Kirjoittaja Aihe: True Detective: Sekunneista vuosiin, vampyyri!AU, Marty/Rust, K-11  (Luettu 2031 kertaa)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 642
Kirjoittaja: Thelina
Fandom: True Detective (1. tuotantokausi)
Tyylilaji: Vampyyri!AU, angst, romance
Ikäraja: K-11
Varoitukset: mainintoja huumeista, verestä ja väkivallasta
Paritus: Marty/Rust
Yhteenveto: Muuten perus True Detective -menoa, mutta Rust on vampyyri
Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta sarjoihin liittyvästä kuuluu niiden tekijöille.

A/N: osallistuu Tarot-haasteeseen kortilla Kuolema ja Sana/Kuva/Lause10 #3 -haasteeseen tällä kuvalla.



Sekunneista vuosiin


Rust on tottunut siihen, etteivät ihmiset näe hänen todellista minäänsä, mutta Marty on toisenlainen.

Ensimmäinen vihje on Rustin auto. Se on vanha ja ruosteinen 50-luvun Ford, jonka radio rätisee ja soittaa vain yhtä kanavaa, klassista. Rust tietää, että Marty inhoaa sitä, muttei ole kestänyt LeDoux’n mökin jälkeen olla hiljaisuudessakaan. Hiljaisuus tuo mieleen rynnäkkökiväärin tyhjän lippaan, räjähdyksen jälkeisen ininän korvissa, vieraat lapset käsivarsilla velttoina ja puhumattomina. Marty sietää autoa, koska Rust pitää siitä. Onhan se ollut hänellä kauan.

Mökin tapahtumat ovat toinen vihje. Jälkeenpäin Marty sanoo olleensa varma, että Rustiin oli osunut ja pahasti. Hänen paitansa oli käsivarresta revennyt, mutta ihossa ei näkynyt jälkeäkään luodeista. Rust väittää olleensa onnekas, astuneensa tuuman verran sivuun aivan sattumalta. Marty katsoo häntä mietteliäänä (ei kai kukaan voisi olla niin nopea?), mutta antaa asian olla.

Rustin asunto ja elämä siellä ovat vihjeistä paljastavin. Kun Marty kysyy sisustuksesta (tai sen puutteesta), hän väittää olevansa minimalisti, jolle pelkkä patja lattialla riittää. Kun jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, ovat syynä työkiireet ja noutoruoka. Vanhanaikaiset vaatteet ovat milloin kirpputorilta, milloin isoisän perua.

Rustin iho on kylmä koskettaa ja ihmeen sileä Martyn sormien alla. Sille, ja pakastelokerossa makaavalle veripullolle on vain yksi selitys. 

***

Juuri Rustin ihon tuntu ja viileys alun perin saavat Martyn epäilykset heräämään. Kumpikin heistä pystyy nimeämään ensikosketuksen tarkan hetken: työpaikan pukuhuoneen, mitättömän riidan, Martyn tarttumassa Rustia kauluksesta. Hätkähdys, joka saa otteen kirpoamaan ja silmät välähtämään. Marty avaa suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta Rust keskeyttää hänet.

”Unohda koko juttu”, hän sanoo.

Riidan Marty unohtaa, mutta kosketusta ei. Ei kestä montaakaan viikkoa, kun Marty yhdistää kaikki vihjeet yhdeksi ja siitäkin huolimatta suutelee Rustia pimeässä autossa, kun iltavuoro on loppumassa.

Rust nojautuu vasten lämmintä suuta, vaikkei pitäisi. Marty ei taatusti ole ajatellut loppuun asti, mihin on ryhtynyt sekaantuessaan vampyyriin.

***

”Milloin se tapahtui?” Marty kysyy eräänä iltana, kun he makaavat patjalla seksin jälkeen ja sälekaihtimien raosta kajastava katulampun valo piirtää raitoja lakanaan.

”Et sinä halua tietää”, Rust sanoo ja sytyttää tupakan. Nikotiinin vaikutus tuntuu kihinänä verenkierrossa, vaikkakin heikommin kuin ihmisillä. Huumeet sen sijaan… ne tuntuvat vahvemmin, mutta hänenlaistensa aisteja ne terävöittävät vailla riippuvuuden vaaraa. Siinä (ja kuolemattomuudessa) on syy, miksi hän on selvinnyt vuosien piinasta peitetehtävissä.

”Ja minä kun luulin, että olen sinua vanhempi”, Marty naurahtaa.

Rust pudistelee päätään. Hän on satoja vuosia vanha, ja suree jo nyt sitä, että Marty tulee olemaan hänen elämässään vain pienen hetken verran.

***

Marty ostaa asunnolle vedenkeittimen ja pikakahvia. Rust istuu usein tämän seurana aamuisin käytyään pikaisesti ulkona ennen Martyn heräämistä. Rottien maku viipyy tympeänä kielellä, mutta Rust ei halua kajota ihmisiin kovin usein, ellei ole pakko. Eikä hän mielellään nauti pullovertakaan Martyn nähden.

”Ei minua haittaisi”, Marty vakuuttaa.

Rust hymähtää. Ihmisten mielikuvat heidänlaistensa ruokailusta ovat liian sivistyneitä todellisuuteen verrattuna.

”Ja voisinhan minä…” Marty jatkaa. Rustin kurkkua kuristaa, kun Marty nykii t-paitansa kaulusta alemmaksi.

”Ei ikinä”, Rust sanoo. Hän on vannonut itselleen, ettei kajoaisi Martyyn.

Illalla, kun Marty koskettaa häntä ja antaa Rustin painaa huulensa iholleen, lupausta on vaikea pitää.

***

Sillä välin, kun Marty on tapaamassa lapsiaan, Rust ajaa kauemmas kaupungista metsästämään. Peuranvasan veri tyydyttää nälän pitkäksi aikaa ja syötyään Rust pysähtyy nojaamaan vasten puuta silmät suljettuina. Metsän puhdas ilma ja kasvien tuoksu rauhoittavat pian jahdista villiintyneen sydämen.

Jollain tavalla Marty saattaisi nauttia tällaisesta, kuten nauttii rikollisten jahtaamisesta. Silti Rust tietää, ettei Martysta loppujen lopuksi olisi vampyyriksi. Hän kestää huonosti nälkää ja kahvinhimoa, eikä sietäisi tätä elämää, jatkuvaa seuraavan saaliin suunnittelemista. Mutta pahinta Martylle olisi nähdä lastensa kasvavan ja vanhenevan, ja lopulta kuolevan.

Rust huokaisee. Hän ei tekisi Martysta kaltaistaan, vaikka tämä miten pyytäisi. Silti pienen pieni osa hänestä toivoo, että tulevaisuus voisi olla heille toisenlainen.

***

Yövuorot ovat Rustille helppoja. Kyllä hän päivisinkin työskentelee — auringonvalo ei ole hänelle tappavaa, kuten useimmat luulevat. Mutta yö on vampyyrien aikaa, kun viileys ja pimeys hivelevät ihoa ja näköaisti terävöityy havaitsemaan paitsi saaliin, myös viholliset.

”Näetkö mitään?”, Marty kuiskaa. Rustin ei tarvitse edes siristää silmiään nähdäkseen, miten heidän seuraamansa henkilö katoaa sisään baarin takaovesta.

”Sisällä on”, hän sanoo ja painaa kätensä lanteelleen. Ase on tallella kotelossa ja valmiiksi ladattu. Rustilla on aavistus, että tänään hän joutuisi myös käyttämään sitä.

Vaikein osuus etsivän työssä ei ole tähtäys tai osuminen, vaan osumasta valuva veri. Rust panee epäillyn käsirautoihin ja katsoo lasittunein silmin, kun Martyn painaa kätensä vasten miehen jalassa olevaa haavaa. Housunlahje käsien alla värjäytyy hetkessä punaiseksi.

”Soitan hänelle ambulanssin”, Rust sanoo ja katoaa baarin takahuoneeseen. Veren haju kutittaa yhä sieraimia.

***

Kotona Rust juo ensihoitajilta pihistämänsä veripussin tyhjäksi sillä välin, kun Marty on suihkussa. Hän pyyhkii suunsa kämmenselkään ja yrittää hillitä itsensä, ettei kumartuisi nuolemaan lattialle pudonnutta pisaraa. Ravinto onneksi rauhoittaa, eikä olo enää ole yhtä sietämätön. Hän saa jälkensä siivottua juuri, kun kylpyhuoneen ovi aukeaa.

Martyn lämmin ja alaston halaus tuntuu hyvältä, ja tämän ihon ihmistuoksusta voi nauttia toisella tapaa, kun on jo valmiiksi kylläinen. Marty on vahva ja järkevä, tasapainottaa hänen järjetöntä elämäänsä tavalla, jota Rust ei lainkaan osannut odottaa. Harva ihminen tottuu hänenlaisiinsa yhtä nopeasti, saatii vapaaehtoisesti jää edes hetkeksi osaksi tätä päättymätöntä elämää.

Rust kuuntelee seinäkellon raksutusta ja silittää Martyn selkää. Sellaisina hetkinä ohikiitävät sekunnit venyvät pituutta, muuttuvat minuuteksi ja tunneiksi, päiviksi ja viikoiksi, jotka tuntuvat oudon pitkiltä vuosisatoihin verrattuna. Vampyyrin ei koskaan pitäisi rakastua, mutta kaikki, mitä he ovat yhdessä kokeneet, tuntuu johtavan siihen väistämättä.

Rust lepää patjalla hiljaa kun Marty nukkuu ja toivoo, että saisi pitää hänet luonaan vielä kauan, sekunneista vuosiin.
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥