Kirjoittaja Aihe: Saw: Mitsva (K-11) Adam Faulkner-Stanheight/Lawrence Gordon, joulukalenterista 2023  (Luettu 469 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 082
  • Peace & Love
Nimi: Mitsva
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Saw
Tyylilaji: Draama, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Adam Faulkner-Stanheight/Lawrence Gordon
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluu kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Hyvää joulua. Mulla on ollut kova tauko, blokki. Muutama vuosi takaperin kirjoitin joulukalenteriin Saw:ta, ja kun tänä vuonna julkaistiin Saw X. Ho-ho-ho ja jalat poikki, ja vielä rautasahalla.





Mitsva


Lawrence olisi lainannut Adamille kauluspaitaa, mutta Adam sanoi ottavansa mieluummin napin otsaan. Vitun preppyä shittiä sellainen hienoksi laittautuminen. Lawrence itse oli niin huoliteltu, että hampaisiin sattui: tummanvihreä villakangastakki, mittatilaustyönä teetetyt nimikoidut nahkahanskat, prässätyt suorat housut,: mies kaikilla mausteilla. Silti hän näytti sairaalta ulkona päivänvalossa. Adam usein mietti, että miten ihmiset eivät pelästyneet häntä, sillä Lawrencen silmät seisoivat kuivina päässä. Sitten hän elehtikin kuin sellainen kriippi animatroninen nukke Disneylandissa. Hyi saatana.

Ei sikäli, Adamilla olisi ollut jakoa sanoa. Hän itse näytti naamaruttoiselta pussieläimeltä. Mutta ainakin ihmiset kohtelivat häntä tasan niin. Kysyttiin aina ihan suoraa Jigsawsta. Joku halusi nähdä arven olkapäässä, niin kuin oli 60 minuuttia -ohjelmassa. Haluuttiin ihan välttämättä kuulla se pussieläimen omasta suusta: ampuiko Lawrence häntä tahallaan, menikö laukaus vahingossa ohi? Kukaan ei ikinä Lawrencelta kysynyt samaa, sillä se olisi ollut epähienoa. Adam olisi voinut vastata tuntonsa mukaan niin, että se, mitä silloin tapahtui oli, laskettavissa lähimmäisenrakkaudeksi. Kuoleminen siinä tilanteessa nopeasti olisi ollut inhimillisesti ajatellen kilttiä.

Mitsva.

Mutta vittuakos Adamista oli rabbiksi. Parempi vastaus tosielämässä kinkkisiin kysymyksiin on:

”Vedä nyt vaikka vitun päähäs, ja kaks takaraivoos.”

Toimii. On ihan varmaksi testattu. Harmaassa sateessa laahustaessa kohti valoilla koristeltuja koteja Adam ja Lawrence näyttivät kuolemanenteiltä.

”Tuu ny! Mitä sä oikein laahaat siellä? Mun filmit jäätyy tääl pakkases”, Adam hoputti. Lawrence otti lyhyitä askelia tukien kävelykeppiinsä enemmän kuin olisi ollut tarvettakaan. Adam nypläsi kameralaukkuaan hermostuneena. Tämä melkein kuin oikea työ; Lawrence oli kutsunut hänet ottamaan joulupotretin hänen tyttärestään – ja samalla esittäytymään. Poikaystävänä. Uu mama. You got dat dick. Daddy, lol.

Kyllä Adam sen tiesi, että Lawrence sääli häntä: työtöntä, itsetuhoista paskiaista. Sitä Lawrence ei nyt tietysti uskonut, mutta Adam oli oikeasti tehnyt vuodenvaihteen jälkeen pientä kuvauskeikkaa. Ensimmäiset pyynnöt olivat olleet tosin ihan perseestä: jotain paskoja kuvituskuvia porno- ja hevimetallilehtiin. Verta, tissejä; verta ja tissejä. Adamin maine Jigsawn mutiloimana uhrina kiinnosti yleisöä sen verran paljon, että hän oli saanut helposti myytyä kaikenlaista häiriintynyttä. Tavallaan se oli kivaa. Kuka nyt ei haluaisi olla kiinnostavana, vaikka sitten kaikki ruumiinaukot ammollaan. Sinä on legenda, Adam, he sanoivat. Aito murhapelin voittaja.

Kertakäyttöistä viihdettä. Kyllähän maailmalla joka päivä murhataan.

Mutta ei Adam oikein ollut sellainen. Ekhibitionisti, taiteilijana. Mieluummin hän olisi vetäytynyt taka-alalle. Siksi viimeisin keikka oli ollut erään tuttavankaiman häissä. Adam oli istunut keittiössä roskiksenkannen päällä imppaamassa liimaa sillä aikaa, kun juhlaväki lappasi noutopöydästä fetasalaattia naamaan. Mutta kuvat olivat olleet hyviä. Herkkiä, ihan kosketeltavan aitoja. Jotain muuta kuin Adam. Muistutti hyvin häntä siitä, miksi hän oli pyytänyt bar mitsva-lahjaksi aikoinaan Nikonin kameran. Morsianta linssin läpi katsoessaan hän tunsi luissaan haluavansa sellaiseksi ammattivalokuvaajaksi, jonka asiakkaat valitsivat portfolion perusteella, eivätkä sen takia, että hän oli mielialalääkkeidenmakuinen skandaalijulkkis. Kun Lawrence oli pyytänyt häntä ottamaan kameransa mukaan, tuntui se ansaitsemattomasta säälistä huolimatta hyvältä.

Lawrence käveli kuin betonisaapas jalassa. Oikeasti Adam tiesi mikä Lawrencea vaivasi ja miksi hän kuhni. Olihan juhlissa paikalla ex-muija, exän nyxä, nyxän lapset edellisestä liitosta, sekä sukulaiset. Se nyt saisi kenen tahansa verenpaineen kohoamaan, mutta Lawrencessa oli sen päälle se vika, että hän oli mielisairas. Siis, sillä tavalla, että sen päässä sata pakkoajatus siitä, kuinka hän pilaa kaiken. Joskus Lawrence vakuutti Adamille sata kertaa, että hän ei ikinä tekisi hänelle mitään pahaa. Adam tiesi, että Lawrence sanoi niin, koska hän ajatteli pahaa.

Adam hidasti vauhtia ja sanoi:

”Ota mua kädestä. Tuu mun perässä, mä breikkaan sut sisään.”

Lawrence seurasi Adamia sanomatta mitään.

Kieltämättä vastaanotto ex-rouva Gordonin uudessa lukaalissa olisi voinut olla parempikin – toisaalta, Adam oli oma perheensä kesken tottunut siihen, että naama menee norsunvitulle heti kun hän uskalsi näyttää rasvaista naamaansa kotona. Että siinä mielessä ihan kotoinen tunnelma.

”Onks toi se uus mies?” Adam kysyi kuiskaamalla. Lawrence vain nyökkäsi. Adam puri poskeen. Dianan uusi isäpuoli oli niin kuin Lawrence 2.0: viisitoista paunaa hoikempi, tuuman verran pidempi, kunnioitettavasti leskimies ja ammatiltaan kardiologi.

”Ja sil on molemmat jalatkin vielä”, Adam ilkkui. Lawrencesta vitsi ei ollut niin hyvä. Mutta Lawrence onkin ihan kulahtanut, Adam tiesi olevansa ihan vitun hauska.

”Ihan salee isompi kyrpäkin kun sulla”, sanoi Adam jatkoi, nyt ahallaan vähän kuuluvammalla äänellä. Lawrence painoi kävelykeppinsä jääpiikin läpi hänen tennistossustaan. Ei se tuntunut miltään, kun varpaat olivat jäätyneet mukuloiksi auraamattomalla tiellä kävellessä. Sitä paitsi, eräissä asioissa Adam ei ollut koskaan väärässä: nyt hän oli sitä mieltä, että näiden bileiden tunnelma oli vajonnut maanpinnan alle jo ennen, kuin he olivat edes saapuneet paikalle. Äkkiäkös Lawrencen tyttären äiti oli osoittanut ripittäytymiselle paikan, ja Adam jäi vieraiden ihmisten sekaan arvosteltavaksi. Hän alkoi alustaa filmiä.

Lawrence ja Alison molemmat luulivat, että huutoitku ei kuulu keittiöterassilta olohuoneeseen. Lawrencen lumihiutale itse, pienikokoinen esiteini Diana, oli kuin ei olisi kuullut äitinsä kirkumista. Hän liihotti varpasillaan ripotellen unohduksen keijupölyä ympärilleen. Kaikki näkivät ja kuulivat vain Dianaa. Alison löi kukkaruukun rikki parvekkeen kaiteeseen ja huusi:

”Minä ne pikkulutkat vielä kestin, ja sen, että sinä olet kaksinaamainen valehteleva paskiainen. Mutta että sinä tuot tuon… tuon persereiän minun kotiini. Tyttäresi kotiin!”

”Noh-niin”, sanoi Lawrence. Adamia nauratti. Jos Lawrence olisi rakastanut Alisonia, olisi hän tehnyt epätoivoisempia asioita, kuin laimeasti toppuutellut.

Jostain syystä Alison syytti Adamia avioliittonsa särkemisestä. Adam ei tosissaan tiennyt miksi ihmeessä, eihän hän ollut ottanut muuta kuin valokuvia. Pettämisen Lawrence  oli tehnyt ihan oma-aloitteisesti. Adam otti valokuvia. Hän meni Dianan perässä ja räpsi. Yksi, kaksi, kolme. Kuva jossa hän hyppää, kevyenä raskaan tunnelman yllä. Hiukset vaaleat, kuin liekit.

”Joo, ihan tulee omat synttärit mieleen”, Adam ajatteli. Muistaakseen viimeisimmissä sukujuhlissa, jossa hänen äitinsä ja isänsä olivat olleet paikalla, molemmat olivat syyttäneet toinen toisiaan siitä, että Adam ei homoilultaan ehtinyt tuomaan kotiin kivaa juutalaista tyttöä. Ei häntä silloin mikään sattunut. Ei lasta vielä satu, kun ei ole vielä ymmärrystä. Mutta joka sana tarttuu. Jonain päivänä Dianan askel taittuu, ja se alkaa tuntua päässä. Kukaan ei ollut käynyt katsomassa Adamia sairaalassa. Valokuvaan Adam kiinnitti palan Dianan totuudesta: valkoisen hammasrivin ja lahjavuoren. Oli samaan aikaan Dianan syntymäpäivät – sillä kyllähän enkelit syntyvät keskitalvella, totta kai, tähdiksi mustalle taivaalle.

”Niin mitä sä täytit? Kakstoista? Sehän ois niinku bat mitsva”, Adam jutteli Dianalle niitä näitä saadakseen hänet rentoutumaan ja tekemään parempia ilmeitä. Diana ei ollut puhunut vielä Adamille sanaakaan, mutta oli niiannut hänen kaivettuaan taskunsa pohjalta hikisen kaksikymppisen.

”Mikä on bat mitsva”, kysyi Diana.

”Semmonen juutalainen juttu”, sanoi Adam. Filmille tarttui ihastuttavan aito lapsen uteliaisuus. Viimeinen kuva tällä rullalla. Adam kyykistyi polvilleen Dianan viereen. Katsoi tyttöä silmiin.

”Erkanet tänään mutsistas ja faijastas. Vastedes oot vastuussa omist tekemisistäs, ja se on sillä vitun hyvä.”

Ei olisi edes rabbi osannut selittää sitä sen paremmin. Jos Alison ja Lawrence lopettivatkin riitelemisen, niin ei sillä nyt ollut tälle asialle enää mitään annettavaa. Adam tulisi muistamaan sen hyvänä päivänä, sillä kaikesta huolimatta hän sai yhteyden siihen ainoaan ihmiseen, josta Lawrence aidosti välitti.

Ehkä maailma on sillä tavalla kaunis. Että kipu ja kituminen puhdistaa.


FIN




Here comes the sun and I say
It's all right