Kirjoittaja Aihe: Kultaa hiuksissa (pisaroita iholla) • S • George/Luna • 3½ raapale  (Luettu 348 kertaa)

Vilna

  • pinkki bebe
  • ***
  • Viestejä: 1 584
  • bii-boh-bi
(Harry Potter ei ole minun omaisuuttani, tämä teksti on pelkkää fanifiktiota.)

Kirjoittaja - Vilna
Ikäraja - S

Paritus - George Weasley/Luna Lovekiva
Tyylilaji - kesäinen tunnelmointi toiveikkaan romantiikan kera
Sanamäärä - 350

Tiivistelmä - On elokuu eikä kuuta näy, mutta Lunan hiuksissa on kultaa.

Kirjoittajalta: Iloista kesää Fiorellalle! ♥ Toiveissa oli hettiä ja toiveikasta kesäistä romantiikkaa, uintia kesäyössä, omenankukkia ja kädestä pitelyä. Tähän tuli vahingossa myös rippunen haikeutta ja sodanjälkeistä melankoliaa, mutta toiveikkuus on silti se päällimmäinen tunne. :) Toivottavasti hahmo/paritusvalinta on mieleinen, eikä ihan hakoteillä, George/Luna oli minulle joskus kova sana, ja näin toiveissa heti tilaisuuden kirjoittaa tätä suloista paritusta uudelleen, hihi. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa sulkuja otsikossa pitkääään aikaan. Toivon, että pidät tästä.


Vuosi raapalehtien VI, Juhannustaikoja



Kultaa hiuksissa (pisaroita iholla)


Luna johdattelee häntä kädestä pitäen kukkivien makealta tuoksuvien omenapuiden lomasta. Tämän kalvakka kämmen on suloinen hänen omassaan, kynsien alla on multaa, rystysten välissä aurinkoihottumaa, ja hänen peukalonsa silittää somaa ihoa hajamielisesti, kun he kulkevat seesteisessä kesäillassa vailla päämäärää ja huolta.

Taivaalla lentelee haarapääskyjä, jotka laulelevat kiitäessään vasten oranssia ja sinistä taustaa. Heinäsirkat sirittävät ja jossain kohisee makeavesi. On elokuu eikä kuuta näy, mutta Lunan hiuksissa on kultaa.

Georgen sisin, tai ehkä sielu, on täysin tyyni. Mihinkään ei ole kiire, ja se tuntuu jotenkin hassulta. Hauraaltakin. Nämä ovat niitä ensimmäisiä kertoja sodan jälkeen, kun ei tunnu niin pahalta, että oksettaa. Se on jo itsessään voitto mittelöistä, joista hän ei puhu ääneen. Lunallekaan hän ei puhu paljoa, mutta Luna kuuntelee häntä silti ja koskettaa hänen poskeaan tai korvaa tai hiuksia. Joskus huulia omillaan. George on huomannut, että se on aina tarpeeksi.

He kävelevät vielä hetken metsässä, joka tuntuu autiomaalta, ennen kuin saavuttavat lammen, jonka koskemattomalla pinnalla aurinko kipinöi viimeisiä säteitään. Tuntuu siltä kuin kaikki olisi syvää unta, ja huomenna George heräisi, eikä ehkä mikään olisi toisin. Mutta siinä olisi kai jotain väärää kaiken jälkeenkin.

Luna istuutuu yksinäiselle laiturille ja huljuttaa paljaita varpaitaan vedessä. George käy selälleen tämän viereen ja tuijottaa valkoisia pilven haivenia siellä ylhäällä, Lunan käsi yhä lukkiutuneena hänen omassaan. Tämä kysyy häneltä jotain, ja George vastaa ettei tiedä. Luna ei enää kysy suoraan hänen vointinsa perään, mistä George on kiitollinen; ei hän osaisi vastata sellaiseen.

Hetki kuluu ennen kuin Lunan käsi irrottautuu hellästä puristuksesta, Georgen ynähtäessä protestoivasti, ja tämä sukeltaa pinnan alle muitta mutkitta keltainen hellemekko päällään. Hän tuijottaa vesikuplia, jotka Luna jättää jälkeensä, ennen kuin tämän pää ponnahtaa esiin lammen syvyyksistä ja tämä hymyilee sievästi, melkein unenomaisesti. Sitten Luna vetää hänet yllättäen laiturilta veteen, ja George nauraa, kun pärskähtää pinnalle. Se tuntuu ensimmäiseltä kerralta ikinä, siltä että hän ei oikein osaa tehdä sitä oikein enää.

Ehkä hän on rakastunut. Tai kipeä. Onnellinen joka tapauksessa. Ja se on sinivalaan kokoinen asia; jossain hänen sisimmässään toivo elää sittenkin.

Luna tulee aivan liki ja painaa kylmät sormensa Georgen niskahiuksiin, ja silloin hänen sydämensä alkaa lyödä pitkästä aikaa yli kahden kuukauden tyhjäkäynnin jälkeen.


*

« Viimeksi muokattu: 05.06.2024 20:13:45 kirjoittanut Vilna »

avatar by Claire, banneri by Ingrid

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 762
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Oi, valtavat kiitokset ihanasta yllätyksestä! ❤ En todellakaan osannut odottaa mitään ja varsinkaan näin pian!  :D Tämä oli ihana, ja paritus myös minulle erityisen mieluinen, joten nyt meni kyllä täysin nappiin!

Tässä oli suloisen lämmin tunnelma, vaikka tarina sijoittuikin sodanjälkeiseen aikaan. Nyt se vain vahvisti sitä tunnetta, että elämä jatkuu ja saa olla onnellinen, vaikka melkein on jo unohtanut, miltä se onnellisuus tuntuu.

Lunan herkkyys kuulla toisen mielialaa ja tunteita on yksi syy, miksi hahmo on minulle niin rakas, ja se näkyi tekstissäsi kauniisti. Hän välittää aidosti, ja George, joka on menettänyt Fredin myötä puolet itsestään, voi alkaa jälleen elää toiveikkaan rakkauden versoessa menneen ylle.

Tämä oli aivan ihana ja toi hyvää mieltä päivääni! Lämmin halaus ja kiitos sinulle vielä kerran! ❤

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Vilna

  • pinkki bebe
  • ***
  • Viestejä: 1 584
  • bii-boh-bi
Fiorella: olin nopea, hih! Jee, ihanaa, että pidit tästä ja että paritusvalintakin oli mieluinen. ♥ Tykkään kirjoittaa sodanjälkeisiä tekstejä tosi paljon ja varsinkin George on mielenkiintoinen hahmo kirjoittaa tällaisissa tunnelmissa. Minulla on yksi toinenkin sodanjälkeinen teksti näistä kahdesta, jos kiinnostaa: Kesäyönä halla (S), mikä on toivottavasti ihan luettava, vaikka onkin wanha. :') Kiitos ja ole hyvä. ♥ Ihanaa, että pidit, se merkitsee paljon!

avatar by Claire, banneri by Ingrid

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 762
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Pidin kovasti, ja kiitos linkistä, pitääpä ehdottomasti katsoa tuota tarkemmin!  :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 504
  • ava Claire + bannu Ingrid
Kommenttikampanjasta tervehdys! Nappasin tämän listauksestasi, koska paritus nappasi mielenkiintoni. Se vaikutti sopivan erilaiselta kuin mihin olen yleensä tottunut, mutta toisaalta, kun aloin asiaa miettiä enemmän, se alkoi koko ajan käydä enemmän järkeen.

Tässä oli ihana tunnelma! Samaan aikaan hieman haikea, apea, sodan arvet ovat vielä lähellä, liian lähellä Georgea, mutta samalla kuitenkin toiveikas, lämmin, ehkä elämässä sittenkin olisi tästä edespäin jotain muutakin kuin menneisyys, muutakin kuin arvet ja menetykset. Luna tietää, miten miestä auttaa ja hän tekee sen omalla tavallaan. Ehkä hänkin aistii, ettei puhuminen auttaisi, että se ajaisi Georgen kauemmas. Hän tietää, että pitää lähestyä rauhallisesti mutta niin, ettei Georgelle jää aikaa paeta, pitää olla päättäväinen.

Lainaus
George on huomannut, että se on aina tarpeeksi.
Voih, tää oli niin hieno kohta, niin rauhoittava ajatus, että Lunan läsnäolo ja teot auttavat ja ovat tarpeeksi. <3

Tää koko teksti jätti sellaisen pehmoisen fiiliksen, ja rauhallisen odotuksen. Että ehkä kaikki tulee olemaan lopulta taas okei, kunhan George saa aikaa toipua ja selvästi toipuminen on lähtenyt jo käyntiin. Että ehkä he voivat auttaa toisiaan eteenpäin, sillä onhan Lunakin sodan kokenut.

Kiitos tästä! <3
Hyppää lehtikasaan!