Kirjoittaja Aihe: SK∞: Kiireenkin keskellä (S, Cherry/Joe, oneshot)  (Luettu 2094 kertaa)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 797
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Title: Kiireenkin keskellä
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Arkeilua ja romantiikkaa
Rating: S
Disclaimer: SK∞ hahmoineen ei ole luomukseni. Vain tämä tarina kuuluu minulle. En ole saanut kirjoittelusta rahaa.
Summary: Aikuisena syntymäpäivä on vain tavallinen päivä muiden joukossa. Ainakin melkein.

A/N: Pitihän sitä tänäkin vuonna kirjoittaa Kaorun syntymäpäiväksi jokin ficci. Oikein paljon onnea Sakurayashiki-senseillemme!
Tästä tuli aika erilainen, kun olin alun perin suunnitellut, kun joitain ideoimiani juttuja jäi pois ja sen sijaan tästä tulikin paljon pidempi kuin mitä olin ajatellutkaan. Alkujaan esimerkiksi koko ficin loppupätkää/kohtausta ei pitänyt ollakaan, mutta päädyinpä sitten illalla vielä juuri ennen nukkumaanmenoa kirjoittamaan sen, kun en halunnutkaan lopettaa vielä vaan kaipasin vähän lällyilyä XD Tää oli taas niitä tekstejä, joissa hahmot tuntuvat sanelevan, mitä tapahtuu, ja minä vain kirjoitan. Otsikko tuotti taas kerran hirveästi tuskaa, enkä ole ihan täysin tyytyväinen siihen vieläkään, mutta on ainakin jotain! Taas kerran K-kirjain pelasti minut 😅
 


Kiireenkin keskellä


”Mitä aiot tehdä ensi keskiviikkona?” Kojirou tiedusteli Kaorulta kaataessaan lisää valkoviiniä tämän korkeajalkaiseen lasiin. Virallisesti Sia la Luce oli jo suljettu, mutta tuttuun tapaan hän oli saanut luokseen keskiöisen vakiovieraansa.

”No mitäpä luulet?” tämä vastasi ja pyöräytti silmiään kuin olisi pitänyt moista kysymystä suorastaan typeränä. ”Töitä tietenkin.”

”Aijaa.” Kojirou pyyhkäisi sivuun silmiensä eteen valahtaneen hiussuortuvan. ”Vaikka on syntymäpäiväsi?”

”Aikuisena se on vain tavallinen päivä muiden joukossa. Enhän minä voi tyhjentää kalenteriani siltä päivältä vain, koska satun täyttämään vuosia.”

”Et tietenkään”, Kojirou nyökytteli. ”Enkä minä ihan niin olettanutkaan. Ajattelin vain, että olisi mukava juhlistaa päivääsi jotenkin, sen mitä töiltämme ehdimme.”

”Jos välttämättä haluat ja sinulle sopii, niin voimme tehdä siten vaikka sitä seuraavana sunnuntaina”, Kaoru ehdotti siemaistessaan viiniä. Hän ei voinut olla huomaamatta pientä pettymystä, joka vilahti hänen rakkaansa kasvoilla, vaikka tämä yrittikin sen parhaansa mukaan piilottaa. ”Tiedän, että työt pitävät sinutkin riittävän kiireisenä koko keskiviikon.”

”Eivät ikinä niin paljoa, ettenkö ehtisi sinua tapaamaan.” Pöydän alla Kojirou hyväili jalallaan Kaorun nilkkaa. Ele oli hienovarainen mutta täynnä hellyyttä. ”Sunnuntai kuulostaa hyvältä, mutta jos vain ehdit, tule toki käymään keskiviikkonakin. Sinulle on täällä aina paikka varattuna.”

”Tiedän sen”, tämä sanoi jalkaleikkiin vastaten. ”Mutta aikatauluni tuskin antaa myöten. Olen kotona vasta ehkä kuuden aikaan ja senkin jälkeen minun on keskityttävä yhteen tärkeään kalligrafiaprojektiin, jonka kanssa varmaan meneekin sitten koko loppuilta.”

Kojirou poimi Kaorun käden omaansa ja silitteli kämmenselkää peukalollaan. Hänen katseensa oli täynnä lempeää huolta, kun hän sanoi: ”Älä vain kuormita itseäsi liikaa kaiken maailman työprojekteillasi.”

”Sanoo hän, joka tekee ravintolassaan töitä kellon ympäri ja enemmänkin”, Kaoru tuhahti. Kojiroun vilpitön välittäminen lämmitti kuitenkin hänen rinnassaan varsin mukavasti. ”Äläkä turhaan huolehdi – tiedän kyllä, missä rajani menevät. Kevät nyt vain on vähän tavallista kiireisempi. Ja sunnuntaina pidän vapaapäivän, niin ehdin levätä, ja voimme viettää syntymäpäivääni kaikessa rauhassa.”

”Sovitaan niin”, Kojirou sanoi ja ojensi viinilasiaan kilistämisen merkiksi, vaikka olikin jo juonut sen melkein kokonaan tyhjäksi. Kaoru kilautti oman, yhtä tyhjän lasinsa sitä vasten, ja niin sopimus oli syntynyt.


**


Kello oli muutamaa minuuttia vaille kuusi, kun Kaoru sai keskiviikkona lopulta avattua kotiovensa ja raahauduttua sisälle. Hänellä oli takanaan pitkä päivä, johon oli sisältynyt jo kaksi tilaustyöprojekteihin liittyvää kokousta sekä kalligrafiaoppituntien pitämistä, ja nyt kotiin päästyään hänen täytyisi aloittaa yhden työn suunnittelu. Vatsa kuitenkin huusi tyhjää ja olo oli kaikkea muuta kuin motivoitunut.

”Pitäisi ehkä tilata jotain…” Kaoru mutisi itsekseen riisuessaan ulkokenkiään. Hän ei ollut syönyt koko päivän aikana oikeastaan mitään muuta kuin lähikaupasta ostamansa bentoun, joka ei mitenkään riittäisi päivän ainoaksi ateriaksi.

Päivällisvaihtoehtojaan miettiessään Kaoru vilkaisi itseään eteisen seinälle ripustetusta peilistä ja pysähtyi äkisti. Keskelle peiliä oli kiinnitetty teipinpalalla valkoinen paperi, joka ei ollut ollut siinä vielä aamulla. Hän tunnisti lähes saman tien käsialan kuuluvan Kojiroulle, joten mystinen viesti ei saanut häntä huolestumaan. Tällä kun oli vara-avain hänen kotiinsa (niin kuin hänellä tämän asuntoon), joskin se oli tarkoitettu vain hätätilanteiden varalle. Pelkkä nopea vilkaisukin kuitenkin paljasti hänelle, ettei nyt ollut kyse mistään hätätapauksesta.

”Hyvää syntymäpäivää, Kaoru! Tein sinulle päivällistä, mutta koska en tiennyt, mihin aikaan oikein tulet kotiin, jätin tuomiseni jääkaappiin. Lämmitä se itse mikrossa. Toivottavasti maistuu! Kojirou”, Kaoru luki viestin ääneen, ja jokainen sana sai hänet hymyilemään aina edellistä enemmän. Kojirou oli selvästikin askeleen häntä edellä päivällisasian suhteen. Hänen ei sittenkään tarvitsisi edes miettiä, mitä söisi vielä sinä iltana.

Kaoru irrotti lapun varovasti peilistä ja laski sen kenkäkaapin päälle. Hän antoi sormiensa lipua hitaasti sille kirjoitettujen sanojen päältä, kuin olisi silittänytkin Kojiroun poskea pelkän paperin sijasta. Sitten hän sujautti jalkaansa pehmoiset kotitossut ja lähti vatsa nälkää mouruten katsomaan, mitä herkkuja hänelle oli jääkaappiin jätetty.

”Voi Kojirou”, Kaoru henkäisi avattuaan jääkaapin oven ja nostettuaan työtasolle ruokaa täyteen ladotun tarjottimen. Foliopeitteiden alta paljastui suuri annos pasta carbonaraa, pieni kulhollinen värikästä vihersalaattia ja mozzarellapalleroita sekä pikkuruinen suklaakakku, joka oli koristeltu muutamalla vadelmalla ja jonka päälle oli kirjoitettu valkoisella kuorrutteella ”Onnea Kaoru”. Ruokien lisäksi tarjottimella oli myös pieni valkoviinipullo, josta riittäisi juotavaa ehkä noin parin lasillisen verran.

Sen illan päivällistarjoilua katsellessaan ja ihaillessaan Kaoru tunsi lempeän, kiihkeän lämmön syttyvän rintaansa ja kipuavan ihan poskiin asti. Kojirou oli selvästi nähnyt paljon vaivaa tehdessään hänelle kaikki ne ruoat työpäivänsä ohella ties millaisen kiireen keskellä, ja olipa tämä vielä ehtinyt kuskata kaiken ihan hänen kotijääkaappinsa asti. Hän tunsi itsensä niin rakastetuksi.

”Kiitos, rakas pöljä pervogorillani”, Kaoru sanoi ääneen, kun oli saanut lämmitettyä carbonaran mikrossa ja istuutui pöydän ääreen. Hän kaatoi itselleen lasin viiniä ja keihästi haarukalla suuhunsa yhden mozzarellapalleron. Hän oli päättänyt aloittaa syömisen salaatista, koska sen hän voisi ahmia pahimpaan nälkäänsä ilman suurempia tunnontuskia, carbonarasta hän kun halusi nauttia kaikessa rauhassa hitaasti makustellen. Sen lisäksi, että se oli hänen lempiruokaansa, Kojirou osasi tehdä siitä aivan erityisen herkullista, parempaa kuin mikään, mitä hän oli koskaan maistanutkaan.

Ensimmäinen haarukallinen pastaa oli äärettömän hyvää. Toinen maistui suorastaan jumalalliselta, ja kolmas sai melkein kyyneleet valumaan pitkin Kaorun poskia, kun hän paitsi nautti ruoan mausta, myös mietti Kojirouta, joka oli sen hänelle rakkaudella valmistanut. Sen parempaa syntymäpäivälahjaa hän ei olisi voinut sinä iltana, siinä tilanteessa edes saadakaan. Hän odotti jo hartaasti viikonloppua ja yhdessä vietettyä aikaa.

Suklaakakulla herkutteluun asti päästessään Kaoru tiesi, ettei kaikista aikaisemmista puheistaan ja ajatuksistaan huolimatta voinut mitenkään odottaa sunnuntaihin asti; hänen olisi saatava nähdä Kojirou vielä sen illan aikana, ja kernaasti vietettävä yökin tämän kanssa. Hän kirosi mielessään töitään, jotka pitivät hänet turhankin kiireisinä.

”Toisaalta, täytyyhän minun palauttaa kaikki nämä astiat Kojiroulle…” Kaoru mietti ääneen viimeisiä suklaita lusikastaan nuoleskellen. ”Ja kai se olisi viisainta tehdä vielä saman päivän aikana.”

Kun tunteet olivat onnistuneet manipuloimaan järjen ja logiikan puolelleen, ei Kaoru voinut muuta kuin mielessään kumota aikaisemmat päätöksensä siitä, ettei menisi käymään Sia la Lucessa Kojiroun luona sen päivän aikana. Hitot mistään työkiireistä. Sen verran hän kyllä malttoi mielensä, ettei lähtenyt heti matkaan vaan päätti odottaa, kunnes Kojiroukin olisi ehtinyt sulkea ravintolansa asiakkailta.


**


Sia la Lucen ovessa roikkui jo puinen kyltti, jossa luki ”closed”, mutta siitä piittaamatta Kaoru pujahti tottuneesti sisään. Hänelle ravintolan ovet olivat aina auki. Sisällä salissa näytti lähes autiolta, mutta keittiön suunnalta kuului hiljaista kolinaa.

”Kojirou…?”

”Kaoru?” Kojiroun pää kurkisti oviaukosta ravintolasalin puolelle. ”Mitä sinä täällä teet? Eikö sinun pitänytkään tehdä koko ilta jotain työprojektiasi?”

”Se edistyy erinomaisesti”, Kaoru vastasi pitäen katseensa miltei lattian tasolla. Oli hän ainakin saanut aloitettua tekeleensä. ”Tulin palauttamaan nämä.” Hän kohotti kädessään roikkuvaa kassia, johon oli pakannut tarjottimen sekä kaikki Kojiroulle kuuluvat astiat.

”Ei sinun olisi tarvinnut niitä vielä palauttaa”, Kojirou hymähti lempeästi ottaen kassin kuitenkin itselleen. Seuraavaksi hän joutui ottamaan vastaan myös Kaorun, joka lähestulkoon heittäytyi hänen syleilyynsä.

”Tulin myös kiittämään vaivannäöstäsi”, tämä sanoi hiljaa kietoessaan kätensä hänen ympärilleen. ”Se oli todella herkullinen ateria. Kiitos siitä, ja…”

”Paljon onnea, Kaoru”, Kojirou sanoi rutistaessaan tätä itseään vasten. ”Voi miten olenkaan iloinen, kun voin sanoa sen sinulle ihan kasvotusten ja vielä oikean päivänkin aikana.”

”Ja minä olen iloinen voidessani kuulla sinun sanovan niin”, Kaoru myönsi. Sia la Luceen tuleminen oli ehdottomasti ollut oikea päätös.

”Ohhoh, joitko liikaa viiniä, vai mikä sinut noin pehmeäksi on saanut?”

Oikea vastaus olisi mitä todennäköisimmin ollut ”kaikki se rakkaus, jota Kojirou oli suklaakakkunsa sekaan leiponut”, mutta Kaorusta ei ollut edes siinä hempeän tunteikkaassa mielentilassaan niin sanomaan. Hän tyytyikin vain tuhahtamaan hiljaa ja halaamaan Kojirouta entistäkin tiukemmin.

”Onko valittamista?” hän kysyi lopulta.

”Ei. Ei sitten niin lainkaan.”

”Hyvä.” Kaoru oli hetken hiljaa ja vetäytyi sitten hieman kauemmas halauksesta muodostaakseen katsekontaktin Kojiroun kanssa. ”Itse asiassa on vielä yksi asia, jota tulin hakemaan.”

”Ja se on?”

”Enhän ole saanut vielä tänään yhtäkään syntymäpäiväsuudelmaa, vai kuinka?”

”Et ainakaan tietääkseni”, Kojirou naurahti ja ojentautui sitten suutelemaan Kaorun odottavaisia huulia. ”Näitä onneksi riittää koko päivän edestä.”

He suutelivat vielä muutaman kerran, ensin kevyesti toistensa huulia omillaan hyväillen, sitten intohimoisemmin niin, että kieletkin pääsivät taas tekemään tuttavuutta keskenään. Kaoru olisi kernaasti jatkanut niin vielä pidempäänkin, mutta hän tiesi, että Kojiroulla oli vielä ravintolan sulkeminen kesken, eikä hän halunnut häiritä tätä kohtuuttoman kauaa. Niinpä hän vetäytyi irti suudelmista ja halauksesta ja suoristeli kimononsa hieman vinoon siirtynyttä kaulusta.

”Jos sinulle vain mitenkään käy, niin minun puolestani voisimme viettää yön yhdessä jo tänään”, hän ehdotti hiljaa, kun Kojirou jatkoi paikkojen järjestelyä yötä varten.

”Tottahan toki se käy”, tämä vastasi leveä hymy kasvoillaan, selvästi iloisena ehdotuksesta.

”Hyvä”, Kaoru vastasi yksinkertaisesti, mutta ilo hänen sisällään oli moninkertaista.

”Se käy paremmin kuin hyvin”, Kojirou jatkoi. ”Tiedätkös, vaikka nyt onkin sinun syntymäpäiväsi, niin minusta tuntuu, että tänään toteutuvatkin minun toiveeni.”

”Meillä taitaakin sitten olla yhteisiä toiveita.”

Kojirou nauroi aurinkoisesti ja ruokalistoja pinotessaan ojentautui suukottamaan Kaorun poskea muutaman kerran.

”Niin selvästikin on.”
« Viimeksi muokattu: 27.03.2024 20:56:20 kirjoittanut Larjus »

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 814
Vs: SK∞: Kiireenkin keskellä (S, Cherry/Joe, oneshot)
« Vastaus #1 : 27.03.2024 21:51:04 »
Kiitos söpöstä fikistä. Jos tuskailitkin (jälleen kerran) otsikon kanssa, niin tällä kertaa se sai minut tarttumaan siihen heti ja ihan otsikon itsensä takia. Itselläni on viime viikkoina ollut kovin kiirettä ja stressaavaa. Enkä tiennyt että otsikon sisältä löytyikin syntymäpäiväaiheinen tarina. Tulin itse nimittäin juuri läheisen syntymäpäiviltä, joka on tänään.

Onpa ihana yllätys löytää herkkuruokaa jääkaapista, kun vatsa kurnii tyhjyyttään eikä ole energiaa alkaa tekemään mitään. Tuo Kaorun tyytyväisyys oli niin kivasti kuvattu, että hymyilin täällä itsekin ja mieleni alkoi tehdä pastaa (sellainen aito italialainen annos). Näin kiireenkin keskellä sain tämän kivaksi iltalukemiseksi. Tavallisesta keskiviikosta voi pienillä asioilla tulla vähän juhlavampi ja huomionarvoinen päivä muiden päivien keskellä ja työn lomassa.  :D

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 187
  • Kurlun murlun
Vs: SK∞: Kiireenkin keskellä (S, Cherry/Joe, oneshot)
« Vastaus #2 : 28.03.2024 19:40:56 »
Jee, hyvää eilistä synttäriä, Kaorunen! 😎🖤 Hahmojen synttäripäivät on kiva yksityiskohta, jota fanit voi huomioida postaamalla iloisesti taidettaan kyseisenä päivänä, ja tämäkin pätkänen on vallan lutu! ✨

Lainaus
Taas kerran K-kirjain pelasti minut 😅
In K we trust!

Lainaus
Pöydän alla Kojirou hyväili jalallaan Kaorun nilkkaa. Ele oli hienovarainen mutta täynnä hellyyttä.
Voiii. 😍 Ihanaa myös, että sunnuntaille on löydettävissä yhteistä aikaa, ja mikseipä aikaisemminkin, jos se on Kaorusta kiinni!

Oli kyllä niin jotenkin silmiähivelevä tuo kohtaus, jossa Kaoru löytää jääkaapistaan herkkuruokia aina alkusalaatista suklaakakkuun. ❤️ Näkee ne ihan itsekin edessään, ja vaikken ole koskaan ollut carbonaran suurkuluttaja (pekoni vähän tönii), niin silti tulee itsellekin sellainen olo että olisipa samanlaista tavaraa omassakin jääkaapissa. Tällä hetkellä siellä ei ole mitään valmiina eikä vanhaa kunnon pepperonipizzaakaan pakkasessa. 😂

Lainaus
”Tulin palauttamaan nämä.” Hän kohotti kädessään roikkuvaa kassia, johon oli pakannut tarjottimen sekä kaikki Kojiroulle kuuluvat astiat.
Jäin tätä typerästi miettimään, että olivatko astiat likaisia palautushetkellä, vai pesaisiko Kaoru ne ensin. 😄 Kojirolle tosin tuskin on mitään väliä moisella. 🖤

Lainaus
Oikea vastaus olisi mitä todennäköisimmin ollut ”kaikki se rakkaus, jota Kojirou oli suklaakakkunsa sekaan leiponut”, mutta Kaorusta ei ollut edes siinä hempeän tunteikkaassa mielentilassaan niin sanomaan. Hän tyytyikin vain tuhahtamaan hiljaa ja halaamaan Kojirouta entistäkin tiukemmin.
Hohoho, niin imelän lällyä, ettei tietenkään Kaoru viitsisi moisia ääneen mutista. 😂❤️ Mutta molemmat onneksi tietää mitä ajatella!

Kiitus tästä, niin soma oli! ✨

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 797
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: SK∞: Kiireenkin keskellä (S, Cherry/Joe, oneshot)
« Vastaus #3 : 01.06.2024 14:08:29 »
Fairy tale: Hauska kuulla, että otsikko onnistui vetämään puoleensa! Sellaisesta tulee aina onnistunut olo 😊 Minullakin oli melko kiireinen ja stressaavakin kevät, onneksi nyt on mahdollisuus lomailla pitkään. (Ja toivottavasti saan myös ficcailtua paljon! Toukokuu varsinkin oli sen suhteen niin hiljaista minulla...)

Lainaus
Tulin itse nimittäin juuri läheisen syntymäpäiviltä, joka on tänään.
Olipas hauska sattuma ;D

Kaoru tosiaan sai varsin mukavan muistamisen ja synttärilahjan Kojiroulta :3 Kyllä olis itsestäkin ihanaa tulla kotiin raskaan työpäivän jälkeen niin, että jääkapissa olisi joku herkkuateria odottamassa. Ihana kuulla, että tämä ficci sai sinut hymyilemään! Toivottavasti sait pastanhimosikin tyydytettyä. Kiitos tosi paljon kommentistasi! ♥


Maissinaksu: Hahmojen synttäreitä varten on kyllä hauska kirjoittaa ficejä ;D Yleensä ei tule rustailtua vain niistä synttäriaiheisia, mutta toisinaan inspis iskee sellaisenkin suhteen. Niin kuin tämän kanssa.

Lainaus
Näkee ne ihan itsekin edessään, ja vaikken ole koskaan ollut carbonaran suurkuluttaja (pekoni vähän tönii), niin silti tulee itsellekin sellainen olo että olisipa samanlaista tavaraa omassakin jääkaapissa. Tällä hetkellä siellä ei ole mitään valmiina eikä vanhaa kunnon pepperonipizzaakaan pakkasessa. 😂
Kyllähän tuollaisesta kateus iskee ;D Voi kun olis itselläkin joku hemmottelemassa tuolla tavalla... Haluaisin ajatella, että Kojirou tekee niin autenttista carbonaraa, ettei siinä käytetä pekonia vaan guancialea, mutta voi olla, että ainakin joskus hän joutuu vähän soveltamaan. Kaorulle toki parasta mahdollista murkinaa :3 ♥ (Kylläpä sulla on ollut huono tilanne kun ei ole edes pepperonipizzaa pakkasessa! :D Toivottavasti nyt on tilanteessa tapahtunut muutos.)

Lainaus
Jäin tätä typerästi miettimään, että olivatko astiat likaisia palautushetkellä, vai pesaisiko Kaoru ne ensin. 😄 Kojirolle tosin tuskin on mitään väliä moisella. 🖤
Tietysti Kaoru on imuroinut ruoat itseensä niin tehokkaasti, ettei ole enää mitään tiskattavaa XD No ei ihan niin, mutta tää on sellainen asia, jonka lukija saa itse päättää (vaikka itse voisin aatella, että kaipa Kaoru ainakin huuhtaisi ne ennen palauttamista). Kojiroulle sillä ei tosiaan ole mitään väliä, hän kun on muutenkin tottunut käsittelemään käytettyjä, likaisia lautasia (ja hyysäämään Kaorua ;D).

Lainaus
Hohoho, niin imelän lällyä, ettei tietenkään Kaoru viitsisi moisia ääneen mutista. 😂❤️
Kaoru pahuksen tsundere 😂♥ Hänen ajatuksensa onneksi välittyvät sanomattakin.

Kiitoksia sinullekin kommentista, mukavaa kuulla että tykkäsit tästä!

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を