Kirjoittaja Aihe: Vieraani viha | S | tuplaraapale  (Luettu 2298 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 312
Vieraani viha | S | tuplaraapale
« : 02.05.2024 22:58:07 »
Ikäraja: S
Tyylilaji: abstrakti draama
Haasteet: Originaalikiipeily (125. köyttää) ja Spurttiraapale VI

A/N: Inspiroiduin tähän sanasta "köyttää" ja pidän lopputuloksesta.



Vieraani viha

Viha paukuttaa ovea kovaa ja voimalla. Juoksen eteiseen. Viha on pakko päästää sisään ennen kuin se murtaa oven saranoiltaan. Heti, kun avaan oven, viha syöksyy sisään, ja kaaos seuraa perässä astuen tunnontarkasti jokaiseen hiilenmustaan jalanjälkeen.

En enää köytä vihaani. Annan sen olla. Viha on vaikea vieras, mutta koskaan se ei saavu ilman hyvää syytä. Joskus minulla menee kauankin käsittää tämänkertaisen vierailun syy. Vihaa on vaikea ymmärtää. Se ei käytä sanoja. Usein se vain hakkaa seiniäni ja karjuu. Tapetit ovat täynnä mustia palojälkiä. Viha saa lattiankin polttelemaan jalkojeni alla, mutta minä kävelen ja kestän. Vihan voima ei hellitä pakenemalla. Sen kanssa täytyy olla kasvokkain, katsoa liekkisilmiin ja sanoa:

”Tiedän. Olet oikeassa. Se oli väärin. En ansainnut sitä.”

Viha virnistää minulle ja nyökkää hyväksyvästi. Se rauhoittuu lattialle. Silitän vihan piikkitukkaa, joka iskee kipinöitä sormenpäihini. Se ei kuitenkaan satuta, sähköistää vain mukavasti. Olen äkkiä täynnä tarmoa ja päättäväisyyttä. Tartun toimeen ja kohtaan viholliseni. Teen selväksi, että minun päälleni ei noin vain paskota.

Avaan ikkunat, jotta asunto tuulettuu ja vie kitkerän savunhajun mennessään. Seison parvekkeellani ja hengitän kevättä. Lasken käteni vihan olkapäälle ja puristan. Sen pää painautuu hellästi reiteeni kiinni.

”Kiitos, kun tulit”, huokaan.

Viha kehrää tyytyväisenä jalkaani vasten eikä se enää edes polta.