: all the stories live forever

Welcome to the Island - there's no coming back (Kesken mutta valmistuu 2024)