Kirjoittaja Aihe: Murha piparkakkutalossa | S | Jokke & Edvin | slice of life, huumori  (Luettu 723 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Nimi: Murha piparkakkutalossa
Fandom: Originaali
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: S (Jatkosijoituspaikka joulun jälkeen Sanan säilä)
Genre: Slice of life, älyvapaata huumoria
Paritus: (tulkinnanvarainen) Edvin/Jokke

Tiivistelmä: Kun päättää antaa piparkakkutalon koristelun teinien vastuulle, kannattaa varautua pahimpaan.

Kirjoittajalta: Yleisen joulusählingin keskellä halusin kirjoittaa jotain, joka kuvastaisi jollain tapaa sitä, millaisia omat jouluni toisinaan ovat. Tämä on myös kurkistus siihen, millaista Joken ja Edvinin yhteiselo oli, kun he olivat viidentoista ja aika hiljattain ystävystyneet. Tässä tavataan myös Joken perheenjäseniä, joista teki mieleni kertoa jotain lisää.

Muut tarinat näistä hahmoista löytyvät täältä:




Murha piparkakkutalossa



Jouluaatonaaton iltapäivänä Anne kotiutui töistä vähän viiden jälkeen. Työvuoro oli venähtänyt pitkäksi, sillä kotihoidon sairaanhoitajana hän oli monelle yksinäiselle vanhukselle joulun ainoa vieras. Niinpä hän oli yrittänyt nipistää heistä jokaiselle edes muutaman ylimääräisen minuutin työajastaan, jota ei tuntunut koskaan olevan riittävästi.

Kotiin päästessään hän oli jo valmiiksi väsynyt, nälkäinen ja aavistuksen kireä. Alkava päänsärky tykytti ohimon takana ja hän tiesi, että vielä pitäisi ainakin mennä kauppaan, siivota kylpyhuone ja tehdä iltapuhteena lanttu- ja porkkanalaatikot ennen kuin kinkku laitettaisiin paistumaan.

Anne tunsi pienoisen ärtymyksen alkavan kyteä sisällään, kun hän löysi 15-vuotiaan poikansa Joken ja tämän parhaan kaverin Edvinin keittiön pöydän äärestä. Pojat olivat levittäneet eteensä pöydälle jokseenkin kaiken, mitä jääkaapissa oli vielä aamulla ollut, ja tehneet siitä selvää. Jo nopea vilkaisu kertoi Annelle, että jäljellä oli enää tyhjäksi syötyjä pakkauksia, käärepapereita ja tyhjiä limsapulloja. Juuri nyt kumpikin pojista oli täysin uppoutunut näpyttelemään puhelintaan.

Yleensä Anne ei olisi voinut olla enää iloisempi, että Joken uusi paras kaveri Edvin kävi heillä usein, ja tuntui vieläpä viihtyvän. Syksyn alussa heidän muuttaessaan uudelle paikkakunnalle Jokke oli vihoitellut äidilleen viikkotolkulla, kun oli pitänyt jättää vanhat kaverit taakse ja mennä uuteen kouluun. Siellä olisi takuulla pelkkiä mulkeroita, poika oli manannut ensimmäisenä aamuna kouluun lähtiessään.

Mutta toisin oli käynyt, kun uudella luokalla olikin ollut Edvin. Sen jälkeen Jokke ei ollut tuntunut edes muistavan, että oli ikinä pitänyt muuttoa huonona ideana.

Edvin oli Annen silmissä oikea taivaanlahja. Poika oli tummahiuksinen ja hauskannäköinen, teini-ikäiseksi melkein epäluonnollisen hyvätapainen, ystävällinen ja vieläpä ilmeisen hyvä koulussa. Silti hän ei ollut Joken silmissä mikään tylsimys, vaan asia taisi olla ihan päinvastoin. Pojilla tuntui aina olevan keskenään luontevaa ja hauskaa, ja Annesta näytti ihan siltä, kuin Jokke olisi salaa jopa hiukan ihaillut Edviniä. Saattoi olla Edvinin ansiota, että Jokkekin oli tänä jouluna saanut ihan kelvollisen todistuksen pitkästä aikaa, Anne ajatteli.

Oli aivan kuin Edvin olisi tietämättään onnistunut saamaan esiin Joken parhaat puolet.

Mutta juuri nyt Annen huumorintaju oli vähällä joutua koetukselle. Hän pamautti jääkaapin oven kiinni, huokasi teatraalisesti ja loi poikaansa pisteliään katseen.

”Mitä?” Jokke kysyi ja levitti käsiään. ”Timppa sano, et me voidaan ottaa jääkaapista vähän syötävää, kun sä kuitenki meet viel tänään kauppaan.”

”No niinpä tietysti”, Anne tuhahti. ”Ja sun mielestä tuo oli sitten jotenkin vähän, vai?” Anne oli monesti ihmetellyt, miten hänen poikansa pystyi ahtamaan itseensä sellaisen määrän ruokaa ilman, että se näkyi hänen vyötäröllään ollenkaan. Oikeastaan Anne hiukan kadehti sitä toisinaan.

Edvin katsoi Annea hiukan säikähtyneen oloisesti ja laittoi puhelimensa kiireesti pois.

”Kyllä mekin voidaan mennä kauppaan, eikö voidakin, Jokke?” hän sanoi, ja alkoi keräillä pöydältä astioita ja ruuantähteitä nolon näköisenä. ”Jos me vaan saadaan joku ostoslista, niin kyllä me varmaan osataan –”

”Äh, ei teidän tarvitse”, Anne sanoi ja hänen kiukkunsa lientyi heti vähän, kun hän näki Edvinin säikähdyksen. Häntä melkein nolotti olla niin kireä tuon pojan nähden, joka aina oli niin kultainen.

Annen sydän suli lopullisesti, kun hänen miehensä Timo ilmestyi yhtäkkiä jostain kädessään keltaiset kumihanskat. Mies kertoi siivonneensa jo sekä kylpyhuoneen että saunan, ja sitä ennen hän oli kuorinut lantut ja porkkanatkin valmiiksi kattiloihin. Anne meni antamaan miehelleen suukon, vaikka arvasikin, että hänen poikansa pyöritteli sille silmiään hänen selkänsä takana.

Hänen mielessään alkoi muotoutua suunnitelma poikien pään menoksi.

Hän raivasi tilaa keittiön pöydälle ja nosti sille eilen tekemänsä, ison piparkakkutalon, joka vielä oli koristelua vailla. Jokke kohotti hänelle kysyvästi kulmiaan.

”Mulla onkin teille pojat vähän hommia”, hän sanoi. ”Te saatte koristella tämän talon sillä aikaa, kun mä menen kauppaan. Ja sitä ennen te varmaankin siivoatte keittiön?”

Anne alkoi kaivella kaapista esiin karkkipusseja, kuorrutetuubeja, tomusokeria ja kaikenlaista muutakin, mitä hän oli varannut koristeluun. Hän oli alun perin ajatellut, että Timon lapset koristelisivat talon, kun tulisivat heille joulunviettoon, sillä he olivat kaikki Jokkea nuorempia. Mutta suunnitelma oli mennyt mönkään, koska Timon lapset tulisivatkin äidiltään vasta joulupäivänä, joka olisi piparkakkutalon kannalta auttamattomasti liian myöhään.

”Onnistuuko?” Anne kysyi ja pörrötti poikansa tukkaa, kun tämä ei heti vastannut mitään, tuijotti vain piparkakkutaloa epäluuloisen näköisenä. ”Älä nyt Jokke vaan sano, ettet muka enää tykkää koristella piparitaloa. Sehän on aina ollut ihan sun juttu. Muistatko silloinkin, yhtenä vuonna, kun olit kuuden tai seitsemän vanha –”

Äiti”, Jokke mutisi hyvin nolona. ”Ei Edvin varmaan halua alkaa tässä nyt koristella mitään –”

”Ei kun totta kai haluan”, Edvin sanoi ja tönäisi Jokkea leikkisästi. ”Kyllä me hoidetaan se koristelu. Ja siivotaan myös. Vai mitä, Jokke?”

”Okei”, Jokke sanoi ja hänen kasvoillaan välähti hymy, josta Anne arvasi, ettei Jokke sanonut mielellään ei millekään, mitä Edvin halusi.

Timo katsoi Annea keittiön pöydän yli. Hänen katseensa tuntui kysyvän, että oletko nyt varmasti miettinyt tämän loppuun asti. Mutta sitten mies kohautti olkapäitään ja katosi vihellellen takaisin kylpyhuoneeseen viimeistelemään siivoustaan.

Edvin ja Jokke olivat alkaneet availla karkkipusseja ja tutkia piparitalon koristeita kiinnostuneen näköisinä. Jokke tunki heti muutaman salmiakkiaakkosen suuhunsa.

”Ette sitten syö kaikkia”, Anne sanoi, nappasi eteisen kaapista mukaansa pari kestokassia ja lähti kauppaan.



*


Timo lauleskeli ajatuksissaan samalla, kun puhdisti kodinhoitohuoneen lattiakaivoa, mutta jossain vaiheessa hänen oli pakko lopettaa siivoaminen ja jäädä hiljaa kuuntelemaan, mitä ihmettä keittiössä oikein tapahtui.

”Onko sulla siellä F-kirjainta?” hän kuuli Joken kysyvän Edviniltä. ”Mä oon käyny läpi tän koko pussin, enkä mä löydä mistään yhtäkään F-kirjainta.”

”Joo, täällä olis yks… mut mihin sä muka tarviit F-kirjainta, jos meinaat kirjoittaa Merry X-mas?”

”Kohta näet.”

Timon oli aivan pakko mennä keittiöön muka keittämään kahvia vain siksi, että häntäkin alkoi hieman kiinnostaa, mitä oikein oli tekeillään.

Edvin oli parhaillaan liimaamassa ranskanpastilleja talon seinään valkoisella kuorrutteella, ja sen, minkä hän teki, hän teki hyvin tarkasti ja taitavasti. Jokke oli levittänyt eteensä pöydälle pussillisen salmiakkiaakkosia, joilla oli määrä koristella talon katto. Osa karkeista oli jo liimattu paikoilleen kattoon.

Kun Timo katsoi tarkemmin, hän huomasi katossa komeilevat sanat:

MERRY FUCKING X-MAS.

”Voi pojat”, hän huokaisi päätään pudistellen. ”Varokaa vaan, kunhan Anne tulee kaupasta..."

"Äh, mutsi rauhoittuu kyllä", Jokke hymähti.

"Jos niin sanot", Timo sanoi ja oli hiljaa mielessään samaa mieltä. "Laitanko kahvia teillekin?”

”Joo, kiitos”, Jokke vastasi sopuisasti. ”Eiks ookki muuten upea talo?”

Timo harkitsi ensin sanovansa jotain sellaista, kuin että ei välttämättä olisi huono idea peittää talon kattoa kunnon kerroksella tomusokeria. Mutta kun hän näki, miten Joken silmät säteilivät, hän ei raaskinutkaan alkaa urputtaa. Poikahan oli oikeasti aivan liikuttavan innoissaan.

Vielä jokin aika sitten Timo oli ollut huolissaan siitä, ettei Annen poika ehkä ikinä sulattaisi äitinsä uutta suhdetta, eikä varsinkaan muuttoa tänne. Nyt asiat olivat kuitenkin saaneet ihan uuden käänteen Edvinin myötä, ja myös Timo oli siitä enemmän kuin onnellinen.

Timon keittäessä kahvia Edvin oli jättänyt ranskanpastillit sikseen. Nyt poika taiteili valkoisella kuorrutteella erikoisen näköistä kuviota piparkakkutalon pihaan. Hän näytti äärimmäisen keskittyneeltä.

Timo jäi seurailemaan hänen puuhiaan. Myös Jokke oli lopettanut salmiakkiaakkosten liimaamisen talon kattoon ja jäänyt tuijottamaan Edviniä ääneti.

Vähitellen talon pihaan muodostuivat jonkinlaiset valkoiset ääriviivat. Maassa makaavan ihmisen ääriviivat. Hahmo oli vartaloltaan aika pyöreä, ja sillä oli päässään pitkä hiippalakki.

”Edvin, mitä helvettiä sä oikein teet?” Jokke henkäisi vilpittömän ihmeissään ja kurkotti katsomaan lähempää.

”No siis tää on sellanen – mikä vittu sen nimi nyt olikaan… no sellanen, mitä aina piirretään murhapaikoille, kun jostain löytyy ruumis, tiedättekö?”

Jokke tuijotti hetken aikaa ällistyneenä Edviniä. Ajatteli varmaan samaa kuin Timo itsekin: Edvinistä oli juuri tainnut kuoriutua esiin jokin sellainen puoli, joka ei ollutkaan ihan niin kunnollinen kuin päällepäin luulisi.

Jokke vilkaisi Timoa. Timo yritti vielä hetken pitää pokkansa, mutta hänen suupielensä nyki uhkaavasti.

”Jaa. Siellä onkin siis murhatutkinta meneillään”, hän sanoi muka vakavana. ”Kuka tappoi joulupukin?”

Jokke ja Edvin räjähtivät nauramaan täsmälleen samalla hetkellä, kuin Timon omakin pokka petti.



*



Kun Anne tuntia myöhemmin palasi kaupasta mukanaan kolme kassillista ruokaa, korvia huumaava naurunremakka kuului ulko-ovelle asti. Hän pysähtyi eteiseen kuuntelemaan ennen kuin päätti, uskalsiko keittiöön lainkaan mennä. Sieltä kuului kovaäänistä pulinaa, kun kaikki selittivät omia juttujaan toistensa päälle, mutta ainakaan kukaan ei kuulostanut vihaiselta.

Kaiken metelin yllä soi Joken mielestä kaikkien aikojen paras joulubiisi, joka sattumoisin oli Joulupukki puree ja lyö.

”Mitä helkkaria ne pojat nyt on saaneet päähänsä”, Anne mutisi itsekseen päätään pudistellen, ja päätti jäädä vielä eteisen puolelle kuuntelemaan.

”No niin, nää tyypit tässä olis rikospaikkatutkijoita…” Jokke selitti innoissaan. ”Edvin, voitko sä liimata tän sinne toiselle puolelle? Se olis tutkimassa sitä ruumiin löytöpaikkaa… hei, nyt se kaatuu! Älä anna sen kaatua, tai todisteet voi mennä piloille!”

”Joo joo, mut ei se nyt vaan halua pysyä pystyssä! Miksei se pysy pystyssä?”

”No ei tietenkään pysy, kun se ei oo vielä kuivunu, se kuorrute. Sun pitää pitää sitä pystyssä niin kauan, et se vähän jähmettyy.”

”Miten monta kättä sä oikein luulet, että mulla on?”

”Tiedä häntä, mutta kai sä Edvin tiedät, että sulla on tomusokeria päässä?”

”Katotaanko, missä sulla on kohta tomusokeria, jos ei toi vittuilu lopu?”

”Edvin! Älä! Sä sotket tän koko rikospaikan!”

”Pojat, pojat”, Timo puuttui puheeseen, ja Edvinin ja Joken kohellus kuulosti rauhoittuvan vähän.

”Hei, mä tiedän, tää tyyppi tässä vois olla poliisi”, Edvin sanoi sitten. ”Onko meillä sinistä kuorrutetta vielä jäljellä? Jokke, tee tästä ukkelista poliisi, jooko?”

”Missäs meidän murhaepäilty muuten on?” Timo kysyi. ”Onko joku jo liimannu sen paikoilleen?”

”Eiks sen pitäny olla sulla?” Jokke kysyi. ”Laita se tonne. Mä ajattelin, et se olis just juoksemassa karkuun, kun tää poliisi tulis täältä näin, ja sanois, että pidätän teidät epäiltynä joulupukin murhasta, teillä on oikeus pysyä vaiti –”

”Joo, mut sit tää olis kuitenki se oikee syyllinen”, Edvin sanoi. ”Tää näin, joka roikkuu täällä.”

”Roikkuu? Siis onko se vetäny ittensä kiikkuun savupiippuun?” Jokke kysyi. ”Ei kai meidän pääepäilty nyt voi olla kuollu? Edvin, mitä tää meinaa?"

”No, se nyt vaan ei pystyny elämään ittensä kanssa, kun oli listiny joulupukin”, Edvin sanoi. ”Jokke muuten, miks helvetissä sä oot laittanu keltasta kuorrutetta tohon maahan? Eihän lumi voi olla keltasta!”

”No tietenki voi”, Jokke väitti. ”Itse asiassa lumi on tosi usein keltasta. Mee vaikka ulos ja kato ite. Sitä paitsi, valkoinen kuorrute on loppu. Sä käytit sen kaiken tohon sun taideteokseen, joten älä mua syytä.”

Silloin Anne päätti tehdä läsnäolonsa tiettäväksi. Hän astui keittiöön vain huomatakseen, että sotku oli vieläkin pahempi kuin hänen lähtiessään, vaikka pojat selvästi olivatkin siivonneet ruokailunsa jäljet pöydältä. Nyt joka puolella oli sen sijaan karkkeja, erivärisiä kuorrutteita ja piparinmurusia, ja koko komeutta peitti paksu kerros tomusokeria. Sitä oli runsaasti myös poikien ja Timon hiuksissa ja vaatteissa.

Piparkakkutalo komeili keskellä pöytää hienosti koristeltuna, mutta siinä oli myös jotain todella erikoista. Pihamaalla oli valkoinen, ruumiin löytöpaikkaa esittävä liitupiirros, ja rikospaikan ympärillä tungeksi erivärisiksi kuorrutettuja piparkakku-ukkoja, joista osalla oli valkoiset, osalla siniset vaatteet. Toisella puolella taloa yksi onneton ukko roikkui savupiipusta lakritsinauha kaulassaan.

”Vai tällanen talo sitten tällä kertaa”, Anne huokaisi ja laski ostoskassinsa lattialle. ”Eli… kuka näistä olikaan se murhaaja?”

”Tää näin”, Jokke sanoi hieman varovaiseen sävyyn ja tökkäsi sormellaan savupiippuun hirttäytynyttä ukkelia. ”Se tosin alkoi heti katua tekosiaan.”

”Niille tulikin sitten vähän erilainen joulu”, Anne huokaisi, istuutui alas ja piirsi pöydän paksuun tomusokerikerrokseen hymynaaman. ”Joulupukin murha näin lähellä aattoa ei ole mikään hyvä juttu.”

Timo otti kaapista joulunpunaisen mukin, asetti sen Annen eteen, kaatoi kahvia ja muisti lisätä vielä maitoakin. Sen jälkeen hän alkoi pyytämättä tyhjentää kauppakasseja, laittoi lantut ja porkkanat liedelle kiehumaan ja vihelteli samalla itsekseen.

Anne ajatteli, että hän oli oikeastaan aika onnekas, ja että hän oli valmis katsomaan läpi sormien moniakin asioita, jos vain hänen miehensä ja poikansa olivat noin onnellisia.

Hän oli valmis elämään jopa sen kanssa, että hänen vaivalla leipomansa piparkakkutalon katossa luki MERRY FUCKING X-MAS, ja sen pihalle oli juuri tapettu joku.

Silloin Anne tuli katsoneeksi poikaansa hiukan tarkemmin. Joken silmät loistivat kuin innostuneella pikkupojalla. Pojan posket hehkuivat hiukan tavallista punaisempina, ja kun hän nauroi ja pudisti tomusokeria Edvinin tummista hiuksista, hän katsoi ystäväänsä aivan tietyllä tavalla.

Edvin vastasi Joken hymyyn täsmälleen yhtä säteilevästi. Hymy sai Edvinin toisinaan aika vakavat, tummansiniset silmät kirkastumaan, ja hänkin näytti hyvin onnelliselta.

Sillä hetkellä Annesta tuntui, että hän oli tullut vahingossa tajunneeksi jotain tärkeää.



« Viimeksi muokattu: 24.12.2023 17:18:08 kirjoittanut Altais »

Skorpioni

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Ava&banner by Ingrid
Voi mikä aattoaamun piristys tää olikaan! Lueskelin tätä samalla kun keitin riisipuuroa niin oli oikein jouluinen tunnelma. Hauskaa, että valitsit kertoa tämän Joken äidin ja isäpuolen näkökulmasta, se oli virkistävä.

Mietin tätä lukiessa tuota äitiyden tuskaa, kuinka aina on jääkaappi syöty ja kaikki levällään. Onneksi Timppa oli aika kultainen ja yhtälailla mukana jouluvalmisteluissa, eikä esimerkiksi sohvalla juomassa kaljaa, kuten epäilemättä Edvinin kotona. Jotenkin liikuttavaa, miten Edvinin kotitausta tulee heti esiin tuollaisena sovitteluna ja melkein paniikinomaisena ”siivotaan ja mennään kauppaan”-reaktiona, kun tulee sanomista, ettei seuraavaksi ala kunnon huuto. Jokke ei selvästi ollut tottunut vastaavaan (onneksi).

Pojat oli tässä jotenkin ihanan poikia, vielä aika lapsia, mutta kuitenkin jo olevinaan vähän isoja ysiluokkalaisia. Ihanaa, että isäpuoli heittäytyi niin innolla mukaan tähän touhuun, voin vain kuvitella äidin fiilikset kun hän tulee kotiin ja mies on siellä yksi lapsista yhtä innoissaan :D

Piparitalo oli hauska :)

Ja voi tuo loppu <3 ihanaa, miten äiti jo huomasi hiukan rakastuneet katseet, vaikka pojat niitä itse pitivät vähän salassa toisiltaan.

Kiitos, tämä oli ihan jouluisen arkinen perhekuvaus!
Just some things to say,
things that looked good yesterday

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 790
Tämä oli ihan loistava joulunalusajan kuvaus, ja samaistuin täysillä tähän perheenäidin väsymykseen ja tuskastumiseen. Toisaalta kyllähän nämä teinit osaavat paitsi käydä hermoille niin myös naurattaa, kun piparkakkutalosta keksittiin tehdä murhanäyttämö, eikä edes ihan kenen tahansa murhan. ;D

Alku oli jo todella hyvä ja niin todenmukainen kuvaus perheellisen kiireisestä arjesta kuin vain voi olla. :) Onhan se todella raskasta, kun on ensinnäkin vaativa työ, jonka takia on jatkuva riittämättömyyden tunne täysin ilman omaa syytään. Ja sitten kun tulee kotiin, siellä on kaikkien jo tiedossa olevien töiden lisäksi täydellinen sekasotku, vaikka sotkun aiheuttajat ovat kuitenkin jo aika suuria ja periaatteessa ihan kykeneviä siivoamaan. Se periaate ei vain tahdo muuttua todellisuudeksi, ja ymmärsinkin hyvin Annen tuskastumisen. ;D Naureskelin myös tuolle, että kasvavassa iässä olevat teinipojat voivat syödä kaapin tyhjäksi ja pysyä silti yhtä laihoina, kun itse ei tarvitse kuin vilkaista suklaapatukkaa, niin jo lihoo.

Ihana Edvin, joka oli heti valmis auttamaan ja oli pahoillaan, kun ajatteli että nyt oli tullut suututettua parhaan kaverin kiva äiti. Samalla vähän suretti se, kun kyllähän tuo Edvinin reaktio kertoi hänen onnettomista kotioloistaan aika tavalla. :( Onneksi Edvin saattoi rentoutua edes Joken kotona, vaikka siitä välillä sotkua tulikin. Tässä oli minusta pienistä harmeista huolimatta kuitenkin hyvin mieltä lämmittävä perheidylli, etenkin kun Joken isäpuoli oli vielä tehnyt suuren osan Annen kotihommista. Kyllä hän suukkonsa ansaitsikin, ja oli aivan mahtavaa, että Anne oli löytänyt noin hyvän ja ihana miehen itselleen. :D

Piparkakkutalon koristelu olikin aivan loistava idea pitää teinit poissa muusta pahanteosta – tai iänikuisesta puhelimen tuijottamisesta – edes hetken aikaa. Tykkäsin tästä myös niin paljon, kun tässäkin kohdassa näkyi se, miten hyvässä yhteisymmärryksessä pojat olivat keskenään, ja Annekin näki sen. :) Vaikka Jokkea vähän nolottikin omat lapsuusmuistonsa:

Lainaus
”Älä nyt Jokke vaan sano, ettet muka enää tykkää koristella piparitaloa. Sehän on aina ollut ihan sun juttu. Muistatko silloinkin, yhtenä vuonna, kun olit kuuden tai seitsemän vanha –”

”Äiti”, Jokke mutisi hyvin nolona. ”Ei Edvin varmaan halua alkaa tässä nyt koristella mitään –”

”Ei kun totta kai haluan”, Edvin sanoi ja tönäisi Jokkea leikkisästi. ”Kyllä me hoidetaan se koristelu. Ja siivotaan myös. Vai mitä, Jokke?”

”Okei”, Jokke sanoi ja hänen kasvoillaan välähti hymy, josta Anne arvasi, ettei Jokke sanonut mielellään ei millekään, mitä Edvin halusi.

Se, millainen piparkakkutalosta tuli, nauratti kyllä kovasti jo ensimmäisellä lukukerralla ja vielä enemmän toisella. ;D En osannut tätä etukäteen arvata, mutta kun kaksi teinipoikaa on asialla, niin olisi tietysti pitänyt. Mutta vaikka piparkakkutalosta nyt tulikin jotain ihan muuta kuin mitä alun perin piti, minustakin oli todella ihastuttavaa, miten paljon iloa siitä tuli molemmille pojille. Ja tykkäsin siitä, että Timo oli niin tarkkanäköinen, että hänkin huomasi sen. :) Eikä hänen tarvinnut murehtia enää sitä, ettei heidän perhejärjestelynsä olisi ollut Joken mieleen.

Tässä kuvattiin niin hienosti ja todentuntuisesti parhaiden kavereiden keskinäistä hyvähenkistä kinastelua, että luin tätä leveästi hymyillen. :D Aivan ihanaa, vaikka varsinaista sähellystä olikin:

Lainaus
”Joo joo, mut ei se nyt vaan halua pysyä pystyssä! Miksei se pysy pystyssä?”

”No ei tietenkään pysy, kun se ei oo vielä kuivunu, se kuorrute. Sun pitää pitää sitä pystyssä niin kauan, et se vähän jähmettyy.”

”Miten monta kättä sä oikein luulet, että mulla on?”

”Tiedä häntä, mutta kai sä Edvin tiedät, että sulla on tomusokeria päässä?”

”Katotaanko, missä sulla on kohta tomusokeria, jos ei toi vittuilu lopu?”

”Edvin! Älä! Sä sotket tän koko rikospaikan!”

Anne taisi olla kotiin tultuaan ja tilanteen havaittuaan jotenkin alistunut kohtaloonsa, tai ei ainakaan jaksanut olla enää vihainen sen paremmin sotkusta kuin piparkakkutalostakaan, jota ei enää parhaalla tahdollakaan voinut kutsua kauniiksi tai herttaiseksi. Mutta talo kuin talo. :D Olin todella iloinen molempien poikien ja ehkä ennen kaikkea Edvinin puolesta, kun hän saattoi päästää oman huumorintajunsa valloilleen tavalla, joka ei ollut omassa kodissa mahdollista. :) Minusta tämä kertoi myös todella hyvää Annen luonteesta, että hän kykeni näkemään sen olennaisen, eikä viitsinyt valittaa pienistä:

Lainaus
Anne ajatteli, että hän oli oikeastaan aika onnekas, ja että hän oli valmis katsomaan läpi sormien moniakin asioita, jos vain hänen miehensä ja poikansa olivat noin onnellisia.

Hän oli valmis elämään jopa sen kanssa, että hänen vaivalla leipomansa piparkakkutalon katossa luki MERRY FUCKING X-MAS, ja sen pihalle oli juuri tapettu joku.

Tämä loppu oli kuitenkin minun ehdoton suosikkini. Tykkäsin tuosta niin paljon, että Edvinin ja Joken välillä oli jo nyt jotain sellaista, jota kumpikaan ei ehkä välttämättä itsekään tajunnut, mutta Anne oivalsi sen. :) Tuollaiset pienet hetket voivat olla niin tärkeitä ja paljastavia myös, kun tämä kertoi todella hyvin siitä, miten kivaa Jokella ja Edvinillä oli yhdessä, jo siinä määrin että se meni yli pelkän ystävyyden: 

Lainaus
Joken silmät loistivat kuin innostuneella pikkupojalla. Pojan posket hehkuivat hiukan tavallista punaisempina, ja kun hän nauroi ja pudisti tomusokeria Edvinin tummista hiuksista, hän katsoi ystäväänsä aivan tietyllä tavalla.

Edvin vastasi Joken hymyyn täsmälleen yhtä säteilevästi. Hymy sai Edvinin toisinaan aika vakavat, tummansiniset silmät kirkastumaan, ja hänkin näytti hyvin onnelliselta.

Sillä hetkellä Annesta tuntui, että hän oli tullut vahingossa tajunneeksi jotain tärkeää.

Suuri kiitos tästä hieman epätavallisesta joulutarinasta, josta pidin ehkä juuri siksi niin paljon. Minusta tämä kertoi siitä, että joulua voi viettää hyvin monella tavalla, mutta tärkeintä on se, että on kivaa ja ollaan yhdessä. :) Olen nauttinut niin paljon kaikista Edvin/Jokke -tarinoistasi, ja toivon kovasti, että tämä ei jää viimeiseksi.
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Kiitos ihanista kommenteista Skorpioni ja Pahatar!

Skorpioni: Oli kieltämättä aika hauskaa vaihtelua itsellekin kirjoittaa jotain äidin ja isäpuolen näkökulmasta, varsinkin, kun ajattelen heidät molemmat tosi lämminhenkisiksi tyypeiksi, vaikka arjen kaaos välillä voikin olla väsyttävää, ja teinien kanssa olla omat haasteensa. Ajattelen Joken ja Annen välit sellaisiksi, joissa välillä voi tulla ihan kunnollakin sanomista, mutta jossa kuitenkin on vahva kiintymys ja luottamus toiseen taustalla. Ja kyllähän Anne poikansa tuntee, ja huomaa heti, että ystävä taitaakin olla tälle ihan erityisen tärkeä. :) Timppa on ihan ehdottomasti hyvä tyyppi, puoliso ja isähahmo, ja kuka tahansa kiireistä perhe-elämää elävä äiti-ihminen olisi onnekas saadessaan rinnalleen oman Timpan. :) Ja vaikka hän onkin jo aikuinen mies, niin kyllä hänkin tarvittaessa voi innostua poikien kohelluksesta ja taantua vähän lapseksi itsekin, vaikka tässä kohtaa ainakin pelkästään hyvällä tavalla. Kiva, jos tämä piristi jouluaattoaamun askareiden keskellä.

Pahatar: Tämä oli tosiaan ehkä vähän sellainen epätavallinen joulutarina, mutta siinä mielessä sillä oli totuuspohjaa, että vastaavia piparkakkutaloja on kyllä monesti ideoitu täällä omassakin kotitaloudessa.  ;D Tuo murhanäyttämö ei onneksi ole päätynyt ihan tuolla asteella toteutukseen asti, mutta on sitä useasti ideoitu. Jostain syystä tuollaiset vähän epäkorrektit jutut tuntuvat vetoavan teineihin, ;D ja ajattelin siksi, että se olisi myös 15-vuotiaiden Joken ja Edvinin keskinäiseen huumoriin hyvin sopiva juttu. Edvin ei ihan takuulla kyllä ole päässyt toteuttamaan mitään vastaavaa kotonaan, ja niin minäkin ajattelen, että hän pystyi Joken perheen seurassa olemaan paljon vapaammin oma itsensä kuin kotonaan. Se kertoo kyllä hänestä paljon, että hän oli heti huolissaan Annen reaktiosta, toisin kuin Jokke, joka ajatteli vain, että kyllä se äiti siitä rauhoittuu. Annelle päin Edvinin käytös näyttäytyi toki lähinnä suloisena ja toiset huomioon ottavana, mutta kyllä Anne saattoi myös aavistaa, että se kertoi jotain siitä, miten poikaan suhtauduttiin omassa kodissaan. Edvinin vanhemmat ovat ehkä enemmän sitä tyyppiä, että lapsi on saanut näkyä mutta ei kuulua, ja häneltä on odotettu aika korrektia käytöstä. Mutta oikeastihan Edvin on aika hauska tyyppi, ja siksi onkin hänelle ihan kullan arvoinen juttu, että hän on löytänyt elämäänsä tuollaisia ihmisiä. :) Voi kun hän olisi saanut viettää jouluaatonkin Joken perheen kanssa, se olisi varmasti ollut hänelle paljon mukavampi kokemus kuin joulu kotona. Jos laskeskelin oikein, niin tämän tarinan joulu taitaa olla se samainen, kuin tuolla toisessa tarinassa, jossa Edvin kiipesi aattoyönä sisään Joken huoneen ikkunasta ja jäi sinne. :) Olen onnellinen, että olet tykästynyt näihin hahmoihin, koska heistä on tässä melkein kuin huomaamatta päässyt itsellekin tulemaan tosi mieleisiä, ja nyt heille on kiva kehitellä kaikenlaisia pieniä ja isompia tarinan palasia, joista voi vähitellen rakentua osa isompaa kokonaisuutta. :)

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 507
Joulu oli täynnä syömistä ja löhöilyä niin olen vasta nyt täällä kommentoimassa! Mikä ihanainen herkkupala tämä olikaan. ;D Rakastin ja Annea ja Timoa tosi paljon, miten hienosti heidän uusioperheensä toimii ja vaikka Annea kiukuttikin työnsä raskaus ja joutui tulemaan sotkuiseen kotiin, hän oli ymmärtäväinen. Se, että saa nuoren siivoamaan jälkensä on välillä työn ja tuskan takana ja minusta oli ihanaa, että Jokke vastaili äidilleen teinimäiseen, väsyneeseen tapaansa, mutta suostui silti siivoamaan. :) Samoin piparkakkutalon koristeluun ryhtyminen oli hauskaa, koska eihän se ole kivaa, jos ei saa tehdä sitä niin kuin itse haluaa. Voin hyvin kuvitella, että meillä töissä nuoret reagoisivat juuri noin, että vitut mitään piparkakkua koristelen, mutta kun keksii, että siitä voi tehdä murhapaikan, he olisivat ihan yhtä innoissaan kuin Jokke ja Edvin. :D

Lainaus
”Tää näin”, Jokke sanoi hieman varovaiseen sävyyn ja tökkäsi sormellaan savupiippuun hirttäytynyttä ukkelia. ”Se tosin alkoi heti katua tekosiaan.”

Voi että, koko tämän dialogi oli niin hupaisaa, mutta tämä kohta oli ehkä lempparini, kun Jokke oli vähän katuva, että oliko mennyt kuitenkin suututtamaan äitinsä, mutta samalla hän kertoo ihan vakavalla naamalla, että tässä piparkakkutalossa on sattunut murha ja murhaaja rupesi katumaan tekojaan. ;D Loistavaa. Oih ja lopetuksessa oli ihana äidillinen hetki, Anne vaikuttaa upealta vanhemmalta.
Kiitos tästä tosi paljon!
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Kiitos paljon ihanasta kommentista Meldis! Minäkin rakastin Annea ja Timoa, ja joskus vielä olisi hauska kirjoittaa jotain, jossa päästään tutustumaan hiukan lisää heihin ja heidän perhe-elämäänsä. Annen ja Joken suhde on ehdottomasti tosi lämmin ja läheinen, vaikka teinipoika voikin vastailla äidille hiukan tuolla lailla, ja vaikka oman äidin sanomiset onkin tietenkin aina vähän noloja varsinkin, kun on kaveri paikalla. ;D Anne on kasvattanut poikansa hyvin pitkälti yksin, ja vaikkei sitä olekaan missään ihan suoraan sanottu, niin voisin veikata, että hän on joskus ottanut aika lujaa takkiinsa rakkaudessa. Häneltä on mennyt ehkä pitkäänkin uskaltaa luottaa kehenkään mieheen, mutta Timppa on ihan epäilemättä luottamuksen arvoinen. Onhan hän on jo onnistunut voittamaan jopa puolisonsa teinipojan sympatiat puolelleen, ja se on jo todellakin jotain. :) Olen kyllä samaa mieltä tuosta, että teinikin voi innostua tekemään kaikenlaista, jopa koristelemaan piparitalon, jos sen saa tehdä omalla tavallaan. ;D Mutta pojilla taisi olla tuossakin hommassa aika isoja tunteita pelissä, ja vaikkei kumpikaan varmaan sitä itse kunnolla tajunnut, niin Anne kyllä tajusi. Hän on ehdottomasti hyvä vanhempi, josta on ihanaa nähdä poikansa onnellisena. :)