Kirjoittaja Aihe: Legenda Tylypahkan väittelykerhosta, S, Harry & kumppanit sekä Percy/Oliver, oneshot  (Luettu 441 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 124
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Legenda Tylypahkan väittelykerhosta
Kirjoittaja: Minä taas
Beta: Linne
Ikäraja: S
Mukana: Harry ja kumppanit sekä taustalla Percy/Oliver
Genre: Slice of life

Summary: “No niin, kerron tämän lyhyesti, joten jos haluatte kuulla, korvat hörölle”, Wood aloitti, kun Percy paineli paikalta kohti makuusaleihin vieviä rappusia. Harry ei tiennyt, mitä odotti kuulevansa, mutta Ron näytti varautuneen vuosisadan huikeimpaan kertomukseen, kun taas Hermionen olemus oli lähinnä nyreä. Harrya kävi tätä hieman sääliksi – Hermione jos kuka olisi nauttinut väittelykerhoon osallistumisesta, jos sellainen vielä olisi ollut olemassa.

A/N: Tylypahkassa toiminut väittelykerho tai pikemminkin sen jättämä paha mieli mainittiinkin jo Linnen hupaisassa räyhääjäficissä (S), joskin tämä tarina ei aivan seuraa samaa narratiivia. Yhteisestä brainstormauksesta ja hupaisista dialogeista tämä idea kuitenkin lähti liikkeelle, joten tämä voisi olla serkkuficci. 😀 Tämä oli niitä tekstejä, jotka vain pitenivät pitenemistään, kun aina tuli mieleen yksi tai pari asiaa, jotka lisätä. Tällaisen palapelin kokoaminen on toisaalta joskus mukavaakin! En ollut myöskään vuosikausiin kirjoittanut Harrysta saati Golden Triosta, joten tämä oli sanalla sanoen virkistävääkin, vaikka Harrysta jotenkin pölähtikin todella passiivinen möllöttäjä. Hän lieneekin se potterhahmojen vaniljajäätelö. xD (Meinasin myös väsypäissäni kirjoittaa, etten ole Pottereistakaan kirjoitellut vuosiin, mutta se nyt tämän kevään tarjonnan perusteella ei pidä paikkaansa.) Ja ai niin Percy on tässä ficissä Percy, mutta Oliver on Wood, koska tämä tapahtuu Harryn näkökulmasta. Pikkujuttu, mutta huomautinpa silti, kun huomasin alkaneeni kirjoittaa Oliverista Woodina ja mietin että miksikäs näin tein. Voin myös kertoa, että tavasin aikajanaa Harryn & kumppaneiden ja Perciverin kohdalla kovin hartaasti, ja varmasti siltikin siellä saattaa ilmetä pieniä aivopieruja ja virheitä jatkumossa. 😄



***



Toinen lukuvuosi Tylypahkassa oli ollut käynnissä kaksi päivää, kun Hermione oli läväyttänyt Harryn ja Ronin eteen oleskeluhuoneen matolle nipun koulun kerhoja ja muuta oppituntien ulkopuolista toimintaa mainostavia esitteitä. Harry tapitti kirjavia mainoksia hämillään ja yritti poimia joukosta sellaisia, joiden sisältö kuulosti edes vähän kiinnostavalta. Huispausharjoitukset veivät luonnollisesti aikaa hänen viikkokalenteristaan, mutta Hermionen mielestä jokin toinenkin harrastus toisi niille hyvää tasapainoa. Tämä itse oli tutkinut vaihtoehtoja tunnontarkasti jo ensimmäisenä iltana ja ilmoittautunut ainakin kalligrafiakerhoon ja kahteen eri läksyryhmään – Harry tuskin oli edes perillä Hermionen kaikista hankkeista.

“Mitä mieltä olet?” Harry kysyi Ronilta, joka toljotti esitteitä kuin niiden kieli olisi ollut muinaisia riimuja eikä englantia.

“En kai mitään. Ei näistä ota selvää.”

“Mikä on ongelmana?” Hermione kysäisi kuin olisi odottanutkin Ronin suunnalta purnausta.

“En tajua, miksi velhoshakillekin on pitänyt pykätä oma kerhonsa. Eikö sitä muka voi pelata ilman, että joku hönkii vieressä ja käskee pelata paremmin?”

“Voi toki, mutta järjestäytyneempi toiminta auttaa kehittymään hupiharrastelua enemmän”, Hermione tarjosi vastauksen Harryn mielestä melko retoriseen kysymykseen. “Samalla voi viettää aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa, jakaa kokemuksia ja neuvoja sekä solmia uusia ystävyyssuhteita.”

“Kiitos, tuli selväksi”, Ron murahti laskien velhoshakkikerhon esitteen kädestään kuin olisi uskonut siitä tarttuvan jotain epämiellyttävää. “Mikäs tuo – älä nyt viitsi.”

“Mitä?” Harry ja Hermione kysyivät yhteen ääneen, ja siinä missä Harryn kulmat kohosivat kattoon, Hermione punastui helakasti, kun Ron poimi sormiensa puristukseen liilaa ja violettia hyökyvän mainoslehtisen ja tiirasi sitä inhoten.

“Hermione, miksi toit meille esitteen Lockhartin fanikerhosta?”

“Kunhan toin sen muiden papereiden mukana! En ajatellut mitään sen tarkemmin!” Hermione ärähti ja yritti napata Lockhartin leveästi hymyilevää pärstää pursuilevan mainoksen Ronilta, mutta tämä väisti ja luki ääneen sen koukeroista tekstiä.

“...lukupiirejä, keskusteluteekutsuja ja suorastaan eksklusiivisia seminaareja... Jaa-a, Harry, mitä luulet, mihinkähän aiheeseen nuo kaikki mahtaisivat liittyä?”

“En usko, että se jää kenellekään kamalan epäselväksi”, Harry sanoi, ja mainoksen Lockhart lähetti hänelle omahyväisen lentosuukon.

“Anna se!” Hermione kivahti ja sieppasi mainoksen Ronilta. “Te kaksi tätä tuskin tarvitsette, joten voin ottaa sen itselleni!”

“Ja mitä? Ajattelitko liittyä tuohon hemmetin egonhivelyklubiin?” Ron penäsi ja ansaitsi Hermionelta kopean katsahduksen.

“En ole vielä tehnyt päätöksiä, mutta mitä jos teoriassa ajattelinkin?”

Ron voihkaisi kovaan ääneen. “Älä viitsi! Se perhanan riikinkukko ei tarvitse yhtään enempää huomiota kuin mitä –”

“Pidäpä pienempää suuta, Ronald”, heidän takaansa kuului tympääntynyt ääni, jonka Harry tunnisti nopeasti Kotikolossa viettämänsä ajan ansiosta. Percy Weasleyn käskevä nuotti pureutui heidän alitajuntaansa ja sai Ronin kiroamaan hiljaa.

“Mitäs sinä haluat?” Ron murahti katsahtaen vanhempaa veljeään yhtä nuivasti kuin tämä häntä.

“Haluan sinun muistavan jatkossakin, että oleskeluhuoneessa on syytä puhua asiallisella äänenpainolla”, Percy näpäytti kuulostaen Harrysta melkoisesti rouva Weasleyltä tämän ojentaessa jälkikasvuaan. Joissain asioissa omenat eivät pudonneet kauas puusta.

“Tänne sinä jo kipaisit...!” Harry kuuli toisenkin tutun äänen ja kääntyi kohti Rohkelikon huispauskapteeni Oliver Woodia, joka talsi opiskeluhuoneen poikki ja seisahtui Percyn viereen. “Iltaa, Potter, Weasley, Granger! Mikäs projekti täällä on meneillään?”

“Meidän olisi Ronin kanssa tarkoitus päättää, mitä kerhotoimintaa me otetaan tälle lukuvuodelle”, Harry kertoi viitaten matolla nököttävien mainosten kirjoon, ja siinä missä Percy nyökkäsi hyväksyvästi, Wood kallisti päätään kuin hän olisi puhunut tuiki hupsuja.

“Kerhotoimintaa, Potter? Olethan tietoinen, että huispaustreenit eivät ole vapaaehtoisia, toisin kuin vaikka – mitä tuossa lukee – kitakivikerho? Sinun täytyy olla kartalla prioriteeteistäsi ilman, että minun täytyy muistuttaa niistä.”

“Niin minä olenkin”, Harry sanoi vilpittömästi pyrkien olemaan antamatta Woodille syitä kuumua turhasta.

“Minä puolestani olen sitä mieltä, että huispauksen vastapainoksi jokin toinen, kulturelli aktiviteetti ei olisi lainkaan pahitteeksi”, Hermione sanoi, ja Wood näytti siltä ettei olisi välittänyt uskoa korviaan.

“Jos kukaan kuuna päivänä tarvitsisi vastapainoa huispaukselle, opiskelu arjen puurtamisineen riittäisi mainiosti sellaiseksi kulturelliksi aktiviteetiksi, neiti Granger”, tämä tokaisi asiallisen painokkaasti Hermionelle. “Arvostaisin lisäksi, jos et pyrkisi saamaan etsijäni päätä pyörälle olennaisista asioista harhauttavilla hankkeilla.”

“Jos minulta kysytään, Grangerin kannassa on rutkasti itua”, Percy pisti väliin Woodille, ja Hermione näytti vähän ylpeältä saamastaan tunnustuksesta.

“Niin, no, sinulta ei kysytä”, Wood virkkoi takaisin. Ron tyrskähti kaapunsa hihaan ja loi Woodiin lähes palvovan katseen. “Paljon sinä tajuat harvinaisen nopeasti, mutta huispauksen tärkeyttä en ole onnistunut vieläkään takomaan kalloosi – sinä taas”, Wood osoitti Harrya, joka lähes säpsähti, “sinä tajuat, mitä tarkoitan tärkeydellä, vai mitä? Kerropa!”

“Ööh.”

“Menestystä tupien välisissä otteluissa aina kohti huispausmestaruutta?” Hermione ehdotti, kun Harry ei saanut sanojaan muotoiltua. Wood taputti käsiään yhteen.

“Bravo, neiti Granger! Kymmenen pistettä Rohkelikolle! Weasley, julista asia!”

“Valitan, se ei ollut kymmenen pisteen arvoinen arvoitus. Sinä ja sinun huispauspropagandasi...” Percy murahti ja sai Woodin kyynärpäästä lempeän tönäisyn kylkeensä. “Potter, Granger, Weas – tai siis Ron, kehotan teitä pohtimaan vaihtoehtoja ja miettimään, mitä todellista hyötyä kustakin aktiviteetista olisi. Jotkin noista ovat selvästi enemmänkin...” Percyn katse vaelsi Lockhartin violettiin esitteeseen, “...ajantappo- ja turhuuskarnevaaleja.”

“Yritätkö sinäkin saada etsijääni eksytettyä, ruoja?” Wood tiukkasi Percyltä, mutta koki sitten ilmeestään päätellen jonkinasteisen valaistumisen. “Paitsi että... yhdestä hyödyllisestä kerhostahan meidän on ilman muuta aiheellista mainita!”

“Mistä?” sekä Percy että Ron kysyivät.

“Väittelykerhosta tietenkin!” Wood virkkoi, ja Harry näki, miten väri pakeni Percyn kasvoilta. “Vaan ikävä kyllä –”

Wood”, Percy ärähti.

Hermionen kasvot suorastaan syttyivät. “Väittelykerho? Toimiiko täällä tosiaan väittelykerho? Sehän on mahtavaa! Miten sinne –”

“Kuten olin sanomassa, se on ikävä kyllä kuopattu hamaan tulevaisuuteen asti”, Wood hengähti aavistuksen huvittuneena. “Sen toiminta lopetettiin pari vuotta sitten, vähän ennen kuin te tulitte taloon.”

Hermionen hartiat lysähtivät. “Mutta... Miten se on voitu lopettaa?”

“No, syyllinen asiaan seisoo tässä vieressäni. Sen kuin kysyt häneltä”, Wood hymähti Percyyn nyökäten. Percy näytti siltä kuin olisi tahtonut tunkea Woodin lähimpään kompostiin.

“Nyt kyllä liioittelet reippaasti.”

“En ollenkaan, ja tiedät sen itsekin.”

“Mitä tapahtui?” Harry kysäisi, mutta Ron löysi heti aihetta tyrskimiseen.

“Hah, voin kuvitella, miten pölähdit paikalle ja vaadit sen lakkauttamista jonkin typerän syyn varjolla!” Ron lohkaisi veljelleen, joka suoristi ryhtiään olemuksensa harvinaisen purevana.

“Vielä mitä! Minä olisin voinut väitellä ummet ja lammet aiheesta kuin aiheesta ja olin puheenjohtajuuden lisäksi lähes kunniajäsen, näin vaatimattomasti sanottuna.”

Wood tirskahti. “Lopulta taisitkin olla ainoa jäsen.”

“Halvattuako minä sille mahdoin, että muut päättivät jänistää ja lakata saapumasta paikalle?”

“Jänistää?” Hermione tarkensi. “Eivätkö muut tienneet, mitä kannattaa odottaa väittelyltä, vaikka se mainittiin jo kerhon nimessäkin?”

“Niin, väittely ehkä, muttei 'vastustajan verbaalinen höyhentäminen ja suolaaminen'”, Wood tokaisi.

“Siinä ei edelleenkään ollut kyse sellaisesta!” Percy ärähti takaisin. “Viis siitä, mitä McGarmiwa väitti juuri noilla samoilla saakelin sanoilla.”

“McGarmiwa?” Harry, Hermione ja Ron köhähtivät.

“Niin, uskokaa tai älkää, arvon valvojaoppilaamme tässä sai McGarmiwalta henkilökohtaisen puhuttelun ja lohkaisi myöhemmin nähneensä siitä painajaisia”, Wood hykersi hyväntahtoisesti, ja siinä missä Hermione haukkoi kauhistuneena henkeään, Ron päästi kummallisen vinkaisun naurunpuuskan ja vahingoniloisen tyrskähdyksen väliltä.

“Hyvinpä sinä sanomiseni muistat, Oliver.” Percy soi Woodille hymähdyksen, joka oli tarkoitettu kaikkea muuta kuin ystävälliseksi.

“Toki minä sinun juttujasi kuuntelen!” Wood puolestaan tokaisi äänenpainolla, joka kuulosti Harryn korvaan yllättävän pehmeältä.

“Ja myös kerrot niitä reteästi eteenpäin?”

“Tämä on tärkeä poikkeus! Pyydän, saanko jaaritella loputkin samaan syssyyn ja valistaa nuorta polvea liiallisen pätevyyden sudenkuopista?” Wood laski molemmat kätensä Percyn hartioille kuin olisi aikeissa julistaa jotain jymyjännittävää.

“Pah, siitä vain, mutta minä en jouda jäädä selostustasi kuuntelemaan”, Percy tuhahti ja suoristi ylväästi silmälasejaan. “Saat aikaa sen verran, kun käyn makuusalissa ja sen jälkeen teet niin kuin sanon. Ymmärretty?”

“Kyllä, herra valvojaoppilas!”

“Suuta soukemmalle...”

“No niin, kerron tämän lyhyesti, joten jos haluatte kuulla, korvat hörölle”, Wood aloitti, kun Percy paineli paikalta kohti makuusaleihin vieviä rappusia. Harry ei tiennyt, mitä odotti kuulevansa, mutta Ron näytti varautuneen vuosisadan huikeimpaan kertomukseen, kun taas Hermionen olemus oli lähinnä nyreä. Harrya kävi tätä hieman sääliksi – Hermione jos kuka olisi nauttinut väittelykerhoon osallistumisesta, jos sellainen vielä olisi ollut olemassa.

“No niin, surullinen ja lyhyehkö legenda: kun olimme muutamia vuosia sitten aloittaneet toisen lukuvuoden, pari kuudennen vuosikurssin korpinkynttä, Hubert Lawrence ja Evelyn Flint – kyllä, Flint, ovat serkuksia Marcuksen kanssa – perustivat uunituoretta kerhotoimintaa tavoitteenaan rohkaista oppilaita hiomaan vuorovaikutus- ja argumentointitaitojaan aina keskiviikkoiltaisin. He markkinoivat väittelykerhoaan suurenmoisena aktiviteettina sellaisille, jotka ehkä tahtoisivat suunnata kiikarinsa tulevaisuudessa johtoasemiin tai politiikkaan, joten voitte kuvitella, miten innoissaan Weasley, tai no Percy, oli.”

Harry kuuli Ronin tuhahtavan. Tämän mukaan Percy oli tiennyt haluavansa isoihin kenkiin siitä lähtien, kun oli oppinut kävelemään.

“Liityittekö te siihen kerhoon sitten yhdessä?” Hermione kysyi, ja Wood pudisti päätään.

“Ei ollut ihan minun heiniäni se. Lisäksi matkani kohti tupajoukkuetta oli sen verran ajankohtainen haave, että kannatti panostaa lentämiseen aina kun pänttäämiseltä kykeni. Joka tapauksessa Percy kertoi viihtyvänsä väittelykerhossa erinomaisesti, ja kaikki sujui ilmeisesti hyvään malliin. Sitten koitti syyskuun alku melko lailla tasan pari vuotta sitten. Väittelykerho porskutti edelleen, vaikkakin harvempilukuisena ja... uuden johdon alaisena.”

“Voi hiivatti.” Ron irvisti.

Wood kohotti kulmiaan merkitsevästi. “Tahtoisin uskoa, että Percy hoiti puheenjohtajan pestinsä ja ennen kaikkea itse keskustelut oikeamielisesti ja täsmällisesti, mutta hienotunteisuudesta en menisi takuuseen. Sen huomasi joskus linnan käytävillä ja ruoka-aikoinakin, kun jotkut kerhossa käyneet vilkuilivat Percyä sitä rataa, että heidän olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa. Asiallisen kritiikin Percy varmaan olisikin ottanut vastaan, mutta kaiken maailman kyräily kävi pahasti hänen hermoilleen ja usutti esiin sellaisen tulisielun, että oksat pois. Jokunen tyyppi saikin sitten osakseen kunnon leimahduksen.”

“Voi niitä raasuja”, Ron sopersi, ja Wood naurahti muistellessaan tapahtumia.

“Syksyn mittaan syntyi enemmän kuin pari pientä suukopua siellä täällä, ja todistinpa kerran minäkin, miten Percy rähjäsi Korpinkynnen Clearwaterin kanssa niin antaumuksella, että itse McGarmiwa piti heille kunnon puhuttelun koulurauhan häiritsemisestä. Ilmeisesti McGarmiwa oli ollut tietoinenkin väittelykerhon polttavista keskusteluista saatuaan tietoonsa vastuuopettaja Lipetitiltä, että osa oppilaista koki touhun liian vakavahenkiseksi ja sanalla sanoen tympeäksi.”

“Mutta eihän väittelyn pidäkään lähtökohtaisesti olla mitään sirkushupia?” Hermione huomautti.

“Jaa-a, väkisinkin sitä kai alkaa kaivata sirkushuveja, jos lähes joka viikko joku puhkeaa itkuun.”

“Itkuun...?”

“Oli miten oli, kevään tullen kerhossa ei kuulemma enää käynyt Percyn lisäksi kuin muutama satunnainen tyyppi, jotka tietysti hekin saivat puheenjohtajaltaan huomautuksen sitoutumistasonsa kehnoudesta. Sepä taisi olla niitä viimeisiä kamelin selän katkaisevia höyheniä, ja lopulta väittelykerho sitten lopetettiin yhteistuumin.“

“Olisi pitänyt arvata ja lyödä vetoa, että juttu kosahtaa Percyn ylimielisyyteen ja päsmäröintiin“, Ron hengähti, ja Wood hymähti hieman toruvaan sävyyn.

“Väitän, että siinä oli enemmän kuin yksi syy taustalla, kuten asioilla yleensä on. Percy oli tietysti suutuksissa aikansa, mutta pakko sanoa, että teki hänelle hyvää päästää irti kaikesta vääntämisestä ja pyörremyrskyilystä. Eikä hänelle liiaksi vihamiehiä jäänyt, hän alkoi itse asiassa kaveerata muutaman aikaisemman riitatoverinsa kanssa, muun muassa Clearwaterin. McGarmiwalle ja Dumbledorelle hän lisäksi kuulemma kirjoitti tarkan selonteon siitä, miksi hänen väittelykerhofloppauksensa ei tulisi vaikuttaa valvojaoppilasharkintaan – eikä näemmä vaikuttanutkaan.”

Harry ei tiennyt, mitä oli odottanut, muttei voinut väittää, että Percyn hanakkuus varmistella valvojaoppilasasiaa olisi tullut hänelle yllätyksenä.

“Sinä olisit varmaan tehnyt saman”, Ron lohkaisi Hermionelle pukien Harrynkin ajatukset sanoiksi.

“Tietenkin olisin!” Hermione vastasi. “Toisaalta olisin ehkä kiinnittänyt enemmän huomiota toimintaani heti ensimmäisestä huomautuksesta alkaen. Saati että itse McGarmiwa olisi puuttunut asiaan...”

“Niin, ehkä Percyn itsekritiikki ei ollut parhaalla tolalla”, Wood totesi. “Asiat riitelevät, eivät ihmiset, hän tapasi sanoa, eikä ollut moksiskaan, jos joku vasta-argumentoija polttikin päreensä ja alkoi kyynelehtiä.”

“Se menee jo turhan pitkälle, jos vastapuoli alkaa ihan oikeasti itkemään”, Hermione mutisi.

“Kuulin sellaista Georgelta, joka puolestaan sai asian tietoonsa kerhossa itse käyneeltä Angelina Johnsonilta”, Wood kertoi. “Kaksoset sitten tietysti ottivat asiakseen ojentaa isoveljeään, mistä syntyi melkoinen mylvintäsota. Se oli yksi aika hiton mälsä perjantai. Fred ja George eivät puhuneet minullekaan vähään aikaan ihan vain siksi, että halusin pysyä Percyn kanssa puheväleissä.”

“Siis hetkinen”, Ron puuskahti tajutessaan jotain. “Tapahtuiko tuo vähän ennen joulua silloin pari vuotta sitten?”

“Suunnilleen.”

“Pirhana, no nyt selvisi! Percy ja Fred ja George eivät puhuneet toisilleen mitään loman alkaessa ja hyvä kun suostuivat samassa pöydässä istumaan! Varmaan tekivätkin sen vain äidin takia...” Ron muisteli otsa rypyssä. “Eivätkä ne urpot avanneet asiaa minulle yhtään, kunhan käskivät pitää huolen omista asioista! Niin hiton tyypillistä.”

“Loman jälkeen kaikki oli kuitenkin palannut suunnilleen ennalleen”, Wood sanoi. “Miten he saivat sovun aikaan?”

Ron virnisti. “No, Bill ei yhden päivän jälkeen enää jaksanut sitä pelleilyä, joten hän otti ne kolme juttusille ja puoli tuntia myöhemmin kaikki oli taas normaalisti.”

“Legendaarinen Bill Weasley”, Wood hymähti ääni täynnä arvostusta. “Mikä hänen niksinsä onkin, se olisi kiva oppia.”

“Mitä varten?”

“Percyn tyynnyttely käy joskus työstä, vaikka maksaakin usein vaivan”, Wood totesi. “Sinäkin sen varmaan tiedät.”

“En, koska en edes yritä sellaista”, Ron murahti. “Enkä ymmärrä, miksi sinäkään viitsit, ei pahalla.”

Wood hengähti syvään ja virnisti. “No jaa, taitaa olla montakin sellaista asiaa, joita sinä et ymmärrä, ei pahalla.”

“Mitä hiivattia, Wood, mitä minä olen sinulle tehnyt?” Ron köhähti, ja sekä Harry että Hermione tirskahtivat.

“Kuulenko oikein?” Percyn napakka ääni kantautui jälleen heidän takaansa tämän astellessa lähemmäs. “Kiusaatko sinä täällä pikkuveljeäni, Wood?”

“No mutta totta kai! Sinä lampsit muualle, joten pakkohan minun oli upottaa kynteni johonkuhun toiseen Weasleyn suvun vesaan.”

“Niinpä tietenkin. Saitko jo tarpeeksi leviteltyä kokemaani nöyryytystä, vai unohtuiko vielä jotain?”

“Taisin saada”, Wood tuumasi ja katsahti Harrya ystävineen. “Jäikö jotain kysyttävää?”

“Joo, jäi”, Ron murahti ja osoitti sormellaan Percyä. “Miten minun on tarkoitus säilyttää naamani ja tunnustaa sinut veljekseni, kun sinä olet kylvänyt täällä vuosia pahaa verta ja saanut muita itkemään?”

Percy toljotti Ronia pienen häkeltyneen hetken ja mulkaisi sitten Woodia. “Sinä kerroit sitten ihan kaiken, senkin pässinpää?”

“Lyhyen mutta kattavan version!” Wood puolustautui. “Onhan Potterilla ja kumppaneilla syytä tietää, millaisia asioita tämä koulu on pitänyt lähivuosina sisällään, ja että sinäkin olet vallan määrätietoinen, omistautuva, yksityiskohdista huolehtiva ja vihainen –”

“Kiitä onneasi, että jaksan sinua vielä iltapalan verran”, Percy murahti ja nyökäytti päätään käskevästi kohti oleskeluhuoneen uloskäyntiä. “Aletaan mennä.”

Wood heilautti kättään, kiitti heitä kolmea erittäin antoisasta keskustelusta (Percyn kyräillessä tätä kulmiensa alta) ja toivotti Harrylle, Ronille ja Hermionelle energistä illanjatkoa ennen siirtymistään kohti suurta salia.

“Vai energistä, kattia kanssa”, Ron murahti makean haukotuksensa perään. “Pahuksen Wood.”

“Enpä tahtoisi olla hänen kengissään juuri nyt”, Hermione mutisi suupielestään.

“Mikset?”

“No Percy! Hänhän melkein kiehui raivosta”, Hermione tarkensi kuin pointti olisi ollut itsestään selvä. “Hän näytti siltä kuin olisi mielellään taikonut Woodin mukutohkeloksi ja tallannut päälle.”

“Pyh, äskeinen ei ollut raivostunutta Percyä nähnytkään! Usko pois, minä olen asiantuntija”, Ron tokaisi vino hymy huulillaan. “Pikemminkin tuossa heidän sanailussaan oli jotain tosi kiinnostavaa meneillään.”

“Ovatko suuttuminen ja tylyt kommentit sinusta kiinnostavia?”

“No, Percyn suusta en vihaa sinua olisi sekin aika lähellä rakkaudentunnustusta”, Ron tokaisi. “Ja jos häntä olisi oikeasti sapettanut, hän olisi voinut vain haistattaa homeet ja painua yksin sinne minne olikin menossa sen sijaan, että olisi pönöttänyt paikalla kuuntelemassa, mitä kaikkea Wood meille aikoi selostaa.”

“Niinhän hän painuikin makuusaleihin?”

“Muttei todellakaan heti, kun Wood otti väittelykerhon puheeksi, varmasti ihan vain Percyä härnätäkseen.”

Hermione näytti kohtuullisen hämmentyneeltä. “Mistä tuossa sitten oli kyse?”

Ron kohautti olkiaan. “Väittäisin, että Percy tykkää Woodista tai jotain.”

“Tietenkin tykkää, jos he kerran ovat tupatovereitakin?” Hermione järkeili, mutta Ronin huvittunut hymy vain leveni.

“Tykkää sillä tavalla, Hermione. Ja varmaan Wood tykkää takaisinkin?”

“Minä en ainakaan ole kuullut hänen puhuvan kenellekään noin pehmeästi”, Harry tuumasi. “Mahtavat olla tosi hyvissä väleissä.”

“Vaan auta armias, jos asiaa menisi utelemaan... Siitä Percy saisi taatusti hepulin”, Ron tyrskähti.

Hermione kurtisti kulmiaan kuin olisi päänsä sisällä uudelleenanalysoinut Percyn ja Woodin sananvaihtoa. “En tajua. Jos jostakusta tykkää, kai se olisi parempi kertoa ystävällisyyden kautta?”

“Juu ehkä, mutta ei”, Ron virkkoi, ja Harry huomasi hänkin virnistävänsä. “Se on poikien kohdalla usein paljon monimutkaisempaa ja -puolisempaa, Hermione hyvä.”

“Typerät pojat”, Hermione puuskahti ja sai ystävänsä remahtamaan nauruun.

« Viimeksi muokattu: 24.03.2024 19:43:32 kirjoittanut Maissinaksu »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

rosiee

  • ***
  • Viestejä: 80
Lainaus
Hän lieneekin se potterhahmojen vaniljajäätelö

Ihan ensimmäisenä on pakko tarttua tähän, saatoin naurahtaa, ihan huippu (ja jotenkin osuva) ilmaus ;D
Se, että Hermione on heti kouluvuoden alussa jo touhottamassa ja ilmoittautunutkin ei yhtään kyllä yllätä, kuten ei sekään että Ron ei oikein innostu ideasta :D

Lainaus
Ron voihkaisi kovaan ääneen. “Älä viitsi! Se perhanan riikinkukko ei tarvitse yhtään enempää huomiota kuin mitä –”
 
Tällekin saatoin vähän ehkä hymyillä ääneen ;D Tässä on kyllä tuotu tosi hyvin esille kaikkien asenteet Lockhartiin, on kun suoraan Salaisuuksien Kammiosta (jota itse asiassa satuin juuri tänään aiempaa kuuntelemaan). Muutenkin kaikkien hahmojen olemus on saatu hyvin kuvattua tähän ja vähän ehkä syvemminkin. Oon myös oikein tyytyväinen, että tuli jotain ikäänkuin jatkon tyyppistä / selvennystä sille "räyhääjäficille" jonka juuri eilen luin :D

Olisin mielelläni vielä lainaillut lempikohtiani, mutta kun niitä alkoi olemaan niin paljon, niin totesin että tässähän on kohta koko teksti quotejen sisällä :D Kaikenkaikkiaan loistava teksti, ihana tunnelma - varsinkin lopussa kun Ron, Harry ja Hermione pohti Oliverin ja Percyn suhdetta - ja miellyttävä lukukokemus, kiitos <3


Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 508
Ihan loistava! Kaikki tässä oli osuvaa, kerrontatyylisi, Percyn ja Oliverin sanailu ja kokoväittelykerhon legenda. Erinomainen nimikin jo. ;D Kivaa, miten tämä sopi kivasti canoniin rikkomatta sitä, kun mukana oli tuo Lockhartin oma kerho, johon Hermione ajatteli myös liittyä, eikä varmaankaan kulturellisista syistä. :D

Lainaus
“Arvostaisin lisäksi, jos et pyrkisi saamaan etsijäni päätä pyörälle olennaisista asioista harhauttavilla hankkeilla.”

Niin hauskaa tämä Oliverin puheenparsi, joka kuulosti yhtä aikaa hyvin teennäiseltä, vähän Percylle vittuillakseen, mutta myös häneltä itseltään, kun huispaus nyt on elämää tärkeämpi asia. :D Rakastin Oliverin ja Percyn väittelyä, siinä oli heti alkuun juuri tunne, että tässä on jotain muutakin taustalla, se oli sellaista rakastavaa vittuilua. ^^ Ja miten he välillä kuin unohtivat, että olivat aloittaneet väittelyn Harryn ja kumppanien takia, koska olivat niin uppotuuneita toisiinsa.

Lainaus
“Potter, Granger, Weas – tai siis Ron, kehotan teitä pohtimaan vaihtoehtoja ja miettimään, mitä todellista hyötyä kustakin aktiviteetista olisi.

Thhihih, kuten tässä. ;D

Lainaus
“Saat aikaa sen verran, kun käyn makuusalissa ja sen jälkeen teet niin kuin sanon. Ymmärretty?”

“Kyllä, herra valvojaoppilas!”

“Suuta soukemmalle nyt.”

Khih. ::)

Oliverin tapa kertoa tarina väittelykerhosta oli ihan loistava, vaikka se oli pitkä ja polveileva, en missään kohtaa tylsistynyt ja tuntui, että triokin kuunteli sitä mielenkiinnolla, jokainen vähän omasta näkökulmastaan. Varsinkin siinä oli hauska, miten he tuntuivat hyvin omilta itseltään, Ron halusi tietää lisää veljensä turhantärkeästä törttöilystä ja Hermione miksi tällainen mahdollisuus osallistua kerhoon oli viety häneltä. Kiva yksityiskohta oli tuo Clearwater, näköjään Percya vetää puoleensa kinastelu ihmisen kanssa. :3 Ihania olivat pienet viittaukset Oliverin ja Percyn väleihin, kuten kun Oliver puhui Percyn tyynnyttelystä tai että hän halusi pysyä Percyn kanssa puheväleissä samalla, kun tämä oli riidoissa kaksosten kanssa. ^^ Pässinpää nimitys oli kauhean söpö, hyvin Percyn kuuloista. <3

Lainaus
“No, Percyn suusta en vihaa sinua olisi sekin aika lähellä rakkaudentunnustusta”, Ron tokaisi.

Jännää oli tämä, miten Percy ärsyttää Ronia, mutta he ovat silti veljiä ja Ron tuntee veljensä, tässä se näkyi tosi hienosti. Ja että tällä kertaa se oli Ron, joka tajusi tilanteesta enemmän kuin Hermione, oikein osuvaa. :) Kiitos tästä, oli ihan superpiristävä lukukokemus! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 606
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Hauskaa että olette päätyneet molemmat kirjoittamaan Tylypahkan (tuhoon tuomitusta) väittelykerhosta tavalla tai toisella :D Tämän toteutus oli muutenkin tosi mukava, tykkään ideasta, että Harry ja muut kuulevat asiasta vanhemmalta oppilaalta. Oliver kertoi kerhosta juuri siihen tyyliin kuin vaikka nuotion ääressä kerrotaan kauhutarinoita (tai jotain vanhaa legendaa), polveillen ja kuuntelijoiden kommentointiin samalla reagoiden. Asian olisi varmasti voinut selittää paljon lyhyemminkin, mutta tällaista pidempää keskustelua oli mukava seurata. Ihan kuin olisi itsekin ollut oleskeluhuoneessa kuuntelemassa Oliverin kertomusta.

Lainaus
“Hermione, miksi toit meille esitteen Lockhartin fanikerhosta?”
“Kunhan toin sen muiden papereiden mukana! En ajatellut mitään sen tarkemmin!”
Niin niin :D

Lainaus
“Toki minä sinun juttujasi kuuntelen!” Wood puolestaan tokaisi äänenpainolla, joka kuulosti Harryn korvaan yllättävän pehmeältä.
Onpas Harry tarkkakorvainen :D

Lainaus
“Pyh, äskeinen ei ollut raivostunutta Percyä nähnytkään! Usko pois, minä olen asiantuntija”, Ron tokaisi vino hymy huulillaan. “Pikemminkin tuossa heidän sanailussaan oli jotain tosi kiintoisaa meneillään.”
“Ovatko suuttuminen ja tylyt kommentit sinusta kiinnostavia?”
“No, Percyn suusta en vihaa sinua olisi sekin aika lähellä rakkaudentunnustusta”, Ron tokaisi. “Ja jos häntä olisi oikeasti sapettanut, hän olisi voinut vain haistattaa homeet ja painua yksin sinne minne olikin menossa sen sijaan, että olisi pönöttänyt paikalla kuuntelemassa, mitä kaikkea Wood meille aikoi selostaa.”
Ja Ronkin osoittaa ihmisymmärrystaitojaan. Tai veljenymmärrys :D Kiva näin ettei Hermione ole aina se, joka ymmärtää (tai on ymmärtävinään) muiden ihmisten ajatuksia ja tunne-elämää. Eiköhän Ron tosiaan tiedä veljensä Hermionea ja muita paremmin.

Lainaus
“Se on poikien kohdalla usein paljon monimutkaisempaa ja -puolisempaa, Hermione hyvä.”
Ah, tykkään tästä, kun kirjoissahan se tuntui menevän enemmän niin, että Hermionen mielestä pojat on liian yksinkertaisia eivätkä ymmärrä asioita XD Ei vain mene ihan yksi yhteen näkemykset ja ajatukset. Ei ole Hermionella helppoa, kun on niin poikien ympäröimänä koulussa :D
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 124
  • Kurlun murlun
Kiituksia kommenteista! <33

rosiee: Ihana kuulla, että lukukokemus jätti hauskan tunnelman! Jotenkin tämän kanssa lähti mielikuvitus mukavasti lepattamaan, vaikka vähän aiottua pidempi tästä sitten muodostuikin. :D Lockhart on kyllä niin sopivan överi, että sellaiselle irvistelevät hahmot saavat siitä loistavaa pontta marinoihinsa ja haukkuihinsa. xD

Meldis: Voin vain kuvitella, että Lockhart olisi keksinyt kaikki mahdolliset kanavat itsensä markkinointiin ja mainostamiseen. xD Järjestihän tämä ainakin ystävänpäivänä niitä amorien tuomia korttiyllätyksiä ja sen sellaista ekstraa! Rakastavaa kettuilua on myös niin valloittavaa sekä kirjoittaa että lukea, ja tietty sellainen toimii tosielämässäkin. :D Oliverin lyhyeksi tarkoitettu versio ei kyllä ole juuri lyhyttä nähnytkään, kun tarinan alussa kerrotaan ihan väittelykerhon perustajien nimetkin sekä taustaa sukulaissuhteista. xD Ron kyllä hänkin tuntee veljensä käytös- ja ajatusmaailman jotakuinkin hyvin onneksi, niin tietää tarkkailla tilanteita ihan eri suunnasta kuin vaikka Hermione...

Larjus: Kieltämättä tätä oli hauska ajatella sellaisena nuotiotarinaficcinä! :D Harry ja kumppanit korvat höröllä istuu sievään rinkiin kuulemaan legendoja linnan salaisuuksista ennen heidän aikaansa... Halusi takuulla Oliverkin ottaa tilanteesta kaiken irti, kun kerrankin oli yleisöä, jolle esitelmöidä oikein antaumuksella. :D Tuo oli kyllä kiva havainto tuo Harryn tarkkakorvaisuus! Ehkä sellaiseksi on pitänytkin opetella Dursleyn taloudessa, jotta pääsee heti kärryille siitä, millainen sävy on myrkyllinen ja millainen vilpitön... Harrylla varmaan aikamoiset kyökkipsykologinkin taidot! Olihan hän vieläpä Ronin kanssa aika lailla samoilla linjoilla siitä, miten kaikin tavoin sitä kiintymystä voikaan ilmaista. ^^

Kiituksia! <3

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."