Nimi: Otteesi irtoaa
Kirjoittaja: Kaniini
Ikäraja: S
Tyylilaji: angst
Haasteet: Yhtyeen tuotanto III (PMMP - Odotan)
Ei ole olemassa sanaa sille, miten ajan myötä vanhan paidan lailla venynyt ystävyys vain ratkeaa. Siitä lähtee korvia huumaava täyden hiljaisuuden ääni.
Tammikuussa kun nähtiin, niin ei se tuntunut samalta kuin ennen. Oltiin molemmat muututtu, lähdetty eri suuntiin siltä tieltä, jota joskus yhdessä kuljettiin.
Helmikuussa laitoin viestin sun syntymäpäivänä, mihin sä vastasit: “
kiitti”. Ei me muuten taidettu jutella.
Maaliskuu oli aika hektinen. Ehkä siksi sä et vastannut mun viesteihin.
Toukokuussa mä olin melkein unohtanut sut. Sori siitä.
Kesäkuussa sä olit lomamatkoilla ja mä töissä. Laitoit kuitenkin kuvia Espanjan aurinkorannikolta.
Heinäkuussa kävin sun siskon rippijuhlissa. Muistan vieläkin, kun peruit mun kutsun sun rippijuhliin, koska olin liian outo tai jotain. En mä oikein vieläkään tiedä, miksi sä teit niin.
Elokuussa mä olin ihan loppu, kunnes yhtenä viikonloppuna sä soitit, ja mä tunsin ensimmäistä kertaa koko kesänä olevani elossa.
Syyskuussa mä muutin omilleni, ja pyysin sua mun tupareihin. Sulla taisi olla silloin jotain muuta menoa, mutta pohdittiin, josko oisit tullut joku toinen kerta.
Lokakuussa äiti kyseli jatkuvasti, olitko sä jo käynyt mun luona. Et ollut.
Marraskuussa äiti lakkasi kysymästä.
Nyt on joulukuu, etkä sä ole vieläkään käynyt.
Kai tämä sattuisi vähemmän, jos vain rehellisesti luovutettaisiin meidän ystävyyden suhteen. Tää pitkitetty hengityskonevaihe alkaa käydä liian pitkäksi. Ikävä kuitenkin jäisi; sä olet ollut mun ainoa ystävä varmaan viidenneltä luokalta asti.
Mä en koskaan taida lakata olemasta yksitoistavuotias ja yksinäinen.
