Juuri ennen kurpitsajuhlaa (S) | Lily ja Harry (Petunia ja Dudley)

[marieophelia]

Nimi: Juuri ennen kurpitsajuhlaa
Kirjoittaja: marieophelia (2021)
Ikäraja: S
Tyylilaji: draama, slice of life
Henkilöt: Lily ja Harry Potter (Petunia ja Dudley)

A/N: Siivosin Drive-kansiotani ja löysin tämän ficin. Olen (kai) kirjoittanut sen lokakuussa 2021, mutta en ole jostain syystä julkaissut. Vissiin se oli silloin mun mielestäni kesken. No, luin sen äsken, se on mielestäni kiva, eikä ollenkaan kesken. (Ehkä olin ajatellut mainita vielä kaksikymmentä muutakin hahmoa tai jotain vastaavaa, en muista.) Mukavia pakkaspäiviä joka tapauksessa kaikille ja hyvää alkanutta vuotta! <3




Juuri ennen kurpitsajuhlaa


Lokakuun kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä Peter kävi tuomassa Lilylle ja Jamesille lisää ruokatarpeita. Lily huomasi Peterin laihtuneen. Pistävät etuhampaat pilkistivät entistä selvemmin esiin näivettyneen ylähuulen alta ja silmien alle oli pesiytynyt tumma varjo: kuin ankeuttaja olisi hipaissut hänen kasvojaan, ajatteli Lily. Peterillä ei ollut aikaa jäädä kuin minuutiksi, epäselvästi hän mutisi jotain jättiläishyökkäyksestä Lipustonniemelle, eikä hän osannut vastata, kun James kysyi, milloin joku tulisi seuraavan kerran. Lily huomasi, ettei Peter vilkaissutkaan Harryyn, ei edes silloin, kun Harry kuolasi hänen kengälleen.

”Kassissa on postiakin”, Peter kähähti ja luikahti ulko-ovesta ennen kuin sen paremmin James kuin Lilykään ehti pyytää, että se joku, joka seuraavalla kerralla saapuisi, toisi myös lisää polttopuita.

Huolestunut ryppy ilmestyi Jamesin kulmakarvojen väliin, kun hän katseli ystävänsä loittonevaa selkää.

”Oliko hän jotenkin omituinen?”

Kyllä, Lily oli vastaamaisillaan, mutta ei sitten sanonutkaan sitä. Hän kohautti olkiaan ja pyysi Jamesia kantamaan kassit keittiöön.



Lily lajitteli ruokatarvikkeet kaappeihin. Jauhoja, perunoita, porkkanoita, kaalia, jauhelihaa, puolukoita, makaroneja, sillipurkki (sen Lily aikoi avata vasta äärimmäisessä nälähädässä), sipuleita, valkosipuleita, punajuuria, suolakurkkuja – ja Merlinin kiitos, myös suuri levy suklaata! Lisäksi Peter oli tuonut monta toppaa hillosokeria, sokeri olikin aivan loppu, sillä Lilyn hartaasti kasvattamat kurpitsat oli pitänyt hillota ja mehustaa. James puolestaan löysi kassin pohjilta kauan kaipaamaansa ihmeteippiä ja syöksyi korjaamaan yläkerran rikkinäistä ikkunaa.

Kassiin oli jäänyt enää suuri, ruskeakääreinen paketti, jota Peter oli ilmeisesti tarkoittanut mainitessaan postin. Lily yllättyi huomatessaan paketin kyljessä sisarensa pienen ja hillityn käsialan.

Petunia lähetti takaisin sinisen hupparin, jonka Lily oli neljää kuukautta aiemmin ostanut Dudleylle syntymäpäivälahjaksi. Posti kulki hitaasti, sillä postipöllöt sen paremmin kuin jästiposteljoonitkaan eivät päässeet kulkemaan uskollisuusloitsun läpi. Lily oli jo melkein unohtanut lähettäneensä Dudleylle lahjan.

Hupullinen pusero oli ainakin kolme kokoa liian pieni, Petunia ilmoitti pienessä (ja melko tylyssä) kirjelapussa, jonka oli sujauttanut hupparin kengurutaskuun. Hän ehdotti että Lily voisi antaa hupullisen puseron sen sijaan omalle lapselleen. Lily mietti, kutsuiko Petunia Harrya lapseksi, koska ei vaivautunut muistamaan, että hän oli poika ja että hänen nimensä oli Harry. Lily oli valinnut hupparin Dudleylle rinnukseen kuvioidun ison D-kirjaimen vuoksi, vaikkei hän ollut tavannut sisarensa poikaa sen paremmin kuin Petunia Harrya.

Ehkä Dudley ei edes tiennyt, että hänellä oli täti. Melko varmasti hän ei ainakaan tiennyt, että täti oli noita.

Lily kaivoi taskustaan taikasauvan ja tähtäsi huppariin suurennusloitsun, varmuuden vuoksi ainakin neljä kokoa. Sitten hän kutsui loitsulla kirjoituspöydänlaatikosta kukkakuvioista käärepaperia ja teippirullan. Paketoituaan lahjan, hän kirjoitti kääreeseen sisarensa osoitteen  Likusteritie 4, Pikku Whinging, Surrey.

”Tämä paketti lähtee serkullesi”, Lily sanoi Harrylle, joka istui olohuoneen lattialla ja järsi tyytyväisenä purulelua. ”Hänen nimensä on Dudley ja hän asuu Surreyssa. Dudley. Dud-ley Durs-ley.”

”Duddud”, Harry hihkui.

”Joo, Dudley!” Lily sanoi ja kyykistyi Harryn viereen lattialle. ”Dudley on melkein samanikäinen kuin sinä ja oikein iiiso poika.”

Lily levitti käsiään (joskin aika maltillisesti) näyttääkseen kuinka iso Dudley oli. Hän oli melko varma, että Petunia oli huijannut. Eihän Dudley mitenkään voisi olla kolmea kokoa Harrya suurempi! Petunia luultavasti vain pelkäsi, että poika saisi hihansuista tai kauluksesta hiertymiä. Vaikkei Lily ollut tavannut Petuniaa melkein kahteen vuoteen, hän muisti toki sisarensa pikkutarkan luonteen. Petunia tahtoisi tietysti olla mitä mallikelpoisin äiti. Luultavasti hän hössöttäisi lapsen siinä sivussa hengiltä.

”Dudley”, Lily toisti vielä muutaman kerran Harrylle. ”Dudley Dursley.”

Vaikkei Harry ehkä koskaan tapaisi serkkuaan, Lily halusi, että Harry sentään tietäisi, että hänellä on serkku. Jos tämä kauhea tilanne joskus päättyisi, jos heidän ei enää tarvitsisi piilotella Voldemortia, Harry ei saisi pitää ainoita sukulaisiaan vieraina. Lilyn pitäisi muistuttaa poikaansa, että hänellä oli täti ja serkku.

Niin kuin Lilyllä itsellään oli sisko.

Lily oli koko aamupäivän hillonnut keittiössä kurpitsoita. Ehkä hänen pitäisi lähettää yksi purkki Petunialle. Se olisi ystävällistä, Petunia oli aina pitänyt kurpitsahillosta. Lily nousi kömpelöhkösti ylös lattialta.

”Äiti laittaa vielä Petunia-tädille purkin hilloa”, hän sanoi Harrylle. ”Petunialle. Tädillesi. Pe-tu-ni-a.”

”Duddud”, Harry jokelteli edelleen. Hän oli kai vielä liian pieni sisäistääkseen kahta nimeä saman päivänä aikana. Lily riensi keittiöön.

Jos Bathilda tulisi illemmalla käymään, hän voisi postittaa paketin. Sitten se ehtisi toivottavasti perille juuri ennen kurpitsajuhlaa.

[Rowena]

AAAAA, ihanaa, että julkaisit tämän <3!

Et voi uskoa, miten onnelliseksi tulin nähdessäni, että sulta on tullut uusi (tai uusi ja uusi, mut ennen julkaisematon) ficci. Parasta! Ja vielä onnellisemmaksi tulin tätä lukiessani, tämä oli ihana! Vuoden 1981 kurpitsajuhla on mun mielestä ihan parhaita (ellei jopa paras) ficciaihioita koko fandomissa, ja vaikka siitä on ficattu paljon, onnistut tuomaan tässä tosi tuoreen näkökulman Petunian paketin ja sen Lilyssä herättämien tunteiden kautta. Ja ääh, tuo loppu! Rakastan ajatusta siitä, että kun kurpitsahillo ja hupullinen pusero () löytävät Petunian, ei Lilyä enää ole. Karuudessaan tosi kaunis lopetus!

Sori tällainen ihkutusviesti, mutta <3 <3.

[hiddenben]

Minäkin ilahduin valtavasti, kun näin, että julkaisit uuden(vanhan) ficin! Olen niin kaipaillut tekstejäsi! ♥

Niin kuin Rowena kirjoitti, vaikka tästä aiheesta ja illasta on paljon ficcejä, uudet tulkinnat ja tekstit siitä kiinnostavat edelleen. Hyggeily kurpitsahilloineen ja suklaalevyineen kaikkineen saa oman synkän vivahteensa lukijan tiedosta, että kaikki on päättymässä. Jotenkin tuo alussa ollut Jamesin kysymys saa miettimään, olisivatko he voineet selvitä, jos olisivat reagoineet Peterin outouteen vähän epäilevämmin. Nyt tuo välinpitämättömyys kirveltää erityisen paljon.

Minusta on ihana ajatella, että Petunian ja Lilyn välillä oli edes jotain kirjeenvaihtoa. Vaikka olikin epävarmaa, muistiko Petunia edes Harryn olevan poika ja hupullinen puserokin palautettiin vähän tökerösti, Petunia sentään vastasi kirjeeseen! Myös Lilyn passiivisaggressiivinen reaktio suurentaa huppari neljä kokoa suuremmaksi nauratti Tuosta välittyi jotenkin se sisarusten välinen suhde, joka on tullut hyvin esiin myös aiemmissa ficeissäsi.

Tämä oli oikeastaan tosi hieno kuvaus sisarussuhteesta ja miten asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen, kun oma turvallisuus on uhattuna. Vaikka Petunia on millainen on, yhteisellä elämällä on merkitystä ja Lily arvostaa siskoaan niin, että haluaa Harrynkin olevan tietoinen hänestä ja Dudleysta. Huvittavaa tosin, että Vernonia ei mainita sanallakaan Ehkä ihan syystä.

Kiitos tästä! ♥

[Thelina]

Minäkin olen kaivannut tekstejäsi! Olipa ihanaa lukea Lilyn, Jamesin ja Harryn pikku perheestä, vaikka he olivatkin jo piilossa ja Peterin omituisuus vain muistuttaa siitä, että kohta kaikki on ohi. Aivan Petunian tapaista lähettää huppari takaisin (ja sanoa sitä hupulliseksi puseroksi), mutta toisaalta se tosiaan kertoo jotain, että hän vaivautuu ylipäänsä kirjoittamaan. Toivottavasti suurennettu huppari sopii Dudleylle sydäntä särkee, miten Harry iloisesti hihkuu serkkunsa nimeä, tietämättä että päätyy vielä asumaan tämän kanssa. Kurpitsahillo kuulostaa ihanalta, samalla velhomaiselta ja sellaiselta perinteiseltä herkulta, jota Petunia arvostaa. Olipa kiva lukea sinulta uutta, kiitos tästä!

[rosegold]

Tämä on niin hieno, lämmin ja toisaalta pahaenteinen, upeasti rakennettu tunnelma. Lilyn ja Petunian suhde jäi mieleen pyörimään ja laittoi pohtimaan, että oliko siellä molemminpuolista kaipausta, että jos kuitenkin asiat olisivat voineet olla eri lailla. Ehkä, jos Lily olisi saanut elää.

Lily levitti käsiään (joskin aika maltillisesti) näyttääkseen kuinka iso Dudley oli

Tämä hymyilytti 

Kuvaus Peteristä oli teknisesti hieno, kun näytettiin, eikä sanottu suoraan. Kiitos paljon tästä lukukokemuksesta ♥

[Linne]

Minäkin olen kaivannut tekstejäsi ja ilahduin kovasti, kun näin tämän! Niinhän se on, että pöytälaatikkoon unohtuneet tekstit ovat harvoin sitä, mitä niiden muistelee olevan.

Joka tapauksessa tämä oli kaunis, haikea ja surumielinen teksti. Kun tietää, miten lähellä Lilyn elämän päättyminen on, tuntuu melkein siltä, kuin hänen äitimäinen vaistonsa valmistaisi Harrya tulevaan kertomalla hänelle tädistä ja serkusta.

Vaikkei Harry ehkä koskaan tapaisi serkkuaan, Lily halusi, että Harry sentään tietäisi, että hänellä on serkku

Tämä kohta vihlaisi syvältä. Onneksi Lily ei saanut koskaan tietää, millainen elämä Harrylla oli Dursleyiden luona. On todella surullista ajatella, että Lily ajatteli Petuniaa ja Dudleyta, ja lähetti Dudleylle lahjankin. Jos osat olisivat vaihtuneet, olisi hän varmasti huolehtinut Dudleystä kuin omasta pojastaan. Sen sijaan Petunialla oli tarjota Harrylle vain kylmyyttä ja katkeruutta.

Lily levitti käsiään (joskin aika maltillisesti) näyttääkseen kuinka iso Dudley oli. Hän oli melko varma, että Petunia oli huijannut. Eihän Dudley mitenkään voisi olla kolmea kokoa Harrya suurempi! Petunia luultavasti vain pelkäsi, että poika saisi hihansuista tai kauluksesta hiertymiä. Vaikkei Lily ollut tavannut Petuniaa melkein kahteen vuoteen, hän muisti toki sisarensa pikkutarkan luonteen. Petunia tahtoisi tietysti olla mitä mallikelpoisin äiti. Luultavasti hän hössöttäisi lapsen siinä sivussa hengiltä.

Hassua, että Lily on tässä sekä väärässä että oikeassa

Kiitos tästä, lämmin, kaunis ja haikea teksti!

[valokki]

Olipas tämä mielenkiintoinen katsaus kurpitsajuhlien aikaisiin tapahtumiin! Itse en ole kovin paljoa lukenut niistä, varsinkaan näin Jamesin ja Lilyn näkökulmasta, ja olikin tosi kiehtovaa lukea heidän arjestaan piilossa ja merkeistä, jotka enteilivät tulevia tapahtumia.

Ihaninta tässä oli, että elettiin ihan tavallista arkea, vaikka sota ja pelko sitä kovasti värittivätkin. Silti elämässä oli myös paljon ilonaiheita ja ihan tavallisia juttuja, ja Lilyn mieli menikin herkästi vaikkapa kauppalistaan ja hänen omaan siskoonsa sen sijaan, että hän olisi pyöritellyt vain sota-aiheita. Hän oli varmasti jo tähän ikään mennessä tottunut, mitä mieltä Petunia oli taikuudesta, mutta ilahduin silti todella paljon, että he olivat edes jonkinlaisissa väleissä, ja tuntui, ettei Lily antanut Petuniaan taikuuteen liittyvien ennakkoluulojen haitata. Hän ei oikeastaan vaikuttanut edes piilottelevan taikuutta Petunialta, vaan esimerkiksi muitta mutkitta suurentaa taioin paitaa ennen sen lähettämistä takaisin Petunialle.

Samaan aikaan näin lukijana todella katkeransuloista lukea, kuinka Lily valmistautuu kurpitsajuhlaa, kun itse tietää, miten se lopulta heidän suhteensa päättyy. Tämä fikki sai paljon spekuloimaan, mitä olisikaan tapahtunut, jos Lily ja James eivät olisikaan luottaneet Peteriin ja millaista elämä olisikaan ollut, jos Harry ja Dudley olisivat saaneet tutustua toisiinsa äitiensä kautta.

Kiitos tästä, tämä oli todella hieno ja ajatuksia herättelevä tarina!