Ficin nimi: Kalastaja
Fandom: Metsän kansa: Ikimetsien sydänmailla
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Tenho, Heiska, Juko Rautaparta, Mallu-mummo
Genre: leppoinen draama, perhe, slice of life
Ikäraja: Sallittu, ei pakollisia varoitettavia
Vastuunvapaus: Mikko Kamulan kirjasarja, jota lainaan.
A/N: Olen aika lopussa Ikimetsien sydänmailla äänikirjassa, mutta enpä olisi uskonut, että siitä syntyisi ficci etenkään ennen kirjan loppua! Ja hupsista, se olikin jo kirjoitettu. Tähän syy ja seuraussuhde on
Älyttömät otsikot haasteen "Korkein kunnianosoitus ahvenelle", joka tosin ei päätynyt lopulta otsikoksi, mutta siitä se lähti. Tenho ja Heiska kalassa. Ahvenmyyttejä, mutta niitä en sitten kuitenkaan tutkinut jne., että siitä tuli vain tällainen vähän pöhkö ja viitattuun jousikohtaukseen nähden hyvin samankaltainen kohtaus isästä ja pojista, ehkä siksi, että pidin jousikohtauksesta, Tenhosta jne. Toivon, että tämä kuitenkin maistuu, kun tällä näköjään purkaantui julkaisublokki! ♥
En todellakaan tiedä, miten tämä olisi pitänyt
otsikoida, "Ämpärillinen ahvenia ja ymmärrystä" kävi mielessä.
Lopulta päädyin laittamaan tämän viittaamaan Tenhoon, joka kalastaa, mutta. En todellakaan pidä siitä.
Kalastaja
Tenho rakasti kalastamista. Heiska ei ollut yhtä hyvä onkimisessa kuin hän, mutta sen sijaan ehdottomasti voittaja atraimen käytössä. Tenho oli siitä hieman kateellinen. Kun veljekset olivat kalastamassa, he tekivät sen isältään salaa, sillä kaikki kalat olisivat kuuluneet veronahoiksi. Tenho oli kuitenkin saanut Heiskan puolelleen, että kalaa oli saatava kalastaa myös omiksi tarpeiksi. Tenho uskoi, että isä antaisi pitää kalat, koska ne oli kalastettu heidän vapaa-ajallaan muiden tilan töiden ollessa hoidettuna.
Heiska sai komean hauen, mutta Tenho ei jäänyt paljon veljensä varjoon. Hän oli saanut hyvän saaliin ahvenia, joista riittäisi koko perheelle.
”Mahtava saalis”, Heiska kehui pikkuveljeään, vaikka jatkoikin: ”mutta luuletko, että isä todella antaa pitää kalat?” Heiska oli yhä epävarma, oliko idea ollut hyvä.
”En tiedä”, Tenho myönsi ja hänen teki mieli kaivaa pussukastaan karhunhammas, jolla oli maagisia taikavoimia. Se oli auttanut häntä useammin kuin kerran.
Silloin he kuulivat isänsä voimakasäänisen kutsun, niin voimakkaan, että se kantautui pirtiltä rantaan asti. Tenho painoi päänsä, mutta Heiska yritti parhaansa mukaan saada äänensä kuulumaan yhtä lujaa kuin isällään. Vastausta he eivät Heiskan huutoon saaneet, joten kumpikin keräsi kalastusvälineensä ja kalansa. He lähtivät kohti pirttiä.
”Vai olitte te kalassa, vaikka tilalla riittää puuhaa kahdelle miehelle yllin kyllin”, isä jylisi, mutta Tenho vastasi sukkelasti: ”Kaikki päivän askareet on hoidettu, kuten on sovittu.”
”Kaikkiko? Täällä kyllä töitä riittää”, isä vastasi. Heiskan teki mieli olla puuttumatta keskusteluun, mutta kun hän näki Tenhon surullisen ilmeen, hän ei mahtanut itselleen mitään.
”Älä ole liian ankara”, hän aloitti epävarmasti. ”Mehän vain kalastimme ja tästä riittää illalliseksi, kun katsot Tenhon saalista. Ja onpa minullakin komea hauki.”
”Vai niin.” Isä vaikutti järkkymättömältä. Sitten tämä huhuili Mallua yhtä kaikki jykevällä äänellä, vaikka ei Mallu-mummo sentään kuuro ollut.
Mallu ilmestyi ruokakellarista ja isä katsoi tuimasti kahta poikaansa. Jo lähes aikuista Heiskaa ja yksitoistavuotiasta Tenhoa, joka oli jo alkanut tehdä miehen töitä vastineeksi siitä, että sai harjoitella jousella ampumista. Kun Heiska oli tehnyt jousen Tenholle, he olivat olleet lähes samanlaisen tilanteen äärellä, sillä tälläkin kertaa isä vaikutti vakavalta.
”Paljonko tässä saaliissa on veronahkoina?” isä kysyi Mallulta, joka pudisteli päätään. ”Enpähän tiedä”, Mallu-mummo vastasi. ”Komean sopan siitä kyllä saisi”, hän virkkoi välittämättä isän selkeästi vaativasta lähestymistavasta.
”Tenho.” Isä aloitti vakavana. ”Sinäkö ongit nämä ahvenet?” Tenho oli ylpeä saaliistaan, mutta epäröi, eikä lopulta kyennyt kuin nyökkäämään. Ne olivat komeita ahvenia, rasvaisia ja lihaisia. Ei lainkaan sellaisia sinttejä, mitä välillä sai, joista tuskin oli yhdenkään ruuaksi. Tenhon sormet karkasivat pussukalle, jossa hän säilytti karhunhammasta.
”Älä yritä taikoja. Sinäkö nämä ongit?” Isä jylähti. Tenho säpsähti ja painoi päänsä.
”Kyllä, isä.”
Heiska näytti siltä, että haluaisi puuttua puheeseen, mutta Mallu-mummo katsoi Heiskaa varoittavasti. Tämä oli isän ja Tenhon välinen asia. Tenhokin tiesi sen.
”Miksi lähdit kalaan?” isä kysyi, kun Tenho yhä tuijotti kenkiensä kärkiä.
”Halusin, että perhe saa syödäkseen. Tiedän, että tarvitsemme myös veronahkoja, mutta myös meidän pitää syödä. En harjoitellut tänään jousella, koska en osaa vielä metsästää, mutta onkimisessa olen hyvä”, Tenho puhui vaatimattomasti, vaikka onnistuikin nostamaan esiin edes yhden asian, mistä oli ylpeä. Heiska huomasi, että isän suupieleen nousi hymy, mitä alaspäin katsova Tenho ei huomannut.
”Hyvä on. Miksi otit Heiskan mukaan? Heiskalle kyllä riittää töitä tilalla iltaan asti”, isä jatkoi, mutta ei enää niin ankarasti kuin aiemmin. Nyt Heiskan oli jo pakko puuttua puheeseen.
”Tenho pyysi ja minusta ajatus oli hyvä. Saat minun haukeni, jos ne veronahat on saatava kasaan, mutta anna Tenhon pitää ahvenet.” Heiska kyllä tiesi, että yksi hauki ei paljoa painanut vaakakupissa, mutta ei hänellä ollut muutakaan. Siksi hän lisäsi vielä: ”Autan kahta enemmän tilan töissä, jos se on siitä kiinni.”
”Osaatko Tenho valmistella niistä ruuan?” isä kysyi nuoremmalta pojaltaan. Heiskakin vaikeni, eikä jatkanut enää, kun isän katse oli palautunut Tenhoon.
”Osaan minä –, tai en oikeastaan, mutta jos Mallu-mummo ja Mateli auttaisivat”, Tenho mutisi ja lisäsi vielä, ”Ei se ollut Heiskan vika, että pyysin hänet mukaan.”
Lopulta isä nauroi. ”Olette kunnon poikia.”
Mallu-mummo hymyili hyväksyvästi ja sanoi: ”Tulehan Tenho, meillä on kalasoppa keitettävänä.” Tenho nosti katseensa lattiasta ja hänen silmänsä säihkyivät.
”Oikeasti? Kiitos isä”, Tenho sanoi ja otti kantoon kalaämpärinsä täynnä ahvenia. Ne saattoivat olla helppo saalis, mutta aina ei saanut näin muhkeaa ja keitettynä mureaa ahventa. Eikä isäkään oikeasti vaikuttanut olevan pahoillaan.
”Hyvin tehty”, Heiska vielä kuiskasi pikkuveljelleen. Tänä iltana he nauttisivat ahvensoppaa.
